Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapäivä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. syyskuuta 2016

Oppia taaperolta

Viimeksi lauantaina katselin rakkaan ystäväni taaperon liikkumista. Upeaa katsottavaa, kun toinen niin vaivattomasti menee syvälle kyykkyyn, nousee ylös ja jatkaa kävellen matkaa. Ja toistaa saman kuvion useita kertoja. Kyykkyasento on niin luonnollinen ja helppo. Ja tavaroita ei kumarruta nostamaan vaan mennään kyykyn kautta. Joka ikinen kerta jaksan ihastella sitä liikkumisen vaivattomuutta, kun katselen tuota vuoden ikäistä lasta. <3

Oma tytär ei vielä (onneksi) kyykkää MUTTA on kuitenkin mallia ikiliikkuja. Joka hetki hereillä ollessa joku raaja liikkuu. "Vauva-asennossa" ei viihdytä hetkeäkään vaan pystyyn pitää päästä. Ja omille jaloille seisomaan. Ja ryömimisen alkeet on aloitettu. Ja kummin luona tottakai :D Ja ikää ei oo ihan vielä edes kolmea kuukautta. ;) Tätä menoa meillä kävellään ennen vuoden ikää? Ja pääsen ihastelemaan oman lapsen kyykkäystaitoja.

Taaperon innoittamana innostuin tarkastelemaan omaa kyykkyasentoa. Ennen raskautta en päässyt syväkyykkyyn ilman että kippasin nurin maahan. Kiitos hormonien löysyttämien nivelten pääsen syvään kyykkyasentoon, joskaan se ei täydellinen missään nimessä ole eikä se onnistu tanko selässä. Heräsin miettimään, että josko käyttäisin hyödyksi nämä löysemmät nivelet ja alkaisin hiljalleen hio kyykkyasentoa paremmaksi ja paremmaksi. Tavoitteena mikäpäs muukaan kuin ass to the grass -kyykky tangon kera.
Voi nilkat kun ne pettää!
Tätä odottelin koko raskausajan. Että pääsen mahasta eroon ja hiomaan kyykkyä. Kuten aina, ei alku ole ikinä ruusuinen. Tällä hetkellä alaselkä kiukuttelee, mutta toivon saavani sen nopsaan kuntoon. Kyykyssä tunnen, että keskivartalon tuki on heikko, mutta parempaan päin menossa koko ajan. Mutta miten olen kyykkyä hionut?

     * Syväkyykyssä oleilu, mielellään ilman tukea
     * Maljakyykky
     * Etukyykky
     * Boxkyykky
     * Askelkyykky 

Noita olen harrastanut olemattomilla/minimini painoilla. Hiljalleen kokeillut miten asennot pysyy ja miltä tuntuu keskikropassa. Kyykyt vaatii pienet korokkeet kantapäiden alle, mutta oma tuntuma on se, että asennot on paremmat mitä ennen raskautta.

Raskausaikana tuli etsittyä tietoa kyykkäämisestä ja sen opettelusta. Parhaimmat ohjeet löysin  voimavalmentaja Heikki Marinilta. Tämä blogiteksti avasi silmiäni paljon. Nuo ohjeet valoi uskoa siihen, että kyllä miekin vielä joskus sinne kyykkyyn pääsen! 

Syviä kyykkyjä alkavaan viikkoon! <3

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kiire

Kiirekiirekiire!
 Kevät, tuo kiireen kulta-aika. Onko se muillakin sama? Että keväisin tuntuu olevan hommaa ja kiirettä normaalia enemmän? Meillä on töissä ollut oikeasti kiirettä. Työvuorojen jälkeen on kropassaan tuntenut, että töitä on tullut tehtyä. Voi ihmiset, kun te sairastatte. :( Siihen liitettynä punttitreenit, koiratreenit, kisat ja kaupanpäälle koulutuspäivät Tampereella. Paletti on sekaisin. xD Ei oo hirveesti ollut aikaa istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään.
Ihanan Hannan kanssa vähän pullisteltiin Tampereen yössä :D
Hannan blogiin voi käydä tutustumassa täältä: http://marhanfodmap.blogspot.fi/

Viimeiset kuukaudet ovat menneet tiiviisti varsinkin noiden koiraharrastusten parissa. Kaikki vapaat viikonloput ovat kuluneet kisoissa tai näyttelyissä. Oma valinta. Eikä harmita yhtään. On aivan mahtavaa, että olen löytänyt elämääni harrastuksen, ennemminkin jopa elämäntavan, johon kuuluu nuo karvakaverit vahvasti. Mie en ois mie ilman niitä. <3 
Parhaimmat tyypit <3
Treenit on kulkenu hyvin ja omaan silmään on kehitystä tullut tuonne takaosastolle. Treenejä seuraavina päivinä lihat ovat kipeänä, mutta palautuvat onneksi kuitenkin nopeasti. Alaselkä on hieman kiukutellut, mutta sen kanssa olen kotikonstein pärjännyt kivasti. 
Deltisijumppaa!

Jotain pattia tuonne selkään on saattanut tarttua...

Tämä viikko (viisi päivää) on nyt lepoa ja sitten starttailen uuden treeniohjelman. Nyt aloitetaan kehittämään selkää ja olkapäitä! Jippii! Jalat, etenkin nuo takajalat, saavat edelleen reilusti ärsykettä, mutta pääpaino on selässä ja olkapäissä. Huikeeta! Miun suosikkilihasryhmät!
Edellisestä keventelystä tuli aikaa 10 viikkoa. Kaiken tän kiireen keskellä sitä ei oo taas oikein osannut kuunnella kroppaansa, ja nyt ajateltuna onhan se antanut merkkejä väsymisestä. Onneksi on ammattitaitoinen valmentaja. :)

Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja auringonpaisteesta. <3  
Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vierivä kivi ei sammaloidu

Se lomaviikko oli ja meni. Ei tuntunut lomalta. Nykyisellä työrytmillä ei viikon loma tunnu yhtään miltään. Työasioista ei viikossa ehdi palautua (ns. nollautua) ja on vain ahdistus, että kohta se loma on loppunut ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, tuttuihin rutiineihin on kiva palata. Mutta eihän tuo viime viikko ihan normiviikko ollut. :D 
Kyllä, omistan selfietikun! :D Ja tuossa eräänä iltana testailin sitä ensimmäistä kertaa.
 Maanantaina vielä hieman puolitehoisena treenattiin valmentajan kanssa jalat. Hermotus on parantumassa kovaa vauhtia tuonne takajalkaosastolle. Kovaa tehtiin, mutta ei ihan 110% lasissa. Maastavedossa tekniikka hyvä (hurraa!!!) ja lissee levyjä! Uutena liikkeenä hack väärinpäin, reiden koukistus taljassa ja takareisien + pakaran loppuväsytys selänojennus penkissä. Ja loppuviimeistelynä pohkeita "kevyt" 12 minuutin sarja vaakaprässissä. Tack och adjö!

Toi reverse hack oli miun juttu ainakin tuolla Gym42:n hackilla. Energyn hack ei oo tuohon tarkoitukseen yhtä hyvä. Jos power squatissa olen tehnyt kyllä, mutta siinäkin liike jää hieman erilaiseksi. Hyvä tuntuma persuuksiin. :) Mut miun rakkaus (ja viha) roihuaa edelleenkin uuteen kyykkykoneeseen. <3

Viikkohan on ollut myös hyvinkin koiraharrastuspainotteinen. Viikko sitten kisattiin agilityssa Kuopiossa. Niistä kisoista ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Tai no A-rata oli ihan kiva, mutta B-radalla tein aksaa nukkumattikoiran kanssa. A-radalta videoo ja huomatkaa ihana disco-teema! :D Ja tyypillinen U, joka rakastaa ihmisiä. ;)


Maanantaisin meillä on aivan mahtava treeniryhmä. Ei treenata otsa kurtussa, mutta kuitenkin tehdään hommia tosissaan. Meno on täysin toista, kun joku katsoo vierestä mitä tehdään. Ja saadaan tehtyä meille äärimmäisen tärkeitä häiriötreenejä. :) Ja opetellaan vaikka sun mitä kuvioita. :D Ja plussana on ihanat treeniryhmäläiset ja meillähän halli aina raikuu naurusta. Aivan mahtava porukka. <3 

Toissapäivänä olin valmennusreissulla Kuopiossa (yllätys yllätys) kahden kaverin kanssa. Meitä odotti "kevyt" 37 esteen rata eli tiedossa juoksemista! Nuo treenit oli muistutus siitä miksi ylipäätään rakasta agilityä. Se ei ole vain koiran kanssa kilpaa juoksemista, vaan koordinaation kehittämistä ja ajatustyötä. Tervetuloa kokeilemaan, varsinkin te, jotka naureskelette kyseessä olevan helppo laji. :D Lupaan antaa Uljaksen lainaan. ;)

Olipahan päivällä pituutta, sillä ennen Kuopioon lähtöä olin pari tuntia kouluttamassa näyttelytreenejä hallilla. :D Illalla oli jalat aika dööd, kun edellisenä iltana olin käynyt treenaamassa jalat. xD On nyt olo ollut aika väsynyt ihan vaan pitkien vapaiden kunniaksi.

Mutta kuten otsikkokin kertoo. Vierivä kivi ei sammaloidu. <3

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tunnollinen työntekijä...

... sairastaa lomalla.

Pitkään onnistuin välttämään taudin. Mutta kuinkas ollakkaan, heti lomalle jäätyä se sitten iski. :( 
Sunnuntaina starttailin uuden treeniviikon, ja treeni kulki ihan kivasti huolimatta yövuoroväsymyksestä. Maanantaiaamuna herätessä olo oli hieman outo, yskitti mutta mitään muita flunssan oireita ei ollut. Keuhkokapasiteetti ei ollut ihan kunnolla käytössä ja hengästyessä varsinkin yskittämään kävi. Jalkatreenin kävin puskemassa siitä huolimatta ja painoja sai lisäillä mm. hackiin, reiden koukistuksiin ja suorinjaloin maveen.
Illan agilitytreenit meni puoliteholla. Kotiin päästyä koski lihaksiin ja niveliin. :( 

Tiistaina yskä jatkui edelleen, ja keukot eivät tuntuneet ihan omilta. Laittelinkin valmentajalle viestiä, että pitikin mennä kehumaan että viime viikko oli hyvä! Heti kostautui ja joku mysteeritauti iski. Tiistai oli jo etukäteen suunniteltu treenittömäksi, sillä sille päivälle oli varattuna ensikokeilu ihokarvojen sokerointiin Kauneushuone Saaraan. :) 
Tiistaina käytiin myös ihastelemassa revontulia. Kyllä ne vaan mykistää. <3 
Suosikkikuva <3



Keskiviikkona olo oli kipeä. Ei tarvinnut kävellä kuin talon päästä päähän niin tuntui että kuiva yskä riipii keuhkot paikoiltaan. =/ Olin suunnitellut tekeväni salilla selkätreenin, mutta jos kävely jo sai keuhkot huutamaan hoosiannaa, niin mitähän ois treeni tehnyt? Keskiviikkona etureidet ja lonkankoukistajat käsiteltiin LPG:llä. Vasen kinttu kipeämpi, mutta 20 minuutin käsittely teki nannaa. Illalla oli venyvyys huomattavasti parempaa! :) 
Keskiviikkona starttailtiin myös vessan remonttia. Revittiin boordi, pakkeloitiin seiniä, hiottiin seiniä ja suojailtiin suojattavat kalusteet + katon raja + lattianraja. Niin ja vielä mie illalla trimmailin yhden koiran näyttelykuntoon. :) 
Lastenhuone? Eehei vaan meidän vessa!
Nyt tuo boordi on historiaa! :)
Torstai-aamuna heräsin siihen, että tuntuu kuin kuumetta olisi. Mittari kainaloon ja odottamaan. Olin varma että lämpö olisi kiivennyt yli 38 asteen, mutta väärässä olin. Mittarin mukaan kuumetta ei ollut. Ja mittari oli toimiva, testasin sen varmuuden vuoksi. Päivä meni hissutellessa ja pohtiessa onko kuumetta vai ei. Välillä kylmä ja sitten kuuma. Iho hellanä ja niveliin sattui. Kuumemittari vain sitkeästi väitti, että mimmissä ei kuumetta ole. 
Vessan remppaa jatkettiin, ja J ne suurimmat hommat teki. Seinät sai pari kerrosta maalia ja yleisilme raikastui huomattavasti! :) Kunhan  koko homma on valmis, taidan hairahtaa sen verran tässä fitness-blogissa muille urille ja tehdä pienen remontti-/sisustuspostauksen. :D
Iltaa kohden olo onneksi koheni, päiväunet ja hissuttelu kotona taisiva tehdä tehtävänsä.

Tänään olo on jo paljon parempi! :) Energiaa alkaa olla vaikka millä mitalla, mutta yskä on ja pysyy. :( Vähänkään rivakammin liikkuessa alkaa yskittää. Vielä tänään ei taida olla treenin aika, joten olen sitäkin innokkaammin siivonnut ja hieman hairahtanut muutoinkin kodin sisustushommiin. Selvästi kevät tekee taas tehtävänsä! Pää täynnä ideoita, vielä kun ne saisi toteutettuakin. ;)

Huomenna suuntana Kuopio ja kahden radan verran agilitya kisattavana. Täytyy varmaan kipaista apteekkin hakemaan kunnon yskänlääkkeet, että ei tarvitse ratojen jälkeen keuhkoista luopua. ;) 
Ja samalla reissulla olisi tarkoitus kipaista Ikeassa hakemassa tarvittavia sisustusjuttuja. :)

Maanantaiksi olisi suunniteltu treenit valmentajan kanssa. Tarkoitus oli treenata jalkoja. Saas nähdä joutuuko suunnitelmia hieman muuttamaan? Joka tapauksessa joku treeni vedetään! :)

torstai 12. maaliskuuta 2015

Loman tarpeessa

Kun valmistuin koulusta ja painelin suoraan töihin muistan kehuneeni, että ei tässä mitään lomaa tarvita. :D Se oli jotenkin niin luonnollista painaa vaan hommia viikosta ja kuukaudesta toiseen ilman lomaa. Yksittäisiä vapaapäiviä kyllä, mutta esim. viikon lomaa ei ollut miesmuistiin. Ensimmäinen loma taisi olla juurikin viikon mittainen ja voi jee miten oudolta se tuntui! Työelämään siirryttyä meni jonkin aikaa sopeutuessa siihen, että töiden jälkeen ei tarvinnut koulujuttuja tehdä. Kas kummaa tuo "ylimääräinen" vapaa-aika täyttyi mm. koiraharrastuksilla yms. ja pian sitä huomasi olevansa yhtä kiireinen kuin kouluaikaankin. :D Sillä erotuksella ettei tarvinnut kahta työtä tehdä (koulu + palkallinen työ) vaan vapaa-aika kului harrastusten parissa. 

Muistan olleeni loppuunpalamisen partaalla koulun ja töiden aloituksen aikaan. N. puoli vuotta siinä meni, kunnes itsekkin tajusin miten väsynyt olin. Asian tiedostaminen auttoi ja hommia jaksoi tehdä mitä parhaimmassa työporukassa. Rutiinit alkoivat olla tuttuja ja työnteko ei ollut enää pelkkää uusien asioiden oppimista. Niin, miun työpaikka ei todellakaan ole helppo paikka olla nuorena hoitajana. 
 Eka loma tosiaan oli hieno kokemus. Tuntui, että viikkokin riitti mainiosti palautumaan työpaineista. Nyt voin sanoa, että viikko ei riitä mihinkään. :D Kun ensimmäisen kerran oli kaikki kokonaiset 28 lomapäivää suunniteltavana koko vuodelle, tuntui että näitä lomapäiviähän on ihan hirveesti! :D Nyt on sekin muuttunut ;) Ne on edelleen ne samat 28 päivää, mutta tuntuu ettei ne riitä mihinkään. Laiska ja mukavuudenhaluinenko?

Kolmen viikon kesäloma on oikeastaa ainoa loma, jolloin palautuu ja oikeasti irtautuu töistä. Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin ei loman ajaksi ollut mitään isompia suunnitelmia, vaan sai ihan oikeasti keskittyä lomailemaan. 

Ei sillä, vaikka viikon loma on naurettavan lyhyt odottaas itä aina yhtä innokkaasti. Vielä kaksi yövuoroa ja sitten koittaa tuo odotettu viikon mittainen vapaus. Kuinka ollakkaan, olen ihan kiitettävästi puuhaa onnistunut suunnittelemaan tuolle vapaalle viikolle. Ei varmasti yllätä ketään, ketkä miut tuntee? 

Se kuitenkin on ihan parhautta, että ensi viikolla on aikaa treeneille. Tai lähinnä ei tartte ennakkoon kalenteriin suunnitella treenipäiviä eikä tarvitse ainakaan illalla salille mennä. Lisäksi on aikaa myös paremmin lihashuollolle. Selkä kaipailisi hierontaa, ei ole tuo oikea puoli vielä(kään) kunnolla auki jumeista. Lisäksi jalat tarvitsevat myös huolenpitoa.

Jalkatreenit menivät nimittäis uusiksi. Nyt treenataan takaosastoa kaksi kertaa viikossa ja molempiin treeneihin kuuluu PALJON koukistuksia, sillä niillä saa todella makean tuntuman rasittamatta alaselkää. :) Maanantaina tuli testattua uusi jalkatreeni ja huhheijaa kun meni kintut kipeeksi!  Luulis kannikan lähtevän näillä ohjeilla kasvuun! :)

Huomenna viikon viimeinen treeni, yövuorot sisulla ja sunnuntai  aamuna koittaa vapaus! :)
Ihanaa pian alkavaa viikonloppua ja muistakaa:

torstai 5. maaliskuuta 2015

Oonko haukannut liian ison palan?

Se tunne, kun teet parhaasi mutta siitä huolimatta epäillään teetkö tosissasi. On oikeesti paska tunne. Varsinkin, jos tavoittelet täydellisyyttä ja otat kritiikin raskaasti. Ja kun otat tuollaisen kritiikit raskaasti, et myöskään (tietenkään) osaa ymmärtää asiaa miltään muulta kantilta.

Siinäpä viime päivien fiilikset. Siipi ollut maassa. Syynä voimatasojen jumahtaminen, jopa laskeminen nimenomaan jalkatreeneissä. Ensimmäinen epäilyshän oli, että teenkö treenit tosissaan. Niin, teenkö? Voiko korvien väli pettää miut niin pahasti, että meinaan jäädä prässissä 120 kilon alle, vaikka joitakin viikkoja aiemmin olen paukuttanut sarjoja 140 kilolla? Tai sumomavessa olen kiskonut maasta 90 kiloa rautaa ilmaan kahdeksan toiston verran ja nyt nouseekin vain viisi toistoa 80 kilolla. Entäs sitten, kun ne pirun kyykyt ei vaan meinaa nousta edes 40 kilolla? Yritän tehdä laajalla liikeradalla, kyykätä oikeasti alas, pitää selän suorassa ja antaa voiman tulla jaloista. Ja lopputuloksena on paineentunne alaselässä ja matalat voimatasot. :(

                                             PRKL!

Jos itse olisin valmentajan roolissa epäilisin myös heti tekeekö treenaaja asioita tosissaan. Mutta voi jösses miten se osuu syvälle sisimpään, kun nuo epäilykset kohdistuu omaan itseen. Ensimmäisenä ajatuksena on auttamatta se, että olenko oikeasti näin huono? Teenkö tosissaan? Vai vaan vähän sinne päin? 

Nytkö on tultu siihen hetkeen, kun korvienväliä kysytään? Mie luulin, että nää on vaan diettijuttuja. :D Paineet kehittyä on kovat. Tällä hetkellä en muuta ajattele kuin kehitystä. Hinku olisi olla salilla koko ajan, treenata ja tulla aina vaan paremmaksi. Syödä hyvin ja riittävästi ja antaa lihaskasvulle kaikki mahdollinen tuki. Siinä rinnalla elää myös muutakin elämää: sairaanhoitajan työ, parisuhde, kaverit, koiraharrastus. Kaikkea rytmittää kuitenkin fitness.

On vaikeaa hyväksyä oma heikkous. Ei mielen- vaan kehon heikkous. Tää miun alakroppa ei ole kunnossa. Liikkuvuus on entistäkin huonompaa, vaikka rullailen ja venyttelen säännöllisesti. Hermotus ei pelaa kunnolla tuonne takaosastolle ja tuntuman saaminen on vaikeaa. Siinäpä haastetta kerrakseen. En todellakaan valita ja tuskaile tyhjästä. Kuvat kertokoot enemmän ongelmista. Kuinka alas kyykkyyn sie pääset selkä suorana ja niin ettei polvet lähde kääntymään sisään? Leveällä jalka-asennolla ja hartian levyisellä jalka-asennolla. Mie en pääse alas kippaamatta eteenpäin. 
Ja jos kyykkyasenossa on tuollaiset ongelmat, eivät ongelmat lopu myöskään prässissä, hackissa, mavessa... You name it! Mut onhan niitä liikkeitä jotka myös sujuu: lantionnostot, askelkyykyt, koukistukset, ojennukset, pakarapotkut.. Mutta kehittääkö ne lihasta riittävästi? En tiedä. Mie yritän ihan oikeasti opetella kehittämään omaa liikkuvuutta ja saada ongelmat käännettyä voitoksi. Mutta riittääkö se?

Voinko tällä menolla saada kehitettyä fyysikkaa niin, että olisi järkevää kiivetä lavalle esittämään tuloksia? Just nyt en tiedä. MUTTA mie haluan yrittää ja tehdä parhaani. Riittääkö se? Parhaani ainakin yritän.

Pienet on ihmislapsen ongelmat. :D Naurettavaa eikö totta?
Ja ettei kaikki menisi pelkäksi valittamiseksi on paljon hyvääkin tapahtunut. Uljaksen kanssa on tällä viikolla treenattu urakalla häiriötreeniä viikonlopun kisoja varten. Toivottavasti lauantaina saataisi tehtyä ehjät radat. 

Ravitsemuksen suhteen palautusjuoma teki come backin ja lisäksi treeninaikaiseen juomaan lisäillään hiilareita hiljalleen. :) Palautusjuomaa on ollu ikävä. :D Se on kovan treenin jälkeen nälkä, mutta ruokaa ei meinaa saada alas ainakaan tuntiin. Palkkari helpottaa vähän tilannetta. :) 

Tää lähtis nyt paistamaan broiskua ja väkertelemään huomisia eväitä. Huomenna aamuvuoro ja sitten edessä NELJÄN päivän vapaat! :) 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hyvin kulkee ja sit ei kuljekkaan

 Kuntokuvista tuli ihan ok palaute. Kehitystä saaneet kohdat oli omasta mielestä samat mitä valmentajakin sanoi. Samat sanat heikkouksien (takajalat) kohdalla. Huh. :) Eikä se ihrankaan määrä ole lisääntynyt, vaikka painon kanssa on pientä jojoilua ollutkin.

Lepoviikon jälkeiset treenit ovat kulkeneet mallikkaasti. Selkään sai kadoksissa olleen pumpin takaisin. Olkapäät ja ojentajat sai sellaiseen pumppiin, ettei käsi saanut nostettua eikä koukistettua.  Voimatasot eivät ole (vielä) ennallaan, mutta sieltä ne nousee.

Johan se oiskin liikaa pyydetty, että viikon kaikki treenit kulkisivat kuin unelma. Perjantai-iltana oli vuorossa takareidet ja pakarat. Viime kesäinen selkävaiva muistutti taas olemassa olostaan sumomavea tehdessä. Painoa ei ollut edes sitä määrää, millä olin sarjoja kiskonut pari viikkoa sitten. Alaselässä tuntui se samainen venytys, joskaan ei ONNEKSI yhtä voimakkaana. Lopputuloshan se oli, että paineen tunne alaselässä oli ja pysyi ja lantion asento muuttui, vaikka kuinka sitä yritti oikoa. Kyykyistä ei tullu mitään, paine vaan oli, pysyi ja kasvoi. Lopputreenin sai kiukulla painettua läpi. Kotiin päästyä Buranaa huuleen, Voltarenia selkään ja lattialle makaamaan jalat 90 asteen kulmaan. 


Seuraava aamu oli parempi. Päivän aikana tuli huomattua, että ei se selkä normaali ole. Paineen tunne tuli heti, kun seisoi vähän pidempään tai muuten oli jalkojen päällä (kauppareissut yms.). Yövuorossa sama homma. Ja tottakai oli työvuoro, että tekemistä ja jalkojen päällä oloa oli paljon. 

Lepo paras lääke on ja nyt onneksi selkä jo paljon parempi. Mikäli jatkaa oireilua varailen nopsasti ajan OMT-fyssarille. Oma diagnoosi on, että SI-nivel on liikahdellut taas omille asennoilleen ja siitä se paineen tunne.

Kyllä on taas mietityttänyt tuo jalkojen treenaaminen. Niiden kanssa on suuria ongelmia. Etureidet kehittyvät hyvää vauhtia, kun kaikki liikkeet tuntuvat menevän niille. Pakaraankin on kehitystä hiljalleen tullut, mutta takareisiin en saa tuntumaan kuin vain ja ainoastaan koukistuksilla. Ja se ei riitä. :(  Viestiä on mennyt valmentajalla ja odottelen kommenttia. Ottaa päähän! :(

Jospa tästä taas uuteen nousuun. Taidan ainakin uuden LPG ajan varata lähiviikoille ja keskittää sen hoidon pakaralle sekä lonkankoukistajille. Ne oli ne pahimmat. Tuntuu, että mitä enemmän venyttelen sitä enemmän olen jumissa. Varsinkin oikea lonkka kipuilee. Treeni-into ei ole latistunut kuitenkaan mihinkään. Suurin huoli on, että lihas ei kasva, kun en saa kohdistettua treeniä sinne minne pitää.

Uuden viikon kunniaksi uuteen nousuun! Tänään agilityä, huomenna koiraharrastuksen esittelyvideon kuvausta koiraseuralle (ollaan esiintymässä Uljaksen kanssa) ja lauantaina agilitykisat Lappeenrannassa. Siihen väliin vielä pari päivää töitä ja vaaditut salitreenit, täysillä tottakai. <3 

Vahvaa uutta viikkoa! <3 Ja lomalaiset, nauttikaa hiihtolomasta! :) Itse lomailen vasta parin viikon päästä.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kuntokuvien aiheuttama ahdistus

Suunnilleen kerran kuukaudessa on aika ottaa kuntokuvat ja lähettää ne valmentajalle. Ja aina se on yhtä ahdistavaa. :D Onko kehitystä tapahtunut? Mitä jos kehitystä EI ole tapahtunut? Pitäisikö kehitystä olla tapahtunut enemmän? Siinäpä muutamia kysymyksiä, jotka mielessä pyörivät.

Kun itseään katselee peilistä on fiilis, että hei muutostahan on tapahtunut! Kun ottaa kuvan ja katselee sitä, tuntuu että ei helv.....i mitä mie oikein kuvittelen?!?!? Asentojen ottaminen on vaikeaa, kroppa on kiero ja vino kuin korkkiruuvi ja omaan silmään näyttää miltei samalta pullerolta kuin muutama kuukausi takaperin. 

Onneksi jotkut pienet asiat kertovat, että kyllä sitä (lihas)kasvua on tapahtunut. Työhousut kiristää reisistä ja takapuolesta ja mahakin on pienentynyt, sillä vyötäröstä menee pienemmän housukoot päälle. Olkapäissä näen jopa itse kehitystä tapahtuneen, myös niistä valokuvista katsoessa. 

Oma järkikin sanoo, ettei lyhyessä ajassa voi paljoa näkyvää muutosta tapahtua. Ja oma pää tekee tepposia arvioidessa, kuinka paljon muutosta voi näin offilla kuukaudessa tapahtua. Ja onhan se oma jännityksensä aina odotellessa valmentajan kommentteja. ;)

Kommentteja odotellessa on vaan jatkettava eteenpäin. Eilen treenasin etureidet ja kohtalaisesti kulki levon jälkeen. LPG ja lihashuolto mutoinkin oli tehnyt hyvää ja hackissa pystyi paremmin menemään alas ilman, että alaselässä tuntui ikävälle. Prässiä tehdessä oli paukut jo aika vähissä, mutta eiköhän se parane, kunhan tässä pääsee taas kunnolla treeneihin kiinni. Loppusilauksena vielä ankkakävelyä ja -hyppyjä. Tärinä jaloissa oli taattu!

Tänään oli vuorossa selän hieronta #2. Jumissahan se oli kuin mikä yhä edelleen. Varsinkin tuo vasen puoli. Positiivista kuitenkin se, että yläselkä ei ollut enää niin mutkalla kuin viikko sitten ja lihakset reagoivat paremmin käsittelyyn. Huomenna tekemään selkätreeni! Ja kuulostelemaan, onko tuntuma parempi. :)
Ihanaa alkanutta viikkoa! Treenatkaa kovaa! <3

perjantai 6. helmikuuta 2015

Elämäni kovin treeni



Elämäni kovin treeni oli keskiviikkona. Yllätys, valmentajan piiskaamana. :D Etureidet, pakarat ja pohkeet olivat tulilinjalla. Tiesin jo valmiiksi, ettei siitä lystistä mukavaa tule. 

Teemana oli "luulot pois heti". Ensimmäisenä liikkeenä reiden ojennukset. Ensimmäinen työsarja mukavasti omin voimin 15 toistoon saakka. Heti lattialle venyttämään etureisiä 15 sekunnin ajaksi. Samantien takaisin hommiin! Ei tainnut tulla edes kymmentä toistoa omin voimin. :D Polte aivan törkeä!! Avustettuja toistoja loppuun saakka ja AINA se 15 sekunnin venyttely sarjojen välissä. Viimeisessä (neljännessä) työsarjassa vielä viimeisissä toistoissa valmentaja lisäsi vastusta. 


Katkokävellen kohti hackia...

Parit lämmittelyt ja asennon hakemiset heti alkuun. Rautaa kyytiin ja menoksi. Helvetin rakkine! En voi muuta sanoa. Ja sadisti valmentaja. :D Eipähän tehty sarjoja niin, että polvet 90 asteen kulmaan ja siitä ylös. Vaan siitä 90 asteen polvikulmasta (olisi pitänyt) piti laskeutua vielä pari tuskallista senttiä alemmaksi. Ei hemmetti! Ja kun en enää jaksanut, vähennettiin painoja ja eikun alas. Avustettuja toistoja, pommilla pohjaan kun jalat ei enää totellu ja huutamalla ylös. Kyllä, huutamalla! Ja kiroilemalla. Niin ja tulipa kokeiltua se pommilla alas ja vain autettuna ylös. Sarjat venyi taas, miksi ihmeessä en saa sitä kaikkea voimaa OIKEASTI käyttöön mitä kintuista löytyy. Pumppu hakkas miljoona, tuntui etten saa happea ja kyykätä ois pitäny. Töttöröö vaan. Ihan loppuun minimaalisen pieniä pumppauksia, viimeisetkin mehut onnettomista reisistä irti. Luovuttaminen oli ihan oikeasti lähellä!!

Prässisarjat on miun juttu MUTTA tällä kertaa homma meni vähän pieleen. Kun toistot nousi yli 10 alkoi jalkapohja kramppaamaan. Ja toistojen mennessä yli 15 nousi kramppi pohkeeseen saakka. =/ Prässin pudotussarjat jäivät siis puolitiehen, kun vasen jalka aloitti kiukuttelun. Hitto, kyllä ketutti! Mut ei kovin usein mies sano, että mars mars nainen kenkäkauppaan. :D Ostoslistalle meni siis ne painonnostokengät.

Reidet olivat totaalisen tunnottomat. Ainoa tunne oli polte ja puutuneisuuden tunne. Kävely oli katkonaista ja töpöttelyä. Ja hei! Askelkyykkykävelyt oli vielä tekemättä! Ihan ite sain valita kahvakuulat kätösiin ja sisulla 16 kilon kuulat käpäliin ja mars mars! Vähempikin olis kyllä riittänyt. :D Ois saanu tehtyä hieman puhtaampia askelia. Asento askeltaessa huono enkä tuntenut lainkaan reisiä (paitsi sen helvetillisen poltteen). Päällimmäisenä tunteena vaan kiukku ja sisu, että hemmetti miehän taistelen loppuun saakka. Ensimmäinen sarja meni jopa ihan ok. Toinen sarja oli rämpimistä ja muutaman askeleen välein lattialla huohottamista. Onneksi oli vain kaksi sarjaa tehtävänä!

Sitten ne pakarat. Loitonnus laitteessa, tän mie osaan! Jes! :D Toisessa sarjassa avustettuja toistoja ja persuus tulessa! Superina loitunnuksen kanssa sumokyykkäily taljassa. Uusi liike, mutta vaikutti oikein buenolta. Ongelmana vaan, että jalat tärisi aivan tajuttomasti. :D 

Jee! Treeni alkaa olla lopussa! Selvisin hengissä! KUNNES... Valkku ilmoittaa, että lopuksi vielä ankkakävelyä eteenpäin, taaksepäin ja sit viel hyppyjä eteen ja taakse. MITÄ?!?!??!? Et voi olla tosissas?!?! Hyppimään mie, joka en meinaa pysyä edes seisaallaan enää!?! Eipähän siinä: jalat leveään asentoon (kuten sumomavessa), perse alas ja kävelyä eteenpäin ... ja taaksepäin. Sit vielä samassa asennossa loikkien eteenpäin .... ja taaksepäin. Ainoa mikä onnistui jotenkin oli kävely eteenpäin. :D Kaikki muu menikin sit huonosti. :D Asento ei pysyny, en tuntenu lainkaan mitä jalat tekee, pumppu hakkas miljoona, keuhkot tuntui repeytyvän irti ja valmentaja vaan huutaa, että mitä pidempään viivyttelet sitä pidempään tämä kestää. Kaksi sarjaa kävelyä ja hyppyjä. Keräsin kiitettävän määrän katseita (huvittuneita ja sääliviä) sekä useita hymyilyjä/nauruja miun tekemiselle. Minuu ei jostain kumman syystä hirveesti naurattanu...

Viimeisenä liikkeenä pohkeet vaakaprässissä. Pudotussarjat 20 kilon pudotuksilla. Kamala polte ja kipu, mutta selvisin. Tää oli koko treenin helpoin osuus. :D

Selvisin kotiin. Ja matkan aikana pohdin kovin automaattivaihteista autoa, sillä kytkimen pitäminen pohjassa vaati niin suuria ponnisteluja. J:lle naputtelin viestiä, että kävis apteekista Buranaa ostamassa. Tiesin, että kipu tulee olemaan kaveri seuraavat päivän. 

Yleensähän kipu tulee vasta parin päivän viiveellä. Nyt kipu tuli jo samana iltana. Illalla linimenttiä reisiin kunnolla hieroen ja yöksi Buranaa. Sain nukuttua hyvin, ei onneksi tarvinnut herätä kipuun. Seuraava aamu oli kamala. Ja tämä päivä vieläkin kamalampi. 

Ilon aiheena eilen saatu sähköposti valmentajalta, jossa hän kertoo että kyllä on lihasta reisiin tullut. Hän vain unohti mainita asiasta treenin yhteydessä. :D 

Kaikessa kamaluudessaan tuollaiset treenit on niitä mitä kaipaan! Itsensä viemistä äärirajoille, itsensä ylittämistä ja rajojen rikkomista. Yksin ei koskaan ikinä saa tehtyä tuollaista rääkkiä. Yksinkin voi treenata kovaa, mutta ei tuolla tavalla. 


Millainen on teidän kovin treeni koskaan ikinä? :)

torstai 15. tammikuuta 2015

Hermottaako?

Punttitreenaajien yksi yleisimmistä termeistä on hermotus. Miten joku paikka hermottuu, miten hermotus kehittyy ja miten lopulta se lihas kasvaa. On hyvin hermottuvia lihaksia ja niitä huonommin hermottuvia lihaksia. Siispä:
Aivoissa, motorisella kuorikerroksella, syntyy ajatus liikkeen suorittamisesta. Tästä hermoimpulssit siirtyvät selkäydintä pitkin alaspäin ja siitä edelleen ääreishermoston motorisia hermohaaroja pitkin lihakseen, jossa hermoston lähettämän impulssi saa useiden kemiallisten reaktioiden myötä aikaan lihaksen supistumisen. Lihakset pitää pystyä aktivoimaan tehokaasti, pystyäksemme tuottamaan tehokkaasti voimaa.
Kuva: peda.net
Mietitkö treenatessa mikä lihas tekee töitä? Tunnetko mikä on se supistuva lihas missäkin liikkeessä? Aloittelija ei varmastikkaan monenkaan liikkeen kohdalla tunne. Eikä välttämättä se pidempäänkään treenannut. Vinkki nro. 1: opettele tuntemaan mikä lihas tekee töitä.

Itse törmäsin tuohon hermottumiseen tai oikeastaan sen puutteeseen kesällä selkävamman yhteydessä. "Sain" opetella hermottamaan pakaraa ja takareittä uudelleen, kun olin ensin saanut ko. alueiden hermokudoksen tulehtumaan. En osannut jännittää pelkkää pakaralihasta, vaan jännitin koko jalan. Hyvä uutinen on, että hermotusta pystyy (ja pitää) rakentaa uudelleen.

Toisen ahaa-elämyksen koin ensimmäisessä treenissä valmentajan kanssa. "Siun selkä hermottuu äärettömän huonosti", oli kommenttina kun valitin, etten lainkaan tunne mikä lihas supistuu mm. ylätaljaa tehdessä. Taas kerran sain hyvin yksinkertaisia liikkeitä, joiden avulla pystyin treenaamaan ihan vaikka kotisohvalla hermotusta paremmaksi. Treenaa liikerataa ILMAN painoja keskittyen oikein kunnolla tunnustelemaan ja tuntemaan mikä lihas supistuu. 

Hiplaa itseäsi! Tunnustele esim. etureisiä treenatessa reisien etu- ja sivuosia esim. prässiä tehdessä. Tunne omiin sormiin milloin jännitys lihaksesta lakkaa vai lakkaako ollenkaan. Sama vaikka vipunostoja sivulle tehdessä, kokeile toisella kädellä miten se lihas tekee työtä. 

Pikkuhiljaa, tai oikeastaan todella nopeasti, hermotus kehittyy. Opit tuntemaan miten lihas käyttäytyy. Keskittyä täytyy, jokaikisessä toistossa! Sen olen myös huomannut, että lihaksen väsyessä "tuntuma" häviää. Silloin on taas kullanarvoista, että joku sanoo tekeekö se lihas töitä vai ei. Mieti mitä teet!

Hermotuksen kehittämiseen ja parantumiseen vaikuttaa myös lihashuolto: venyttelyt, rullailut, hieronnat yms. Putkirullasta on tullut ystäväni ah vaikka se niin kipeää tekeekin. Myös lacrosse hierontapallo on oikein "mukava" kaveri lihaksia huoltaessa. Venytellä ei voi liikaa, mutta voi pirskatti kun siitäkin tulee kipeäksi. :( Nimimerkillä: lonkankoukistajat niin kipeänä että kävelykin sattui. Yritän vain uskotella itselleni, että joku kaunis päivä venyvyys ja liikkuvuus paranee ja olo helpottuu. 
Kovaa treenatessa ei omat huoltotoimet riitä, vaan on turvauduttava ammattilaiseen. Itsellä odottaa kaksi tunnin hierontaa lahjakortin muodossa käyttäjää. Vakaasti olen päättänyt, että selkä ja jalat tulevat olemaan käsittelyn kohteena. Ja toivottavasti pian!
kuva: fitlandia
Selkä on nyt saatu hermottamaan paremmin, joten uusi haaste on edessä. Takareisien ja pakaroiden hermotus ei pelitä (vieläkään) ja jalkatreenit menevät herkästi etureisille. Noh, etureidet on ainakin mukavasti kehittyneet tässä parin kuukauden aikana. :D Nyt on uusi treeniohjelma, jossa panostetaan noihin takajalkoihin ihan tosissaan. Luulis, että alkais sinnekkin tavaraa tarttua! Se myös tarkoittaa monta kivuliasta hetkeä kera putkirullan, hierontapallon ja venyttelyliikkeiden. Auauau!!! Mutta "kauneuden" eteen pitää kärsiä? Eikös se niin mene?



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Treeniohjelman päivitys

Miltei kaksi kuukautta on nyt takana valmennusta. Kuntokuvat lähetin valmentajalle alkuviikosta. Omaan silmään tiettyihin paikkoihin on mukavasti tässä pienessä ajassa kehitystä tullut ja tietyt paikat junnaa paikoillaan. Valkun kommentit vastasi omia näkemyksiä ja piru vie kivalle se tuntui saada myös ammattilaisen suusta palaute, että asioita on tehty oikein. :)
Vuoden vaihteen jalkatreeni kaihertaa mielessä vielä. Ja takareidet ja tarakan seutu on se suurin murheenkryyni. Sinne tarvitaan lihasta kipeästi ja niinpä härkää on nyt tartuttu sarvista. Jalkatreenit kokivat pientä muutosta: pakaranseutua kuritetaan nyt jatkossa kaksi kertaa viikossa! 
Lokakuun loppu -14
Tammikuun alku -15



















Sisulla on myös painoja treeneissä nostettu ja sarjoja vähän lyhennetty. Siitähän sitä palautetta tuli, että ei tartteis yhtä työsarjaa kitkuttaa puolta päivää. Korvien välissä on paha lukko, joka on kehityksen tiellä. Lukko alkaa aukeamaan ja ennätykset paukkuu! 

Uusi vaihde on tuonut myös vähän huolia ja murheita. Kolotuksia on siellä sun täällä, mutta ihan uutena on kipuilevat polvet. Joskus pituuskasvun kulta-aikana oli polvien kanssa ongelmia, mutta koskaan ennen ne eivät ole kipuilleet esim. kyykystä ylös noustessa. Noh, nyt kipuilee. Ei onneksi pahasti, mutta kuitenkin. Myös olkapäät vihoittelee. Ja lonkankoukistajat ovat ottaneet kunnolla itseensä, kun olen tehostetusti pyrkinyt liikkuvuutta kehittää ja venyvyyttä parantaa. :( Turhauttavaa todeta, että en oo enää nuori ja kivuton. Nuori kyllä, kivuton ei. :D

Kroppa on muutenkin hieman väsähtäneen oloinen. Nälkä on KOKO AJAN. Yksikään syöty ateria ei nälkää kunnolla poista. Syötyä on tunne, että jotain pitäisi vielä saada. Olen myös ollut taas väsyneempi. Keskiviikkona tuli nukutta päiväunet ennen treenejä. Ja nytkin suunnittelen, että pienet päikkärit ois kivat, vaikka yöllä tuli nukuttua 9 tuntia ja on vapaapäivä ja mitään rasittavaa en ole tehnyt (paitsi ollut kouluttamassa koirakoita, mutta se on ihan kivaa). Joskohan sitä kohta saisi evästä lisää?

Treeniviikko oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Treenit oli helppo sijoitella töiden lomaan tasaisesti ja oikeasti hyviä treenejä tuli tehtyä hienoisesta väsymyksestä huolimatta. Paras oli ehdottomasti selkätreeni, sillä selkäfileet oli hellänä vielä pari päivää treenin jälkeenkin. 

Mites teidän treeniviikko? Joko arki on palautunut uomiinsa erinäisten pyhien jäljiltä? :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Piiskan sivallus

Tiiättekö sen tunteen, kun treeni ei vaan jostain syystä kulje? Vaikka miten yrittäisit ja yrittäisit ei homma vaan yksinkertaisesti toimi. Noh, itselle sattui tuommoinen tällä viikolla keskiviikkona ja pahimpaan mahdolliseen aikaan! Silloin oli nimittäin treenit Savonlinnassa valmentajan kanssa.
Takareidet ja pakarat treenivuorossa, jännitti jo valmiiksi. Homma käyntiin leveällä kyykyllä, joka ei vaan meikäläisen liikkuvuuden kanssa toimi. Aikamoista tylytystä tuli siis heti ensimmäisestä liikkeestä lähtien! Sai mimmi purra hammasta yhteen, suoraan sanottuna v*tutti!

AINA on myös jotain hyvää! Nimittäin prässi. Se sentään meni hyvin ja levyjä sai lisätä kyytiin joka sarjassa. Tykkään ihan älyttömästi Gym42 prässistä. Siinä saa todella hyvän asennon eikä jalat luista.

SJMV:ssä tekniikan viilausta. Äh, tyttöpainoilla. Ja palautteen saaminen jatkuu... Noh, ainakin tekniikka parantui ja alkoi tuntuma löytymään mukavasti takareisiin. Mielikuvien avulla saa kummasti tuntumaa paremmaksi. Vai mitä sanotte polven ojennuksista verrattuna makkaran grillaamiseen? ;)

Lantion nostot tangolla oli myös opettelun alla. Kukaan ei oo koskaan siihen meikän tekniikkaa tsekannut, oon vaan tehny ja ollu tyytyväinen. Perse kunnolla ylös! Ja voi helkkari miten kävi niskaan. Enemmän kävi niskaan kuin kannikkaan. Aaaargh. Ja painoa ei prkl nimeksikään. Ei hittovie, kyllä otti kupoliin ja pahasti!! Miks ihmeessä mennä esittämään noin heikkoa suoritusta, kun vasta on kehunut miten ennätyspainoja on treeneissä liikkunut. 

Polven koukistuksiin istuen luotin. Siinäkin etsittiin sen mittainen liike, että lihas tekee töitä koko ajan. Hyviä autettuja toistoja MUTTA painoa liian vähän! Koko treenin teema tuntuikin olevan "lissee levyjä". Sarjapituuden meinaa kuulemma venyä liian pitkiksi! Hommaa ei jätetä kesken, mutta reippaasti niitä painoja lisää. 

Vatsalihastreeneistä sellainen maininta, että uusiks meni. :D Voi jee kun oli TAAS tunne etten osaa yhtään mitään. Vuoden ravannu salilla monta kertaa viikkoon ja mittään en osaa. Great!

Parin tunnin kotimatka meni ajatuksiin uppoutuneena. Fiilis oli pettynyt, olin hemmetin pettynyt itseeni. Vihaan epäonnistumista! Mielessä pyöri ajatus, että onko miusta tähän hommaan oikeesti? Oonko tässäkin asiassa oikeesti niin huono, että turha edes yrittää? Ja paskat, miehän näytän että kyllä mie pystyn parempaan!!! 

Ja niin todella pystyn. Loppuviikon treeneissä on laitettu niitä levyjä lisää ja ennätyksiä rikottu. BOOM kapeaan prässiin 120 kgx15! Polven ojennuksiin lissee levyjä. Askelkyykkykävelyä 17,5 kg:n painot käpälissä ja 15 askelta /koipi! Myös selkätreenissä lisää painoja mm. kulmasoutuihin ja alataljaan. NIH! Kyllä mie pystyn!!
Ei taidolla, ei tuurilla vaan kiukulla!!!

Käys vilkaisee Instagramista @projectsatu
Nyt on fiilikset treenien suhteen toiset. Takaraivossa naputtaa ajatus, enemmän enemmän enemmän! On pystyttävä parempaan!
Mie näytän kaikille mistä tää mimmi on tehty!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tulkoon joulukuu

Niin se on taas yksi kuukausi taputeltu. Marraskuuhun mahtuikin paljon kivaa: valmennussopimus, (harjoitus)kisakengät, dobokoulutus, agilitykilpailut, agilitykoulutus valvovan silmän alla ja selän osalta terveen paperit fyssarilta! 

En ole jouluihminen. En syty millään tavalla siitä kamalasta hössöttämisestä: miten monet miljoonat pikkujoulut kenelläkin on, mitä laittaa päälle, mitä syödä, mitä ostaa lahjaksi ..... AAAAARGH! Kyllä kiitos extravapaapäiville ja hyvälle ruoalle. Mutta ei sitä jaksa syödäkkään hullullailla montaa päivää. Ja se ostohysteria. Tarviiko ees erikseen sanoa miten paljon se ärsyttää? Kauppojen käytävät täynnä vaikka mitä roinaa ja ihmiset hamstraa niitä hirveellä innolla. Phuuh. Edistystä kuitenkin se, että kotona on kahdet jouluvalot ja tänään ostin koristeeksi tontun (tai paremminkin peikon, jolla on tonttulakin tapainen myssy päässä). Ja hei, miula ei oo mitään vastaan teitä ihania jouluihmisiä <3 Miun juttu ei vaan se hössötys ole :)
Yötyöläinen :D
Viime viikko oli aikamoista matalalentoa. Pari kertaa taisi blogin päivittäminen käydä mielessä, mutta aikaa ei ollut istahtaa rauhassa koneen ääreen. Työt ja viikonlopun koiramenot pitivät mimmin kiireisenä. Neljä treeniä salilla ja olin hemmetin tyytyväinen omaan tekemiseen. Selkätreenin sain kuin sain tuntumaan siellä missä pitääkin! Ehkä se hermotus sieltä alkaa heräillä hiljalleen? Takareidet jouduin tekemään yövuorojen jälkeen perjantaina ja se oli kyl aikamoista menoa. En varmaan koskaan oo hikoillut yhtä paljon!! :D Loppuillan makasin sohvalla ja jalat painoi tonnin. Ilman latausjuomaa en olis selvinnyt treenistä! :D
Viime viikolla kiitin onneani siitä, että treenipäiviä on "vain" neljä. Viisikin treeniä olisi onnistunut, mutta tiukkaa olis tehnyt. 
Kuva ei kerro totuutta siitä miten märkä toi paidan selkämys oli! :D
Sain myös loppuviikosta lisää ruokaa. Hiilarit nousivat neljällä aterialla. Lisäys on pieni, mutta on taas opeteltava syömään! Onneksi nyt tiedän, että syöminen helpottuu n. viikossa. Nou hätä siis. Kyllähän tuo kolleegat taas töissä naureskeli miun ruokamäärille. :D Ja vielä enemmän niitä nauratti/kauhistutti kun sanoin että sapuskat tulee lisääntymään vielä reilusti! :D Kaikkee lisäystä ei vaan voi tehdä kerralla. 

Viikon miinus oli kiireen lisäksi (taas kerra) tuo miun selkä. Se ei hirveesti riemastunut suorinjalaloin mavesta. =/ Ei se onneksi kipeä ole. Vaikea kuvailla tunnetta, mutta väsymys ja jähmeys taitaisi olla lähimpänä. Ja se jähmeys tuntui vielä tänään kulmasoutua tehdessä. =/ Perjantain takajalkatreenistä jätin suosiolla tekemättä lantion nostot tangolla. En halua yhtään ylirasittaa tuota selkää ettei taas tulisi takapakkia.
Alkaa hiljalleen muotoa löytymään :)


Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä Savonlinnaan. Pt-treenit olisi ja jännittää jo nyt. :D Niin ja lauantaina pitäisi olla kykenevä juoksemaan kolme agilityrataa! Ensimmäistä kertaa juostaan kolme rataa kisoissa. Silmissä kiiluen luokkanousu ykkösistä kakkosiin. :)

Tulipahan taas sekava postaus. :D Liikaa asiaa yhteen kirjoitukseen. Tartteis vissiin useemmin istahtaa koneelle, ettei tälläisiä sekasotkuja aina tulisi. ;)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Treenit nextille levelille

Se ois nyt eka viikko pulkassa uuden treeniohjelman kanssa. Ei voi kehua, että 110 lasissa oisin suorittanut, lähinnä sellainen uusien liikkeiden sisäänajo. MUTTA kroppa on kipeempi kuin aikoihin! Johtuuko se viikon tauosta flunssan takia? Vai osuuko ja uppooko uusi ohjelma niin mojovasti? En tiiä, mutta tykkään paljon!
Selkää ja hauista tuli tehtyä pt:n silmien alla. Lähinnä tsekattiin tekniikat kuntoon. Ja oli aihetta! Sitä luulee osaavansa, mutta eeehei. Johan rupes liikkeet tuntumaan selkäfileissä. Hermotus selkään ei oo hyvää. Voimaa löytyy ja liike ok, mutta mie en vaan kunnolla tunne mikä lihas tekee työtä. :/ Noh, eiköhän se hermotuskin ala hiljalleen kehittymään. Motivaatio otti taas huikean harppauksen ylöspäin. Tää on niin miun juttu!

Tänään oli vuorossa takajalat. Kivaa oli käydä treenaamassa itselle vieraalla salilla, mutta vielä kivempaa oli palata omalle tutulle ja turvalliselle salille. :D Pssssst Energyn porukka! Miule vois sponssata Energy hupparin, mikä päällä voin käydä treenireissuilla maalimalla. ;) Kävelevä mainos juu nou? :) Viitsi vitsi. :) kyl vaan pitää kehua "omaa" salia, kyllä kelpaa lihoja kasvatella!
Jalat tuli muussattua ja väsyneenä kotiin. Voin vaan jänskätä miten kipee oon huomenna! Selkä tuntuu muussatulta ja ihan varmasti takalisto-osastolla tuntuu tää päivä.

Aika monta viikkoa on tullu puskettua viis tai kuus treeniä viikossa. Nyt treenejä on vain neljä. Lepokin on kuulemma tärkeetä. ;) Tää viikko on siis taputeltu ja en millään malttais. Huomenna kuitenkin "kevyt" 13 tunnin työvuoro, joten ei tartte kuin vaan haaveilla treeneistä. Sunnuntaina saattais olla perusteellisen kehonhuollon paikka. Putkirullan kanssa pitäis yrittää selkää ja jalkoja aukoa, auts!

Menkööt tää teksti myös viikkokertauksena. :) Treenit siis maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina. Ruokailut vaativat edelleen opettelua. Nyt alkaa hiljalleen ruokamäärät uppoamaan ja nälkäkin pilkahtaa aterioiden välillä. Lisää ruokaa luvassa! :P 

Plussaa:
- Uusi ohjelma. Tuntuu pirun hyvältä treenata tietyn ohjelman mukaan eikä soveltaa jokaisella kerralla.
- Pt-treenit. Vaikka tehot eivät olletkaan läheskään tapissaan, on lihat kippeenä.
- Tuntuma.

Miinusta:
- Varsinkin vapaapäivinä ruokaohjeiden noudattaminen vaikeeta. En mukamas kerkee syödä kaikkia aterioita! 
- Elämä pyörii ruoan ympärillä.
- Vain neljä treeniä, vaikka intoa ois enemmän tehdä! :D :D

Hyvä viikko. Lisää tämmöisiä! Ja toivottavasti aterioihinkin alkaa rytmit löytymään myös vapaapäivinä. Opettelen koko ajan. :)