Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2015

Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku. (Sokrates)

Blogi elänyt aikamoista hiljaisuutta viimeisen kuukauden ajan. Ensin ei ollut mitään kirjoitettavaa ja sitten on päässä myllertänyt jos jonkin moista ajatusta, joiden jäsentely ei vieläkään ole ihan kuosissaan. Ja vaikeaa on lähteä kirjoittamaan aiheesta, joka ei ole omassa päässä missään järjestyksessä.


Edellisen kerran kirjoittelin väsymyksestä, fitnessturhautumisesta, palautumattomuudesta ja kesäloman alkamisesta. Ei kovinkaan positiivisesti sävyttynyt teksti. Ja pahalta näyttää, ettei tämäkään ole juurikaan sen positiivisempi. 
Omahoitaja <3

Kauan odotettu kesäloma koitti viimeinkin elokuun puolessa välissä. Ja viimeisissä työ-öissä tuntui, että flunssa iskee ja niin se sitten töiden loputtua iski ihan oikeasti. Torstai-aamuna loppui työt ja torstai-iltana olin miltei 39 asteen kuumeessa. Great! Kuumeilua ei onneksi kestänyt päivää pidempään. Huono olo sen sijaan kesti pidempään. Ja kuten aina miun flunssa päättyy yskään. Eli hei hei yöunet, kun vaakatasossa olo sai aikaan jatkuvaa yskimistä. Ja jokainen tietää mitä olo on, kun vedät useamman päivän ihan vaan muutaman tunnin unilla. Ei kovinkaan hyvä olo.

Sohvalla maatessa oli aika miettiä fitnestä. Olen tämän n. vuoden aikana ollut useammin kipeänä kuin moneen edelliseen vuoteen! Ja aina kun jään lomalle. Joku voi pitää tuota ihan normaalina juttuna, se nyt vaan on niin. Itse edelleenkin olen asiasta erimieltä. Kaikki ei oo ihan jiirissä, jos kroppa ei siedä stressiä ja on heti kipeänä kun loma alkaa. On se hyvä ettei vuodessa niitä lomapäiviä kovinkaan paljoa ole. ;)

Sinisen tilalle harmaata.
Hieno juttu oli, että loman kunniaksi tuli myös kesän parhaimmat säät. Ja hyvät säät tiesivät sitä, että meidän mökki tulisi saamaan uuden maalipinnan. Niinpä sitä sitten siinä puolikuntoisena, todella huonosti nukkuneena pestiin talon seiniä maalipesulla ja viikonloppuna sudittiin uutta maalia pintaan. Miun vanhemmat olivat onneksi auttamassa, ja heidän apunsa oli korvaamaton. <3 Saatiin iso ja pitkään mieltä painanut urakka vihdoinkin tehtyä. Pitkiä päiviä tehtiin ja olo oli tosi naatti, mutta lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. 
 Toisella lomaviikolla pääsin hiljalleen treeneihin kiinni sairastelun jälkeen. Aikamoista hissuttelua oli ensimmäiset treenit, kun hengästyminen sai aikaan yskimistä. Voimatasot olivat painuneet todella mataliksi varsinkin jaloissa. Ensimmäisen treenin jälkeen jo säikähdin, että hitto miten voin olla näin huono! Hiljalleen on voimatasot kasvussa ja treeneihin on päässyt kunnolla kiinni. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa...

Jaksan tehdä hyviä treenejä, joissa treenipainot ja toistomäärät ovat nousussa, mutta treenien jälkeen olo on todella naatti ja palautuminen nihkeää. Kroppa tulee treeneistä tosi kipeäksi. Valmentajan mukaan on vielä ok, että kroppa on väsynyt sairastelun jäljiltä. Kehoa pitää kuunnella ja jos on tosi väsy, on treeni skipattava/siirrettävä seuraavaan päivään. Oma pää taistelee ajatuksen kanssa, että voinko vielä syyttää flunssaa vai onko jotain muuta mitä pitäisi korjata? 

Olen tällä hetkellä hyvin tyytymätön kroppaan myös ulkonäöllisesti. Se on nesteinen ja turvonnut ja tuntuu että kaikki se massa pakkautuu nimenomaan vararenkaaksi keskivartaloon. Maha on oikutellut, vaikka ruokailut on edelleen sitä samaa mitä aina ennenkin ja yksittäisiä ruoka-aineita en edelleenkään ole keksinyt mikä ongelmia aiheuttaisi. Lisäravinteita ei ole käytössä paljoa, ja ne vähätkin on valittu niin että ne ovat mahdollisimman mahaystävällisiä. Viime viikolla uutena oireena oli närästys, mistä olen kärsinyt viimeksi reilu 10 vuotta sitten pitkän antibioottikuurin yhteydessä! Onneksi närästys meni parissa päivässä ohi, mutta kylläpä sekin laittoi miettimään onko tässä taas mitään järkeä. Ja turha sanoa, että älä stressaa. Kenen stressit on ennenkään käskystä hävinneet? Asiat täytyy saada jäsenneltyä järjestykseen eikä vaan sanoa, että lopeta se stressaaminen. 

Haluan päästä jyvälle kuinka tämä kroppa toimii. Tahdon etsiä ne juuri Minulle sopivat tavat ja tottumukset. Ja ei, punttitreenejä ei vähennä sillä se on liikuntaa mistä nautin todella paljon. Vaikka mennessä turhauttaa ja ärsyttää, saa raudan liikuttelu pään nollautumaan ja kotiin lähtiessä on paljon paljon parempi fiilis. 

Tällä nimenomaisella hetkellä fitness kilpaurheiluna tuntuu kovin kaukaiselta. En voi kuvitella itseäni dietille, kun kroppa ei toimi optimaalisesti offillakaan. Sitä paitsi en ole kehitykseen niin tyytyväinen, että lähtisin sitä tuomaristolle tässä vaiheessa esittelemään. Näkemys on vahvistunut entisestään, että kropan pitää toimia hyvin ja olla ehdottoman TERVE ennen dietille ryhtymistä. Ja dietillä tarkoitan nimenomaan KISAdiettiä ei mitään laihdutuskuuria. Tällä hetkellä ei olisi myöskään korvienväli 110% mukana kisatouhussa. 

Olen nyt tyytyväinen, että miulla on eväät treenata niin että kehitystä tulee. Lihas ei kasva ilman rasitusta. Tärkeänä osana tulee myös se ravinto, minkä kanssa kamppailen siis yhä ja edelleen. Siihen tahdon löytää oikeat asiat niin, että kehitys on parasta mahdollista. Terveys ennen kaikkea kuten aina. :)

Tämä loma on mennyt varsinaisen itsetutkiskelun merkeissä. Sokrates on oikeassa, on tunnettava itsensä. Paljon on vielä asioita, joita täytyy oman pään kanssa neuvotella, mutta neuvottelut etenee. :) 
Blogihiljaisuus on nyt rikottu. Työt jatkuu loman jälkeen keskiviikkona. Uudella innolla kohti syksyä! 
Ihanaa uutta viikkoa <3

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tunnollinen työntekijä...

... sairastaa lomalla.

Pitkään onnistuin välttämään taudin. Mutta kuinkas ollakkaan, heti lomalle jäätyä se sitten iski. :( 
Sunnuntaina starttailin uuden treeniviikon, ja treeni kulki ihan kivasti huolimatta yövuoroväsymyksestä. Maanantaiaamuna herätessä olo oli hieman outo, yskitti mutta mitään muita flunssan oireita ei ollut. Keuhkokapasiteetti ei ollut ihan kunnolla käytössä ja hengästyessä varsinkin yskittämään kävi. Jalkatreenin kävin puskemassa siitä huolimatta ja painoja sai lisäillä mm. hackiin, reiden koukistuksiin ja suorinjaloin maveen.
Illan agilitytreenit meni puoliteholla. Kotiin päästyä koski lihaksiin ja niveliin. :( 

Tiistaina yskä jatkui edelleen, ja keukot eivät tuntuneet ihan omilta. Laittelinkin valmentajalle viestiä, että pitikin mennä kehumaan että viime viikko oli hyvä! Heti kostautui ja joku mysteeritauti iski. Tiistai oli jo etukäteen suunniteltu treenittömäksi, sillä sille päivälle oli varattuna ensikokeilu ihokarvojen sokerointiin Kauneushuone Saaraan. :) 
Tiistaina käytiin myös ihastelemassa revontulia. Kyllä ne vaan mykistää. <3 
Suosikkikuva <3



Keskiviikkona olo oli kipeä. Ei tarvinnut kävellä kuin talon päästä päähän niin tuntui että kuiva yskä riipii keuhkot paikoiltaan. =/ Olin suunnitellut tekeväni salilla selkätreenin, mutta jos kävely jo sai keuhkot huutamaan hoosiannaa, niin mitähän ois treeni tehnyt? Keskiviikkona etureidet ja lonkankoukistajat käsiteltiin LPG:llä. Vasen kinttu kipeämpi, mutta 20 minuutin käsittely teki nannaa. Illalla oli venyvyys huomattavasti parempaa! :) 
Keskiviikkona starttailtiin myös vessan remonttia. Revittiin boordi, pakkeloitiin seiniä, hiottiin seiniä ja suojailtiin suojattavat kalusteet + katon raja + lattianraja. Niin ja vielä mie illalla trimmailin yhden koiran näyttelykuntoon. :) 
Lastenhuone? Eehei vaan meidän vessa!
Nyt tuo boordi on historiaa! :)
Torstai-aamuna heräsin siihen, että tuntuu kuin kuumetta olisi. Mittari kainaloon ja odottamaan. Olin varma että lämpö olisi kiivennyt yli 38 asteen, mutta väärässä olin. Mittarin mukaan kuumetta ei ollut. Ja mittari oli toimiva, testasin sen varmuuden vuoksi. Päivä meni hissutellessa ja pohtiessa onko kuumetta vai ei. Välillä kylmä ja sitten kuuma. Iho hellanä ja niveliin sattui. Kuumemittari vain sitkeästi väitti, että mimmissä ei kuumetta ole. 
Vessan remppaa jatkettiin, ja J ne suurimmat hommat teki. Seinät sai pari kerrosta maalia ja yleisilme raikastui huomattavasti! :) Kunhan  koko homma on valmis, taidan hairahtaa sen verran tässä fitness-blogissa muille urille ja tehdä pienen remontti-/sisustuspostauksen. :D
Iltaa kohden olo onneksi koheni, päiväunet ja hissuttelu kotona taisiva tehdä tehtävänsä.

Tänään olo on jo paljon parempi! :) Energiaa alkaa olla vaikka millä mitalla, mutta yskä on ja pysyy. :( Vähänkään rivakammin liikkuessa alkaa yskittää. Vielä tänään ei taida olla treenin aika, joten olen sitäkin innokkaammin siivonnut ja hieman hairahtanut muutoinkin kodin sisustushommiin. Selvästi kevät tekee taas tehtävänsä! Pää täynnä ideoita, vielä kun ne saisi toteutettuakin. ;)

Huomenna suuntana Kuopio ja kahden radan verran agilitya kisattavana. Täytyy varmaan kipaista apteekkin hakemaan kunnon yskänlääkkeet, että ei tarvitse ratojen jälkeen keuhkoista luopua. ;) 
Ja samalla reissulla olisi tarkoitus kipaista Ikeassa hakemassa tarvittavia sisustusjuttuja. :)

Maanantaiksi olisi suunniteltu treenit valmentajan kanssa. Tarkoitus oli treenata jalkoja. Saas nähdä joutuuko suunnitelmia hieman muuttamaan? Joka tapauksessa joku treeni vedetään! :)

lauantai 10. toukokuuta 2014

Horse Poweria treeneihin ja agilitykilpailut

Perjantaina tuli viesti, että paketti on noudettavissa. Fitnesstukun paketti odotti noutajaansa ja hetken kerkesin jo huolestua kerkeekö paketti tulemaan ennen viikonloppua.  Paketin sisältö näytti tältä:


Tuli aminohappoja sekä treenilatureita unohtamatta paria vaatekappaletta. :D Ja taas kerran yksi sheikkeri lisää kokoelmaan. ;) Octanesta testiin uusi maku lemon lime sour, huomenna ajattelin maistaa. :P Mannisen Mania! ei varmaankaan esittelyjä kaipaa. Yksi suosituimmista latareista, kun netistä suosituksia etsii. Tuo Horse Power aiheutti hieman naurunpyrskähdyksiä töissä. ;) Pitihän ikuisen heppatytön tilata pieni kokeiluerä latausjuomaa, jonka nimi on HORSE POWER! :D Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan. ;) Uusi treenitoppi Better Bodiesilta. Todella kiva päällä, paitsi että helma saisi olla hieman pidempi. Varsinkin selässä on miun mielestä kiva leikkaus. :)

Perjantain kunniaksi tuli käytyä myös tekemässä jalkatreeni. Aamu oli mennyt puuhastellessa kotona (meidän remontti on valmis!!!!!!) ja olin sopinut pienen shoppailukierroksen treenien jälkeen. Ei oikein meinannut treenissä maltti riittää ja koko hommasta jäi vähän hutaisten tehty olo. Tänä aamuna oli kuitekin pakarat ja reidet "hieman" jumiutuneen oloiset, joten taisi se treeni mennä sittenkin perille. :D Ja tais kaiken sairastelun jälkeen aineenvaihduntakin hyrähtää käyntiin, kun hikoilutti niin kauheesti. :D

Tänä aamuna herätyskello rallatti jo 5.30. Suuntana oli Savonlinna ja agilitykilpailut. Voi miten nuoruusvuodet tulikaan mieleen, kun aikaa tuli vietettyä nostalgisella Kyrönniemen kentällä. ;) Siellä on yks jos toinenkin koulun liikuntatunti tullut vietettyä. :D 
Agilityradoilla suorittaminen tuntui tahmealta ja siltä meno näytti myös videolla. Koira selkeesti jumissa, vaikka lämmittelyt oli hoidettu hyvin. Kaikesta tahmeudesta huolimatta saatiin agilityradalta luokkavoitto ja ensimmäinen LUVA. Kaks vielä ja edessä siirto kakkosluokkaan! :)

U ja palkinnot :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kiireiset viikot

Mikä siinä onkin, että kiire kasautuu? Koiraharrastajalle kevät (ja kesä) on kiireistä aikaa. Tänä vuonna toukokuulle pakkautui koiraharrastuksia normaalia enemmän. On koiranäyttelyä, agilitykilpailuja ja kirsikkana kakun päällä näyttelymatka ulkomaille.  Lisäksi on yksi match show järjestettävänä. Koirien trimmauksia ja ennen kaikkea oman näyttelypuudelin turkin puunausta. Ai niin, töissäkin pitää käydä. ;)
Komea nuori mies Weeti (Walnut Plan To Be A Winner) trimmauksen jälkeen :)

Itseppä olen harrastukseni valinnut. Ei pitäisi valittaa. Eniten hermoja rassaa se uuniremontti, joka siis vieläkin on vaiheessa! Ei tullut laattojen asentajaa maanantaina niinkuin piti! Nyt sen pitäisi tulla perjantaina. Parasta ois tulla. Maanantaina olikin tuon tiimoilta sellainen v*tutus ketutus että ei oo tosi. Toisia ohareita ei miun hermot kestä! 


Kaiken kiireen keskellä pitäisi älytä palailla dieettiin. Ruoka maistuu lähes normaalisti ja aamuisin ei peilistä katso takaisin turvonnut möhömaha. Vielä en kuitenkaan saa syötyä niin isoja annoksia kuin on suunniteltu. Jospa se maha palautuisi normaaliksi pian! Tällä hetkellä myös palkkari meinaa tulla treenin jälkeen ylös ja aminohappojuomat närästää. :( Ei treenitkään kulje, jos ei saa tankattua polttoainetta.

Maanantain treenistä on palauduttu ja tänään kävin veivaamassa olkapäät ja ojentajat. Kotisohvalla lorviessa on ollut aikaa tsekkailla netistä erilaisia treenivideoita. Niiden innoittamana tuli tänään kokeiltua uusia liikepareja. Aivan mielettömän pumpin saa aikaan seuraavilla liikkeillä:


Vipunostot eteen mutkatangolla niin monta toistoa kuin tulee kohtalaisella tekniikalla + heti väsyessä liikkeen vaihto pystysouduksi. Uuuuaaaah mikä polte etuolkapäissä!

Sivuolkien varma polttaja on tottakai sivuviparit. Ja ne on siitä mainio liike, että variaatioita on vaikka miten paljon. Tänään tein aluksi liikkeen todella tarkalla tekniikalla, pienen pieni liike riittää kun keskittyy tekemään liikkeen sivuolkapäillä! Toistoja niin monta kuin tulee ja siihen päälle vielä maksimimäärä toistoja hieman rumemalla tekniikalla. Ai kamala mikä polte! Painot meinasi pudota käsistä, kun polte oli niin kova. Kokeilkaas!

Mikään liike ei ole vielä raskaita punnerruksia voittanut, mutta joskus on ihan terveellistä säästellä niveliä. :) Ja mielekkyys säilyy tekemiseen, kun vaihtelee liikkeitä silloin tällöin. Ja kyllähän se motivoi, kun peilistä näkyy vieraat kädet. Tai omathan ne on, mutta niin pumpissa ettei niitä meinaa omiksi tunnistaa. :D
Deltsit :)
Ojentajien rääkin aloitin taljapumppailulla. Siitä jatkoin tekemään kapeaa penkiä ja levypainolla punnerrusta niskan takaa. Loppuviimeistely dippikoneella ja Panattan ojentajakoneella. Kiitos nam. Ojentajat huusi hoosiannaa. :D

Tällä viikolla olisi aikomus käydä vielä kaksi kertaa salilla. Lauantain treenit on vielä kysymysmerkillä, riippuu miten pitkään Savonlinnan agilitykisoissa menee. Vai pitäisikö käydä sunnuntaina testaamassa aamusali ennen töihin menoa? Ois aika truu fitnessmeininkiä. :D Sunnuntai aamuna olla salilla pumppaamassa puol 7. :D 

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Luvattoman pitkäksi on venynyt bloggaustauko. Hyi hyi. Syy oli kuitenkin niinkin huvittava, etten päässy lähellekkään tietokonetta. Joo, "työhuone" on ollut romuvarastona remontin vuoksi ja tää on ollut täynnä huonekaluja. :D Kyllä muuten osaa ottaa hermoon sotkun keskellä eläminen ja remontin valmistumisen odottaminen. Uaah! Iso homma oli vanhan leivinuunin purkaminen ja uuden kasaaminen, mutta nyt se on piru vie tehty! 

Vaikka salille ei nyt sattuneista syistä ole päässyt, on tottavie treenattu! Miltä kuulostaa n. 3 000 kiloa kiveä pihalla ja niiden roudaaminen sisälle asuntoon? Ja sitten niiden ojentelu muurarille?? Kevyttä ;) Mutta voin sanoa, että kyllä kannatti. Nyt saan katsella olohuoneen sohvalta kivipintaa, jonka olen ihan ite valinnut näkymään. :D Ihan sain luvan valikoida nättejä paloja, jotka tulivat näkyvälle paikalle. :D
Palikat levällään pitkin lattioita

Siitä se alkoi kasautumaan

VALMIS!

Edustan lattialaatat vielä puuttuu
Viime viikon treenit meni ihan plörinäksi. Kävin kyl jumpalla ja huisin hyviä treenejä sain aikaiseksi. Mikä ihme siinä onkaan, että se viikon raskain treeni, jalkatreeni, pitää käydä tekemässä aina yövuorojen jälkeen?!? Itsensä kiduttamista. :D Kävelin salilta pois vaappuen kuin ankka ja aminohappojuomat meinasi nousta takaisin päin. 
Lenkillä

Satu <3 Selkätreeni
Ruokailuista en haluaisi edes puhua. Suoraan voin sanoa, että ei todellakaan ole tullut mentyä ruokavalion mukaan. On mennyt mm. karkkia, pullaa ja sipsiä kurkusta alas. Eikä kaikki ateriat ole menneet täysin ohjeen mukaan ja vaa'an kautta. Aamupalasta olen pitänyt kiinni ja edes toinen lämmin ateria on ollut suunniteltu. Muut on sitten menneet soveltaen enemmän tai vähemmän. Paino oli kuitenkin vain vähän noussut, ja sekin ottaa harppauksen alas päin kunhan taas pääsen arkeen kiinni. 
Nuo housut jäi mm. viime kesänä käyttämättä kun olivat inhottavan kireät. Nyt ne oli löysät! :) Vuosiin en myöskään ole käyttänyt tuollaisia t-paitoja. :)

Pahimmat kylkimakkarat ovat jo häipyneet. :)
Ärsyttää tuo oma lipsuilu aivan suunnattoman paljon. Joo tiedän, kohtuus kaikessa ja kultainen keskityi yms yms. Mutta jos ihan oikeasti haluaa tulosta, on myös pään pysyttävä kasassa! Varsinkin näin alkuvaiheessa haluan saada ruokarytmit rutiiniksi. On opittava löytämään omaan arkeen uudet rutiinit, joilla voin pyörittää tätä palettia jatkossa hieman rennommin. Ja kun saan arjen rullaamaan, on taas aikaa keskittyä muuhunkin elämään.

Koirahommissa on myös ollut hiljaisempaa, kuten arvata voi. Just äsken laitoin menemään agilityn kisailmoittautumisen. Oman seuran kisat, jotka olisivat huomenna, unohdin ihan täysin. Ärsyttää sekin! Jospa tää taas tästä. :D
Työnjohtajilla on ollu rankat ajat. ;)


Tulipahan aikamoinen valivali postaus. Kiitos ja anteeksi!
Niin ja HYVÄÄ VAPPUA! :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Loma vietetty!

Viikon loma oli ja meni ihan liian nopeasti. Rehellisesti sanottuna töistä irroittautumiseen tarvitsee pidemmän ajan kuin yhden viikon! Ei ollut kovin levännyt olo töihin palatessa. Kolleega naureskelikin ettei oo ennen nähnyy minuu niin väsähtäneenä, kun nojailin osaani toimistotuolin selkänojaan istuessani siinä väärinpäin. :D Vink vink vaan työnantaja, että sitä lomaa vois olla vähän enemmän tai edes niitä vapaapäiviä ennen ja jälkeen loman!

Suurin syy väsymykseen taisi olla hullunmylly lauantai. Aamulla olin hereillä jo ennen seitsemää, ihan ilman herätyskelloa. Mars ylös tekemään aamupalaa ja siitäpä sitten alkoi remonttihommat. Hiljalleen alkoi porukkaa valua taloon: miun ja J:n vanhemmat. Uuni sai kyytiä ja nyt on aika avara tuo meidän olohuone. :D Arvostaisin suuresti rehellistä talokauppiasta! Ainakin siinä vaiheessa, kun kaupat on jo tehty ja vielä kysellään onko uunissa varmasti kaikki ollut ok, kun me ei sitä saada halutulla tavalla toimimaan. Ai että ottaa hermoon! Koti on miulle niin tärkeä, että ahdistaa kun täältä puretaan jotain ja joutuu elämään kaaoksen keskellä. :( Onneksi remontin pahin vaihe on jo ohi.

Siltä se vanha näytti. Nätti kyllä, mutta toimimaton.

Muoveilla suojattu remppatila ettei karmee pöly leviä koko mökkiin.  



Sumea remontti Satu :D Tuo haalari oli aivan huippu! :D
Lauantaina iltapäivällä suuntasin myös koirien kanssa Pärnävaaralle agikisoihin. Uun kanssa juoksin kaksi kivaa rataa ja ensimmäisen radan tuloksella päästiin oikein kolmannelle sijalle. Ei huono. :) Ja olipa kivaa nähdä paljon kavereita! :) Väsymys vaan painoi ja toisella radalla en jaksanut enää oikein keskittyä.
Astetta reippaamman näköinen kisakaveri ;)
Uun voittama lelu :) Oli mieluinen! :)

Sunnuntain ja maanantain olin molempina päivinä töissä 12 tuntia. VÄSYTTÄÄ! Hermot on kireellä ja olo tosi nuutunut. Pääsiäisen aikaan myös syömiset ovat hieman lipsahtaneet. Onneksi olin työeväät valmistanut jo perjantaina, joten töissä oli lasketut ja suunnitellut eväät mukana. Suklaata tuli syötyä, ei kuitenkaan älytöntä määrää ja äitin tekemää superhyvää mämmikakkua! :P 

Nyt on palattu ruotuun ja arkeen. Aamulla kasin maissa ylös ja aamupuuron keittoon. Kävin salilla treenaamassa selkää ja ai että miten tuntui hyvältä! :) Pitkästä aikaa tein kulmasoutua levytangolla sekä alataljaa leveällä otteella. Tuntuma säilyi hyvänä läpi treenin ja en voi sanoin kuvalla kuinka hyvältä tuntui treenata jenkan huutaessa korvilla. :D Tuli tarpeeseen viikonlopun hälinän jälkeen. Ja salillakin oli ihanan hiljaista. Saispa aina treenata noin rauhassa. :)


Jaahans. Täytyy tän vapaapäivän kunniaksi tehdä muutakin kuin istua koneella. Pyykkiä pesemään, astioita laittamaan astianpesukoneeseen ja ehkä pieniä viherpeukalointejakin voisi tehdä. Tänään myös hieman remonttijuttuja.
Joko lukijat ovat palanneet arkeen? Kuinka teillä pääsiäinen sujui? :)