Näytetään tekstit, joissa on tunniste dietti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dietti. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. toukokuuta 2017

Maanantain ryhtiliike

Olen taas kerran vajonnut vanhoihin tottumuksiin. Suusta menee alas ihan mitä sattuu ja se näkyy ja tuntuu olossa. On siis aika jälleen kerran tehdä ryhtiliike. 

Ärsyttävintä tässä on se, että tasan tarkkaan tiedän miten pitäisi syödä ja toimia. Ja siltikkin annan mielihalujen viedä. Miksi se ryhtiliike on niin pirun vaikeaa tehdä? No, jossittelulla ei tämäkään asia korjaannu, joten härkää on tartuttava sarvista. Vuosien saatossa on tullut todettua, että kyllä vain se selkeä ruokavalio jääkaapin ovessa on se paras ryhtiliike mitä voin tehdä.

Omat energiat (eikä aika) ei riitä istahtamaan alas ja kunnolla suunnittelemaan itsenäisesti ruokavalioa. Valmennuksen aikaiset ruokavaliot eivät oo järkeviä käyttää suoraan, sillä eihän kulutus oo läheskään sitä mitä oli silloin. 

Facessa sattui silmään, että Fitfarmin Simple starttaa 8.5.. Pelkkä ruokavalio ja valinta minkä verran meinaa pudottaa painoa (alle 10kg, 10-20kg vai yli 20kg). Oma aikomus on n. 5kg tiputella painoa alaspäin, kuitenkin imetys turvaten sillä miulla ei oo mitään aikomustakaan lopetella imetystä vielä aikoihin. 

Jotta estäisin typerät lipsumiset, teen tästä julkista. Raportoin tänne viikoittain miten menee. Kuntokuvat taidan jättää julkaisematta, sillä ne oksettavat itseänikin niin paljon. Ennakkotunnelmat on hyvät. Ainoastaan se jännittää/mietityttää onko millainen vaikutus maidontuotantoon. Kysyvä ei tieltä eksy, ja käytössä on keskustelufoorumi jossa voi valmentajilta apua kysyä! Imetys yksin ei estä painonpudotusta, mutta kaloreita ja hiilareita on tultava riittävästi. 

Hyvillä fiiliksillä odottamaan ruokavalioiden julkaisua. :)
                                                         Aurinkoista torstaita! <3

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sokeriton ja maidoton

Tammikuu on aina vaikka minkä diettien kulta-aikaa. Tavoitteena painonpudotus tai terveellisempi elämä, itsensä haastaminen, ympäristön painostus you name it! Myös mie oon tässä (hömpötyksessä) mukana...

Päätin siis jo joulukuussa, että pidän sokerittoman tammikuun. Tämä siis itsensä haastamisena ja jonkunlaisena ryhtiliikkeenä. Nyt sokerittomuus sai rinnalleen myös maidottomuuden. Maidottomuus puhtaasti meidän pikkupomon vuoksi, että saataisi öitä paremmiksi ja mahavaivoja helpottamaan. Niin ja eihän maidottomuudesta myöskään mitään haittaa miullekkaan ole, joten innolla tartuin "haasteeseen".

Maitotuotteet ovat monesti syy vatsavaivoihin niin lapsilla kuin aikuisillakin. Vauvoilla ei yleensä mitään laktoosi-intoleranssia ole, vaan maitoproteiini on vaivojen syy. On myös paljon tutkittu maitotuotteiden vaikutusta erilaisiin ihottumiin ja infektiokierteisiin mahavaivojen ohella. Toisilla vaivoja on enemmän tai vähemmän, toisilla ei maitotuotteet aiheuta yhtään mitään. Miun mielestä onkin tyhmää välttää ainetta, joka ei aiheuta mitään ongelmaa vain siksi että media niin painostaa. 

Selfie erään unettoman yön jälkeen. Ai kamala mikä olo! :(
Ajatus maidottomuudesta lähti siitä, kun meidän yöt muuttuivat entistäkin huonommiksi. Kipuitkut, mahan kurlutukset ja refluksivaivat olivat viimeinen niitti. Asiaa itsekseni pyöriteltyäni ja vyöhyketerapeutin kanssa asiasta juteltuani päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla maidottomuutta. N. kuukausi ihmisen elämästä on lyhyt aika, mutta siinä ajassa jo näkee kannattiko vai ei. 

Muutaman päivän perusteella voisin sanoa, että maidottomuus on varsin helppo juttu. Kyllä, hieman joutuu miettimään kaupassa mitä ostaa ja proteiinin lähteitä miettiä uudelleen. Esim. aamupuuro raejuustolla vaihtui valkuaispuuroon, kahvi menee nyt mustana (kauramaito kahvissa ei ollu miun juttu) ja ruokaa ei enää haeta kotiin ihan tuosta noin vaan vaikka miten väsyttäisi ja kehtuuttaisi. 
Jos kananmuna pitäisi karsia ruokavaliosta pois, sitten meni sormi syvemmälle suuhun. 
Valkuaispuuro mustikoilla, vadelmilla ja mehukeitolla näyttää erehdyttävästi oksennukselta :D
 
Kauraleipää, maidotonta margariiniä, lämminsavulohta ja marjasmoothie. Iso NAM!

Pari päivää maidotonta takana. Käväisin aamulla vaa'alla (aamupalan jälkeen) ja ilahduin positiivisesti! Paino oli humpsahtanut alaspäin ja mahakin näytti omaan silmään littanammalta mitä aikoihin! Liekkö maidottomuuden syytä vai sen, että nukuin viime yönä paremmin ja enemmän kuin kuukausiin! 

Maidottomuus tukee myös sokerittomuutta. Tuleepahan jätettyä erinäiset proteiinipatukat (makeutusaineet!) kauppaan herkkuhimon iskiessä. Myös leivän määrä on vähentynyt ja leipä "puhtaampaa", sillä en jaksa jokaisen leipäpussin tuoteselosteita tihrustaa. Makeanhimoon käy mm. banaani maapähkinävoilla (suolaton, sokeriton). Maustamaton kaurajogurtti hedelmäsoseella (bonne) tai hedelmillä/marjoilla on myös nannaa. :) 
Aika ennen maidottomuutta. Isimies toi flunssaiselle äiti-ihmiselle herkkuja. :)

On taas hieman positiivisempi fiilis. :) Ja mikä parasta, tänään alkaa agilitytreenit n. kuukauden tauon jälkeen! :) Ja huomenna vauvauintiin. :) Ja tänään on perjantai ja viikonloppu alkaa. :) Happy me! :) 

maanantai 25. tammikuuta 2016

Syömistä ilman paperia.

 Ah miten nautin kiireettömistä aamuista. Siitä, että saa syödä aamupalan kaikessa rauhassa ja selailla Internetin ihmeellistä maailmaa. Tällä kertaa löydöksenä oli seuraavan haastattelu. Mun suosikkikirjailija Kaisa Jaakkola puhumassa aiheesta, joka itseäni on kiehtonut ja kiinnostanut monia vuosia. Kaisa on nyt muutenkin ollut paljon mediassa, sillä hän julkaisu uuden kirjan.

Mikä minua tuossa Kaisan "ideologiassa" kiinnostaa eniten? Se, miten opetella tekemään järkevät ruokavalinnat ILMAN vaakaa ja kalorien tai makrojen laskemista. Ja tämä kaikki ilman, että paino ja kehonkoostumus karkaa käsistä. Löytää rentous ja ruoasta nauttiminen ilman huonoa omaatuntoa.

Huom. Kisoihin valmistautuminen on asia erikseen, silloin on paperille kirjoitettu ruokavalio ja vaa'an käyttö perusteltua, mutta nyt haluan keskittyä ei kilpaurheilijan elämään ja arkeen. 
Ja kyllä, joskus on ihan kenen tahansa meistä järkevää istahtaa alas pohtimaan oman ruokavalion sisältöä ja kirjoittaa se ylös ja jopa käyttää syödyksi tarkoitetut eväät vaa'an kautta ihan vain nähdäkseen miten paljon niitä kaloreita tuleekaan ja mikä on todellinen makrojakauma. Antaahan se viitteitä siihen mikä saattaisi olla vikana jos ruokavalio ei toimi.

Paperilla oleva ruokavalio kiinnitettynä jääkaapin oveen on opettanu miulle paljon. Konkretiaa siitä, minkä verran (puhdasta)ruokaa on varsin maltilliset ellei jopa pienet kalorimäärät. Kirjoitetun ruokavalion avulla löytyi myös kropan kompastuskivet ja ongelmat ja joihinkin löytyi ratkaisu. Ruokavalio paperilla opetti myös sen, että meistä jokainen on yksilö vaikka tietyt perusasiat on olemassa jokaisen elimistön toiminnassa. Miehän meinaan taas innostua :D 

Terveellisyys ja monipuolisuus on kaiken a ja o. Prosessoimattomuus erityisen huomionarvoinen asia, kun haluaa voida hyvin! Tämän jos mahdollisimman moni ymmärtäisi. Eikä se puhtaan ja prosessoimattoman ruoan tekeminen ole vaikeaa ja kamalasti aikaa vievää.

Miun oma mies on mainio esimerkki, mitä pieni "ravintovalistus" on saanut aikaiseksi. Hän on monta kertaa sanonut, miten töissä on parempi olla kun on monipuolista ja kotona valmistettua ruokaa eväänä ja ilta ei mene mussuttaessa vaikka sun mitä huttua. Tekemällä oppii! :)

Eilen illalla Facebookista osui silmiin Personal Trainer Martin projekti yhdessä Miia Kosusen kanssa. Tarkoitus on laittaa Miiaa kuosiin ja nyt oli Miian vuoro kertoa ruokavaliosta. Voit lukea blogitekstin täältä. Omaan silmään osui monta asiaa, jotka Miian ruokatottumuksissa on ollut juuri samoin kuin hyvin monella muullakin. Liian pitkät ruokailuvälit ja syömiset vaikka sun mitä hevonhumppaa. Miian tämän hetkinen ruokavalio on mukavan monipuolinen ja syömistä riittää ilman että kaloreita överisti saatikka liian vähän. Kannattaa ottaa oppia.

Jos tähän loppuun tekis pienen koosteen siitä miten itse olen nyt syönyt ilman kirjoitettua ruokavaliota. Ja hei! Viimeksi tänään sain ystävältä palautettu että ei oo ylimääräistä vyötärölle kertynyt! :)


 Aamupalavaihtoehtoina: luomuruisleipää kalkkunalla ja paprikalla + marjarahkaa. Tai perus kaurapuuro marjoilla ja siihen kylkeen tai sekaan vielä proteiinia. NAM!


Kasviksia, hedelmiä, couscousta, riisiä, salaattijuustoa, tsatsikia ja tottakai eri proteiininlähteitä on löytynyt lautaselta päivittäin. Myös keitot päivän yhtenä ateriana on ollu POP, mutta ne ei oo kerenny kameran lissin eteen. :D



 Ulkona syöminen on luksusta ja laatuaikaa oman puolison kanssa. <3  Maailma ei kaadu herkutteluun ravintolassa silloin tällöin. :)







perjantai 24. heinäkuuta 2015

Mitä tapahtui laihiksella

Pari viikkoa sitten valmentajan kanssa yhteisestä sopimuksesta aloitettiin pieni "dietti". Sen piti olla pituudeltaan viikko, max. kaksi mutta venytettiin se kolmeen. Toisen viikon halusin itse, kolmas tuli ohjeena valkulta, kun paino ei käyttäytynyt niinkuin olisi pitänyt.

Painotavoitteeksi muodostui 75 kiloa. Ekalla viikolla paino tippuikin mukavasti, mutta toisella viikolla se jämähti sitkeästi 76 kilon tuntumaan. Koskaan aiemmin ei paino ole noin sitkeästi pysynyt yhdessä ja samassa lukemassa mitä se toisella viikolla teki. Epäilin jo, että vaaka on rikki, mutta ei se pirulainen ollut. Liikuntaa tulee salitreenien ja aerobisten muodossa ja ruokaa on kulutukseen nähden selkeästi vähemmän. Siltikkään paino ei tipu. 
Lähtötilanne 77,1kg, eka viikon tulos 76,2kg ja toisen viikon tulos 76,2 kg

Tämä kolmaskaan viikko ei ole ollut mitenkään nopean pudotuksen viikko, mutta ainakin paino on ottanut loivan laskusuunnan. Toivottavasti laskusuunta jatkuu viikonlopun yli ja saan kirjoitella sunnuntaina valmentajalle hieman iloisemmin sävyttyneen raportin mitä viime sunnuntaina. 

Oma epäilykseni painon junnaamiselle on se, että edellisestä kevyestä viikosta on jo aikaa. Miule on luvattu kevyt viikko treeneistä, kunhan paino on saatu tavoitelukemiin. 
Edellinen "diettiviikko" meni huomattavan paljon paremmin mitä tämä. Silloin kalorit oli suunnilleen samoissa lukemissa, mutta liikuntaa vähemmän. 

Nälkä ja väsymys ovat olleet kavereina. Eka viikon treenit kulkivat kuin unelma ja töistä oli silloin vapaata. Treenit oli äärimnmäisen helppoa suunnitella töiden oheen. Sai elellä kunnon bodylaiffia. :) Toinen viikko oli normi työviikko ja sehän tuntui. Tää viikko töiden suhteen iisimpi, mutta väsymys ja nälkä sen kuin voimistuu. Ja se nälkä ei oo ollu mitään "tekis vaan mieli syödä jotain" vaan oikeesti maha on tuntunut TYHJÄLTÄ ja olo on ollut etova enne seuraavaa ateriaa. Ei oo muuten kauheen kivaa olla töissä, kun olo on huono. =/ Aamut on jees, iltapäivät ehdottomasti pahimmat.

Toi ällöttävä olo on saanut kummasti miettimään mahdollista tulevaa kisadiettiä. Riittääkö voimat vetää se läpi nykyisellä arjella? Haluanko oikeasti sinne lavalle niin paljon, että olisin valmis "kärsimään" sen eteen. Jos kerta muutaman viikon dietillä olo on noin kelju? Vai onko tää vaan nyt pelkkää väsymystä, ja olo ois parempi pienen treenikeventelyn jälkeen?

Salilla treenit ovat kulkeneet nousujohteisesti. Jokaisessa treenissä on edes yhteen liikkeeseen saanut ladata vähän lisää painoja tai on saanut puserrettua yhden tai kaksi toistoa edelliskertaa enemmän. Aerobiset on ollut mukava lisä, ja kiitettävä endorfiiniryöppy on kunnon intervallitreenin jälkeen. Omaan elämänrytmiin sopisi kuitenkin paremmin intervallien ja tasasykkeisten tekeminen muuhun aikaan kuin punttitreenin päätteeksi. Tai no ne intervallit viel menee, mutta tasasykkeiset tekisin mielummin ulkona koiran/koirien hihna/t kädessä. 

Kaikesta valittamisesta ja painon junnaamisesta huolimatta, en oo kärvistelly turhaan. Lihaserottuvuus varsinkin yläkropassa on mielestäni parantunut ja vyötärönseutu ei hölly ja lölly niin paljoa, kuin aiemmin. Mieheltäkin on taas tullut palautettua mahan "pienuudesta" :D 
Kovasti kuitenkin suunnitellen jo Biancaneven Esbeltin hankkimista, josko sillä saisi jotain tulosta tuohon keskikroppaan. 

On muuten ahdistavaa, kun kaikki pehmeys pakkautuu aina siihen. :( Korvien väli on tiukilla tuon asian kanssa, kun ´hetkittäin  tuntuu, että näkyvää tulosta tulee mutta seuraavassa hetkessä tuntuu että samat löllöt ne mukana vaan kulkeutuu.

Suolisto on tykännyt kevennetystä hiilarimäärästä, eikä siis ole oireillut nyt niin pahasti. Makaronin olen vaihtanut kyllä kokonaan gluteiinittomaan versioon ja siitä ei maha suutu. Bataattia ja riisiä voi myös syödä ilman oireilua. :) Ja onhan ne bataattiranet herkkua! NAM! :P

Nyt pitäisi kömpiä peiton alle, vaikka kuistilla istuminen ja sateen ropinan kuuntelu ois mieluisampaa. Edess yksi ainoa yövuoro ja sitten pari päivää vapaata ennen tiukkaa työputkea. Huomenna auton keula suunnataan kohti Savonlinnaa ja sunnuntaina mennään kuuntelemaan Sonata Arcticaa Olavinlinnaan. :)

Mukavaa viikonloppua! :)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kun joku kielletään, tekee sitä entistä enemmän mieli

Otsikko kertookin viime päivien ajatukset. Kyllä, tämä minidietti nostatti moiset ajatukset. Kroppa on ihmeissään, kun evästä vähennettiin. Mielenkiintoista itsetutkiskelun aikaa tämä on.

Makeanhimo on jotain aivan käsittämätöntä! Hei haloo! Voiko olla todellista vai tekeekö korvienväli temppuja? Rakkaan Ystäväni kanssa tästä pään temppuilusta keskusteltiin jokunen viikko sitten. Mikä ihme siinä oikein on, kun joku kielletään tekee sitä ihan älyttömästi mieli?
Ilmeisesti tämä suuri makeanhimo on ohimenevää. Ainakin toivon niin, sillä en todellakaan halua elää viikko tolkulla tälläisissä fiiliksissä. Harmikseni en ole vielä päässyt siihen, että makeanhimo olisi ollutta ja mennyttä. Siinäpä yksi syy miksi taidan kinuta toisenkin viikon diettiä. Ihan vaan näyttääkseni keskaria omalle kropalle ja pääkopan kiusauksille! Nih!

Aerobisten tekeminen, ah kuinka kivaa vaihtelua! Intervalli verenmaku suussa oli ihan jees ensimmäisenä treenipäivänä viikonlopun levon jälkeen, mutta puolen tunnin tasasykkeinen jalkatreenin jälkeen ei ollutkaan enää niin kivaa. Varsinkaan, kun keksin haluta haukata samalla raitista ilmaa. Hop pyörän selkään ja treenin jälkern fillaroimaan. Ilma oli kylmä ja tuuli vastainen. Ja lisäksi tuli nälkä. Oli sentään voittajafiilis, kun kotipihaan pääsin ja parkkeerasin pyörän autotalliin. Ois vaan pitäny jäädä tekemään se puolentunnin hinkutus salille neljän seinän sisälle. :D

Mahavaivojen vuoksi olen rajoittanut veden juomista ruokailujen aikana. Noh, on ollut työlästä kitata sitä vettä kun maha on jatkuvasti täys. Nyt kun on pieni nälkä maistuu se vesikin paremmin ja päivittäinen tavoite on helppo juttu saada täyteen. Salilla menee vettä tuplasti mitä yleensä ja olenkin harkinnut isomman kanisterin hankkimista normaalin fitnesstukun sheikkerin tilalle. :D

Ja kun juot, ravaat myös vessassa. Se nyt on vaan fakta. Helppoohan se tälleen vapaalla on. Töissä saattaa kaverit ihmetellä kun ravaan vessassa vähän väliä. :D

Treenit on kulkeneet kuin unelma. Työt ei ole sotkemassa harrastusta ja oon saanu elää bodylaiffii. :) Ennätykset on paukkunu nyt kaikissa treeneissä ja tykkään tosi paljon ajatuksesta, että kroppa tiivistyy. Mitään näkyvää en ole huomannut, mutta just nyt pelkkä ajatuskin tiivistynisestä on kiva.

Kyllähän tää viikko on saanut miettimään tulevaisuudessa siintävää pidemmän kaavan mukaan tehtyä diettiä. Toisaalta houkuttaa aivan suunnattomasti nähdä millaiseen kuntoon kropan saa ja miten sitä lihasta on saanut rakennettua. Toisaalta taas pohdituttaa, miten korvienväli koko homman kestää. Oon niin henmetin huono sietämään nälkää. Puhumattakaan siitä, että nälkään liitetään kaveriksi vielä väsymys. Miten pyöritän palettia, jossa seikkailee vuorotyö, treenit, ruokailut, koti ja sosiaalinen elämä? Vai ajattelenko taas ihan liikaa. Pitäis vaan unohtaa liika ajattelu ja mennä vaan kohti tavoitetta?

Ja passaahan sitä miettiä, että onko sitä lihasta rakentunut tarpeeksi. Hittoako pitää itseään dietillä, jos lopputulos on aivan liian lihaton, jolloin ei kisassa pitkälle pötkitä. Toisaalta, enemmin vähemmän lihaa sopivan kireässä kunnossa kuin aivan liian pehmeänä lavalle.

Asiaahan ei yhtään auta, että tuntuu kuin olisin hukassa tulevaisuuden kanssa. Tai lähinnä töiden. Mikä haluaisinkaan olla isona? Tää on nyt vissiin sitä kuuluisaa 30-kriisiä? Haaveita, on paljon mutta kaikkea ei voi toteuttaa samaan aikaan. Nyt jää vain pähkäiltäväksi mistä haaveesta aloitetaan. :D Helppo eikö vaan?

Kuvien lisääminen ei nyt onnistu, kun innostuin naputtelemaan ajatuksen virtaa tabletilla. Miun touhuja voipi toki käydä katselemassa Instagramista @satu_kokkonen :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tasaisen tappavaa

Eipähän ole ollut mitään kirjoitettavaa. Arki jyrää tasaisen tappavasti eteenpäin ja viikot vierii sellaista vauhtia että ei meinaa pää pysyä mukana. Vasta oli kesäkuun alku ja nyt eletään jo heinäkuuta! Mut hei! Miun KESÄloma lähestyy myös tasaisen tappavasti. 

Loma on asia, jota odottelen nyt kuin kuuta nousevaa. Juuri parhaillaan vietän seitsemää vapaapäivää ja voin sanoa, että tarpeeseen tuli. Suuri ilo olla poissa työpaikalta, mutta toisaalta ahdistaa kun aika kuluu nopeasti ja kohta pitää kömpiä Tikkakukkulalle taas. 

Treenit kulkee onneksi edelleen erinomaisella flowlla. Väkisinkin herään miettimään, että teenkö oikeasti treenit kunnolla kun ne tuntuu sujuvan nyt niin älyttömän hyvin, palautuminen on priimaa eikä omaa päätä tartte tsempata treenille lähtiessä. 

Paino otti harppauksen ylöspäin. Oma kroppa jaksaa edelleenkin ihmetyttää. Ensin paino junnaa ja sitten se ottaa kerralla reilumman hypyn ylöspäin. Nyt sen hyväksyy paljon paremmin kuin puoli vuotta sitten. Alkaa lähestyä sellaiset vaakalukemat, että ahdistaa. Olo on välillä suht timmi kilogrammoista huolimatta ja seuraavassa hetkessä tuntuu että kroppa on pelkkää pehmeää höttöä. Pääsinkin nyt minidietille, jolla kiristellään kroppaa mutta pidetään se pituudeltaan vain yhden taikka kahden viikon mittaisena. Ottaapahan kroppa taas hiilareita paremmin vastaan. :) Toivon todella, että kroppa reagoi tähän kiristelyyn yhtä mainiosti kuin viimeksi! 
Diettievästä


Viime "minidietillä" kropassa näkyi viikossa hieno tiivistyminen ja painokin laski. Silloinhan vain puolitettiin hiilareita päivän ensimmäisiltä aterioilta. Nyt on nipistetty hiilareita ja lisätty aerobiset kuvioihin. Kaksi intervallia ja yksi tasasykkeinen treenien loppuun. Tänään vetäisin ensimmäisen intervallin ja olipa kivaa! Huippua oli päästä tekemään viikonlopun lepäilyn jälkeen uudenlaista treeniä. Intervalli oli vielä todella lyhyt, joten en ollut kuoleman kielissä sen jälkeen. :D Oon nyt sit koko loppupäivän ravannut vessassa vähän väliä, kun on nesteet lähteny liikkeelle. Hyvä juttu.

Viime viikko oli normaalista rytmistä hyvinkin poikkeava. Alkuviikko meni töissä. Olisi ollut sama asustella muutamat päivät teho-osastolla, sillä kotona kävin vain ja ainoastaan nukkumassa. =/ Torstaina aamuvuoroon lähtiessä olin niin töttöröö, että unohdin mm. laittaa ripsivärit silmiin. :D Ja kyllä, se on todellinen unohdus! En edes salille lähde ilman ripsiväriä!!

Perjantaina käyskenneltiin monta tuntia rakkaan ystävän ja hänen lapsukaisen kanssa Farmari -messuilla. Monta tuntia kului nopeasti ihastellen erilaisia eläimiä. Kylmät väreet kulki kropan läpi nähdessäni upeaakin upeamman Friisiläisen (hevonen)! Ollappa aikaa ja rahaa! Ostaisin sellaisen välittömästi. UPEA eläin! <3 
Aivan mahtava päivä aloittaa vapaat. Upea kesäkeli, loistavaa seuraa ja hyvin järjestetyt messut. Kyllä kelpasi. 
Iltapäivällä suunnattiin vielä Toitskun keula kohti Kerimäkeä ja ajeltiin mökille.
Sikapossut <3
Oikea mahtisonni!!

Poseeraava pässi :D

Lauantaina oltiin Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa operetti Iloinen Leski. Ei, en ole suuri oopperan/operin ystävä, mutta onhan nuo Olavinlinnan puitteet näkemisen ja kokemisen arvoiset. Yllättäen tykkäsin viime kesäisestä oopperasta enemmän. Ja hieman jo suunnittelin mitä menisin ensi kesänä katsomaan. :D Ei lainkaan huono tapa viettää muutama tunti kesäistä iltaa. :) 
Tallisaaren pässi(t)
Sunnuntai nautiskeltiin vielä mökillä olosta. Harmi vaan, että enää ei ollut niin lämmintä. Juoksutettiin koiria metsässä, käytiin kalassa (ja miule tietty napsahti se soutajan rooli...) ja lepäiltiin vain. Huomaan, että normaalina arkena on meno päällä kokoajan ettei sitä oikeasti tajuakkaan kuinka väsynyt sitä on! 

Vaikka viikonloppu oli rentouttava eikä missään nimessä raskas olen nukkunut viime yönä kuin tukki ja treenin ja syömisen jälkeen vielä tunnin päiväunet! Eikä varmasti tee yhtään tiukkaa saada illalla unta. Päiväunet nukun vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Toivon myös, että kropan nesteisyys häviää nopsasti ja alkaa kiristyminen. Taidan ottaa ennen ja jälkeen -kuvat, että näen tapahtuuko viikossa mitään. :) 

Nyt eväitä väkertämään ja illaksi agilityn pariin! 

Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kropan herättelyä ja puoli vuotta valmennuksessa täynnä

Tuolla facebookin puolella olenkin maininnut, että tällä viikolla on kroppaa freesailtu "hieman" pienemmillä hiilareilla. Päivän kolmelta aterialta pudotettiin hiilarit puoleen ihan kokeilumielessä. Kokeillaan miten kroppa reagoi ja miltä se sitten tuntuisi olla dietillä. 

Tuntuuhan se. Energiaa on ja turvotus vähentynyt selvästi, mutta myös nälkä on tullut ja ihme ruokahimoja myös. Ja ei, en ole raskaana. :D Iso miinus kuitenkin siitä, että ilmeisesti alkavan kesäloman kunniaksi flunssa iski. :( Olo oli eilen aika jyrätty yövuoron jälkeen ja flunssan jyllätessä. =/ 
Uusi treeniohjelma on aika tykki. Lepoviikko ei syönyt tällä kertaa voimatasoja. Jalkatreenejä hieman jännäsin, mutta niissäkin voimat säilyivät ennallaan. Hyvä niin, sillä silloin lepo on tehnyt tehtävänsä ja kroppa palautunut hyvin. En vaan sit päässy tekemään täyttä treeniviikkoa, kiitos tän pirun flunssan. :(
13. päivä tuli myös valmennussopimusta puoli vuotta täyteen! Aika on mennyt supernopeasti ja miten paljon olenkaan oppinut oman kropan toiminnasta ja treenaamisesta. Välillä on ollut epätoivon hetkiä, kun kroppa ei ole toiminut niinkuin pitäisi, mutta vaikeudet on selätetty. :) Hiljalleen sitä oma pää tottui siihen vaa'alla joka päivä käymiseen ja painon muutoksiin. Olen oppinut hyväksymään sen seikan, että kroppa kerää nestettä herkästi ja se näkyy vaa'an lukemissa. Lihaskasvua on tapahtunut ympäri kroppaa ja varsinkin jalkojen kehitykseen olen ollut tyytyväinen. Niiden treenaamisessa on suurimmat ongelmat olleet ja kokeilujen kautta on löytyneet ne liikkeet mitkä sopii miulle ja tuolle miun alaselälle. Hermotus kehittyy hiljalleen ja se näkyy lihaskasvussa myös. Olen tyytyväinen ja täyttä höyryä jatketaan eteenpäin.

Niin tosiaan se kesälomakin alkoi. 1,5 viikkoo pois töistä ja heti miule paukahti flunssa. :( Niin olin taas suunnitellut tekeväni kotona vaikka mitä ja tekeväni viikkoon neljän treenin sijaan viisi plus runsaasti lihashuoltoa. Nyt pitää vaan toivoa, että tää flunssa ei ainakaan pahemmaksi mene. Tänään juostiin agilityvalmennuksessa ja huomenna olisi kaksi agilityrataa juostavana kisoissa. Ei varmaan yllätä, että taas kerran vapaa viikonloppu menee tiukasti koiraharrastusten parissa? ;) 

Huippua viikonloppua! <3



tiistai 21. huhtikuuta 2015

Fitnesshuumaa

En päässyt katsomaan Fitness Classicia paikanpäälle muiden menojen vuoksi. Onneksi eletään tätä sosiaalisen median kulta-aikaa ja tapahtumia pystyi seuraamaan hyvinkin ajantasaisesti. Varsinkin tiettyjä kilpailijoita olin seuraillut, ja odotin innolla heidän lavakuntoa ja pärjäämistä. Erityisesti seurasin oman valmentajan valmennettavia Eevi-Pirre Rautiaista (bikini), Meri Kohosta (body fitness) sekä Aino Kososta (bikini). Lisäksi seurailin Elina Oinosta (body fitness), Maria Virkkusta (body fitness) ja Heli Räsästä (body fitness).



Upea fysiikka nuorella naisella. Vau Meri!
Eevi-Pirre
Aino
Valmentajani suojatit tekivät upean työn! Eevi-Pirre masters 35 SM5! Meri junnujen SM2!!! Ja Aino omassa sarjassaan upeasti 6. Vau! Kaikilla aivan mielettömän hienot viimeistelyt ja kunnot. 

Elina Oinonen ei pettänyt. Älyttömän hieno fysiikka! Hieman kireämpi voisi olla, mutta onneksi on vielä EM kisoihin aikaa. Elinan lookki lavalla oli muutenkin omaa silmääni miellyttävä. 
Upea Elina Oinonen!
Maria numerolla 262
Maria Virkkunen kisasi pitkässä sarjassa, joka siis olisi se sama sarja jossa itsekkin olisin kisaamassa. Marian kunto näytti lupaavalta pari viikkoa sitten, mutta lavalla kunto ei näyttänytkään sitten niin hyvältä. Täyteläisyyttä olisin kaipaillut ja parempia poseerauksia. Kapeaakin hartialinjaa voi kompensoida hyvillä poseerauksilla.
Muistutus siis myös itselleni, että poseerauksia on treenattava paljon ja ne ei saa olla liian suppeita!


Team Energyä edusti Heli Räsänen Joensuusta. Hän kisasi masters 35 -sarjassa ja pärjäsi upeasti! Lopputulos oli SM5! Jotain kuitenkin jäi puuttumaan. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota poseerauksiin: selkä ei auennut ja silloin jää etuasentokin puutteelliseksi. Lisäksi jalat olivat jääneet huomattavasti (liian) pehmeäksi verrattuna yläkroppaan. 

Kaikista sarjoista löytyy aina pahasti kesken jääneitä kuntoja. Ja niin oli nytkin. Eikö kukaan kerro niille kilpailijoille, että kunto on auttamatta sellainen ettei se riitä yhtään mihinkään? Onko se vaan niin vahva halu mennä lavalle näyttämään myös se täysin kesken oleva kunto? Luulisi kaikkien leikkiin ryhtyneiden tietävän, mitä noissa kisoissa haetaan. Missä kohtaa on valmentajan tehtävä viheltää peliä poikki? Vai voiko valmentaja sanoa, että lavalle ei ole asiaa?
Peli on kovaa, kun kyseessä on ulkonäköön perustuva URHEILUlaji. Kaikissa urheilulajeissa on joku tietty päämäärä, mihin jokainen urheilija pyrkii. (Body)Fitneksessä se on rasvaton kroppa, jossa on sopusuhtaisesti lihasta ympäri kroppaa. Oma pahin pelko on, että veisin lavalle pehmeän kunnon! Siis oikeasti pehmeän. Pari kiloa liian pehmeä on vielä hyväksyttävä, mutta useamman kilon pehmeys ei. Kilpailija nro. 260 olisi mielestäni voinut jättää nousematta lavalle. Sori vaan.
Nro 260. Ei noin....
Kuka oli siun suosikki kisaaja? Mikä teki hänestä juuri siun suosikin? :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Fitness fitness fitness...

Jyväskylän sm-karsintojen jälkeen tää fitnesshomma räjähti ihan käsiin. Siinä tiimellyksessä miekin otin kantaa asiaan postauksessa "minun fitness". Muut karsinnat eivät saaneet osakseen yhtä voimakasta kritiikkiä lajia kohtaan ja kuohunta vaimeni... vain roihahtaakseen uudelleen! 


Ulla-Riitta "Umppu" Koskinen otti ja räjäytti pankin. Sille, joka ei tiedä mistä on kyse, kannattaa käydä tsekkaamassa Umpun blogi. Jestas mikä mediamyllytys tuosta postauksesta alkoi!

Mie voin rehellisesti sanoa, että en ole lukenut vieläkään tuota Umpun kirjoitusta. Kuvat olen nähnyt ja sisällön tiedän, se riittää. Tiedän Umpun kirjoitustyylin ja se on provosoiva ja saa aikaan väärin ymmärryksiä. =/ 

Sitten tuli A-talk ohjelma televisiosta. Katsoin sen pienellä varovaisuudella, sillä siellä oli mukana keskustelemassa kaksi vahvoja mielipiteitä omaavaa naista: Umppu sekä ex-fitnessurheilija Nora Yrjölä. Lisäksi keskustelemassa oli Ville Erola (Personal Trainer)  ja Tommi Vasankari (UKK-instituutin johtaja).

Ohjelma oli positiivinen yllätys! Umpun kommentit eivät olleet mielestäni yhtään niin "hyökkääviä" mitä blogitekstit antaisivat ymmärtää. Nora Yrjölän fitnesstä mollaaviin kommentteihin olin jo osanut varautua ja etukäteen tiesin olevani hänen kanssaan eri mieltä asioista. Tommi Vasankarille fitness ei ollut lainkaan tuttu laji, mutta hän oli fiksuna miehenä tehnyt pientä taustatyötä tutustuen lajiin ennen nauhoitusta. Hän ei myöskään lähtenyt väittelemään asioista, vaan otti todella asiallisesti kantaa lajin vaativuuteen ja haastavuuteen verrattuna muihin urheilulajeihin. Onhan fitness kilpailua omalla kropalla/ulkonäöllä. Ville Erolan kommentteihin ei miula oikein ole kommentoitavaa. Olen iloinen, että hän kommentoi reilusti omat näkemyksensä lähtemättä mukaan turhanpäiväiseen juupas-eipäs -väittelyyn.

Oikeastaan koko lähes tunnin kestävässä ohjelmassa oli vain yksi kohta, joka laittoi ärsyttämään. Studion pöytään nostettiin lautanen, jossa oli 200 g parsakaalia, 70 g broileria ja pieni tilkka öljyä. Annettiin ymmärtää, että tuota ne kilpailijat syö eikä muuta ole tarjolla. Jotenkin pöyristyttävä väite. Tuo väite olisi mennyt läpi n. viisi vuotta sitten, mutta tänä päivänä on onneksi kisadietin ruoat jotain ihan muuta! Sen todistaa somen kilpailijasivut sekä instagram. Väitän, että sapuskat on monipuolisempia kuin pelkkää parsakaalia ja kanaa! Ehkä joku vielä menee tuollaisilla eväillä ennen kisoja, onneksi ei kuitenkaan kaikki! Ihan alkaa jo nytkin ärsyttämään!

Hormonitoiminta on paljon puhuttu aihe ja se päätyi myös tuohon keskusteluun mukaan. Hyvä juttu. Kieltämättä olisi ollut mielenkiintoista, että mukana olisi ollut myös mieskilpailija. Heidän hormonimuutoksista ei puhuta mitään, koska eihän se miehillä ole yhtä näkyvää kuin naisilla. ;) 
Umppu toi hienosti esiin sen, että hormonitoiminta on hänellä pysynyt pitkästä kisarupeamasta huolimatta käynnissä. Ja että hän on tarkka siitä, että hormonitoiminta on kunnossa.  Näin se pitää ollakkin. :)

Kyllä, siitä olen samaa mieltä, että varovaisuutta on noudatettava kun teini-ikäinen ilmoittaa haluavansa fitnessurheilijaksi. Ja jos hän haluaa, toivon todellakin että hänellä on myös kokenut ammattilainen valmentamassa halutulla taipaleella. Varauksella suhtaudun myös niihin tarinoihin, jossa fitnekseen on palavasti rakastunut syömishäiriöistä kärsinyt henkilö (olipa kyseessä nainen tai mies). Oma 10 kilon painonpudotus on jo saanut minäkuvaa täysin uuteen uskoon ja omaa kroppaa on todella vaikeaa arvioida itsenäisesti. Saatikka sitten, jos omakuva on ollut todella pahasti vääristynyt syömishäiriöstä johtuen. 

Itse en olisi ollut valmis täysillä panostamaan fitnekseen sen viisi vuotta sitten. Näin jälkeen päin ajatellen ei oma minäkuva ollut kunnossa lajin vaatimuksia varten. Olisiko asiantunteva valmentaja ollut tuolloin ratkaisu ja apu? En osaa sanoa. Nyt tiedostan itse sen, että en osaa arvioida realistisesti omaa kroppaa ja sen muutoksia. Verkkokalvoilla on voimakkaasti edelleenkin se 10 kiloa painavampi Satu, jonka kehonkoostumus oli ihan erilainen mitä nyt.

Mitä mieltä olette Umpun blogikirjoituksesta ja A-talk -ohjelmasta?


lauantai 20. syyskuuta 2014

Viikon yhteenvetoa

Koska tämä on pääsääntöisesti treeniblogi, ajattelin ruveta kokoamaan jokaisen viikon lopulla pientä yhteenvetoa kuluneesta viikosta. Pysyn itsekkin paremmin kartalla, miten se viikko menikään ja mitä hyvää ja huonoa treeneissä on ollut. 

Yhteenvetoa
Tähän viikkoon mahtui hienosti viisi salitreeniä. Maanantai, tiistai, keskiviikko, perjantai ja lauantai olivat treenipäiviä. Saispa jokaiseen viikkoon yhtä helposti mahdutettua viisi treeniä! :)

Plussat
Suurimpana plussana jalkojen treenaaminen. Vaikka se onkin hyvin pienillä painoilla opettelua ja totuttelua. Jalat ottavat hyvin treeniä vastaan. Tai ainakin hyvän pumpin saa todella vähällä aikaiseksi.
Ah, Tritaniumstoresta ostetut Shape Shiftersit. Kompressiovaatteet on vaan niin kivoja päällä :)
Liikkuvuusharjoituksia, lähinnä kotiharjoituksina, on tullut lisää ohjelmaan mukaan. Tavoitteena saada nuo ikikireät akillesjänteet venymään! 

Tuntuma kaikissa treeneissä hyvä. Varsinkin selkäpäivä on ollut monesti sellainen, että ei vaan saa kohdelihakseen niin hyvää tuntumaa kuin haluaisi. Nyt alkaa tuntuma löytymään ja treenipainot kasvaa!

Voemaviikko ja kokeilussa 6x6. Raskas mutta phuuh miten hapottava! Kultainen kuusikko, eikä suotta! Vielä kun olisi liikkeetkin kultaisen kuusikon mukaiset. ;)

Pystyin juoksemaan agilitytreeneissä!! :D 
Sano HEP jos osaisit mennä "kartan" osoittaman radan ;)
 
Miinukset
Selkä kipuilee, varsinkin aamuisin. Sukkien pukeminen on vaikeaa, samoin kenkien. :( Liikkuminen auttaa, onneksi.

Liikkuvuus hemmetin huono. Ja liikkuvuusharjoitukset pirun tylsiä. :D

Jalkatreeneissä painot hyvinhyvinhyvin kaukana siitä, mite ne olivat ennen selän rikkoutumista. Korvien välille kova paikka nöyrtyä tekemään minipainoilla. Vielä täältä noustaan! Onneksi sentään tuntuma on hyvä.

Väsymys. En vain ymmärrä mikä tällä viikolla on niin älyttömästi väsyttänyt. Päiväunia on tullut vedettyä useana päivänä ja aamulla on vaikeuksia saada itsensä sängystä ylös.
Ainakin päiväunikaverit on miun seurana <3

Nälkä. Nälkä on nyt käytännössä koko ajan. Tuntuu, ettei mikään ruokamäärä riitä. Vaikka nälkä on, on olo nesteinen ja turvonnut. :( Ärsyttää.
Iltapala ja nälkä ei vaan lähde :(
Iho. Iho on nyt kasvoissa todella huonona. :( Enkä ymmärrä miksi. Huonous ei ole vain tällä viikolla yks kaks tullutta, vaan se on ärsyyntynyt kesän ja alkusyksyn aikana kokoajan. Onko syy jossain ruoka-aineessa, hormonitoiminnan muutoksissa vai kentien elimistön puhdistumisesta?

Sellainen viikko tämä. Nyt pikkuhiljaa päiväunille, sillä edessä kolme yövuoroa.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Minun fitness

Se aika vuodesta, kun Fitness on päivän kuumin puheenaihe. Niin hyvässä kuin pahassa. Taidanpa myös mie sotkea lusikan tähän soppaan. ;)

Viikonloppuna kisatut SM karsinnat Jyväskylässä saivat aikaan aikamoisen fitnessmyrskyn blogimaailmassa. Aika selkeä kahtiajako näyttäisi mielipiteissä ja kirjoituksissa olevan: ne ketkä kisaavat/aikovat kisata vastaan ne ketkä eivät tavoittele lavalle nousua. Ärhäkkää tekstiä jotka varmasti provosoivat monia!

Rehellisesti sanottuna en ole jaksanut lukea tekstejä sanasta sanaan. Muutaman tekstit olen selaillut "puolesta ja vastaan" ja toki paljon hyviä näkökulmia on noussut esille. Suuremmalla mielenkiinnolla olen kuitenkin lukenut viikonloppuna kisanneiden tuntemuksia, iloa, onnea ja pettymyksiäkin. Tämä kaikki on toki saanut miut miettimään entistä enemmän omia kisahaaveita. Toistaiseksi niitä ei ainakaan ole haudattu :D
Tänään juttelin fitneksestä miun fyssarin kanssa. Menin viikko sitten tunnustamaan hänelle, että haaveilen fitneslavalle nousemisesta ja sen eteen ruvetaan nyt töitä tekemään todella. Ollaankin käyty todella mielenkiintoisia keskusteluja valmentamisesta ja valmentajan valinnasta, ruokavalioista, henkisestä kantista ja lajin vaikeudesta. Ja mikä parasta, näissä haaveissa kukaan ei ole minuu tyrmännyt! Vaan tsempannut, kannustanut ja jotkut (kuten tää fyssari) antanut todella hyviä vinkkejä. Olen otettu! :)

Mutta mitä fitness on miulle? Yksi osa siitä on lavalle nousu, mutta tärkeimpänä kuitenkin kaikista treeniä salilla, monipuolinen ja puhdas ruokavalio sekä terveys. Kilpailut ovat vain pieni osa, se helmi jota halutessaan tavoitellaan. Miun päälle ei riitä vain itseäni miellyttävän kunnon tavoittelu. Se on liian abstrakti asia, kaipaan konkreettisemman tavoitteen. Tämä sopii miulle. Jollekkin muulle on se unelmakropan tavoittelu tietämättä ehkä itsekkään tarkalleen millainen se on. :) Se, että kilpailuviettiä ei ole, ei tee punttimimmeistä epäfitnestä. :)
Joukkuelajit eivät ole minuu varten. Tykkään yksin puurtamisesta enemmän. Nautin itseni ylittämisestä ja voimatasojen noususta. Tykkään siitä, että olo on energinen ja kroppa kiinteä verrattuna siihen vanhaan löllöön Satuun, joka ei jaksanut persuustaan sohvalta nostaa.
Lähtökohtaa ja matkan varrelta napsittuja.
Tänä aamuna otettu. Ja olen YLPEÄ siitä mitä olen saanut aikaan!
Fitness epäterveellistä??
Lajin terveellisyys on se joka jakaa mielipiteet jyrkästi. Ja ei, en aio ottaa tähän syömishäiriönäkökulmaa! Paljon puhutaan naisten hormonitoiminnan sekoittumisesta, kilpirauhasen ongelmista yms. Itse uskon siihen, että jos on AMMATTITAITOINEN valmentaja, hän kykenee ohjaamaan dietin turvallisesti läpi niin ettei kroppa mene täysin pois raiteiltaan. Ja valmennussuhde ei lopu kisoihin, vaan valmentaja auttaa palautumaan myös kisojen jälkeiseen elämään ns. normaaliin arkeen. Tänä päivänä ei dietin tarvitse olla pelkkää kanaa ja parsakaalia höystettynä maitorahkalla! Oma uskomukseni on, että yksipuolisuus on avaintekijänä siinä, että kroppa vetää tilttiin. Siihen päällle viikon (tai pidempi) hallitsematon mässäily kilpailujen jälkeen niin lopputulos on varmasti huonosti voiva ihmiskeho. 

Oikeastaan on huvittavaa lukea entisten fitnesskisaajien selostuksia kuinka fitness pilasi elämän. Muistan, kun n. viisi vuotta sitten haaveilin fitnesskisoista ja seurailin silloin silloisia kilpailijoita. Monella dietti oli PALJON askeettisempi ja yksipuolisempi mitä tämän päivän diettaajilla. Tuolloin mietin, että on niin hullun hommaa että ei miusta moiseen ole. Ja sitten koko fitnessinnostus katosi teille tietämättömille kokonaan muiden harrastusten tullessa kuvioihin.

Monipuolista ja HYVÄÄ! :P
Fitnessruokaa nro. 1! Maitorahkaa! :D
Fitnessurheilua ei voi täysin verrata muihin kilpailulajeihin. Onhan fitnesskisoissa pääpointtina ulkonäkö minkään konkreettisen tuloksen esim. penkkipunnerrus, pikajuoksu, maraton sijaan. Mutta sopii vaan mietti millaista toimintaa kilpaurheilu on muissakin lajeissa. Löytyy painoluokkia, joihin kisaaja mahdutetaan keinolla milla hyvänsä ja on lajeja joissa vammautumisriski on VALTAVA. Kaikkia kilpailulajeja, myös fitnestä, yhdistää tinkimätön asenne treenaamiseen ja kurinalainen elämäntapa kilpailuihin valmistautumisessa. Verta, hikeä ja kyyneleitä, sitä se kilpaurheilu on lajissa kuin lajissa. Tähän voisi liittää vielä vaikka hevos- ja koiraurheilun! Töitä on tehtävä, jos menestystä halutaan! Ja myös kilpaeläimillä on ruokinta ja treenaaminen tarkkaa. Etenkin, kun halutaan lajin huipulle.

Toivottavasti kukaan ei vedä herneitä nenään tämän ajatuksenjuoksun perusteella ;) En vaan malttanut olla ottamatta kantaa tähän kuumaakin kuumempaan puheenaiheeseen.


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Synttärit

28-v. kilahti mittariin. Se kuuluisa 30 kriisi alkaa jo kolkutella. On tullut mietittyy paljon tulevaa, varsinkin niitä fitnesskisoja. Lavalle tähdätään!

Tänään oli myös tankkauspäivän aika. :) Valmistautuminen meni vähän huonosti, sillä maanantai meni reissussa koko päivä. En siis ollut ostanut kotiin mitään tankkausevästä. :D 

Aamu alkoi puurolla, marjoilla ja mehukeitolla. Kuten aina! Lisäksi riisikakkuja ja leikkelettä. Aamupäivällä suuntasin fyssarin käsittelyyn ja sieltä sitten kauppaan vihdoin ja viimein! :D Tuntui oudolta haalia ostoskoriin sellaisia ostoksia, joita en ole aikoihin ostanut!! Mukaan tarttui: sämpylöitä, riisipuuroa, pullaa, lettuja ja hilloa. Ja rahkaa sekä leikkelettä ettei ostokset näytä ihan mahdottomilta. ;) Aamupalasta ei ole edes kuvaa :D Kun lautaset oli tyhjät tajusin, että kuvan ottaminen unohtui. :D
Aamun litteä maha :)
Kotiin päästyä pari sämpylää ääntä kohti ja suunnaksi sali! Olin suunnitellut tekeväni selkätreenin, mutta salin pukarissa tajusin versa grippsien olevan kotona. So what! Vanhat Fastin remmit mukaan ja eikun hommiin! Testauksessa ekaa kertaa myös uusi latausjuoma: Mutant Mayhem. Kertakokeilulla tykkäsin ja voin suositella muillekkin! 
Sämpylää ääntä kohti ja jumpalle!
Kotona riisipuuroa, mehukeittoa, sämpylää ja banaanina ääntä kohti. Kyllä muuten riisipuuro maistui hyvältä! :P Tässä vaiheessa olo täysi, mutta ei tukala.

Illalla käytiin viel kaupassa ja miun kaipaamat subit ostamassa. Subin, pullakahvien ja irtokarkkien jälkeen olo on kaamea. Maha turvonnut ja jopa hengittäminen tuntuu työläältä! Letut jäi syömättä ja ei todellakaan haittaa :D  

Päivän olis voinu syödä puhtaammin ja harkitummin. Tää meni nyt näin ja en ota asiasta stressiä. Oloa ei voinut nukkumaan mennessä kehua hyväksi, paremminkin tukalaksi. Yöööh. Aamulla peilistä katsoi nesteinen kroppa, mutta treeni kulki super hyvin! Eiköhän ne ylimääräiset nesteet lähde yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.
Turvottaa!!
Nyt sitten miettimään oikeasti sitä valmentaja-asiaa. :) Tää tyttö tahtoo rakentaa lihasta ja kiivetä joku kaunis päivä elämänsä kunnossa bikineissä ja korkkareissa lavalle! :)

P.s.

Tätä blogia voi seurata nyt myös bloglovinissa :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi vaihde silmään ja let's GO!

Pikainen päivitys vain. Pian on edessä automatka Kotkaan ja Uun luovutus kasvattajan hoteisiin näyttelymatkan ajaksi. Miten mie pärjään ilman tuota perskärpästä maanantaihin saakka?!?!?! Voi olla silmäkulmat kosteana, kun lähdetään ajamaan takas kotiin ilman Uuta. :´(
Kuva SAVPK:n agilitykisoista, kuvaajana Miia Kierikki-Malinen
Treeni- ja diettirintamalle kuuluu hyvää. Paino jatkaa laskuaan, yhä edelleen n. kilo per viikko tahdilla! Kroppa toimii yliodotusten! Jotain tehty siis oikein. :) Tällä viikolla olen tehnyt kaksi salitreeniä: vetävät ja työntävät ja molempien yhteydessä testaillut vähän kyykkyjä ja hackia. Lauantaina viikon kolmas treeni, koko kroppa napakasti läpi! Lisäksi on tullut tehtyä yksi n. tunnin pyöräilylenkki sekä 45 minuutin kävelylenkki. :) 

Selän ja pakaran tilanne on nyt se, että kyykyt (smith, hack) sujuu kivuitta! Hurraa! Yhden jalan prässiä voi tehdä suhteellisen kivuitta, kunhan keskittyy todella siihen mikä lihas työtä tekee. Reiden ojennukset ja normaali prässi on poissa pelistä toistaiseksi. =/ 

Uutta vaihdetta silmään siis ja ensi viikolla saa jalat ihan ikioman treenipäivän! Kyllä sitä on odotettu! Ohjelmassa vain ja ainoastaan kyykkyvariaatioita pienillä painoilla mutta en malta odottaa! Liikkuvuusharjoituksia mukaan ja venyttelyt ohjelmaan myös. Toivotaan ettei takapakkia tule. :)

Nyt loput tavarat kasaan matkaajalle ja autoon istumaan "muutamaksi" tunniksi. ;) Adios amigos!

Käykäähän joutessanne tykkäämässä Project...ME:n facebooksivuista lisäksi miun touhuja voi tiirailla Instagramissa. :)