keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tekniikalla on väliä



No olipas tyhmä otsikko. Kyllähän nyt kaikki tietää, että tekniikalla todellakin on väliä treenatessa! Tekniikoita näkee vaan niin monenlaisia. Eikä varmasti yhtä ja ainoaa oikeaa ole.

Monelle selkätreeni on vaikea, niin se on miulekkin. Olen täällä jo hehkuttanut, miten hieno fiilis on kun olen saanut tekniikoita kuntoon siihen malliin, että oikeat lihakset tekee töitä! Näin ei todellakaan ole aina ollut. Kulmasoutu tangolla, ylätalja (vaikka millä otteella) ja alatalja ovat olleet oikeita kirosanoja. Monen monta selkätreeniä tuli tehtyä niin, että a) latseissa ei tunnu seuraavina päivinä miltään b) epäkkäät aina kipeänä/jumissa. Ja kuinka ollakkaan, myöskään kehitystä ei tullut toivotulla tavalla!

Tammikuussa homma lähti käyntiin käytännössä nollasta. Kroppa on jumissa, mutta siitä huolimatta eri liikkeiden suoritustavat löytyivät kuin luonnostaan niin, että varmasti tuntuu! Treenikerta toisensa jälkeen ihastelen sitä tunnetta, kun OIKEAT lihakset ovat tehny OIKEITA töitä. Aivan huikeeta! Vielä siistimpää on, kun seuraavina päivinä on kipeänä treenatut lihakset. Varsinkin selkätreenin jälkeiset lihaskivut saa miut onnelliseksi! Ihan sairasta! ;) Eihän täs oikeesti oo mitään järkeä. ;) Ja tuo tunne, se saa haluamaan salille joka päivä. :D Mutta mutta, kolme treeniä viikossa saa kuitenkin toistaiseksi riittää. :)

Ainoa vinkki selkätreenien kanssa tuskaileville minkä osaan antaa on seuraava: keskity ensin ILMAN PAINOJA siihen, että oikea lihas tekee töitä. Liikkeen suorituksen aikana ajattele tosissaan työtä tekevää lihasta. Jaa vaikka liike osiin. Esim. ylätaljaa tehdessä: ote tasaisesti tangosta (kädet yhtä kaukana toisistaan verrattuna keskilinjaan), hartiat ALAS, ajatus latseihin ja kyynärpäät kohti kylkiä/suoraan maata kohti. Itsellä ainakin auttaa tuo kylkiä kohti ajattelu, kyynärpäät eivät saa karata taakse.

Agilitytreeneistä on tuttua videointi. Olenkin nyt muutamia kertoja pyytäny J:tä videoimaan suorituksia. Esim. maanantaina pyysin kuvaamaan hauiskäännön mutkatangolla. Videolta näki hyvin, kuinka kyynärpäät karkaavat vartalon sivulta eteen. Kun kyynärpäät liimasi kiinni kylkiin ja liikkeen teki puhtaasti hauis, kummasti sarja lyheni. :D Pienestä se on kiinni!
Itsestään selviä asioita, mutta ah niin helposti unohtuvia. 

Ja tuloksista, niitähän on tullut! Wuhuu! Ojentajat ovat alkaneet näkyä, olkapäät pyöristyä hiljalleen ja suurimpana saavutuksena pidän takaolkapäiden kehityksen näkymistä! Jippiijippiii!! Niihin en aiemmin saanut millään muotoa tulemaan!!!  Ei huonompi homma, kun treeniä on takana vasta 1,5 kuukautta. Ja kyllä, yksi syy treenaamiseen on paremmalta näyttäminen! Paska puhetta olisi, jos sanoisin käyväni treenaamassa pelkästään hyvän olon vuoksi. ;) 

Paljon on ollut blogeissa aiheina kirjoittajien epävarmuus ja treenaamisen myötä oman arvostuksen muuttuminen ja itselleen armollisemmaksi muuttuminen. Asia, jonka kanssa itsekkin kamppailen päivittäin. Ja olen kamppaillut pitkään. Ja se on se yksi suurin tekijä, minkä vuoksi olen nyt (taas kerran) tavoitteita asettanut ja tätä blogia kirjoitan. Ajatuksissa muhii oma postaus tästä arasta aiheesta, jota tulee sivuttua miltei joka ikisessä postauksessa. Omassa päässä käy suuren suuri myllerrys ja sen sanoiksi pukeminen on vielä toistaiseksi mahdotonta. Ja menipähän taas lässyttelyksi. :D 

 

maanantai 24. helmikuuta 2014

Loma!




Talviloma! Aivan mahtista.  Voin kertoa, että loma tuli todella tarpeeseen ja tätä on odotettu. Viihdyn töissä hyvin, mutta pitkään jatkunu kiire saa voimat vähenemään. :( Kiirettä on nyt jatkunut ennätyksellisen pitkään. Hoitajat venyy paljon, mutta jossain kulkee raja. Siispä loma tuli enemmän kuin oikeaan paikkaan. :)

 Lomaviikon kalenteri näyttää ihanan tyhjältä. Merkintöjä siellä toki on, mutta mukavia sellaisia. :) Tosin suurin osa suunnitelmista on pakkautunut keskiviikoksi. Hupsista! Aamulla heti jalkatreeni ihanien työkavereiden kanssa. En malta odottaa! :) Keskiviikkona on myös kahden tunnin kasvohoito. <3  Ja illalla vielä agilitytreenit.

Tämä viikko alkoi perinteisesti selkä-hauis treenillä. Miula on nyt ollut vapaapäivät pitkän aikaa aina alkuviikosta, joten maanantain salitreenistä on tullut tapa. Selän treenaamisesta on muutenkin tullut yksi suosikeista, sillä oon onnistunut löytämään liikkeet, joilla tuntuma ja kipeät selkälihat ovat taattu! Ennen tuskailin paljon tuntuman kanssa. Selkäpäivä tuntui jopa vaikeimmalta, kun kunnollista tuntumaa ei vaan millään löytynyt. Ja haa, tänään en tehnyt selälle ensimmäistäkään liikettä taljassa! :D Taljavitkuttelut korvasi erilaiset soudut: kulmasoutu tangolla, technogymin pure strenght row -laitteessa ja samaisen valmistajan low row laite. Mikä siinä onkaan, että en malta tehdä samoja liikkeitä viikosta toiseen :D Aina tulee pieniä sovelluksia tehtyä. Hyi hyi minä. Mutta parhautta on loistava tuntuma. Luulis kehitystä tulevan.


Eeeehei päivän treenit loppuneet siihen. Kävin vielä ratsastamassa 45 minsaa. Yritin etsiä sykemittaria, mutta en sitä sitten kiireessä löytänyt. Tarttee joskus kokeilla millaisia sykkeitä saa kellotettua ratsastaessa! Ei oo nimittäin mitään kyydissä istuskelua! Hyvin muistui mieleen vastalaukat, laukan pidennykset sekä lyhennykset ja harjoitusravissakin alkoi istunta hiljalleen löytymään. Käykääpä lajia kokeilemattomat joskus kokeilemassa, ei oo ihan helppoo! :)

Herra hevoisellekkin tuli hiki <3
 Ruokailujen suhteen tänään oli todellinen cheat meal day! Ja ei todellakaan ollut suunniteltu juttu! Aamu alkoi puurolla + marjoilla + raejuustolla, treenin jälkeen palkkari ja kotona rahkaa, tallilta tulon jälkeen kaksi realia kinkulla sekä juustolla ja pieni kourallinen manteleita. Ei ollut edes nälkä kauppaan mennessä, vaan aivan julmettu väsymys. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kotiin tuomisina oli ateriat Hesestä. Eikä ne ees ollu hyviä. Noh, jospas tänään ois kuitenkin kulutus ollut sen verran isoa, ettei mättösafka maailmaa kaada. Ja vaikka miulla on selkeä tavoite, en aio elää kitudietillä ja kieltäytyä kaikesta hyvästä, EN TODELLAKAAN. Ja eikös sitä sanota, että jos 80% viikon sapuskoista on kunnossa, voi 20% olla vähän huonompiakin valintoja ilman että kokonaisuus siitä pahasti kärsii? :) Kohtuus siis kaikessa. :)
Peukku palkkarille!

Bananas are for monkeys
En syöny tänään, mut toi on hyvä välipala :)


Tää lähtee lorvimaan sohvalle. :) Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hifistelyä?

Tunnustaudun hifistelijäksi. Innostun aina täysillä uusista jutuista ja tuotteista ja hamstraan kokeiluun milloin mitäkin lisäravinteita. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että parin kokeilun jälkeen jää pussit ja purkit lojumaan keittiön laatikoihin.

Nyt kun oon niin hyvin tsempannut treenien ja syömisten suhteen, tsemppaan myös niiden lisäravinteiden suhteen myös. Toisin sanoen, ennen ostamista mietin kaksi kertaa tarvitsenko tuotetta oikeasti ja tuleeko se käytettyä loppuun. ;)

Tällä hetkellä lisäravinteita käytän seuraavalla tavalla:
Satu <3 nettishoppailu :D
Fitnesstukusta saa kivasti mm. vitamiineja isompina määrinä kerralla :)
- Aamupalan yhteydessä sinkkiä, monivitamiini, omegat, d-vitamiini. Nyt flunssaa pakoillessa on käytössä myös c-vitamiini. Probiootteja pitäisi käydä ostamassa lisää.
- Töihin pakkaan mukaan omega kapseleita 1-2 kpl. Jos kovin väsynyt olo, kulkee mukana myös Energy (= b-vitamiini poretabletti).
- Protskujauhetta. Massilta tilattu stracciatella -maku on namia!! :P Vaihtoehtoisesti saatan tehdä myös puddingia. Je hei! J tykkää myös minttu-suklaa puddingista! Ja siitä saa tehdtyä tosi nameja vohveleita :P Protkujauhe on tosi kätevää myös töissä välipalana.
- Ennen treeniä latausjuoma.
- Treenin jälkeen aminohappojuoma ja kotiin päästyä oikeaa syömistä tai protskujauhetta + hiilaria esim. hedelmästä.
- Illalla nappailen vielä sinkkiä ja magnesiumia (jos muistan ;) )

Aamulääkkeet :D
Eli tällä hetkellä ei käytössä kovinkaan suurta arsenaalia ole. Treenin aikana nautittavaa aminohappojuomaa oon miettinyt. Samoin esim. BCAA kapseleita aamuun ja ennen treeniä nautittavaksi. Kannattaako? Mielipiteitä otetaan vastaan. :)

Uteliaisuuttani kirjailin yhden päivän ruoat kalorilaskuriin. En ollut punninnut eväitä, joten määrät arvioin ja varmasti niissä heittoa oli. Enimmäkseen kuitenkin kiinnosti hiilareiden, protskujen ja rasvan suhde. Lopputulos oli se, että makrokuvaaja näytti varsin samanlaiselta kuin kalorilaskurin oletuskuvaaja. :D
Hiilaria tulee syötyä päivässä about 200 g. Siitä voisi kyllä hieman nipistää ja ottaa tilalle enemmän kasviksia/marjoja/hedelmää. 

Erään kauppareissun saalis
Herkutella voi myös fiksusti :)
Kaloreita kertyi myös oletuksen mukainen määrä. Toki tässä voi heittoa jonkun verran olla. Positiivista on se, että nyt kaloreita kertyi arviolta riittävä määrä suhteutettuna miun pituuteen, painoon ja päivän aktiivisuuteen. Ennen ongelmana oli se, että olin syöväni riittävästi mutta aina jäi kalorivaje ihan liian suureksi. Mitä tässä vuosien aikana on tapahtunut?!?!? :D

Tavoitetta (juhannukseen mennessä -10 kg) ajatellen en aio vetäistä kaloreita juurikaan matalammaksi. Tällä hetkellä uskon ja luotan vahvasti siihen, että ruoan siistiytyminen (ei eineksille, vähemmän makeaa) ja liikunnan lisääntyminen saa toivottuja tuloksia aikaan. Sellaista muutosta kuitenkin aion tehdä, että hiilareita vähemmäksi (vuorokaudessa 120-150 g) ja protskua enemmän. Katsotaas noilla keinoin, mitä vaa´an lukemalle tapahtuu. :) Ajatus aineenvaihdunnan jumahtamisesta on mielessä, ja sitä en kiitos todellakaan halua!

Ehkäpä vois joku päivä ihan suunnitellusti käyttää kaikki syömisen vaa´an kautta (joo, jossain vaiheessa oon sanonu, että ruokaa en rupea punnitsemaan :D ) ja tarkemmin katsoa, mitenkä verran tuleekaan syötyä. :)

tiistai 18. helmikuuta 2014

Uusi vaihde silmään

Voi tsiisus mikä jalkatreeni tuli vedettyä tänään! Oon vieläkin jotenkin ihmeissään siitä, miten täysillä tein ja ylitin itseni monessa liikkeessä! 

Treenilaturiin on löytynyt nyt sopiva annos. Nakkaan sen ääntä kohti juuri ennen salille lähtöä. Pukkarissa alkaa tuntua kasvojen pientä pistelyä. Olo ei ole mitenkään hyperaktiivinen, mutta keskittyminen toimii ja painoja olen saanut lisätä ja muutaman toiston enemmän jaksaa tehdä kuin ilman. Se siis toimii kuten pitääkin! :) About kolme tai neljä liikettä pystyy laturin boostaamana tehdä, sitten alkaa sen teho hävitä. Tehon häviämisen huomaan lähinnä keskittymiskyvyn heikentymisenä.

Laturi teki ihmeitä tänäänkin! Vuorossa jalkatreeni ja oikein odotin, että pääsen tekemään Hack kyykkyä. :D Treeni oli todella yksinkertainen, mutta RASKAS! Koskaan ennen ei treenatessa ole paha olo tullut, tänään tuli. Lattialla istuessa ja puhallellessa mietin, että tulikohan mentyä "hieman" äärirajoille oman kunnon kanssa.
Pysähtynyt ilme kertoo, että mimmi on ihan LOPPU :D

Tämän päivän treeni koostui seuraavista liikkeistä:
- Hack kyykky: suoria sarjoja, J varmistamassa jos ei viimeiset toistot nousekkaan.
- Prässi: yksi suora sarja ja kaksi pudotussarjaa. Technogymin prässi on hullu laite! Kiva olisi tietää mitä se painaa "yksin", ilman painoja.
- Askelkyykky etummainen jalka korokkeella smithissä: kolme suoraa sarjaa pumppaille. Pakaraosasto oli tulessa!!
- Pakarakone: kaksi suoraa sarjaa. Tässä vaiheessa oli jo sen verran paha olo, ettei enää pystynyt tekemään enempää :D

Prässi, joka vei mehut mimmistä täysin! :D

On muuten kivaa, kun on treenikaveri! Voi turvallisin mielin lisätä painoa ja tehdä sarjat loppuun, kun voi luottaa siihen, että apua saa jos sitä tarvitsee. :) Tänään J oli tukena ja turvana Hack kyykyssä ja prässissä. Ei sen tarvinnut auttaa, mutta pelkkä vieressä olo tsemppasi ja ei tarvinnut pelätä painojen alle lyhistymistä. ;)

Päivän loppuhuipennuksena oli Gazozin paketin saapuminen. Sen puljun paketit tulee aina tosi NOPEASTI! Paketti sisälti mm. uudet treenipopot. Noita tossuja oon kuolannut jo vaikka miten pitkään! Ovat tosi kivat jalassa. :) Napakat ja pohja kivan ohut. Perjantaina pääsevät testaukseen! :)

Paketti sisälti lisäksi pari paitaa ja kaupanpäällisinä ärtsyn pinkki shakeri. :D J totesi vaan, että joko taas meille tuli yksi uusi sheikkeri. :D

Kuinkas blogin lukijoiden treeniviikko on alkanut? :)
Mitkä on teidän suosikki liikkeet esim. jalkatreenissä? :)

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Muoti(kiro)sana fitness

Tämä aihe puhututtaa nyt monessa blogissa ja mediassa. KAIKKI on nyt yhtä fitnesstä. Fitness sitä ja fitness tätä, ärsyttää! Paljon parjataan bikini kisaajia, kun eihän se ole edes urheilua! Ja sitten puolestaan body fitness puolen kisaajia mollataan, haukutaan rumaksi ja miesmäiseksi ja ties mitä muuta.

Hei haloo! Ettei se nyt vaan ois taas kerran se kateus, joka laittaa sanomaan asioita rumasti. Ja kaikista eniten ärsyttää ne mollaajat, jotka eivät oikeasti tiedä mitään treenaamisesta, ravitsemuksesta ja muutenkin kurinalaisesta tavoitteisiin pyrkivästä elämäntavasta. 

Itse ihailen suuresti fitnesslajien kilpailijoita. Kaikkien treenitapoja ja bulkkauksia tai diettauksia en välttämättä täysin allekirjoita, mutta se kurinalaisuus on upeaa! Se, että jaksetaan viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen syödä oikein, treenata niin että tulosta tulee, levätä sekä pyörittää normaalia arkea siinä samalla. Vaatii tahdonvoimaa ihan oikeesti!

Vaatii myös pääkopalta paljon, kun joutuu kuulemaan mitä typerämpiä kommentteja. :( Kisoihin valmistautuessa pää on jo muutenkin kovilla ja siihen sitten lisätään vielä typerääkin typerämmät kommentit. Ihan oikeesti, eikö voisi tsempata ja kehua miten hienoa työtä kisoihin valmistautuva on tehnyt? Saako esim. yleisurheilijat arvokisoihin valmistautuessa kuunnella yhtä hölmöjä kommentteja kuin fitnessturheilijat?

Phuuh, pieni avautuminen nyt sitten tästä aiheesta myös miulta. :D On tässä buumissa onneksi myös hyvääkin. :) Ihmiset ovat pahoista puheista huolimatta valveutuneempia terveellisesta ravitsemuksesta ja liikuntaharrastukset ovat lisääntyneet. Salit pursuilevat uusia ryhmäliikuntatunteja ja -liikkujia, kuntosalin puolella on kaiken ikäisiä treenaajia. Hieno juttu! Saan omassa työssäni harmitella päivittäin, mitä huonot elämäntavat tekevät ihmiselimistölle. Itsestä huolehtiminen kannattaa!

Tämä päivä on laittanut taas päässä raksuttamaan ja miettimään omia tavoitteita. Oon taas tehnyt kolme kiireistä yövuoroa ja olo on kuin jyrän alle jäänyt. Suunnitelmissa oli lähteä salille, mutta nukahdin sohvalle. Syömiset ovat olleet tänään ihan mitä sattuu. Huomenna on se perusmaanantai, jolloin otetaan itseä taas niskasta kiinni? 

Olen ihminen joka tarvitsee tavoitteita. Siispä julkaisen nyt yhden konkreettisen tavoitteen: juhannukseen mennessä, tästä kropasta häviää 10 kg. Aikaa on paljon ja pudotettavan painon määrä kohtuullinen. Kliseinen lausahdus mutta menkööt: kesäkuntoon 2014! :D




 Mukavaa ja tavoitteellista alkavaa viikkoa! :)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Treeniä salin ulkopuolella

Eipä ole huvittanut mennä salille nyt, kun tietää että remonttimylläkkä on pahimmillaan. Toisaalta kivoja juttuja olikin jo suunniteltu. :) Ja lihashuoltoon on kotona panostettu (venyttely, putkirullailu) ja jo innolla odottelen uusia laitteiden testailua salin puolella.
Putkirullailua ja salin remontin mukana tuoma uusi laitetuttavuus!
Sunnuntaina tosiaan juostiin Uljaksen kanssa agilitykoulutuksessa. Turha tulla sanomaan, että agility ei ole urheilua! Lajia kokeilemattomat voisivat juosta ennalta suunnitellun radan suuntaa vaihtaen ja kovaa juostessaan huudella estekäskyjä. :D Ja mielellään vielä ohjata mielikuvitus koiraa, eli käyttää myös käsiä näyttämään minne on tarkotus mennä. ;)

Radalla oli 27 estettä suoritettavana. Ja kun kerta oikeissa treeneissä ollaan, vedetään myös täysillä! Viimeistä kertaa rataa juostessa mietin radan loppusuoralla, että nyt pitää päästä kunnialla loppuun, ettei tartte enää aloittaa alusta. ;) Se tunne, kun happi meinaa loppua mutta on vaan pakko jatkaa täysillä. <3 PARHAUTTA! Koutsilta tuli palautetta, että nyt on asenne kohdillaan. :D

Eilen vietin "lusmupäivää". Olkoot se sitten nimeltään lepopäivä. Lepopäivälle oli tulevaisuuden kannalta tärkeä suunnitelma. Olen omistanut silmälasit lapsesta saakka. 18-vuotiaana sain ensimmäiset piilolinssit. Viime vuosina olen käytännössä kokonaan luopunut piilareista kuivien silmien vuoksi. Useamman vuoden ajan on ollut ajatus laserleikkauksesta ja silmälasittomasta elämästä. Nyt vihdoin, kävin varaamassa ajan leikkausarvioon. :) Harmi vaan, että lääkäriaika meni vasta maaliskuun puoleenväliin. Mutta askel on nyt otettu kohti rillitöntä eloa. :)

Lepo <3
 Illalla käytiin koiruuksien kanssa tassuttelemassa reilu tunnin lenkki. Meno ei päätä huimannut, tasaisessa liikkeessä rasvaa tiristellen. :) Koirat ne ei kyllä tuollaisilla lenkeillä väsy. :D Aivan mahdottomat rallit piti rallatella takapihalla vielä iltapissalla käydessä. 

Tänään sitten olikin todellinen treenipäivä. :) Nimittäin tauon jälkeen kiipesin hevosen selkään. Taukoahan se varsinaisesti ollut kuin pari kuukautta. :D Kyllä se vaan on raskasta liikuntaa! Ei vaan kyydissä istumista! 10 minuutissa hiki valui pitkin selkää ja hengästytti. N. 20 minuutin ratsastuksen jälkeen huomaa, miten lihakset on jo sen verran väsyneenä, ettei istunta toimi kunnolla. On se vaan rakas harrastus. <3 Hymyilyttää ja paljon! <3 Suosittelen kaikkia kokeilemaan!

Herra Hevoinen <3
Huomenna on satavarmasti jalat kipeät. :D Huomenna suuntana aamuvuoro ja illalla agilityä. Ei siis lepoa huomennakaan. ;) Torstaina sitten seuraavan kerran salille. Vuorossa rintaa, olkapäitä ja ojentajia. :)

Kuinkas teidän treeniviikko on alkanut? :)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Hyvä viikko :)

Alkuviikosta mietin mitä tästä oikein tulee. Olin aivan poikki työputkesta. Tiistai aamuna nousin aamulla hyvissä ajoin ja hyvin nukkuneena. Kävin lenkin (!!!!!) poikien kanssa, söin aamupalan ja suunnittelin salille lähtöä, kunnes iski aivan kaamea olo. Oksetti ja mietinkin jo että iskeekö mahatauti. Toisena vaihtoehtona migreeni. :/ Painelin takaisin sänkyyn suunnitelmissa pienet aamupäiväunet. Nukuin joo, melkein NELJÄ tuntia! Tais olla vähän univelkaa? Unien jälkeen pahaolo oli tiessään ja suuntasin salille.
Töihin menossa. VÄSYTTÄÄ :D
Kevyttä viikkoa olen viettänyt. Käytännössä siis pienillä painoilla (joka treenissähän ne on pienet ;) ) pitkiä sarjoja keskittyen hyvään tuntumaan. Kyllähän se väsymys meinasi selkä/hauis treenissä painaa, mutta tyytyväisenä lähdin kotiin. Parin päivän päästä olin vielä tyytyväisempi, latseissa tuntui, että treenattu on! :)

Treeniliikkeiden määrää olen myös vähentänyt. Supersarjoja on jokaisessa treenissä nyt ollut. Olkapäät oli mahtiesimerkki, jossa supersarjat toimii aivan törkeen hyvin. <3 Punnerrusten perään vipunostoja ja kirsikkana kakun päällä viimeisessä sarjassa pudotus. Tuollaisen setin jälkeen oli olkapäät tulessa ja en meinannut saada nostettu 2,5 kg:n levyjä telineeseen takaisin. :D
Olkapäätreenin jälkeen pukkaripönötystä
Kasvakaa muskelit kasvakaa!!
Ostin myös latausjuomajauheen. Päädyin nyt aluksi Fastin workout Shockiin, makuna veriappelsiini. Mannisen Mania oli toinen vaihtoehto, mutta verkkokaupassa, josta tilasin muita juttuja oli Mania loppunut. :( Olin varustautunut pahaan makuun, mutta yllätyin positiivisesti :) Varovaisella annoksella aloitin, ja vireyttä juoma nosti. Mitään sen suurempaa vaikutusta en huomannut. Tänään ennen jalkatreeniä kasvoissa tuntui pientä pistelyä ja pumppi oli mahtava! Oliko syynä latari vai hieman erilainen jalkatreeni, en tiedä.
Testailu jatkuu. :)

Shoppailut eivät suinkaan loppuneet siihen. ;) Taisinkin jo viime postauksessa vihjata, että tein tilauksen mass.fi verkkokauppaan. Sieltä tuli paketti nopsasti! Ja pakettihan sisälti: prodejauhetta jonka makuna stracciatella (SUPER HYVÄÄ!!!!!!), yhdet housut ja kauan himoitsemani Better Bodiesin camokuvioinen paita. :P Yövuoroissa shoppailu on petollista! ;)

Jalkatreenin jälkeistä posettelua UUSI paita päällä. Toi on niin hyvä!
Huomenna osallistun Uun kanssa agilitykoulutukseen oman seuran hallilla. Rata on PITKÄ ja juosta saa varmasti. Toivottavasti jalat suostuu toimimaan tän päiväisen jalkatreenin jälkeen. ;)


maanantai 3. helmikuuta 2014

Zombi tässä hei!

Koiraharrastajat ovat hullua sakkia! On todella järkevää lähteä yövuoron jälkeen yhden tunnin unilla palelemaan koiranäyttelyyn, ja vielä todella surkeisiin näyttelyoloihin (= raviradan valjastushalliin!!!). Uljaksen tuloksilla ei voi juhlia, mutta oltiin mukana myös kasvattajaryhmässä, joka oli upeasti päivän paras. :)

Hienointa koko hommassa oli se, että yhdeksi yövuoroksi oli vielä töihin mentävä. Kerkesin nukkumaan näyttelyn jälkeen n. kolme tuntia. Ei siis epäselvää, miten karmea olo yöllä oli. :(
Eväät töihin oli kuitenkin väsymyksestä huolimatta järkevät. Jauhelihaa, täysjyväpastaa, raejuustoa, pähkinöitä, rahkaa, aprikoosisosetta ja kuivattuja hedelmiä. Batteryn ja kahvin lisäksi hörpin reilusti vettä ja inkivääri-sitruuna teetä. Eväitten lisäksi pakkailin myös vitskuja mukaan: poretablettina, kapselina, C-vitamiinia sekä kalaöljykapseleita.

Ihanasti turvottaa noi yövuorot :(

Teetä ja hereillä pysymistä
 Öistä nyt siis kunnialla selvitty. Tää päivä menee lepäillessä. Huomenna mars mars salille. Vuorossa selkää ja hauvvista. =)
Yövuoropöhnässä tein myös mass:lle tilauksen. Toivottavasti paketti tulisi pian! :P

lauantai 1. helmikuuta 2014

Voihan epäsäännöllisyys

Tässä mie istun... Yövuorossa 2/3 ja väsyttää niin pirusti! Nää on just niitä hetkiä, kun miettii onko tässä työssä mitään mieltä. Toisaalta tykkään, mutta hieman on alkanut ahdistamaan tämä aina niin epäsäännöllinen elämä. Toisaalta, osaisinko elää säännöllistä arkea? Siinä varmaan nopeasti kävisi niin, että illat olisi buukattu täyteen ohjelmaa ja väsyisin siihen kaikkeen menemiseen. Ei oo hyvä mitenkään :D

Työyön eväät :P
Jos miula ois arki-illat ja viikonloput vapaata, oisin varmaan syvemmälle hautautunut koiraharrastuksiin. Tykkäisi kouluttaa uusia koirakoita näyttelyiden ja miksipäs ei agilitynkin saloihin. Tai vaikka opiskella itsensä dobo koulutusohjaajaksi ja sitoutua pitämään säännöllisiä doboryhmiä. Haaveillahan aina saa =)

Mikähän siinäkin on, että joskus nää yövuorot menee todella helposti, eikä väsymys paina kuin aamuyön tunteina? Tykkään tehdä öitä, mutta tää väsymys ärsyttää. Päivällä unilta herätessä oli aivan järkyttävä makeanhimo! Olin työyön eväisiin panostanut kunnolla ja söin tasaisesti läpi yön ja nälkä ei ollut aamulla. Siltikkin herätessä ensimmäisenä teke mieli makeaa. Ja kuinka ollakkaan, sitä löytyi. Ja en tietenkään voinut vastustaa! Pöh!


Huominen, tai paremminkin tämä päivä, se tulee aikamoinen olemaan. Nimittäin ollaan menossa Uun kanssa koiranäyttelyyn, kyllä todella näpsäkkää mennä moiseen yövuorojen välissä! Voi tyhmä mie, kun en älynnyt tehdä työvuorotoiveita paremmin. :( Tyhmästä päästä kärsii koko eukko ja lähipiiri siinä ympärille! Että sori vaan jo valmiiks :D

Pitää kuitenkin vähän hehkuttaa. Voimaviikkoa eletään ja perjantaina kävin jalat väsyttämässä salilla. Treeni kulki tosi hyvin! Pienellä kiukunpoikasen avustuksella sai rautaa lisäillä hyvin. Reiden ojennusten jälkeen laitteesta noustessa alkoi vähän jopa huimaamaan. :D 
Lihakset ei kuitenkaan ole kovin pahasti, ainakaan vielä, kipeänä. Tuntuu kyllä, että lihakset on tehny töitä mutta mitään tönkköjuntturaa ei ole kehittynyt. Vasen jalka(pohja) kyllä kramppaa vähän väliä. =/ Täytyy nappailla magnesiumia vähän ahkerammin jatkossa. 
Jalkatreenit on parhautta!

Aika turha postaus :D Jollain tätä aikaa pitää saada kulumaan ja väsymystä siirrettyä :D