sunnuntai 24. elokuuta 2014

Menojalkaa vipattaa

Kun joku asia on kiellettyä, tekee sitä mieli entistä enemmän. Olipa kyse ruoasta tai miun tapauksessa jalkojen treenaamisesta ja lenkkeilystä. Vinkeä tunne, kun olo on levoton ja yrität pohtia mikä on levottomuuden syy. Nopeasti se syy tulee mieleen! Treeniviikot on vajaita ja päivässä on enemmän vapaata, kun ei ole järkevää lähteä lenkille ja olla sit kipeempi.

Viikko sitten yövuorounilta herättyä oli mielessä kirkkaana yksi asia, lenkille on päästävä! Siinäpä vähän evästä ja kahvia ääntä kohden ja koko konkkaronkka autoon ja Toitsun keula kohti Lykynlampea! Lykynlampi on miun suosikki lenkkeilypaikka, vaihtelevat maastot ja hyviä paikkoja virallisten lenkkipolkujen ulkopuolella missä voi karvakavrrit päästää oikomaan koipiaan. Ja sitten tietysti ne portaat! Eivät parhaat mahdolliset mutta pitkät.

Niitä the portaita piti mennä fiilistelemään. Haikailin kunnon sykkeen nostatuksia, puuskutusta ja raskaita jalkoja, mutta ne jäivät toistaiseksi haaveilun asteelle. Kertaalleen kipitettiin portaat ylös ja kyllä vaan hengästyminen tuntui hyvältä!
Tehtiin pitkä lenkki, yli tunti, uitettiin koiria ja lopuksi miun piti päästä vähän leikkimään jumppapaikalla. Oli tarjolla tukkipunnerruksia, dippiä, leuanvetoa yms. Kannattaa käydä kokeilemassa! Siinä se "leikkipaikka" on heti parkkipaikan vieressä.




Selkä/pakara ei kipeytynyt tuosta lenkistä, jee! Tallustaessa kyllä tuntui ja mielessä kävi, että tulikohan tassuteltua liikaa. :/ Alkaa ihan tosissaan olla korvien väli tiukilla! :/

Maanantaina olikin fyssaripäivä. Nyt en voi muuta todeta, kuin miulla kävi ihan hemmetin hyvä tuuri! Saatiin taas tosi hyviä keskusteluja aikaan treenaamisesta ja tuleviin porrastreeneihin hyviä vinkkejä. Niin ja keskusteltiin myös aiheesta "isot treenipainot". Miun selkävaiva EI johdu liian isoista treenipainoista! :) Tää vaiva oli vaan ajan kysymys ja ois voinu tulla vaikka kengännauhoja sitoessa. Mikä helpotus!! :)

Hymyssä suin lähdin 45 min käsittelyn jälkeen kotiin. Pää täynnä hyviä treenivinkkejä, lupa treenata KOVAA ärsyttämättä selkää (eli ei jalkatreenejä) ja si-nivel niksautettuna oikeaan asentoon ja liikeradoissa selkeä parannus! Pakara on hemmetin kipeä edelleen, ainakin näin käsittelyn jälkeisenä päivänä. :/

Maltillisesta herkuttelusta huolimatta paino tulee alaspäin. Edelleen menossa kilo per viikko tahti. :) Syömällä ja punttitreenillä laihtuu, vaikka mielellään sitä aerobistakin tekisi. ;) Salitreeneissä vaihtelee voima- ja volyymiviikot. Viime viikko voimaa ja kyl oli kroppa hakatun tuntuinen! Latsit ihan tukossa ja jopa ojentajat kipeät pitkästä aikaa. Saas nähdä mitä tuntemuksia tää volyymiviikko tuo. Selkä- ja olkapäätreenit osuivat kyllä kohdilleen! :)
Suosikki aamupala: kaurapuuroa, tuoreita vadelmia ja mehukeittoa :P

Tää päivitystahti on naurettavan laiskaa. Toivottavasti pian tahti kiihtyisi sillä saataan saada käyttööni läppärin, jolla bloggaaminen on vähän sujuvampaa kuin tabletilla. Pöytäkoneen ääreen kun maltan istahtaa aivan liian harvoin! :)
Instagramia päivittelen oikeastaan päivittäin ja sieltähän miut löytää nimellä @projectsatu ja Facesta blogin oma sivu ProjectME. :)


P.s. Tänään kävin JUOKSEMASSA kaksi agilityrataa Savonlinnassa. Jeiiij! Ei oo selkä vielä kunnossa, mutta parempi koko ajan. :)

perjantai 15. elokuuta 2014

Apua hakemassa

Tunnetusti yritän aina pärjätä omillani niin pitkään, kunnes on oikeasti pakko pyytää ulkopuolisen apua. Niin kävi selän kanssa. Selkä on aika-ajoin kipuillut, mutta mennyt nopeasti ohi. Niin toivoin käyvän nytkin, mutta turhaan... Se vain äityi pahemmaksi =/ Ja tiistaina oli jo ruodon suoristaminen työn ja tuskan takana. =/ Ei ole auttanut Burana kuurit eikä lihasrelaksantit, ei kipuvoiteen, ei lepo ei liikunta. Pah. Puhelin oli otettava ja soitettava apua.

Paljon hyvää olin kuullut Joensuun OMT-Fysioterapiasta ja sieltä varasin ajan. Kävi hyvin ja sain ajan jo heti seuraavalle päivälle. :)  Koskaan ikinä en ole käynyt fysioterapiassa tai hieronnassa. Ja halusin kokeilla tämän tien ensin, jos passitus tulee lääkäriin, niin sitten menen. 

Ensimmäisenä sain käsiini täytettäväksi alkukartoituslomakkeen. Se oli nopeasti täytetty ja pääsin fyssarin luo. En ollut varannut aikaa kenellekkään tietylle fyssarille, mutta onnekseni saamani fyssari oli hyvinkin perillä salitreeneistä! :) Kävipä tuuri! :) Enkä saanut saarnaa, että "pitääkö se treenata liian isolla painolla" ;) ;) 

Tarkka haastattelu, vielä tarkempi tutkiminen ja suurin vaivojen aiheuttaja on si-nivel. Toki voi välilevytkin olla myös syyllisenä tähän kipuiluun, mutta eniten oireet viittaavat si-nivelen ongelmiin. Si-niveltä manipuloitiin lopuksi ja oikean pakaran kireyksiä auottiin myös. :)

Kivuttomana en kotiin lähtenyt, mutta mukava tunne oli nousta hoitopöydältä ja saada itsensä pystyasentoon ja kävelemään kivuttomasti! 
Nyt on käynnistä kulunut pari päivää ja kipeä olen edelleen, mutta hieman eritavalla. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu :D Näillä mennään ja maanantaina uusi aika. :) Sitä ennen kotihoidoksi sain makoilla lattialla mielellään vähintään puolituntia kerrallaan jalat 90 asteen kulmassa. Tälläiselle adhd:lle tuo puoli tuntia paikoillaan on aika pitkä aika ;) Mutta hyvälle se tuntuu :)

Treenikieltoa ei tullut, joten mikään ei estä treenaamasta yläkroppaa. Jalat on toistaiseksi pelistä pois, mutta nyt voi hyvillä mielin keskittyä heikkouksiin eli olkapäihin ja leveään selkään. 
Tää viikko on tehty voimatreeniä ja jeij mitä tuloksia! :) Parina high lightina penkkipunnerrus 60 kgx5, dippikone 90 kgx7! Ensimmäistä kertaa tein penkkiä vyön kanssa ja tuntuipa hyvälle. Taidan käyttää vyötä penkatessa jatkossakin, ainakin näin voimaviikoilla. Vyö on nyt ystävä muutenkin, sen tuoma tuki tuntuu nyt todella hyvälle. :)


Paino putoaa tasaisesti, vaikka liikuntamäärät eivät olekkaan täysin alkuperäisen suunnitelman mukaiset. Kaipaisin kovasti päästä kokeilemaan porras- ja mäkitreeniä, mutta sinne ei todellakaan ole nyt asiaa. =/ Myöskin aamulenkit ovat nyt pannassa, sillä nimenomaan aamuisin selkä on kipeimmillään. =/ Tänään kokeilin tehdä aerobisen punttitreenin päälle, katsotaan ärsyyntyykö selkä puolen tunnin crossailusta miten pahasti. Pääasia kuitenkin, että dietti etenee "pienistä" hidasteista huolimatta. :)

Jaahas. Nyt ruokia tekemään. Kaksi yövuoroa olisi edessä!

Ihanaa viikonloppua! :)

maanantai 11. elokuuta 2014

Arjen haasteet

Just kun kerkesin kehumaan, kuinka tykkään rutiineista ja töiden alkaessa palaa tutut ja turvalliset rutiinit arkeen. :D Noooo kuinkas sitten kävikään. Ensimmäinen työvuoro, pyydetään jäämään iltaan saakka ja miehän suostun. Sit iski ajatus, että kääk, eväät loppu!!! Suurin harmitus johtui nimenomaan eväistä ja dietistä lipsumisesta tuon työvuoron pidennyksen vuoksi. :D 

Illasta muodostui kiireinen ja lennosta piti käydä kanttiinissa ostoksilla. Linjastolla pähkäilin, että mitä ihmettä ottaisin. Mikä olisi järkevä valinta? Ennen olisin surutta valinnut Paninin ja jonkun sokerijogurtin. Siihen ehkä vähän ah niin ihania salmiakkipääkalloja lisäksi. :D Nytpä valitsin täysjyväsämpylän juustolla ja kasviksilla sekä ruisleivän kinkulla ja kasviksilla. Sen parempaan valintaan en vaan pystynyt. 

Eli päivän toinen lämmin ateria jäi syömättä. Olisi ollut ihan liian pitkä aika jättää syöminen kotiin pääsyyn ja kanttiiniin mennessä nälkä oli jo melkoinen. Salaatteja ei enää myynnissä ollut. Eipä se leipä paha valinta ollut, hyvin riitti energiat työskennellä muutama tehokas tunti eikä mahakaan kipeytynyt tai tullut muuten huonoa oloa. :)

Kotona ohjeen mukainen iltapalarahka naamaan ja nukkumaan. Kylläpä väsytti! Uni tuli saman tien, kun pää kosketti tyynyä. :D Ja aamulla ajoissa ylös, että pääsee tallille. :D Ai jee, miten mie tykkään tästä energian määrästä!! 

Ne hyvät valinnat: aamulla proteiinipuuroa marjoilla ja mehukeitolla ja lounaaksi munakasta ja tuoreita vadelmia. :)

Arjen toinen sekoittaja on yövuorot. Nyt on kyllä pakko vähän kehua, miten hyvin onnistuin ruokailut jaksottamaan! Eikä se nyt niin vaikeeta ollut. :) Toki se vaatii pienet meal prepit ennen yötöiden alkua. Pyrin maksimoimaan unen määrän öiden välillä. Ja nyt unta tuli kiitettävästi. Ennen lomaa tuskailin sitä, että öiden välissä jäi unet todella huonoiksi. 

Onhan miulla toinenkin asia mistä pitää hieman kehua! Meillä on töissä hieman "huono" tapa tuoda herkkuja yövuoroon. Yleensä karkkia ja sitä on oikeesti reilusti! Näissä yövuoroissa oli tarjolla mm. pullaa, suklaata, salmiakkia, hedelmäkarkkeja, suolapähkinöitä ja viinirypäleitä. Onnistuin pidättäytymään karkeista!! Yhden korvapuustin söin kahvin kanssa. Samoin yhden Pihlaja karkin. Pähkinöitäkin meni vain pieni määrä. Woohooo! Mutta pakkohan se on myöntää, että kyllä mieli teki suklaata PALJON. Aatelkaa nyt tilanne: klo. on neljä aamuyöllä, väsyttää ihan hemmetisti ja töitä pitää vaan tehdä. Nälkäkin on ja siinä ne suklaat on ihan käden ulottuvilla.

Öiden välissä jää liikkuminen ihan olemattomiin. Eilen illalla oli vähän levoton olo liikkumattomuudesta johtuen. :D Tänään heräilin kahden aikoihin ja "aamupuuron" jälkeen treenijuomat matkaan ja salille! Väsymyksestä huolimatta sain tehtyä olkapäille ja etureisille huisin hyvän treenin ja energiaakin alkoi taas löytymään. :) Punttitreeni oli myös mitä parhainta korvien välin tuulettamista. Työyöt, varsinkin tuo viimeinen, olivat todella kiireisiä! Nyt väsyttää, mutta samalla on todella hyvä olo kun tuli lähdettyä jumpalle. :) Se on vaan pakotettava itsensä. Lähteminen on vaikeaa, mutta lähteminen palkitsee nopeasti. 
Aerobista treeniä ei pysty tekemään, sykkeen noustessa enemmän tulee inhottavia tykytyspyrähdyksiä. =/

Mie selvisin ensimmäisestä viikosta kunnialla. Ruokavalio piti, nestettä on mukavasti lähtenyt ja keskivartalo tiivistynyt kivasti. :) Tän viikon treenitkin on pyöräytetty käyntiin ja huomenna olisi taas tallipäivä. :) Life is good! <3

Ens kesäks tarviin isomman kasvihuoneen! Hyviä valintoja on myös itse kasvatetut kurkut, tomaatit ja kesäkurpitsat :P

tiistai 5. elokuuta 2014

Rutiinien rakastaja

Kesäloma loppuu. Harmittaahan se, mutta toisaalta on kivaa saada tutut rutiinit takaisin arkea rytmittämään. Tykkään siitä, että arkea rytmittää työt ja harrastukset. On agilitytreenit x1-2 ja salitreenit x4. Nyt olisi vielä tarkoitus yhtälöön lisätä kaksi aamulenkkiä ja yksi plyometrinen harjoitus! Taitaa miltei kaikki fitnessintoilijat olla myös rutiinien rakastajia (tai orjia). :D
Lenkkimaisemissa ei oo valittamista :)
Rutiineista poiketen kävin Oopperajuhlilla Savonlinnassa torstaina ja pitkästä aikaa kuvassa oleva mekko istui miun päälle! :) En näyttäny makkaralta :D Vai näytinkö?

Niin tosiaan. Eilen starttailin uutta ruokavaliota läskin tiristely tavoitteena. Syödä saa reilusti! Ja tälläinen sokerihiiri tykkää, kun ruokavalioon kuuluu PALJON marjoja ja hedelmiä. Nams! On myös ohjeet, jos on päivä että haluaa elää maidottomasti. :) Iho ainakin on nyt rauhallisempi, kun päivässä on vain yksi rahka-annos. Hiilareita on mukavasti, joten energian ei pitäisi loppua!

Treenit eivät vielä muutu miksikään eli nelijakoisella ohjelmalla mennään. Joka toinen viikko pidempää sarjaa (volyymi) ja joka toinen viikko voemoo. :) Kaksijakoisestakin ohjelmasta on ollut puhetta. Mitä mieltä olette kaksijakoisesta ohjelmasta? Itseäni lähinnä mietityttää voinko kehittyä sen avulla? Jalat kyllä, mutta entäs muu kroppa?? Tämä viikko menee ainakin ilman jalkatreeniä. Selkä kipuilee edelleen ja pahinta on ollut jalkatreenipäivän iltana sekä seuraavana aamuna. Tästä syystä plyotreenitkään ei starttaile ihan vielä.
Mahaa pienemmäks ja pebaa isommaks! :D

Viikonloppuna oltiin (taas) koiranäyttelyssä. Perjantaina tuli enemmänkin menestystä, tai ainakin omalla mittapuulla tulos oli äärettömän hieno! :) Eikä sunnuntainakaan huonosti mennyt. Helteestä huolimatta jaksettiin koira, mie ja kepo hyvin. :D Alkavan dietin kunniaksi tuli vähän mättösafkaa syötyä sunnuntaina, mutta hyvällä omalla tunnolla. Oli nimittäin ihan älytön suolanhimo helteessä olon jälkeen!
Nyt nautitaan vielä viimeisistä vapaapäivistä. Torstaina pitäisi olla työpaikalla tarkkana kuin porkkana klo. 07! Mitenköhän vieraantunut oon työnteosta? :D Ihanaa, kun on saanut nauttia neljän viikon lomasta!