Vähenee vähenee...

Nimittäin hiilarit vähenee... Itsehän kuitenkin sovellan ja joudun pitämään enemmän hiilareita lautasella maitohommien takia. :) 

Viime viikko olikin aikamoinen. Menoa ja meininkiä oli normaalia enemmän mikä asetti haasteita syömiselle. Cheat mealin pidin jo tiistaina, koska aikataulujen ja arjen pyörityksen kannalta se istui siihen parhaiten. Söin myös kesäpäivän kunniaksi jätskin ja sunnuntaina oli meidän pikkumimmin 1v. synttärit ja siellä sitten lautaselle löytyi karjalanpiirakoita, kasvispiirakkaa sekä smoothiekakkua.
Smoothiekakku tuli kyllä miun leivonnaisiin jäädäkseen; riittävän helppo, nopea ja ravintoarvoiltaan voisi sanoa terveelliseksi. Ei lisättyä sokeria eikä turhia lisäaineita. Suosittelen! Ja lapsellekin voi sitä hyvällä omalla tunnolla tarjota. :)

Hyvää! :P

Vaikka dieettiä ajatellen ei viime viikko ihan nappisuoritus ollut, oli paino jatkanut tasaista laskuaan. Senttejä en (vieläkään) mitannut, mutta väittäisin että niitä on lähtenyt. 

Viime viikko oli myös sellainen tunnemyrsky-viikko, että ei paljoa dieetti oo ylimääräisiä ajatuksia saanut. Konemaisesti eteenpäin ja keskittyen lähes kaikkeen muuhun. En voi muuta kuin todeta, että onneksi viime viikko on taakse jäänyttä ja siitä selvittiin hyvin.

Lämmin kesäilta houkutti tekemään pikaisen, n. puolen tunnin takapihatreenin kera agilitytikkaiden, kahvakuulan ja painopallon. Tein kolme liikettä 1min kutakin ja niiden jälkeen 1min lepo. Kierroksia tein yhteensä neljä. Liikkeet oli:

• Etuheilautus kahvakuulalla
• Kyykky + pystypunnerrus painopallolla
• Tikkailla askellus sivusta jokaiseen väliin

 Kiva ja nopea treeni. Ja mikä tärkeintä, korvienväli sai tarvitsemaansa nollausta. :)  

 Mukavaa alkanutta viikkoa, vesisateesta huolimatta! <3

Viikko kaksi ja kolme

Otetaan tähän kaks kärpästä yhdellä iskulla, sillä viikko on jo hujahtanut perjantaihin ja en oo kerennu aiemmin kuulumisia kirjoittelemaan. :) 

Viime viikolla miinuspäivät lisääntyi ja viikonloppuna oli "lupa" cheat mealiin. Flunssa kiersi koko meidän perheen sillä viikolla. Mie ja H päästiin helpoimmalla, mutta J kuumeili pari päivää. Onneksi flunssa ei vaikuttanut ruokahaluun, voisi sanoa että päinvastoin. Cheatmealin toteutin jo perjantaina (koska se vaan oli helpoin silloin) ja en ehkä täysin mennyt ohjeen mukaan... Hiilareita olisi saanut ladata enemmän, mutta ennakkoon jo olin päättänyt että cheat mealilla syön sitä mitä haluan PISTE.

Tiivistyy tiivistyy :)

Tälle viikolle tuli ruokavalioon enemmän muutoksia. Nimenomaan niihin hiilareihin. Maidontuotannon vuoksi en ole voinut mennä täysin ohjeiden mukaan, sillä hiilareiden vähennyt näkyy heti maitomäärissä. Siispä poikkean ohjeista hieman. Hiilareita tulee hieman vähemmän, mutta ei yhtä vähän mitä ohjeiden mukaan.

Maanantaisin pidän "punnituspäivän". Ensimmäisen viikon jälkeen tuloksena -1kg. Toisen viikon jälkeen ei vaa´an lukemissa juurikaan muutosta ollut, mutta mahamakkara on lähtenyt hyvin pehmenemään. Se löllövaihe tietää vain sitä, että rasva on lähtenyt tirisemään joten olen happy. Aineenvaihdunnassa mukava boosti myös. 

Flunssan vuoksi liikkuminen ollut aika vähäistä. Koirien kanssa metsälenkkejä rauhalliseen tahtiin lasta kantaen kantorepussa, viikonloppuna agilitykisoissa kaksi rataa ja kesän (ai mikä kesä kun lunta sataa?!?!) ensimmäinen fillarilenkki. 

Edelleenkään en ota paineita liikkumisesta. Vaikka tekisi mieli liikkua enemmän, liikun kun siihen on aikaa. En tahdo lähteä liiaksi aikatauluttamaan arkea ja väsymään siihen aikatauluttamiseen. :) 

Hiilarihimo on tullut takaisin. :( Ja nälkä... vaikka ne ruokamäärät on isoja ja usein koostan ateriat niin, että syömistä on määrällisesti reilusti. Tämä kuuluu painonpudotukseen ja menee ohi, kun kroppa tottuu. Yksittäisiä lipsumisia on ohjeista tapahtunut. En ota ressiä, kun kyseessä on vain yksittäisiä lipsauksia. 

Pahin diettihypetys on väistynyt ja tää on osa arkea. Valintoja valintoja. :) 

Aika tyhjäpäinen postaus tuli. Ajatukset pyörii jossain ihan muussa kuin dieettaamisessa. :D 

Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti se kesäkin alkaisi tulla!

Harrastaja vai urheilija?

Viime lauantaina ilmoille kajahti kysymys: Koetko olevasi urheilija vai harrastaja? Pienen pohdinnan jälkeen ujosti sanoin ääneen olevani ennemmin urheilija kuin harrastaja. Ja kyseessä siis koiraharrastus, se rakkain agility.
Missä menee urheilijan ja harrastajan ero? No siinä, että harrastaja harrastaa kun tuntuu kivalta, urheilija treenaa vaikka ei just nyt huvittaisikaan. Noin niinku karkeasti sanottuna.

Koiramaailmassa urheilukoira on koira, jonka kanssa harrastetaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sekä kisataan jossain lajissa. Tällä perusteella siis jopa se kerran viikossa aksaa treenaava koira on urheilukoira. Onhan kyseessä vaativa ja fyysinen laji. Myös ihmiselle! Jos et usko, käy kokeilemassa.

Tätäpäivää on koiraharrastajien fysiikkatreenit. Ei riitä, että koira on kunnossa vaan myös ihmisen on oltava. Ja ei, pelkkä lenkkeily ei vaan riitä, vaan on tutkailtava lajin vaatimia vaatimuksia. 

Kuva: sporttitassu

Treenipuitteet on ainakin kunnossa ihan naapurustossa.

 Kuvasta jo huomaa, miten monta eri osa-aluetta tulisi ottaa huomioon pohtiessa miten saisi sitä kuntoa paremmaksi ottaen huomioon mitä laji vaatii. Kun ei vain riitä, että juokset kovaa. On käännyttävä, kiihdytettävä, jarrutettava, katsottava koiraa, pystyttävä puhumaan/kannustamaan, reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, tehtävä erilaisia ohjauskuvioita ja vielä ajateltava seuraavaa estettä. 

Edelliseen lisäisin vielä sen, että hyvä fyysinen kunto auttaa myös pitämään päätä paremmin kasassa kisa- ja koetilanteissa. Jännityksen hallinta vaatii muuta, mutta päivien venyessä pitkiksi ja odotusaikoja ollessa enemmän tai vähemmän, ei sitä huonolla peruskunnolla jaksa. Ja kyllä, omakohtaista kokemusta on!  

 Peruskuntoa on näppärää kasvattaa ihan peruslenkkeilyllä koiran kanssa. Intervalleja voi myös tehdä koiran kanssa. Mutta lihasvoima, liikehallinta ja liikkuvuus vaativat treeniä ilman koiraa. Tietyt nopeusharjoituksetkin on helpompaa tehdä ilman koiraa. Ihanan monipuolista treeniä. Pari juttua on kuitenkin ylitsemuiden. Keskivartalon voima/tuki sekä pakaran ja takareiden voimantuotto. Ja tuskin kukaan ohjaajista laittaa pahakseen, jos peilikuvakin näyttää paremmalta litteämmän keskivartalon ja pyöreämmän pakaran ansiosta. ;) 

 Omalla kohdalla vaatii treenaaminen suuresti tarkastelua. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta aikaa. Palautuminen on sujunut ok:sti ja nyt pikkuhiljaa uskaltaa ottamaan mukaan mm. loikkia ja kovempia vatsalihastreenejä. Ja pikkupomokin on alkanut nukkumaan kunnollisia päiväunia, joten aikaakin olisi kotitreenille paremmin. ;) Nyt puuttuu enää se kuuluisa selkäranka ja niskasta kiinni nappaaminen. Ajatuksen tasolla on ainakin motivaatio saanut uutta boostia. 

Peruskuntoa etsiskelemässä...

 

Aina iloinen treenikaveri <3

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

Tyhjää täynnä

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa. Viikko sitten kirjottelin postauksen, mutta se otti ja hävisi bittiavaruuteen. Ei turhan paljon ole aikaa istahtaa koneen ääreen tätä nykyä, joten kirjoitustahtikin on naurettavan laiska. Jostain syystä ei tietokoneen ääreen istahtaminen ole ensimmäisenä mielessä kun saa hetkeksi (iki)omaa aikaa.

Isimiehellä oli loma ja hyvään aikaan olikin. Viikko on nyt normaalia arkea takana ja ai että miten kaipaan sitä, että isikin olisi päivällä kotona!! Tytölle tulee ensi viikolla ikää neljä kuukautta ja onkin sen kunniaksi aloittanut nyt yöhulinat. Ja ei, meillä ei ennen hulinoitakaan nukuttu hyvin ja nyt sitten noustaan ½ tunnin - 1,5 tunnin välein. :( Ei varmaan tartte erikseen mainita, että äiti on vähän väsynyt?!

Väsyttää! Molempia!

Olisipa oma kehitys yhtä nopeaa mitä tuolla kasvavalla lapsella. Salilla pääsen käymään maks kerran viikossa, jos sitäkään. Mm. tänään oli valittava otanko (aamu)päiväunet vai lähdenkö tolkuttoman väsyneenä treenaamaan. No, ne unet vei voiton. Liikkuminen onkin lähinnä vaunulenkkeilyä n. 45 min kerrallaan. Sen ajan tyttö nukkuu ja malttaa rattaissa olla. Agilitytreenit vedetään nyt pikakelauksella: yksi suoritus ja sitten kotiin. Treeniaika on tolkuttoman huono, maanantain "yövuoro". Nyt jännitän miten käy treenaamisen kun on nuo hulinat päällä. 

Kerran viikossa käydään äiti-vauva jumpassa, mutta se nyt ei juurikaan kuntoa kohota. Hiki tulee ja on kiva olla poissa kotoa, mutta missään nimessa rankka se treeni ei ole. 

Todistetusti oon ees joskus salilla käyny

Isimiehen loman aikaan käytiin sentään Uun kanssa yhdessä agivalmennuksessa sekä kisoissa juoksemassa pari rataa. Oma kroppa on ihan hukassa, kun pitäisi liikkua vauhdikkaasti ja tehdä vauhdin- sekä rytmin muutoksia. Siinä jää ohjaaminen todella huonoksi kun kaikki kapasiteetti menee tossujen liikuttamiseen. Kroppa palautuu hiljallee, no worries.

Kisoissa juostiin parit nihkeät radat, toiselta radalta kuitenkin hienosti LUVA. Yksi vielä ja päästäis kisaamaan kolmosiin. :) Toivottavasti se viimeinen ei anna odotuttaa itseään reilua vuotta.

Loppusuora ja painavat tossut.

Pää lyö totaalisen tyhjää. Olen jo useaan kertaan tätä kirjoittaessa havahtunut siihen, että tuijotan vain ruutua pään ollessa typötyhjä. Sitä paitsi, oma-aika alkaa olla lopussa, ensimmäinen äänimerkki pikkupomolta saatu.

Energistä alkavaa viikkoa! :)

Oppia taaperolta

Viimeksi lauantaina katselin rakkaan ystäväni taaperon liikkumista. Upeaa katsottavaa, kun toinen niin vaivattomasti menee syvälle kyykkyyn, nousee ylös ja jatkaa kävellen matkaa. Ja toistaa saman kuvion useita kertoja. Kyykkyasento on niin luonnollinen ja helppo. Ja tavaroita ei kumarruta nostamaan vaan mennään kyykyn kautta. Joka ikinen kerta jaksan ihastella sitä liikkumisen vaivattomuutta, kun katselen tuota vuoden ikäistä lasta. <3

Oma tytär ei vielä (onneksi) kyykkää MUTTA on kuitenkin mallia ikiliikkuja. Joka hetki hereillä ollessa joku raaja liikkuu. "Vauva-asennossa" ei viihdytä hetkeäkään vaan pystyyn pitää päästä. Ja omille jaloille seisomaan. Ja ryömimisen alkeet on aloitettu. Ja kummin luona tottakai :D Ja ikää ei oo ihan vielä edes kolmea kuukautta. ;) Tätä menoa meillä kävellään ennen vuoden ikää? Ja pääsen ihastelemaan oman lapsen kyykkäystaitoja.

Taaperon innoittamana innostuin tarkastelemaan omaa kyykkyasentoa. Ennen raskautta en päässyt syväkyykkyyn ilman että kippasin nurin maahan. Kiitos hormonien löysyttämien nivelten pääsen syvään kyykkyasentoon, joskaan se ei täydellinen missään nimessä ole eikä se onnistu tanko selässä. Heräsin miettimään, että josko käyttäisin hyödyksi nämä löysemmät nivelet ja alkaisin hiljalleen hio kyykkyasentoa paremmaksi ja paremmaksi. Tavoitteena mikäpäs muukaan kuin ass to the grass -kyykky tangon kera.

Voi nilkat kun ne pettää!

Tätä odottelin koko raskausajan. Että pääsen mahasta eroon ja hiomaan kyykkyä. Kuten aina, ei alku ole ikinä ruusuinen. Tällä hetkellä alaselkä kiukuttelee, mutta toivon saavani sen nopsaan kuntoon. Kyykyssä tunnen, että keskivartalon tuki on heikko, mutta parempaan päin menossa koko ajan. Mutta miten olen kyykkyä hionut?

     * Syväkyykyssä oleilu, mielellään ilman tukea

     * Maljakyykky

     * Etukyykky

     * Boxkyykky

     * Askelkyykky 

Noita olen harrastanut olemattomilla/minimini painoilla. Hiljalleen kokeillut miten asennot pysyy ja miltä tuntuu keskikropassa. Kyykyt vaatii pienet korokkeet kantapäiden alle, mutta oma tuntuma on se, että asennot on paremmat mitä ennen raskautta.

Raskausaikana tuli etsittyä tietoa kyykkäämisestä ja sen opettelusta. Parhaimmat ohjeet löysin  voimavalmentaja Heikki Marinilta. Tämä blogiteksti avasi silmiäni paljon. Nuo ohjeet valoi uskoa siihen, että kyllä miekin vielä joskus sinne kyykkyyn pääsen! 

Syviä kyykkyjä alkavaan viikkoon! <3

Project mutsi kuntoon

Katselin ristiäiskuvia ja iski aikamoinen kroppa-ahdistus. Muistan tämän samanlaisen tunteen, kun muutama vuosi sitten korjailin elämäntapoja ja aloitin uudelleen muokkaamaan kroppaa. Eipä tee mieli omia kuvia katsella ei...

 

Se pahanmielen aiheuttaja

Valokuvat ovat raadollisia. Vaikka se on vain pieni hetki ja epäsopiva kuvakulma, saa se mielen ahdistumaan. Itse kun ottaa selfieitä voi vääntää ja kääntää asennot suotuisimmiksi omien makkaroiden kannalta. Yllätyskuvat ja -kuvakulmat eivät kaunistele, päinvastoin.

Tämänhetkinen "kunto". 11 viikkoa synnytyksestä.

 Synnytyksestä on nyt 11 viikkoa aikaa. Missään vaiheessa en ajatellut, että tsädääm, muutama viikko ja kroppa on entisellään. Paino lähtikin putoamaan kivasti, pääsin jo hyvin lähelle raskautta edeltäneeseen painoon, kehonkoostumuksen ollessa toki täysin eri. Lopetin (lue: unohdin) vaa'alla käynnin ja viime viikolla astahdin vaa'alle, kun olin tosiaan mieleni pahoittanut niistä ristiäiskuvista. Ja se pirun paino oli lähtenyt kipuamaan ylöspäin! 

Pysähdyin miettimään tämänhetkisiä elintapoja. Unta on aivan liian vähän ja se on katkonaista (+ nukahtamisongelmat ovat täällä taas), liikuntaa liian vähän ja ruokailut liian vähäenergistä ja hiilaripainotteista. Onni olisi omistaa kroppa, joka kutistuu kun kalorimäärä on matala. Olen siis siinä samassa ongelmatilassa, mikä oli ennen raskautta ja raskauden aikana. Aineenvaihdunta on jumissa ja siksi ne makkarat on ja pysyy tiukasti.

 Jossittelu ei auta, eikä myöskään itku markkinoilla. Jotain on tehtävä ja se olen vain ja ainoastaan MINÄ joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Aiempaan painonpudotukseen verrattuna on tällä kertaa huomioitava yksi asia: imettäminen. Eli miinuskalorit on nou nou, hiilarittomuus on nou nou. Varsinainen laihduttaminen on ehdottomasti nou nou! 

Kävin lauantaina istuskelemassa salilla ;) Hiki tuli ;)

Yes yes on siis aineenvaihdunnan kuntoon laittaminen. Unen määrään on huono tällä hetkellä vaikuttaa ja niiden kuuluisien päiväunienkin ottaminen on usein mahdoton tehtävä. Magnesiumia käytän jo säännöllisesti. Toivoa vain sopii, että tyttö rupeis nukkumaan vähän pidempiä unipätkiä öisin tämänhetkisten 1,5-2 tunnin pätkien sijaan. Ja meidän yöt on jo nyt PALJON parempia mitä vielä pari viikkoa sitten! En siis valita.

Ruokailut on sitten se suurin kompastuskivi. Miten saada riittävästi kaloreita ja proteiineja helposti ja sellaisista lähteistä, että ne ei käy tytön mahaa kipristämään? Ja eväät ei sais vaatia kummoista laittoa, sillä tyttö sylissä kokkaaminen on aikasta vaikeeta. Täytyy suunnitella ja pohtia. :) Ja vinkkejä otetaan edelleen vastaan. :)

Univaje ja aineenvaihdunnan jumahtaminen ovat pienoinen haaste liikuntapuolta ajatellessa. Pitkäkestoista aerobista ei suositella, tosin ei me siihen olla kovinkaan kykeneviä (tyttö ei viihty vaunuissa), mutta mutsin ja aksakoiran kuntoa pitäisi saada kohotettua, että päästään kisaamaan. Kerta viikossa agilitytreenit ei kuntoa nosta mihinkään. Voimaharjoittelukaan ei ihan vielä ole täysin mutkatonta, sillä keskivartaloa vaatii vielä vahvistamista raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Ja salikertoja en saa viikkoon kovinkaan montaa, ainakaan säännöllisesti. Ehkäpä kahvakuulan heiluttelu kotona voisi olla ratkaisu? Jos vaan saan tytön viihtymään treenin ajan. Ja ollaanhan me menossa äiti-vauva jumppaan! :) Jos vaan riittävästi äiti-ihmisiä ilmoittautuu. 

Mainontaa!!! Tulkaa nyt äiti-ihmiset jumppaamaan! :)

On taas Satu kaikkimullehetiNYT vauhdissa. :D Pohdinnasta on siirryttävä tekoihin, joten suunnitteluhommiin siis!
Nyt onkin aikaa hieman surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa, kun tyttö harvinaislaatuisesti nukkuu päiväunia omassa sängyssään. :)

Honey, I´m home!

Viime sunnuntaina se tapahtui. Nimittäin tämän mutsin eka salitreeni synnytyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan salitaukoa kertyi about neljä kuukautta, sillä en ollut loppuraskaudesta kykenevä enää salitreeneihin. Toisaalta, minuu ei mikään mummojumppa kiinnosta, joten sekin söi intoa unettomuuden ohella.

Todistusaineistoa :D

Sunnuntaina hipsin salille hieman epävarmoin fiiliksin. En ollut suunnitellut treeniä juuri lainkaan. Olin vain päättänyt, että kroppaa kuulostellen kokeilen mahdollisimman monipuolisia liikkeitä. Jos vähänkään tuntuu epävarmalle, erityisesti keskivartalon seudussa, jätän suosiolla sen liikkeen tekemättä. 

Treeni koostui seuraavista liikkeistä:

* Lämmittely crossarilla

1A Maljakyykky 5kg paino sylissä 3x12

1B Kulmasoutu käsipainolla 3x12

2A Suorijaloin maastaveto käsipainoilla 3x12

2B Vinopenkkipunnerrus neutraalilla otteella 3x12

2C Vipunostot sivulle levypainolla 3x15

2D Vipunostot taakse levypainoilla 3x15

3A Pakarapotkut taljassa 3x15

3B Pull over taljassa 3x15

4 Selän ojennukset 3x10

5 Jalkojen lasku (jalat 90 asteen kulmassa) 3x12

Tarkoituksella jätin hauikset ja ojentajat pois. Keskityin jalkoihin (pakaraan) ja pahimpien yläkropan jumikohtien verryttämiseen. 

Mielestäni onnistuin enemmän kuin hyvin. Hikoilin kuin pieni possu ja nautin joka ikisestä hetkestä. <3 Huono viikko sai hyvän päätöksen ja tämän äiti-ihmisen pää sai tarvitsemaansa tuuletusta. Mikään kävelylenkki ei saa samaa fiilistä ja hyvänolon tunnetta aikaiseksi. Vaikka treeni olikin aikamoista satujumppaa, oli se just sitä mitä olen kaivannut. :) 

On saavutus, jos tällä hetkellä pääsen käymään salilla kerran viikossa. Sellainen treenitahti on enemmänkin pään treenaamista ja jumien pehmittelyä. Ihan sama, jos vain tuon hyvänolontunteen saan siivittämään arkipäiviäni, riittää tuo yksikin punttien heiluttelukerta. :)

Mites lukijoilla on treenit sujuneet? :)

Treenilupa

Treenilupa tuli tänään. Tosin "hieman" kyseenalaistan tuota luvan antajaa ihan rehellisesti sanottuna. Tänään siis oli jälkitarkastus. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, sillä olin ko. lääkärin tavannut pari kertaa jo raskausaikana ja en ollut kovinkaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan. Kaikki on kunnossa ja synnytyksestä palautuminen hienosti käynnissä. Lähtöä tehdessä se lupa sitten tuli: saat treenata vatsalihaksia jos haluat. 

Ai että haluanko?! Todellakin! Asiassa on nyt vaan pieni mutta. Lääkärihan ei hipaissutkaan mun mahaa selvittääkseen miten vatsalihakset ovat palautuneet. Eli millainen erkauma vatsalihaksissa on. Olisi suorastaan typeryyttä alkaa hänen luvallaan treenaamaan vatsalihaksia ja salilla kyykkyjä ja vetoja ihan niinkuin ennenkin. Saisin vain lisää ongelmia ja ikuisesti pullottavan pömppövatsan. 

Kotosalla on helppo tsekata erkauman tilanne ihan itse. 

1. Käy selinmakuulle jalat koukussa
2. Laita toisen käden etu- ja keskisormet rinnakkain navan yläpuolelle keskelle vatsaa suoran vatsalihaksen väliseen rakoon (linea alba)
3. Nosta leuka kiinni rintaan, niin että lapaluut eivät irtoa lattiasta. Pyri siis aktivoimaan vain uloimmat vatsalihakset. 
4. Tunnustele vatsalihasten välissä olevan raon leveyttä navan ylä- ja alapuolelta
5. Mikäli rako on suurempi kuin yksi-kaksi sormen leveyttä, vatsalihakset eivät ole vielä palautuneet synnytyksestä. Tällöin on syytä jatkaa syvien lihasten harjoituksilla. Vatsarutistuksilla tms. pinnallisten lihasten treenillä vain pahentaa tilannetta. Jos rako on maksimissaan kahden sormen levyinen, voi aloittaa hiljalleen myös pinnallisia lihaksia kuormittavat tai venyttävät harjoitukset. 

Mun oma näkymys omien vatsalihasten erkaumasta on se, että erkaumaa on jäljellä vielä sen verran, että "normaaliin" vatsalihastreeniin ei oo viel aihetta. Syvien lihasten aktivoinnin aloitin jo sairaalassa ja päivittäin olen niitä tehnyt kotona. Jos on ollut aikaa (ts. tyttö nukkuu eikä ole kodinhoidollisia hommia) olen tehnyt vähän aktiivisemmin lantionpohjan lihasten ja syvien vatsojen treeniä.
Esim. täältä löytyy oikein hyvät liikkeet mikäli haluaa erkaantumasta päästä hillitysti ja hallitusti eroon. :)

Jos erkauma on kovinkin iso tai olet itse epävarma kannattaa hakeutua osaavan fysioterapeutin juttusille.

Tämän viikon maanantaina pääsin agilitytreeneihin Uljaksen kanssa lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Ai jee miten hyvältä tuntui ottaa juoksuaskelia, hengästyä ja hikoilla liikunnasta johtuen! <3 Huomasi juostessa, miten keskivartalon tuki oli hieman hukassa. Ei askellus tuntunut "normaalilta", mutta ihan kivasti nuo tossut toisensa eteen kulki. :) Raskausaikana jäi talkoopisteet hankkimatta, joten vapaavuoroille ei ole asiaa treenaamaan. :( Kyllä ärsyttää ja suututtaa. Meidän ois kuitenkin tarkoitus vielä tän vuoden puolella kisata. Kunnon kohotusta tarttee kartturi sekä koira. Ja koiran vireen kanssa saa taas tehdä töitä, että saa vauhdin kohdalleen. Työnsarkaa siis on.

Kunhan viikonloppukiireet (mummolareissu sekä ristiäiset) helpottaa, voisi kokeilla salilla käyntiä tytön jäädessä isimiehen hoitoon. Mun selkä, lähinnä lapojen väli ja alaosa, on niin tukossa loppuraskaudesta, synnytyksestä sekä tytön kantamisesta sylissä että jotain pitäis päästä tekemään. Ja viimeistään isimiehen lomalla täytyy päästä käymään hierojalla. On muuten aika häijy tunne, kun keskellä yötä yrität nukuttaa tyttöä kun tuntuu että selkä katkeaa, kädet puutuu ja parhaimmillaan vielä huimaakin ihan vaan jumeista johtuen. =/ 
Tavoitteena siellä keskivartalon tuen vahvistaminen ja hiljalleen sitten kyykkyjen ja maastavetojen aloittaminen. Can´t wait!

Eräpäivä...

Laskettuaika... Se on TÄNÄÄN. Aika joka tuntui vielä vähän aikaa sitten todella todella kaukaiselta on tässä ja nyt. Sintti ei tunnu pitävän mitään kiirettä, eli yli mennään niin että heilahtaa. Se onkin sitten arvoitus miten paljon mennään yli. 

#rv40 #mutsisekos

Kaikkimullehetinyt -ihmiselle tää odottelu on myrkkyä. Vaikka miten on jo yhdeksän kuukautta odoteltu tuntuu nää viimeiset hetket pisimmältä ikinä. Onneks oon aika hyvin säästynyt kaikilta idioottikommenteilta liittyen tähän odotteluun. Tai sit oon vaan onnistunut hienosti välttelemään oikeita ihmisiä. :D 

Loppuraskaus ei tarkoita sitä, että tartteis jäädä kotiin odottelemaan. Mie oon yrittänyt jaksamisen puitteissa tehdä kaikkia kivoja juttuja. On ollut mätsärikäyntiä Uun kanssa, koiranäyttelyssä kavereiden treffailua, pullavohveli-herkuttelua tärkeimmän Ystävän kanssa ja vielä eilen tein mökkireissunkin.  

Rv39 ja vielä juostiin rinkiä Uun kanssa ihan sinisten BIS-voittoon saakka :D
Kuvasta kiitos Milja Honkanen

Kuten kuvakin todistaa, koiranäyttelyissä on tosi kivaa :D
Kuvasta kiitos Katja <3

On ollu siistiä nauttia kesästä ja ihan luvan kanssa vaan laiskotella. Nyt on vaan laiskottelu edennyt siihen pisteeseen, että alkaa korvienväli olemaan tosi ahtaalla. Kaipaan tekemistä ja erityisesti liikuntaa. Ja liikunnalla en tosiaan tarkoita sitä mummölöntystelyä mikä on tahti tällä hetkellä. Minuu ei haittaa lainkaan mitkään supistelut tai muut tuntemukset, sillä nehän on vaan merkki että hommat etenee. Mutta se, että hengästyttää pienestäkin ja se että ei vaan pysty tekemään niitä juttuja mistä nauttii (liikunnan saralla) on ne eniten ärsyttävät jutut. Päivittäin haaveilen kyykkytreeneistä ja lenkkeilystä. Ja kyllä, tiedän että kyykkytreeniin on vielä pitkä matka ja kropan on annettava palautua, mutta pieniä "esiharjoituksia" voi alkaa piankin synnytyksen jälkeen tekemään.  

Agilitykoira ja sen ohjaaja tarttee peruskunnonkohotusta. Tällä hetkellä en pysty oikein lenkittämään koiria saatikka ajamaan fillarilla. U tulee olemaan pätevä kaveri vaunulenkeillä ja Manuhan on vapautettu miltei täysin hihnalenkkeilystä. Kisakalenteria olen sen verran vilkuillut, että elokuussa vois olla realistista startata ellei ole ihan älyttömät helteet. Onneksi agilitykisoihin ei tartte ilmoittautua kuukautta tai yli  etukäteen  kuten esim. näyttelyihin.

Se että miun mielenterveys on ees jonkinlaisessa kasassa ja puhtaasti isimiehen ja parhaan Ystäväni ansiota. Saan laittaa whatsApp-viestejä milloin vaan ja mistä aiheesta vaan ja Ystävän kanssa ollaan treffattu usein. <3 Aamu alkoi naurulla, kun sain viestin jossa onniteltiin hienosti pärjätystä 40 viikosta. :D Ai että, ihanaa kun voi aamun aloittaa kunnon naurulla. <3 

Vaikka tää postaus olikin nyt melkolailla täynnä raskaushömpötystä en edelleenkään tykkää jauhaa raskaudesta ja vauvoista/lapsista kaikkien kanssa. Onnellinen olen omasta pienestä, mutta sori, en ole muuttumassa superhypermutsiksi vieläkään. Tästä kertonee myös mm. se että perhetalolla käydessä oli lopputuloksena ennemmin ahdistus kuin onnellinen lapsihypetys. :D Eli en usko, että tuun istuksimaan perhekahviloissa ja käymään kaikenmaailman äitilapsi-ryhmissä :D Tulen edelleenkin olemaan se sama Satu, joka tykkää punttitreenistä, koirien kanssa treenaamisesta ja muuten puuhastelusta. Olen edelleen se, joka haaveilee nopeammista jaloista ja timmimmästä sekä lihaksikkaammasta kropasta. :)

Mut hei, nyt jatkan odottelua ja toivomista, että Sintti tajuaisi tulla ulos. <3 

Ihanaa viikonloppua! <3

Käytkö säästöliekillä?

Aineenvaihdunnan ongelmat, aineenvaihdunnan hidastuminen, säästöliekki... Monta "trendisanaa" tällä hetkellä. Mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja pohdittavaksi meille jokaiselle. 

Tuloksia ei vaan synny, vaikka ruokailua rajoitetaan ja liikuntaa harrastetaan. Jossain vaiheessa tuloksia tuli, mutta kehitys hiipui ja saattoi kääntyä jopa ei toivottuun suuntaan.

Olet saattanut noudattaa ammattilaisen tekemää ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa ja voinut tuolloin hyvin, mutta nytpä ei samat ohjeet enää toimi. Olo on huono, väsynyt, kiukkuinen. Miksi minä en vaan laihdu vaikka teen kaikki ohjeiden mukaan?

Säästöliekin purkaminen ja aineenvaihdunnan uudelleen käynnistäminen on hidas ja yksilöllinen prosessi. Se vaatii pitkäjänteistä, mutta ei kuitenkaan liian tiukkapipoista työtä. Voisi todeta, että "perusasiat kuntoon" eli lasketaan energiantarve yksilöllisesti ja lähdetään lisäämään kaloreita hitaasti ja järkevästi, panostetaan riittävään uneen ja unenlaatuun ja lisätään yhtälöön maltillisesti liikuntaa (voimaharjoittelua).

Mistä tiesin itse, että aineenvaihdunta ei ole ihan kunnossa? Selkeimmät "oireet" olivat epäselvä väsymys, treeneistä palautumattomuus + voimatasojen lasku ja painon nouseminen + suoliston oireilut, vaikka teoreettisesti painon ei todellakaan olisi pitänyt nousta. Hikoilu oli myös asia johon kiinnitin huomiota, mutta en ihan heti tajunnut että se on oire jostakin. Ei vaan meinannut treenatessa tulla enää hiki. Kannattaa muistaa, että yksi oire ei kerro kaikkea, vaan tässäkin on kyse kokonaisuudesta, monen asian summasta.

Istahdappa alas ja mieti muutamaa asiaa omasta arkielämästäsi.

• Uni
  Koetko olevasi jatkuvasti väsynyt vai energinen? Koetko nukkuvasi hyvin? Heräätkö aamulla virkeänä uuteen päivään? Saatko helposti unta? Heräiletkö yöllä kesken unien? Ja onko uudelleen nukahtaminen helppoa vai meneekö siihen aikaa?
  
• Liikunta
  Nautitko liikkumisesta? Tuleeko liikkumisesta hyvä olo vai onko se vain asia joka on pakko tehdä? Minkä verran liikut (esim. viikossa) arkiaktiivisuuden lisäksi? Millaisesta liikunnasta nautit? Palaudutko liikuntasuorituksen jälkeen vai oletko kipeä tai poikkeuksellisen väsynyt suorituksen jälkeen vielä seuraavana päivänä?
  
• Ravinto
  Syötkö säännöllisesti? Syötkö riittävästi? Himoitsetko selittämättömästi joitain tiettyjä ruoka-aineita esim. makeaa? Oireileeko vatsasi jotenkin ikävästi syömisten jälkeen / onko jotkut tietyt ruoka-aineet sellaisia jotka saavat vatsan sekaisin tai kipeäksi? Löytyykö ruokalautaseltasi sateenkaarenvärit?
  
  

Seuraavaksi heitän pari haastetta. :)

• Unohda laiduttaminen ja vaa'an tuijottaminen!
  Paino on numeroita ja toki tietyissä tilanteissa hyvä ja tärkeäkin mittari, mutta eikö peilikuvan muutos ja hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpiä? :)
  
• Laske oma energiankulutuksesi ja mielellään myös se, että saat ravinnosta riittävästi energiaa. Mene osoitteeseen www.sydan.fi/energiantarve ja laske oma päivittäinen energiantarpeesi.
  Seuraavaksi pidä ns. vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa ja kirjaa parin kolmen päivän ruokailut esim. sulamoon tai aiemmin suosittelemaani FatSecret -sovellukseen ja näet minkä verran energiaa saat ruokailuistasi päivittäin. Saatat yllättyä!
  Kun olet nämä tehnyt istahda pohtimaan mitä voisit tehdä toisin, vai vastaako energiantarpeesi sitä mitä saat tämän hetken ruokailuista? Suurimmalle osalle voisin ainakin antaa vinkkinä, että huolehdi että syöt aamupalat ja se on proteiinipitoinen. Ja muista syödä säännöllisesti. :)
  
• Panosta unenlaatuunOta käyttöön magnesiumvalmiste (ei oksidimuotoista!), jota otat yötä vasten. Onhan makkarissasi pimennysverho? Älä näppäile kännykkää ainakaan yöllä jos heräät.
  Nuku päiväunet jos olet sellaisten tarpeessa.

Miun mielestä ei kannata edes ahnehtia liikaa muutoksia elämäänsä kerralla. Nykyarki on todella stressaavaa ja kuluttavaa. Työn aiheuttama stressi on ihan omaa luokkaansa ja se nyt ei ole uutta että vuorotyö on raskasta. Siihen yhdistettynä elämän muut tekijät esim. perhe, pienet lapset, mahdollisesti oma tai läheisen sairastaminen... you name it. Kenenkään kokemaa stressiä ei saa aliarvioida ja me koetaan kuormittavuudet eri tavalla. Eikä yhtä tiettyä ohjetta voi antaa kenellekkään vaan asioita täytyy soveltaa omaan elämään sopivaksi. Esim. turhaa sanoa vuorotyöntekijälle, että mene joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja nouse aamulla aina samaan aikaan ylös. Ei se vaan toimi. Tai yhtä tiettyä ruokasuositusta ei voi tehdä, vaan jokaiselle täytyy etsiä se omalle kropalle sopivin runko esim. hiilihydraattien ja proteiinien välinen suhde.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että nuo edella mainitut "haasteet" ovat täysin mahdollisia toteuttaa, vaikka eläisit miten kiireistä ja epäsäännöllistä elämää.  Todella todella harvoin on töissä sitä tilannetta, että et pääsisi syömään ajallaan, mutta kukaan ei huolehdi siitä siun puolesta vaan siun on vaan reippaasti pidettävä huoli tästä asiasta itse. Vuorotyöläinenkin voi ja pitää panostaa uneen ja sen laatuun. Ja työpaikalla kannattaa keskustella asioista, joilla voisi työssäjaksamista edistää. 

Ja kyllä, oravanpyörästä irroittautuminen on vaikeaa. Mutta suurin askel on, kun itse tiedostaa ettei kaikki ole ihan kondiksessa ja istahtaa kaikessa rauhassa alas miettimään missä vika piilee. Itsesyyttely on turhaa, parempi olisi miettiä mitä pieniä muutoksia arkeen voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Pienin askelin kerrallaan saa suuria muutoksia aikaan. <3 

 

Ihanaa ja stressittömämpää alkavaa viikkoa! <3

Lomalla

Tää viikko on talvilomaviikko. Joka valitettavasti alkaa jo uhkaavasti lähestyä loppuaan. Onneksi töihin tarvitsee kampeutua vasta keskiviikkona. :) Kyllä vaan loma oli paljon odotettu ja tuli enemmän kuin tarpeeseen.  Ja hei, töitä on jälkellä enää vain muutamia hassuja viikkoja ennen vähän pidempää (ja täysin erilaista) lomaa!

Mieki siusta Uljas <3

Miulla oli hieno visio, että lomalla on aikaa treenata ja saa rytmitettyä viikkoon neljä treeniä helposti ja lepopäiviäkin kertyy hyvin. Noh, ihan ei suunnitelmat ole toteutuneet. Alkuviikon ongelmana oli taas kerran uni. Illalla nukahdin, mutta unet loppuivat keskenkaiken ja päivällä iski armoton väsymys. Ja fakta on se, että jos kroppa tuntuu yhtään väsyneeltä on parempi jäädä lepäämään kuin hampaat irvessä mennä treenaamaan.

Miun pitäis vissiin alkaa hiljalleen uskomaan, monena päivänä peräkkäin ei vaan voi touhuta niin paljoa kuin ennen. Viime viikonloppu loistavana esimerkkinä: lauantaina agilityvalmennus ja sen jälkeen "loppuverryttelynä" lenkki jäällä, sunnuntaina lenkki koirien kera auringosta nauttien ja maanantaina salitreeni + agilitytreenit illalla. :D Ihmekkös tuo, että unet olivat kadoksissa ja kroppa tuntui jyrätyltä. Kuitenkin haluan tässä kohtaa lainata rakkaan Ystävän sanoja: pään tuulettaminen on tärkeää, en mie vaan voi kertalaakista pysähtyä aloilleen. Kärsitään sitten jälkeenpäin väsyneestä kropasta, mutta kunhan korvienväli saa tuulettua. <3 Kiitos Katja <3 Sie niin tunnet miut <3

Lepo teki hyvää, unet korjautui. Eilinen meni vielä poissa salilta ja akkuja lataillen. Ja shoppailuhan on hyvää mielenterapiaa eikös? :D Ja sitten kun vielä bongaat vauvanvaatealennuksen facesta, niin onhan se pakko lähteä. ;) 

Ällösöpön pieniä vaatekappaleita

Tänään sitten paluu salille ja ah miten hyvälle tuntui vetäistä kunnon jalkatreeni! Oli oikea veto vaihtaa yksijakoinen ohjelma kaksijakoiseksi ylä- ja alakroppa jaettuna eri päiville. Liikkeet mahdollsimman kokonaisvaltaisia ja koko kroppaa kuormittavia. Painot on ihan lelupainoja, mutta tavoitteena hyvä tuntuma. Ja hei, jotain pientä pumppiakin on havaittavissa! Ja hiki on aivan jäätävä! Eli kroppa toimii. Ei puhuta tässä kohtaa siitä, että hengästyn paljon paljon herkemmin mitä ennen ja palautuminen ottaa pidemmän ajan kuin ennen... 

 

 

 

 

 

Lomaillessa on ollut aikaa panostaa myös himppasen enemmän syömisiin. Ja joo, on tullut herkuteltua ja käytyä ulkona syömässä. :) Enkä ota stressiä. :)  

Uutena aamupuurosuosikkina on Fazerin Alku puuroista ruis & auringonkukkapuuro : kuituja ja hyviä rasvoja maukkautta unohtamatta. Suosittelen! 

Uusin kiireettömien aamujen herkku on banaaniletut. Tämä ohje bongattu Optimal Performancen facesivuilta (vai olikohan Instasta), ja suosittelen lämpimästi!  Toimi näin:

• Yksi keskikokoinen banaani
• Pari kananmunaa
• Ruokalusikallinen esim. pellavansiemenrouhetta tai kookosjauhoa. Uskoisin, että myös kaurahiutaleet toimisi hyvin.
• Hieman kanelia

Muussaa banaani, lisää joukkoon loput aineet ja sekoita. Paista pannulla kookosöljyssä miedolla lämmöllä. 

Itte en saa lettua käännettyä kovinkaan nätisti, mutta makuhan se tärkeintä on. :D Lisukkeeksi marjoja, rahkaa, jogurttia tai ihan mistä nyt kukakin tykkää. 

 Ruoasta puheenollen, se alkais olla lounasaika. :) Tää lähtee nyt syömään ja sitten pitäis varmaan imuria hieman ulkoiluttaa. 

Aurinkoista torstaita!

 

Ärrrrsyttää!

Idea tämän postauksen kirjoitteluun tuli oikeastaan kolleegaltani. Olin jo aiheesta hieman ärsyyntynyt ennen hänen facebook päivitystään ja siitä se idea sitten lähti. Nimittäin se kuinka täysin vieraatkin ihmiset kommentoivat muuttuuvaa kroppaa. Kyllä, taas kerran raskauspostaus. :D 

Fitnessurheilu asettaa urheilijan "esille" ja antaa ns. oikeuden arvostella kroppaa. Osaa tämä ärsyttää ja ahdistaa kovin. Siinä ei kuitenkaan mennä ihan niin henkilökohtaisuuksiin mitä raskaana oleva saa osakseen. 

Ihan oikeesti. Miltä Sinusta tuntuis jos mie tulisin ihastelemaan kovaan ääneen siun mahamakkaroita ja vielä hiplaisin niitä? Ei varmaankaan kauheen kivalta? Raskaana oleva ei välttämättä halua kuulla jokaiselta tutultaan, että ompas se maha kasvanu. Ei millään pahalla, mutta muitakin puheenaiheita on kuin vatsan kasvu ja sen syy. 

Kyllä mie herkuttelenkin, liikaa..
Mutta enimmäkseen valinnat on kuvan mukaisia.

Vatsan kasvuun liittyy myös keskustelu painosta ja tulleistä kiloista. Öh, en mie laihduttaessakaan välttämättä viitsi päivittäin jokaiselle vastata miten paljon kiloja on tullut/tippunut. Keskustelisitko Sinä siitä aiheesta mielellään? Varsinkin jos niitä kiloja tulee LISÄÄ? Neuvola on myös pätevä paikka lisäämään ärsytystä liittyen nousevaan painoon. Sitä käsketään helposti viilailemaan syömisiä kysymättä mistä painonnousu voi johtua? Mittauksien vertailukelpoisuudesta, aamupalasta, vaatteista, turvotuksesta, rehellisestä lihomisesta?  Heitetään vaan nopeesti, että "tee sitä ja tätä" sen enempää kyselemättä. Kaikesta muusta kyllä pitää keskustella, mutta asia johon vois olla syytä paneutua ei keskitytä sen enempää. Ei pitäis stressiä ottaa, mutta ahdistaa muutenkin tämä kasvava olotila. 

Edestä sitä ei ees kunnolla huomaa! :D

Elän tällä hetkellä kriisiä tämän muuttuvan kropan kanssa. En voi sanoa nauttivani kasvavasta vatsasta, se kun tekee normielon varsin haasteelliseksi. Niin ja tiedän oikein hyvin, että se vaan jatkaa kasvuaan ja olo muuttuu entistä vaikeammaksi. Ja ei auta, että saan sitten kommenttia että kyllä tulet sitä mahaa vielä kaipaamaan. Ehkä joo siinä vaiheessa, kun vauva valvottaa ja minuu väsyttää, mutta itseni tuntien en tosiaankaan tule kaipaamana tätä lihavaa ja kömpelöä oloa. 

Mitäs jos kysyttäis vaan "Mitä kuuluu?" tai "Miten on mennyt?" ?  Jos haluan kertoa raskaudesta niin sitten otan sen itse puheeksi. Mutta yleensä juttelen mieluummin muista aiheista. Lähimmät ystävät on asia erikseen, Te saatte kysyy ihan mitä vaan. <3

Sivuprofiili alkaa olla muhkea :D

Raskauksien vertailu on myös juttu mitä en ymmärrä, enkä siis myöskään välitä aiheesta kuulla/keskustella. Pahoittelen, jos Sinä et ole voinut treenata tms. esim. kipujen takia, mutta mie voin ja olen onnellinen siitä. En voi tehdä juttuja mitä ennen ja esim. raskaita jalkatreenejä kaipaan kovasti, mutta ymmärrän olla onnellinen edes siitä kevyehköstä treenistä mitä voin tehdä. Ja synnytysten vertailu nyt on tyhmääkin tyhmempää. Ja se mahan kasvu.... Ja ja ja...

Ihan oikeesti! Oon muutakin kuin tuleva äiti ja nykyinen mahan kasvattaja. Odotan innolla kesää ja uuden arjen opettelua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hylkään kaiken mikä on tähän saakka ollut tärkeää. Koirat tulee olemaan elämässä edelleen ja niiden kanssa harrastetaan. Kyllä, haaveilen tulevaisuudessa koiranpennusta ja sen kanssa harrastamisesta. Haaveilen myös kehittävästä salitreenistä ja opiskelusta. Se, että saanko haaveita toteutettua milloin/koskaan on ihan omasta itsestä kiinni.  

Onneksi lähipiiristä löytyy ihania ihmisiä. <3 Niitä kenelle voin avautua raskaudesta siten miten itse haluan ja sitten niitä, jotka eivät pidä minuu mitenkään erilaisena kasvavasta keskivartalosta huolimatta. :) Ja niitä, jotka jopa kehuvat, että et kyl oo turhia kiloja keräny. Arvostan teitä! :) 

Tulipahan pieni avautuminen. Jospa tää oma ahdistus nyt vähän helpottaisi. 

Nyt nautin talvilomasta ja keskityn vain itsestä huolehtimiseen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Hyvää ruokaa, lepoa ja treeniä. Tän loman jälkeen ei sitten olekkaan montaa työviikkoa jäljellä. :)

Ulkoilua parhaassa seurassa <3

 

Pojatkin on lomamoodissa <3