Vähenee vähenee...

Nimittäin hiilarit vähenee... Itsehän kuitenkin sovellan ja joudun pitämään enemmän hiilareita lautasella maitohommien takia. :) 

Viime viikko olikin aikamoinen. Menoa ja meininkiä oli normaalia enemmän mikä asetti haasteita syömiselle. Cheat mealin pidin jo tiistaina, koska aikataulujen ja arjen pyörityksen kannalta se istui siihen parhaiten. Söin myös kesäpäivän kunniaksi jätskin ja sunnuntaina oli meidän pikkumimmin 1v. synttärit ja siellä sitten lautaselle löytyi karjalanpiirakoita, kasvispiirakkaa sekä smoothiekakkua.
Smoothiekakku tuli kyllä miun leivonnaisiin jäädäkseen; riittävän helppo, nopea ja ravintoarvoiltaan voisi sanoa terveelliseksi. Ei lisättyä sokeria eikä turhia lisäaineita. Suosittelen! Ja lapsellekin voi sitä hyvällä omalla tunnolla tarjota. :)

Hyvää! :P

Vaikka dieettiä ajatellen ei viime viikko ihan nappisuoritus ollut, oli paino jatkanut tasaista laskuaan. Senttejä en (vieläkään) mitannut, mutta väittäisin että niitä on lähtenyt. 

Viime viikko oli myös sellainen tunnemyrsky-viikko, että ei paljoa dieetti oo ylimääräisiä ajatuksia saanut. Konemaisesti eteenpäin ja keskittyen lähes kaikkeen muuhun. En voi muuta kuin todeta, että onneksi viime viikko on taakse jäänyttä ja siitä selvittiin hyvin.

Lämmin kesäilta houkutti tekemään pikaisen, n. puolen tunnin takapihatreenin kera agilitytikkaiden, kahvakuulan ja painopallon. Tein kolme liikettä 1min kutakin ja niiden jälkeen 1min lepo. Kierroksia tein yhteensä neljä. Liikkeet oli:

• Etuheilautus kahvakuulalla
• Kyykky + pystypunnerrus painopallolla
• Tikkailla askellus sivusta jokaiseen väliin

 Kiva ja nopea treeni. Ja mikä tärkeintä, korvienväli sai tarvitsemaansa nollausta. :)  

 Mukavaa alkanutta viikkoa, vesisateesta huolimatta! <3

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

Project mutsi kuntoon

Katselin ristiäiskuvia ja iski aikamoinen kroppa-ahdistus. Muistan tämän samanlaisen tunteen, kun muutama vuosi sitten korjailin elämäntapoja ja aloitin uudelleen muokkaamaan kroppaa. Eipä tee mieli omia kuvia katsella ei...

 

Se pahanmielen aiheuttaja

Valokuvat ovat raadollisia. Vaikka se on vain pieni hetki ja epäsopiva kuvakulma, saa se mielen ahdistumaan. Itse kun ottaa selfieitä voi vääntää ja kääntää asennot suotuisimmiksi omien makkaroiden kannalta. Yllätyskuvat ja -kuvakulmat eivät kaunistele, päinvastoin.

Tämänhetkinen "kunto". 11 viikkoa synnytyksestä.

 Synnytyksestä on nyt 11 viikkoa aikaa. Missään vaiheessa en ajatellut, että tsädääm, muutama viikko ja kroppa on entisellään. Paino lähtikin putoamaan kivasti, pääsin jo hyvin lähelle raskautta edeltäneeseen painoon, kehonkoostumuksen ollessa toki täysin eri. Lopetin (lue: unohdin) vaa'alla käynnin ja viime viikolla astahdin vaa'alle, kun olin tosiaan mieleni pahoittanut niistä ristiäiskuvista. Ja se pirun paino oli lähtenyt kipuamaan ylöspäin! 

Pysähdyin miettimään tämänhetkisiä elintapoja. Unta on aivan liian vähän ja se on katkonaista (+ nukahtamisongelmat ovat täällä taas), liikuntaa liian vähän ja ruokailut liian vähäenergistä ja hiilaripainotteista. Onni olisi omistaa kroppa, joka kutistuu kun kalorimäärä on matala. Olen siis siinä samassa ongelmatilassa, mikä oli ennen raskautta ja raskauden aikana. Aineenvaihdunta on jumissa ja siksi ne makkarat on ja pysyy tiukasti.

 Jossittelu ei auta, eikä myöskään itku markkinoilla. Jotain on tehtävä ja se olen vain ja ainoastaan MINÄ joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Aiempaan painonpudotukseen verrattuna on tällä kertaa huomioitava yksi asia: imettäminen. Eli miinuskalorit on nou nou, hiilarittomuus on nou nou. Varsinainen laihduttaminen on ehdottomasti nou nou! 

Kävin lauantaina istuskelemassa salilla ;) Hiki tuli ;)

Yes yes on siis aineenvaihdunnan kuntoon laittaminen. Unen määrään on huono tällä hetkellä vaikuttaa ja niiden kuuluisien päiväunienkin ottaminen on usein mahdoton tehtävä. Magnesiumia käytän jo säännöllisesti. Toivoa vain sopii, että tyttö rupeis nukkumaan vähän pidempiä unipätkiä öisin tämänhetkisten 1,5-2 tunnin pätkien sijaan. Ja meidän yöt on jo nyt PALJON parempia mitä vielä pari viikkoa sitten! En siis valita.

Ruokailut on sitten se suurin kompastuskivi. Miten saada riittävästi kaloreita ja proteiineja helposti ja sellaisista lähteistä, että ne ei käy tytön mahaa kipristämään? Ja eväät ei sais vaatia kummoista laittoa, sillä tyttö sylissä kokkaaminen on aikasta vaikeeta. Täytyy suunnitella ja pohtia. :) Ja vinkkejä otetaan edelleen vastaan. :)

Univaje ja aineenvaihdunnan jumahtaminen ovat pienoinen haaste liikuntapuolta ajatellessa. Pitkäkestoista aerobista ei suositella, tosin ei me siihen olla kovinkaan kykeneviä (tyttö ei viihty vaunuissa), mutta mutsin ja aksakoiran kuntoa pitäisi saada kohotettua, että päästään kisaamaan. Kerta viikossa agilitytreenit ei kuntoa nosta mihinkään. Voimaharjoittelukaan ei ihan vielä ole täysin mutkatonta, sillä keskivartaloa vaatii vielä vahvistamista raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Ja salikertoja en saa viikkoon kovinkaan montaa, ainakaan säännöllisesti. Ehkäpä kahvakuulan heiluttelu kotona voisi olla ratkaisu? Jos vaan saan tytön viihtymään treenin ajan. Ja ollaanhan me menossa äiti-vauva jumppaan! :) Jos vaan riittävästi äiti-ihmisiä ilmoittautuu. 

Mainontaa!!! Tulkaa nyt äiti-ihmiset jumppaamaan! :)

On taas Satu kaikkimullehetiNYT vauhdissa. :D Pohdinnasta on siirryttävä tekoihin, joten suunnitteluhommiin siis!
Nyt onkin aikaa hieman surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa, kun tyttö harvinaislaatuisesti nukkuu päiväunia omassa sängyssään. :)

Palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen

Tyttö nukkuu (jee!!!) päiväuniaan takapihalla, joten pieni hetki on mutsilla aikaa istahtaa koneen ja blogin ääreen. Nykyäidin pelastus on älypuhelimet, mutta blogin päivittäminen sillä yhdellä kädellä näppäillen on liian vaativa suoritus ainakin meikäläiselle. Nautitaan nyt siis tästä pienoisesta "omasta ajasta". ;)

Raskaudesta ja synnytyksesta palautuminen mietitytti jo raskauden hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Se mietityttä jopa enemmän kuin itse synnytys. Viime postauksessa mainitsinkin, että palautuminen on lähtenyt yllättävän hyvin ja nopeasti käyntiin. 

Rv 40 vs. kaksi viikkoa synnytyksestä. Kiloja -10.

Vaakaa en ole kytännyt mitenkään aktiivisesti. Muutaman kerran olen vaa'alla käynyt ihan uteliaisuuttani ja ilokseni olen huomannut painon tippuneen huimaa vauhtia! Olen jo hyvin lähellä sitä painoa (ellen ole jo) mikä ihan ensimmäisellä neuvolakäynnillä punnittiin ja merkattiin neuvolakorttiin. Tietoisesti en ole laihduttanut, joten saarnoja siitä en tarvitse kiitos, mutta olen onnellinen ja kiitollinen siitä että ne kilot ovat huvenneet itsestään. Tietekään kroppa ei ole siinä kuosissa mitä se oli ennen raskautta, eikä sen pidäkkään olla. Toivo kuitenkin elää siitä, että ihan älytöntä nahkapussia ja pömppömahaa en jää ikuisiksi ajoiksi kantamaan. Niin ja ruokavalio on ollut sellainen, että syö mitä kerkeät ja mieli tekee. Monipuolisesti kyllä, mutta parempia valintoja voisi tehdä ja oikeasti syödä enemmän (kalorit jäävät liian vajaiksi).

Kilojen karisemisen näkökulmasta on palautuminen alkanut siis hienosti. Mutta joitakin mutkia on matkaan tullut. Olenkin surkutellut sitä, että eihän meillä mikään koskaan ikinä voi mennä ilman takapakkeja tai ongelmia. Ongelmat on kuitenkin tehty voitettaviksi, vaikkakin ne kysyy korvien väliltä paljon.

Meidän haasteet alkoi jo sairaalassa: imettäminen ei lähtenytkään käyntiin toivotulla tavalla mikä tietenkin nosti stressitasot tuoreella mutsilla (ja varmasti isimiehelläkin) korkealle, elämä kuitenkin helpottui kun päästiin varhaisessa vaiheessa kotiin. Täysin ongelmatonta tissittely ei vieläkään aina ole, mutta parannut on jättiläismäinen siihen mitä se oli pari viikkoa sitten.

Jos imettäminen aiheutti stressiä niin aiheutti myös ihan tyhjästä ilmestynyt nokkosihottuma. Ai jee sitä kutinaa! Lantio, vatsa, selkä, pakarat kutisivat aivan hullunlailla. Oiva nostaa stressitasoja entisestään puhumattakaan yöunista joiden laatuun kutina vaikutti myös. Onneksi vaivaan löytyi apu ja vajaassa viikossa ihottuma oli muisto vain.
Kaiken tuon stressin kanssa kamppaillessa tuli tutuksi myös ruokahaluttomuus. Kyllä, mie joka syön yleensä kuin hevonen en meinannut saada mitään kiinteää ruokaa kurkusta alas ja olohan oli sen mukainen. Juomisia meni ja menee edelleen runsaasti mikä pitää maidontuotantoa käynnissä. Yhdet hieman paremmat yöunet ja tadaa, ruokahalukin tuli takaisin. En kyllä vieläkään syö riittävästi, mutta ainakin ruokaa menee nyt alas. 

Illat ja yöt ovat olleet miltei kokoajan haastavia. Neidin paras eli pisin unipätkä on ollut n. neljä tuntia, luksusta! Yleensä eka unipätkä on n. kolme tuntia ja sitten loppuyö menee ½-2 tunnin pätkissä. Tosin illalla nukkumaan saaminen on oma shownsa, jonka höysteeksi on nyt tullut myös rintaraivarit. Huh heijakkaa, kun on vanhempien hermot koetuksella. Äiti on ihan romu iltaisin väsymyksestä ja siitä riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteesta. Onneksi lapsella on superisi. <3 Hiljalleen on onnistuttu löytämään ihan kivasti toimiva rutiini ja tyttö saadaan unille yleensä ennen puolta yötä. Parhaimmillaan tyttö valvotti kahteen. 

Kuka sanoikaan, että pienet vauvat vaan syö ja nukkuu? Ei meidän vauva ainakaan. Syö kyllä, mutta tuo nukkuminen... Ja äitihän on tunnetusti parhaimmillaan väsyneena, NOT!

Valvominen, huonosti pääseminen jääkaapin apajille, imetysmaratonit, päiväunilenkit vaunuissa/rintarepussa ovat olleet "pääsyynä" nopeaan painonpudotukseen. Niin ja ne iki-ihanat hormoonit. Kiitos niiden, olen jaksanut kohtalaisen selväpäisenä ainakin toistaiseksi. Tuo lenkkeily on myös se tekijä, joka pitää äidin päätä kasassa. Raitisilma tekee ihmeitä! 

Lääkärin tekemä jälkitarkastus on vasta kuukauden päästä, joten sinne saakka pitäisi malttaa ihan vain lenkkeillä. Voihan olla, että inspiksen iskiessä tulee kehiteltyä jotain vauvajumppaa kotosalla. :) Salille on ikävä ja päivittäin salin ohi kävellessä haaveilen ja kaipaan raudan pariin. Isimies kyllä lupasi, että vielä mutsi sinne pääsee. :) Jos nyt kuitenkin keskitytään kunnolla palautumaan ensin. :) 

Jaahas, pikkupomon päiväunet alkaa olla loppumassa. Siispä sohvannurkka ja maitobaarin avaus kutsuu...

Käytkö säästöliekillä?

Aineenvaihdunnan ongelmat, aineenvaihdunnan hidastuminen, säästöliekki... Monta "trendisanaa" tällä hetkellä. Mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja pohdittavaksi meille jokaiselle. 

Tuloksia ei vaan synny, vaikka ruokailua rajoitetaan ja liikuntaa harrastetaan. Jossain vaiheessa tuloksia tuli, mutta kehitys hiipui ja saattoi kääntyä jopa ei toivottuun suuntaan.

Olet saattanut noudattaa ammattilaisen tekemää ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa ja voinut tuolloin hyvin, mutta nytpä ei samat ohjeet enää toimi. Olo on huono, väsynyt, kiukkuinen. Miksi minä en vaan laihdu vaikka teen kaikki ohjeiden mukaan?

Säästöliekin purkaminen ja aineenvaihdunnan uudelleen käynnistäminen on hidas ja yksilöllinen prosessi. Se vaatii pitkäjänteistä, mutta ei kuitenkaan liian tiukkapipoista työtä. Voisi todeta, että "perusasiat kuntoon" eli lasketaan energiantarve yksilöllisesti ja lähdetään lisäämään kaloreita hitaasti ja järkevästi, panostetaan riittävään uneen ja unenlaatuun ja lisätään yhtälöön maltillisesti liikuntaa (voimaharjoittelua).

Mistä tiesin itse, että aineenvaihdunta ei ole ihan kunnossa? Selkeimmät "oireet" olivat epäselvä väsymys, treeneistä palautumattomuus + voimatasojen lasku ja painon nouseminen + suoliston oireilut, vaikka teoreettisesti painon ei todellakaan olisi pitänyt nousta. Hikoilu oli myös asia johon kiinnitin huomiota, mutta en ihan heti tajunnut että se on oire jostakin. Ei vaan meinannut treenatessa tulla enää hiki. Kannattaa muistaa, että yksi oire ei kerro kaikkea, vaan tässäkin on kyse kokonaisuudesta, monen asian summasta.

Istahdappa alas ja mieti muutamaa asiaa omasta arkielämästäsi.

• Uni
  Koetko olevasi jatkuvasti väsynyt vai energinen? Koetko nukkuvasi hyvin? Heräätkö aamulla virkeänä uuteen päivään? Saatko helposti unta? Heräiletkö yöllä kesken unien? Ja onko uudelleen nukahtaminen helppoa vai meneekö siihen aikaa?
  
• Liikunta
  Nautitko liikkumisesta? Tuleeko liikkumisesta hyvä olo vai onko se vain asia joka on pakko tehdä? Minkä verran liikut (esim. viikossa) arkiaktiivisuuden lisäksi? Millaisesta liikunnasta nautit? Palaudutko liikuntasuorituksen jälkeen vai oletko kipeä tai poikkeuksellisen väsynyt suorituksen jälkeen vielä seuraavana päivänä?
  
• Ravinto
  Syötkö säännöllisesti? Syötkö riittävästi? Himoitsetko selittämättömästi joitain tiettyjä ruoka-aineita esim. makeaa? Oireileeko vatsasi jotenkin ikävästi syömisten jälkeen / onko jotkut tietyt ruoka-aineet sellaisia jotka saavat vatsan sekaisin tai kipeäksi? Löytyykö ruokalautaseltasi sateenkaarenvärit?
  
  

Seuraavaksi heitän pari haastetta. :)

• Unohda laiduttaminen ja vaa'an tuijottaminen!
  Paino on numeroita ja toki tietyissä tilanteissa hyvä ja tärkeäkin mittari, mutta eikö peilikuvan muutos ja hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpiä? :)
  
• Laske oma energiankulutuksesi ja mielellään myös se, että saat ravinnosta riittävästi energiaa. Mene osoitteeseen www.sydan.fi/energiantarve ja laske oma päivittäinen energiantarpeesi.
  Seuraavaksi pidä ns. vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa ja kirjaa parin kolmen päivän ruokailut esim. sulamoon tai aiemmin suosittelemaani FatSecret -sovellukseen ja näet minkä verran energiaa saat ruokailuistasi päivittäin. Saatat yllättyä!
  Kun olet nämä tehnyt istahda pohtimaan mitä voisit tehdä toisin, vai vastaako energiantarpeesi sitä mitä saat tämän hetken ruokailuista? Suurimmalle osalle voisin ainakin antaa vinkkinä, että huolehdi että syöt aamupalat ja se on proteiinipitoinen. Ja muista syödä säännöllisesti. :)
  
• Panosta unenlaatuunOta käyttöön magnesiumvalmiste (ei oksidimuotoista!), jota otat yötä vasten. Onhan makkarissasi pimennysverho? Älä näppäile kännykkää ainakaan yöllä jos heräät.
  Nuku päiväunet jos olet sellaisten tarpeessa.

Miun mielestä ei kannata edes ahnehtia liikaa muutoksia elämäänsä kerralla. Nykyarki on todella stressaavaa ja kuluttavaa. Työn aiheuttama stressi on ihan omaa luokkaansa ja se nyt ei ole uutta että vuorotyö on raskasta. Siihen yhdistettynä elämän muut tekijät esim. perhe, pienet lapset, mahdollisesti oma tai läheisen sairastaminen... you name it. Kenenkään kokemaa stressiä ei saa aliarvioida ja me koetaan kuormittavuudet eri tavalla. Eikä yhtä tiettyä ohjetta voi antaa kenellekkään vaan asioita täytyy soveltaa omaan elämään sopivaksi. Esim. turhaa sanoa vuorotyöntekijälle, että mene joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja nouse aamulla aina samaan aikaan ylös. Ei se vaan toimi. Tai yhtä tiettyä ruokasuositusta ei voi tehdä, vaan jokaiselle täytyy etsiä se omalle kropalle sopivin runko esim. hiilihydraattien ja proteiinien välinen suhde.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että nuo edella mainitut "haasteet" ovat täysin mahdollisia toteuttaa, vaikka eläisit miten kiireistä ja epäsäännöllistä elämää.  Todella todella harvoin on töissä sitä tilannetta, että et pääsisi syömään ajallaan, mutta kukaan ei huolehdi siitä siun puolesta vaan siun on vaan reippaasti pidettävä huoli tästä asiasta itse. Vuorotyöläinenkin voi ja pitää panostaa uneen ja sen laatuun. Ja työpaikalla kannattaa keskustella asioista, joilla voisi työssäjaksamista edistää. 

Ja kyllä, oravanpyörästä irroittautuminen on vaikeaa. Mutta suurin askel on, kun itse tiedostaa ettei kaikki ole ihan kondiksessa ja istahtaa kaikessa rauhassa alas miettimään missä vika piilee. Itsesyyttely on turhaa, parempi olisi miettiä mitä pieniä muutoksia arkeen voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Pienin askelin kerrallaan saa suuria muutoksia aikaan. <3 

 

Ihanaa ja stressittömämpää alkavaa viikkoa! <3