Näytetään tekstit, joissa on tunniste menneisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menneisyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ilo tulee itsensä hyväksymisestä. Etsi täydellistä hyväksyntää, älä täydellistä elämää - Tuntematon

On ollu taas hiljaista. Olen kärsinyt kirjoituslukosta. Ajatuksia eri aiheista on vaikka millä mitalla, mutta en vaan ole saanut niitä tekstiksi. Kokeillaan onnistunko nyt?

Alkukevät on ollut aika raskasta aikaa. Useita menetyksiä. Siinä murheen keskellä on tullut pohdittua omaa elämää paljon. Ja yksi ajatus on noussut ylitse muiden.
Miun tie...

Nimittäin hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen sekä muuttuvan maailman hyväksyminen
Miulla on mennyt todella todella paljon aikaa oman itseni hyväksymiseen. Teini-ikä oli sitä pahinta aikaa, kun etsiskelin minuutta. Jälkeenpäin ajatellen olin enemmänkin muiden kopio kuin aidosti oma itseni. Moinen kuuluu teini-ikään, toisilla vahvempana kuin toisilla. Mutta tämä kopiointi ja ennen kaikkea muiden miellyttäminen on jatkunut pitkälle aikuisikään. Erityisesti tuo muiden miellyttäminen. 

Yhä edelleen jännitän varsinkin perheen keskuudessa tuoda julki ajatuksia, toiveita ja haaveita jotka ovat itselle tärkeitä. Kyseenalaistamisessa ei ole mitään vikaa, mutta meidän perheessä ei koskaan ole ollut mikään erityisen kannustava ilmapiiri, kun kyseessä on ollut urasuunnitelmat tai vaikka uusi harrastus. Lähestulkoon kaikkeen on suhtauduttu enemmän tai vähemmän epäilevästi, eikä kannustamisesta heti alussa ole ollut tietoakaan. Tämä on kantanut pitkälle aikuisikään ja näkyy edelleen. Aika ahdistavaa.

Äitiys ja sen tuomat muutokset ovat olleet kaikessa rankkuudessaan positiivinen sysäys oman itsensä hyväksymiseen. En vertaile itseäni toisiin äiteihin enkä myöskään vertaile lapsia keskenään. Miulle on ihan sama milloin siun PirkkoPetteri on lähtenyt liikkeelle tai tehnyt hampaansa tai ihan mitä vaan. Haluan luoda tuolle omalle jälkikasvulle ympäristön, missä saa olla just sellainen kuin on ilman vertailua muihin. 

Fitness toi myös itsensä hyväksymistä. Keskityin vain omaan tekemiseen ja itsensä kehittämiseen. Oli aika, kun vertailin mm. treenipainoja tai kehitysvauhtia mutta oikeastaan valmennusken myötä fokus keskittyi vain itseen. Viis muista tai muiden painoista! Lajin valinta sai aikaan myös paljon kritiikkiä mm. kavereiden keskuudessa. Perheelle (J:a lukuunottamatta) en tavoitteista huudellu, ihan vaan siksi että mitään kannustusta en olisi kuitenkaan saanut, päinvastoin.

Tiimi <3
Koiraharrastukset on myös kiva arvostelun kohde. Omalle kaveripiirille on täysin normaalia, että koiria on monta ja niiden kanssa reissataan pitkiäkin matkoja, jopa ulkomaita myöden. Kaikille tämä on oo fine ja sitä on kiva arvostella. Ja nyt varsinkin, kun taloudessa on myös lapsi! No mutta onhan se ihan kamalaa kun lapsi joutuu elämään koirien kanssa. ;) Ja raukka joutuu jossain vaiheessa olemaan ilman äitiä, kun äiti harrastaa! Ja äiti on taas astetta parempi ihminen kun on hetken aikaa tehnyt sitä mistä tykkää eniten.
J on todennut, että kyllä huomaa niin koirasta kuin mutsistakin että treeneissä on käyty. On meinaan mieliala ja käyttäytyminen taas hyväksyttävämpää. ;) 

Miulla on paljon haaveita. Haaveet on tehty toteutettaviksi, mutta yksi iso jarru on se, että pelkään mitä muut miun valinnoista sanoo. Liittyypä se haave työhön tai elämäntapaan. Ja en pelkää sitä mitä kaverit sanoo vaan perhe. Ajatuksen tasolla tieden tasan tarkkaan, että hittoako se niille kuuluu (no J:lle kuuluu koska elää saman katon alla), mutta muille ei pitäis miun valinnoilla olla hirveästi merkitystä. 

Nyt aika mennä syömään ja sit me lähdetään H:n kanssa moikkaamaan kavereita. <3 Ihanaa viikonloppua ja...

Hyväksykää itsenne älkääkä välittäkö siitä mitä muut sanoo <3

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.
#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...
Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3
Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 
Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.


Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 
Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.
Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:
Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Lopeta jossittelu ja sitkuttelu!



Kun olet terve ja kohtalaisen hyvässä kunnossa, ei tule ajateltua tulevaa sen kummemmin oman terveyden kannalta. Saatat miettiä, että pitäisi laihduttaa jokunen kilo, pitäisi liikkua enemmän, pitäisi aloittaa joku uusi harrastus... Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Mutta kaikki jää vain pitäisi asteelle, eikä asiat etene.

Samaan pitäisi-sarjaan menee myös se sitten kun -ajattelu. Sitten kun tää viikko/kuukausi/kesä/syksy/talvi/kevät on ohi, sitten kun alkaa uusi lukukausi, sitten kun tää flunssa/migreeni/selkäkipu/lorvikatarri on ohi, sitten kun ei oo niin kylmä/kuuma/sada/tuule/tuiskua... You name it! Aina on helppo todeta: sitten kun.

Miksi se vaan on toisille ihmisille niin kamalan vaikeaa vain tarttua johonkin ja tehdä muutos asioiden parantamiseksi? Tehdä stoppi kaikelle turhalle selittelylle ja perusteluille? Miksi on niin vaikeaa heittää "kyllä minä tiedän mitä pitäisi tehdä" -asenne ja reippaasti pyytää ammattiapua esim. liikunnan aloitukseen.

Kyllä, itse sorrun näihin aivan liian usein. Ja kyllä, olen myös entistä enemmän tiedostanut asian ja mennyt askeleen epämukavuusalueelle ja tehnyt asioita sen sijaan että jäisin ruikuttamaan "pitäisi" tai "sitten kun". Jos olisin jääny vain arpomaan kotiin, ei me käytäis jumpassa, muksutreffeillä tai vauvauinnissa. Noi kaikki on uusia juttuja ja askel (nimenomaan ensimmäisellä kerralla) epämukavuusalueelle. Ja kaikissa on kivaa, olen saanut uusia kavereita (ja myös lapsi on saanut kavereita) ja ne tekee tämänhetkisestä arjesta huomattavan paljon siedettävämpää ja miellyttävämpää. Vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin, tyytyä lenkkeilemään yksin, ja voida henkisesti ja fyysisesti todella huonosti.
Vaikka nuo uudenlaiset harrastukset eivät saa aikaan samaa nautinnon tunnetta kuin esim. koiraharrastus ja salitreeni on ne tärkeitä tässä nykyisessä arjessa.

Kun keho ei ole kunnossa, olipa se sitten joku ohimenevä vaiva kuten esim. niskajumi tai pidempiaikainen sairaus vaatii itsestä huolehtiminen kunnon niskapersotteen ja toimintaa. Esim. vammasta kuntoutuminen voi olla tylsää, hidasta ja välillä jopa epämiellyttävää puuhaa (tiedän mistä kirjoitan), mutta kun sen vain sitkeästi tekee huomaa itsekkin että kannattipa aloittaa ja panostaa tekemiseen. Mielessä on pidettävä se, että se toiminta on hyväksi ja jossain vaiheessa muuttuu helpommaksi/mukavammaksi.

Mun lähipiiristä löytyy henkilöitä, jotka ovat ottaneet rohkeasti askeleen uuteen ja toimineet oman terveyden ja hyvinvoinnin eteen ja sitten on niitä, jotka vain sitkuttelee ja toteaa kaikkeen "niinhän se pitäisi". Olen ylpeä Ystävästäni, joka tarttui härkää sarvista ja teki elämäntapoihin parannuksen ja itsekkin on todennut että se on omasta itsestä kiinni. Toinen ääripää, tämä jossittelu/sitkuttelu/pitäisittely taas käy ärsyttämään. Tekisi mieli vain ravistella, että haloo! elä valita vaan TEE!

Kannustan siis kaikkia pohtimaan omaa suhtautumista uusien juttujen aloittamiseen, olipa se liikuntaa tai vaikka pitsinnypläystä. Jos se kiinnostaa, aloita äläkä selittele! 

Ihanaa viikonloppua! <3



perjantai 3. kesäkuuta 2016

Eräpäivä...

Laskettuaika... Se on TÄNÄÄN. Aika joka tuntui vielä vähän aikaa sitten todella todella kaukaiselta on tässä ja nyt. Sintti ei tunnu pitävän mitään kiirettä, eli yli mennään niin että heilahtaa. Se onkin sitten arvoitus miten paljon mennään yli. 
#rv40 #mutsisekos
Kaikkimullehetinyt -ihmiselle tää odottelu on myrkkyä. Vaikka miten on jo yhdeksän kuukautta odoteltu tuntuu nää viimeiset hetket pisimmältä ikinä. Onneks oon aika hyvin säästynyt kaikilta idioottikommenteilta liittyen tähän odotteluun. Tai sit oon vaan onnistunut hienosti välttelemään oikeita ihmisiä. :D 

Loppuraskaus ei tarkoita sitä, että tartteis jäädä kotiin odottelemaan. Mie oon yrittänyt jaksamisen puitteissa tehdä kaikkia kivoja juttuja. On ollut mätsärikäyntiä Uun kanssa, koiranäyttelyssä kavereiden treffailua, pullavohveli-herkuttelua tärkeimmän Ystävän kanssa ja vielä eilen tein mökkireissunkin.  
Rv39 ja vielä juostiin rinkiä Uun kanssa ihan sinisten BIS-voittoon saakka :D
Kuvasta kiitos Milja Honkanen

Kuten kuvakin todistaa, koiranäyttelyissä on tosi kivaa :D
Kuvasta kiitos Katja <3

On ollu siistiä nauttia kesästä ja ihan luvan kanssa vaan laiskotella. Nyt on vaan laiskottelu edennyt siihen pisteeseen, että alkaa korvienväli olemaan tosi ahtaalla. Kaipaan tekemistä ja erityisesti liikuntaa. Ja liikunnalla en tosiaan tarkoita sitä mummölöntystelyä mikä on tahti tällä hetkellä. Minuu ei haittaa lainkaan mitkään supistelut tai muut tuntemukset, sillä nehän on vaan merkki että hommat etenee. Mutta se, että hengästyttää pienestäkin ja se että ei vaan pysty tekemään niitä juttuja mistä nauttii (liikunnan saralla) on ne eniten ärsyttävät jutut. Päivittäin haaveilen kyykkytreeneistä ja lenkkeilystä. Ja kyllä, tiedän että kyykkytreeniin on vielä pitkä matka ja kropan on annettava palautua, mutta pieniä "esiharjoituksia" voi alkaa piankin synnytyksen jälkeen tekemään.  

Agilitykoira ja sen ohjaaja tarttee peruskunnonkohotusta. Tällä hetkellä en pysty oikein lenkittämään koiria saatikka ajamaan fillarilla. U tulee olemaan pätevä kaveri vaunulenkeillä ja Manuhan on vapautettu miltei täysin hihnalenkkeilystä. Kisakalenteria olen sen verran vilkuillut, että elokuussa vois olla realistista startata ellei ole ihan älyttömät helteet. Onneksi agilitykisoihin ei tartte ilmoittautua kuukautta tai yli  etukäteen  kuten esim. näyttelyihin.

Se että miun mielenterveys on ees jonkinlaisessa kasassa ja puhtaasti isimiehen ja parhaan Ystäväni ansiota. Saan laittaa whatsApp-viestejä milloin vaan ja mistä aiheesta vaan ja Ystävän kanssa ollaan treffattu usein. <3 Aamu alkoi naurulla, kun sain viestin jossa onniteltiin hienosti pärjätystä 40 viikosta. :D Ai että, ihanaa kun voi aamun aloittaa kunnon naurulla. <3 

Vaikka tää postaus olikin nyt melkolailla täynnä raskaushömpötystä en edelleenkään tykkää jauhaa raskaudesta ja vauvoista/lapsista kaikkien kanssa. Onnellinen olen omasta pienestä, mutta sori, en ole muuttumassa superhypermutsiksi vieläkään. Tästä kertonee myös mm. se että perhetalolla käydessä oli lopputuloksena ennemmin ahdistus kuin onnellinen lapsihypetys. :D Eli en usko, että tuun istuksimaan perhekahviloissa ja käymään kaikenmaailman äitilapsi-ryhmissä :D Tulen edelleenkin olemaan se sama Satu, joka tykkää punttitreenistä, koirien kanssa treenaamisesta ja muuten puuhastelusta. Olen edelleen se, joka haaveilee nopeammista jaloista ja timmimmästä sekä lihaksikkaammasta kropasta. :)

Mut hei, nyt jatkan odottelua ja toivomista, että Sintti tajuaisi tulla ulos. <3 

Ihanaa viikonloppua! <3

maanantai 23. toukokuuta 2016

Odottavan aika on pitkä.

Alkaa tämä odottelu saavuttaa loppuhuipentumaansa. Töistä oon ollut melkein kuukauden poissa ja n. kolmen viikon kohdalla alkoi tuntua että kotimökin seinät kaatuu päälle. :D Aika hyvin hei! Alkais se "normaali" kesäloma olemaan taputeltu ja hei, miun ei tartte mennä töihin kuin vasta joskus hamassa tulevaisuudessa! :D Ja silti valitan ;)

Mallia 37+2
Suurin syy seinien kaatumiseen lienee se, etten voi enää puuhastella kuten "normaalisti". Etureppu pitää huolen, ettei liikaa ohjelmaa voi päivään kehitellä. Jos rehkii liikaa, tulee palaute välittömästi. Tai viimeistään illalla ja yöllä kun yrität nukkua.


Onhan se outoa, kun suuri saavutus on saada koti imuroitua (n. kolmessa osassa, mutta sentään saman päivän aikana!), saada kesäkukat istutettua ruukkuihin/laatikoihin tai käydä kaupassa (Joensuun Prisma on ihan helkutin iso paikka!!). Neuvolapäiville on turha suunnitella muita menoja, kun tuo Sintti säkeentyy aina niistä käynneistä sen verran, että on mutsilla tukalat oltavat.

Isimies on sitten puuhastellut mutsinkin puolesta. Meidän piha on paremmassa kuosissa kuin aikaisempina vuosina, vierashuone on rempattu (tapetoitu, maalattu, uudelleen listoitettu). Isimies on auttanut kotihommissa, kun mutsi on hyytynyt ja muistanut myös toppuutella kun mutsi meinaa innostua puuhaamaan liikaa. <3 Täällä ois kaikki valmiina, Sintti sais nyt tulla maailmaan!

Uljas näyttää mallia miten nukkutaan
päikkärit just silloin kun väsyttää :D
Mutta on tässä lorvimisessa paljon hyviäkin juttuja. Saatan hypätä autoon ihan extempore ja suunnata Ystävän luo "päivähoitoon", saan nukkua päiväunet jos on tarvetta ja voin nauttia auringonpaisteesta omalla pihalla vailla minkäänlaisia aikatauluja. Oon saanu mahdollisuuden olla auttamassa pientä kaveriporukkaa valmistautumaan tulevan viikonlopun koiranäyttelyyn. Kiitos kaverit! :) Tää on nauttinut niistä treeneistä paljon! 


Se mikä harmittaa yhä edelleen, on liikunnan puute. Olen haaveillut mm. lenkkeilystä mitä en normaalisti harrasta tai sen suuremmin nauti. :D Siis ihan oikeasta lenkkeilystä, ei mistään metsässä köpöttelystä koirien kanssa. Haaveilen myös mm. pyöräilystä. Kunnollista salitreeniä ei tartte varmaan ees mainita, sitä todellakin on ikävä! Varsinkin kyykkäämistä ja maastavetoa. Niin ja agilitytreenit. Jestas miten kaipaan sitä kilpaa koiran kanssa juoksemista! Meistä kummastakaan ei tunnu treenaaminen kivalta, kun ei voida juosta yhdessä. :(

En ole ikinä ollut tässä kunnossa missä nyt. Pienikin ponnistelu saa hengästymään, jopa liian pitkään puhuminen saa puuskuttamaan jos jostain oikein innostuu papattamaan. On muuten käynyt mielessä, että mahtaa niillä hoidettavilla hengitysvajauspotilailla olla oikeesti kamala olo kun henki ei kulje kunnolla!  
On muuten iso homma saada fyysinen kunto siihen mitä se oli vuosi sitten. Enkä tarkoita ulkonäöllisesti vaan sitä, että ei hengästy ihan pienestä, voimatasot on nousussa ja palautuminen nopeaa. Kaiholla oon selaillut Instagramista viime kesäisiä kuvia, dääm mutsi on ollut kuosissa! Ehkäpä vielä joskus... Täytyy lohduttautua sillä ajatuksella, että suunta on vain ylöspäin ja kehitys on nopeaa kun on oikein huonossa jamassa. :D 

Eli odottelu jatkukoon. Kovinkaan montaa viikkoa ei tarvitsisi enää odotella. :)  
Nyt nauttimaan kesästä ja auringosta. <3 
 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Käytkö säästöliekillä?

Aineenvaihdunnan ongelmat, aineenvaihdunnan hidastuminen, säästöliekki... Monta "trendisanaa" tällä hetkellä. Mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja pohdittavaksi meille jokaiselle. 
Tuloksia ei vaan synny, vaikka ruokailua rajoitetaan ja liikuntaa harrastetaan. Jossain vaiheessa tuloksia tuli, mutta kehitys hiipui ja saattoi kääntyä jopa ei toivottuun suuntaan.
Olet saattanut noudattaa ammattilaisen tekemää ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa ja voinut tuolloin hyvin, mutta nytpä ei samat ohjeet enää toimi. Olo on huono, väsynyt, kiukkuinen. Miksi minä en vaan laihdu vaikka teen kaikki ohjeiden mukaan?

Säästöliekin purkaminen ja aineenvaihdunnan uudelleen käynnistäminen on hidas ja yksilöllinen prosessi. Se vaatii pitkäjänteistä, mutta ei kuitenkaan liian tiukkapipoista työtä. Voisi todeta, että "perusasiat kuntoon" eli lasketaan energiantarve yksilöllisesti ja lähdetään lisäämään kaloreita hitaasti ja järkevästi, panostetaan riittävään uneen ja unenlaatuun ja lisätään yhtälöön maltillisesti liikuntaa (voimaharjoittelua).

Mistä tiesin itse, että aineenvaihdunta ei ole ihan kunnossa? Selkeimmät "oireet" olivat epäselvä väsymys, treeneistä palautumattomuus + voimatasojen lasku ja painon nouseminen + suoliston oireilut, vaikka teoreettisesti painon ei todellakaan olisi pitänyt nousta. Hikoilu oli myös asia johon kiinnitin huomiota, mutta en ihan heti tajunnut että se on oire jostakin. Ei vaan meinannut treenatessa tulla enää hiki. Kannattaa muistaa, että yksi oire ei kerro kaikkea, vaan tässäkin on kyse kokonaisuudesta, monen asian summasta.

Istahdappa alas ja mieti muutamaa asiaa omasta arkielämästäsi.
  • Uni
    Koetko olevasi jatkuvasti väsynyt vai energinen? Koetko nukkuvasi hyvin? Heräätkö aamulla virkeänä uuteen päivään? Saatko helposti unta? Heräiletkö yöllä kesken unien? Ja onko uudelleen nukahtaminen helppoa vai meneekö siihen aikaa?
  • Liikunta
    Nautitko liikkumisesta? Tuleeko liikkumisesta hyvä olo vai onko se vain asia joka on pakko tehdä? Minkä verran liikut (esim. viikossa) arkiaktiivisuuden lisäksi? Millaisesta liikunnasta nautit? Palaudutko liikuntasuorituksen jälkeen vai oletko kipeä tai poikkeuksellisen väsynyt suorituksen jälkeen vielä seuraavana päivänä?
  • Ravinto
    Syötkö säännöllisesti? Syötkö riittävästi? Himoitsetko selittämättömästi joitain tiettyjä ruoka-aineita esim. makeaa? Oireileeko vatsasi jotenkin ikävästi syömisten jälkeen / onko jotkut tietyt ruoka-aineet sellaisia jotka saavat vatsan sekaisin tai kipeäksi? Löytyykö ruokalautaseltasi sateenkaarenvärit?

Seuraavaksi heitän pari haastetta. :)
  • Unohda laiduttaminen ja vaa'an tuijottaminen!
    Paino on numeroita ja toki tietyissä tilanteissa hyvä ja tärkeäkin mittari, mutta eikö peilikuvan muutos ja hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpiä? :)
  • Laske oma energiankulutuksesi ja mielellään myös se, että saat ravinnosta riittävästi energiaa. Mene osoitteeseen www.sydan.fi/energiantarve ja laske oma päivittäinen energiantarpeesi.
    Seuraavaksi pidä ns. vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa ja kirjaa parin kolmen päivän ruokailut esim. sulamoon tai aiemmin suosittelemaani FatSecret -sovellukseen ja näet minkä verran energiaa saat ruokailuistasi päivittäin. Saatat yllättyä!
    Kun olet nämä tehnyt istahda pohtimaan mitä voisit tehdä toisin, vai vastaako energiantarpeesi sitä mitä saat tämän hetken ruokailuista? Suurimmalle osalle voisin ainakin antaa vinkkinä, että huolehdi että syöt aamupalat ja se on proteiinipitoinen. Ja muista syödä säännöllisesti. :)
  • Panosta unenlaatuunOta käyttöön magnesiumvalmiste (ei oksidimuotoista!), jota otat yötä vasten. Onhan makkarissasi pimennysverho? Älä näppäile kännykkää ainakaan yöllä jos heräät.
    Nuku päiväunet jos olet sellaisten tarpeessa.

Miun mielestä ei kannata edes ahnehtia liikaa muutoksia elämäänsä kerralla. Nykyarki on todella stressaavaa ja kuluttavaa. Työn aiheuttama stressi on ihan omaa luokkaansa ja se nyt ei ole uutta että vuorotyö on raskasta. Siihen yhdistettynä elämän muut tekijät esim. perhe, pienet lapset, mahdollisesti oma tai läheisen sairastaminen... you name it. Kenenkään kokemaa stressiä ei saa aliarvioida ja me koetaan kuormittavuudet eri tavalla. Eikä yhtä tiettyä ohjetta voi antaa kenellekkään vaan asioita täytyy soveltaa omaan elämään sopivaksi. Esim. turhaa sanoa vuorotyöntekijälle, että mene joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja nouse aamulla aina samaan aikaan ylös. Ei se vaan toimi. Tai yhtä tiettyä ruokasuositusta ei voi tehdä, vaan jokaiselle täytyy etsiä se omalle kropalle sopivin runko esim. hiilihydraattien ja proteiinien välinen suhde.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että nuo edella mainitut "haasteet" ovat täysin mahdollisia toteuttaa, vaikka eläisit miten kiireistä ja epäsäännöllistä elämää.  Todella todella harvoin on töissä sitä tilannetta, että et pääsisi syömään ajallaan, mutta kukaan ei huolehdi siitä siun puolesta vaan siun on vaan reippaasti pidettävä huoli tästä asiasta itse. Vuorotyöläinenkin voi ja pitää panostaa uneen ja sen laatuun. Ja työpaikalla kannattaa keskustella asioista, joilla voisi työssäjaksamista edistää. 

Ja kyllä, oravanpyörästä irroittautuminen on vaikeaa. Mutta suurin askel on, kun itse tiedostaa ettei kaikki ole ihan kondiksessa ja istahtaa kaikessa rauhassa alas miettimään missä vika piilee. Itsesyyttely on turhaa, parempi olisi miettiä mitä pieniä muutoksia arkeen voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Pienin askelin kerrallaan saa suuria muutoksia aikaan. <3 

 

Ihanaa ja stressittömämpää alkavaa viikkoa! <3

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Oppimisen vuosi 2015

Nämä on niitä kuuluisia hetkiä, kun "täytyy" pohtia mennyttä vuotta ja suunnata katsetta tulevaan. Vuosi 2015 oli erilainen vuosi ja vuosi 2016 tulee olemaan vielä erilaisempi! Jännää.
#bestnineofinstagram
Vuosi 2015 keskittyi kehonrakennukseen. Huippu treenejä yksin kuin valmentajan piiskuroidessa ja kehitystä tapahtui. Opin treenaamisesta, siitä kuuluisasta kovaa treenaamisesta sekä treenitekniikoista paljon. Joidenkin treeniasioiden kanssa tuli väännettyä miltei itkun kanssa, mutta sieltä kuitenkin löytyi ne just miulle sopivat tekniikat ja liikkeet. Opin keskittymään omaan tekemiseen sen sijaan että olisin katsonut mitä joku muu tekee. Entisistä heikkouksista tuli tehtyä vahvuuksia ja jotkut vahvuudet muuttuivat heikommaksi. 

Harmi vain, että loppuvuotta kohden mennessä kroppa otti ja väsyi. Kuinka paljon tulikaan väännettyä kropan "tottelemattomuuden" kanssa. Miksi voimatasot tippui? Miksi ne ei nousseet niinkuin olisi pitänyt? Ja mikä itseäni ehkä ketutti eniten, yöunien kanssa ilmaantui ongelmia. Vastaus löytyi ongelmiin, ja sehän on tärkeintä. :)

Ruokailuissa opin ennenkaikkea säännöllisyyttä ja oman kropan toimintaa. Tässäkin opin tuntemaan ITSEÄNI vertailematta kropan toimintaa muihin.  Ruokavaa'asta tuli ystävä eikä vihollinen ja se on oikeasti näppärä toveri omien syömisien arvioinnissa vaikka kaikkea syötävää ei orjallisesti käyttäisikään vaa'an kautta. 

Lenkkeilyn iloa
Vuonna 2015 päättyi myös valmennussuhde. Tulevaisuuden suunnitelmiin tuli muutoksia, mutta en voi sanoa missään vaiheessa hylänneeni vanhoja haaveita. Ne nyt vain lykkääntyivät. Ja koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. :) 

Vuosi 2015 toi mukanaan uusia tuttavuuksia niin bodylajien kuin koiraharrastustenkin saralla. Kaiken kaikkiaan hieno vuosi, vaikka ihan joka hetki ei siltä tuntunutkaan. Jään kaipaamaan tiettyjä asioita, ja paljon. :)

Entäpä tuleva vuosi? 
Erilainen se tulee ainakin olemaan. Tosin eihän mikään vuosi ole kopio edeltäjästään. Tärkein tavoite on tänäkin vuonna kehonrakennus, joskin eritavalla kuin edeltäjänään. :) Fitnesstavoitteita ei ole asetettu ja tuskin tälle vuotta niitä edes asetetaan. Siinä ajatuksessa on ollut sulattelemista.  Tavoitteena kuitenkin treenit ja järkevä syöminen. Terveenä pysyminen on avainasemassa. Ja koiraharrasteissakin on tavoitteita kilpailuiden saralla. 
Rennosti vuoteen 2016
Tervetuloa vuosi 2016! Innolla odotan mitä se tuo tullessaan. :) Project...ME! jatkaa kohti uusia tavoitteita.

Siispä ihanaa alkanutta Uutta Vuotta 2016! <3

torstai 12. maaliskuuta 2015

Loman tarpeessa

Kun valmistuin koulusta ja painelin suoraan töihin muistan kehuneeni, että ei tässä mitään lomaa tarvita. :D Se oli jotenkin niin luonnollista painaa vaan hommia viikosta ja kuukaudesta toiseen ilman lomaa. Yksittäisiä vapaapäiviä kyllä, mutta esim. viikon lomaa ei ollut miesmuistiin. Ensimmäinen loma taisi olla juurikin viikon mittainen ja voi jee miten oudolta se tuntui! Työelämään siirryttyä meni jonkin aikaa sopeutuessa siihen, että töiden jälkeen ei tarvinnut koulujuttuja tehdä. Kas kummaa tuo "ylimääräinen" vapaa-aika täyttyi mm. koiraharrastuksilla yms. ja pian sitä huomasi olevansa yhtä kiireinen kuin kouluaikaankin. :D Sillä erotuksella ettei tarvinnut kahta työtä tehdä (koulu + palkallinen työ) vaan vapaa-aika kului harrastusten parissa. 

Muistan olleeni loppuunpalamisen partaalla koulun ja töiden aloituksen aikaan. N. puoli vuotta siinä meni, kunnes itsekkin tajusin miten väsynyt olin. Asian tiedostaminen auttoi ja hommia jaksoi tehdä mitä parhaimmassa työporukassa. Rutiinit alkoivat olla tuttuja ja työnteko ei ollut enää pelkkää uusien asioiden oppimista. Niin, miun työpaikka ei todellakaan ole helppo paikka olla nuorena hoitajana. 
 Eka loma tosiaan oli hieno kokemus. Tuntui, että viikkokin riitti mainiosti palautumaan työpaineista. Nyt voin sanoa, että viikko ei riitä mihinkään. :D Kun ensimmäisen kerran oli kaikki kokonaiset 28 lomapäivää suunniteltavana koko vuodelle, tuntui että näitä lomapäiviähän on ihan hirveesti! :D Nyt on sekin muuttunut ;) Ne on edelleen ne samat 28 päivää, mutta tuntuu ettei ne riitä mihinkään. Laiska ja mukavuudenhaluinenko?

Kolmen viikon kesäloma on oikeastaa ainoa loma, jolloin palautuu ja oikeasti irtautuu töistä. Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin ei loman ajaksi ollut mitään isompia suunnitelmia, vaan sai ihan oikeasti keskittyä lomailemaan. 

Ei sillä, vaikka viikon loma on naurettavan lyhyt odottaas itä aina yhtä innokkaasti. Vielä kaksi yövuoroa ja sitten koittaa tuo odotettu viikon mittainen vapaus. Kuinka ollakkaan, olen ihan kiitettävästi puuhaa onnistunut suunnittelemaan tuolle vapaalle viikolle. Ei varmasti yllätä ketään, ketkä miut tuntee? 

Se kuitenkin on ihan parhautta, että ensi viikolla on aikaa treeneille. Tai lähinnä ei tartte ennakkoon kalenteriin suunnitella treenipäiviä eikä tarvitse ainakaan illalla salille mennä. Lisäksi on aikaa myös paremmin lihashuollolle. Selkä kaipailisi hierontaa, ei ole tuo oikea puoli vielä(kään) kunnolla auki jumeista. Lisäksi jalat tarvitsevat myös huolenpitoa.

Jalkatreenit menivät nimittäis uusiksi. Nyt treenataan takaosastoa kaksi kertaa viikossa ja molempiin treeneihin kuuluu PALJON koukistuksia, sillä niillä saa todella makean tuntuman rasittamatta alaselkää. :) Maanantaina tuli testattua uusi jalkatreeni ja huhheijaa kun meni kintut kipeeksi!  Luulis kannikan lähtevän näillä ohjeilla kasvuun! :)

Huomenna viikon viimeinen treeni, yövuorot sisulla ja sunnuntai  aamuna koittaa vapaus! :)
Ihanaa pian alkavaa viikonloppua ja muistakaa:

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hyvin kulkee ja sit ei kuljekkaan

 Kuntokuvista tuli ihan ok palaute. Kehitystä saaneet kohdat oli omasta mielestä samat mitä valmentajakin sanoi. Samat sanat heikkouksien (takajalat) kohdalla. Huh. :) Eikä se ihrankaan määrä ole lisääntynyt, vaikka painon kanssa on pientä jojoilua ollutkin.

Lepoviikon jälkeiset treenit ovat kulkeneet mallikkaasti. Selkään sai kadoksissa olleen pumpin takaisin. Olkapäät ja ojentajat sai sellaiseen pumppiin, ettei käsi saanut nostettua eikä koukistettua.  Voimatasot eivät ole (vielä) ennallaan, mutta sieltä ne nousee.

Johan se oiskin liikaa pyydetty, että viikon kaikki treenit kulkisivat kuin unelma. Perjantai-iltana oli vuorossa takareidet ja pakarat. Viime kesäinen selkävaiva muistutti taas olemassa olostaan sumomavea tehdessä. Painoa ei ollut edes sitä määrää, millä olin sarjoja kiskonut pari viikkoa sitten. Alaselässä tuntui se samainen venytys, joskaan ei ONNEKSI yhtä voimakkaana. Lopputuloshan se oli, että paineen tunne alaselässä oli ja pysyi ja lantion asento muuttui, vaikka kuinka sitä yritti oikoa. Kyykyistä ei tullu mitään, paine vaan oli, pysyi ja kasvoi. Lopputreenin sai kiukulla painettua läpi. Kotiin päästyä Buranaa huuleen, Voltarenia selkään ja lattialle makaamaan jalat 90 asteen kulmaan. 


Seuraava aamu oli parempi. Päivän aikana tuli huomattua, että ei se selkä normaali ole. Paineen tunne tuli heti, kun seisoi vähän pidempään tai muuten oli jalkojen päällä (kauppareissut yms.). Yövuorossa sama homma. Ja tottakai oli työvuoro, että tekemistä ja jalkojen päällä oloa oli paljon. 

Lepo paras lääke on ja nyt onneksi selkä jo paljon parempi. Mikäli jatkaa oireilua varailen nopsasti ajan OMT-fyssarille. Oma diagnoosi on, että SI-nivel on liikahdellut taas omille asennoilleen ja siitä se paineen tunne.

Kyllä on taas mietityttänyt tuo jalkojen treenaaminen. Niiden kanssa on suuria ongelmia. Etureidet kehittyvät hyvää vauhtia, kun kaikki liikkeet tuntuvat menevän niille. Pakaraankin on kehitystä hiljalleen tullut, mutta takareisiin en saa tuntumaan kuin vain ja ainoastaan koukistuksilla. Ja se ei riitä. :(  Viestiä on mennyt valmentajalla ja odottelen kommenttia. Ottaa päähän! :(

Jospa tästä taas uuteen nousuun. Taidan ainakin uuden LPG ajan varata lähiviikoille ja keskittää sen hoidon pakaralle sekä lonkankoukistajille. Ne oli ne pahimmat. Tuntuu, että mitä enemmän venyttelen sitä enemmän olen jumissa. Varsinkin oikea lonkka kipuilee. Treeni-into ei ole latistunut kuitenkaan mihinkään. Suurin huoli on, että lihas ei kasva, kun en saa kohdistettua treeniä sinne minne pitää.

Uuden viikon kunniaksi uuteen nousuun! Tänään agilityä, huomenna koiraharrastuksen esittelyvideon kuvausta koiraseuralle (ollaan esiintymässä Uljaksen kanssa) ja lauantaina agilitykisat Lappeenrannassa. Siihen väliin vielä pari päivää töitä ja vaaditut salitreenit, täysillä tottakai. <3 

Vahvaa uutta viikkoa! <3 Ja lomalaiset, nauttikaa hiihtolomasta! :) Itse lomailen vasta parin viikon päästä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ongelma nimeltä liikkuvuus

Eilen fyssarikäynnillä tuli se kauan odotettu asia vastaan: mie en enää tartte joka viikkoisia fyssarikäyntejä! Kuusi käyntiä, eli kuusi viikkoa siihen meni. Täysin kunnossa en edelleenkään ole, mutta pahin taitaa olla ohi ja olen saanut kotikuntoutusohjeet. Seuraava aika on varattu kahden viikon päähän ja sen saan perua, jos tuntuu etten sitä käyntiä tarvitse. :)

En ois muutama kuukausi sitten uskonut miten pitkä ja kivinen tie tästä tuleekaan. Täysin kivutonta päivää ei ole ja kipukohta vaihtelee selän, pakaran ja takareiden välillä. Siihen kaupanpäällisiksi olen saanut kroppani entistäkin jäykemmäksi ja vähäinenkin liikkuvuus on teillä tietämättömillä.

Kotijumppaohjeita on neljä erilaista: si-nivelen "lepuuttamista" makaamalla lattialla jalat 90 asteen kulmassa, hermokudoksen pumppailua makaamalla lattialla selällään ojentaen jalkaa suoraan kohti kattoa, pakaran aktivointia ja viimeisimpänä lantion liikkuvuuden parantamista "koiran kusetuksella". :D Ja ei, liike ei ole se mitä jumppavideoissa tehdään. ;)

Salilla on lupa treenata kyykkäämistä, mutta pienillä (olemattomilla) painoilla. On oltava erittäin tarkka lantion asennosta. Väärässä asennossa oleva lantio yhdessä miun notkoselän kanssa ei ole hyvä yhdistelmä. Niin, ja ne kyykyt on ainoita liikkeitä joita pystyn kivuitta tekemään! Eristäviä liikkeitä kuten reiden ojennukset ja koukistukset on turha edes yrittää! Vaakaprässikin pitää kuulostella jokaisella kerralla erikseen.
Näköjään reidet ja pakaran voi saada pumppiin pienilläkin painoilla :)
Mutta onneksi kyykky on kuningasliike! Ja niin pirun vaikea! Varsinkin kun se haluaa tehdä oikein. Eilen fyssarin kanssa katsottiin yhdessä etukyykyn tekniikkaa ja parannusehdotuksia siihen. :) Erityisen iloinen olen siitä, että liike on symmetrinen. Olo on nyt niin toispuolinen, että en pysty itse sanomaan onko tekemäni liikkeet symmetrisiä vai ei. Olen napannut videolle pari etukyykkytreeniä. Smithissä teen tarkoituksella oikean asennon varmistamiseksi. Joskus tulevaisuudessa aion siirtyä tekemään liikettä vapaalla tangolla. :) Miksi etukyykky? Siksi, että tällä hetkellä siinä saan lantion asennon pidettyä huomattavan paljon parempana kuin takakyykyssä. :) Omaan silmään tän päivän kyykkäys näytti paremmalle asennon puolesta. :) Aion nappailla kyykkäilyistä videoita säännöllisesti, että näkisin miten tekniikka muuttuu, vai muuttuuko?


Liikkuvuus on ollut suuri ongelmani aina. Kyllä, olen tiedostanut asian mutta en ole tehnyt asialle mitään. Tyhmää, tiedän! Nyt jos koskaan on korkea aika ottaa härkää sarvista. Suurimmat ongelmat ovat jo mainittu lantio sekä akillesjänteet. Noista akillesjänteistä olen kuullut ensimmäisen kerran silloin, ensimmäistä kertaa koskaan opettelin kyykkäämään. Silloin se kuitattiin vaan sillä, että painot kantapäitten alle ja menoksi. Nyt ohjeeksi PITKIÄ venytyksiä, 3-5 min kerrallaan. Ja ei oo mikään nautinto, kokeilin eilen!
Lantion liikkuvuus on nyt todella epäsymmetristä. Kipeämpi puoli (oikea) liikkuu paremmin kuin vasen. Kompensaatiota kenties?

Hemmetin hienoo olla tässä kunnossa 28-vuotiaana. :( Vuosien laiskuus näkyy jo nyt! Asian hyväksyminen tälläiselle "kaikki mulle heti nyt" -tyypille ei oo helppoo. Ensimmäisenä fiiliksenä kiukku, miks oon näin hemmetin tyhmä ja päästin itteni tähän kuntoon?!? :( Onneksi tämä ongelma on korjattavissa. :)

P.s. Kiitos kaikille eiliseen tekstiin kommentoineille! <3

tiistai 15. huhtikuuta 2014

"En aio noudattaa mitään varsinaista ruokavaliota. Ruokani ei tule enää kulkemaan puntarin kautta"

Noin kirjoitin tähän samaiseen blogiin tammikuussa, kun projekti oli aluillaan. Lisäksi löytyi tämmöinen lausahdus: Ehkä alan oppia, että kohtuus kaikessa ja kaikkiin muoti-ilmiöihin ei tarvitse lähteä mukaan?

Kuinkas sitten kävikään? Ei mututuntuma riittänyt ja tulokset eivät olleetkaan toivottuja. Niinpä väkertelin ruokavalion ja nyt todellakin kaikki ruoka mitä suuhun menee, kulkee puntarin kautta. Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Tulipahan sekin taas todistettua.

Monta kertaa olen havahtunut siihen, että kuinka tosissaan ja suurella innolla tähän "projektiin" suhtaudun. Joo, edelleen kirjoita ja puhun projektista, en vielä menisi tätä elämäntavaksi nimittämään. Sitten kun olen vuoden verran tällä kaavalla mennyt, voin hyvällä mielellä puhua elämäntavasta. Nyt tämä on vielä alkuhuumaa.

Edellisessä postauksessa suunnittelin kalorimääriksi 2000 ja 1800 kcal. Päädyin kuitenkin hieman alentamaan kaloreita, eli treenipäivänä kalorit on siinä 1800-1900 kcal ja lepopäivänä 1600-1700 kcal. Kalorilaskurin mukaan kulutukseni olisi 1870 kcal, jolloin en siis lihoisi enkä laihtuisi. Eli laskujen mukaan, pitäisi ruokavalion kalorimäärät olla sellaiset, että tulosta pitäisi kaiken järjen mukaan tulla.

Aloitin jo sunnuntaina hieman totuttelemaan uuteen ruokavalioon. Aamuisin ole ollut melko huono syömään ja puuro + mehukeitto/marjat + rahka/valkuainen tuntuu todella isolta määrältä syödä heti herättyä!
 
Aamupala ja aamu"lääkkee" ;)

 
Ootteko ikinä ajatellu miten iso määrä 200g kasviksia on? Varsinkin jos syö salaattia, jossa myös kurkkua, tomaattia, kurkkua tms. sen 200 g. Se on muuten iso määrä! :D Eli lounas ja päivällinen on myös määrällisesti isoja, mutta itselleni ei niistä tule yhtä täysi olo kuin aamupalasta. 
Tuossa annoksessa ei oo kasviksia 200g, mutta tuolta näyttää nykyiset ateriat.

200g salaattia ja seiti-pelon voitto! Oon kartellut seitiä kiitos kouluruokailun, mutta sehän on itse tehtynä oikeesti hyvää.
Lepopäivinä puuttuu toiselta lämpimältä aterialta (lounaalta) riisi/pasta/peruna tms. Siinäpä se kalorivaje tuleekin ja silloinhan ei myöskään palautusjuomaa tule nautittua. 

Välipala ja iltapala ovat jokseenkin samanlaiset. Rahkaa tai valkuaista, marjoa/marjasosetta/hedelmää/mehukeittoa ja pähkinöitä. Voin myös nautiskella esim. vähähiilarisen protskupatukan tai protskujuoman.

Vaikka syömistä on määrällisesti paljon, kurnii maha nälkää aika nopeasti. On vissiin maha parka niin venynyt isojen ruokamäärien vuoksi, että se on nyt ihmeissään kun sapuskaa ei tulekkaan mahalaukun täydeltä. Vai onko tää nälkä psyykkistä? Kun ruokamäärä on rajoitettu tekee päänuppi tepposet ja antaa ymmärtää että nyt on nälkä.

Niin se elämä taas pyörii ruoan ympärillä. :D On muuten opettelua älytä syödä lämmin ruoka tälleen lomalla/vapaapäivällä ollessa. Tänään otin mukaan ensimmäistä kertaa ikinä omat eväät, kun lähdin treenihallille koirien kanssa ja siitä jatkoin kaupunkiin asioille. Söin siis autossa kuin parempikin fitnessmimmi ja naureskelin tilanteelle hiljaa itsekseni. ;) 
Eväät mukana.
Aikatauluttaminen on toinen, joka luo haastetta. Esim. eilen venähti lounas tosi myöhäiseksi ja tänään taas söin sen ennen "välipalaa" ja välipalankin vetäisin ehkä turhan nopeasti lounaan jälkeen. Työpäivinä ruokailujen aikatauluttaminen tasaisemmaksi on paljon helpompaa. 

Tulossa on mm. koiranäyttelyreissuja. Niille sitten ilmeisesti kylmälaukkuun pakkaan eväät ja eikun menoksi! Hyvästi sämpylät, grillimakkarat ja huoltoaseman tarjoilut! Entäpä toukokuun lopun Venäjän reissu? Eväät sinnekkin? Vissiinkin joo. En oo vielä niin pitkälle tarkemmin suunnitellut. Muitakin pidempiä koirareissuja on suunnitteilla. Tälläisiin reissuihin olisikin kivaa saada vinkkejä? Kuinka toimitte ruokavalioiden kanssa reissussa? Koiranäyttelymatkat ovat "hieman" erilaisia kuin normaalit lomareissut ;) Etukäteisvalmisteluja on tehtävä hieman paremmin kuin lomakohteeseen mennessä, jossa kauppa on oletettavasti lähettyvillä. ;) Vai teettekö poikkeuksen ja syötte mitä nyt satutte reissussa saamaan käsiin?

Vaikka uuden ruokavalion kanssa elo on vielä uutta ja ihmeellistä ja tuskailen vaa'an kanssa pelailua on olo ihan superenerginen! Oon tehny jo pihalla hommia (haravointia), pessyt ikkunoita, treenannut koiran kanssa, siivoillut, valmistellut ruokia ja tehnyt hyviä treenejä salilla. Ei oo tullu sohvalla makoiltua viime päivinä. Kun yksi puuhastelu loppuu, mietin mitä tekisin seuraavaksi. :D Toivottavasti tää energisyys jatkuu!

Eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Nyt vähän pihahommia ja illalla salille väsyttämään olkapäät! Morjens! :)

torstai 10. huhtikuuta 2014

Hapottava treeni ja kroppa-ahdistusta

Olipahan ruuhkaa salilla! Mut ihan hyvin sinne sekaan mahtui. :) Jännä juttu miten torstai-iltana jumpalla on paljon porukkaa, mutta perjantai-iltana ei. ;)  
Agilityhallilla ei ollu ruuhkaa aamupäivällä :)

Ennen jumppaa on litkut laitettava valmiiksi.
Eli tänään käyty salillla. Vuorossa olkapäät ja ojentajat. Nettiä selaillessa löytyi varsin kivoja ideoita olkapäiden hapottamiseen. Aloitin tuttuun tapaan pystypunnerruksella. Ennätykset paukkui taas! 17,5 kg:n kässärit nousi seitsemän (7) toisten verran ja ai että miten iloinen olin! :) Punnerrusten jälkeen netistä etsitty olkapäiden väsytys hapotus maksimus. Vipunostoja sivulle niin, että ensin kevyellä painolla paljon toistoja, siitä samantien käsiin pari kiloo isommat painot ja taas toistoja niin, että tuntuu. Lopuksi vielä kerran isommat painot kätösiin ja hieman rumemmalla tekniikalla toistoja niin monta kuin tuli, kunnes loppuviimeistelyksi kevyet "aloitus" painot ja tarkalla tekniikalla (suorin käsin) lopullinen väsytys. Ei muuten tullu montaa toistoa neljän kilon kässäreillä! :D :D En ole ihan äskettäin tuntenut samanlaista poltetta olkapäissä. Suosittelen kokeilemaan!
Ojentajille perussettiä. Niistä ei tarinaa riitä sen enempää. Lopuksi vielä vatsoja ja porraskoneessa taapertamista. Kiitos nam!

Tää viikko on ollut yhtä ahdistusta tän kropan kanssa. Olo on jotenkin tosi löllö ja peilikuva ahdistaa vanhaan tuttuun tapaan. Naisilla toki hormonikierto vaikuttaa asiaan, niin siihen nesteisyyteenkin kuin myös pääkopan temppuiluun. 

Paljon olen pohtinut myös ruokavalio asiaa. Koneen syövereissä jossain on vanhaakin vanhempi fitfarmin ruokavalio. Ajattelin tsekata sen kalorilaskurin kanssa, en halua vetää kaloreita tolkuttoman matalaksi, koska en halua kroppaa vetää jumiin ja säästöliekille. Olenko tosiaan taas siinä pisteessä, että haluan aloittaa ruokien punnitsemisen? Kyllä olen! Päättäväisyys on tän päivän sana! Ja jos opettelen vaa' an kanssa perusrytmin ruokailuihin, osaan varmaankin sitten joskus tulevaisuudessa olla myös ilman vaakaa?
Ruokavalion lisäksi aerobinen treeni olisi hyvä rasvanpolton kannalta
Ja nyt kun nuo pohdinnat ovat julkisia, on miun "pakko" toteuttaa ne. ;) Jospa tässä lähipäivinä olisi aikaa laskeskella rauhassa makroja ja kaloreita ja sitten julkaisen ruokavalion täällä? Toivon saavani kommentteja sitten siitä, onko se hyvä/onko jotain lisättävää tai vähennettävää/onko se ihan peestä? En jaksa enää selailla erilaisia foorumeita, jossa yksi sanoo että tee näin ja toinen heti perään kommentoi ettei niin saa missään nimessä tehdä. 

Nyt tää kiukuttelija lähtee tekemään iltapalaa, käy suihkussa ja kömpii ajoissa nukkumaan. Huomenna on aamusta lähdettävä liikkeelle. Miun rillitön elämä on askeleen lähempänä! :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rakas päiväkirja

Kommentteja tuli useampia liittyen ohjelman rakentamiseen. Kiitos niistä! :) Mukavaa huomata, että lukijoita löytyy :)

Nyt on rakentunut ohjelman runko. Salilla tulen käymään kolme kertaa viikossa, useammin jos vain aikaa on. Jako pysyy toistaiseksi samana mitä tämän kuluneen kuukauden se on ollut. No mutta mikä sitten muuttui entiseen. Sehän ei riitä, että liikkeet on vain kirjattu ylös. Noh, olen pohtinut neljän viikon kiertoa. Jossa ensimmäisenä viikkona toistot ovat 12-15, toisena viikkona 8-12, kolmantena 6-8 ja neljäs viikko on ns. kevyt viikko jolloin mennään kroppa läpi pieniä painoja käyttäen ja pitkää sarjaa (n. 15 toistoa) tehden. 

Vastaavanlaisella ohjelmalla tein joskus vuonna 2008. Tämä suunnitelma oli siis pt:n tekemä. Silloin se tuntui raskaalle, mutta tuloksia tuli! :) Ja tuloksiahan tässä nimenomaan haetaan.

Kaivelin kaapin kätköistä vanhan treenipäiväkirjan, jossa tiesin tyhjiä sivuja olevan vielä paljon. :) Olen ottanut ko. vihkon käyttöön 15.5.2007! Huikeeta. Vihkoa selaillessa totesin vuoden 2008 olleen paras treenivuosi. Treenaaminen oli suunnitelmallista ja treenipainoja katsellen tulosta tuli. Taas kerran motivaatio otti ison askeleen eteenpäin. Noihin 2008 vuoden lukuihin pyritään ja laitetaan vielä paremmaksi! :) 
Hymy huulilla lueskelin päiviksen merkintöjä ja vieläkin muistan sen huikean onnen tunteen, kun onnistuin tekemään penkkiä 50 kilolla ja kokonaiset kahdeksan toistoa!



Treenipäiviksen täyttö alkoi siis tänään. Eletään tuota "kolmatta viikkoa" eli kovia, lyhyitä sarjoja. Pidempää sarjaa on jo miltei kuukausi tullut pumppailtua, joten nyt etsitään kadonneita voimia! :) Aika hyvin alkaa jo arvio omista voimista toimia ja toistomäärät jäivät 6-12 toistoon. Tänään korostui myös treenikaverin tärkeys. Sitä saa ihan uutta potkua, kun joku tsemppaa ja on varmistamassa. =)

Hieman vielä mietityttää onko rinta-olkapää-ojentaja -päivä hieman liian raskas. Liikkeitä tulee monta ja viimeisissä liikkeissä meinaa jo pää pettää voimista puhumattakaan. Voisikohan esim. aminohappojuomasta olla tälläisina päivinä hyötyä? Myöskin latausjuomista olisi kivaa saada mielipiteitä. :) Onko tässä vaiheessa sellainen turhaa hifistelyä?