torstai 22. toukokuuta 2014

KESÄLOMA

Taas sitä ollaan lomalla. :D Tää kevät onkin mennyt useita (lyhyitä) lomapätkiä viettäessä. Jaksaminen on ollut paljon parempaa, kun lomien välit ei oo liian pitkät. Ja mikä parasta, loma viikolla saa treenattua PALJON! Ja tätä kirjoittaessa ollaan jo loppuviikossa ja loma armottomasti lähenee loppuaan.

Lämmintä on riittänyt!
Säät suosii, on oikein kesälomaan kuuluva sää. Viime viikon sateet hieman huolestutti, sillä viikonloppuna oli kaksipäiväinen koiranäyttely. Kehät oli märät, mutta sää suosi ja ne perinteisiin kuuluvat rusketusrajat tuli hommattua! :D Tuloksilla ei liikaa voi kehuskella, valioituminen oli aunnuntaina TODELLA lähellä. Mutta yks juttu oli aivan superhienoa. Facebook-seuraajat jo tietävätkin, mutta kerrottakoon se myös muille. ;) Nimittäin käsiini sattui näyttelyvaatteita kaapista kaivellessa vanha farkkuhame. Se on hankittu miun ollessa yläasteella, eli kauan kauan sitten. Vuosikausiin se ei ole päälle mahtunut, saatikka vetoketju mennyt kiinni, mutta nyt se solahti päälle kuin se olisi mittojen mukaan tehty. Voi jee sitä riemua!! :)

Vuosikausia liian pieni hame oli nyt juuri sopiva!
Koiranäyttelyt <3

Viime viikolla sai tehtyä kaikki suunnitellut treenit. Ja oon aivan ihastunut aamutreeneihin! Vaikka en edelleenkään aamuihmiseksi itseäni sano, saa aamutreeneistä huikeen energiaboostin loppupäiväksi. Tän viikon treenit tulee lomasta huolimatta olemaan vajavaiset.

Edellisessä postauksessa olikin mainintaa Mania! latausjuomasta. Miten isolla annoksella te sitä oikeen käytätte, että siitä on hyötyä?? Itte oon lappanut sitä sheikkeriin kolme kukkurapäistä mitallista ja ei tunnu missään. En ole tyytyväinen. Verrattuna horse poweriin ja Fastin latariin, ei Mania! ole suosituksista huolimatta hyötyään osoittanut. Varsinkin sunnuntain treenissä olisi toimiva latausjuoma ollut todella tarpeen.
Väsynyt treenaaja.
 Ja koska nyt eletään jo torstaita, on tähän viikkoon mahtunut paljon. Alkuviikosta super treenit salilla: maanantaina selkä ja tiistaina olkapäät ja ojentajat. Keskiviikkona jalkatreeni normaalista poiketen, eli hevosen selkään hop! Jalkojen lisäksi myös keskikroppa sai uutta ärsykettä. Nyt on lonkan koukistajat ihan totaalijumissa! Venyttelyä venyttelyä siis... Niin ja auringon ottaminen ei ole treeniä, mutta se on kuulunut oleellisena osana tähän viikkoon. <3
Aurinkoon vol.1!

Aurinkoon vol. 2!

Hikistä hommaa <3

Peiliselfie olkapäätreenin lomassa :D

Tallille!!!

Ja niin, torstai. Kauan odotettu THE torstai! Aamulla aikainen herätys ja klo. 09 kolkuttelin Silmäaseman ovia. Klo. 11 mennessä olin ulkona onnellisena aurinkolasit silmillä ja ihmettelin sitä tunnetta, että näen ILMAN silmälaseja! :D Saatan kirjoitella päivän tapahtumista ihan oman postauksensa, mutta nyt en siihen pysty. Silmät ei oikein tykkää tässä koneella istumisesta. ;)

lauantai 17. toukokuuta 2014

Lisää tehoja!

Tiistaina oli aika testata uutta horse poweria. Ja mikä voisikaan olla parempi aika ja paikka testata kuin aamutreeni ennen töihin menoa. Aamulla mittailin jauheet sheikkeriin ja vettä perään. Kauhulla katselin, kuinka sheikkeriin muodosti kirkkaan sininen litku. :D Aikamoiselta myrkyltä näytti. 

Maku. Noh, ei voi mennä kehumaan. Ensimmäiset fiilikset oli, että "täähän on ihan ok makuista" mutta toisella kulauksella mieli jo muuttui. Hengittämättä ja nopealla vauhdilla litkun sai kumottua kurkusta alas. Miule ainakin tulee hyvin nopeasti voimakas yökkäysrefleksi, jos nieltävä aine ei ole hyvän makuista. Lopuksi suussa poltteli cayannepippuri, joka oli litkussa mukana lisäämässä termogeneesiä.

Eikö näytä houkuttelevalta? ;)
Tehot. No niitähän oli! N. 20 min juoman nauttimisen jälkeen kasvoissa tuntui tuttua kihelmöintiä. Siitä tiesin annoksen olevan sopiva, kihelmöinnin pitää tuntua! Myös hikeä pukkasi jo pukuhuoneessa vaatteita vaihtaessa. Selkätreeni oli vuorossa ja rautaa sai lisätä kiitettävästi! Jes! Viimeinkin se fiilis, että selkätreenissä tapahtuu kehitystä treenipainojen osalta. Pitkään sitä tulikin junnattua paikoillaan. :) Energiaa riitti huisin hyvin ja keskittyminen säilyi koko treenin ajan. 

Mausta siis miinukset, ja väristä. :D Tehot oli hyvät! Kallistahan tuo pirulainen on, mutta miksipä ei noin toimivaa tavaraa joskus tilaisi isompaa purkillista.

Toinen latausjuoma oli Mania!. Sitä testailin olka- ojentajatreeniin. Maku siinä on hyvä, liukenee hyvin ja helposti veteen. Annostusta en ole vielä löytänyt ihan kohdilleen. Aloittelen varovasti, sillä Fastin lataristahan tuli miulle paha olo, jos annos  oli vähänkin liian iso. Hieman vielä Mania!a lisää ja uskoisin annoksen olevan sopiva.

Treenien suhteen muutenkin on nyt todella tyytyväinen olo. Voimat on nousseet hyvin ja peilikuva muokkautunut hiljalleen aina vain parempaan suuntaan. Palautuminen on kunnossa, mitään suurempia lihaskipuja ei treenin jälkeisinä päivinä ole, vaikka lihaksissa tuntuukin että treenattu on. Näin sen pitää ollakkin! 

Kroppa on muuttunut todella epäsopusuhtaiseksi. Yläkropasta on rasvaa lähtenyt hyvin ja lihakset piirtyneet hiljalleen näkyviin. Alakroppa on edelleen rasvainen ja todella ison ja leveän näköinen verrattuna yläkroppaan. Rasva on vain sitkeästi kiinni keskivartalossa. =/ Ärsyttävää! 


Treenijako on melko tasainen koko kroppaa ajatellen. Neljä treeniä viikossa, selkä on ansainnut oman treenipäivänsä. Toki jalat on yhtenä päivän ja sekin pakarapainotteinen, mutta etu-ja takareisiä en ole jaotellut muille päiville sen enempää. Selässä onkin ruvennut pientä kehitystä näkymään, ja uskon sille tehneen nannaa tuo yksi sille pyhitetty treenipäivä.

Siellä ne piffit hiljalleen kasvaa ja kehittyy :P
Takki kiristää hartioista ja suosikkihousut mahtuu jalkaan! Ei haittaa! :)

Tässä tilanteessa en voi treenipäiviä ainakaan lisätä. Neljä on realistinen, viisi ei todellakaan onnistu joka viikko. Töissä on ollut kiirusta ja vuorot sellaisia, että tuntuu kuin olisin aina töissä. Koiraharrastukset ovat olleet nukuksissa nyt useamman viikon ja se ärsyttää. Ei tälläisella lorvimisella päästä tavoitteissa eteenpäin!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Horse Poweria treeneihin ja agilitykilpailut

Perjantaina tuli viesti, että paketti on noudettavissa. Fitnesstukun paketti odotti noutajaansa ja hetken kerkesin jo huolestua kerkeekö paketti tulemaan ennen viikonloppua.  Paketin sisältö näytti tältä:


Tuli aminohappoja sekä treenilatureita unohtamatta paria vaatekappaletta. :D Ja taas kerran yksi sheikkeri lisää kokoelmaan. ;) Octanesta testiin uusi maku lemon lime sour, huomenna ajattelin maistaa. :P Mannisen Mania! ei varmaankaan esittelyjä kaipaa. Yksi suosituimmista latareista, kun netistä suosituksia etsii. Tuo Horse Power aiheutti hieman naurunpyrskähdyksiä töissä. ;) Pitihän ikuisen heppatytön tilata pieni kokeiluerä latausjuomaa, jonka nimi on HORSE POWER! :D Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan. ;) Uusi treenitoppi Better Bodiesilta. Todella kiva päällä, paitsi että helma saisi olla hieman pidempi. Varsinkin selässä on miun mielestä kiva leikkaus. :)

Perjantain kunniaksi tuli käytyä myös tekemässä jalkatreeni. Aamu oli mennyt puuhastellessa kotona (meidän remontti on valmis!!!!!!) ja olin sopinut pienen shoppailukierroksen treenien jälkeen. Ei oikein meinannut treenissä maltti riittää ja koko hommasta jäi vähän hutaisten tehty olo. Tänä aamuna oli kuitekin pakarat ja reidet "hieman" jumiutuneen oloiset, joten taisi se treeni mennä sittenkin perille. :D Ja tais kaiken sairastelun jälkeen aineenvaihduntakin hyrähtää käyntiin, kun hikoilutti niin kauheesti. :D

Tänä aamuna herätyskello rallatti jo 5.30. Suuntana oli Savonlinna ja agilitykilpailut. Voi miten nuoruusvuodet tulikaan mieleen, kun aikaa tuli vietettyä nostalgisella Kyrönniemen kentällä. ;) Siellä on yks jos toinenkin koulun liikuntatunti tullut vietettyä. :D 
Agilityradoilla suorittaminen tuntui tahmealta ja siltä meno näytti myös videolla. Koira selkeesti jumissa, vaikka lämmittelyt oli hoidettu hyvin. Kaikesta tahmeudesta huolimatta saatiin agilityradalta luokkavoitto ja ensimmäinen LUVA. Kaks vielä ja edessä siirto kakkosluokkaan! :)

U ja palkinnot :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kiireiset viikot

Mikä siinä onkin, että kiire kasautuu? Koiraharrastajalle kevät (ja kesä) on kiireistä aikaa. Tänä vuonna toukokuulle pakkautui koiraharrastuksia normaalia enemmän. On koiranäyttelyä, agilitykilpailuja ja kirsikkana kakun päällä näyttelymatka ulkomaille.  Lisäksi on yksi match show järjestettävänä. Koirien trimmauksia ja ennen kaikkea oman näyttelypuudelin turkin puunausta. Ai niin, töissäkin pitää käydä. ;)
Komea nuori mies Weeti (Walnut Plan To Be A Winner) trimmauksen jälkeen :)

Itseppä olen harrastukseni valinnut. Ei pitäisi valittaa. Eniten hermoja rassaa se uuniremontti, joka siis vieläkin on vaiheessa! Ei tullut laattojen asentajaa maanantaina niinkuin piti! Nyt sen pitäisi tulla perjantaina. Parasta ois tulla. Maanantaina olikin tuon tiimoilta sellainen v*tutus ketutus että ei oo tosi. Toisia ohareita ei miun hermot kestä! 


Kaiken kiireen keskellä pitäisi älytä palailla dieettiin. Ruoka maistuu lähes normaalisti ja aamuisin ei peilistä katso takaisin turvonnut möhömaha. Vielä en kuitenkaan saa syötyä niin isoja annoksia kuin on suunniteltu. Jospa se maha palautuisi normaaliksi pian! Tällä hetkellä myös palkkari meinaa tulla treenin jälkeen ylös ja aminohappojuomat närästää. :( Ei treenitkään kulje, jos ei saa tankattua polttoainetta.

Maanantain treenistä on palauduttu ja tänään kävin veivaamassa olkapäät ja ojentajat. Kotisohvalla lorviessa on ollut aikaa tsekkailla netistä erilaisia treenivideoita. Niiden innoittamana tuli tänään kokeiltua uusia liikepareja. Aivan mielettömän pumpin saa aikaan seuraavilla liikkeillä:


Vipunostot eteen mutkatangolla niin monta toistoa kuin tulee kohtalaisella tekniikalla + heti väsyessä liikkeen vaihto pystysouduksi. Uuuuaaaah mikä polte etuolkapäissä!

Sivuolkien varma polttaja on tottakai sivuviparit. Ja ne on siitä mainio liike, että variaatioita on vaikka miten paljon. Tänään tein aluksi liikkeen todella tarkalla tekniikalla, pienen pieni liike riittää kun keskittyy tekemään liikkeen sivuolkapäillä! Toistoja niin monta kuin tulee ja siihen päälle vielä maksimimäärä toistoja hieman rumemalla tekniikalla. Ai kamala mikä polte! Painot meinasi pudota käsistä, kun polte oli niin kova. Kokeilkaas!

Mikään liike ei ole vielä raskaita punnerruksia voittanut, mutta joskus on ihan terveellistä säästellä niveliä. :) Ja mielekkyys säilyy tekemiseen, kun vaihtelee liikkeitä silloin tällöin. Ja kyllähän se motivoi, kun peilistä näkyy vieraat kädet. Tai omathan ne on, mutta niin pumpissa ettei niitä meinaa omiksi tunnistaa. :D
Deltsit :)
Ojentajien rääkin aloitin taljapumppailulla. Siitä jatkoin tekemään kapeaa penkiä ja levypainolla punnerrusta niskan takaa. Loppuviimeistely dippikoneella ja Panattan ojentajakoneella. Kiitos nam. Ojentajat huusi hoosiannaa. :D

Tällä viikolla olisi aikomus käydä vielä kaksi kertaa salilla. Lauantain treenit on vielä kysymysmerkillä, riippuu miten pitkään Savonlinnan agilitykisoissa menee. Vai pitäisikö käydä sunnuntaina testaamassa aamusali ennen töihin menoa? Ois aika truu fitnessmeininkiä. :D Sunnuntai aamuna olla salilla pumppaamassa puol 7. :D 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Haastettu!

Miut on haastettu. Rakas Ystäväni Katja (Onnen hetket) haastoi miut.  Arkikuvahaasteet ois ollu helpompi toteuttaa. :D Tässähän joutuu ihan vallan miettimään. ;)
  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
  4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
  6. Ei takaisin haastamista 
11 Asiaa minusta:
  1. Pinna on minimaalisen lyhyt! Varsinkin väsyneenä se lyhenee entisestään.
  2. Ahdistun jos joudun olemaan kotona neljän seinän sisällä parikin päivää peräkkäin.
  3. Haluaisin olla spontaanimpi ja rohkeampi tekemään uusia asioita.
  4. Haaveilen tatuoinnista mutta pelkään neuloja ja kipua.
  5. En koe olevani unelma-ammatissani, mutta miulla on maailman parhaat työkaverit. <3
  6. En tykkää puhelimessa puhumisesta. En vaan tykkää.
  7.  Haluaisin olla tyttömäisempi, meikata ja käyttää nätimpiä vaatteita. En kuitenkaan jaksa panostaa vaatteisiin saatikka naaman pakkelointiin. :D
  8. Haaveilen bordercolliesta
  9. Isompi seura saa miut vetäytymään omaan kuoreen ja hiljaiseksi. Kahdestaan tai pienellä porukalla jutellessa olen avoimempi.
  10. Olen huomionhakuinen. En tahdo olla mikään seinäkukkanen.
  11. Jätän aina kaikkien pakollisten asioiden hoitamisen viimetippaan.

    Miulle osoitetut kysymykset:
  1. Millaista musiikkia kuuntelet?
    Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, fiiliksen mukaan. Yhtenä päivänä kaikkea ällöttävää hemppistä ja seuraavassa hetkessä jotain raskaampaan. Salilla korvissa huutaa mm. slipknot, sonata arctica, linkin park, any given day.
  2.  Huono tapasi?
    Kiroilen ja paljon ja ihan liikaa!
  3.  Suosittele hyvää kirjaa?
    Aika paha! En mie kerkee lukemaan mitään. :D Jos luen jotain kirjaa, ne liittyy yleensä koiriin ja niiden kouluttamiseen. Kirja nimeltä saalisvietti koiraharrastuksessa on ollut opus, joka on tuonut paljon hyvää omaan harrastamiseen. :)
  4. Mikä on parasta kesässä?
    Lämpö. Varsinkin aamuisin. Vihaan herätä aamulla ja heti ensimmäinen fiilis on kylmä.
  5.  Lempi elokuvasi?
    Eij olee. En tosiaan pysty nimeämään mitään leffa, joka ois ylitse muiden.
  6.  Mitä tavaraa ilman et voisi elää?
    iluuria. :D Ei varmaan kenellekkään yllätys. ;)
  7. Mitä uutta on elämässäsi 5 vuoden kuluttua?
    Maalattu talo ;) Toivottavasti myös työrintamalla jotain uutta.
  8.  Lapsuuden haaveammattisi?
    Eläinlääkäri. En vaan koskaan jaksanut opiskella tarpeeksi. Enkä myöskään viihdy pääkaupunkiseudulla.
  9. Millainen blogi herättää mielenkiintosi
    Persoonallinen ja elämän makuinen. Ei mitään yltiöpäistä elämä on ihanaa -hehkutusta, vaan myös niitä ikävämpiäkin asioita. Treeniblogit varsinkin ovat tällä hetkellä todella suuressa suosiossa.
  10. Positiivinen asia itsessäsi?
    Nopeasti kehittyvät olkapäät. ;) No vitsi vitsi. Ehkä miula kuitenkin on kaikesta valittamisesta huolimatta positiviinen asenne erinäisiin asioihin.
  11. Mistä olet tänään ollut onnellinen?
    Koirista. <3 Ja miten hienosti U teki pihatokoa ja -aksaa. :) Ja uudesta uunista, ja sen tuomasta lämmöstä. :)

     11 Kysymystä haastetuille:
    1. Mikä on lempitreenisi?
    2. Miksi bloggaat?
    3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
    4. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
    5. Mitä pelkäät?
    6. Mistä haaveilet?
    7. Mitä olet oppinut tänään?
    8. Paras keino rentoutua?
    9. Housut vai hame?
    10. Blondi vai brunette?
    11. Unelma lomakohteesi?

      Haastan:

      Hennan
      Punanokat
      Annin ja collietytötKatin ja Martta mäyräkoiran
      Marian ja portugeesit
      Keltaisen talon lapset

      Soriii... Enempää en keksi enkä jaksa etsiä :D

maanantai 5. toukokuuta 2014

Sairastuminen ja siitä toipuminen

Niinhän siinä sitten kävi, että tauti iski. Eikä mikä tahansa tauti, vaan se ällöin, mahatauti. :( Viime viikon yövuorot sinnittelin, olo oli kuumeinen mutta kuumetta ei ollut. Joka paikkaan sattui ja varsinkin nivelet olivat kipeät. Oli pahaolo ja pääsärky. Ajattelinkin ensin, että migreeni vaivaa, mutta ei... Yövuorojen loputtua tauti iski ihan kunnolla. Hip hei! Kunnon tyhjennyskuuri! Onneksi se pahin meni yhdessä päivässä ohi.

Eilen olo olikin jo suht normaali. Tai normaali ja normaali, ruoka ei maistu. Pää käskee syömään, mutta kun aloittaa syömään tuntuu että sapuskat tulee saman tien ylös ja ulos. Oon nyt siis jo usemman päivän yrittänyt syödä niitä juttuja mitä tekee mieli. Käytännössä siis hedelmämehua ja viiliä. Eilen maistui uunissa kypsennetyt perunat sekä naudan pihvi. Kasvikset tökkii pahasti. :( Kananmunat onneksi maistuu. 

Sohvalle hautautuneena Manun kanssa
Väsymys on ollut aivan käsittämätöntä. Lauantai oli se pahin päivä. Koin nukkuneeni yövuoron jälkeen ihan hyvin, mutta sohvalla (ja vessassa) meni koko päivä makoillessa. Takapihalla taisin käydä ihan pienen hetken raitista ilmaa nuuskimassa. Nukuin useamman tunnin päikkäritkin ja niiden jälkeen olin ihan varma, että yö menee valvoessa. Nukuin yönkin kuin uppotukki ja aamulla olo olikin levännyt ja miltei normaali. :) 

Sunnuntaina olo oli jo miltei normaali!
Normaalin olotilan kunniaksi piti päästä salille. :D Pähkäilin pitkään teenkö jonkun kevyen koko kropan pumppailun, jalkatreenin vai rintaa ja hauista. Arvaatteko mihin päädyin? :D No siihen jalkatreeniin. Perusteluna se, että maanantaina aloitan treenikierron alusta ja jalat ovat "tärkeämmät" kuin rinta ja hauis. ;) Kotona vielä ajattelin, että vähän vaan jalkaprässiä, ojennuksia ja koukistuksia ja EHKÄ pakarapotkuja taljassa. Niin ne suunnitelmat sitten vaihtui ja huomasin olevani tekemässä smithkyykkyä meiningillä ass to the grass. 
Kyykyt kulki jopa ihan kivasti, mutta prässi oli jo aikamoista vääntämistä. 130 kg painoi aivan julmetusti. :D Ja eihän nyt tietenkään painoja voinut pienentää. ;) Noloa ;) Loppuun vielä ne ojennukset, koukistukset ja pakarapotkut. Ainiin! Teinhän mie vielä suorin jaloin mavea käsipainoilla! Hahaa! Tosin alaselkä oli jokseenkin liekeissä sitä tehdessä. =/ Ei oikein selkä tykännyt sohvalla makoilusta. 
Phuuuuh!
Viime yö menikin sitten valvoskellessa ja levottomasti pyöriessä. Kroppa oli kauttaaltaan tosi väsyneen oloinen. Aamulla odotti aikainen herätys. Remontin PITI valmistua tänään, mutta tulikin puhelu, ettei remonttimies tule! Aijaijai, kun otti hermoon! Kirosanoja lipsautellen painelin takaisin peiton alle. 

Aamupäivällä suunnistin salille. Väsymys painoi edelleen, mutta aminihappojuoma antoi treenitehoja ja sain tehtyä tosi hyvän selkätreenin. :) Pumppi ei ollut läheskään sellainen mitä normaalisti, mutta tuntuma oli oikein hyvä ja jaksoin treenin tuplasarjoineen tehdä alusta loppuun hyvällä draivilla.
Kotiin tullessa iski väsymys. Ja se ruokakaan kun ei maistu. :( 

Tästä noustaan taas! :)

Kuinkas teillä on lähteny uusi viikko käyntiin? :)