Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.
#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...
Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3
Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 
Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.


Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 
Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.
Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:
Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Oppia taaperolta

Viimeksi lauantaina katselin rakkaan ystäväni taaperon liikkumista. Upeaa katsottavaa, kun toinen niin vaivattomasti menee syvälle kyykkyyn, nousee ylös ja jatkaa kävellen matkaa. Ja toistaa saman kuvion useita kertoja. Kyykkyasento on niin luonnollinen ja helppo. Ja tavaroita ei kumarruta nostamaan vaan mennään kyykyn kautta. Joka ikinen kerta jaksan ihastella sitä liikkumisen vaivattomuutta, kun katselen tuota vuoden ikäistä lasta. <3

Oma tytär ei vielä (onneksi) kyykkää MUTTA on kuitenkin mallia ikiliikkuja. Joka hetki hereillä ollessa joku raaja liikkuu. "Vauva-asennossa" ei viihdytä hetkeäkään vaan pystyyn pitää päästä. Ja omille jaloille seisomaan. Ja ryömimisen alkeet on aloitettu. Ja kummin luona tottakai :D Ja ikää ei oo ihan vielä edes kolmea kuukautta. ;) Tätä menoa meillä kävellään ennen vuoden ikää? Ja pääsen ihastelemaan oman lapsen kyykkäystaitoja.

Taaperon innoittamana innostuin tarkastelemaan omaa kyykkyasentoa. Ennen raskautta en päässyt syväkyykkyyn ilman että kippasin nurin maahan. Kiitos hormonien löysyttämien nivelten pääsen syvään kyykkyasentoon, joskaan se ei täydellinen missään nimessä ole eikä se onnistu tanko selässä. Heräsin miettimään, että josko käyttäisin hyödyksi nämä löysemmät nivelet ja alkaisin hiljalleen hio kyykkyasentoa paremmaksi ja paremmaksi. Tavoitteena mikäpäs muukaan kuin ass to the grass -kyykky tangon kera.
Voi nilkat kun ne pettää!
Tätä odottelin koko raskausajan. Että pääsen mahasta eroon ja hiomaan kyykkyä. Kuten aina, ei alku ole ikinä ruusuinen. Tällä hetkellä alaselkä kiukuttelee, mutta toivon saavani sen nopsaan kuntoon. Kyykyssä tunnen, että keskivartalon tuki on heikko, mutta parempaan päin menossa koko ajan. Mutta miten olen kyykkyä hionut?

     * Syväkyykyssä oleilu, mielellään ilman tukea
     * Maljakyykky
     * Etukyykky
     * Boxkyykky
     * Askelkyykky 

Noita olen harrastanut olemattomilla/minimini painoilla. Hiljalleen kokeillut miten asennot pysyy ja miltä tuntuu keskikropassa. Kyykyt vaatii pienet korokkeet kantapäiden alle, mutta oma tuntuma on se, että asennot on paremmat mitä ennen raskautta.

Raskausaikana tuli etsittyä tietoa kyykkäämisestä ja sen opettelusta. Parhaimmat ohjeet löysin  voimavalmentaja Heikki Marinilta. Tämä blogiteksti avasi silmiäni paljon. Nuo ohjeet valoi uskoa siihen, että kyllä miekin vielä joskus sinne kyykkyyn pääsen! 

Syviä kyykkyjä alkavaan viikkoon! <3

maanantai 9. toukokuuta 2016

Käytkö säästöliekillä?

Aineenvaihdunnan ongelmat, aineenvaihdunnan hidastuminen, säästöliekki... Monta "trendisanaa" tällä hetkellä. Mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja pohdittavaksi meille jokaiselle. 
Tuloksia ei vaan synny, vaikka ruokailua rajoitetaan ja liikuntaa harrastetaan. Jossain vaiheessa tuloksia tuli, mutta kehitys hiipui ja saattoi kääntyä jopa ei toivottuun suuntaan.
Olet saattanut noudattaa ammattilaisen tekemää ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa ja voinut tuolloin hyvin, mutta nytpä ei samat ohjeet enää toimi. Olo on huono, väsynyt, kiukkuinen. Miksi minä en vaan laihdu vaikka teen kaikki ohjeiden mukaan?

Säästöliekin purkaminen ja aineenvaihdunnan uudelleen käynnistäminen on hidas ja yksilöllinen prosessi. Se vaatii pitkäjänteistä, mutta ei kuitenkaan liian tiukkapipoista työtä. Voisi todeta, että "perusasiat kuntoon" eli lasketaan energiantarve yksilöllisesti ja lähdetään lisäämään kaloreita hitaasti ja järkevästi, panostetaan riittävään uneen ja unenlaatuun ja lisätään yhtälöön maltillisesti liikuntaa (voimaharjoittelua).

Mistä tiesin itse, että aineenvaihdunta ei ole ihan kunnossa? Selkeimmät "oireet" olivat epäselvä väsymys, treeneistä palautumattomuus + voimatasojen lasku ja painon nouseminen + suoliston oireilut, vaikka teoreettisesti painon ei todellakaan olisi pitänyt nousta. Hikoilu oli myös asia johon kiinnitin huomiota, mutta en ihan heti tajunnut että se on oire jostakin. Ei vaan meinannut treenatessa tulla enää hiki. Kannattaa muistaa, että yksi oire ei kerro kaikkea, vaan tässäkin on kyse kokonaisuudesta, monen asian summasta.

Istahdappa alas ja mieti muutamaa asiaa omasta arkielämästäsi.
  • Uni
    Koetko olevasi jatkuvasti väsynyt vai energinen? Koetko nukkuvasi hyvin? Heräätkö aamulla virkeänä uuteen päivään? Saatko helposti unta? Heräiletkö yöllä kesken unien? Ja onko uudelleen nukahtaminen helppoa vai meneekö siihen aikaa?
  • Liikunta
    Nautitko liikkumisesta? Tuleeko liikkumisesta hyvä olo vai onko se vain asia joka on pakko tehdä? Minkä verran liikut (esim. viikossa) arkiaktiivisuuden lisäksi? Millaisesta liikunnasta nautit? Palaudutko liikuntasuorituksen jälkeen vai oletko kipeä tai poikkeuksellisen väsynyt suorituksen jälkeen vielä seuraavana päivänä?
  • Ravinto
    Syötkö säännöllisesti? Syötkö riittävästi? Himoitsetko selittämättömästi joitain tiettyjä ruoka-aineita esim. makeaa? Oireileeko vatsasi jotenkin ikävästi syömisten jälkeen / onko jotkut tietyt ruoka-aineet sellaisia jotka saavat vatsan sekaisin tai kipeäksi? Löytyykö ruokalautaseltasi sateenkaarenvärit?

Seuraavaksi heitän pari haastetta. :)
  • Unohda laiduttaminen ja vaa'an tuijottaminen!
    Paino on numeroita ja toki tietyissä tilanteissa hyvä ja tärkeäkin mittari, mutta eikö peilikuvan muutos ja hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpiä? :)
  • Laske oma energiankulutuksesi ja mielellään myös se, että saat ravinnosta riittävästi energiaa. Mene osoitteeseen www.sydan.fi/energiantarve ja laske oma päivittäinen energiantarpeesi.
    Seuraavaksi pidä ns. vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa ja kirjaa parin kolmen päivän ruokailut esim. sulamoon tai aiemmin suosittelemaani FatSecret -sovellukseen ja näet minkä verran energiaa saat ruokailuistasi päivittäin. Saatat yllättyä!
    Kun olet nämä tehnyt istahda pohtimaan mitä voisit tehdä toisin, vai vastaako energiantarpeesi sitä mitä saat tämän hetken ruokailuista? Suurimmalle osalle voisin ainakin antaa vinkkinä, että huolehdi että syöt aamupalat ja se on proteiinipitoinen. Ja muista syödä säännöllisesti. :)
  • Panosta unenlaatuunOta käyttöön magnesiumvalmiste (ei oksidimuotoista!), jota otat yötä vasten. Onhan makkarissasi pimennysverho? Älä näppäile kännykkää ainakaan yöllä jos heräät.
    Nuku päiväunet jos olet sellaisten tarpeessa.

Miun mielestä ei kannata edes ahnehtia liikaa muutoksia elämäänsä kerralla. Nykyarki on todella stressaavaa ja kuluttavaa. Työn aiheuttama stressi on ihan omaa luokkaansa ja se nyt ei ole uutta että vuorotyö on raskasta. Siihen yhdistettynä elämän muut tekijät esim. perhe, pienet lapset, mahdollisesti oma tai läheisen sairastaminen... you name it. Kenenkään kokemaa stressiä ei saa aliarvioida ja me koetaan kuormittavuudet eri tavalla. Eikä yhtä tiettyä ohjetta voi antaa kenellekkään vaan asioita täytyy soveltaa omaan elämään sopivaksi. Esim. turhaa sanoa vuorotyöntekijälle, että mene joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja nouse aamulla aina samaan aikaan ylös. Ei se vaan toimi. Tai yhtä tiettyä ruokasuositusta ei voi tehdä, vaan jokaiselle täytyy etsiä se omalle kropalle sopivin runko esim. hiilihydraattien ja proteiinien välinen suhde.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että nuo edella mainitut "haasteet" ovat täysin mahdollisia toteuttaa, vaikka eläisit miten kiireistä ja epäsäännöllistä elämää.  Todella todella harvoin on töissä sitä tilannetta, että et pääsisi syömään ajallaan, mutta kukaan ei huolehdi siitä siun puolesta vaan siun on vaan reippaasti pidettävä huoli tästä asiasta itse. Vuorotyöläinenkin voi ja pitää panostaa uneen ja sen laatuun. Ja työpaikalla kannattaa keskustella asioista, joilla voisi työssäjaksamista edistää. 

Ja kyllä, oravanpyörästä irroittautuminen on vaikeaa. Mutta suurin askel on, kun itse tiedostaa ettei kaikki ole ihan kondiksessa ja istahtaa kaikessa rauhassa alas miettimään missä vika piilee. Itsesyyttely on turhaa, parempi olisi miettiä mitä pieniä muutoksia arkeen voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Pienin askelin kerrallaan saa suuria muutoksia aikaan. <3 

 

Ihanaa ja stressittömämpää alkavaa viikkoa! <3

maanantai 1. syyskuuta 2014

Epämukavuusalueet ja sinne rohkeasti meneminen

Vanha juttu jo, että treeneissä pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle, jotta tulosta saadaan aikaiseksi. Tuttua eikö vain? Silloin tällöin ihan normiarjessakin epämukavuusalueille meno tekee hyvää.

Pidän itseäni ujona ja varsinkin isommassa ja uudessa ihmisporukassa hiljaisena. En vaan koe, että miulla ois mitään sanottavaa. Tuttujen kanssa olen höpöttäjä ja äänessä paljon, mutta uudet asiat saa miut varuilleen. Siinä yksi syy miks minuun tutustuminen voi olla aluksia vaikeaa. :D En mie oo paha vaikka näytän kiukkuiselta xD

Tämän viikon hienoimpina hetkinä haluan mainita vaihto-opiskelijan ohjaamisen töissä. Kyllä vaan, minä joka en todellakaan halua puhua ENGLANTIA UUDEN ihmisen kanssa. :D Lomareissuillakin olen aina tuppisuu. Mutta mie selvisin! Kaksi päivää oli huippuja ja oikeasti oli mukavaa, eikä se puhuminen ja sanojen löytäminen ollut kovin vaikeaa. :) Kolleegoilta tuli palautetta, että loistavasti meni! Ja kaksi päivää! Ja osasin jopa puhua ihan työasioista ja opettaa uusia asioita. Jes!

Epämukavuusalueeksi voisi varmaankin mainita myös selän/pakaran kuntoutuksen aloittamisen. Fyssarilta tuli kotijumppaohjeet, joita olen päivittäin noudattanut. Siihen lisäksi olen vielä salitreenien yhteydessä helppoja ja kevyitä liikkeitä tehnyt keskittyen pakaran oikeaan aktivoimiseen. Voi jee miten tylsää! Esim. eilen olin intopiukeana tehnyt rinta treenit ja siihen lisäksi olkapäitä. Fiilikset latistui heti pakarapotkuja tehdessä sillä se vaan oli niin pirskatin tylsää. :( Vaatii siis korvienväliltä paljon malttaa rauhassa kuntouttaa. Ei ollenkaan mukavaa tälläiselle malttamalttomalle sielulle. Voi miten odotankaan sitä päivää, kun selkään/pakaraan/takareiteen ei koske!
Kipu ei ole este, se on vain hidaste! Uuteen nousuun uudella tsempillä!
#hupparikansanpuolella Käykääs katsomassa ja osallistukaa haasteeseen hyvän ja tärkeän asian puolesta! :)

Ja ihan meinasi unohtua! Epämukavuusalueeksi nimitän myös treenit tyhjällä vatsalla! :D Niin hölmöltä kuin kuulostaakin, on aamupala ja sen syöminen tärkeääkin tärkeämpi juttu ja nälkäisenä olen kiukkuinen. Aamutreenit on jo vanha juttu ja rehellisesti sanottuna nautin niistä! Vaikkakin kellon soiminen klo. 5:30 ei todellakaan ole mukava juttu. Torstaina kuitenkin nukuin hieman pidempään ja mars mars jumpalle ilman aamupalaa. Vain lasi vettä ja latausjuoma. Ja ei se niin kamalaa ollut. Selvisin, en ollut kiukkuinen ja lihakset meni pumppiin ja kerrankin haba näytti omaan silmään siltä että se on kasvanut. Treenin jälkeen aamupala autossa körötellen töitä kohti. Miksipä en toistekkin treenaisi tyhjällä vatsalla? Ajatuksen tasolla tuntui kamalammalta, mitä se sitten todellisuudessa oli!

Tää viikko on mennyt todella väsyneissä tunnelmissa. En tiedä mikä väsyttää. Ruokavaliossa on hiilaria mukavasti, niitä ei ole vähennetty, koska paino on tippunut tasaisesti. Treenit ovat sujuneet oikein mallikkaasti ja voemaviikkoa elellään. Painot nousussa ja lihakset kipeinä. :D Tää voimaviikkojen ja volyymiviikkojen vaihtelu on ollut nappivalinta. Kiitos latausjuoman, treenit kulkee hyvin vaikka muuten väsymys painaa. Tuntuu, että voisin taas nukkua joka päivä päiväunet eikä aamutkaan meinaa lähteä käyntiin. Asiaahan ei yhtään auttanut loppuviikon kruunannut työputki: aamuvuoro + pitkä päivä (12h) + kolme 12 tunnin yövuoroa. Phuuuh!
Kotiin lähdössä. VÄSYTTÄÄ!!
Ensi viikolla on keventelyn aika. Tästä väsymyksestä päätellen se on todellakin tarpeen. Arjen pyörittäminen onnistuu vähän helpommin, kun on noita menoja siihen malliin, että treenien liittäminen niiden lomaan olisi aikamoinen haaste. Keventelyä treeneistä ja lisäksi tankkauspäivä miun syntymäpäivänä! Ensimmäistä kertaa ikinä! Hassua. Miten usein olenkaan ihastellut erinäisistä blogeista tankkauspäivien herkkuja :D Niitä herkkuja, jotka ennen olivat jokapäiväistä meikäläiselle. :D Ja kuten fitnessmimmin kuuluukin, olen jo vähän miettinyt mitä ko. päivänä syön. :D En vain ole päättänyt minä päivänä herkuttelut herkuttelen. Ehkäpä se päivä ansaitsisi ihan ikioman postauksen? Tankkauspäivä ei osu vielä ensi viikolle, vaan vedetään ensi viikko matalammilla kaloreilla ja ennenkaikkea matalammilla hiilareilla. En juhli synttäreitä muuten, joten eikös hiilareiden tankkaaminen käy juhlimisesta?? Kotona jo ilmoitin, että lettuja haluaisin silloin syödä! :D

Alan olla muiden harrastusten kanssa siinä pisteessä, että pientä priorisointia on mietittävä. Eniten ärsyttää se, että treenit oman koiran kanssa ovat olleet todella vähissä, mutta sitten sitä muuta koiramaista menoa on tähän syksyyn pakkautunut ärsyttävyyteen saakka. Olen sitä mieltä, että harrastaminen on hyvästä mutta sen täytyy olla hauskaa ja siitä täytyy nauttia. Rehellisesti sanottuna harrastustoimintaan liittyy tällä hetkellä myös sellaisia asioita joista en nauti. :( Tärkeysjärjestys harrastuksissa on seuraava: oma jaksaminen (ja työt jotka sotkevat harrastamista paljon), omien koirien treenit ja sitten vasta kaikki muu jos paukkuja riittää. 

Haastan nyt jokaisen tämän tekstin lukeneen menevän rohkeasti sinne epämukavuusalueelle, edes yhtenä päivänä yhden kerran! 
Liittyipä se töihin tai treenaamiseen, rohkeasti vaan! :)


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Muscle Challenge

Oletteko huomanneet, että Fastin Muscle Challenge starttailee taas? Itse tajusin asian tänä aamuna, kun silmät ristissä selaisin blogeja aamupalaa mussuttaen. Päädyin lueskelemaan Ovaskaisen Mikon blogia ja siitä se ajatus sitten lähti. :D Erityisesti kiinnosti (no tottakai) naisten ohjelma ja ruokavalio, sillä niiden takana on tehokaksikko Minna Pajulahti ja Piia Pajunen. Molemmat upeita urheilijoita, joiden treenejä ja etenkin kilpailuja on tullut seurattua.

Minna Pajulahtea olen fanittanut jo vuosikaudet. Fitness on vaativa laji, joka vaatii todellista omistautumista. Ja Minna jo kuka asiaan on omistautunut. Lisäksi hän onnistuu vaativaan elämäntapaan yhdistämään vaihtelevan työn lentoemäntänä. Niin ja Minna on OIKEASTI vahva. Siitä kertokoot mm. penkkipunnerrustulokset ja arvokisoissa menestyminen. Mie haluan olla myös VAHVA! :)

Mutta niin, muscle challenge. Kyseessä ei ole dietti eikä bulkkiläskinkasvatustalkoot. Vaan tavoitteena lihasmassan kasvatus ja sen tukena riittävä ja puhdas ruokavalio. Ja homma on täysin ilmainen ja kesto 6 viikkoa, jota on helppo sitten itsenäisesti jatkaa pidemmälle. Hienolta kuulostaa, mutta toteutus on sitten jokaisen oma asia. :D

Miksi lähdin moiseen mukaan? Uteliaisuus, jos ihan rehellisiä ollaan. Aikanaan kokeilin fitfarmin, ja ei ollu miun juttu. Siispä kokeilen tätäkin. Ja muscle challenge sisältää sen, mitä olen tavoitteeksi asettanut eli lihasmassan kasvatuksen. :)

Ruokavalioon tulen tekemään omavaltaisia muutoksia. Ei mitään radikaalia, mutta hiilareita hitusen pienemmäksi ja maitotuotteita myös vähemmälle. Hiilareita en tule korvaamaan millään, maitotuotteita korvaan mm. kananmunanvalkuaisilla, protskujauheilla ja puddingilla. 

Treeniohjelmalle on odotukset kovat. Se on nelijakoinen ja nopealla vilkaisulla vaikutti kivalle. Joitain liikkeitä ehkä viilailen paremmin omalle kropalle sopivaksi ja käytännön treeniä helpottamaan (esim. ylä- ja alatalja superina voi olla ruuhka-aikana hankala toteuttaa).

Teen jo aloittamani treenikierron loppuun ja ruokavalion starttailen heti, kun olen siihen viilaukset tehnyt ja kalorit ja makrojakaumat laskenut. Innolla odottelen ja toivon, että kehitystä tulee. Erityisesti jalkatreeniin toivon parannusta, sillä ne tuntuu junnaavan paikoillaan. Katsotaan mitä tuleman pitää... :) Oletettavasti ohjelma(t) ei pysy samana koko kuutta viikkoa, vaan muutoksia niihin on tulossa. :)

Ja kääk. Postaus missä ei oo yhtään kuvaa. :D Kuvia voi käydä ihmettelemässä instagramissa @projectsatu tai facebookissa Project ME -sivulla. :) Sieltä löytyy tylsien selfieiden lisäksi myös treenivideoita. :) Ja aktiivisempaa päivittelyä, mitä täällä blogin puolella.
Se pakollinen selfie ;)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Haastettu!

Miut on haastettu. Rakas Ystäväni Katja (Onnen hetket) haastoi miut.  Arkikuvahaasteet ois ollu helpompi toteuttaa. :D Tässähän joutuu ihan vallan miettimään. ;)
  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
  6. Ei takaisin haastamista 
11 Asiaa minusta:
  1. Pinna on minimaalisen lyhyt! Varsinkin väsyneenä se lyhenee entisestään.
  2. Ahdistun jos joudun olemaan kotona neljän seinän sisällä parikin päivää peräkkäin.
  3. Haluaisin olla spontaanimpi ja rohkeampi tekemään uusia asioita.
  4. Haaveilen tatuoinnista mutta pelkään neuloja ja kipua.
  5. En koe olevani unelma-ammatissani, mutta miulla on maailman parhaat työkaverit. <3
  6. En tykkää puhelimessa puhumisesta. En vaan tykkää.
  7.  Haluaisin olla tyttömäisempi, meikata ja käyttää nätimpiä vaatteita. En kuitenkaan jaksa panostaa vaatteisiin saatikka naaman pakkelointiin. :D
  8. Haaveilen bordercolliesta
  9. Isompi seura saa miut vetäytymään omaan kuoreen ja hiljaiseksi. Kahdestaan tai pienellä porukalla jutellessa olen avoimempi.
  10. Olen huomionhakuinen. En tahdo olla mikään seinäkukkanen.
  11. Jätän aina kaikkien pakollisten asioiden hoitamisen viimetippaan.

    Miulle osoitetut kysymykset:
  1. Millaista musiikkia kuuntelet?
    Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, fiiliksen mukaan. Yhtenä päivänä kaikkea ällöttävää hemppistä ja seuraavassa hetkessä jotain raskaampaan. Salilla korvissa huutaa mm. slipknot, sonata arctica, linkin park, any given day.
  2.  Huono tapasi?
    Kiroilen ja paljon ja ihan liikaa!
  3.  Suosittele hyvää kirjaa?
    Aika paha! En mie kerkee lukemaan mitään. :D Jos luen jotain kirjaa, ne liittyy yleensä koiriin ja niiden kouluttamiseen. Kirja nimeltä saalisvietti koiraharrastuksessa on ollut opus, joka on tuonut paljon hyvää omaan harrastamiseen. :)
  4. Mikä on parasta kesässä?
    Lämpö. Varsinkin aamuisin. Vihaan herätä aamulla ja heti ensimmäinen fiilis on kylmä.
  5.  Lempi elokuvasi?
    Eij olee. En tosiaan pysty nimeämään mitään leffa, joka ois ylitse muiden.
  6.  Mitä tavaraa ilman et voisi elää?
    iluuria. :D Ei varmaan kenellekkään yllätys. ;)
  7. Mitä uutta on elämässäsi 5 vuoden kuluttua?
    Maalattu talo ;) Toivottavasti myös työrintamalla jotain uutta.
  8.  Lapsuuden haaveammattisi?
    Eläinlääkäri. En vaan koskaan jaksanut opiskella tarpeeksi. Enkä myöskään viihdy pääkaupunkiseudulla.
  9. Millainen blogi herättää mielenkiintosi
    Persoonallinen ja elämän makuinen. Ei mitään yltiöpäistä elämä on ihanaa -hehkutusta, vaan myös niitä ikävämpiäkin asioita. Treeniblogit varsinkin ovat tällä hetkellä todella suuressa suosiossa.
  10. Positiivinen asia itsessäsi?
    Nopeasti kehittyvät olkapäät. ;) No vitsi vitsi. Ehkä miula kuitenkin on kaikesta valittamisesta huolimatta positiviinen asenne erinäisiin asioihin.
  11. Mistä olet tänään ollut onnellinen?
    Koirista. <3 Ja miten hienosti U teki pihatokoa ja -aksaa. :) Ja uudesta uunista, ja sen tuomasta lämmöstä. :)

     11 Kysymystä haastetuille:
    1. Mikä on lempitreenisi?
    2. Miksi bloggaat?
    3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
    4. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
    5. Mitä pelkäät?
    6. Mistä haaveilet?
    7. Mitä olet oppinut tänään?
    8. Paras keino rentoutua?
    9. Housut vai hame?
    10. Blondi vai brunette?
    11. Unelma lomakohteesi?

      Haastan:

      Hennan
      Punanokat
      Annin ja collietytötKatin ja Martta mäyräkoiran
      Marian ja portugeesit
      Keltaisen talon lapset

      Soriii... Enempää en keksi enkä jaksa etsiä :D