Kun olet terve ja kohtalaisen hyvässä kunnossa, ei tule ajateltua tulevaa sen kummemmin oman terveyden kannalta. Saatat miettiä, että pitäisi laihduttaa jokunen kilo, pitäisi liikkua enemmän, pitäisi aloittaa joku uusi harrastus... Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Mutta kaikki jää vain pitäisi asteelle, eikä asiat etene.
Samaan pitäisi-sarjaan menee myös se sitten kun -ajattelu. Sitten kun tää viikko/kuukausi/kesä/syksy/talvi/kevät on ohi, sitten kun alkaa uusi lukukausi, sitten kun tää flunssa/migreeni/selkäkipu/lorvikatarri on ohi, sitten kun ei oo niin kylmä/kuuma/sada/tuule/tuiskua... You name it! Aina on helppo todeta: sitten kun.
Miksi se vaan on toisille ihmisille niin kamalan vaikeaa vain tarttua johonkin ja tehdä muutos asioiden parantamiseksi? Tehdä stoppi kaikelle turhalle selittelylle ja perusteluille? Miksi on niin vaikeaa heittää "kyllä minä tiedän mitä pitäisi tehdä" -asenne ja reippaasti pyytää ammattiapua esim. liikunnan aloitukseen.
Kyllä, itse sorrun näihin aivan liian usein. Ja kyllä, olen myös entistä enemmän tiedostanut asian ja mennyt askeleen epämukavuusalueelle ja tehnyt asioita sen sijaan että jäisin ruikuttamaan "pitäisi" tai "sitten kun". Jos olisin jääny vain arpomaan kotiin, ei me käytäis jumpassa, muksutreffeillä tai vauvauinnissa. Noi kaikki on uusia juttuja ja askel (nimenomaan ensimmäisellä kerralla) epämukavuusalueelle. Ja kaikissa on kivaa, olen saanut uusia kavereita (ja myös lapsi on saanut kavereita) ja ne tekee tämänhetkisestä arjesta huomattavan paljon siedettävämpää ja miellyttävämpää. Vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin, tyytyä lenkkeilemään yksin, ja voida henkisesti ja fyysisesti todella huonosti.
Vaikka nuo uudenlaiset harrastukset eivät saa aikaan samaa nautinnon tunnetta kuin esim. koiraharrastus ja salitreeni on ne tärkeitä tässä nykyisessä arjessa.
Kun keho ei ole kunnossa, olipa se sitten joku ohimenevä vaiva kuten esim. niskajumi tai pidempiaikainen sairaus vaatii itsestä huolehtiminen kunnon niskapersotteen ja toimintaa. Esim. vammasta kuntoutuminen voi olla tylsää, hidasta ja välillä jopa epämiellyttävää puuhaa (tiedän mistä kirjoitan), mutta kun sen vain sitkeästi tekee huomaa itsekkin että kannattipa aloittaa ja panostaa tekemiseen. Mielessä on pidettävä se, että se toiminta on hyväksi ja jossain vaiheessa muuttuu helpommaksi/mukavammaksi.
Mun lähipiiristä löytyy henkilöitä, jotka ovat ottaneet rohkeasti askeleen uuteen ja toimineet oman terveyden ja hyvinvoinnin eteen ja sitten on niitä, jotka vain sitkuttelee ja toteaa kaikkeen "niinhän se pitäisi". Olen ylpeä Ystävästäni, joka tarttui härkää sarvista ja teki elämäntapoihin parannuksen ja itsekkin on todennut että se on omasta itsestä kiinni. Toinen ääripää, tämä jossittelu/sitkuttelu/pitäisittely taas käy ärsyttämään. Tekisi mieli vain ravistella, että haloo! elä valita vaan TEE!
Kannustan siis kaikkia pohtimaan omaa suhtautumista uusien juttujen aloittamiseen, olipa se liikuntaa tai vaikka pitsinnypläystä. Jos se kiinnostaa, aloita äläkä selittele!
Ihanaa viikonloppua! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti