sunnuntai 13. syyskuuta 2015

29

Keskiviikkona, syyskuun 9. oli aika palata lomalta töihin JA silloin oli myös syntymäpäivät. Mikä siinä onkaan, että vuosi vuodelta syntymäpäivät tuntuu aivan vaan tympeämmältä päivältä. Kyllä, olen saanut sen kuuluisan kolmenkympinkriisin. 
Ahdistavia ajatuksia. Taas sellaisia syntyjä syvempiä, joihin ei ole olemassakaan mitään yksiselitteisiä vastauksia. Voi jee miten ne ottaa kupoliin. Ei, enää en tykkää syntymäpäivistä. 

Huikeaa kuitenkin oli se onnittelujen määrä mitä sain. Facebookissa yli 130 onnentoivotusta! Ja lisäksi puhelimeen onnitteluviestejä sekä puheluita. Olen kiitollinen jokaisesta onnittelusta. <3 

Ei ole montaa vuotta aikaa, kun naureskelin moiselle typeryydelle kuin ikäkriisi. Ja sitten se iski. Sitä on pysähtynyt yhä useammin miettimään, mitä sitä on saanut aikaiseksi ja mitä on vielä saavuttamatta. Joo on ammatti, vakituinen työ, avioliitto, oma talo (kröhön, enemmän se kyllä on pankin) ja kaksi koiraa. On harrastuksia: koiraharrastukset agility ja näyttelyt sekä sitten omana elämäntapanaan tuo fitness. Mikä puuttuu? No perhe, lapset. Joko on niiden aika? Mitäs jo en voi saada lapsia? Haluanko vielä lapsia? Pitäisikö miun haluta? Tottakai haluan! Mites fitnessharrastuksen käy jos perustaa perheen? Entäs, kun haluan koiranpennun, joka saa pentuja (toivottavasti) aikaisintaan ensi vuonna ja olen haaveillut tästä jo vuosia? 

Haluaako mies perustaa perhettä? Nyt vai myöhemmin? Mitä jos mie oon liian vanha, eikä saada lapsia ikinä? Milloin on liian vanha?

Nykyinen työ ahdistaa. Pitäisikö opiskella jotain? Mutta mitä? Ei ole mahdollisuuksia heittäytyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Poltanko itseni loppuun, jos yritän opiskella työn ohessa? Onnistuisiko työvuorojen suunnittelu niin, että opiskelu olisi mahdollista? Olisko minusta yrittäjäksi? Miten käy treenaamiselle ja mahdollisille kisahaaveille jos opiskelisin? 

Mitäs jos treenaisin fitnesskisat tähtäimessä, kisaisin ja sen jälkeen perustaisi perheen? Miten kroppa reagoi kisadiettiin? Jaksanko nykyisessä elämäntilanteessa alkaa moiseen? Mitä jos kroppa ei toimikkaan, kun ongelmia on jo nyt? Mitä jos kroppa menee niin sekaisin, että sen palauttelu vie todella pitkän ajan? Onnistuuko perheen perustaminen kisadietin jälkeen? 
Onnistuuko tavoitteellinen treenaaminen ja kisoihin valmistautuminen lapsen saannin jälkeen? Edelleenkin jos nyt ikinä saan lapsia? Haluanko oikeasti fitnesskisoihin? Masters lavat, sinnekkö tähtään? Olenko liian vanha kisaamaan? Voiko olla liian vanha kisaamaan?

Ei oo ihan kevyitä ajatuksia. Eikä kysymyksiin ole selkeitä vastauksia. Olisi vain jollain mystisellä tavalla saatava ajatukset kasaan ja rohkeasti suunnattava unelmia kohti.
Huomaa varmaan, että tuo perheen perustaminen on tällä hetkellä se suurin ajatus. Kiitos siitä rakkaalle ystävälle, joka sai esikoisensa ja sitä myöden tartutti minuun vauvakuumeen. Kyllä, kuumeen jota en ole koskaan ennen potenut enkä uskonut potevanikaan. Kai se on ihan luonnollista tässä iässä?  

Ajattelenko vain liikaa? Pitäisikö vain suunnitelmat toteuttaa sen enempää miettimättä ja jossittelematta? Asiat on kuitenkin mielestäni niin isoja, että en niitä niin vaan suunnittelematta ja miettimättä toteuteta. En voi pohtia näitä asioita yksin. Niihin liittyy aina myös toinen osapuoli. :) On vain niin vaikea puhua asioista ääneen, kun oman pään sisällä myllertää niin älyttömästi. Ei kait asioiden voi antaa vaan ollakkaan? Vai voisiko? 

Onneksi mielenmyllerrykset on hyvä upottaa treeneihin. Niin, ja kohta asustelen työpaikalla siihen malliin etten todellakaan ehdi ajattelemaan mitään muuta. :D 
Asioilla on tapana järjestyä, uskon siihen nytkin. 

Ei tullu fitnesspostausta tällä kertaa. Ei treenihypetystä tai ruokatuskailua. Uusi viikko ja uudet kujeet alkakoot. Olisi tarkoitus mm. lähteä loistoseurassa Jyväskylään fitnesskisoja katsomaan ja tuttuja kannustamaan. :) 

2 kommenttia:

  1. 1. Hyvä on tää blogin ulkomuoto!
    2. Carpe diem
    3. "Carpe diem" ei niin vaan onnistukaan ihmiseltä joka analysoi paljon. Ehkä hyvä niin.

    Kyllä ne asiat järjestyy silleen niinku ne on tarkotettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kuinka helppoa olisikaan olla analysoimatta ja ennen kaikkea haluamatta liikaa! :D

      Poista