Ilo tulee itsensä hyväksymisestä. Etsi täydellistä hyväksyntää, älä täydellistä elämää - Tuntematon

On ollu taas hiljaista. Olen kärsinyt kirjoituslukosta. Ajatuksia eri aiheista on vaikka millä mitalla, mutta en vaan ole saanut niitä tekstiksi. Kokeillaan onnistunko nyt?

Alkukevät on ollut aika raskasta aikaa. Useita menetyksiä. Siinä murheen keskellä on tullut pohdittua omaa elämää paljon. Ja yksi ajatus on noussut ylitse muiden.

Miun tie...

Nimittäin hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen sekä muuttuvan maailman hyväksyminen. 

Miulla on mennyt todella todella paljon aikaa oman itseni hyväksymiseen. Teini-ikä oli sitä pahinta aikaa, kun etsiskelin minuutta. Jälkeenpäin ajatellen olin enemmänkin muiden kopio kuin aidosti oma itseni. Moinen kuuluu teini-ikään, toisilla vahvempana kuin toisilla. Mutta tämä kopiointi ja ennen kaikkea muiden miellyttäminen on jatkunut pitkälle aikuisikään. Erityisesti tuo muiden miellyttäminen. 

Yhä edelleen jännitän varsinkin perheen keskuudessa tuoda julki ajatuksia, toiveita ja haaveita jotka ovat itselle tärkeitä. Kyseenalaistamisessa ei ole mitään vikaa, mutta meidän perheessä ei koskaan ole ollut mikään erityisen kannustava ilmapiiri, kun kyseessä on ollut urasuunnitelmat tai vaikka uusi harrastus. Lähestulkoon kaikkeen on suhtauduttu enemmän tai vähemmän epäilevästi, eikä kannustamisesta heti alussa ole ollut tietoakaan. Tämä on kantanut pitkälle aikuisikään ja näkyy edelleen. Aika ahdistavaa.

Äitiys ja sen tuomat muutokset ovat olleet kaikessa rankkuudessaan positiivinen sysäys oman itsensä hyväksymiseen. En vertaile itseäni toisiin äiteihin enkä myöskään vertaile lapsia keskenään. Miulle on ihan sama milloin siun PirkkoPetteri on lähtenyt liikkeelle tai tehnyt hampaansa tai ihan mitä vaan. Haluan luoda tuolle omalle jälkikasvulle ympäristön, missä saa olla just sellainen kuin on ilman vertailua muihin. 

Fitness toi myös itsensä hyväksymistä. Keskityin vain omaan tekemiseen ja itsensä kehittämiseen. Oli aika, kun vertailin mm. treenipainoja tai kehitysvauhtia mutta oikeastaan valmennusken myötä fokus keskittyi vain itseen. Viis muista tai muiden painoista! Lajin valinta sai aikaan myös paljon kritiikkiä mm. kavereiden keskuudessa. Perheelle (J:a lukuunottamatta) en tavoitteista huudellu, ihan vaan siksi että mitään kannustusta en olisi kuitenkaan saanut, päinvastoin.

Tiimi <3

Koiraharrastukset on myös kiva arvostelun kohde. Omalle kaveripiirille on täysin normaalia, että koiria on monta ja niiden kanssa reissataan pitkiäkin matkoja, jopa ulkomaita myöden. Kaikille tämä on oo fine ja sitä on kiva arvostella. Ja nyt varsinkin, kun taloudessa on myös lapsi! No mutta onhan se ihan kamalaa kun lapsi joutuu elämään koirien kanssa. ;) Ja raukka joutuu jossain vaiheessa olemaan ilman äitiä, kun äiti harrastaa! Ja äiti on taas astetta parempi ihminen kun on hetken aikaa tehnyt sitä mistä tykkää eniten.
J on todennut, että kyllä huomaa niin koirasta kuin mutsistakin että treeneissä on käyty. On meinaan mieliala ja käyttäytyminen taas hyväksyttävämpää. ;) 

Miulla on paljon haaveita. Haaveet on tehty toteutettaviksi, mutta yksi iso jarru on se, että pelkään mitä muut miun valinnoista sanoo. Liittyypä se haave työhön tai elämäntapaan. Ja en pelkää sitä mitä kaverit sanoo vaan perhe. Ajatuksen tasolla tieden tasan tarkkaan, että hittoako se niille kuuluu (no J:lle kuuluu koska elää saman katon alla), mutta muille ei pitäis miun valinnoilla olla hirveästi merkitystä. 

Nyt aika mennä syömään ja sit me lähdetään H:n kanssa moikkaamaan kavereita. <3 Ihanaa viikonloppua ja...

Hyväksykää itsenne älkääkä välittäkö siitä mitä muut sanoo <3

Oonko haukannut liian ison palan?

Se tunne, kun teet parhaasi mutta siitä huolimatta epäillään teetkö tosissasi. On oikeesti paska tunne. Varsinkin, jos tavoittelet täydellisyyttä ja otat kritiikin raskaasti. Ja kun otat tuollaisen kritiikit raskaasti, et myöskään (tietenkään) osaa ymmärtää asiaa miltään muulta kantilta.

Siinäpä viime päivien fiilikset. Siipi ollut maassa. Syynä voimatasojen jumahtaminen, jopa laskeminen nimenomaan jalkatreeneissä. Ensimmäinen epäilyshän oli, että teenkö treenit tosissaan. Niin, teenkö? Voiko korvien väli pettää miut niin pahasti, että meinaan jäädä prässissä 120 kilon alle, vaikka joitakin viikkoja aiemmin olen paukuttanut sarjoja 140 kilolla? Tai sumomavessa olen kiskonut maasta 90 kiloa rautaa ilmaan kahdeksan toiston verran ja nyt nouseekin vain viisi toistoa 80 kilolla. Entäs sitten, kun ne pirun kyykyt ei vaan meinaa nousta edes 40 kilolla? Yritän tehdä laajalla liikeradalla, kyykätä oikeasti alas, pitää selän suorassa ja antaa voiman tulla jaloista. Ja lopputuloksena on paineentunne alaselässä ja matalat voimatasot. :(

                                             PRKL!

Jos itse olisin valmentajan roolissa epäilisin myös heti tekeekö treenaaja asioita tosissaan. Mutta voi jösses miten se osuu syvälle sisimpään, kun nuo epäilykset kohdistuu omaan itseen. Ensimmäisenä ajatuksena on auttamatta se, että olenko oikeasti näin huono? Teenkö tosissaan? Vai vaan vähän sinne päin? 

Nytkö on tultu siihen hetkeen, kun korvienväliä kysytään? Mie luulin, että nää on vaan diettijuttuja. :D Paineet kehittyä on kovat. Tällä hetkellä en muuta ajattele kuin kehitystä. Hinku olisi olla salilla koko ajan, treenata ja tulla aina vaan paremmaksi. Syödä hyvin ja riittävästi ja antaa lihaskasvulle kaikki mahdollinen tuki. Siinä rinnalla elää myös muutakin elämää: sairaanhoitajan työ, parisuhde, kaverit, koiraharrastus. Kaikkea rytmittää kuitenkin fitness.

On vaikeaa hyväksyä oma heikkous. Ei mielen- vaan kehon heikkous. Tää miun alakroppa ei ole kunnossa. Liikkuvuus on entistäkin huonompaa, vaikka rullailen ja venyttelen säännöllisesti. Hermotus ei pelaa kunnolla tuonne takaosastolle ja tuntuman saaminen on vaikeaa. Siinäpä haastetta kerrakseen. En todellakaan valita ja tuskaile tyhjästä. Kuvat kertokoot enemmän ongelmista. Kuinka alas kyykkyyn sie pääset selkä suorana ja niin ettei polvet lähde kääntymään sisään? Leveällä jalka-asennolla ja hartian levyisellä jalka-asennolla. Mie en pääse alas kippaamatta eteenpäin. 

Ja jos kyykkyasenossa on tuollaiset ongelmat, eivät ongelmat lopu myöskään prässissä, hackissa, mavessa... You name it! Mut onhan niitä liikkeitä jotka myös sujuu: lantionnostot, askelkyykyt, koukistukset, ojennukset, pakarapotkut.. Mutta kehittääkö ne lihasta riittävästi? En tiedä. Mie yritän ihan oikeasti opetella kehittämään omaa liikkuvuutta ja saada ongelmat käännettyä voitoksi. Mutta riittääkö se?

Voinko tällä menolla saada kehitettyä fyysikkaa niin, että olisi järkevää kiivetä lavalle esittämään tuloksia? Just nyt en tiedä. MUTTA mie haluan yrittää ja tehdä parhaani. Riittääkö se? Parhaani ainakin yritän.

Pienet on ihmislapsen ongelmat. :D Naurettavaa eikö totta?

Ja ettei kaikki menisi pelkäksi valittamiseksi on paljon hyvääkin tapahtunut. Uljaksen kanssa on tällä viikolla treenattu urakalla häiriötreeniä viikonlopun kisoja varten. Toivottavasti lauantaina saataisi tehtyä ehjät radat. 

Ravitsemuksen suhteen palautusjuoma teki come backin ja lisäksi treeninaikaiseen juomaan lisäillään hiilareita hiljalleen. :) Palautusjuomaa on ollu ikävä. :D Se on kovan treenin jälkeen nälkä, mutta ruokaa ei meinaa saada alas ainakaan tuntiin. Palkkari helpottaa vähän tilannetta. :) 

Tää lähtis nyt paistamaan broiskua ja väkertelemään huomisia eväitä. Huomenna aamuvuoro ja sitten edessä NELJÄN päivän vapaat! :) 

Minun fitness

Se aika vuodesta, kun Fitness on päivän kuumin puheenaihe. Niin hyvässä kuin pahassa. Taidanpa myös mie sotkea lusikan tähän soppaan. ;)

Viikonloppuna kisatut SM karsinnat Jyväskylässä saivat aikaan aikamoisen fitnessmyrskyn blogimaailmassa. Aika selkeä kahtiajako näyttäisi mielipiteissä ja kirjoituksissa olevan: ne ketkä kisaavat/aikovat kisata vastaan ne ketkä eivät tavoittele lavalle nousua. Ärhäkkää tekstiä jotka varmasti provosoivat monia!

Rehellisesti sanottuna en ole jaksanut lukea tekstejä sanasta sanaan. Muutaman tekstit olen selaillut "puolesta ja vastaan" ja toki paljon hyviä näkökulmia on noussut esille. Suuremmalla mielenkiinnolla olen kuitenkin lukenut viikonloppuna kisanneiden tuntemuksia, iloa, onnea ja pettymyksiäkin. Tämä kaikki on toki saanut miut miettimään entistä enemmän omia kisahaaveita. Toistaiseksi niitä ei ainakaan ole haudattu :D

Tänään juttelin fitneksestä miun fyssarin kanssa. Menin viikko sitten tunnustamaan hänelle, että haaveilen fitneslavalle nousemisesta ja sen eteen ruvetaan nyt töitä tekemään todella. Ollaankin käyty todella mielenkiintoisia keskusteluja valmentamisesta ja valmentajan valinnasta, ruokavalioista, henkisestä kantista ja lajin vaikeudesta. Ja mikä parasta, näissä haaveissa kukaan ei ole minuu tyrmännyt! Vaan tsempannut, kannustanut ja jotkut (kuten tää fyssari) antanut todella hyviä vinkkejä. Olen otettu! :)

Mutta mitä fitness on miulle? Yksi osa siitä on lavalle nousu, mutta tärkeimpänä kuitenkin kaikista treeniä salilla, monipuolinen ja puhdas ruokavalio sekä terveys. Kilpailut ovat vain pieni osa, se helmi jota halutessaan tavoitellaan. Miun päälle ei riitä vain itseäni miellyttävän kunnon tavoittelu. Se on liian abstrakti asia, kaipaan konkreettisemman tavoitteen. Tämä sopii miulle. Jollekkin muulle on se unelmakropan tavoittelu tietämättä ehkä itsekkään tarkalleen millainen se on. :) Se, että kilpailuviettiä ei ole, ei tee punttimimmeistä epäfitnestä. :)
Joukkuelajit eivät ole minuu varten. Tykkään yksin puurtamisesta enemmän. Nautin itseni ylittämisestä ja voimatasojen noususta. Tykkään siitä, että olo on energinen ja kroppa kiinteä verrattuna siihen vanhaan löllöön Satuun, joka ei jaksanut persuustaan sohvalta nostaa.

Lähtökohtaa ja matkan varrelta napsittuja.

Tänä aamuna otettu. Ja olen YLPEÄ siitä mitä olen saanut aikaan!
Fitness epäterveellistä??

Lajin terveellisyys on se joka jakaa mielipiteet jyrkästi. Ja ei, en aio ottaa tähän syömishäiriönäkökulmaa! Paljon puhutaan naisten hormonitoiminnan sekoittumisesta, kilpirauhasen ongelmista yms. Itse uskon siihen, että jos on AMMATTITAITOINEN valmentaja, hän kykenee ohjaamaan dietin turvallisesti läpi niin ettei kroppa mene täysin pois raiteiltaan. Ja valmennussuhde ei lopu kisoihin, vaan valmentaja auttaa palautumaan myös kisojen jälkeiseen elämään ns. normaaliin arkeen. Tänä päivänä ei dietin tarvitse olla pelkkää kanaa ja parsakaalia höystettynä maitorahkalla! Oma uskomukseni on, että yksipuolisuus on avaintekijänä siinä, että kroppa vetää tilttiin. Siihen päällle viikon (tai pidempi) hallitsematon mässäily kilpailujen jälkeen niin lopputulos on varmasti huonosti voiva ihmiskeho. 

Oikeastaan on huvittavaa lukea entisten fitnesskisaajien selostuksia kuinka fitness pilasi elämän. Muistan, kun n. viisi vuotta sitten haaveilin fitnesskisoista ja seurailin silloin silloisia kilpailijoita. Monella dietti oli PALJON askeettisempi ja yksipuolisempi mitä tämän päivän diettaajilla. Tuolloin mietin, että on niin hullun hommaa että ei miusta moiseen ole. Ja sitten koko fitnessinnostus katosi teille tietämättömille kokonaan muiden harrastusten tullessa kuvioihin.

Monipuolista ja HYVÄÄ! :P

Fitnessruokaa nro. 1! Maitorahkaa! :D

Fitnessurheilua ei voi täysin verrata muihin kilpailulajeihin. Onhan fitnesskisoissa pääpointtina ulkonäkö minkään konkreettisen tuloksen esim. penkkipunnerrus, pikajuoksu, maraton sijaan. Mutta sopii vaan mietti millaista toimintaa kilpaurheilu on muissakin lajeissa. Löytyy painoluokkia, joihin kisaaja mahdutetaan keinolla milla hyvänsä ja on lajeja joissa vammautumisriski on VALTAVA. Kaikkia kilpailulajeja, myös fitnestä, yhdistää tinkimätön asenne treenaamiseen ja kurinalainen elämäntapa kilpailuihin valmistautumisessa. Verta, hikeä ja kyyneleitä, sitä se kilpaurheilu on lajissa kuin lajissa. Tähän voisi liittää vielä vaikka hevos- ja koiraurheilun! Töitä on tehtävä, jos menestystä halutaan! Ja myös kilpaeläimillä on ruokinta ja treenaaminen tarkkaa. Etenkin, kun halutaan lajin huipulle.

Toivottavasti kukaan ei vedä herneitä nenään tämän ajatuksenjuoksun perusteella ;) En vaan malttanut olla ottamatta kantaa tähän kuumaakin kuumempaan puheenaiheeseen.

Epämukavuusalueet ja sinne rohkeasti meneminen

Vanha juttu jo, että treeneissä pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle, jotta tulosta saadaan aikaiseksi. Tuttua eikö vain? Silloin tällöin ihan normiarjessakin epämukavuusalueille meno tekee hyvää.

Pidän itseäni ujona ja varsinkin isommassa ja uudessa ihmisporukassa hiljaisena. En vaan koe, että miulla ois mitään sanottavaa. Tuttujen kanssa olen höpöttäjä ja äänessä paljon, mutta uudet asiat saa miut varuilleen. Siinä yksi syy miks minuun tutustuminen voi olla aluksia vaikeaa. :D En mie oo paha vaikka näytän kiukkuiselta xD

Tämän viikon hienoimpina hetkinä haluan mainita vaihto-opiskelijan ohjaamisen töissä. Kyllä vaan, minä joka en todellakaan halua puhua ENGLANTIA UUDEN ihmisen kanssa. :D Lomareissuillakin olen aina tuppisuu. Mutta mie selvisin! Kaksi päivää oli huippuja ja oikeasti oli mukavaa, eikä se puhuminen ja sanojen löytäminen ollut kovin vaikeaa. :) Kolleegoilta tuli palautetta, että loistavasti meni! Ja kaksi päivää! Ja osasin jopa puhua ihan työasioista ja opettaa uusia asioita. Jes!

Epämukavuusalueeksi voisi varmaankin mainita myös selän/pakaran kuntoutuksen aloittamisen. Fyssarilta tuli kotijumppaohjeet, joita olen päivittäin noudattanut. Siihen lisäksi olen vielä salitreenien yhteydessä helppoja ja kevyitä liikkeitä tehnyt keskittyen pakaran oikeaan aktivoimiseen. Voi jee miten tylsää! Esim. eilen olin intopiukeana tehnyt rinta treenit ja siihen lisäksi olkapäitä. Fiilikset latistui heti pakarapotkuja tehdessä sillä se vaan oli niin pirskatin tylsää. :( Vaatii siis korvienväliltä paljon malttaa rauhassa kuntouttaa. Ei ollenkaan mukavaa tälläiselle malttamalttomalle sielulle. Voi miten odotankaan sitä päivää, kun selkään/pakaraan/takareiteen ei koske!

Kipu ei ole este, se on vain hidaste! Uuteen nousuun uudella tsempillä!
#hupparikansanpuolella Käykääs katsomassa ja osallistukaa haasteeseen hyvän ja tärkeän asian puolesta! :)

Ja ihan meinasi unohtua! Epämukavuusalueeksi nimitän myös treenit tyhjällä vatsalla! :D Niin hölmöltä kuin kuulostaakin, on aamupala ja sen syöminen tärkeääkin tärkeämpi juttu ja nälkäisenä olen kiukkuinen. Aamutreenit on jo vanha juttu ja rehellisesti sanottuna nautin niistä! Vaikkakin kellon soiminen klo. 5:30 ei todellakaan ole mukava juttu. Torstaina kuitenkin nukuin hieman pidempään ja mars mars jumpalle ilman aamupalaa. Vain lasi vettä ja latausjuoma. Ja ei se niin kamalaa ollut. Selvisin, en ollut kiukkuinen ja lihakset meni pumppiin ja kerrankin haba näytti omaan silmään siltä että se on kasvanut. Treenin jälkeen aamupala autossa körötellen töitä kohti. Miksipä en toistekkin treenaisi tyhjällä vatsalla? Ajatuksen tasolla tuntui kamalammalta, mitä se sitten todellisuudessa oli!

Tää viikko on mennyt todella väsyneissä tunnelmissa. En tiedä mikä väsyttää. Ruokavaliossa on hiilaria mukavasti, niitä ei ole vähennetty, koska paino on tippunut tasaisesti. Treenit ovat sujuneet oikein mallikkaasti ja voemaviikkoa elellään. Painot nousussa ja lihakset kipeinä. :D Tää voimaviikkojen ja volyymiviikkojen vaihtelu on ollut nappivalinta. Kiitos latausjuoman, treenit kulkee hyvin vaikka muuten väsymys painaa. Tuntuu, että voisin taas nukkua joka päivä päiväunet eikä aamutkaan meinaa lähteä käyntiin. Asiaahan ei yhtään auttanut loppuviikon kruunannut työputki: aamuvuoro + pitkä päivä (12h) + kolme 12 tunnin yövuoroa. Phuuuh!

Kotiin lähdössä. VÄSYTTÄÄ!!

Ensi viikolla on keventelyn aika. Tästä väsymyksestä päätellen se on todellakin tarpeen. Arjen pyörittäminen onnistuu vähän helpommin, kun on noita menoja siihen malliin, että treenien liittäminen niiden lomaan olisi aikamoinen haaste. Keventelyä treeneistä ja lisäksi tankkauspäivä miun syntymäpäivänä! Ensimmäistä kertaa ikinä! Hassua. Miten usein olenkaan ihastellut erinäisistä blogeista tankkauspäivien herkkuja :D Niitä herkkuja, jotka ennen olivat jokapäiväistä meikäläiselle. :D Ja kuten fitnessmimmin kuuluukin, olen jo vähän miettinyt mitä ko. päivänä syön. :D En vain ole päättänyt minä päivänä herkuttelut herkuttelen. Ehkäpä se päivä ansaitsisi ihan ikioman postauksen? Tankkauspäivä ei osu vielä ensi viikolle, vaan vedetään ensi viikko matalammilla kaloreilla ja ennenkaikkea matalammilla hiilareilla. En juhli synttäreitä muuten, joten eikös hiilareiden tankkaaminen käy juhlimisesta?? Kotona jo ilmoitin, että lettuja haluaisin silloin syödä! :D

Alan olla muiden harrastusten kanssa siinä pisteessä, että pientä priorisointia on mietittävä. Eniten ärsyttää se, että treenit oman koiran kanssa ovat olleet todella vähissä, mutta sitten sitä muuta koiramaista menoa on tähän syksyyn pakkautunut ärsyttävyyteen saakka. Olen sitä mieltä, että harrastaminen on hyvästä mutta sen täytyy olla hauskaa ja siitä täytyy nauttia. Rehellisesti sanottuna harrastustoimintaan liittyy tällä hetkellä myös sellaisia asioita joista en nauti. :( Tärkeysjärjestys harrastuksissa on seuraava: oma jaksaminen (ja työt jotka sotkevat harrastamista paljon), omien koirien treenit ja sitten vasta kaikki muu jos paukkuja riittää. 

Haastan nyt jokaisen tämän tekstin lukeneen menevän rohkeasti sinne epämukavuusalueelle, edes yhtenä päivänä yhden kerran! 

Liittyipä se töihin tai treenaamiseen, rohkeasti vaan! :)

Ongelma nimeltä iho

Nuorena tyttönä kärsin hankalasta aknesta. Varsinkin yläselkä oli kipeä isoista ja syvistä finneistä ja en edesä kesäkuumalla kuvitellutkaan kulkevani ulkona selkä paljaana. Tuli kokeiltua vaikka mitä puhdistusaineita, rasvoja, paikallishoitoaineita sekä useampi tetrasykliinikuuri. Antibiootista oli apu hetkellinen, mutta eihän pitkät antibioottikuurit koskaan tee hyvää elimistölle! Sivuoireita tuli, hankala närästys niistä merkittävämpänä.

Lopulta kävin ihotautilääkärin pakeilla ja isotretioniini resepti kädessä kävelin kotiin. Siihen vielä kylkeen antibioottikuuri (onneksi lyhyt sellainen). Tuolloin olo oli toiveikas. Olihan lääkäri luvannut että nyt lähtee akne!

Nopeasti kuuri rupesi tepsimään. Antibiootti rauhoitti tulehdusta ja isotretioniini pääsi myös tekemään "taikojaan". Tämän a-vitamiinijohdannaisen sivuoireetkin tulivat essin hyvin pian! Ensimmäisenä tuli suupielien halkeilu. Voi jee miten kipeä suu oli! :( Maksakokeissa kävin pari kertaa ja onneksi maksa-arvot eivät lähteneet nousuun! Pian tuli myös ihon kuivuminen. Ja muiden limakalvojen. Tuolloin olin onnellinen, että finnit hävisivät ja iho oli parhaimmassa kunnossa mitä vuosiin ja baariin kehtasi mennä toppi päällä. ;) 

Kuuri loppui aikanaan. Tänä päivänähän koko kuuria ei edes saa kerralla, vaan lääkärin pakeilla täytyy useamman käydä kontrolleissa. Myöskään raskaaksi tuleminen on ehdottomasti kielletty sikiöepämuodostumien vuoksi. Aikamoinen myrkky siis! Tuolloin ei kiinnostanut millaista myrkkyä kurkusta alas laitoin, pääasia että iho parantuisi.

Siinä se on, "myrkyn" kemiallinen kaava. Kuva wikipediasta kopsattu.

Vuosia menikin ilman iho-ongelmia. Mitä nyt ihon ja limakalvojen kuivuus jäi riesaksi. Yhä tänä päivänä ja erityisesti talvella tuo kuivuus on ongelma. Rasvaa kuluu ja silmätippoja! Varsinkin talvella. Nyt tilanne on vähän parempi, kun muutettiin kerrostalosta pois. Sisäilma ei ole läheskään niin kuivaa. :)

Hiljalleen ne finnitkin löysivät taas tiensä kasvoilleni. Hormooni vaikuttaa tottakai ja varsinkin leuka on hormoonifinnien parasta asuinaluetta. Hiljalleen finnejä on tullut myös muualle kasvoihin sekä kaulalle. Meikki peittää tarvittaessa ja huolellinen puhdistaminen sekä "finnirauta" (komedorauta) ovat auttaneet kotihoitona ihon kohtalaisena pitämiseen. 

Kosmetologi on viimeksi keväällä sanonut miun ihon oleevan hyvässä kunnossa ja suurempia epäpuhtauksia ei ollut. Ihmeellistä! En voinut usko korviani, sillä ihoni ei todellakaan ole kauniin kuulas ja tasainen. Ja kaikki epätasaisuudet eivät ole arpia. Olenko kuitenkin tässäkin asiassa liian kriittinen?

Iho talvella

Kuvissa käytän AINA filttereitä, joilla saan ihon mahdollisimman tasaisen väriseksi ja näköiseksi. Mutta onko iho oikeasti niin pahan näköinen mitä itse kuvittelen??

Tämä kesä on ollut aikamoista taistelua ihon kanssa. Helteet varsinkin ja siitä johtuva jatkuva hikoilu ovat saaneet naamani kukkimaan kuin ruusutarhan!!! Liian usein pestessä iho kuivuu ja rasva tukkii ihohuokosia jatkuvasti hikoillessa. Päätin kuitenkin, että vältän apteekin "finnimyrkkyjä", en halua ns. polttaa iho finnin päältä taikka ympäriltä. Kasvovesi ja vahva aurinkosuoja ovat ystäviäni! Uutena tuotteen kokeilussa seerumi ihon epäpuhtauksia vastaan. Onni on oma luottokosmetologi, joka auttaa ja neuvoo kun apua tarvitaan. :) Toivottavasti näillä hellemmillä hoitomuodoilla saan ihon taas paremmaksi! Enää en todellakaan halua mitään antibioottikuureja elimistöäni sotkemaan!

Ihon kunto vaikuttaa hyvin paljon miun itsetuntoon. Olo on todella epävarma, kun tiedän ihon olevan huonona. Ruokavaliolla voi myös auttaa ihon kuntoa. Tärkeimpänä riittävä veden juominen, jota opettelen yhä edelleen. Lisäksi olen vähentänyt maitotuotteitaa yhteen rahkapurkilliseen ja kahvimaitoon päivässä. Vielä vähän aikaa sitten saattoi esim. rahkaa kulua kahdesta kolmeen purkkia päivässä. Sokeri ja "huonot" rasvat eivät myöskään tee hyvää. Ja sitä sokerihimoa vastaan kamppailen ja valitettavan huonolla menestyksellä. :( Taistelu jatkuu ja en aio lannistua. :) 

Meikkiä en ole kasvoihin loman aikana laittanut kuin ehkä pari kertaa. Muutoinkaan en paljoa meikkaa.

Onko muilla minkälaisia kokemuksia aknen hoidosta? :) Ja nyt nimenomaan toivon niitä lääkkeettömiä hoitomuotoja. :)