Ilo tulee itsensä hyväksymisestä. Etsi täydellistä hyväksyntää, älä täydellistä elämää - Tuntematon

On ollu taas hiljaista. Olen kärsinyt kirjoituslukosta. Ajatuksia eri aiheista on vaikka millä mitalla, mutta en vaan ole saanut niitä tekstiksi. Kokeillaan onnistunko nyt?

Alkukevät on ollut aika raskasta aikaa. Useita menetyksiä. Siinä murheen keskellä on tullut pohdittua omaa elämää paljon. Ja yksi ajatus on noussut ylitse muiden.

Miun tie...

Nimittäin hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen sekä muuttuvan maailman hyväksyminen. 

Miulla on mennyt todella todella paljon aikaa oman itseni hyväksymiseen. Teini-ikä oli sitä pahinta aikaa, kun etsiskelin minuutta. Jälkeenpäin ajatellen olin enemmänkin muiden kopio kuin aidosti oma itseni. Moinen kuuluu teini-ikään, toisilla vahvempana kuin toisilla. Mutta tämä kopiointi ja ennen kaikkea muiden miellyttäminen on jatkunut pitkälle aikuisikään. Erityisesti tuo muiden miellyttäminen. 

Yhä edelleen jännitän varsinkin perheen keskuudessa tuoda julki ajatuksia, toiveita ja haaveita jotka ovat itselle tärkeitä. Kyseenalaistamisessa ei ole mitään vikaa, mutta meidän perheessä ei koskaan ole ollut mikään erityisen kannustava ilmapiiri, kun kyseessä on ollut urasuunnitelmat tai vaikka uusi harrastus. Lähestulkoon kaikkeen on suhtauduttu enemmän tai vähemmän epäilevästi, eikä kannustamisesta heti alussa ole ollut tietoakaan. Tämä on kantanut pitkälle aikuisikään ja näkyy edelleen. Aika ahdistavaa.

Äitiys ja sen tuomat muutokset ovat olleet kaikessa rankkuudessaan positiivinen sysäys oman itsensä hyväksymiseen. En vertaile itseäni toisiin äiteihin enkä myöskään vertaile lapsia keskenään. Miulle on ihan sama milloin siun PirkkoPetteri on lähtenyt liikkeelle tai tehnyt hampaansa tai ihan mitä vaan. Haluan luoda tuolle omalle jälkikasvulle ympäristön, missä saa olla just sellainen kuin on ilman vertailua muihin. 

Fitness toi myös itsensä hyväksymistä. Keskityin vain omaan tekemiseen ja itsensä kehittämiseen. Oli aika, kun vertailin mm. treenipainoja tai kehitysvauhtia mutta oikeastaan valmennusken myötä fokus keskittyi vain itseen. Viis muista tai muiden painoista! Lajin valinta sai aikaan myös paljon kritiikkiä mm. kavereiden keskuudessa. Perheelle (J:a lukuunottamatta) en tavoitteista huudellu, ihan vaan siksi että mitään kannustusta en olisi kuitenkaan saanut, päinvastoin.

Tiimi <3

Koiraharrastukset on myös kiva arvostelun kohde. Omalle kaveripiirille on täysin normaalia, että koiria on monta ja niiden kanssa reissataan pitkiäkin matkoja, jopa ulkomaita myöden. Kaikille tämä on oo fine ja sitä on kiva arvostella. Ja nyt varsinkin, kun taloudessa on myös lapsi! No mutta onhan se ihan kamalaa kun lapsi joutuu elämään koirien kanssa. ;) Ja raukka joutuu jossain vaiheessa olemaan ilman äitiä, kun äiti harrastaa! Ja äiti on taas astetta parempi ihminen kun on hetken aikaa tehnyt sitä mistä tykkää eniten.
J on todennut, että kyllä huomaa niin koirasta kuin mutsistakin että treeneissä on käyty. On meinaan mieliala ja käyttäytyminen taas hyväksyttävämpää. ;) 

Miulla on paljon haaveita. Haaveet on tehty toteutettaviksi, mutta yksi iso jarru on se, että pelkään mitä muut miun valinnoista sanoo. Liittyypä se haave työhön tai elämäntapaan. Ja en pelkää sitä mitä kaverit sanoo vaan perhe. Ajatuksen tasolla tieden tasan tarkkaan, että hittoako se niille kuuluu (no J:lle kuuluu koska elää saman katon alla), mutta muille ei pitäis miun valinnoilla olla hirveästi merkitystä. 

Nyt aika mennä syömään ja sit me lähdetään H:n kanssa moikkaamaan kavereita. <3 Ihanaa viikonloppua ja...

Hyväksykää itsenne älkääkä välittäkö siitä mitä muut sanoo <3

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

Kieltoja, rajoituksia ja mittauksia

Raskaus on jännä juttu. Periaatteessa ollaan terveitä mutta joskus tuntuu että ei kuitenkaan olla. On kieltoja ja rajoituksia, säännöllisiä kontrollikäyntejä ja mittauksia labrassa ja neuvolassa. On lääkärin tapaamista, tosin tässä on todella suuret vaihtelut paikkakuntien välillä.

Joskus väkisinkin pysähtyy miettimään, että kuinka ihmeessä sitä on saatu terveitä lapsia tähän maailmaan ennen vanhaan? Ei sillä, tietyt perusseurannat on todella hyvä juttu! Ja elintason nousun myötä on tietyt sairaudet nostaneet päätään esim. diabetes ja hypotyreoosi, joten on ihan jees että mutseja seurataan. Kenellekkään ei hillitön painonnousu raskauden perusteella ole hyväksi.

Näin perusterveenä ja elinvoimasena nuorena (tai enhän mie nyt ensiodottajaksi enää nuori ole) ihmisenä on ollut jopa hieman huvittavaa selailla niitä kaikkia paperinivaskoita, joita neuvolasta olen kotiin kantanut. Tunnetusti olen se vastarannan kiiski, joka vastustaa kieltoja ja rajoituksia ja ei todellakaan mene lääkäriin tms. jos olo ei sellaista vaadi. No, nyt on ollu tän mutsin nöyrtymisen paikka.

Ruokarajoitukset ovat aikamoiset. Omasta neuvolasta sain heti ensimmäisellä käynnillä kaksi A4 paperia liittyen pelkkään ruokaan. On lueteltu eri ruoka-aineita, rajoituksia niiden käyttöön ja (tää on hyvä juttu) perustelut rajoituksiin. Eniten ärsyttää perusteluissa sana "SAATTAA" ilman muuta perustelua. On tosi luotettavaa. Millä perusteella on sitten keksitty, että joku SAATTAA olla haitallista? 

Kolme haittaa nousee ylitse muiden: listeria, turvotusten lisääntyminen, verenpaineen nousu. Hieman kärjistäen sanottuna kaikki mitä syöt voi lisätä turvotuksia ja nostaa verenpainetta. :D Myös listerian vaara vaanii kaikkialla. 

Lounaaksi tänään: frittimuikkusalaattia. Terveellistä ja Kotimaista.

Juhuu, terve järki haloo!?! Eri keskustelupalstoja lueskellessa on tuntunu, että nuo ruokarajoitukset aiheuttaa tuleville äideille hirveesti stressiä. Ja stressikään ei ole hyväksi. Jos sitä vaan pysähtyis pohtimaan ruoan puhtautta ja monipuolisuutta ei tartteis stressata kaikesta. Lihat kypsäksi ja ulkomaalaiset kasvikset ja marjat kypsennettynä. Säästyttäis monilta ahdistuksilta ja peloilta. 

Voin sanoa suoraan, että en todellakaan ole miettinyt onko sämpylässä ollut pellavansiemeniä vai ei. Suosin myös kotimaisia tuotteita, ja niiden hygienian tasoon olen luottanut tähän saakka ja luotan tästä eteenpäinkin. 

Liikuntaan on myös olemassa omat suositukset. Ne on jopa fiksut ja mikä parasta, siellä mainitaan lihaskuntoharjoittelu! Iso plussa! Vielä kun saisi niin ei raskaana olevat ja etenkin raskaana olevat ottamaan apuja vastaan kuntosalitreenin aloituksessa. Viimeksi tänään katselin oman treenin lomassa, kun kaverukset olivat tulleet salille ja toinen (se kauemmin käynyt) opasti toista. Liikeradat olivat aivan kamalia eikä kohdelihas tehnyt todellakaan työtä vaan joku toinen lihas. Hyvähän se, että ihmiset liikkuu mutta se liikkumisen ilo loppuu nopeasti kun tehdään väärin ja siitä aiheutuu turhia kipu- ja jännitystiloja. 

Mutsi kävi kyykkäämässä!

Omaa kehoa on liikkuessa kuunneltava entistä tarkemmin. Monet treenikerrat olen kiittänyt sitä, mitä fitnessajat opetti! Joonas teki ison työn hioessa liikeratoja ja sitä myöden hermoston toimintaa oikeaan suuntaan. Nyt on ollut oikeasti helppoa löytää hyvät liikkeet jotka tuntuu siellä missä pitää ilman turhaa painetta vatsaan tai selkään. Ja mikä ehkä se kaikkein paras juttu: miun selkä ei oo ollu kipeä! :)

Odotan jo synnytyksen jälkeistä aikaa ja kropan palauttelua ja paluuta liikunnan maailmaan. En voi yhtään tiedää missä kunnossä tää ruho on kesällä, mutta toivon pääseväni aloittamaan varovaisesti vaunulenkkeilyn mahdollisimman pian ja hiljalleen myös menemään kuntosalille. Ohjeissa sanotaankin, että "aloita liikkuminen niin pian kuin tunnet siihen pystyväsi". En halua unohtua vain kotiin neljän seinän sisälle vaan haluan hakea energiaa ja jaksamista liikunnasta mahdollisimman pian.

Vaikka tämä kropan muuttuminen on aiheuttanut paljon sopeutumisvaikeuksia odotan kuitenkin innolla mihin mittoihin tää kroppa venyykään. Ja palautumisesta puhumattakaan. Sanotaan, että hyvä kunto ennen raskautta ja kunnosta huolehtiminen raskausaikaan parantaa ja nopeuttaa myös synnytyksestä ja raskaudesta toipumista ja palautumista. Toivottavasti näin käy! :) Aika näyttää ja stressiä en ota. :) Mielenkiintoisia aikoja :)

No ne neuvolakäynnit. Niissä vaikuttais olevan todella paljon paikkakuntakohtaisia eroja. Toiset rajaa neuvolassa usein jo heti alusta saakka ja itse on saanut tähän saakka miltei itse sanella kuinka usein käyn. Koska kaikki on mennyt hyvin, ei ole myöskään liian usein neuvolassa käydä kertomassa että kaikki on hyvin. Oma terkkarini on ihana :) Ei hössötä turhia ja hänelle voi puhua kaikesta. Käynnit ovat olleet lyhyitä, mutta kaikki asiat on tullut hoidettua. Ainoa mitä kritisoin on tuo painon mittaaminen. Neuvolan mittaukset ei vaan oo mitenkään vertailukelpoisia. Parempi olisi jos mittaisi painon kotona säännöllisesti esim. viikottain (aina samaan aikaan) ja ne tulokset kertoisi rehellisesti neuvolassa. 

Kolmesta neuvolakäynnistä yhden käynnin väittäisin olleen ns. turha. Silloin vain kysyttiin kuulumiset ja tehtiin pakolliset mittaukset. Sen ois voinu jopa skipata. Positiivisinta sillä käynnillä oli hempparin nousu. :D 

Tietyt asiat käydään valtakunnallisesti läpi kaikkien odottajien kanssa. On voimavarakyselyä, ne tietyt perusmittaukset (verenpaine, hb, vauvan syke, virtsan valkuainen), ja ainakin täällä päin ohjataan herkästi esim. fyssarille jos vaivoja on johon voi apua saada. Toivottavasti näin on myös muilla paikkakunnilla. :) 

Lääkärikäynneissä onkin sitten vaihtelua PALJON. Itse tapaan lääkärin ekan kerran ensi kuussa ja toisilla paikkakunnilla lääkäri nähdään jopa kolme kertaa raskauden aikana. Ja useammin mikäli tarvetta on. Myös käyntien laaduissa on ollut paljon eroja. Osa on kokenut hyödyllisenä ja osa täysin turhana kun ei ole lääkäriä tuntunut käynti kiinnostavan. On vaan pakolliset hommat tehnyt ja jättänyt kuuntelmatta sitten asiakastaan. Tämä ärsyttää!!!! 

 Koen olevani todella rento odottaja. En huolestu pienestä ja koen voivani nyt hyvin. Joskaan en todellakaan koe olevani elämäni kunnossa. :D Jollain tasolla sopeudun ajatukseen, että en vaan enää jaksa ja pysty tekemään asioita kuten ennen. Esim. työpäivät tuntuu raskaammilta ja turha haaveilla esim. treenistä aamu- tai iltavuoropäivänä. Tai sit pitäis ennen iltavuoroa osata treenata todella kevyesti. :D Ja sitä en osaa vielä :D 

Olen sopeutunut siihen, että salilla en voi treenata kuten ennen, en liikkeiden enkä intensiteetin osalta. On tyydyttävä vähempään, mutta tärkeintä on että pääsen säännöllisesti liikkumaan. Korvien väli kiittää. 

Koirakaverit ei vaadi hirveesti aktiviteettejä kun mutsi ei jaksa :D Mutta ihan lähellä pitää olla :)

Rennosti jännitän sitä miten pitkään jaksan touhuta tällä tavalla. En pysty tietämään miten pitkään voin/jaksan käydä töissä. Tai missä vaiheessa alkaa raskausvaivoja ilmaantumaan niin että ne asettaa rajoituksia. Toivottavasti mahdollisimman myöhään!

Nyt nautin tästä hyvästä olosta :) Tänään on jo käyty koko kroppa treenaamassa salilla läpi ja yöksi sitten töihin. Edessä vapaaviikonloppu ja lauantaina lähdetään maalle appiukon ja anopin syntymäpäivien viettoon :)

Stressaava arki

Sattuipa tuossa viikolla silmään Kaisa Jaakkolan kirjoitus stressaavasta arjesta. Kolahti samantien, sillä samojen asioiden kanssa on tullut itse painiskeltua viime aikoina. 

Erityisen hienoa olisi, jos oma työpaikkani voisi tarjota työkaluja (työ)hyvinvoinnin edistämiseen, mutta niin ei tällä hetkellä todellakaan ole. Vai mitä mieltä olette mm. tälläisistä työputkista: aamu-ilta-aamu-ilta-ilta, aamu-aamu-aamu-YKKÖSVAPAA-ilta-aamu-YKKÖSVAPAA-ilta tai 12hvuoro-aamu-13h vuoro-ilta ? Mukavaa eikös? Laillisesti oikein, työntekijän jaksamisen kannalta ei todellakaan oikein. 

On oma valinta harrastaa jotain työelämän ohessa. Ja miun valinta on fitnessurheilu, koska siinä on laji josta nautin ihan oikeasti. Harrastaisimpa mitä liikuntaa tahansa on lepo tärkeää. Se on tärkeää vaikka en harrastaisi työssäkäynnin lisäksi mitään muuta. Se on vaan eräillä työvuoroja suunnitteleville tahoille aivan käsittämättömän vaikeaa. 

Kaisan kirjoituksesta löytyi yksi kuva, joka kiinnitti huomioni välittömästi.

Pystyin tunnistamaan itseni kaikkien laatikoiden sisällöistä. Sentään kaikkia oireita ei ole, mutta aika monta kylläkin. Esim. univaikeudet, väsymys, ruoansulatusongelmat, vaikeaa rentoutua, muutokset syömisessä, sosiaalisista tilanteista vetäytyminen, itkuherkkyys, ärtyneisyys, impulssikontrollin väheneminen, keskittymisvaikeudet, muistiongelmat, huumorintajun menetys.

Ei ole salaisuus, että olen vielä pari viikkoa uudessa työpisteessä perehtymässä. Sekään ei ole salaisuus, etten olisi halunnut mennä sinne. Ei siksi, että en halua työskennellä uudessa paikassa vaan siksi, että en olisi stressitasoja halunnut lisätä enää yhtään. Osan oireista olen tunnistanut jo ennen työpaikan vaihdosta, joten siksi en olisi mitään ylimääräistä elämääni kaivannut.  Tuo työpaikan vaihdos, on ollut kuin viimeinen niitti. Jo ensimmäisen työviikon aikana olen saanut nuo ah niin "mukavat" univaikeudet riesakseni sekä mahaongelmat ovat pahempia kuin aikoihin!  Olen myös viikon aikana saanut itkukohtauksia pari kertaa ihan vaan pelkästä väsymyksestä ja turhautumisesta. Keskittymisvaikeudet näkyy työssä sekä vapaa-ajalla. 

Työkaverit on huippuja eikä itse työ ole vaikeaa, mutta tottakai sitä joutuu uudessa paikassa pinnistelemään enemmän, kun et tiedä kaikkia tapoja, tiedä mitä missäkin on yms. Siihen päälle työpisteen kamala hälinä ja mahdottumuus keskittyä tekemään yhtä asiaa kerralla kaikessa rauhassa. Kolmen perehdytyspäivän jälkeen olisi oltava kykenevä olemaan täydessä työvahvuudessa. Töttöröö vaan. Tämä viikko on onneksi työtahdilta ollut rauhallinen, en tiedä missä lataamossa olisin jos olisi ollut oikeasti kiireisiä päiviä.

Paljonko voimme sitten kuormittaa itseämme?

Aika hyvä kysymys. Itse koen olevani tällä hetkellä aikalailla äärirajoilla. Jo valmiiksii pelkään tulevaa työviikkoa (joka onneksi on hieman iisimpi kuin sitä ympäröivät viikot): onko miten kiire, selviänkö työtehtävistäni, mitä jos mokaan kun en pysty keskittymään?

Stressinsietokyky on yksilöllistä. Jollekkin tämä miun tämänhetkinen tilanne voisi olla ihan helppo nakki, eikä tuntuisi missään, mutta syystä tai toisesta miulle tää on ollut tosi raskasta ja työpaikan muutos tehnyt olemisesta ja elämisestä vieläkin raskaampaa. 

Valitettavasti kesäloma, ei purkanut kaikkea kertynyttä stressiä vaan hyvin nopeasti töihin palattua tuntui kuin en olisi ikinä lomalla ollutkaan. Ja sitten vielä siihen muutos, jota en olisi halunnut, ja josta esimiehille sanoin että en halua. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.

Aina ei mee nallekarkit tasan. Ja ihan turha tulla sanomaan, että "eihän se ole kuin kolme viikkoa, sitten pääset takaisin tuttuun" tai "kyllä sitä nuorena jaksaa". Vielä pahempaa on jos sanotaan "kyllä sitä on ennenkin pitänyt jaksaa". Prkl! Mitäs sitten jos joku ei vaan jaksa?! Miten paljon on pakko jaksaa? 

Se miten kukakin kokee stressin, on yksilöllistä eikä sitä pitäisi vertailla kenenkään toisen stressitasoihin ja jaksamiseen. Yksilöitä kun kerran ollaan. Joku jaksaa enemmän, joku toinen vähemmän. Se ei tee kenestäkään sen huonompaa työntekijää, jos nyt tuntuu että stressiä on enemmän kuin olisi hyvä. 

Tässä aiheessa en välitä tippaakaan muiden mielipiteistä. En osaa luetella tekijöitä, jotka ovat ajaneet miut tähän pisteeseen. Olen tunnistanut ongelman ja yritän toki tehdä asialle jotain, harmi vain tietyt tyypit tekee siitä hemmetin vaikeaa. Taidan ihan oikeasti ruveta suunnittelemaan ja miettimään itselleni uutta työuraa. 

Nyt pienen avautumisen jälkeen onkin hyvä lähteä valmistelemaan ruokaa ja huomisia eväitä. Viikonlopun ajan olen onneksi nukkunut hyvin ja olo on ollut iloisempi ja virkeämpi. Toivon todella, että saan nukkua myös ensi yönä hyvin ja työpäivä on siedettävä. Ja toivon todella, pysyväni kasassa seuraavat pari viikkoa. Ja myös siitä eteenpäin.

Parempaa alkavaa viikkoa!

29

Keskiviikkona, syyskuun 9. oli aika palata lomalta töihin JA silloin oli myös syntymäpäivät. Mikä siinä onkaan, että vuosi vuodelta syntymäpäivät tuntuu aivan vaan tympeämmältä päivältä. Kyllä, olen saanut sen kuuluisan kolmenkympinkriisin. 

Ahdistavia ajatuksia. Taas sellaisia syntyjä syvempiä, joihin ei ole olemassakaan mitään yksiselitteisiä vastauksia. Voi jee miten ne ottaa kupoliin. Ei, enää en tykkää syntymäpäivistä. 

Huikeaa kuitenkin oli se onnittelujen määrä mitä sain. Facebookissa yli 130 onnentoivotusta! Ja lisäksi puhelimeen onnitteluviestejä sekä puheluita. Olen kiitollinen jokaisesta onnittelusta. <3 

Ei ole montaa vuotta aikaa, kun naureskelin moiselle typeryydelle kuin ikäkriisi. Ja sitten se iski. Sitä on pysähtynyt yhä useammin miettimään, mitä sitä on saanut aikaiseksi ja mitä on vielä saavuttamatta. Joo on ammatti, vakituinen työ, avioliitto, oma talo (kröhön, enemmän se kyllä on pankin) ja kaksi koiraa. On harrastuksia: koiraharrastukset agility ja näyttelyt sekä sitten omana elämäntapanaan tuo fitness. Mikä puuttuu? No perhe, lapset. Joko on niiden aika? Mitäs jo en voi saada lapsia? Haluanko vielä lapsia? Pitäisikö miun haluta? Tottakai haluan! Mites fitnessharrastuksen käy jos perustaa perheen? Entäs, kun haluan koiranpennun, joka saa pentuja (toivottavasti) aikaisintaan ensi vuonna ja olen haaveillut tästä jo vuosia? 

Haluaako mies perustaa perhettä? Nyt vai myöhemmin? Mitä jos mie oon liian vanha, eikä saada lapsia ikinä? Milloin on liian vanha?

Nykyinen työ ahdistaa. Pitäisikö opiskella jotain? Mutta mitä? Ei ole mahdollisuuksia heittäytyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Poltanko itseni loppuun, jos yritän opiskella työn ohessa? Onnistuisiko työvuorojen suunnittelu niin, että opiskelu olisi mahdollista? Olisko minusta yrittäjäksi? Miten käy treenaamiselle ja mahdollisille kisahaaveille jos opiskelisin? 

Mitäs jos treenaisin fitnesskisat tähtäimessä, kisaisin ja sen jälkeen perustaisi perheen? Miten kroppa reagoi kisadiettiin? Jaksanko nykyisessä elämäntilanteessa alkaa moiseen? Mitä jos kroppa ei toimikkaan, kun ongelmia on jo nyt? Mitä jos kroppa menee niin sekaisin, että sen palauttelu vie todella pitkän ajan? Onnistuuko perheen perustaminen kisadietin jälkeen? 

Onnistuuko tavoitteellinen treenaaminen ja kisoihin valmistautuminen lapsen saannin jälkeen? Edelleenkin jos nyt ikinä saan lapsia? Haluanko oikeasti fitnesskisoihin? Masters lavat, sinnekkö tähtään? Olenko liian vanha kisaamaan? Voiko olla liian vanha kisaamaan?

Ei oo ihan kevyitä ajatuksia. Eikä kysymyksiin ole selkeitä vastauksia. Olisi vain jollain mystisellä tavalla saatava ajatukset kasaan ja rohkeasti suunnattava unelmia kohti.

Huomaa varmaan, että tuo perheen perustaminen on tällä hetkellä se suurin ajatus. Kiitos siitä rakkaalle ystävälle, joka sai esikoisensa ja sitä myöden tartutti minuun vauvakuumeen. Kyllä, kuumeen jota en ole koskaan ennen potenut enkä uskonut potevanikaan. Kai se on ihan luonnollista tässä iässä?  

Ajattelenko vain liikaa? Pitäisikö vain suunnitelmat toteuttaa sen enempää miettimättä ja jossittelematta? Asiat on kuitenkin mielestäni niin isoja, että en niitä niin vaan suunnittelematta ja miettimättä toteuteta. En voi pohtia näitä asioita yksin. Niihin liittyy aina myös toinen osapuoli. :) On vain niin vaikea puhua asioista ääneen, kun oman pään sisällä myllertää niin älyttömästi. Ei kait asioiden voi antaa vaan ollakkaan? Vai voisiko? 

Onneksi mielenmyllerrykset on hyvä upottaa treeneihin. Niin, ja kohta asustelen työpaikalla siihen malliin etten todellakaan ehdi ajattelemaan mitään muuta. :D 
Asioilla on tapana järjestyä, uskon siihen nytkin. 

Ei tullu fitnesspostausta tällä kertaa. Ei treenihypetystä tai ruokatuskailua. Uusi viikko ja uudet kujeet alkakoot. Olisi tarkoitus mm. lähteä loistoseurassa Jyväskylään fitnesskisoja katsomaan ja tuttuja kannustamaan. :) 

Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku. (Sokrates)

Blogi elänyt aikamoista hiljaisuutta viimeisen kuukauden ajan. Ensin ei ollut mitään kirjoitettavaa ja sitten on päässä myllertänyt jos jonkin moista ajatusta, joiden jäsentely ei vieläkään ole ihan kuosissaan. Ja vaikeaa on lähteä kirjoittamaan aiheesta, joka ei ole omassa päässä missään järjestyksessä.

Edellisen kerran kirjoittelin väsymyksestä, fitnessturhautumisesta, palautumattomuudesta ja kesäloman alkamisesta. Ei kovinkaan positiivisesti sävyttynyt teksti. Ja pahalta näyttää, ettei tämäkään ole juurikaan sen positiivisempi. 

Omahoitaja <3

Kauan odotettu kesäloma koitti viimeinkin elokuun puolessa välissä. Ja viimeisissä työ-öissä tuntui, että flunssa iskee ja niin se sitten töiden loputtua iski ihan oikeasti. Torstai-aamuna loppui työt ja torstai-iltana olin miltei 39 asteen kuumeessa. Great! Kuumeilua ei onneksi kestänyt päivää pidempään. Huono olo sen sijaan kesti pidempään. Ja kuten aina miun flunssa päättyy yskään. Eli hei hei yöunet, kun vaakatasossa olo sai aikaan jatkuvaa yskimistä. Ja jokainen tietää mitä olo on, kun vedät useamman päivän ihan vaan muutaman tunnin unilla. Ei kovinkaan hyvä olo.

Sohvalla maatessa oli aika miettiä fitnestä. Olen tämän n. vuoden aikana ollut useammin kipeänä kuin moneen edelliseen vuoteen! Ja aina kun jään lomalle. Joku voi pitää tuota ihan normaalina juttuna, se nyt vaan on niin. Itse edelleenkin olen asiasta erimieltä. Kaikki ei oo ihan jiirissä, jos kroppa ei siedä stressiä ja on heti kipeänä kun loma alkaa. On se hyvä ettei vuodessa niitä lomapäiviä kovinkaan paljoa ole. ;)

Sinisen tilalle harmaata.

Hieno juttu oli, että loman kunniaksi tuli myös kesän parhaimmat säät. Ja hyvät säät tiesivät sitä, että meidän mökki tulisi saamaan uuden maalipinnan. Niinpä sitä sitten siinä puolikuntoisena, todella huonosti nukkuneena pestiin talon seiniä maalipesulla ja viikonloppuna sudittiin uutta maalia pintaan. Miun vanhemmat olivat onneksi auttamassa, ja heidän apunsa oli korvaamaton. <3 Saatiin iso ja pitkään mieltä painanut urakka vihdoinkin tehtyä. Pitkiä päiviä tehtiin ja olo oli tosi naatti, mutta lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. 

 Toisella lomaviikolla pääsin hiljalleen treeneihin kiinni sairastelun jälkeen. Aikamoista hissuttelua oli ensimmäiset treenit, kun hengästyminen sai aikaan yskimistä. Voimatasot olivat painuneet todella mataliksi varsinkin jaloissa. Ensimmäisen treenin jälkeen jo säikähdin, että hitto miten voin olla näin huono! Hiljalleen on voimatasot kasvussa ja treeneihin on päässyt kunnolla kiinni. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa...

Jaksan tehdä hyviä treenejä, joissa treenipainot ja toistomäärät ovat nousussa, mutta treenien jälkeen olo on todella naatti ja palautuminen nihkeää. Kroppa tulee treeneistä tosi kipeäksi. Valmentajan mukaan on vielä ok, että kroppa on väsynyt sairastelun jäljiltä. Kehoa pitää kuunnella ja jos on tosi väsy, on treeni skipattava/siirrettävä seuraavaan päivään. Oma pää taistelee ajatuksen kanssa, että voinko vielä syyttää flunssaa vai onko jotain muuta mitä pitäisi korjata? 

Olen tällä hetkellä hyvin tyytymätön kroppaan myös ulkonäöllisesti. Se on nesteinen ja turvonnut ja tuntuu että kaikki se massa pakkautuu nimenomaan vararenkaaksi keskivartaloon. Maha on oikutellut, vaikka ruokailut on edelleen sitä samaa mitä aina ennenkin ja yksittäisiä ruoka-aineita en edelleenkään ole keksinyt mikä ongelmia aiheuttaisi. Lisäravinteita ei ole käytössä paljoa, ja ne vähätkin on valittu niin että ne ovat mahdollisimman mahaystävällisiä. Viime viikolla uutena oireena oli närästys, mistä olen kärsinyt viimeksi reilu 10 vuotta sitten pitkän antibioottikuurin yhteydessä! Onneksi närästys meni parissa päivässä ohi, mutta kylläpä sekin laittoi miettimään onko tässä taas mitään järkeä. Ja turha sanoa, että älä stressaa. Kenen stressit on ennenkään käskystä hävinneet? Asiat täytyy saada jäsenneltyä järjestykseen eikä vaan sanoa, että lopeta se stressaaminen. 

Haluan päästä jyvälle kuinka tämä kroppa toimii. Tahdon etsiä ne juuri Minulle sopivat tavat ja tottumukset. Ja ei, punttitreenejä ei vähennä sillä se on liikuntaa mistä nautin todella paljon. Vaikka mennessä turhauttaa ja ärsyttää, saa raudan liikuttelu pään nollautumaan ja kotiin lähtiessä on paljon paljon parempi fiilis. 

Tällä nimenomaisella hetkellä fitness kilpaurheiluna tuntuu kovin kaukaiselta. En voi kuvitella itseäni dietille, kun kroppa ei toimi optimaalisesti offillakaan. Sitä paitsi en ole kehitykseen niin tyytyväinen, että lähtisin sitä tuomaristolle tässä vaiheessa esittelemään. Näkemys on vahvistunut entisestään, että kropan pitää toimia hyvin ja olla ehdottoman TERVE ennen dietille ryhtymistä. Ja dietillä tarkoitan nimenomaan KISAdiettiä ei mitään laihdutuskuuria. Tällä hetkellä ei olisi myöskään korvienväli 110% mukana kisatouhussa. 

Olen nyt tyytyväinen, että miulla on eväät treenata niin että kehitystä tulee. Lihas ei kasva ilman rasitusta. Tärkeänä osana tulee myös se ravinto, minkä kanssa kamppailen siis yhä ja edelleen. Siihen tahdon löytää oikeat asiat niin, että kehitys on parasta mahdollista. Terveys ennen kaikkea kuten aina. :)

Tämä loma on mennyt varsinaisen itsetutkiskelun merkeissä. Sokrates on oikeassa, on tunnettava itsensä. Paljon on vielä asioita, joita täytyy oman pään kanssa neuvotella, mutta neuvottelut etenee. :) 

Blogihiljaisuus on nyt rikottu. Työt jatkuu loman jälkeen keskiviikkona. Uudella innolla kohti syksyä! 

Ihanaa uutta viikkoa <3

Mitä tapahtui laihiksella

Pari viikkoa sitten valmentajan kanssa yhteisestä sopimuksesta aloitettiin pieni "dietti". Sen piti olla pituudeltaan viikko, max. kaksi mutta venytettiin se kolmeen. Toisen viikon halusin itse, kolmas tuli ohjeena valkulta, kun paino ei käyttäytynyt niinkuin olisi pitänyt.

Painotavoitteeksi muodostui 75 kiloa. Ekalla viikolla paino tippuikin mukavasti, mutta toisella viikolla se jämähti sitkeästi 76 kilon tuntumaan. Koskaan aiemmin ei paino ole noin sitkeästi pysynyt yhdessä ja samassa lukemassa mitä se toisella viikolla teki. Epäilin jo, että vaaka on rikki, mutta ei se pirulainen ollut. Liikuntaa tulee salitreenien ja aerobisten muodossa ja ruokaa on kulutukseen nähden selkeästi vähemmän. Siltikkään paino ei tipu. 

Lähtötilanne 77,1kg, eka viikon tulos 76,2kg ja toisen viikon tulos 76,2 kg

Tämä kolmaskaan viikko ei ole ollut mitenkään nopean pudotuksen viikko, mutta ainakin paino on ottanut loivan laskusuunnan. Toivottavasti laskusuunta jatkuu viikonlopun yli ja saan kirjoitella sunnuntaina valmentajalle hieman iloisemmin sävyttyneen raportin mitä viime sunnuntaina. 

Oma epäilykseni painon junnaamiselle on se, että edellisestä kevyestä viikosta on jo aikaa. Miule on luvattu kevyt viikko treeneistä, kunhan paino on saatu tavoitelukemiin. 

Edellinen "diettiviikko" meni huomattavan paljon paremmin mitä tämä. Silloin kalorit oli suunnilleen samoissa lukemissa, mutta liikuntaa vähemmän. 

Nälkä ja väsymys ovat olleet kavereina. Eka viikon treenit kulkivat kuin unelma ja töistä oli silloin vapaata. Treenit oli äärimnmäisen helppoa suunnitella töiden oheen. Sai elellä kunnon bodylaiffia. :) Toinen viikko oli normi työviikko ja sehän tuntui. Tää viikko töiden suhteen iisimpi, mutta väsymys ja nälkä sen kuin voimistuu. Ja se nälkä ei oo ollu mitään "tekis vaan mieli syödä jotain" vaan oikeesti maha on tuntunut TYHJÄLTÄ ja olo on ollut etova enne seuraavaa ateriaa. Ei oo muuten kauheen kivaa olla töissä, kun olo on huono. =/ Aamut on jees, iltapäivät ehdottomasti pahimmat.

Toi ällöttävä olo on saanut kummasti miettimään mahdollista tulevaa kisadiettiä. Riittääkö voimat vetää se läpi nykyisellä arjella? Haluanko oikeasti sinne lavalle niin paljon, että olisin valmis "kärsimään" sen eteen. Jos kerta muutaman viikon dietillä olo on noin kelju? Vai onko tää vaan nyt pelkkää väsymystä, ja olo ois parempi pienen treenikeventelyn jälkeen?

Salilla treenit ovat kulkeneet nousujohteisesti. Jokaisessa treenissä on edes yhteen liikkeeseen saanut ladata vähän lisää painoja tai on saanut puserrettua yhden tai kaksi toistoa edelliskertaa enemmän. Aerobiset on ollut mukava lisä, ja kiitettävä endorfiiniryöppy on kunnon intervallitreenin jälkeen. Omaan elämänrytmiin sopisi kuitenkin paremmin intervallien ja tasasykkeisten tekeminen muuhun aikaan kuin punttitreenin päätteeksi. Tai no ne intervallit viel menee, mutta tasasykkeiset tekisin mielummin ulkona koiran/koirien hihna/t kädessä. 

Kaikesta valittamisesta ja painon junnaamisesta huolimatta, en oo kärvistelly turhaan. Lihaserottuvuus varsinkin yläkropassa on mielestäni parantunut ja vyötärönseutu ei hölly ja lölly niin paljoa, kuin aiemmin. Mieheltäkin on taas tullut palautettua mahan "pienuudesta" :D 

Kovasti kuitenkin suunnitellen jo Biancaneven Esbeltin hankkimista, josko sillä saisi jotain tulosta tuohon keskikroppaan. 

On muuten ahdistavaa, kun kaikki pehmeys pakkautuu aina siihen. :( Korvien väli on tiukilla tuon asian kanssa, kun ´hetkittäin  tuntuu, että näkyvää tulosta tulee mutta seuraavassa hetkessä tuntuu että samat löllöt ne mukana vaan kulkeutuu.

Suolisto on tykännyt kevennetystä hiilarimäärästä, eikä siis ole oireillut nyt niin pahasti. Makaronin olen vaihtanut kyllä kokonaan gluteiinittomaan versioon ja siitä ei maha suutu. Bataattia ja riisiä voi myös syödä ilman oireilua. :) Ja onhan ne bataattiranet herkkua! NAM! :P

Nyt pitäisi kömpiä peiton alle, vaikka kuistilla istuminen ja sateen ropinan kuuntelu ois mieluisampaa. Edess yksi ainoa yövuoro ja sitten pari päivää vapaata ennen tiukkaa työputkea. Huomenna auton keula suunnataan kohti Savonlinnaa ja sunnuntaina mennään kuuntelemaan Sonata Arcticaa Olavinlinnaan. :)

Mukavaa viikonloppua! :)

Kun joku kielletään, tekee sitä entistä enemmän mieli

Otsikko kertookin viime päivien ajatukset. Kyllä, tämä minidietti nostatti moiset ajatukset. Kroppa on ihmeissään, kun evästä vähennettiin. Mielenkiintoista itsetutkiskelun aikaa tämä on.

Makeanhimo on jotain aivan käsittämätöntä! Hei haloo! Voiko olla todellista vai tekeekö korvienväli temppuja? Rakkaan Ystäväni kanssa tästä pään temppuilusta keskusteltiin jokunen viikko sitten. Mikä ihme siinä oikein on, kun joku kielletään tekee sitä ihan älyttömästi mieli?
Ilmeisesti tämä suuri makeanhimo on ohimenevää. Ainakin toivon niin, sillä en todellakaan halua elää viikko tolkulla tälläisissä fiiliksissä. Harmikseni en ole vielä päässyt siihen, että makeanhimo olisi ollutta ja mennyttä. Siinäpä yksi syy miksi taidan kinuta toisenkin viikon diettiä. Ihan vaan näyttääkseni keskaria omalle kropalle ja pääkopan kiusauksille! Nih!

Aerobisten tekeminen, ah kuinka kivaa vaihtelua! Intervalli verenmaku suussa oli ihan jees ensimmäisenä treenipäivänä viikonlopun levon jälkeen, mutta puolen tunnin tasasykkeinen jalkatreenin jälkeen ei ollutkaan enää niin kivaa. Varsinkaan, kun keksin haluta haukata samalla raitista ilmaa. Hop pyörän selkään ja treenin jälkern fillaroimaan. Ilma oli kylmä ja tuuli vastainen. Ja lisäksi tuli nälkä. Oli sentään voittajafiilis, kun kotipihaan pääsin ja parkkeerasin pyörän autotalliin. Ois vaan pitäny jäädä tekemään se puolentunnin hinkutus salille neljän seinän sisälle. :D

Mahavaivojen vuoksi olen rajoittanut veden juomista ruokailujen aikana. Noh, on ollut työlästä kitata sitä vettä kun maha on jatkuvasti täys. Nyt kun on pieni nälkä maistuu se vesikin paremmin ja päivittäinen tavoite on helppo juttu saada täyteen. Salilla menee vettä tuplasti mitä yleensä ja olenkin harkinnut isomman kanisterin hankkimista normaalin fitnesstukun sheikkerin tilalle. :D

Ja kun juot, ravaat myös vessassa. Se nyt on vaan fakta. Helppoohan se tälleen vapaalla on. Töissä saattaa kaverit ihmetellä kun ravaan vessassa vähän väliä. :D

Treenit on kulkeneet kuin unelma. Työt ei ole sotkemassa harrastusta ja oon saanu elää bodylaiffii. :) Ennätykset on paukkunu nyt kaikissa treeneissä ja tykkään tosi paljon ajatuksesta, että kroppa tiivistyy. Mitään näkyvää en ole huomannut, mutta just nyt pelkkä ajatuskin tiivistynisestä on kiva.

Kyllähän tää viikko on saanut miettimään tulevaisuudessa siintävää pidemmän kaavan mukaan tehtyä diettiä. Toisaalta houkuttaa aivan suunnattomasti nähdä millaiseen kuntoon kropan saa ja miten sitä lihasta on saanut rakennettua. Toisaalta taas pohdituttaa, miten korvienväli koko homman kestää. Oon niin henmetin huono sietämään nälkää. Puhumattakaan siitä, että nälkään liitetään kaveriksi vielä väsymys. Miten pyöritän palettia, jossa seikkailee vuorotyö, treenit, ruokailut, koti ja sosiaalinen elämä? Vai ajattelenko taas ihan liikaa. Pitäis vaan unohtaa liika ajattelu ja mennä vaan kohti tavoitetta?

Ja passaahan sitä miettiä, että onko sitä lihasta rakentunut tarpeeksi. Hittoako pitää itseään dietillä, jos lopputulos on aivan liian lihaton, jolloin ei kisassa pitkälle pötkitä. Toisaalta, enemmin vähemmän lihaa sopivan kireässä kunnossa kuin aivan liian pehmeänä lavalle.

Asiaahan ei yhtään auta, että tuntuu kuin olisin hukassa tulevaisuuden kanssa. Tai lähinnä töiden. Mikä haluaisinkaan olla isona? Tää on nyt vissiin sitä kuuluisaa 30-kriisiä? Haaveita, on paljon mutta kaikkea ei voi toteuttaa samaan aikaan. Nyt jää vain pähkäiltäväksi mistä haaveesta aloitetaan. :D Helppo eikö vaan?

Kuvien lisääminen ei nyt onnistu, kun innostuin naputtelemaan ajatuksen virtaa tabletilla. Miun touhuja voipi toki käydä katselemassa Instagramista @satu_kokkonen :)

Oonko haukannut liian ison palan?

Se tunne, kun teet parhaasi mutta siitä huolimatta epäillään teetkö tosissasi. On oikeesti paska tunne. Varsinkin, jos tavoittelet täydellisyyttä ja otat kritiikin raskaasti. Ja kun otat tuollaisen kritiikit raskaasti, et myöskään (tietenkään) osaa ymmärtää asiaa miltään muulta kantilta.

Siinäpä viime päivien fiilikset. Siipi ollut maassa. Syynä voimatasojen jumahtaminen, jopa laskeminen nimenomaan jalkatreeneissä. Ensimmäinen epäilyshän oli, että teenkö treenit tosissaan. Niin, teenkö? Voiko korvien väli pettää miut niin pahasti, että meinaan jäädä prässissä 120 kilon alle, vaikka joitakin viikkoja aiemmin olen paukuttanut sarjoja 140 kilolla? Tai sumomavessa olen kiskonut maasta 90 kiloa rautaa ilmaan kahdeksan toiston verran ja nyt nouseekin vain viisi toistoa 80 kilolla. Entäs sitten, kun ne pirun kyykyt ei vaan meinaa nousta edes 40 kilolla? Yritän tehdä laajalla liikeradalla, kyykätä oikeasti alas, pitää selän suorassa ja antaa voiman tulla jaloista. Ja lopputuloksena on paineentunne alaselässä ja matalat voimatasot. :(

                                             PRKL!

Jos itse olisin valmentajan roolissa epäilisin myös heti tekeekö treenaaja asioita tosissaan. Mutta voi jösses miten se osuu syvälle sisimpään, kun nuo epäilykset kohdistuu omaan itseen. Ensimmäisenä ajatuksena on auttamatta se, että olenko oikeasti näin huono? Teenkö tosissaan? Vai vaan vähän sinne päin? 

Nytkö on tultu siihen hetkeen, kun korvienväliä kysytään? Mie luulin, että nää on vaan diettijuttuja. :D Paineet kehittyä on kovat. Tällä hetkellä en muuta ajattele kuin kehitystä. Hinku olisi olla salilla koko ajan, treenata ja tulla aina vaan paremmaksi. Syödä hyvin ja riittävästi ja antaa lihaskasvulle kaikki mahdollinen tuki. Siinä rinnalla elää myös muutakin elämää: sairaanhoitajan työ, parisuhde, kaverit, koiraharrastus. Kaikkea rytmittää kuitenkin fitness.

On vaikeaa hyväksyä oma heikkous. Ei mielen- vaan kehon heikkous. Tää miun alakroppa ei ole kunnossa. Liikkuvuus on entistäkin huonompaa, vaikka rullailen ja venyttelen säännöllisesti. Hermotus ei pelaa kunnolla tuonne takaosastolle ja tuntuman saaminen on vaikeaa. Siinäpä haastetta kerrakseen. En todellakaan valita ja tuskaile tyhjästä. Kuvat kertokoot enemmän ongelmista. Kuinka alas kyykkyyn sie pääset selkä suorana ja niin ettei polvet lähde kääntymään sisään? Leveällä jalka-asennolla ja hartian levyisellä jalka-asennolla. Mie en pääse alas kippaamatta eteenpäin. 

Ja jos kyykkyasenossa on tuollaiset ongelmat, eivät ongelmat lopu myöskään prässissä, hackissa, mavessa... You name it! Mut onhan niitä liikkeitä jotka myös sujuu: lantionnostot, askelkyykyt, koukistukset, ojennukset, pakarapotkut.. Mutta kehittääkö ne lihasta riittävästi? En tiedä. Mie yritän ihan oikeasti opetella kehittämään omaa liikkuvuutta ja saada ongelmat käännettyä voitoksi. Mutta riittääkö se?

Voinko tällä menolla saada kehitettyä fyysikkaa niin, että olisi järkevää kiivetä lavalle esittämään tuloksia? Just nyt en tiedä. MUTTA mie haluan yrittää ja tehdä parhaani. Riittääkö se? Parhaani ainakin yritän.

Pienet on ihmislapsen ongelmat. :D Naurettavaa eikö totta?

Ja ettei kaikki menisi pelkäksi valittamiseksi on paljon hyvääkin tapahtunut. Uljaksen kanssa on tällä viikolla treenattu urakalla häiriötreeniä viikonlopun kisoja varten. Toivottavasti lauantaina saataisi tehtyä ehjät radat. 

Ravitsemuksen suhteen palautusjuoma teki come backin ja lisäksi treeninaikaiseen juomaan lisäillään hiilareita hiljalleen. :) Palautusjuomaa on ollu ikävä. :D Se on kovan treenin jälkeen nälkä, mutta ruokaa ei meinaa saada alas ainakaan tuntiin. Palkkari helpottaa vähän tilannetta. :) 

Tää lähtis nyt paistamaan broiskua ja väkertelemään huomisia eväitä. Huomenna aamuvuoro ja sitten edessä NELJÄN päivän vapaat! :) 

Kuntokuvien aiheuttama ahdistus

Suunnilleen kerran kuukaudessa on aika ottaa kuntokuvat ja lähettää ne valmentajalle. Ja aina se on yhtä ahdistavaa. :D Onko kehitystä tapahtunut? Mitä jos kehitystä EI ole tapahtunut? Pitäisikö kehitystä olla tapahtunut enemmän? Siinäpä muutamia kysymyksiä, jotka mielessä pyörivät.

Kun itseään katselee peilistä on fiilis, että hei muutostahan on tapahtunut! Kun ottaa kuvan ja katselee sitä, tuntuu että ei helv.....i mitä mie oikein kuvittelen?!?!? Asentojen ottaminen on vaikeaa, kroppa on kiero ja vino kuin korkkiruuvi ja omaan silmään näyttää miltei samalta pullerolta kuin muutama kuukausi takaperin. 

Onneksi jotkut pienet asiat kertovat, että kyllä sitä (lihas)kasvua on tapahtunut. Työhousut kiristää reisistä ja takapuolesta ja mahakin on pienentynyt, sillä vyötäröstä menee pienemmän housukoot päälle. Olkapäissä näen jopa itse kehitystä tapahtuneen, myös niistä valokuvista katsoessa. 

Oma järkikin sanoo, ettei lyhyessä ajassa voi paljoa näkyvää muutosta tapahtua. Ja oma pää tekee tepposia arvioidessa, kuinka paljon muutosta voi näin offilla kuukaudessa tapahtua. Ja onhan se oma jännityksensä aina odotellessa valmentajan kommentteja. ;)

Kommentteja odotellessa on vaan jatkettava eteenpäin. Eilen treenasin etureidet ja kohtalaisesti kulki levon jälkeen. LPG ja lihashuolto mutoinkin oli tehnyt hyvää ja hackissa pystyi paremmin menemään alas ilman, että alaselässä tuntui ikävälle. Prässiä tehdessä oli paukut jo aika vähissä, mutta eiköhän se parane, kunhan tässä pääsee taas kunnolla treeneihin kiinni. Loppusilauksena vielä ankkakävelyä ja -hyppyjä. Tärinä jaloissa oli taattu!

Tänään oli vuorossa selän hieronta #2. Jumissahan se oli kuin mikä yhä edelleen. Varsinkin tuo vasen puoli. Positiivista kuitenkin se, että yläselkä ei ollut enää niin mutkalla kuin viikko sitten ja lihakset reagoivat paremmin käsittelyyn. Huomenna tekemään selkätreeni! Ja kuulostelemaan, onko tuntuma parempi. :)

Ihanaa alkanutta viikkoa! Treenatkaa kovaa! <3

Huh hellettä!

Paahtavan kuuma aurinko, hiki, pienestä tuulenvireestä nauttiminen ja lämmin järvivesi. Kesä on ihanaa aikaa! :) Helteet eivät myöskään ole syöneet treeni-intoa, päin vastoin. :D

Koiranäyttelyissä juokseminen käy kuntoilusta, kun helteessä laittaa tossua toisen eteen monen kierroksen verran. :D 

Kesä, koiranäyttelyt ja paras ystävä <3

Salilla ei tartte lämpöjä ottaa crossarilla tai muulla aerobisella laitteella. Lihakset ovat lämpimät miltei  heti (aina täytyy tehdä keppijumppaa ja kevyillä painoilla pumppailua!) ja sarjojen tai liikkeiden välissä ei lihakset pääse jäähtymään. :) Hiki virtaa ja tekemisen meininki on heti alusta saakka.

 

Aamulenkki kasrvakavereiden kanssa

Lämmin! <3

Viime viikko oli kevyttä, mitä nyt sunnuntaina innostuin vähän pakaraa kurittamaan. :D Askelkyykyt pumppaamalla yksi jalka kerrallaan sai aikaan poltetta ja treenin loppusilauksena yhden jalan (vaaka)prässiä. Tuloksena jumiutuneet pakarat! Jes! Tätä oon kaivannut!

Haa, kävin järkyttämässä kanssatreenaajia pukeutumalla hotpantseihin treenin ajaksi! :D

Tänään starttailin taas kovia treenejä. Selkätreenihän se on paras tapa aloittaa uusi viikko. :) Muscle Challenge ohjelmalla mennään, ainakin toistaiseksi. Jotain uutta kuitenkin kaipailisin... Liike järjestys oli eri kanssatreenaajista johtuen ja maastavedot jätin suosiolla tekemättä. Kylläpä oli kivaa tehdä taas isommilla raudoilla ja sarjat kunnolla loppuun asti! <3

Uusi latausjuomajauhe

Kasva selkä KASVA!!!!

Niin tosiaan oon taas miettynyt tuota treeniohjelmaa. Tällä hetkellä kaipailisin volyymiviikkojen ja voimaviikkojen vaihtelua. Tuntuu jotenkin tylsältä paahtaa ohjelmaa viikko tolkulla ilman suurempia vaihteluita. Kevyt viikko taas muistutti, miten onneton olen tekemään pidempiä sarjoja. Olen miltei koko treeniajan paahtanut max. 12 toiston sarjoja. Jaloille olen tehnyt varsinkin alkuvaiheessa pidempää sarjaa. Varsinkin olkapäät, rinta ja kädet hyytyvät todella nopeasti toistomäärien noustessa. Siitäpä se ajatus volyymiviikkoihin sitten syntyikin. :)

Koen myös, että jos yksin suunnittelen ohjelmia, saatan lipsua niistä herkemmin. Jos teen jonkun muun suunnitelman mukaan ja vielä parempaa jos olen maksanut siitä, teen just niinkuin paperissa lukee (mitä nyt liikkeitä saatan vaihtaa itselle paremmin sopivaksi kuten tuo maastaveto hyvänä esimerkkinä). Kyllä, miulta puuttuu pitkäjänteisyys! Ja se on tässä lajissa huono juttu se.

Postaus, jossa paljastin kisahaaveeni, pohdin myös valmentajan valintaa. Eri vaihtoehdot ovatkin pyörineet mielessä paljon. Kenen treenifilosofia olisi lähellä omaani? Mistä ihmeestä tiedän kuka olisi paras mahdollinen valmentaja juuri minulle? Kuinka te olette päätyneet valitsemaan sen valmentajan, joka teillä on? Olisi kiva kuulla kokemuksia. :) Oletteko ottaneet valmentajan missä vaiheessa ennen kisasuunnitelmia? Vai oletteko valmennuksessa "muuten vaan" ilman kisasuunnitelmia? :) 

Päässä pyörii miljoona ajatusta ja en vain osaa jäsennellä niitä tekstiksi. Nyt aion nauttia kesästä, treeni-innosta ja lomasta. <3 Miulla on aikaa pohtia tulevaisuuden treenikuvioita. Mikä kiire valmiissa maailmassa. :) Ja voihan se olla, ettei miusta koskaan ole sinne lavalle nousemaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että yrittänyttä ei laiteta. :)

Hapottava treeni ja kroppa-ahdistusta

Olipahan ruuhkaa salilla! Mut ihan hyvin sinne sekaan mahtui. :) Jännä juttu miten torstai-iltana jumpalla on paljon porukkaa, mutta perjantai-iltana ei. ;)  

Agilityhallilla ei ollu ruuhkaa aamupäivällä :)

Ennen jumppaa on litkut laitettava valmiiksi.

Eli tänään käyty salillla. Vuorossa olkapäät ja ojentajat. Nettiä selaillessa löytyi varsin kivoja ideoita olkapäiden hapottamiseen. Aloitin tuttuun tapaan pystypunnerruksella. Ennätykset paukkui taas! 17,5 kg:n kässärit nousi seitsemän (7) toisten verran ja ai että miten iloinen olin! :) Punnerrusten jälkeen netistä etsitty olkapäiden väsytys hapotus maksimus. Vipunostoja sivulle niin, että ensin kevyellä painolla paljon toistoja, siitä samantien käsiin pari kiloo isommat painot ja taas toistoja niin, että tuntuu. Lopuksi vielä kerran isommat painot kätösiin ja hieman rumemmalla tekniikalla toistoja niin monta kuin tuli, kunnes loppuviimeistelyksi kevyet "aloitus" painot ja tarkalla tekniikalla (suorin käsin) lopullinen väsytys. Ei muuten tullu montaa toistoa neljän kilon kässäreillä! :D :D En ole ihan äskettäin tuntenut samanlaista poltetta olkapäissä. Suosittelen kokeilemaan!

Ojentajille perussettiä. Niistä ei tarinaa riitä sen enempää. Lopuksi vielä vatsoja ja porraskoneessa taapertamista. Kiitos nam!

Tää viikko on ollut yhtä ahdistusta tän kropan kanssa. Olo on jotenkin tosi löllö ja peilikuva ahdistaa vanhaan tuttuun tapaan. Naisilla toki hormonikierto vaikuttaa asiaan, niin siihen nesteisyyteenkin kuin myös pääkopan temppuiluun. 

Paljon olen pohtinut myös ruokavalio asiaa. Koneen syövereissä jossain on vanhaakin vanhempi fitfarmin ruokavalio. Ajattelin tsekata sen kalorilaskurin kanssa, en halua vetää kaloreita tolkuttoman matalaksi, koska en halua kroppaa vetää jumiin ja säästöliekille. Olenko tosiaan taas siinä pisteessä, että haluan aloittaa ruokien punnitsemisen? Kyllä olen! Päättäväisyys on tän päivän sana! Ja jos opettelen vaa' an kanssa perusrytmin ruokailuihin, osaan varmaankin sitten joskus tulevaisuudessa olla myös ilman vaakaa?

Ruokavalion lisäksi aerobinen treeni olisi hyvä rasvanpolton kannalta

Ja nyt kun nuo pohdinnat ovat julkisia, on miun "pakko" toteuttaa ne. ;) Jospa tässä lähipäivinä olisi aikaa laskeskella rauhassa makroja ja kaloreita ja sitten julkaisen ruokavalion täällä? Toivon saavani kommentteja sitten siitä, onko se hyvä/onko jotain lisättävää tai vähennettävää/onko se ihan peestä? En jaksa enää selailla erilaisia foorumeita, jossa yksi sanoo että tee näin ja toinen heti perään kommentoi ettei niin saa missään nimessä tehdä. 

Nyt tää kiukuttelija lähtee tekemään iltapalaa, käy suihkussa ja kömpii ajoissa nukkumaan. Huomenna on aamusta lähdettävä liikkeelle. Miun rillitön elämä on askeleen lähempänä! :)