Näytetään tekstit, joissa on tunniste venyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venyttely. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tunnollinen työntekijä...

... sairastaa lomalla.

Pitkään onnistuin välttämään taudin. Mutta kuinkas ollakkaan, heti lomalle jäätyä se sitten iski. :( 
Sunnuntaina starttailin uuden treeniviikon, ja treeni kulki ihan kivasti huolimatta yövuoroväsymyksestä. Maanantaiaamuna herätessä olo oli hieman outo, yskitti mutta mitään muita flunssan oireita ei ollut. Keuhkokapasiteetti ei ollut ihan kunnolla käytössä ja hengästyessä varsinkin yskittämään kävi. Jalkatreenin kävin puskemassa siitä huolimatta ja painoja sai lisäillä mm. hackiin, reiden koukistuksiin ja suorinjaloin maveen.
Illan agilitytreenit meni puoliteholla. Kotiin päästyä koski lihaksiin ja niveliin. :( 

Tiistaina yskä jatkui edelleen, ja keukot eivät tuntuneet ihan omilta. Laittelinkin valmentajalle viestiä, että pitikin mennä kehumaan että viime viikko oli hyvä! Heti kostautui ja joku mysteeritauti iski. Tiistai oli jo etukäteen suunniteltu treenittömäksi, sillä sille päivälle oli varattuna ensikokeilu ihokarvojen sokerointiin Kauneushuone Saaraan. :) 
Tiistaina käytiin myös ihastelemassa revontulia. Kyllä ne vaan mykistää. <3 
Suosikkikuva <3



Keskiviikkona olo oli kipeä. Ei tarvinnut kävellä kuin talon päästä päähän niin tuntui että kuiva yskä riipii keuhkot paikoiltaan. =/ Olin suunnitellut tekeväni salilla selkätreenin, mutta jos kävely jo sai keuhkot huutamaan hoosiannaa, niin mitähän ois treeni tehnyt? Keskiviikkona etureidet ja lonkankoukistajat käsiteltiin LPG:llä. Vasen kinttu kipeämpi, mutta 20 minuutin käsittely teki nannaa. Illalla oli venyvyys huomattavasti parempaa! :) 
Keskiviikkona starttailtiin myös vessan remonttia. Revittiin boordi, pakkeloitiin seiniä, hiottiin seiniä ja suojailtiin suojattavat kalusteet + katon raja + lattianraja. Niin ja vielä mie illalla trimmailin yhden koiran näyttelykuntoon. :) 
Lastenhuone? Eehei vaan meidän vessa!
Nyt tuo boordi on historiaa! :)
Torstai-aamuna heräsin siihen, että tuntuu kuin kuumetta olisi. Mittari kainaloon ja odottamaan. Olin varma että lämpö olisi kiivennyt yli 38 asteen, mutta väärässä olin. Mittarin mukaan kuumetta ei ollut. Ja mittari oli toimiva, testasin sen varmuuden vuoksi. Päivä meni hissutellessa ja pohtiessa onko kuumetta vai ei. Välillä kylmä ja sitten kuuma. Iho hellanä ja niveliin sattui. Kuumemittari vain sitkeästi väitti, että mimmissä ei kuumetta ole. 
Vessan remppaa jatkettiin, ja J ne suurimmat hommat teki. Seinät sai pari kerrosta maalia ja yleisilme raikastui huomattavasti! :) Kunhan  koko homma on valmis, taidan hairahtaa sen verran tässä fitness-blogissa muille urille ja tehdä pienen remontti-/sisustuspostauksen. :D
Iltaa kohden olo onneksi koheni, päiväunet ja hissuttelu kotona taisiva tehdä tehtävänsä.

Tänään olo on jo paljon parempi! :) Energiaa alkaa olla vaikka millä mitalla, mutta yskä on ja pysyy. :( Vähänkään rivakammin liikkuessa alkaa yskittää. Vielä tänään ei taida olla treenin aika, joten olen sitäkin innokkaammin siivonnut ja hieman hairahtanut muutoinkin kodin sisustushommiin. Selvästi kevät tekee taas tehtävänsä! Pää täynnä ideoita, vielä kun ne saisi toteutettuakin. ;)

Huomenna suuntana Kuopio ja kahden radan verran agilitya kisattavana. Täytyy varmaan kipaista apteekkin hakemaan kunnon yskänlääkkeet, että ei tarvitse ratojen jälkeen keuhkoista luopua. ;) 
Ja samalla reissulla olisi tarkoitus kipaista Ikeassa hakemassa tarvittavia sisustusjuttuja. :)

Maanantaiksi olisi suunniteltu treenit valmentajan kanssa. Tarkoitus oli treenata jalkoja. Saas nähdä joutuuko suunnitelmia hieman muuttamaan? Joka tapauksessa joku treeni vedetään! :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Oonko haukannut liian ison palan?

Se tunne, kun teet parhaasi mutta siitä huolimatta epäillään teetkö tosissasi. On oikeesti paska tunne. Varsinkin, jos tavoittelet täydellisyyttä ja otat kritiikin raskaasti. Ja kun otat tuollaisen kritiikit raskaasti, et myöskään (tietenkään) osaa ymmärtää asiaa miltään muulta kantilta.

Siinäpä viime päivien fiilikset. Siipi ollut maassa. Syynä voimatasojen jumahtaminen, jopa laskeminen nimenomaan jalkatreeneissä. Ensimmäinen epäilyshän oli, että teenkö treenit tosissaan. Niin, teenkö? Voiko korvien väli pettää miut niin pahasti, että meinaan jäädä prässissä 120 kilon alle, vaikka joitakin viikkoja aiemmin olen paukuttanut sarjoja 140 kilolla? Tai sumomavessa olen kiskonut maasta 90 kiloa rautaa ilmaan kahdeksan toiston verran ja nyt nouseekin vain viisi toistoa 80 kilolla. Entäs sitten, kun ne pirun kyykyt ei vaan meinaa nousta edes 40 kilolla? Yritän tehdä laajalla liikeradalla, kyykätä oikeasti alas, pitää selän suorassa ja antaa voiman tulla jaloista. Ja lopputuloksena on paineentunne alaselässä ja matalat voimatasot. :(

                                             PRKL!

Jos itse olisin valmentajan roolissa epäilisin myös heti tekeekö treenaaja asioita tosissaan. Mutta voi jösses miten se osuu syvälle sisimpään, kun nuo epäilykset kohdistuu omaan itseen. Ensimmäisenä ajatuksena on auttamatta se, että olenko oikeasti näin huono? Teenkö tosissaan? Vai vaan vähän sinne päin? 

Nytkö on tultu siihen hetkeen, kun korvienväliä kysytään? Mie luulin, että nää on vaan diettijuttuja. :D Paineet kehittyä on kovat. Tällä hetkellä en muuta ajattele kuin kehitystä. Hinku olisi olla salilla koko ajan, treenata ja tulla aina vaan paremmaksi. Syödä hyvin ja riittävästi ja antaa lihaskasvulle kaikki mahdollinen tuki. Siinä rinnalla elää myös muutakin elämää: sairaanhoitajan työ, parisuhde, kaverit, koiraharrastus. Kaikkea rytmittää kuitenkin fitness.

On vaikeaa hyväksyä oma heikkous. Ei mielen- vaan kehon heikkous. Tää miun alakroppa ei ole kunnossa. Liikkuvuus on entistäkin huonompaa, vaikka rullailen ja venyttelen säännöllisesti. Hermotus ei pelaa kunnolla tuonne takaosastolle ja tuntuman saaminen on vaikeaa. Siinäpä haastetta kerrakseen. En todellakaan valita ja tuskaile tyhjästä. Kuvat kertokoot enemmän ongelmista. Kuinka alas kyykkyyn sie pääset selkä suorana ja niin ettei polvet lähde kääntymään sisään? Leveällä jalka-asennolla ja hartian levyisellä jalka-asennolla. Mie en pääse alas kippaamatta eteenpäin. 
Ja jos kyykkyasenossa on tuollaiset ongelmat, eivät ongelmat lopu myöskään prässissä, hackissa, mavessa... You name it! Mut onhan niitä liikkeitä jotka myös sujuu: lantionnostot, askelkyykyt, koukistukset, ojennukset, pakarapotkut.. Mutta kehittääkö ne lihasta riittävästi? En tiedä. Mie yritän ihan oikeasti opetella kehittämään omaa liikkuvuutta ja saada ongelmat käännettyä voitoksi. Mutta riittääkö se?

Voinko tällä menolla saada kehitettyä fyysikkaa niin, että olisi järkevää kiivetä lavalle esittämään tuloksia? Just nyt en tiedä. MUTTA mie haluan yrittää ja tehdä parhaani. Riittääkö se? Parhaani ainakin yritän.

Pienet on ihmislapsen ongelmat. :D Naurettavaa eikö totta?
Ja ettei kaikki menisi pelkäksi valittamiseksi on paljon hyvääkin tapahtunut. Uljaksen kanssa on tällä viikolla treenattu urakalla häiriötreeniä viikonlopun kisoja varten. Toivottavasti lauantaina saataisi tehtyä ehjät radat. 

Ravitsemuksen suhteen palautusjuoma teki come backin ja lisäksi treeninaikaiseen juomaan lisäillään hiilareita hiljalleen. :) Palautusjuomaa on ollu ikävä. :D Se on kovan treenin jälkeen nälkä, mutta ruokaa ei meinaa saada alas ainakaan tuntiin. Palkkari helpottaa vähän tilannetta. :) 

Tää lähtis nyt paistamaan broiskua ja väkertelemään huomisia eväitä. Huomenna aamuvuoro ja sitten edessä NELJÄN päivän vapaat! :) 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hyvin kulkee ja sit ei kuljekkaan

 Kuntokuvista tuli ihan ok palaute. Kehitystä saaneet kohdat oli omasta mielestä samat mitä valmentajakin sanoi. Samat sanat heikkouksien (takajalat) kohdalla. Huh. :) Eikä se ihrankaan määrä ole lisääntynyt, vaikka painon kanssa on pientä jojoilua ollutkin.

Lepoviikon jälkeiset treenit ovat kulkeneet mallikkaasti. Selkään sai kadoksissa olleen pumpin takaisin. Olkapäät ja ojentajat sai sellaiseen pumppiin, ettei käsi saanut nostettua eikä koukistettua.  Voimatasot eivät ole (vielä) ennallaan, mutta sieltä ne nousee.

Johan se oiskin liikaa pyydetty, että viikon kaikki treenit kulkisivat kuin unelma. Perjantai-iltana oli vuorossa takareidet ja pakarat. Viime kesäinen selkävaiva muistutti taas olemassa olostaan sumomavea tehdessä. Painoa ei ollut edes sitä määrää, millä olin sarjoja kiskonut pari viikkoa sitten. Alaselässä tuntui se samainen venytys, joskaan ei ONNEKSI yhtä voimakkaana. Lopputuloshan se oli, että paineen tunne alaselässä oli ja pysyi ja lantion asento muuttui, vaikka kuinka sitä yritti oikoa. Kyykyistä ei tullu mitään, paine vaan oli, pysyi ja kasvoi. Lopputreenin sai kiukulla painettua läpi. Kotiin päästyä Buranaa huuleen, Voltarenia selkään ja lattialle makaamaan jalat 90 asteen kulmaan. 


Seuraava aamu oli parempi. Päivän aikana tuli huomattua, että ei se selkä normaali ole. Paineen tunne tuli heti, kun seisoi vähän pidempään tai muuten oli jalkojen päällä (kauppareissut yms.). Yövuorossa sama homma. Ja tottakai oli työvuoro, että tekemistä ja jalkojen päällä oloa oli paljon. 

Lepo paras lääke on ja nyt onneksi selkä jo paljon parempi. Mikäli jatkaa oireilua varailen nopsasti ajan OMT-fyssarille. Oma diagnoosi on, että SI-nivel on liikahdellut taas omille asennoilleen ja siitä se paineen tunne.

Kyllä on taas mietityttänyt tuo jalkojen treenaaminen. Niiden kanssa on suuria ongelmia. Etureidet kehittyvät hyvää vauhtia, kun kaikki liikkeet tuntuvat menevän niille. Pakaraankin on kehitystä hiljalleen tullut, mutta takareisiin en saa tuntumaan kuin vain ja ainoastaan koukistuksilla. Ja se ei riitä. :(  Viestiä on mennyt valmentajalla ja odottelen kommenttia. Ottaa päähän! :(

Jospa tästä taas uuteen nousuun. Taidan ainakin uuden LPG ajan varata lähiviikoille ja keskittää sen hoidon pakaralle sekä lonkankoukistajille. Ne oli ne pahimmat. Tuntuu, että mitä enemmän venyttelen sitä enemmän olen jumissa. Varsinkin oikea lonkka kipuilee. Treeni-into ei ole latistunut kuitenkaan mihinkään. Suurin huoli on, että lihas ei kasva, kun en saa kohdistettua treeniä sinne minne pitää.

Uuden viikon kunniaksi uuteen nousuun! Tänään agilityä, huomenna koiraharrastuksen esittelyvideon kuvausta koiraseuralle (ollaan esiintymässä Uljaksen kanssa) ja lauantaina agilitykisat Lappeenrannassa. Siihen väliin vielä pari päivää töitä ja vaaditut salitreenit, täysillä tottakai. <3 

Vahvaa uutta viikkoa! <3 Ja lomalaiset, nauttikaa hiihtolomasta! :) Itse lomailen vasta parin viikon päästä.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kuntokuvien aiheuttama ahdistus

Suunnilleen kerran kuukaudessa on aika ottaa kuntokuvat ja lähettää ne valmentajalle. Ja aina se on yhtä ahdistavaa. :D Onko kehitystä tapahtunut? Mitä jos kehitystä EI ole tapahtunut? Pitäisikö kehitystä olla tapahtunut enemmän? Siinäpä muutamia kysymyksiä, jotka mielessä pyörivät.

Kun itseään katselee peilistä on fiilis, että hei muutostahan on tapahtunut! Kun ottaa kuvan ja katselee sitä, tuntuu että ei helv.....i mitä mie oikein kuvittelen?!?!? Asentojen ottaminen on vaikeaa, kroppa on kiero ja vino kuin korkkiruuvi ja omaan silmään näyttää miltei samalta pullerolta kuin muutama kuukausi takaperin. 

Onneksi jotkut pienet asiat kertovat, että kyllä sitä (lihas)kasvua on tapahtunut. Työhousut kiristää reisistä ja takapuolesta ja mahakin on pienentynyt, sillä vyötäröstä menee pienemmän housukoot päälle. Olkapäissä näen jopa itse kehitystä tapahtuneen, myös niistä valokuvista katsoessa. 

Oma järkikin sanoo, ettei lyhyessä ajassa voi paljoa näkyvää muutosta tapahtua. Ja oma pää tekee tepposia arvioidessa, kuinka paljon muutosta voi näin offilla kuukaudessa tapahtua. Ja onhan se oma jännityksensä aina odotellessa valmentajan kommentteja. ;)

Kommentteja odotellessa on vaan jatkettava eteenpäin. Eilen treenasin etureidet ja kohtalaisesti kulki levon jälkeen. LPG ja lihashuolto mutoinkin oli tehnyt hyvää ja hackissa pystyi paremmin menemään alas ilman, että alaselässä tuntui ikävälle. Prässiä tehdessä oli paukut jo aika vähissä, mutta eiköhän se parane, kunhan tässä pääsee taas kunnolla treeneihin kiinni. Loppusilauksena vielä ankkakävelyä ja -hyppyjä. Tärinä jaloissa oli taattu!

Tänään oli vuorossa selän hieronta #2. Jumissahan se oli kuin mikä yhä edelleen. Varsinkin tuo vasen puoli. Positiivista kuitenkin se, että yläselkä ei ollut enää niin mutkalla kuin viikko sitten ja lihakset reagoivat paremmin käsittelyyn. Huomenna tekemään selkätreeni! Ja kuulostelemaan, onko tuntuma parempi. :)
Ihanaa alkanutta viikkoa! Treenatkaa kovaa! <3

perjantai 20. helmikuuta 2015

Huoltoviikko

Viime viikko oli todella nihkeä. Väsytti, ketutti, paino nousi ja oli nälkä. Tuo väsymys varsinkin oli suurin harmitus. Nukuin viikon aikana useammat päiväunet, joita en normaalisti tarvitse. Treeneissä oli puhti pois, sisulla ja kiukulla tuli kuitenkin joitain ennätyksiä väännettyä. Voimatasot kuitenkin laskussa ja sarjojen toistomäärät vaihtelivat paljon.
Onni on ammattitaitoinen valmentaja ja käsky tuli levätä. Salille on asiaa seuraavan kerran vasta perjantaina. Yhteensä viisi päivää lepoa, sillä sunnuntainakaan en käynyt salilla. Ohjeeksi lepoa, ruokavalion mukaiset eväät, kevyttä aerobista (lenkkeilyä) ja lihashuoltoa PALJON. Suositus oli myös käydä hierojalla ja jaloille testata LPG-hoitoa. 

Tämä tyttöhän teki työtä käskettyä ja tiistaina marssin varailemaan aikaa hierontaan sekä LPG:hen. Hyvin kävi ja sain hieronnan samalle päivälle. Selkä pääsi käsittelyyn ja lopputulemana oli, että se on ihan oikeesti jumissa. :D Lavan alta epäkkäisiin saakka kunnolla kireenä. Hupsista. :D Ihmekkös tuo, jos ei oikeen selkä aukea ja erinäistä pauketta kuuluu lavan seudulta. ;) Huomiona oli myös mutkitteleva ranka: yläselässä mutka vasemmalle ja alaselässä mutka oikealle. Alaselän mutka on ollut vuosia, ylemmän mutkan sai onneksi suoristettua hieronnalla. 

Voi jee miten hyvä olo oli selän käsittelyn jälkeen. Miltei euforinen. Käsittely ei tehnyt suuremmalti kipeää, vaikka jumeja auottiin. Seuraava aika on heti ensi viikon alkuun, että saadaan paremmin jumeja helpotettua. Aaaaaah. Mii laik!

Ja keskiviikolla oli varattu LPG. Jep, yövuorossa olin töissä ja unet jäi taas kerran vähän nafteiksi. Mutta en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun vapaa aika löytyi noin nopeasti. Lpg on alipaineella tapahtuva imurullaushieronta. Hoito parantaa verenkiertoa sekä neste- ja lymfakiertoa sekä tehostaa kuona-aineiden poistoa. Ja se miksi mie tuohon hoitoon menen on, että se tehostaa lihaskireyksien hoitoa. Palautumisen tulisi tehostua ja lihasten elastisuuden parantua, jolloin myös niiden kasvu on optimaalisempaa. LPG muokkaa pinnallista faskiaa tehokkaasti ja tämän vuoksi soveltuu loistavasti tilanteisiin, joissa lihakset ovat kauttaaltaan kireät.

Odotukset on suuret tuon LPG:n suhteen. Jalat on tällä hetkellä niin totaalijumissa, polviin ja toiseen lonkkaa koskee eikä venyttely auta/helpota tuntemuksia yhtään. 
En usko, että yhdellä hoitokerralla näitä koipia kuntoon saadaan, mutta jos edes hyvä alku? Ja joku selkeästi huomattava hyöty olisi kiva saada.

Odotukset täyttyivät, sen voin sanoa. Aloitus oli oikein miellyttävä ja rentouttava: ei vielä varsinaista imua vaan sellaista täristelyä käsiteltäville alueille. Varsinkin pohkeissa tuo täristely tuntui tosi kivalle. Varsinainen lihaskalvojen käsittely tapahtui ohjelmalla, johon kuului napakka imu. Kuin imurilla olisi lihaksia "imenyt". Imuteho säädettiin tuntemusten mukaan. Ja jumithan löytyi. Pohkeet ja takareiset olivat jees, mutta pahimmat jumit löytyivät pakarasta (piriformis) sekä lonkankoukistajista. Tunne oli aika jännä. Kipeä kyllä, ja kipu tuntui oikein syvällä kudoksessa. Imutehoa vähennettiin niin, että pystyin olemaan rentona. Kivutonta tuo ei kuitenkaan ollut. Jumit vastasivat hoitoon niin, että kipu hälveni ja lihas tuntui pehmenevän kunnolla syvältä saakka. Varsinkin lonkankoukistajista kipu kaikkosi käsittelyn myötä, mutta piriformiksen alueella kiputuntemus säilyi.

Hoidon jälkeen jalat punoittivat ja olivat aivan ihanan kevyen tuntuiset. :) Kotiin kävellessä huomasin, että puolierot olivat tasoittuneet ja lantio oli suoremmassa asennossa. Nukuin erinomaisen hyvin ja olo oli suorastaan virkeä herätessä. Normaalisti yövuorojen välissä on enemmän tai vähemmän pöhnäolo. Herättyäni jalat eivät olleet yhtä kevyen tuntuiset, vaan reisissä tuntui kuin olisin treenin käynyt tekemässä. Pienet mustelmat ovat ilmestyneet reiden ulkosyrjiin. 

Neljä päivää lepoa oli lyhyt, mutta riittävä. Lepo on hyvä lopettaa kunnon treeniin valmentajan kanssa. ;) Olkapäät, rinta ja ojentaja pääsivät tehotreeniin. Kyllä huomasi, että lepo oli tehnyt tehtävänsä. Tekeminen tuntui hyvältä, sai puristettua väsymyksestä huolimatta kiukulla viimeisiä toistoja ja pumppi oli mahtava! Tuli positiivista palautetta, että hyvin vedetty treeni! :) Kyllä nyt taas jaksaa :) 



torstai 15. tammikuuta 2015

Hermottaako?

Punttitreenaajien yksi yleisimmistä termeistä on hermotus. Miten joku paikka hermottuu, miten hermotus kehittyy ja miten lopulta se lihas kasvaa. On hyvin hermottuvia lihaksia ja niitä huonommin hermottuvia lihaksia. Siispä:
Aivoissa, motorisella kuorikerroksella, syntyy ajatus liikkeen suorittamisesta. Tästä hermoimpulssit siirtyvät selkäydintä pitkin alaspäin ja siitä edelleen ääreishermoston motorisia hermohaaroja pitkin lihakseen, jossa hermoston lähettämän impulssi saa useiden kemiallisten reaktioiden myötä aikaan lihaksen supistumisen. Lihakset pitää pystyä aktivoimaan tehokaasti, pystyäksemme tuottamaan tehokkaasti voimaa.
Kuva: peda.net
Mietitkö treenatessa mikä lihas tekee töitä? Tunnetko mikä on se supistuva lihas missäkin liikkeessä? Aloittelija ei varmastikkaan monenkaan liikkeen kohdalla tunne. Eikä välttämättä se pidempäänkään treenannut. Vinkki nro. 1: opettele tuntemaan mikä lihas tekee töitä.

Itse törmäsin tuohon hermottumiseen tai oikeastaan sen puutteeseen kesällä selkävamman yhteydessä. "Sain" opetella hermottamaan pakaraa ja takareittä uudelleen, kun olin ensin saanut ko. alueiden hermokudoksen tulehtumaan. En osannut jännittää pelkkää pakaralihasta, vaan jännitin koko jalan. Hyvä uutinen on, että hermotusta pystyy (ja pitää) rakentaa uudelleen.

Toisen ahaa-elämyksen koin ensimmäisessä treenissä valmentajan kanssa. "Siun selkä hermottuu äärettömän huonosti", oli kommenttina kun valitin, etten lainkaan tunne mikä lihas supistuu mm. ylätaljaa tehdessä. Taas kerran sain hyvin yksinkertaisia liikkeitä, joiden avulla pystyin treenaamaan ihan vaikka kotisohvalla hermotusta paremmaksi. Treenaa liikerataa ILMAN painoja keskittyen oikein kunnolla tunnustelemaan ja tuntemaan mikä lihas supistuu. 

Hiplaa itseäsi! Tunnustele esim. etureisiä treenatessa reisien etu- ja sivuosia esim. prässiä tehdessä. Tunne omiin sormiin milloin jännitys lihaksesta lakkaa vai lakkaako ollenkaan. Sama vaikka vipunostoja sivulle tehdessä, kokeile toisella kädellä miten se lihas tekee työtä. 

Pikkuhiljaa, tai oikeastaan todella nopeasti, hermotus kehittyy. Opit tuntemaan miten lihas käyttäytyy. Keskittyä täytyy, jokaikisessä toistossa! Sen olen myös huomannut, että lihaksen väsyessä "tuntuma" häviää. Silloin on taas kullanarvoista, että joku sanoo tekeekö se lihas töitä vai ei. Mieti mitä teet!

Hermotuksen kehittämiseen ja parantumiseen vaikuttaa myös lihashuolto: venyttelyt, rullailut, hieronnat yms. Putkirullasta on tullut ystäväni ah vaikka se niin kipeää tekeekin. Myös lacrosse hierontapallo on oikein "mukava" kaveri lihaksia huoltaessa. Venytellä ei voi liikaa, mutta voi pirskatti kun siitäkin tulee kipeäksi. :( Nimimerkillä: lonkankoukistajat niin kipeänä että kävelykin sattui. Yritän vain uskotella itselleni, että joku kaunis päivä venyvyys ja liikkuvuus paranee ja olo helpottuu. 
Kovaa treenatessa ei omat huoltotoimet riitä, vaan on turvauduttava ammattilaiseen. Itsellä odottaa kaksi tunnin hierontaa lahjakortin muodossa käyttäjää. Vakaasti olen päättänyt, että selkä ja jalat tulevat olemaan käsittelyn kohteena. Ja toivottavasti pian!
kuva: fitlandia
Selkä on nyt saatu hermottamaan paremmin, joten uusi haaste on edessä. Takareisien ja pakaroiden hermotus ei pelitä (vieläkään) ja jalkatreenit menevät herkästi etureisille. Noh, etureidet on ainakin mukavasti kehittyneet tässä parin kuukauden aikana. :D Nyt on uusi treeniohjelma, jossa panostetaan noihin takajalkoihin ihan tosissaan. Luulis, että alkais sinnekkin tavaraa tarttua! Se myös tarkoittaa monta kivuliasta hetkeä kera putkirullan, hierontapallon ja venyttelyliikkeiden. Auauau!!! Mutta "kauneuden" eteen pitää kärsiä? Eikös se niin mene?



torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi vaihde silmään ja let's GO!

Pikainen päivitys vain. Pian on edessä automatka Kotkaan ja Uun luovutus kasvattajan hoteisiin näyttelymatkan ajaksi. Miten mie pärjään ilman tuota perskärpästä maanantaihin saakka?!?!?! Voi olla silmäkulmat kosteana, kun lähdetään ajamaan takas kotiin ilman Uuta. :´(
Kuva SAVPK:n agilitykisoista, kuvaajana Miia Kierikki-Malinen
Treeni- ja diettirintamalle kuuluu hyvää. Paino jatkaa laskuaan, yhä edelleen n. kilo per viikko tahdilla! Kroppa toimii yliodotusten! Jotain tehty siis oikein. :) Tällä viikolla olen tehnyt kaksi salitreeniä: vetävät ja työntävät ja molempien yhteydessä testaillut vähän kyykkyjä ja hackia. Lauantaina viikon kolmas treeni, koko kroppa napakasti läpi! Lisäksi on tullut tehtyä yksi n. tunnin pyöräilylenkki sekä 45 minuutin kävelylenkki. :) 

Selän ja pakaran tilanne on nyt se, että kyykyt (smith, hack) sujuu kivuitta! Hurraa! Yhden jalan prässiä voi tehdä suhteellisen kivuitta, kunhan keskittyy todella siihen mikä lihas työtä tekee. Reiden ojennukset ja normaali prässi on poissa pelistä toistaiseksi. =/ 

Uutta vaihdetta silmään siis ja ensi viikolla saa jalat ihan ikioman treenipäivän! Kyllä sitä on odotettu! Ohjelmassa vain ja ainoastaan kyykkyvariaatioita pienillä painoilla mutta en malta odottaa! Liikkuvuusharjoituksia mukaan ja venyttelyt ohjelmaan myös. Toivotaan ettei takapakkia tule. :)

Nyt loput tavarat kasaan matkaajalle ja autoon istumaan "muutamaksi" tunniksi. ;) Adios amigos!

Käykäähän joutessanne tykkäämässä Project...ME:n facebooksivuista lisäksi miun touhuja voi tiirailla Instagramissa. :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kokovartalojumi

Alkaa kovat treenit tuntua kropassa. Kuin tilauksesta oli muscle challengessa "käskynä" panostaa lihashuoltoon. :D Hierojalle tai fyssarille en ole aikaa varannut, tää viikko on ollut ihan täynnä puuhaa ensi viikosta puhumattakaan. Olen kuitenkin panostanut nyt enemmän venyttelyyn ja putkirullailuun. Treenit jatkuvat siinä rinnalla kovana, mutta lisukkeena on venyttelyä ja rullailua.
Takareidet aivan tolkuttoman kireällä! :(
Ah tuo reisien ulkosyrjien rullailu tekee nannaa! :P
 
Selkä vihoittelee nyt toista viikkoa. Olen paikallistanut sen lihasperäiseksi, sillä selkälihaksista aivan pakaran kiinnityksen luona on muljuava kohta. Liike tekee hyvää ja liikkuessa olen käytännössä kivuton. Varsinkin hevosen selässä istuminen oli taivaallista. Sanoinkin kaverille, että on ihana tunne olla hetki niin, ettei koske. <3 Jos tuo selkä ei tuosta ala tokenemaan parempaan suuntaan, on pakko varata aika ammattiauttajalle.

Vaikka selkä on ollut kipeä ja hieman rajoittanut joitakin liikkeitä, olen pystynyt tekemään treenit kovaa, mutta hieman mukailtuna. :) Raskaat soudut ja vedot on saanu jäädä tältä viikolta pois. Liekkö tuo selkä nyt osasyynä siihen, että olo on todella toispuoleinen. =/ Jumit on myös toispuoleisia ja oon notkea kuin näkkileipä! Aaaargh! Miks pitää olla niin tyhmä ettei malta huolehtia itsestään?
Hymy ei hyydy, vaikka selkä vähän jumittaakin :)
Ensi viikolla pitäisi kotiutua uusi foamroller ja pääsen kätsästi rullailemaan myös kotosalla. Jospa saisin uudella rullalla paremman tuntuman myös lapohin rullaillessa. :) 

Vielä kolme yövuoroa ja kaksi pitkää päivävuoroa ja sitten alkaa LOMA! Loma startataan Latvian reissulla, joten ensi viikko on aikamoista hullunmyllyä! Tiistaille on sovittu kimppatreenit työporukan kanssa, joten nyt mietinkin mitä tekisin muiden treenien kanssa ensi viikolla. Olisi muscle challengen viiminen viikko, mutta siirtäisinkö niiden ohjeiden noudattamisen viikolla eteenpäin? Tuo kimppatreeni, kun hieman "sotkee" normaalia treenikiertoa. Viittä treeniä en mitenkään pysty ensi viikolla tekemään. Jospa keventelisi ensi viikon, ja sitten taas reissun jälkeen täräyttäisi loman kunniaksi kovat treenit uudella innolla käytiin? :)


 Tän viikon jumpat on jumpattu ja nyt kutsuu yövuorot. 

Hyviä lihashuoltovinkkejä otetaan vastaan! :)