Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuntuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuntuma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. helmikuuta 2016

Selvästi hyvä päivä

Mikä siinä onkin, että tällä hetkellä osaa arvostaa terveyttä ja hyvän fiiliksen päiviä enemmän kuin ennen? Ehkä se ensimmäisen kolmen kuukauden huono olo antoi vähän perspektiiviä asioihin? Tai sit hormoonit on laittanu pään pehmeäksi? :D

Eilisillan treenikaveri <3
Oli miten oli, tänään on hyvä päivä. Sai nukkua pitkään, syödä kiireettömän aamupalan ja käydä treenaamassa salilla kaikessa rauhassa. Mieli on tosi hyvä eilisillan agilitytreeneistä ja juokseminen koiran kanssa tuntuu edelleen hyvälle. :) 
Slow Morning <3
Yksi suuri hyvän fiiliksen aiheuttaja on työvuorot. Eilen aamu, tänään yö ja sitten taas pari vapaata. Voi jee, kun vois tämmöisellä rytmillä töitä tehdä! Mutta ei... Sehän olisi liian mukavaa ja helppoa. Mukavuus loppuu lyhyeen ja viikonloppuna alkaa kuuden työpäivän putki. Aaaargh. 

On myönnettävä, että kroppa ei ole entisensä. Nuo työputket käy ihan oikeesti voimille. Oon tosi paljon miettinyt sitä, että onko väsymys todellista vai olenko vain laiska. Mutta olen kallistunut siihen uskoon, että kyllä väsymys on todellista. Jalat turpoaa ja painaa tonnin, mahassa tuntuu epänormaalilta (ei kuitenkaan supistele) ja huimausta on enemmän. Ja todella herkästi rasittuminen näkyy yöunissa! Vaikka miten väsyttää ja uni tulee nopeasti loppuu ne sitten ennen aikojaan ja olo on heti aamusta alkaen väsynyt. Onneksi kyse on ollut toistaiseksi vain yksittäisistä öistä ja toivottavasti ne ei lisäänny. 

Tuohon komboon on huono lähteä lisäämään treeniä. Siksipä salitreenit sijoitan joko yövuoron aloitus päivään tai vapaapäivään. Lenkillä käyn kroppaa kuulostellen; jos on paukkuja työpäivän jälkeen voin käydä tunnin köpöttelyn tekemässä raittiissa ilmassa. Myös agilitytreenien kanssa on joutunut himmaamaan siten, että jos kroppa on oikeesti ihan tiltissa ja seuraavana aamuna pitäisi töissä olla reippaana, joudun skippaamaan treenit. =/ Oma hyvinvointi menee nyt treenaamisen edelle. 

Tänään treenatessa mietin, kuinka onnekas olen ollutkaan. Kroppa jarruttelee treenaamista (jos verrataan siihen miten treenasin ennen raskautta), mutta pystyn silti tekemään niitä treenejä mistä todella tykkään. Muokaten joo, mutta mikä ilo oli tehdä esim. hackia huolellisella kontrollilla ja reidet ja pakarat oli tulessa! Kyllä, kaipaan kovia jalkatreenejä, mutta varsin mukavaa poltetta saa tällä nykyisellä "satujumpallakin" aikaiseksi. Mottona kontrolli. Kaikissa liikkeissä. Hermosto kiittää ja jos voin noilla ehkäistä loppuraskauden vaivoja on se vaivan väärti. 
#mutsitreenaa
Koko kropan treeni ja lisäksi venyttelyt!
 Ensi torstaina on jännä aamu. Olen menossa sokerirasituskokeeseen. Suoraan sanottuna jännitän tuloksia! Olen syönyt puhdasta perusruokaa, joskin hiilareiden määrä on ollut melkoisen reilu. Ja kyllä, makeaa olen syönyt aivan liikaa. Hyi minua! Rad-diagnoosi (raskausajan diabetes) napsahtaa heti, jos yksikin kolmesta arvosta on viiterajan "väärällä" puolella. Ja se tietää sitten diettiohjeita ja kotiseurantaa raskauden loppuun saakka. 
Mitään riskiä ei periaatteessa pitäisi olla. Diabetesta ei löydy lähisuvusta, paino ei ole noussut hullulla tahdilla, syön monipuolisesti ja terveellisesti (joskin ehkä liikaa hiilareita) ja liikun säännöllisesti. Olo on kaikinpuolin hyvä ja terve. Ja silti "pelkään" (tai paremminkin jännitän) tuloksia. Maailmahan ei tuohon diagnoosiin kaadu, mutta koen olevani jotenkin pettynyt kroppaani jos diagnoosi napsahtaa. Tai ainakin syytän siitä voimakkaasti itseäni ja typeriä ruokavalintoja. 

Tästä postauksesta tuli nyt aika sekava fiilisten "oksennus". :D Lähden nyt nauttimaan auringonpaisteesta koiruuksien kanssa ja nautin myös huomenna aamulla alkavista vapaapäivistä. :) 

Ihanaa tätä viikkoa! <3


torstai 30. heinäkuuta 2015

Kun nuppi alkaa pettää

Ei hymyilytä ei.
Mahtava Sonata Arctica!



Tää viikko on ollu vaikea. Ihan rehellisesti sanottuna koko fitnesshomma on alkanut ottaa kupoliin niin hemmetisti ettei tosikaan. Huomaan miettiväni, että onko tässä ruoan kanssa naimisissa olemisessa mitään kivaa tai onko kivaa treenata väsymyksen ollessa se vahvin tunne. Tää hetki on just se mihin tarvittais sitä oikeeta tsemppiä niin itseltä kuin lähipiiriltä. 






Viikonloppuna teki hyvää olla mökillä ja sunnuntai iltana kokemassa Sonata Arctican upea keikka Olavinlinnassa. Maanantaina oli vielä töistä vapaata ja oltiin kotona vasta illalla, kun kotimatkalla käytiin tervehtimässä parhaan ystäväni vastasyntynyttä vauvaa. <3

Treenasin myös mökillä kahvakuulalla ja loikkatreeniä tekemällä ja sainkin vallan mainion treenin aikaiseksi. Jalat hapotti siihen malliin kuin olisin vetänyt kovan jalkatreenin salilla. :D Ruokailuissa oli löysyyttä ja vaaka ei todellakaan ollut mukana. Äiskä on kyllä onneksi aina tehnyt puhdasta ja terveellistä ruokaa. Siitä iso plussa. :) 

Ilmeisesti kuitenkin nyt alkaa oikeasti väsymys painamaan. Kahdessa vapaapäivässä en vaan kerkeä palautumaan ja olo on kuin jyrätty koko ajan. Kaiken kruunasi nyt kaksi 12 tunnin työvuoroa ja työputki jatkuu kahdessa 12 tunnin yövuorolla. Kesälomaan on aikaa kaksi viikkoa ja pari työputkea pitäisi vielä jaksaa painaa. Jos olo on nyt tälläinen edellisten vapaapäivien jälkeen ei ensi viikko tule olemaan yhtään parempi. :( Ahdistaa aivan älyttömästi jo valmiiksi. Siihen päälle viikon kuluttua oleva koiranäyttelyviikonloppu, jossa olen talkoilemassa. On mahtavaa nähdä kavereita, mutta juuri tällä nimenomaisella hetkellä arvostaisin kotona oloa ihan kaikessa rauhassa ilman ylimääräistä hälinää.

Siispä luulen tämän väsymyksen ja stressin olevan syynä nupin temppuiluun. Puhtaasti ja kontrolloidusti syöminen ja kovaa treenaaminen ei kiinnosta tippaakaan. Samaa koskee tosin myös agilitytreenejä. Ei vaan nappaa. Edes painon putoaminen ja kropan tiivistyminen ei juuri nyt jaksa motivoida. Viimeksi tänään jalkatreeniä tehdessä olo oli aivan kamala: hikoilin normaalia enemmän, sykkeet huiteli korkealla koko ajan, sarjojen välissä piti hengitellä normaalia syvempään ja miettiä milloin uskaltaa nousta seisomaan ettei ala pyörryttää ja kaiken lisäksi treenipainot jäivät pienemmiksi mitä yleensä. Ei paljoa naurattanut.
Onneksi nukkuminen ei ole ongelma ja saan nukuttua hyviä unia. Siitä huolimatta tuntuu ettei se uni vaan riitä. Ehkä en sittenkään nuku niin hyvin kuin luulen nukkuvani?

Uskoisin tämän olevan ohimenevää ja pienen levon jälkeen homma luistaa taas niinkuin pitääkin. Tekee hyvää käydä "oksentamassa" näitä huonoja fiiliksiä jonnekkin, ja tää blogihan on just sopiva paikka sellaiseen. :D Kyllä se taas tästä helpottaa...


tiistai 5. toukokuuta 2015

Kiire

Kiirekiirekiire!
 Kevät, tuo kiireen kulta-aika. Onko se muillakin sama? Että keväisin tuntuu olevan hommaa ja kiirettä normaalia enemmän? Meillä on töissä ollut oikeasti kiirettä. Työvuorojen jälkeen on kropassaan tuntenut, että töitä on tullut tehtyä. Voi ihmiset, kun te sairastatte. :( Siihen liitettynä punttitreenit, koiratreenit, kisat ja kaupanpäälle koulutuspäivät Tampereella. Paletti on sekaisin. xD Ei oo hirveesti ollut aikaa istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään.
Ihanan Hannan kanssa vähän pullisteltiin Tampereen yössä :D
Hannan blogiin voi käydä tutustumassa täältä: http://marhanfodmap.blogspot.fi/

Viimeiset kuukaudet ovat menneet tiiviisti varsinkin noiden koiraharrastusten parissa. Kaikki vapaat viikonloput ovat kuluneet kisoissa tai näyttelyissä. Oma valinta. Eikä harmita yhtään. On aivan mahtavaa, että olen löytänyt elämääni harrastuksen, ennemminkin jopa elämäntavan, johon kuuluu nuo karvakaverit vahvasti. Mie en ois mie ilman niitä. <3 
Parhaimmat tyypit <3
Treenit on kulkenu hyvin ja omaan silmään on kehitystä tullut tuonne takaosastolle. Treenejä seuraavina päivinä lihat ovat kipeänä, mutta palautuvat onneksi kuitenkin nopeasti. Alaselkä on hieman kiukutellut, mutta sen kanssa olen kotikonstein pärjännyt kivasti. 
Deltisijumppaa!

Jotain pattia tuonne selkään on saattanut tarttua...

Tämä viikko (viisi päivää) on nyt lepoa ja sitten starttailen uuden treeniohjelman. Nyt aloitetaan kehittämään selkää ja olkapäitä! Jippii! Jalat, etenkin nuo takajalat, saavat edelleen reilusti ärsykettä, mutta pääpaino on selässä ja olkapäissä. Huikeeta! Miun suosikkilihasryhmät!
Edellisestä keventelystä tuli aikaa 10 viikkoa. Kaiken tän kiireen keskellä sitä ei oo taas oikein osannut kuunnella kroppaansa, ja nyt ajateltuna onhan se antanut merkkejä väsymisestä. Onneksi on ammattitaitoinen valmentaja. :)

Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja auringonpaisteesta. <3  
Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

"Onni! Voi se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti!" — Ernest Hemingway

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet yhtä kamppailua vatsan kanssa. Ongelmana on jatkuva turvotus ja ilman kerääntyminen suolistoon. Tätä ongelmaa on ollut aiemminkin, mutta jostain selittämättömästä syystä, se on noussut nyt joka päiväiseksi ongelmaksi. Ruokavalio ei ole muuttunut, joten en voi mitenkään osoittaa sormella yhtä tekijää, joka tämän ongelman olisi laukaissut.

Ei hirveästi naurata, kun yhä useammin on aamuja jolloin vatsa on heti turvonnut. Ja turvotus vaan lisääntyy iltaa kohden ja kivut tulevat siinä mukana. =/ Koska olen ammattini puolesta "melkein lääkäri" tein diagnoosin ihan itse. :D Uskon kyseessä olevan ärtyvän suolen oireyhtymä eli ibs. Terveysportti on oiva apu tässäkin asiassa ja siellä sanotaan ärtyvän suolen oireyhtymästä seuraavanlaisia asioita.
  • Vaiva on monelle kiusallinen, mutta ei onneksi vaarallinen. Siihen ei liity vaikeita sairauksia, eikä se lyhennä elinikää.
  • Ilmenee vatsan turvotteluna ja eri puolilla vatsaa tuntuvana kipuna. Suolen toiminnassa on yleensä muutoksia. Suurelle osalle potilaita häiritsevimmät oireet ovat iltaa kohti pahenevat vatsan turvotus ja ilmavaivat.
  • Oireille on tyypillistä vaihtelu. Päivän kuluessa ne voivat olla välillä poissa, välillä vaivaavat tavallista enemmän. Joinakin viikkoina vaivat saattavat olla kiusallisia, muina aikoina niitä on huomattavasti vähemmän.
  • Ravinnon laatu vaikuttaa selvästi oireiden syntyyn. Siksi niitä voidaan vähentää sopivin ruokavalion muutoksin.
  • Ärtyvä suoli on pikemminkin ominaisuus kuin sairaus, siihen ei ole parantavaa hoitoa. Hoidon tavoitteena on vähentää vaivoja siinä määrin, että elämä tulee siedettävämmäksi. Omin konstein on mahdollista vaikuttaa paljon oireisiin. Hoidon kulmakivi on itselle sopivan ruokavalion etsiminen.  
  • Viime vuosina ärtyvän suolen oireyhtymään liittyvien ilmavaivojen on todettu olevan yhteydessä ravinnon tiettyihin imeytymättömiin hiilihydraatteihin, jotka kulkeutuvat ohutsuolesta paksusuoleen. Siellä suolibakteerit käyttävät niitä ravinnokseen, jolloin syntyy runsaasti suolikaasuja.
  • Yksinkertainen keino vähentää FODMAP-hiilihydraatteja on välttää seuraavia elintarvikkeita:
    • Palkokasveja (linssit, pavut, herneet)
    • Sipulikasveja
    • Kaaleja
    • Makeisia ja muita tuotteita, joissa on ksylitolia, sorbitolia, mannitolia tai maltitolia
    • "Vatsajugurtit" ja "terveysjuomat", jotka sisältävät lisättyjä kuituja, inuliinia ja frukto-oligosakkarideja (FOS)
    • Laktoosia eli maitosokeria (siirtyä laktoosittomiin maitotuotteisiin)
Omalta valmentajalta sain seuraavanlaisia ohjeita.
  • Lisää vettä
  • Ei vedenjuontia ruokailun yhteydessä (laimentaa vatsahappoja)
  • Ruoansulatusentsyymi käyttöön jokaisen ruokailun yhteydessä
  • Kaikki tuoreet vihannekset pois
  • Valitse vain yhden hiilihydraatinlähteen jota syöt lämpimillä aterioilla. 2-3 päivää aina tietyllä vaihtoehdolla.
Tällä hetkellä hiilarilähteistä riisi ja kaura on käytössä. Tuoreista vihanneksista oon syöny vain kurkkua ja tomaattia. Tänään tuli Mannisen paketti, joka toi mukanaan mm. ruoansulatusentsyymejä.

Suurta apua ei vielä ole noista ohjeista ollut. Tosiasiahan on, että suoliston toipuminen vie aikaa ja yksittäisissä päivissä ei voi parannusta vielä nähdä/todeta. 
Fakta on kuitenkin se, että ruokailuihin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Ja tarkemmin miettiä eri ruoka-aineet. Sitä vain väsyneenä meinaa unohduksia tulla ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Esim. kasviksista herne-maissi-paprika on nyt pannassa ja muutenkin yritän tarkemmin miettiä tarkemmin hyvin sulavia kasviksia. Huono muisti kun voi kostautua ja mahaongelmat pahentua huomaamatta. :( 

Mahavaivat eivät onneksi vaikuta treenaamiseen mitenkään. :D Paitsi että täytyy vähän miettiä, minkälaisen paidan laittaa pömppömahan peitoksi. :D Voimatasot jatkaa nousuaan ja vihdoinkin alkaa hermotus rakentua tuonne pakaraosastoon! On nimittäin kannikat kipeenä aina jalkatreenien jälkeen. :) 

Ei saa antaa pienen takapakin lannistaa. Uuteen nousuun ja tulta päin! :)



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vierivä kivi ei sammaloidu

Se lomaviikko oli ja meni. Ei tuntunut lomalta. Nykyisellä työrytmillä ei viikon loma tunnu yhtään miltään. Työasioista ei viikossa ehdi palautua (ns. nollautua) ja on vain ahdistus, että kohta se loma on loppunut ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, tuttuihin rutiineihin on kiva palata. Mutta eihän tuo viime viikko ihan normiviikko ollut. :D 
Kyllä, omistan selfietikun! :D Ja tuossa eräänä iltana testailin sitä ensimmäistä kertaa.
 Maanantaina vielä hieman puolitehoisena treenattiin valmentajan kanssa jalat. Hermotus on parantumassa kovaa vauhtia tuonne takajalkaosastolle. Kovaa tehtiin, mutta ei ihan 110% lasissa. Maastavedossa tekniikka hyvä (hurraa!!!) ja lissee levyjä! Uutena liikkeenä hack väärinpäin, reiden koukistus taljassa ja takareisien + pakaran loppuväsytys selänojennus penkissä. Ja loppuviimeistelynä pohkeita "kevyt" 12 minuutin sarja vaakaprässissä. Tack och adjö!

Toi reverse hack oli miun juttu ainakin tuolla Gym42:n hackilla. Energyn hack ei oo tuohon tarkoitukseen yhtä hyvä. Jos power squatissa olen tehnyt kyllä, mutta siinäkin liike jää hieman erilaiseksi. Hyvä tuntuma persuuksiin. :) Mut miun rakkaus (ja viha) roihuaa edelleenkin uuteen kyykkykoneeseen. <3

Viikkohan on ollut myös hyvinkin koiraharrastuspainotteinen. Viikko sitten kisattiin agilityssa Kuopiossa. Niistä kisoista ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Tai no A-rata oli ihan kiva, mutta B-radalla tein aksaa nukkumattikoiran kanssa. A-radalta videoo ja huomatkaa ihana disco-teema! :D Ja tyypillinen U, joka rakastaa ihmisiä. ;)


Maanantaisin meillä on aivan mahtava treeniryhmä. Ei treenata otsa kurtussa, mutta kuitenkin tehdään hommia tosissaan. Meno on täysin toista, kun joku katsoo vierestä mitä tehdään. Ja saadaan tehtyä meille äärimmäisen tärkeitä häiriötreenejä. :) Ja opetellaan vaikka sun mitä kuvioita. :D Ja plussana on ihanat treeniryhmäläiset ja meillähän halli aina raikuu naurusta. Aivan mahtava porukka. <3 

Toissapäivänä olin valmennusreissulla Kuopiossa (yllätys yllätys) kahden kaverin kanssa. Meitä odotti "kevyt" 37 esteen rata eli tiedossa juoksemista! Nuo treenit oli muistutus siitä miksi ylipäätään rakasta agilityä. Se ei ole vain koiran kanssa kilpaa juoksemista, vaan koordinaation kehittämistä ja ajatustyötä. Tervetuloa kokeilemaan, varsinkin te, jotka naureskelette kyseessä olevan helppo laji. :D Lupaan antaa Uljaksen lainaan. ;)

Olipahan päivällä pituutta, sillä ennen Kuopioon lähtöä olin pari tuntia kouluttamassa näyttelytreenejä hallilla. :D Illalla oli jalat aika dööd, kun edellisenä iltana olin käynyt treenaamassa jalat. xD On nyt olo ollut aika väsynyt ihan vaan pitkien vapaiden kunniaksi.

Mutta kuten otsikkokin kertoo. Vierivä kivi ei sammaloidu. <3

torstai 5. maaliskuuta 2015

Oonko haukannut liian ison palan?

Se tunne, kun teet parhaasi mutta siitä huolimatta epäillään teetkö tosissasi. On oikeesti paska tunne. Varsinkin, jos tavoittelet täydellisyyttä ja otat kritiikin raskaasti. Ja kun otat tuollaisen kritiikit raskaasti, et myöskään (tietenkään) osaa ymmärtää asiaa miltään muulta kantilta.

Siinäpä viime päivien fiilikset. Siipi ollut maassa. Syynä voimatasojen jumahtaminen, jopa laskeminen nimenomaan jalkatreeneissä. Ensimmäinen epäilyshän oli, että teenkö treenit tosissaan. Niin, teenkö? Voiko korvien väli pettää miut niin pahasti, että meinaan jäädä prässissä 120 kilon alle, vaikka joitakin viikkoja aiemmin olen paukuttanut sarjoja 140 kilolla? Tai sumomavessa olen kiskonut maasta 90 kiloa rautaa ilmaan kahdeksan toiston verran ja nyt nouseekin vain viisi toistoa 80 kilolla. Entäs sitten, kun ne pirun kyykyt ei vaan meinaa nousta edes 40 kilolla? Yritän tehdä laajalla liikeradalla, kyykätä oikeasti alas, pitää selän suorassa ja antaa voiman tulla jaloista. Ja lopputuloksena on paineentunne alaselässä ja matalat voimatasot. :(

                                             PRKL!

Jos itse olisin valmentajan roolissa epäilisin myös heti tekeekö treenaaja asioita tosissaan. Mutta voi jösses miten se osuu syvälle sisimpään, kun nuo epäilykset kohdistuu omaan itseen. Ensimmäisenä ajatuksena on auttamatta se, että olenko oikeasti näin huono? Teenkö tosissaan? Vai vaan vähän sinne päin? 

Nytkö on tultu siihen hetkeen, kun korvienväliä kysytään? Mie luulin, että nää on vaan diettijuttuja. :D Paineet kehittyä on kovat. Tällä hetkellä en muuta ajattele kuin kehitystä. Hinku olisi olla salilla koko ajan, treenata ja tulla aina vaan paremmaksi. Syödä hyvin ja riittävästi ja antaa lihaskasvulle kaikki mahdollinen tuki. Siinä rinnalla elää myös muutakin elämää: sairaanhoitajan työ, parisuhde, kaverit, koiraharrastus. Kaikkea rytmittää kuitenkin fitness.

On vaikeaa hyväksyä oma heikkous. Ei mielen- vaan kehon heikkous. Tää miun alakroppa ei ole kunnossa. Liikkuvuus on entistäkin huonompaa, vaikka rullailen ja venyttelen säännöllisesti. Hermotus ei pelaa kunnolla tuonne takaosastolle ja tuntuman saaminen on vaikeaa. Siinäpä haastetta kerrakseen. En todellakaan valita ja tuskaile tyhjästä. Kuvat kertokoot enemmän ongelmista. Kuinka alas kyykkyyn sie pääset selkä suorana ja niin ettei polvet lähde kääntymään sisään? Leveällä jalka-asennolla ja hartian levyisellä jalka-asennolla. Mie en pääse alas kippaamatta eteenpäin. 
Ja jos kyykkyasenossa on tuollaiset ongelmat, eivät ongelmat lopu myöskään prässissä, hackissa, mavessa... You name it! Mut onhan niitä liikkeitä jotka myös sujuu: lantionnostot, askelkyykyt, koukistukset, ojennukset, pakarapotkut.. Mutta kehittääkö ne lihasta riittävästi? En tiedä. Mie yritän ihan oikeasti opetella kehittämään omaa liikkuvuutta ja saada ongelmat käännettyä voitoksi. Mutta riittääkö se?

Voinko tällä menolla saada kehitettyä fyysikkaa niin, että olisi järkevää kiivetä lavalle esittämään tuloksia? Just nyt en tiedä. MUTTA mie haluan yrittää ja tehdä parhaani. Riittääkö se? Parhaani ainakin yritän.

Pienet on ihmislapsen ongelmat. :D Naurettavaa eikö totta?
Ja ettei kaikki menisi pelkäksi valittamiseksi on paljon hyvääkin tapahtunut. Uljaksen kanssa on tällä viikolla treenattu urakalla häiriötreeniä viikonlopun kisoja varten. Toivottavasti lauantaina saataisi tehtyä ehjät radat. 

Ravitsemuksen suhteen palautusjuoma teki come backin ja lisäksi treeninaikaiseen juomaan lisäillään hiilareita hiljalleen. :) Palautusjuomaa on ollu ikävä. :D Se on kovan treenin jälkeen nälkä, mutta ruokaa ei meinaa saada alas ainakaan tuntiin. Palkkari helpottaa vähän tilannetta. :) 

Tää lähtis nyt paistamaan broiskua ja väkertelemään huomisia eväitä. Huomenna aamuvuoro ja sitten edessä NELJÄN päivän vapaat! :) 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hyvin kulkee ja sit ei kuljekkaan

 Kuntokuvista tuli ihan ok palaute. Kehitystä saaneet kohdat oli omasta mielestä samat mitä valmentajakin sanoi. Samat sanat heikkouksien (takajalat) kohdalla. Huh. :) Eikä se ihrankaan määrä ole lisääntynyt, vaikka painon kanssa on pientä jojoilua ollutkin.

Lepoviikon jälkeiset treenit ovat kulkeneet mallikkaasti. Selkään sai kadoksissa olleen pumpin takaisin. Olkapäät ja ojentajat sai sellaiseen pumppiin, ettei käsi saanut nostettua eikä koukistettua.  Voimatasot eivät ole (vielä) ennallaan, mutta sieltä ne nousee.

Johan se oiskin liikaa pyydetty, että viikon kaikki treenit kulkisivat kuin unelma. Perjantai-iltana oli vuorossa takareidet ja pakarat. Viime kesäinen selkävaiva muistutti taas olemassa olostaan sumomavea tehdessä. Painoa ei ollut edes sitä määrää, millä olin sarjoja kiskonut pari viikkoa sitten. Alaselässä tuntui se samainen venytys, joskaan ei ONNEKSI yhtä voimakkaana. Lopputuloshan se oli, että paineen tunne alaselässä oli ja pysyi ja lantion asento muuttui, vaikka kuinka sitä yritti oikoa. Kyykyistä ei tullu mitään, paine vaan oli, pysyi ja kasvoi. Lopputreenin sai kiukulla painettua läpi. Kotiin päästyä Buranaa huuleen, Voltarenia selkään ja lattialle makaamaan jalat 90 asteen kulmaan. 


Seuraava aamu oli parempi. Päivän aikana tuli huomattua, että ei se selkä normaali ole. Paineen tunne tuli heti, kun seisoi vähän pidempään tai muuten oli jalkojen päällä (kauppareissut yms.). Yövuorossa sama homma. Ja tottakai oli työvuoro, että tekemistä ja jalkojen päällä oloa oli paljon. 

Lepo paras lääke on ja nyt onneksi selkä jo paljon parempi. Mikäli jatkaa oireilua varailen nopsasti ajan OMT-fyssarille. Oma diagnoosi on, että SI-nivel on liikahdellut taas omille asennoilleen ja siitä se paineen tunne.

Kyllä on taas mietityttänyt tuo jalkojen treenaaminen. Niiden kanssa on suuria ongelmia. Etureidet kehittyvät hyvää vauhtia, kun kaikki liikkeet tuntuvat menevän niille. Pakaraankin on kehitystä hiljalleen tullut, mutta takareisiin en saa tuntumaan kuin vain ja ainoastaan koukistuksilla. Ja se ei riitä. :(  Viestiä on mennyt valmentajalla ja odottelen kommenttia. Ottaa päähän! :(

Jospa tästä taas uuteen nousuun. Taidan ainakin uuden LPG ajan varata lähiviikoille ja keskittää sen hoidon pakaralle sekä lonkankoukistajille. Ne oli ne pahimmat. Tuntuu, että mitä enemmän venyttelen sitä enemmän olen jumissa. Varsinkin oikea lonkka kipuilee. Treeni-into ei ole latistunut kuitenkaan mihinkään. Suurin huoli on, että lihas ei kasva, kun en saa kohdistettua treeniä sinne minne pitää.

Uuden viikon kunniaksi uuteen nousuun! Tänään agilityä, huomenna koiraharrastuksen esittelyvideon kuvausta koiraseuralle (ollaan esiintymässä Uljaksen kanssa) ja lauantaina agilitykisat Lappeenrannassa. Siihen väliin vielä pari päivää töitä ja vaaditut salitreenit, täysillä tottakai. <3 

Vahvaa uutta viikkoa! <3 Ja lomalaiset, nauttikaa hiihtolomasta! :) Itse lomailen vasta parin viikon päästä.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kuntokuvien aiheuttama ahdistus

Suunnilleen kerran kuukaudessa on aika ottaa kuntokuvat ja lähettää ne valmentajalle. Ja aina se on yhtä ahdistavaa. :D Onko kehitystä tapahtunut? Mitä jos kehitystä EI ole tapahtunut? Pitäisikö kehitystä olla tapahtunut enemmän? Siinäpä muutamia kysymyksiä, jotka mielessä pyörivät.

Kun itseään katselee peilistä on fiilis, että hei muutostahan on tapahtunut! Kun ottaa kuvan ja katselee sitä, tuntuu että ei helv.....i mitä mie oikein kuvittelen?!?!? Asentojen ottaminen on vaikeaa, kroppa on kiero ja vino kuin korkkiruuvi ja omaan silmään näyttää miltei samalta pullerolta kuin muutama kuukausi takaperin. 

Onneksi jotkut pienet asiat kertovat, että kyllä sitä (lihas)kasvua on tapahtunut. Työhousut kiristää reisistä ja takapuolesta ja mahakin on pienentynyt, sillä vyötäröstä menee pienemmän housukoot päälle. Olkapäissä näen jopa itse kehitystä tapahtuneen, myös niistä valokuvista katsoessa. 

Oma järkikin sanoo, ettei lyhyessä ajassa voi paljoa näkyvää muutosta tapahtua. Ja oma pää tekee tepposia arvioidessa, kuinka paljon muutosta voi näin offilla kuukaudessa tapahtua. Ja onhan se oma jännityksensä aina odotellessa valmentajan kommentteja. ;)

Kommentteja odotellessa on vaan jatkettava eteenpäin. Eilen treenasin etureidet ja kohtalaisesti kulki levon jälkeen. LPG ja lihashuolto mutoinkin oli tehnyt hyvää ja hackissa pystyi paremmin menemään alas ilman, että alaselässä tuntui ikävälle. Prässiä tehdessä oli paukut jo aika vähissä, mutta eiköhän se parane, kunhan tässä pääsee taas kunnolla treeneihin kiinni. Loppusilauksena vielä ankkakävelyä ja -hyppyjä. Tärinä jaloissa oli taattu!

Tänään oli vuorossa selän hieronta #2. Jumissahan se oli kuin mikä yhä edelleen. Varsinkin tuo vasen puoli. Positiivista kuitenkin se, että yläselkä ei ollut enää niin mutkalla kuin viikko sitten ja lihakset reagoivat paremmin käsittelyyn. Huomenna tekemään selkätreeni! Ja kuulostelemaan, onko tuntuma parempi. :)
Ihanaa alkanutta viikkoa! Treenatkaa kovaa! <3

perjantai 6. helmikuuta 2015

Elämäni kovin treeni



Elämäni kovin treeni oli keskiviikkona. Yllätys, valmentajan piiskaamana. :D Etureidet, pakarat ja pohkeet olivat tulilinjalla. Tiesin jo valmiiksi, ettei siitä lystistä mukavaa tule. 

Teemana oli "luulot pois heti". Ensimmäisenä liikkeenä reiden ojennukset. Ensimmäinen työsarja mukavasti omin voimin 15 toistoon saakka. Heti lattialle venyttämään etureisiä 15 sekunnin ajaksi. Samantien takaisin hommiin! Ei tainnut tulla edes kymmentä toistoa omin voimin. :D Polte aivan törkeä!! Avustettuja toistoja loppuun saakka ja AINA se 15 sekunnin venyttely sarjojen välissä. Viimeisessä (neljännessä) työsarjassa vielä viimeisissä toistoissa valmentaja lisäsi vastusta. 


Katkokävellen kohti hackia...

Parit lämmittelyt ja asennon hakemiset heti alkuun. Rautaa kyytiin ja menoksi. Helvetin rakkine! En voi muuta sanoa. Ja sadisti valmentaja. :D Eipähän tehty sarjoja niin, että polvet 90 asteen kulmaan ja siitä ylös. Vaan siitä 90 asteen polvikulmasta (olisi pitänyt) piti laskeutua vielä pari tuskallista senttiä alemmaksi. Ei hemmetti! Ja kun en enää jaksanut, vähennettiin painoja ja eikun alas. Avustettuja toistoja, pommilla pohjaan kun jalat ei enää totellu ja huutamalla ylös. Kyllä, huutamalla! Ja kiroilemalla. Niin ja tulipa kokeiltua se pommilla alas ja vain autettuna ylös. Sarjat venyi taas, miksi ihmeessä en saa sitä kaikkea voimaa OIKEASTI käyttöön mitä kintuista löytyy. Pumppu hakkas miljoona, tuntui etten saa happea ja kyykätä ois pitäny. Töttöröö vaan. Ihan loppuun minimaalisen pieniä pumppauksia, viimeisetkin mehut onnettomista reisistä irti. Luovuttaminen oli ihan oikeasti lähellä!!

Prässisarjat on miun juttu MUTTA tällä kertaa homma meni vähän pieleen. Kun toistot nousi yli 10 alkoi jalkapohja kramppaamaan. Ja toistojen mennessä yli 15 nousi kramppi pohkeeseen saakka. =/ Prässin pudotussarjat jäivät siis puolitiehen, kun vasen jalka aloitti kiukuttelun. Hitto, kyllä ketutti! Mut ei kovin usein mies sano, että mars mars nainen kenkäkauppaan. :D Ostoslistalle meni siis ne painonnostokengät.

Reidet olivat totaalisen tunnottomat. Ainoa tunne oli polte ja puutuneisuuden tunne. Kävely oli katkonaista ja töpöttelyä. Ja hei! Askelkyykkykävelyt oli vielä tekemättä! Ihan ite sain valita kahvakuulat kätösiin ja sisulla 16 kilon kuulat käpäliin ja mars mars! Vähempikin olis kyllä riittänyt. :D Ois saanu tehtyä hieman puhtaampia askelia. Asento askeltaessa huono enkä tuntenut lainkaan reisiä (paitsi sen helvetillisen poltteen). Päällimmäisenä tunteena vaan kiukku ja sisu, että hemmetti miehän taistelen loppuun saakka. Ensimmäinen sarja meni jopa ihan ok. Toinen sarja oli rämpimistä ja muutaman askeleen välein lattialla huohottamista. Onneksi oli vain kaksi sarjaa tehtävänä!

Sitten ne pakarat. Loitonnus laitteessa, tän mie osaan! Jes! :D Toisessa sarjassa avustettuja toistoja ja persuus tulessa! Superina loitunnuksen kanssa sumokyykkäily taljassa. Uusi liike, mutta vaikutti oikein buenolta. Ongelmana vaan, että jalat tärisi aivan tajuttomasti. :D 

Jee! Treeni alkaa olla lopussa! Selvisin hengissä! KUNNES... Valkku ilmoittaa, että lopuksi vielä ankkakävelyä eteenpäin, taaksepäin ja sit viel hyppyjä eteen ja taakse. MITÄ?!?!??!? Et voi olla tosissas?!?! Hyppimään mie, joka en meinaa pysyä edes seisaallaan enää!?! Eipähän siinä: jalat leveään asentoon (kuten sumomavessa), perse alas ja kävelyä eteenpäin ... ja taaksepäin. Sit vielä samassa asennossa loikkien eteenpäin .... ja taaksepäin. Ainoa mikä onnistui jotenkin oli kävely eteenpäin. :D Kaikki muu menikin sit huonosti. :D Asento ei pysyny, en tuntenu lainkaan mitä jalat tekee, pumppu hakkas miljoona, keuhkot tuntui repeytyvän irti ja valmentaja vaan huutaa, että mitä pidempään viivyttelet sitä pidempään tämä kestää. Kaksi sarjaa kävelyä ja hyppyjä. Keräsin kiitettävän määrän katseita (huvittuneita ja sääliviä) sekä useita hymyilyjä/nauruja miun tekemiselle. Minuu ei jostain kumman syystä hirveesti naurattanu...

Viimeisenä liikkeenä pohkeet vaakaprässissä. Pudotussarjat 20 kilon pudotuksilla. Kamala polte ja kipu, mutta selvisin. Tää oli koko treenin helpoin osuus. :D

Selvisin kotiin. Ja matkan aikana pohdin kovin automaattivaihteista autoa, sillä kytkimen pitäminen pohjassa vaati niin suuria ponnisteluja. J:lle naputtelin viestiä, että kävis apteekista Buranaa ostamassa. Tiesin, että kipu tulee olemaan kaveri seuraavat päivän. 

Yleensähän kipu tulee vasta parin päivän viiveellä. Nyt kipu tuli jo samana iltana. Illalla linimenttiä reisiin kunnolla hieroen ja yöksi Buranaa. Sain nukuttua hyvin, ei onneksi tarvinnut herätä kipuun. Seuraava aamu oli kamala. Ja tämä päivä vieläkin kamalampi. 

Ilon aiheena eilen saatu sähköposti valmentajalta, jossa hän kertoo että kyllä on lihasta reisiin tullut. Hän vain unohti mainita asiasta treenin yhteydessä. :D 

Kaikessa kamaluudessaan tuollaiset treenit on niitä mitä kaipaan! Itsensä viemistä äärirajoille, itsensä ylittämistä ja rajojen rikkomista. Yksin ei koskaan ikinä saa tehtyä tuollaista rääkkiä. Yksinkin voi treenata kovaa, mutta ei tuolla tavalla. 


Millainen on teidän kovin treeni koskaan ikinä? :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Nollat taulussa

Tiedättekö sen tunteen kovan treenin jälkeen, kun aivotoiminta on pyöreät nolla? Havahdut jossain vaiheessa, että olet vain zombina tuijottanut yhtä kohtaa ajattelematta yhtään mitään. Tähän vielä liitettynä hieman pyörryttävä ja ehkä jopa oksettava olo. Kyllä, olet tehnyt kovan treenin!

Huomaan usein käveleväni kotiin zombina. En ajattele yhtään mitään koko kotimatkan aikana ja parhaimmillaan havahdun vasta kotiovella. Jalkatreenit nimenomaan ovat näitä zombitreenejä.

Entäs se tunne, kun kovan prässisarjan jälkeen nouset seisomaan ja silmissä mustuu. Et pyörry, mutta tiedostat sen että kaukana ei pyörtyminenkään ole. Nojailet laitteeseen ja huokailet syvään kerran jos toisenkin ja mietit miten sitä uskaltaa vetää toisen yhtä kovan sarjan jäämättä jumiin painojen alle. 

Muistan vuosi sitten, kun treenien intensiteetti koveni miten se paha olo tuli. Kertaakaan en (onneksi) ole joutunut keskustelemaan norjaa vessanpytyn tai roskiksen kanssa. Kuvotus on kuitenkin ollut läsnä. Silloin mietin, että hittolainen tulipas vedettyä kovaa!! Oikeasti ymmärsin, että jotkut voivat oikeasti pahoin kovan jalkatreenin aikana. Hurjaa! Ja ällöttävää.

Pahaolon- ja huimauksen tuntemukset pysyttelivät pitkään poissa, mutta nyt on tuo huimaus tullut takaisin. Jalkatreeneissä oikeastaan joka kerta mutta näköjään silmät saa mustenemaan myös hauiskääntöjä tehdessä. :D Ja treenipainot ovat kasvaneet pienessä ajassa. Kaipasin sen "pienen" tylytyksen tyttöpainoista. Tartuin härkää sarvista ja BOOM kehitystä alkaa tapahtua.

Huonoon oloon treenatessa on toki monia syitä:
- Nestetasapaino. Oletko juonut miten ennen treeniä tai treenin aikana? Juotko ylipäätään riittävästi? Tiedätkö/tiedostatko minkä verran juot VETTÄ päivän aikana?
- Ruokailu. Milloin olet syönyt viimeksi ja mitä? On eriasia lähteä treenaamaan, kun on syönyt kunnollisen ateria (sisältäen hiilareita, protskuja sekä ison määrän kasviksia) kuin yhden kämäisen roiskeläppäpitsan. Jos edellisestä ruokailusta on aikaa jo tuntikausia, et varmasti pysty treenaamaan hyvävointisena.
- Lihashuollon puute. Jumiutuneiden lihasten kuona-aineet ja maitohappo tekevät varmasti olon pahaksi. Varsinkin niska-hartiaseudun jumit aiheuttavat nopeasti huimausta.
- Tekniikat kuntoon. Tämän voisi liittää tuohon edelliseen. Tiedätkö oikeasti mikä lihas tekee töitä? Tekniikoiden tarkistelut säännöllisesti tekevät hyvää kaikille.

Kovat treenit, jossa lihas väsytetään loppuun saakka syö energiaa. Ei siis mikään ihme, että olet kuin kävelevä zombi nollat taulussa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Hermottaako?

Punttitreenaajien yksi yleisimmistä termeistä on hermotus. Miten joku paikka hermottuu, miten hermotus kehittyy ja miten lopulta se lihas kasvaa. On hyvin hermottuvia lihaksia ja niitä huonommin hermottuvia lihaksia. Siispä:
Aivoissa, motorisella kuorikerroksella, syntyy ajatus liikkeen suorittamisesta. Tästä hermoimpulssit siirtyvät selkäydintä pitkin alaspäin ja siitä edelleen ääreishermoston motorisia hermohaaroja pitkin lihakseen, jossa hermoston lähettämän impulssi saa useiden kemiallisten reaktioiden myötä aikaan lihaksen supistumisen. Lihakset pitää pystyä aktivoimaan tehokaasti, pystyäksemme tuottamaan tehokkaasti voimaa.
Kuva: peda.net
Mietitkö treenatessa mikä lihas tekee töitä? Tunnetko mikä on se supistuva lihas missäkin liikkeessä? Aloittelija ei varmastikkaan monenkaan liikkeen kohdalla tunne. Eikä välttämättä se pidempäänkään treenannut. Vinkki nro. 1: opettele tuntemaan mikä lihas tekee töitä.

Itse törmäsin tuohon hermottumiseen tai oikeastaan sen puutteeseen kesällä selkävamman yhteydessä. "Sain" opetella hermottamaan pakaraa ja takareittä uudelleen, kun olin ensin saanut ko. alueiden hermokudoksen tulehtumaan. En osannut jännittää pelkkää pakaralihasta, vaan jännitin koko jalan. Hyvä uutinen on, että hermotusta pystyy (ja pitää) rakentaa uudelleen.

Toisen ahaa-elämyksen koin ensimmäisessä treenissä valmentajan kanssa. "Siun selkä hermottuu äärettömän huonosti", oli kommenttina kun valitin, etten lainkaan tunne mikä lihas supistuu mm. ylätaljaa tehdessä. Taas kerran sain hyvin yksinkertaisia liikkeitä, joiden avulla pystyin treenaamaan ihan vaikka kotisohvalla hermotusta paremmaksi. Treenaa liikerataa ILMAN painoja keskittyen oikein kunnolla tunnustelemaan ja tuntemaan mikä lihas supistuu. 

Hiplaa itseäsi! Tunnustele esim. etureisiä treenatessa reisien etu- ja sivuosia esim. prässiä tehdessä. Tunne omiin sormiin milloin jännitys lihaksesta lakkaa vai lakkaako ollenkaan. Sama vaikka vipunostoja sivulle tehdessä, kokeile toisella kädellä miten se lihas tekee työtä. 

Pikkuhiljaa, tai oikeastaan todella nopeasti, hermotus kehittyy. Opit tuntemaan miten lihas käyttäytyy. Keskittyä täytyy, jokaikisessä toistossa! Sen olen myös huomannut, että lihaksen väsyessä "tuntuma" häviää. Silloin on taas kullanarvoista, että joku sanoo tekeekö se lihas töitä vai ei. Mieti mitä teet!

Hermotuksen kehittämiseen ja parantumiseen vaikuttaa myös lihashuolto: venyttelyt, rullailut, hieronnat yms. Putkirullasta on tullut ystäväni ah vaikka se niin kipeää tekeekin. Myös lacrosse hierontapallo on oikein "mukava" kaveri lihaksia huoltaessa. Venytellä ei voi liikaa, mutta voi pirskatti kun siitäkin tulee kipeäksi. :( Nimimerkillä: lonkankoukistajat niin kipeänä että kävelykin sattui. Yritän vain uskotella itselleni, että joku kaunis päivä venyvyys ja liikkuvuus paranee ja olo helpottuu. 
Kovaa treenatessa ei omat huoltotoimet riitä, vaan on turvauduttava ammattilaiseen. Itsellä odottaa kaksi tunnin hierontaa lahjakortin muodossa käyttäjää. Vakaasti olen päättänyt, että selkä ja jalat tulevat olemaan käsittelyn kohteena. Ja toivottavasti pian!
kuva: fitlandia
Selkä on nyt saatu hermottamaan paremmin, joten uusi haaste on edessä. Takareisien ja pakaroiden hermotus ei pelitä (vieläkään) ja jalkatreenit menevät herkästi etureisille. Noh, etureidet on ainakin mukavasti kehittyneet tässä parin kuukauden aikana. :D Nyt on uusi treeniohjelma, jossa panostetaan noihin takajalkoihin ihan tosissaan. Luulis, että alkais sinnekkin tavaraa tarttua! Se myös tarkoittaa monta kivuliasta hetkeä kera putkirullan, hierontapallon ja venyttelyliikkeiden. Auauau!!! Mutta "kauneuden" eteen pitää kärsiä? Eikös se niin mene?



lauantai 27. joulukuuta 2014

Kun Joulu oli

En voi sanoa olevani jouluihminen. En pidä siitä turhasta hössöttämisesti ja ostohysteriasta. Ruoasta tykkään ja mielellään syön. Se on ehkä parasta joulussa. :D Kun lähipiirissä ei ole pieniä lapsia, ei tarvitse edes lahjojen kanssa hössöttää ja panikoida. Jotain hyödyllistä on kivaa antaa lahjaksi, mutta tärkeintä kuitenkin rauhoittuminen arjen kiireestä ja SYÖMINEN.
Joulukinkku uunissa ja toinen kinkku töihin lähdössä.
Valmentaja antoi jouluaatoksi vapaasyöntipäivän. Ja tää tyttöhän söi! En edes muista, milloin olisi tullut syömisen suhteen raja vastaan. Ei vaan yksinkertaisesti enempää ruokaa uponnut. Äiti tekee liian hyvää ruokaa. <3 Parasta se, että tiedän äitin ruokien olevan todella rasvattomia ja valkea vilja/riisi on korvattu aina täysjyvä versiolla. Hyvällä omalla tunnolla sai evästä laittaa ääntä kohden. Illalla nukkumaan mennessä maha muistutti raskausvatsaa. Yöh. Nukuin kuitenkin yön paremmin kuin aikoihin! En herännyt yöllä kertaakaan. Se on hyvä se.
Autolle vyörymässä ruokapatojen ääreltä.
Ylisoutajan silta ja Joensuun upeasti valaistu kirkko.
Olin vissiin ollut kilttikin vuoden aikana? Sain nimittäin aivan ihanan hupparin, Twister pelin, hierontalahjakortin (niin tarpeeseen!!!!) sekä ensi kesäksi liput operettiin Olavinlinnaan. :)
 
Joulua edeltävät päivät, jouluaaton sekä joulupäivän olin töissä. Joulu tuli kuin varkain, ja eipähän kotona tarvinnut joulua sen enempää tehdä. Maanantaina piti käydä kaupassa monen päivän ostokset tekemässä. Töissä ei fyysistä kiirettä ollut, mutta kyllähän ne kurjat tapaukset mielessä on, kun perhejuhlaa vietetään. :( Väsymys "varjosti" jouluun valmistautumista ja joulun viettoa. Onneks nyt on vapaata miltei kokonainen viikko. Ehtii hyvin ladata akkuja, ja treenata.
Salille MARS!
Tämä treeniviikko pakkauitui nyt loppuviikkoon. Olisin kovin halunnut käydä aattona treenaamassa, mutta en kerennyt. Tai olisin kerennyt, mutta en sentään käy salilla ennen klo. 7 aamuvuoroa. Varsinkin, kun edellisenä iltana nukkumaan meno venähti liian pitkäksi. Ai miten niin oon tarkka yöunista? 

Joulupäivänä menin vasta illaksi töihin, joten kerkesin käydä salilla hyvin ennen töitä. Olkapäitä, rintaa ja ojentajia ja siitä sitten kädet täristen töihin. Onneksi oli mitä mahtavin porukka töissä ja nauraa sai. KIITOS! Harvoin on töissä oikeasti noin mukavaa. :)
Megahiilarin deltsijumppaa.
Pää oli kovilla, kun puolet viikosta meni ilman liikuntaa! Ja mikä nestepöhö on kertynyt! Se ei tokikaan ole pelkästään liikkumattomuuden vikaa, mutta ällöttää silti. Olin jo niin tykästynyt kohtalaisen timmiin keskikroppaan ja nyt siinä on höllyvä vararengas. Miksi ihmeessä kaikki neste ja läski kertyy aina tuohon navan ympärille?!?! Toisilla takalistoon ja miulla mahaan. Hyväksyttävä se kait on. Pienestä väsymyksestä huolimatta oikein hyviä treenejä on tullut tehtyä. Etureisien treenaaminen varsinkin oli kinkun sulattelua parhaimmillaan! :) Huh sitä tuskaa ja pumppia! Eikä tän päivän selkätreeni jäänyt yhtään huonommaksi. :)
Aamumaha aamupuuron jälkeen.
Selkää alataljasarjojen välissä.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tulkoon joulukuu

Niin se on taas yksi kuukausi taputeltu. Marraskuuhun mahtuikin paljon kivaa: valmennussopimus, (harjoitus)kisakengät, dobokoulutus, agilitykilpailut, agilitykoulutus valvovan silmän alla ja selän osalta terveen paperit fyssarilta! 

En ole jouluihminen. En syty millään tavalla siitä kamalasta hössöttämisestä: miten monet miljoonat pikkujoulut kenelläkin on, mitä laittaa päälle, mitä syödä, mitä ostaa lahjaksi ..... AAAAARGH! Kyllä kiitos extravapaapäiville ja hyvälle ruoalle. Mutta ei sitä jaksa syödäkkään hullullailla montaa päivää. Ja se ostohysteria. Tarviiko ees erikseen sanoa miten paljon se ärsyttää? Kauppojen käytävät täynnä vaikka mitä roinaa ja ihmiset hamstraa niitä hirveellä innolla. Phuuh. Edistystä kuitenkin se, että kotona on kahdet jouluvalot ja tänään ostin koristeeksi tontun (tai paremminkin peikon, jolla on tonttulakin tapainen myssy päässä). Ja hei, miula ei oo mitään vastaan teitä ihania jouluihmisiä <3 Miun juttu ei vaan se hössötys ole :)
Yötyöläinen :D
Viime viikko oli aikamoista matalalentoa. Pari kertaa taisi blogin päivittäminen käydä mielessä, mutta aikaa ei ollut istahtaa rauhassa koneen ääreen. Työt ja viikonlopun koiramenot pitivät mimmin kiireisenä. Neljä treeniä salilla ja olin hemmetin tyytyväinen omaan tekemiseen. Selkätreenin sain kuin sain tuntumaan siellä missä pitääkin! Ehkä se hermotus sieltä alkaa heräillä hiljalleen? Takareidet jouduin tekemään yövuorojen jälkeen perjantaina ja se oli kyl aikamoista menoa. En varmaan koskaan oo hikoillut yhtä paljon!! :D Loppuillan makasin sohvalla ja jalat painoi tonnin. Ilman latausjuomaa en olis selvinnyt treenistä! :D
Viime viikolla kiitin onneani siitä, että treenipäiviä on "vain" neljä. Viisikin treeniä olisi onnistunut, mutta tiukkaa olis tehnyt. 
Kuva ei kerro totuutta siitä miten märkä toi paidan selkämys oli! :D
Sain myös loppuviikosta lisää ruokaa. Hiilarit nousivat neljällä aterialla. Lisäys on pieni, mutta on taas opeteltava syömään! Onneksi nyt tiedän, että syöminen helpottuu n. viikossa. Nou hätä siis. Kyllähän tuo kolleegat taas töissä naureskeli miun ruokamäärille. :D Ja vielä enemmän niitä nauratti/kauhistutti kun sanoin että sapuskat tulee lisääntymään vielä reilusti! :D Kaikkee lisäystä ei vaan voi tehdä kerralla. 

Viikon miinus oli kiireen lisäksi (taas kerra) tuo miun selkä. Se ei hirveesti riemastunut suorinjalaloin mavesta. =/ Ei se onneksi kipeä ole. Vaikea kuvailla tunnetta, mutta väsymys ja jähmeys taitaisi olla lähimpänä. Ja se jähmeys tuntui vielä tänään kulmasoutua tehdessä. =/ Perjantain takajalkatreenistä jätin suosiolla tekemättä lantion nostot tangolla. En halua yhtään ylirasittaa tuota selkää ettei taas tulisi takapakkia.
Alkaa hiljalleen muotoa löytymään :)


Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä Savonlinnaan. Pt-treenit olisi ja jännittää jo nyt. :D Niin ja lauantaina pitäisi olla kykenevä juoksemaan kolme agilityrataa! Ensimmäistä kertaa juostaan kolme rataa kisoissa. Silmissä kiiluen luokkanousu ykkösistä kakkosiin. :)

Tulipahan taas sekava postaus. :D Liikaa asiaa yhteen kirjoitukseen. Tartteis vissiin useemmin istahtaa koneelle, ettei tälläisiä sekasotkuja aina tulisi. ;)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Treenit nextille levelille

Se ois nyt eka viikko pulkassa uuden treeniohjelman kanssa. Ei voi kehua, että 110 lasissa oisin suorittanut, lähinnä sellainen uusien liikkeiden sisäänajo. MUTTA kroppa on kipeempi kuin aikoihin! Johtuuko se viikon tauosta flunssan takia? Vai osuuko ja uppooko uusi ohjelma niin mojovasti? En tiiä, mutta tykkään paljon!
Selkää ja hauista tuli tehtyä pt:n silmien alla. Lähinnä tsekattiin tekniikat kuntoon. Ja oli aihetta! Sitä luulee osaavansa, mutta eeehei. Johan rupes liikkeet tuntumaan selkäfileissä. Hermotus selkään ei oo hyvää. Voimaa löytyy ja liike ok, mutta mie en vaan kunnolla tunne mikä lihas tekee työtä. :/ Noh, eiköhän se hermotuskin ala hiljalleen kehittymään. Motivaatio otti taas huikean harppauksen ylöspäin. Tää on niin miun juttu!

Tänään oli vuorossa takajalat. Kivaa oli käydä treenaamassa itselle vieraalla salilla, mutta vielä kivempaa oli palata omalle tutulle ja turvalliselle salille. :D Pssssst Energyn porukka! Miule vois sponssata Energy hupparin, mikä päällä voin käydä treenireissuilla maalimalla. ;) Kävelevä mainos juu nou? :) Viitsi vitsi. :) kyl vaan pitää kehua "omaa" salia, kyllä kelpaa lihoja kasvatella!
Jalat tuli muussattua ja väsyneenä kotiin. Voin vaan jänskätä miten kipee oon huomenna! Selkä tuntuu muussatulta ja ihan varmasti takalisto-osastolla tuntuu tää päivä.

Aika monta viikkoa on tullu puskettua viis tai kuus treeniä viikossa. Nyt treenejä on vain neljä. Lepokin on kuulemma tärkeetä. ;) Tää viikko on siis taputeltu ja en millään malttais. Huomenna kuitenkin "kevyt" 13 tunnin työvuoro, joten ei tartte kuin vaan haaveilla treeneistä. Sunnuntaina saattais olla perusteellisen kehonhuollon paikka. Putkirullan kanssa pitäis yrittää selkää ja jalkoja aukoa, auts!

Menkööt tää teksti myös viikkokertauksena. :) Treenit siis maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina. Ruokailut vaativat edelleen opettelua. Nyt alkaa hiljalleen ruokamäärät uppoamaan ja nälkäkin pilkahtaa aterioiden välillä. Lisää ruokaa luvassa! :P 

Plussaa:
- Uusi ohjelma. Tuntuu pirun hyvältä treenata tietyn ohjelman mukaan eikä soveltaa jokaisella kerralla.
- Pt-treenit. Vaikka tehot eivät olletkaan läheskään tapissaan, on lihat kippeenä.
- Tuntuma.

Miinusta:
- Varsinkin vapaapäivinä ruokaohjeiden noudattaminen vaikeeta. En mukamas kerkee syödä kaikkia aterioita! 
- Elämä pyörii ruoan ympärillä.
- Vain neljä treeniä, vaikka intoa ois enemmän tehdä! :D :D

Hyvä viikko. Lisää tämmöisiä! Ja toivottavasti aterioihinkin alkaa rytmit löytymään myös vapaapäivinä. Opettelen koko ajan. :)