Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kun joku kielletään, tekee sitä entistä enemmän mieli

Otsikko kertookin viime päivien ajatukset. Kyllä, tämä minidietti nostatti moiset ajatukset. Kroppa on ihmeissään, kun evästä vähennettiin. Mielenkiintoista itsetutkiskelun aikaa tämä on.

Makeanhimo on jotain aivan käsittämätöntä! Hei haloo! Voiko olla todellista vai tekeekö korvienväli temppuja? Rakkaan Ystäväni kanssa tästä pään temppuilusta keskusteltiin jokunen viikko sitten. Mikä ihme siinä oikein on, kun joku kielletään tekee sitä ihan älyttömästi mieli?
Ilmeisesti tämä suuri makeanhimo on ohimenevää. Ainakin toivon niin, sillä en todellakaan halua elää viikko tolkulla tälläisissä fiiliksissä. Harmikseni en ole vielä päässyt siihen, että makeanhimo olisi ollutta ja mennyttä. Siinäpä yksi syy miksi taidan kinuta toisenkin viikon diettiä. Ihan vaan näyttääkseni keskaria omalle kropalle ja pääkopan kiusauksille! Nih!

Aerobisten tekeminen, ah kuinka kivaa vaihtelua! Intervalli verenmaku suussa oli ihan jees ensimmäisenä treenipäivänä viikonlopun levon jälkeen, mutta puolen tunnin tasasykkeinen jalkatreenin jälkeen ei ollutkaan enää niin kivaa. Varsinkaan, kun keksin haluta haukata samalla raitista ilmaa. Hop pyörän selkään ja treenin jälkern fillaroimaan. Ilma oli kylmä ja tuuli vastainen. Ja lisäksi tuli nälkä. Oli sentään voittajafiilis, kun kotipihaan pääsin ja parkkeerasin pyörän autotalliin. Ois vaan pitäny jäädä tekemään se puolentunnin hinkutus salille neljän seinän sisälle. :D

Mahavaivojen vuoksi olen rajoittanut veden juomista ruokailujen aikana. Noh, on ollut työlästä kitata sitä vettä kun maha on jatkuvasti täys. Nyt kun on pieni nälkä maistuu se vesikin paremmin ja päivittäinen tavoite on helppo juttu saada täyteen. Salilla menee vettä tuplasti mitä yleensä ja olenkin harkinnut isomman kanisterin hankkimista normaalin fitnesstukun sheikkerin tilalle. :D

Ja kun juot, ravaat myös vessassa. Se nyt on vaan fakta. Helppoohan se tälleen vapaalla on. Töissä saattaa kaverit ihmetellä kun ravaan vessassa vähän väliä. :D

Treenit on kulkeneet kuin unelma. Työt ei ole sotkemassa harrastusta ja oon saanu elää bodylaiffii. :) Ennätykset on paukkunu nyt kaikissa treeneissä ja tykkään tosi paljon ajatuksesta, että kroppa tiivistyy. Mitään näkyvää en ole huomannut, mutta just nyt pelkkä ajatuskin tiivistynisestä on kiva.

Kyllähän tää viikko on saanut miettimään tulevaisuudessa siintävää pidemmän kaavan mukaan tehtyä diettiä. Toisaalta houkuttaa aivan suunnattomasti nähdä millaiseen kuntoon kropan saa ja miten sitä lihasta on saanut rakennettua. Toisaalta taas pohdituttaa, miten korvienväli koko homman kestää. Oon niin henmetin huono sietämään nälkää. Puhumattakaan siitä, että nälkään liitetään kaveriksi vielä väsymys. Miten pyöritän palettia, jossa seikkailee vuorotyö, treenit, ruokailut, koti ja sosiaalinen elämä? Vai ajattelenko taas ihan liikaa. Pitäis vaan unohtaa liika ajattelu ja mennä vaan kohti tavoitetta?

Ja passaahan sitä miettiä, että onko sitä lihasta rakentunut tarpeeksi. Hittoako pitää itseään dietillä, jos lopputulos on aivan liian lihaton, jolloin ei kisassa pitkälle pötkitä. Toisaalta, enemmin vähemmän lihaa sopivan kireässä kunnossa kuin aivan liian pehmeänä lavalle.

Asiaahan ei yhtään auta, että tuntuu kuin olisin hukassa tulevaisuuden kanssa. Tai lähinnä töiden. Mikä haluaisinkaan olla isona? Tää on nyt vissiin sitä kuuluisaa 30-kriisiä? Haaveita, on paljon mutta kaikkea ei voi toteuttaa samaan aikaan. Nyt jää vain pähkäiltäväksi mistä haaveesta aloitetaan. :D Helppo eikö vaan?

Kuvien lisääminen ei nyt onnistu, kun innostuin naputtelemaan ajatuksen virtaa tabletilla. Miun touhuja voipi toki käydä katselemassa Instagramista @satu_kokkonen :)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Käynnistymisvaikeuksia

Tällä viikolla koitti vihdoinkin se päivä, kun tämän mimmin eväitä lisättiin. Vieläkään ei kalorit huitele kovinkaan korkealla, kun halutaan mimimoida rasvan kertyminen. Lisäys oli kuitenkin kaloreissa suurempi kuin edellinen, eikä paino ainakaan toistaiseksi ole mahdottomaan nousuun lähtenyt. Toivottavasti ei lähdekkään sillä sitten saisin taas lisää ruokaa. :D Syöminen on vaan niin kivaa. :) 
Tämän hetken aamupala: puuroa, marjoja, mehukeittoa, kananmunia
On monia tapoja tarkkailla painoa näin offilla. Osa käy vaa'alla kerran viikossa, osa joka päivä ja osa ei käytännössä milloinkaan. Jotkut mittailevat säännöllisesti mittanauhalla, toiset eivät mittaile lainkaan. Jollekkin riittää peilikuva ja valmentajan kommentit kunnon nähtyä.
Itse käyn vaa'alla joka ikinen aamu. Alkuun se aiheutti suurta tuskaa. Olenhan vältellyt vaakaa ja painolukemia jo vuosikaudet! Vaa'alla olen kyllä käynyt, mutta todella harvoin. Enemmän olen luottanut peilikuvaan. Kaksi kuukautta on mennyt sopeutuessa vaa'an antamiin lukemiin. Itse punnituksesta on tullut sujuva rutiini: ylös sängystä, vessaan, koirat ulos, vaatteet pois ja vaa'alle. Mutta ne lukemat...

Miulla on aina ollut painoa "paljon" pituuteen nähden. Pituutta on se 176 cm ja paino oli siinä 74-75 kilon tietämissä valmennuksen alkaessa. Olen saanut kommenttia, että painanko todella noin paljon. :D Ja kyllä painan ja vasta nyt alan olemaan sujut asian kanssa. Ai miten niin itsepäinen?
Parissa kuukaudessa painon nousu on ollut satoja grammoja, mutta lihasta olen onnistunut rakentamaan näkyvästi eri puolille kroppaa. Ai että mie jo ootan niitä todellisia lihatalkoita, kun rakennusainetta saa enemmän ja ollaan ihan oikeasti niillä plussakaloreilla.

Vaa'alla ravatessa olen joutunut järkyttymään. Painoni vaihtelee PALJON! Kroppa kerää hyvin herkästi nestettä ja on pöhöttynyt. Nyt, kahden kuukauden jälkeen, alkaa kroppa ja aineenvaihdunta toimimaan niin, että sellainen kamala pöhötys ei ole jokapäiväinen kaveri.
Tuttua juttua on, että paino on korkeammalla esim. kovan treenin jälkeen. Se on ihan fine, kun tietää mistä painon nousu johtuu. Näin naisena myös hormonitoiminta vaikuttaa painoon PALJON. Korvien väli on ollut todella tiukalla, kun paino ei saisi nousta paljoa mutta yks kaks vaaka näyttääkin kaksi kiloa plussaa ihan vaan niistä hormooneista johtuen. Jippii! NOT! Eikä se paino yhtä nopeasti laske, vaan vie n. viikon, että ollaan taas siinä "normaalissa" painossa. Argh.

Jossain vaiheessa mietiskelin, että onko tää oikeesti niin kivaa kytätä vaa'an lukemia. Sitten vain yllättäen kroppa "hyrähti käyntiin" ja painonvaihtelut ovat tasaantuneet ja pöhötykset myös vähentyneet. Toivottavasti pysyy tämmöisenä! Ja mikä parasta, kroppa on tiivistynyt ja lihasta on tullut lisää ainakin joihinkin kohtiin. :) Niin, ja mm. työkavereilta on tullut kommenttia muuttuneesta ulkomuodosta. :) 

Kun kroppakin on ruvennut toimimaan ovat myös treenit siirtyneet uudelle tasolle. Painoja saa ladata lisää ja tuntuma on parantunut. Lihakset on kipeät, mutta ei mitkään överikipeät (paitsi valmentajan rääkkien jälkeen :D ). Lisää potkua toi päivitetty treeniohjelma. Jos saisin itse valita, olisin salilla joka päivä. :D "Onneksi" työt sanelee pakolliset lepopäivät.
Vielä kun saisi noi polvet kivuttomiksi ja lonkankoukistajat vetreämmäksi. Sit oisin tyytyväinen.
Klik Klik Instagramiin @projectSatu
Just nyt on hemmetin hyvä fiilis tän homman suhteen. Arki pyörii, treenit kulkee ja ruokailuihin on löytynyt toimiva rytmi. Vielä pitäisi löytää paukkuja kotitöiden parempaan suorittamiseen. Oon vissiin aika hidas saamaan rytmi kohdilleen? Vai olenko sittenkään? Miten nopeasti yleensä ihmiset saavat toimimaan yhdistelmän fitness ja muu elämä?
Eväät kulkeutuu töihin jätskikipossa. :D Kattaukseen ei juurikaan tule panostettua.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Olkapäät tuleen ja ensimmäinen jalkatreeni tauon jälkeen.


Yksi suosituimmista fitness- ja kehonrakennusblogeista on Metallisydämen blogi. Koukutuin ko. blogiin heti ensi lukemalta. Monet makeat naurut olen nauranut niitä tekstejä lukiessa, tyypillä on mitä mainioin asenne fitnekseen!

Kirjoitustyyli on rento, mutta asiaakin löytyy. Metallisydän on kirjoittanut useamman tekstin liittyen eri lihasten/kehonosien treenaamiseen. Itse testasin viimeisintä ohjetta: rankaisua olkapäille.

Voi hyvää päivää mikä tuntuma ja polte! Samaan treeniin yhdistetty kaksi osuvaa ja uppoavaa treenitapaa: voimaa ja volyymia. Sai kolistella isoja rautoja, mutta myös pumppailla deltsit tulessa piiiiiiitkiä ja tuskallisia sarjoja pienillä painoilla. Kannattaa kokeilla!

Nyt, kun treenistä on kulunut vuorokausi, on olkapäät oikeasti kipeät. Hyvällä tavalla kipeät, eli nimenomaan lihaksissa tuntuu kipu. Eipähän moista tunnetta ole ihan äskettäin ollut!

 Taidan siis kokeilla muitakin Metallisydämen treeniohjeita! Esim. jaloille olisi aika mehukas setti tarjolla. :D 

Jaloista puheenollen uhmasin tänään selkäkipua ja vedin ensimmäisen virallisen jalkatreenin yli kuukauteen. Painot oli naurettava pienet ja siltikkin miulta pääsi suusta kehonrakennuspuhinaa :D Tiedättehän ne huvittavat puhinat/urahdukset/rääkäisyt viimisiä toistoja tehdessä?? :D En sentään rääkynyt, tai en ainakaan tunnusta. 

Setti oli hyvin hyvin yksinkertainen, mutta jalat vetelänä kävelin pukuhuoneelle! Suurimman ketutuksen treenin aikana tarjosi liikkuvuus tai paremminkin liikkumattomuus. Alun lämmittelyistä ja liikkuvuusharjoituksista huolimatta oli kyykkyjen jälkeinen power squat ja sissy kyykky aivan kamalan näköistä räpellystä hyvin pienellä liikeradalla / kropan kippaamisella liikaa eteen. No jaloissa treeni tuntui joka tapauksessa ja miula on vähän sellainen kutina, että huomenna saattaa reidet olla jumissa. <3

* Smith kyykky 3x12-15
* Etukyykky smithissä 3x12
* a) Power squat jalat kapealla 3x15
* b) Panattan sissy kyykky 3x12

Instagram -profiilista (@projectsatu) voi käydä kurkkaamassa pienet videonpätkät power squatista ja sissykyykystä. :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi vaihde silmään ja let's GO!

Pikainen päivitys vain. Pian on edessä automatka Kotkaan ja Uun luovutus kasvattajan hoteisiin näyttelymatkan ajaksi. Miten mie pärjään ilman tuota perskärpästä maanantaihin saakka?!?!?! Voi olla silmäkulmat kosteana, kun lähdetään ajamaan takas kotiin ilman Uuta. :´(
Kuva SAVPK:n agilitykisoista, kuvaajana Miia Kierikki-Malinen
Treeni- ja diettirintamalle kuuluu hyvää. Paino jatkaa laskuaan, yhä edelleen n. kilo per viikko tahdilla! Kroppa toimii yliodotusten! Jotain tehty siis oikein. :) Tällä viikolla olen tehnyt kaksi salitreeniä: vetävät ja työntävät ja molempien yhteydessä testaillut vähän kyykkyjä ja hackia. Lauantaina viikon kolmas treeni, koko kroppa napakasti läpi! Lisäksi on tullut tehtyä yksi n. tunnin pyöräilylenkki sekä 45 minuutin kävelylenkki. :) 

Selän ja pakaran tilanne on nyt se, että kyykyt (smith, hack) sujuu kivuitta! Hurraa! Yhden jalan prässiä voi tehdä suhteellisen kivuitta, kunhan keskittyy todella siihen mikä lihas työtä tekee. Reiden ojennukset ja normaali prässi on poissa pelistä toistaiseksi. =/ 

Uutta vaihdetta silmään siis ja ensi viikolla saa jalat ihan ikioman treenipäivän! Kyllä sitä on odotettu! Ohjelmassa vain ja ainoastaan kyykkyvariaatioita pienillä painoilla mutta en malta odottaa! Liikkuvuusharjoituksia mukaan ja venyttelyt ohjelmaan myös. Toivotaan ettei takapakkia tule. :)

Nyt loput tavarat kasaan matkaajalle ja autoon istumaan "muutamaksi" tunniksi. ;) Adios amigos!

Käykäähän joutessanne tykkäämässä Project...ME:n facebooksivuista lisäksi miun touhuja voi tiirailla Instagramissa. :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Menojalkaa vipattaa

Kun joku asia on kiellettyä, tekee sitä mieli entistä enemmän. Olipa kyse ruoasta tai miun tapauksessa jalkojen treenaamisesta ja lenkkeilystä. Vinkeä tunne, kun olo on levoton ja yrität pohtia mikä on levottomuuden syy. Nopeasti se syy tulee mieleen! Treeniviikot on vajaita ja päivässä on enemmän vapaata, kun ei ole järkevää lähteä lenkille ja olla sit kipeempi.

Viikko sitten yövuorounilta herättyä oli mielessä kirkkaana yksi asia, lenkille on päästävä! Siinäpä vähän evästä ja kahvia ääntä kohden ja koko konkkaronkka autoon ja Toitsun keula kohti Lykynlampea! Lykynlampi on miun suosikki lenkkeilypaikka, vaihtelevat maastot ja hyviä paikkoja virallisten lenkkipolkujen ulkopuolella missä voi karvakavrrit päästää oikomaan koipiaan. Ja sitten tietysti ne portaat! Eivät parhaat mahdolliset mutta pitkät.

Niitä the portaita piti mennä fiilistelemään. Haikailin kunnon sykkeen nostatuksia, puuskutusta ja raskaita jalkoja, mutta ne jäivät toistaiseksi haaveilun asteelle. Kertaalleen kipitettiin portaat ylös ja kyllä vaan hengästyminen tuntui hyvältä!
Tehtiin pitkä lenkki, yli tunti, uitettiin koiria ja lopuksi miun piti päästä vähän leikkimään jumppapaikalla. Oli tarjolla tukkipunnerruksia, dippiä, leuanvetoa yms. Kannattaa käydä kokeilemassa! Siinä se "leikkipaikka" on heti parkkipaikan vieressä.




Selkä/pakara ei kipeytynyt tuosta lenkistä, jee! Tallustaessa kyllä tuntui ja mielessä kävi, että tulikohan tassuteltua liikaa. :/ Alkaa ihan tosissaan olla korvien väli tiukilla! :/

Maanantaina olikin fyssaripäivä. Nyt en voi muuta todeta, kuin miulla kävi ihan hemmetin hyvä tuuri! Saatiin taas tosi hyviä keskusteluja aikaan treenaamisesta ja tuleviin porrastreeneihin hyviä vinkkejä. Niin ja keskusteltiin myös aiheesta "isot treenipainot". Miun selkävaiva EI johdu liian isoista treenipainoista! :) Tää vaiva oli vaan ajan kysymys ja ois voinu tulla vaikka kengännauhoja sitoessa. Mikä helpotus!! :)

Hymyssä suin lähdin 45 min käsittelyn jälkeen kotiin. Pää täynnä hyviä treenivinkkejä, lupa treenata KOVAA ärsyttämättä selkää (eli ei jalkatreenejä) ja si-nivel niksautettuna oikeaan asentoon ja liikeradoissa selkeä parannus! Pakara on hemmetin kipeä edelleen, ainakin näin käsittelyn jälkeisenä päivänä. :/

Maltillisesta herkuttelusta huolimatta paino tulee alaspäin. Edelleen menossa kilo per viikko tahti. :) Syömällä ja punttitreenillä laihtuu, vaikka mielellään sitä aerobistakin tekisi. ;) Salitreeneissä vaihtelee voima- ja volyymiviikot. Viime viikko voimaa ja kyl oli kroppa hakatun tuntuinen! Latsit ihan tukossa ja jopa ojentajat kipeät pitkästä aikaa. Saas nähdä mitä tuntemuksia tää volyymiviikko tuo. Selkä- ja olkapäätreenit osuivat kyllä kohdilleen! :)
Suosikki aamupala: kaurapuuroa, tuoreita vadelmia ja mehukeittoa :P

Tää päivitystahti on naurettavan laiskaa. Toivottavasti pian tahti kiihtyisi sillä saataan saada käyttööni läppärin, jolla bloggaaminen on vähän sujuvampaa kuin tabletilla. Pöytäkoneen ääreen kun maltan istahtaa aivan liian harvoin! :)
Instagramia päivittelen oikeastaan päivittäin ja sieltähän miut löytää nimellä @projectsatu ja Facesta blogin oma sivu ProjectME. :)


P.s. Tänään kävin JUOKSEMASSA kaksi agilityrataa Savonlinnassa. Jeiiij! Ei oo selkä vielä kunnossa, mutta parempi koko ajan. :)

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kisakipinä

Nettivalmennusten selailu herätteli uinuvaa kisaminää. En oikein tiedä miten tähän fiilikseen suhtautua? Tämä samainen fitnesskilpailukipinä on ollut aikaisemminkin. Silloin väsyin kaikkeen treenaamiseen, kun kaikki focus oli koulusta valmistumisessa ja uudessa "unelma"työpaikassa.

Muistan hyvin kun tämän "projektin" alussa alkuvuodesta kirjoitin tänne blogiinkin, että kunhan vaan kuntoilumielessä treenaan. Nyt voisin kutsua treenaamista monta kertaa viikossa elämäntavaksi. Viisi ja joskus jopa kuusikin salitreeniä viikossa limittyy ja lomittuu helposti töiden ja muiden harrastusten (ratsastus ja koirat) lomaan. Ja päähän se meinaa levitä, jos liikkumattomia päiviä tulee.

JOS kisaisin, olisi lajina body fitness. Koen sen kaikista fitnesslajeista omimmaksi ja kroppani siihen parhaiten soveltuvaksi. Hartialinja on luonnostaan olemassa (eli leveä) ja X-malli on hahmotettavissa. Paljonpaljonpaljon ja vielä kerran paljon on tottakai työtä tehtävänä, mutta se perusrakenne olisi kohtalainen. 

Se mikä on pahiten retuperällä on ruokailut. Ikuinen karkkihiiri ja tiukka ruokavalio on päänupille kova yhtälö. Ja tuki kotona. Ruokailuihin sitä ei ole. En sano, että toisenkin puolen täytyisi olla dietillä tms. samaan aikaan, mutta joku roti saisi evästyksissä toisellakin osapuolella olla. Tiedätte varmaan tunteen, kun väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen tulet kotiin ja ensimmäisenä silmiin osuu karkkipussi. Ei varmaan tartte miettiä tuleeko mässyä omaan suuhun mätettyä? Ja sokeri on miulle oikeeta huumetta. Joku vois vaikka syömishäiriöksi sitä nimittää, kun vaan tekee mieli mässyä sitä vaan mättää suuhunsa isot määrät eikä edes tule paha olo! Morkkis on jälkeen päin, mutta nopeasti se (onneksi) unohtuu.



Eniten pohdin sitä, onko miulla oikeasti päättäväisyyttä niin paljon, että olisin valmis kisavalmisteluihin. Ainakin pari vuotta tulisi treenata kovaa ja kasvatella piffiä. Sitten olisi realistista ruveta miettimään kilpailuaikaa. Treenatakko vielä lisää vai aloittaa dietti päivänä X. Ja mie en todellakaan halua mennä lavalle tuntien olevani liian huono ja keskeneräinen. Täydellisyyden tavoittelija hakee parasta mahdollista kuntoa. :D Pettäisikö pää jossain vaiheessa katsellessa muiden kuntoa ja valmistautumista? Mistä löytää voima ja keinot pitää oma pää kasassa?
Dietti ois tarpeen!
Valmennus. Omat keinot ei riitä. Mistä löytää itselle paras mahdollinen valmentaja? Oma ajatus on, että valmentajan on oltava pitkän linjan ammattilainen. Kaikkien filosofiat eivät omiani kohtaa, mutta mistä tiedän kuka olisi se paras? Ja valmennus maksaa. Ihan niinkuin muutenkin koko kisatouhu. Ei oo ilimasta ei!

 Nälkä on näköjään kasvanut syödessä. Asiaa ei auta yhtään syksyn kisoihin valmistautuvien mimmien seuraaminen sosiaalisessa mediassa. :) Kaikki rispektit heille! :) Upeaa työtä! :) Varsinkin ensikertalaisten matkaa on hienoa seurata kohti lavoja. :) Treenit, ruokailut ja poseeraukset! Vau! Ja samalla koko ajan omassa päässä ajatus siitä, että voisiko miusta olla samaan? :) 

Isoja ajatuksia. Onneksi ne ajatukset ovat siivittäneet treenaamaan salilla kovaa. Tän viikon piti olla kevyt, mutta toisin kävi! :D En vaan malttanut kevennellä. Ensi viikolla sitten. On viikonlopun koiranäyttelyreissu Latviaan, ja palaan vasta maanantaina. Taidan silloin ajaa körötellä mökille ja nautiskella siellä edes yhden päivän ajan. :)

 
Psssst! Minuu voit seurata instgramissa @projectsatu sekä facebookissa 
 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Muscle Challenge

Oletteko huomanneet, että Fastin Muscle Challenge starttailee taas? Itse tajusin asian tänä aamuna, kun silmät ristissä selaisin blogeja aamupalaa mussuttaen. Päädyin lueskelemaan Ovaskaisen Mikon blogia ja siitä se ajatus sitten lähti. :D Erityisesti kiinnosti (no tottakai) naisten ohjelma ja ruokavalio, sillä niiden takana on tehokaksikko Minna Pajulahti ja Piia Pajunen. Molemmat upeita urheilijoita, joiden treenejä ja etenkin kilpailuja on tullut seurattua.

Minna Pajulahtea olen fanittanut jo vuosikaudet. Fitness on vaativa laji, joka vaatii todellista omistautumista. Ja Minna jo kuka asiaan on omistautunut. Lisäksi hän onnistuu vaativaan elämäntapaan yhdistämään vaihtelevan työn lentoemäntänä. Niin ja Minna on OIKEASTI vahva. Siitä kertokoot mm. penkkipunnerrustulokset ja arvokisoissa menestyminen. Mie haluan olla myös VAHVA! :)

Mutta niin, muscle challenge. Kyseessä ei ole dietti eikä bulkkiläskinkasvatustalkoot. Vaan tavoitteena lihasmassan kasvatus ja sen tukena riittävä ja puhdas ruokavalio. Ja homma on täysin ilmainen ja kesto 6 viikkoa, jota on helppo sitten itsenäisesti jatkaa pidemmälle. Hienolta kuulostaa, mutta toteutus on sitten jokaisen oma asia. :D

Miksi lähdin moiseen mukaan? Uteliaisuus, jos ihan rehellisiä ollaan. Aikanaan kokeilin fitfarmin, ja ei ollu miun juttu. Siispä kokeilen tätäkin. Ja muscle challenge sisältää sen, mitä olen tavoitteeksi asettanut eli lihasmassan kasvatuksen. :)

Ruokavalioon tulen tekemään omavaltaisia muutoksia. Ei mitään radikaalia, mutta hiilareita hitusen pienemmäksi ja maitotuotteita myös vähemmälle. Hiilareita en tule korvaamaan millään, maitotuotteita korvaan mm. kananmunanvalkuaisilla, protskujauheilla ja puddingilla. 

Treeniohjelmalle on odotukset kovat. Se on nelijakoinen ja nopealla vilkaisulla vaikutti kivalle. Joitain liikkeitä ehkä viilailen paremmin omalle kropalle sopivaksi ja käytännön treeniä helpottamaan (esim. ylä- ja alatalja superina voi olla ruuhka-aikana hankala toteuttaa).

Teen jo aloittamani treenikierron loppuun ja ruokavalion starttailen heti, kun olen siihen viilaukset tehnyt ja kalorit ja makrojakaumat laskenut. Innolla odottelen ja toivon, että kehitystä tulee. Erityisesti jalkatreeniin toivon parannusta, sillä ne tuntuu junnaavan paikoillaan. Katsotaan mitä tuleman pitää... :) Oletettavasti ohjelma(t) ei pysy samana koko kuutta viikkoa, vaan muutoksia niihin on tulossa. :)

Ja kääk. Postaus missä ei oo yhtään kuvaa. :D Kuvia voi käydä ihmettelemässä instagramissa @projectsatu tai facebookissa Project ME -sivulla. :) Sieltä löytyy tylsien selfieiden lisäksi myös treenivideoita. :) Ja aktiivisempaa päivittelyä, mitä täällä blogin puolella.
Se pakollinen selfie ;)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hieman erilainen vapaapäivä

Tämän päivän aamuksi oli varattu aika silmälääkäriin. Tällä kertaa silmät tutkittiin perinpohjin ja suunniteltiin leikkausta. Se on nyt totta, mie pääsen eroon silmälaseista 22.5.!!! Jihuu! Oisin päässyt jo aikaisemmin, mutta työt sotki suunnitelmia. Tällä työtilanteella ei todellakaan onnistu työvuorojen, varsinkaan yövuorojen, vaihto jonkun omaehtoisen leikkauksen takia. Ja eihän toukokuuhun ole enää pitkä aika. :) Ehkä mie maltan odotella sinne saakka. ;) 
Päivän outfit
Pitkäaikaisesta haavesta on tulossa totta! :)
Silmälääkärin jälkeen kipittelin äitin luo "toipumaan", sillä mustuaiset laajennettiin silmätipoille ja voin kertoo, että oli ärsyttävää kävellä parin kilsan matka, kun piti pilvisellä ilmalla siristellä silmiä koko ajan. Pienen kahvitteluhetken jälkeen suunnattiin Askoon etsimään vanhempien parvekkeelle parvekekalusteita. Askossa olikin tosi paljon ihania sisustusjuttuja tarjouksessa ja niimpä miulle lähti mukaan matto ruokailutilaan, kauniilla tekstillä varustettu hurrikaani sekä uusia tähtityynyjä sohvalle. :)
Tarviiko ihmetellä miksi häikäisi ulkona pilviselläkin ilmalla??
 
Värit on todellisuudessa harmaammat, mitä kuva antaa ymmärtää.
Miut on nyt vallannut muutenkin valtava sisustusvimma. Viime kesäisen muuton jälkeen tuli kunnon sisustusähky, joka on uinunut tänne saakka. Meillä on alkamassa uuniprojekti, eli vanhan leivinuunin purkaminen ja uusi Tulikivi -merkkinen takka-leivinuuni tulee tilalle. Meidän koti on jo aiemmin aloittanut hiljalleen muuntautuminen harmaa - valkoiseksi ja tuo uuniprojekti vain vauhdittaa miun suunnitelmia. ;) Hakusessa olisi vielä uusi valkoinen telkkutaso sekä harmaa nojatuoli tai vaihtoehtoisesti kahden istuttava sohva. Myös pikkuvessa kaipaisi maalausta ja siihen onkin jo sävy valittu kalusteiden mukaan ja seinällä varattu musta sisustustarra. Kodinhoitohuoneen yhteydessä oleva "pukuhuone", kaipaisi myös pientä päivittämistä, se on toiminut tähän saakka käytännössä romuvarastona. :( Puhumattakaan pihasta, jonne pitäisi alkaa hiljalleen suunnata haravan kanssa ja uusi kukkapenkki olisi jo suunnitteilla etupihalle. :D 

Tänään illasta käytiin J:n kanssa tekemässä jalkatreeni. Niin se vaan on, ettei latarina toimiva eaa + kreatiini toimi! Treeni tuntuu siltä, kuin käsijarru olisi päällä ja se viimeisin rutistus jää tekemättä. Siispä fitnesstukun tilausta taas suunnittelemaan. Sieltä tiedän saavani latarin, jota jo aiemmin olen suunnitellut. 
Tänään kyykkäiltiin smithissä. Tavoitteena ass to the grass. Noh, meikäläisen kropalla se ei onnistu luontevasti, se tuli taas tänään todettua. Instagramissa minuu seuraavat (@projectsatu) voivat käydä katsomassa pientä kyykkyvideoo. Samainen video hieman pidempänä versiona latautuu varmaankin myös facebook-sivuilleni. Painot on minimaalisen pienet ja kyllä muuten ärsyttää! Aerobinenkunto on riittämätön jalkatreeniin, joten siihenkin pitäisi panostaa.

Hiki tuli, joten ei se treeni hukkaan menny!
Ruokavalion rakentelu alkoi eilen. Totesin, että vuoden 2010 aikainen ruokavalio oli aivan järkyttävä! Minimaalisen matalat kalorin, ja jouston varaa ei yhtään. Sain hieman vilkuilla tämän hetkistä Fitfarmin ruokavaliota ja sehän näytti jo paljon paremmalta! 

Tämän hetken suunnitelmissa olisi pitää treenipäivinä kalorit n. 2000 kcal:n kieppeillä ja lepopäivinä n. 1800 kcal. Energiavajetta siinä on, mutta maltillisesti. Jos mitään ei rupea tapahtumaan, on tuosta vielä hyvin varaa kiristää. Pieniä viilailuja ruokavalioon vielä tulee. Maanantaihin mennessä se on valmis ja maanantaiaamu startataan L-O-M-A:n kunniaksi uuden ruokavalion turvin!

Huomenna viikon viimeinen jumppa ja tiedossa pihahommia sään salliessa. :) Kevät on ihanaa aikaa. <3

Ihanaa viikonloppua! 


 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Rangaistus

Maanantai aamu ja punnituksen aika. Jo edellisenä iltana olo on raskas ja nesteinen, joten arvattavissa oli inhottava lukema. Uhosin jo aiemmin, että jos paino ei ole tippunut, on viimeistään tiistaiaamuna luvassa rangaistus!

Lukema oli järkytys. En maanantai aamuna kerennyt salille ennen töihin menoa (työt alkoi klo. 8). Siispä tiistaina salille ennen töitä! Olin varma, että tiistainakin työt alkaa jo aamulla, mutta kalenterissa lukikin, että iltavuoroon meno klo. 12. Haa! Aina parempi! Kerkee tehdä oikein kunnon treenin!

Puntaroin mielessäni, että jalkatreeni ois juuri sopiva rangaistus, mutta edellisestä oli vielä niin vähän aikaa ja kannikat kipeenä. Siispä selkätreenin kimppuun! Yksin kun treenaa, jää palautusajat lyhyemmäksi ja treeni on intensiivisempi. Kaverin ollessa mukana voi kokeilla rajoja ja avustettuna viedä sarjat kunnolla loppuun saakka. Mukavaa vaihtelua oli tehdä selkätreeni yksin. :)
Oli supersarjaa, pientä pyramidin tapaista ja loppuväsytys pudotussarjaa apuna käyttäen. Raskaita painoja ja rumaa tekniikkaa sekä kevyitä painoja ja huolellista tekniikkaa. Maastavetoja en vaivautunut kokeilemaan, kun vihdoinki selkä oli hyvässä kunnossa.


Kylläpä oli virtaa töissä! Olo oli raskaasta treenistä huolimatta todella energinen ja hyvä. Ja ennen kaikkea olin tosi ylpeä itsestäni, kun olin herännyt ajoissa, noussut ajoissa ylös ja käynyt treenaamassa sohvalla möllöttämisen sijaan. Kaiken kruunasi kunnolliset eväät töihin. Puhtaat ja terveelliset. Ei mitään einesmössöä. Onneks puheet pitsatilauksesta ei ottanut tuulta alleen. ;)

Instagramissa (@projectsatu) miun seuraajat sai vähän maistiaisia maanantain Gazoksen paketin sisällöstä. Miun SixDeuce -housut saapuivat! Ja voi jee miten kivat ne on päällä! Tekis mieli pitää niitä koko ajan. :D Napakat, mutta ei puristavat, sopivan korkea vyötärö, jossa kiristysnauha ja muutoinkin materiaali todella miellyttävän tuntuinen. Tiistaina ne oli töissä "näytillä" ja kolleegan sanoja lainatakseni, ne ei tunnu päällä mitenkään erikoisilta, mutta eron huomaa kun ne ottaa pois ja vaihtaa tavalliset housut tilalle. :D Ei voisi osuvammin kuvailla!


Testasin pöksyt selkätreenissä ja en voinu olla vilkuilematta itteeni peilistä. :D :D :D Yritin olla erityisen varovainen, etten "raavi" kangasta käsipainoilla tai laitteisiin asettuessa. En ainakaan toistaiseksi saanut yhtään kulumaa housuihin aikaiseksi. :)

Tänään kävin ratsastamassa. Olipahan istunta taas hukassa! Ärsyttävää! Ja joku tuolla selässä kiristää, vaikka ei varsinaisesti enää koske, sillä vasen jalka meni varpaista ihan kylmäksi ja oikean jalan varpaat pysyi lämpimänä. Pah. Tartteis varmaan venytellä? Samoin pohkeet on nyt totaalijuntturassa.

Perjantaina on odotettu silmälääkärikäynti. Jos kaikki ok, pääsen jo perjantaina sopimaan hoitajan kanssa leikkausaikaa. En malta odottaa!!!!!! :D

Nyt täytyy alkaa valmistautumaan illan agilitytreeneihin. Mitenköhän kykenen liikkumaan juoksuaskelin? ;) Miun treenikaveri on ainakin huolehtinut riittävästä levosta. ;)
Aamupalan jälkeen lepo.