Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskikehonrakennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskikehonrakennus. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. elokuuta 2016

Project mutsi kuntoon

Katselin ristiäiskuvia ja iski aikamoinen kroppa-ahdistus. Muistan tämän samanlaisen tunteen, kun muutama vuosi sitten korjailin elämäntapoja ja aloitin uudelleen muokkaamaan kroppaa. Eipä tee mieli omia kuvia katsella ei...
 
Se pahanmielen aiheuttaja
Valokuvat ovat raadollisia. Vaikka se on vain pieni hetki ja epäsopiva kuvakulma, saa se mielen ahdistumaan. Itse kun ottaa selfieitä voi vääntää ja kääntää asennot suotuisimmiksi omien makkaroiden kannalta. Yllätyskuvat ja -kuvakulmat eivät kaunistele, päinvastoin.

Tämänhetkinen "kunto". 11 viikkoa synnytyksestä.
 Synnytyksestä on nyt 11 viikkoa aikaa. Missään vaiheessa en ajatellut, että tsädääm, muutama viikko ja kroppa on entisellään. Paino lähtikin putoamaan kivasti, pääsin jo hyvin lähelle raskautta edeltäneeseen painoon, kehonkoostumuksen ollessa toki täysin eri. Lopetin (lue: unohdin) vaa'alla käynnin ja viime viikolla astahdin vaa'alle, kun olin tosiaan mieleni pahoittanut niistä ristiäiskuvista. Ja se pirun paino oli lähtenyt kipuamaan ylöspäin! 

Pysähdyin miettimään tämänhetkisiä elintapoja. Unta on aivan liian vähän ja se on katkonaista (+ nukahtamisongelmat ovat täällä taas), liikuntaa liian vähän ja ruokailut liian vähäenergistä ja hiilaripainotteista. Onni olisi omistaa kroppa, joka kutistuu kun kalorimäärä on matala. Olen siis siinä samassa ongelmatilassa, mikä oli ennen raskautta ja raskauden aikana. Aineenvaihdunta on jumissa ja siksi ne makkarat on ja pysyy tiukasti.

 Jossittelu ei auta, eikä myöskään itku markkinoilla. Jotain on tehtävä ja se olen vain ja ainoastaan MINÄ joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Aiempaan painonpudotukseen verrattuna on tällä kertaa huomioitava yksi asia: imettäminen. Eli miinuskalorit on nou nou, hiilarittomuus on nou nou. Varsinainen laihduttaminen on ehdottomasti nou nou! 

Kävin lauantaina istuskelemassa salilla ;) Hiki tuli ;)
Yes yes on siis aineenvaihdunnan kuntoon laittaminen. Unen määrään on huono tällä hetkellä vaikuttaa ja niiden kuuluisien päiväunienkin ottaminen on usein mahdoton tehtävä. Magnesiumia käytän jo säännöllisesti. Toivoa vain sopii, että tyttö rupeis nukkumaan vähän pidempiä unipätkiä öisin tämänhetkisten 1,5-2 tunnin pätkien sijaan. Ja meidän yöt on jo nyt PALJON parempia mitä vielä pari viikkoa sitten! En siis valita.

Ruokailut on sitten se suurin kompastuskivi. Miten saada riittävästi kaloreita ja proteiineja helposti ja sellaisista lähteistä, että ne ei käy tytön mahaa kipristämään? Ja eväät ei sais vaatia kummoista laittoa, sillä tyttö sylissä kokkaaminen on aikasta vaikeeta. Täytyy suunnitella ja pohtia. :) Ja vinkkejä otetaan edelleen vastaan. :)

Univaje ja aineenvaihdunnan jumahtaminen ovat pienoinen haaste liikuntapuolta ajatellessa. Pitkäkestoista aerobista ei suositella, tosin ei me siihen olla kovinkaan kykeneviä (tyttö ei viihty vaunuissa), mutta mutsin ja aksakoiran kuntoa pitäisi saada kohotettua, että päästään kisaamaan. Kerta viikossa agilitytreenit ei kuntoa nosta mihinkään. Voimaharjoittelukaan ei ihan vielä ole täysin mutkatonta, sillä keskivartaloa vaatii vielä vahvistamista raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Ja salikertoja en saa viikkoon kovinkaan montaa, ainakaan säännöllisesti. Ehkäpä kahvakuulan heiluttelu kotona voisi olla ratkaisu? Jos vaan saan tytön viihtymään treenin ajan. Ja ollaanhan me menossa äiti-vauva jumppaan! :) Jos vaan riittävästi äiti-ihmisiä ilmoittautuu. 

Mainontaa!!! Tulkaa nyt äiti-ihmiset jumppaamaan! :)
On taas Satu kaikkimullehetiNYT vauhdissa. :D Pohdinnasta on siirryttävä tekoihin, joten suunnitteluhommiin siis!
Nyt onkin aikaa hieman surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa, kun tyttö harvinaislaatuisesti nukkuu päiväunia omassa sängyssään. :)

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Treenilupa

Treenilupa tuli tänään. Tosin "hieman" kyseenalaistan tuota luvan antajaa ihan rehellisesti sanottuna. Tänään siis oli jälkitarkastus. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, sillä olin ko. lääkärin tavannut pari kertaa jo raskausaikana ja en ollut kovinkaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan. Kaikki on kunnossa ja synnytyksestä palautuminen hienosti käynnissä. Lähtöä tehdessä se lupa sitten tuli: saat treenata vatsalihaksia jos haluat

Ai että haluanko?! Todellakin! Asiassa on nyt vaan pieni mutta. Lääkärihan ei hipaissutkaan mun mahaa selvittääkseen miten vatsalihakset ovat palautuneet. Eli millainen erkauma vatsalihaksissa on. Olisi suorastaan typeryyttä alkaa hänen luvallaan treenaamaan vatsalihaksia ja salilla kyykkyjä ja vetoja ihan niinkuin ennenkin. Saisin vain lisää ongelmia ja ikuisesti pullottavan pömppövatsan. 

Kotosalla on helppo tsekata erkauman tilanne ihan itse. 
  1. Käy selinmakuulle jalat koukussa
  2. Laita toisen käden etu- ja keskisormet rinnakkain navan yläpuolelle keskelle vatsaa suoran vatsalihaksen väliseen rakoon (linea alba)
  3. Nosta leuka kiinni rintaan, niin että lapaluut eivät irtoa lattiasta. Pyri siis aktivoimaan vain uloimmat vatsalihakset. 
  4. Tunnustele vatsalihasten välissä olevan raon leveyttä navan ylä- ja alapuolelta
  5. Mikäli rako on suurempi kuin yksi-kaksi sormen leveyttä, vatsalihakset eivät ole vielä palautuneet synnytyksestä. Tällöin on syytä jatkaa syvien lihasten harjoituksilla. Vatsarutistuksilla tms. pinnallisten lihasten treenillä vain pahentaa tilannetta. Jos rako on maksimissaan kahden sormen levyinen, voi aloittaa hiljalleen myös pinnallisia lihaksia kuormittavat tai venyttävät harjoitukset. 
Mun oma näkymys omien vatsalihasten erkaumasta on se, että erkaumaa on jäljellä vielä sen verran, että "normaaliin" vatsalihastreeniin ei oo viel aihetta. Syvien lihasten aktivoinnin aloitin jo sairaalassa ja päivittäin olen niitä tehnyt kotona. Jos on ollut aikaa (ts. tyttö nukkuu eikä ole kodinhoidollisia hommia) olen tehnyt vähän aktiivisemmin lantionpohjan lihasten ja syvien vatsojen treeniä.
Esim. täältä löytyy oikein hyvät liikkeet mikäli haluaa erkaantumasta päästä hillitysti ja hallitusti eroon. :)

Jos erkauma on kovinkin iso tai olet itse epävarma kannattaa hakeutua osaavan fysioterapeutin juttusille.

Tämän viikon maanantaina pääsin agilitytreeneihin Uljaksen kanssa lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Ai jee miten hyvältä tuntui ottaa juoksuaskelia, hengästyä ja hikoilla liikunnasta johtuen! <3 Huomasi juostessa, miten keskivartalon tuki oli hieman hukassa. Ei askellus tuntunut "normaalilta", mutta ihan kivasti nuo tossut toisensa eteen kulki. :) Raskausaikana jäi talkoopisteet hankkimatta, joten vapaavuoroille ei ole asiaa treenaamaan. :( Kyllä ärsyttää ja suututtaa. Meidän ois kuitenkin tarkoitus vielä tän vuoden puolella kisata. Kunnon kohotusta tarttee kartturi sekä koira. Ja koiran vireen kanssa saa taas tehdä töitä, että saa vauhdin kohdalleen. Työnsarkaa siis on.

Kunhan viikonloppukiireet (mummolareissu sekä ristiäiset) helpottaa, voisi kokeilla salilla käyntiä tytön jäädessä isimiehen hoitoon. Mun selkä, lähinnä lapojen väli ja alaosa, on niin tukossa loppuraskaudesta, synnytyksestä sekä tytön kantamisesta sylissä että jotain pitäis päästä tekemään. Ja viimeistään isimiehen lomalla täytyy päästä käymään hierojalla. On muuten aika häijy tunne, kun keskellä yötä yrität nukuttaa tyttöä kun tuntuu että selkä katkeaa, kädet puutuu ja parhaimmillaan vielä huimaakin ihan vaan jumeista johtuen. =/ 

Tavoitteena siellä keskivartalon tuen vahvistaminen ja hiljalleen sitten kyykkyjen ja maastavetojen aloittaminen. Can´t wait!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen

Tyttö nukkuu (jee!!!) päiväuniaan takapihalla, joten pieni hetki on mutsilla aikaa istahtaa koneen ja blogin ääreen. Nykyäidin pelastus on älypuhelimet, mutta blogin päivittäminen sillä yhdellä kädellä näppäillen on liian vaativa suoritus ainakin meikäläiselle. Nautitaan nyt siis tästä pienoisesta "omasta ajasta". ;)

Raskaudesta ja synnytyksesta palautuminen mietitytti jo raskauden hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Se mietityttä jopa enemmän kuin itse synnytys. Viime postauksessa mainitsinkin, että palautuminen on lähtenyt yllättävän hyvin ja nopeasti käyntiin. 
Rv 40 vs. kaksi viikkoa synnytyksestä. Kiloja -10.
Vaakaa en ole kytännyt mitenkään aktiivisesti. Muutaman kerran olen vaa'alla käynyt ihan uteliaisuuttani ja ilokseni olen huomannut painon tippuneen huimaa vauhtia! Olen jo hyvin lähellä sitä painoa (ellen ole jo) mikä ihan ensimmäisellä neuvolakäynnillä punnittiin ja merkattiin neuvolakorttiin. Tietoisesti en ole laihduttanut, joten saarnoja siitä en tarvitse kiitos, mutta olen onnellinen ja kiitollinen siitä että ne kilot ovat huvenneet itsestään. Tietekään kroppa ei ole siinä kuosissa mitä se oli ennen raskautta, eikä sen pidäkkään olla. Toivo kuitenkin elää siitä, että ihan älytöntä nahkapussia ja pömppömahaa en jää ikuisiksi ajoiksi kantamaan. Niin ja ruokavalio on ollut sellainen, että syö mitä kerkeät ja mieli tekee. Monipuolisesti kyllä, mutta parempia valintoja voisi tehdä ja oikeasti syödä enemmän (kalorit jäävät liian vajaiksi).

Kilojen karisemisen näkökulmasta on palautuminen alkanut siis hienosti. Mutta joitakin mutkia on matkaan tullut. Olenkin surkutellut sitä, että eihän meillä mikään koskaan ikinä voi mennä ilman takapakkeja tai ongelmia. Ongelmat on kuitenkin tehty voitettaviksi, vaikkakin ne kysyy korvien väliltä paljon.
Meidän haasteet alkoi jo sairaalassa: imettäminen ei lähtenytkään käyntiin toivotulla tavalla mikä tietenkin nosti stressitasot tuoreella mutsilla (ja varmasti isimiehelläkin) korkealle, elämä kuitenkin helpottui kun päästiin varhaisessa vaiheessa kotiin. Täysin ongelmatonta tissittely ei vieläkään aina ole, mutta parannut on jättiläismäinen siihen mitä se oli pari viikkoa sitten.
Jos imettäminen aiheutti stressiä niin aiheutti myös ihan tyhjästä ilmestynyt nokkosihottuma. Ai jee sitä kutinaa! Lantio, vatsa, selkä, pakarat kutisivat aivan hullunlailla. Oiva nostaa stressitasoja entisestään puhumattakaan yöunista joiden laatuun kutina vaikutti myös. Onneksi vaivaan löytyi apu ja vajaassa viikossa ihottuma oli muisto vain.
Kaiken tuon stressin kanssa kamppaillessa tuli tutuksi myös ruokahaluttomuus. Kyllä, mie joka syön yleensä kuin hevonen en meinannut saada mitään kiinteää ruokaa kurkusta alas ja olohan oli sen mukainen. Juomisia meni ja menee edelleen runsaasti mikä pitää maidontuotantoa käynnissä. Yhdet hieman paremmat yöunet ja tadaa, ruokahalukin tuli takaisin. En kyllä vieläkään syö riittävästi, mutta ainakin ruokaa menee nyt alas. 

Illat ja yöt ovat olleet miltei kokoajan haastavia. Neidin paras eli pisin unipätkä on ollut n. neljä tuntia, luksusta! Yleensä eka unipätkä on n. kolme tuntia ja sitten loppuyö menee ½-2 tunnin pätkissä. Tosin illalla nukkumaan saaminen on oma shownsa, jonka höysteeksi on nyt tullut myös rintaraivarit. Huh heijakkaa, kun on vanhempien hermot koetuksella. Äiti on ihan romu iltaisin väsymyksestä ja siitä riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteesta. Onneksi lapsella on superisi. <3 Hiljalleen on onnistuttu löytämään ihan kivasti toimiva rutiini ja tyttö saadaan unille yleensä ennen puolta yötä. Parhaimmillaan tyttö valvotti kahteen. 
Kuka sanoikaan, että pienet vauvat vaan syö ja nukkuu? Ei meidän vauva ainakaan. Syö kyllä, mutta tuo nukkuminen... Ja äitihän on tunnetusti parhaimmillaan väsyneena, NOT!

Valvominen, huonosti pääseminen jääkaapin apajille, imetysmaratonit, päiväunilenkit vaunuissa/rintarepussa ovat olleet "pääsyynä" nopeaan painonpudotukseen. Niin ja ne iki-ihanat hormoonit. Kiitos niiden, olen jaksanut kohtalaisen selväpäisenä ainakin toistaiseksi. Tuo lenkkeily on myös se tekijä, joka pitää äidin päätä kasassa. Raitisilma tekee ihmeitä! 



Lääkärin tekemä jälkitarkastus on vasta kuukauden päästä, joten sinne saakka pitäisi malttaa ihan vain lenkkeillä. Voihan olla, että inspiksen iskiessä tulee kehiteltyä jotain vauvajumppaa kotosalla. :) Salille on ikävä ja päivittäin salin ohi kävellessä haaveilen ja kaipaan raudan pariin. Isimies kyllä lupasi, että vielä mutsi sinne pääsee. :) Jos nyt kuitenkin keskitytään kunnolla palautumaan ensin. :) 

Jaahas, pikkupomon päiväunet alkaa olla loppumassa. Siispä sohvannurkka ja maitobaarin avaus kutsuu...

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Eräpäivä...

Laskettuaika... Se on TÄNÄÄN. Aika joka tuntui vielä vähän aikaa sitten todella todella kaukaiselta on tässä ja nyt. Sintti ei tunnu pitävän mitään kiirettä, eli yli mennään niin että heilahtaa. Se onkin sitten arvoitus miten paljon mennään yli. 
#rv40 #mutsisekos
Kaikkimullehetinyt -ihmiselle tää odottelu on myrkkyä. Vaikka miten on jo yhdeksän kuukautta odoteltu tuntuu nää viimeiset hetket pisimmältä ikinä. Onneks oon aika hyvin säästynyt kaikilta idioottikommenteilta liittyen tähän odotteluun. Tai sit oon vaan onnistunut hienosti välttelemään oikeita ihmisiä. :D 

Loppuraskaus ei tarkoita sitä, että tartteis jäädä kotiin odottelemaan. Mie oon yrittänyt jaksamisen puitteissa tehdä kaikkia kivoja juttuja. On ollut mätsärikäyntiä Uun kanssa, koiranäyttelyssä kavereiden treffailua, pullavohveli-herkuttelua tärkeimmän Ystävän kanssa ja vielä eilen tein mökkireissunkin.  
Rv39 ja vielä juostiin rinkiä Uun kanssa ihan sinisten BIS-voittoon saakka :D
Kuvasta kiitos Milja Honkanen

Kuten kuvakin todistaa, koiranäyttelyissä on tosi kivaa :D
Kuvasta kiitos Katja <3

On ollu siistiä nauttia kesästä ja ihan luvan kanssa vaan laiskotella. Nyt on vaan laiskottelu edennyt siihen pisteeseen, että alkaa korvienväli olemaan tosi ahtaalla. Kaipaan tekemistä ja erityisesti liikuntaa. Ja liikunnalla en tosiaan tarkoita sitä mummölöntystelyä mikä on tahti tällä hetkellä. Minuu ei haittaa lainkaan mitkään supistelut tai muut tuntemukset, sillä nehän on vaan merkki että hommat etenee. Mutta se, että hengästyttää pienestäkin ja se että ei vaan pysty tekemään niitä juttuja mistä nauttii (liikunnan saralla) on ne eniten ärsyttävät jutut. Päivittäin haaveilen kyykkytreeneistä ja lenkkeilystä. Ja kyllä, tiedän että kyykkytreeniin on vielä pitkä matka ja kropan on annettava palautua, mutta pieniä "esiharjoituksia" voi alkaa piankin synnytyksen jälkeen tekemään.  

Agilitykoira ja sen ohjaaja tarttee peruskunnonkohotusta. Tällä hetkellä en pysty oikein lenkittämään koiria saatikka ajamaan fillarilla. U tulee olemaan pätevä kaveri vaunulenkeillä ja Manuhan on vapautettu miltei täysin hihnalenkkeilystä. Kisakalenteria olen sen verran vilkuillut, että elokuussa vois olla realistista startata ellei ole ihan älyttömät helteet. Onneksi agilitykisoihin ei tartte ilmoittautua kuukautta tai yli  etukäteen  kuten esim. näyttelyihin.

Se että miun mielenterveys on ees jonkinlaisessa kasassa ja puhtaasti isimiehen ja parhaan Ystäväni ansiota. Saan laittaa whatsApp-viestejä milloin vaan ja mistä aiheesta vaan ja Ystävän kanssa ollaan treffattu usein. <3 Aamu alkoi naurulla, kun sain viestin jossa onniteltiin hienosti pärjätystä 40 viikosta. :D Ai että, ihanaa kun voi aamun aloittaa kunnon naurulla. <3 

Vaikka tää postaus olikin nyt melkolailla täynnä raskaushömpötystä en edelleenkään tykkää jauhaa raskaudesta ja vauvoista/lapsista kaikkien kanssa. Onnellinen olen omasta pienestä, mutta sori, en ole muuttumassa superhypermutsiksi vieläkään. Tästä kertonee myös mm. se että perhetalolla käydessä oli lopputuloksena ennemmin ahdistus kuin onnellinen lapsihypetys. :D Eli en usko, että tuun istuksimaan perhekahviloissa ja käymään kaikenmaailman äitilapsi-ryhmissä :D Tulen edelleenkin olemaan se sama Satu, joka tykkää punttitreenistä, koirien kanssa treenaamisesta ja muuten puuhastelusta. Olen edelleen se, joka haaveilee nopeammista jaloista ja timmimmästä sekä lihaksikkaammasta kropasta. :)

Mut hei, nyt jatkan odottelua ja toivomista, että Sintti tajuaisi tulla ulos. <3 

Ihanaa viikonloppua! <3

maanantai 23. toukokuuta 2016

Odottavan aika on pitkä.

Alkaa tämä odottelu saavuttaa loppuhuipentumaansa. Töistä oon ollut melkein kuukauden poissa ja n. kolmen viikon kohdalla alkoi tuntua että kotimökin seinät kaatuu päälle. :D Aika hyvin hei! Alkais se "normaali" kesäloma olemaan taputeltu ja hei, miun ei tartte mennä töihin kuin vasta joskus hamassa tulevaisuudessa! :D Ja silti valitan ;)

Mallia 37+2
Suurin syy seinien kaatumiseen lienee se, etten voi enää puuhastella kuten "normaalisti". Etureppu pitää huolen, ettei liikaa ohjelmaa voi päivään kehitellä. Jos rehkii liikaa, tulee palaute välittömästi. Tai viimeistään illalla ja yöllä kun yrität nukkua.


Onhan se outoa, kun suuri saavutus on saada koti imuroitua (n. kolmessa osassa, mutta sentään saman päivän aikana!), saada kesäkukat istutettua ruukkuihin/laatikoihin tai käydä kaupassa (Joensuun Prisma on ihan helkutin iso paikka!!). Neuvolapäiville on turha suunnitella muita menoja, kun tuo Sintti säkeentyy aina niistä käynneistä sen verran, että on mutsilla tukalat oltavat.

Isimies on sitten puuhastellut mutsinkin puolesta. Meidän piha on paremmassa kuosissa kuin aikaisempina vuosina, vierashuone on rempattu (tapetoitu, maalattu, uudelleen listoitettu). Isimies on auttanut kotihommissa, kun mutsi on hyytynyt ja muistanut myös toppuutella kun mutsi meinaa innostua puuhaamaan liikaa. <3 Täällä ois kaikki valmiina, Sintti sais nyt tulla maailmaan!

Uljas näyttää mallia miten nukkutaan
päikkärit just silloin kun väsyttää :D
Mutta on tässä lorvimisessa paljon hyviäkin juttuja. Saatan hypätä autoon ihan extempore ja suunnata Ystävän luo "päivähoitoon", saan nukkua päiväunet jos on tarvetta ja voin nauttia auringonpaisteesta omalla pihalla vailla minkäänlaisia aikatauluja. Oon saanu mahdollisuuden olla auttamassa pientä kaveriporukkaa valmistautumaan tulevan viikonlopun koiranäyttelyyn. Kiitos kaverit! :) Tää on nauttinut niistä treeneistä paljon! 


Se mikä harmittaa yhä edelleen, on liikunnan puute. Olen haaveillut mm. lenkkeilystä mitä en normaalisti harrasta tai sen suuremmin nauti. :D Siis ihan oikeasta lenkkeilystä, ei mistään metsässä köpöttelystä koirien kanssa. Haaveilen myös mm. pyöräilystä. Kunnollista salitreeniä ei tartte varmaan ees mainita, sitä todellakin on ikävä! Varsinkin kyykkäämistä ja maastavetoa. Niin ja agilitytreenit. Jestas miten kaipaan sitä kilpaa koiran kanssa juoksemista! Meistä kummastakaan ei tunnu treenaaminen kivalta, kun ei voida juosta yhdessä. :(

En ole ikinä ollut tässä kunnossa missä nyt. Pienikin ponnistelu saa hengästymään, jopa liian pitkään puhuminen saa puuskuttamaan jos jostain oikein innostuu papattamaan. On muuten käynyt mielessä, että mahtaa niillä hoidettavilla hengitysvajauspotilailla olla oikeesti kamala olo kun henki ei kulje kunnolla!  
On muuten iso homma saada fyysinen kunto siihen mitä se oli vuosi sitten. Enkä tarkoita ulkonäöllisesti vaan sitä, että ei hengästy ihan pienestä, voimatasot on nousussa ja palautuminen nopeaa. Kaiholla oon selaillut Instagramista viime kesäisiä kuvia, dääm mutsi on ollut kuosissa! Ehkäpä vielä joskus... Täytyy lohduttautua sillä ajatuksella, että suunta on vain ylöspäin ja kehitys on nopeaa kun on oikein huonossa jamassa. :D 

Eli odottelu jatkukoon. Kovinkaan montaa viikkoa ei tarvitsisi enää odotella. :)  
Nyt nauttimaan kesästä ja auringosta. <3 
 

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Hitaammat jalat

Eipä oo treenijuttuja kirjoitettavana. Voisin vaihtaa koko blogin nimeksi hitaammat jalat :D 
Vai liekkö jo ihan ok näin raskausviikolla 35 oikeesti himmata tahtia? No ei ole, jos muuten on olo hyvä! Sisäinen piiskuri on kyllä sellainen, että se muistuttaa että ihan oikeesti ei enää voi mennä touhottaa samaa tahtia mitä pää käskisi.

Lepo ja kampaajakäynti tekee ihmeitä!
Ei enää zombi-lookia! :D
Ehkäpä suurin syy kirjoittamattomuuteen on ollut väsymys. Ne vanhat tutut uniongelmat tekivät come backin ja useampi viikko meni enemmän tai vähemmän zombina. Terkkarikin neuvolassa jo vähän puhutteli siihen malliin, että vois ruveta himmaamaan. No viikko sitten käväisin hakemassa elämäni ensimmäisen saikkulapun ja niin loppui sitten töissä käyminen. Ja vielä alkuviikosta mietin, että kyllähän tässä nyt ois viel voinu töissä käydä. :D 

Kyllä tuli vähän luovuttajafiilis, kun uniongelmat otti ja hävis samalla kun työt loppui. Korvienväli oli vissiin ollu vähän tiukilla ja yhden paperinpalan avulla pääsi stressi helpottamaan. On tää ihmismieli kummallinen juttu. Ikävöin työkavereita jo nyt!  Oon nyt tän viikon aikana saanut kotona aikaan paljon rästiin jääneitä juttuja ja oon puuhastellut energisenä oikeastaan joka päivä jotain. Olo on kuin uudelleensyntyneellä. Joskin hieman valasmaisella sellaisella. :D 

Salitreenejä on ikävä MUTTA en saa mitään kiksejä siitä satujumpasta jota joutuisin tällä hetkellä tekemään. Ristiriitaista eikö? Oon siirtänyt katseen jo kesään/alkusyksyyn. Olen paljon pohtinut synnytyksestä palautumista, huom! järkevää palautumista. Ei suinpäin sukkelaan rynnimistä treenien pariin kun vähänkään siltä tuntuu vaan kaikessa rauhassa ajan kanssa.
  • Kevyttä lenkkeilyä vaunujen ja/tai rintarepun kanssa heti kun siltä tuntuu. Tätä siis jo ennen jälkitarkastusta. Eikä mitään maratonlenkkejä, vaan ihan vähän kerrassaan omaa vointia kuunnellen. Samalla pääsee myös toi "kisakoira" Uljas myös peruskunnnon kohotukseen.
  • Kevyttä kotijumppaa vauvan kanssa tai ilman. Tähän yhdistettynä liikkuvuusharjoittelua ja lantionpohjan jumppaa. Lantionpohjan kuntoutuksen tosin saa aloitella ihan heti. :) 
  • Syksyllä ohjattuun vauvajumppaan
  • Kun tuntuu siltä niin varovaisesti salille. On vain hyvin tarkkaan arvioitava vatsalihasten ja erkauman tilanne. Vatsaan ei saisi kohdistua mitään turhaa painetta, sillä en todellakaan halua mitään tyrää itselleni aiheuttaa omalla typeryydellä.
  • Hiljalleen voimapainotteisen treenin aloittelua. Salitreenejä olisi hyvä saada vähintään kaksi/viikko. Ja salainen haave on keskittyä oikeasti niihin voimaliikkeisiin (kyykky, maastaveto, erilaiset punnerrukset) 
Kaikista vaikein osuus on tuo maltti. Ja se, että "uskallan" jättää vauvan hoitoon n. tunnin ajaksi. :D  
Agilityhallille voin onneksi ottaa myös vauvan mukaan, mikäli hän suostuu nukkumaan ja olemaan kiltisti sen aikaa kun mutsi treenaa. ;) 
 

 Ihme kyllä painonnousu ei ole tällä hetkellä mieltä kaihertanut. Viimeksi tänä aamuna koin pienen ahdistuksen vaakalukemaa katsoessa. Ollaan sellaisilla kymmenlukemilla että huhhuijaa! Tosin viime viikot on syömisten suhteen olleet aikamoisia. On ehkä aika hieman ryhdistäytyä! 
En vielä tässä vaiheessa ota myöskään painetta siitä missä ajassa raskauskilot tulee sulamaan pois.  Aika näyttää, mutta se on varma että syömisiin on PAKKO kiinnittää huomiota ihan oikeasti eikä antaa väsymyksen ottaa valtaa. Tietäähän sen, että vaikka univaje väsyttäisi on olo parempi kun edes ruokailut on kunnossa.  
 
Vinkkinä ruokailujen hallintaan näin älypuhelinaikoina on  sovellus nimeltä FatSecret! Helppo käyttää haluatpa alentaa painoasi tai ihan vain seurailla mitä syöt päivän aikana ja paljon niitä kaloreita kertyy. Suosittelen lataamaan ja kokeilemaan. :) 

Itse yllätyin siitä ehkä eniten miten helposti kalorisaanti jää MATALAKSI. Varsinkin, kun syöt puhdasta ruokaa jää kokonaiskalorit hyvinkin helposti liian matalalle ja pidemmän päälle kroppa rupee hidastelemaan (kun kyse painonpudotuksesta). Eli jos epäilet esim. säästöliekillä olemista, on tuossa varsin näppärä sovellus testaamiseen. 

Jaahans. Siinä maha missä painitaan. Nimittäin ruoka-aika! :) 

Hyvää Vappua! :)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

"Tosi ystävä on kuin toinen minä." — Aristoteles

Peukkuu vaan ni jaksaa! NOT!
Hiljaiseloa on vietetty blogin puolella. Tossu on alkanut painamaan ihan todenteolla ja perusarki tuntuu jälleen raskaalta. Onneksi työpäivien määrä vähenee kokoajan. Se mikä tekee arjesta just nyt raskasta on jälleen kerran uniongelmat. =/ Illalla ei meinaa uni tulla, unet on 2-3 tunnin pätkiä ja uudelleen nukahtaminen on vaikeaa. Ei varmaan tarvitse enempää selitellä? Ja tässä kohtaa en myöskään kaipaa niitä "vauvan syöttöaika" ym. kommentteja. ;)


Eipä oo tarvinnut nenäänsä salilla näyttää, kun on suuri saavutus saada vapaapäivänä imuroitua koti tai muuten vaan yrittää toipua työputkista. Pää kaipaisi treeniä, mutta kroppa ilmoittaa hyvin selvästi että lepo on nyt tärkeämpää. Jospa sitä vielä pääsisi kevyesti treeniin kiinni, kun työt loppuu. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. :)

Koiraharrastuksissa on sentään tullut oltua hieman aktiivisempi. Agilityssa on turha haaveilla enää kunnollisesta ratatreenistä, mutta onneksi muuta treenattavaa on senkin edestä. :D Tavoite pitää koiran itseluottamus yllä ja että molemmilla on HAUSKAA.
Näyttelyissä tuli käytyä ihan peräti kahten viikonloppuna. Rinkiä tuli juostua useamman luppiksen kanssa, ja ai että miten oli kivaa! <3  Loistavasta seurasta puhumattakaan. Kiitos kaikki osalliset! <3 
Uusi Ystävä nro. 1 <3

Uusi Ystävä nro. 2 <3
Omat rakkaat tollot <3
Töistä poisjääminen on toisaalta todella toivottua, mutta samalla on iskenyt haikeus siitä, että enää miulla ei sitten olekkaan sitä tiivistä työporukkaa jonka kanssa heittää aivottomia juttuja, kuulla juoruja ja tehdä töitä yhdessä. Pelkään erakoitumista kotiin vauvan kanssa ja sitä, että pian on kotoa lähteminen vaikeaa.
Varmaan tässä matkan varrella tulee niitä ns. mammakavereita mutta ihan oikeesti, kaipaan muutakin kuin vaan vauva-/lapsijuttuja! Jo nyt ahdistaa kun tuntuu etten paljoa muusta saisi olla kiinnostunut kuin vauvoista. 

Voisinko sanoa kokevani (jo nyt) yksinäisyyttä? Tavallaan joo. Ärsyttää kun en itse jaksa olla aktiivinen ystävä ja sopia tapaamisia ym. Mutta olenko kovinkaan hyvää seuraa kun olen väsynyt ja ärtynyt siitä syystä? Miun ystäväpiiri ei muutenkaan ole mitenkään iso. Onneksi tiedän, että on olemassa se LuottoYstävä <3 Yksikin riittää <3
No, aika näyttää miten mutsin käy.

Josko sitä lähtis nauttimaan ihanan keväisestä auringonpaisteesta ulos kera poikien. :)
Ihanaa tätä viikkoa! <3

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Ärrrrsyttää!

Idea tämän postauksen kirjoitteluun tuli oikeastaan kolleegaltani. Olin jo aiheesta hieman ärsyyntynyt ennen hänen facebook päivitystään ja siitä se idea sitten lähti. Nimittäin se kuinka täysin vieraatkin ihmiset kommentoivat muuttuuvaa kroppaa. Kyllä, taas kerran raskauspostaus. :D 

Fitnessurheilu asettaa urheilijan "esille" ja antaa ns. oikeuden arvostella kroppaa. Osaa tämä ärsyttää ja ahdistaa kovin. Siinä ei kuitenkaan mennä ihan niin henkilökohtaisuuksiin mitä raskaana oleva saa osakseen. 

Ihan oikeesti. Miltä Sinusta tuntuis jos mie tulisin ihastelemaan kovaan ääneen siun mahamakkaroita ja vielä hiplaisin niitä? Ei varmaankaan kauheen kivalta? Raskaana oleva ei välttämättä halua kuulla jokaiselta tutultaan, että ompas se maha kasvanu. Ei millään pahalla, mutta muitakin puheenaiheita on kuin vatsan kasvu ja sen syy. 
Kyllä mie herkuttelenkin, liikaa..
Mutta enimmäkseen valinnat on kuvan mukaisia.
Vatsan kasvuun liittyy myös keskustelu painosta ja tulleistä kiloista. Öh, en mie laihduttaessakaan välttämättä viitsi päivittäin jokaiselle vastata miten paljon kiloja on tullut/tippunut. Keskustelisitko Sinä siitä aiheesta mielellään? Varsinkin jos niitä kiloja tulee LISÄÄ? Neuvola on myös pätevä paikka lisäämään ärsytystä liittyen nousevaan painoon. Sitä käsketään helposti viilailemaan syömisiä kysymättä mistä painonnousu voi johtua? Mittauksien vertailukelpoisuudesta, aamupalasta, vaatteista, turvotuksesta, rehellisestä lihomisesta?  Heitetään vaan nopeesti, että "tee sitä ja tätä" sen enempää kyselemättä. Kaikesta muusta kyllä pitää keskustella, mutta asia johon vois olla syytä paneutua ei keskitytä sen enempää. Ei pitäis stressiä ottaa, mutta ahdistaa muutenkin tämä kasvava olotila. 

Edestä sitä ei ees kunnolla huomaa! :D
Elän tällä hetkellä kriisiä tämän muuttuvan kropan kanssa. En voi sanoa nauttivani kasvavasta vatsasta, se kun tekee normielon varsin haasteelliseksi. Niin ja tiedän oikein hyvin, että se vaan jatkaa kasvuaan ja olo muuttuu entistä vaikeammaksi. Ja ei auta, että saan sitten kommenttia että kyllä tulet sitä mahaa vielä kaipaamaan. Ehkä joo siinä vaiheessa, kun vauva valvottaa ja minuu väsyttää, mutta itseni tuntien en tosiaankaan tule kaipaamana tätä lihavaa ja kömpelöä oloa. 

Mitäs jos kysyttäis vaan "Mitä kuuluu?" tai "Miten on mennyt?" ?  Jos haluan kertoa raskaudesta niin sitten otan sen itse puheeksi. Mutta yleensä juttelen mieluummin muista aiheista. Lähimmät ystävät on asia erikseen, Te saatte kysyy ihan mitä vaan. <3

Sivuprofiili alkaa olla muhkea :D
Raskauksien vertailu on myös juttu mitä en ymmärrä, enkä siis myöskään välitä aiheesta kuulla/keskustella. Pahoittelen, jos Sinä et ole voinut treenata tms. esim. kipujen takia, mutta mie voin ja olen onnellinen siitä. En voi tehdä juttuja mitä ennen ja esim. raskaita jalkatreenejä kaipaan kovasti, mutta ymmärrän olla onnellinen edes siitä kevyehköstä treenistä mitä voin tehdä. Ja synnytysten vertailu nyt on tyhmääkin tyhmempää. Ja se mahan kasvu.... Ja ja ja...

Ihan oikeesti! Oon muutakin kuin tuleva äiti ja nykyinen mahan kasvattaja. Odotan innolla kesää ja uuden arjen opettelua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hylkään kaiken mikä on tähän saakka ollut tärkeää. Koirat tulee olemaan elämässä edelleen ja niiden kanssa harrastetaan. Kyllä, haaveilen tulevaisuudessa koiranpennusta ja sen kanssa harrastamisesta. Haaveilen myös kehittävästä salitreenistä ja opiskelusta. Se, että saanko haaveita toteutettua milloin/koskaan on ihan omasta itsestä kiinni.  

Onneksi lähipiiristä löytyy ihania ihmisiä. <3 Niitä kenelle voin avautua raskaudesta siten miten itse haluan ja sitten niitä, jotka eivät pidä minuu mitenkään erilaisena kasvavasta keskivartalosta huolimatta. :) Ja niitä, jotka jopa kehuvat, että et kyl oo turhia kiloja keräny. Arvostan teitä! :) 

Tulipahan pieni avautuminen. Jospa tää oma ahdistus nyt vähän helpottaisi. 
Nyt nautin talvilomasta ja keskityn vain itsestä huolehtimiseen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Hyvää ruokaa, lepoa ja treeniä. Tän loman jälkeen ei sitten olekkaan montaa työviikkoa jäljellä. :)
Ulkoilua parhaassa seurassa <3
 
Pojatkin on lomamoodissa <3

tiistai 16. helmikuuta 2016

Selvästi hyvä päivä

Mikä siinä onkin, että tällä hetkellä osaa arvostaa terveyttä ja hyvän fiiliksen päiviä enemmän kuin ennen? Ehkä se ensimmäisen kolmen kuukauden huono olo antoi vähän perspektiiviä asioihin? Tai sit hormoonit on laittanu pään pehmeäksi? :D

Eilisillan treenikaveri <3
Oli miten oli, tänään on hyvä päivä. Sai nukkua pitkään, syödä kiireettömän aamupalan ja käydä treenaamassa salilla kaikessa rauhassa. Mieli on tosi hyvä eilisillan agilitytreeneistä ja juokseminen koiran kanssa tuntuu edelleen hyvälle. :) 
Slow Morning <3
Yksi suuri hyvän fiiliksen aiheuttaja on työvuorot. Eilen aamu, tänään yö ja sitten taas pari vapaata. Voi jee, kun vois tämmöisellä rytmillä töitä tehdä! Mutta ei... Sehän olisi liian mukavaa ja helppoa. Mukavuus loppuu lyhyeen ja viikonloppuna alkaa kuuden työpäivän putki. Aaaargh. 

On myönnettävä, että kroppa ei ole entisensä. Nuo työputket käy ihan oikeesti voimille. Oon tosi paljon miettinyt sitä, että onko väsymys todellista vai olenko vain laiska. Mutta olen kallistunut siihen uskoon, että kyllä väsymys on todellista. Jalat turpoaa ja painaa tonnin, mahassa tuntuu epänormaalilta (ei kuitenkaan supistele) ja huimausta on enemmän. Ja todella herkästi rasittuminen näkyy yöunissa! Vaikka miten väsyttää ja uni tulee nopeasti loppuu ne sitten ennen aikojaan ja olo on heti aamusta alkaen väsynyt. Onneksi kyse on ollut toistaiseksi vain yksittäisistä öistä ja toivottavasti ne ei lisäänny. 

Tuohon komboon on huono lähteä lisäämään treeniä. Siksipä salitreenit sijoitan joko yövuoron aloitus päivään tai vapaapäivään. Lenkillä käyn kroppaa kuulostellen; jos on paukkuja työpäivän jälkeen voin käydä tunnin köpöttelyn tekemässä raittiissa ilmassa. Myös agilitytreenien kanssa on joutunut himmaamaan siten, että jos kroppa on oikeesti ihan tiltissa ja seuraavana aamuna pitäisi töissä olla reippaana, joudun skippaamaan treenit. =/ Oma hyvinvointi menee nyt treenaamisen edelle. 

Tänään treenatessa mietin, kuinka onnekas olen ollutkaan. Kroppa jarruttelee treenaamista (jos verrataan siihen miten treenasin ennen raskautta), mutta pystyn silti tekemään niitä treenejä mistä todella tykkään. Muokaten joo, mutta mikä ilo oli tehdä esim. hackia huolellisella kontrollilla ja reidet ja pakarat oli tulessa! Kyllä, kaipaan kovia jalkatreenejä, mutta varsin mukavaa poltetta saa tällä nykyisellä "satujumpallakin" aikaiseksi. Mottona kontrolli. Kaikissa liikkeissä. Hermosto kiittää ja jos voin noilla ehkäistä loppuraskauden vaivoja on se vaivan väärti. 
#mutsitreenaa
Koko kropan treeni ja lisäksi venyttelyt!
 Ensi torstaina on jännä aamu. Olen menossa sokerirasituskokeeseen. Suoraan sanottuna jännitän tuloksia! Olen syönyt puhdasta perusruokaa, joskin hiilareiden määrä on ollut melkoisen reilu. Ja kyllä, makeaa olen syönyt aivan liikaa. Hyi minua! Rad-diagnoosi (raskausajan diabetes) napsahtaa heti, jos yksikin kolmesta arvosta on viiterajan "väärällä" puolella. Ja se tietää sitten diettiohjeita ja kotiseurantaa raskauden loppuun saakka. 
Mitään riskiä ei periaatteessa pitäisi olla. Diabetesta ei löydy lähisuvusta, paino ei ole noussut hullulla tahdilla, syön monipuolisesti ja terveellisesti (joskin ehkä liikaa hiilareita) ja liikun säännöllisesti. Olo on kaikinpuolin hyvä ja terve. Ja silti "pelkään" (tai paremminkin jännitän) tuloksia. Maailmahan ei tuohon diagnoosiin kaadu, mutta koen olevani jotenkin pettynyt kroppaani jos diagnoosi napsahtaa. Tai ainakin syytän siitä voimakkaasti itseäni ja typeriä ruokavalintoja. 

Tästä postauksesta tuli nyt aika sekava fiilisten "oksennus". :D Lähden nyt nauttimaan auringonpaisteesta koiruuksien kanssa ja nautin myös huomenna aamulla alkavista vapaapäivistä. :) 

Ihanaa tätä viikkoa! <3


torstai 4. helmikuuta 2016

Salaisuus paljastuu

On aika paljastaa salaisuus. Suuri ja (meidän) maailmaa mullistava salaisuus. Nimittäin, meidän lauma tulee kasvamaan tulevana kesänä. Ja lauma ei kasva nelijalkaisella hännänheiluttajalla vaan meille on tulossa ihmislapsi. :)
Kuvilla voi huijata ;)
Kerron asiasta vasta nyt, koska salassa pitäminen alkaa olla aika vaikeaa. Kuvat olisivat blogissakin paljastaneet enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa ennemmin tai myöhemmin. Eli varsin tukevasti voidaan. :D Keskikehonrakennus on erinomaisella mallilla.
Vaikeaa tuota on enää peitellä :D Puolivälipötsi eli rv 20+4 :)
Osa on ehkä voinut arvailla moista mullistusta. Osa on ajatellut, että koin fitnessväsymyksen ja kyllästyin koko touhuun. Ylikuntoa on myös paljon arvuuteltu ja siitä johtuvaa kyllästymistä. Ja mistäpä minä tiedän mitä sitä kukakin on ajatellut. Tuollaisia arvuutuksia olen saanut kuulla. 

Tarkoituksella en ole halunnut paljastaa suurta salaisuutta. Olen halunnut sopeutua ajatukseen tulevasta muutoksesta kaikessa rauhassa. Alku ei missään nimessä ollut helppo pahoinvointeineen ja uniongelmineen. Niin, en puhu siitä alkuraskauden väsymyksestä vaan unettomuudesta. Pahoinvoinnista johtuvien huonojen syömisten lisäksi on vaikeaa yrittää räpistellä päivästä toiseen vain 2-4 tunnin yöunilla. 

Ei siis ehkä ihme, että treenaaminen on jäänyt. Jouduin nöyrtymään siihen, että on suuri ponnistus käydä kerran viikossa ruokaostoksilla Prismassa. Kävelylenkit oli yhtä köpöttelyä, lyhytkin matka vei paljon aikaa. Kodin imuroiminen vei aikaa enemmän, koska jouduin pitämään useita lepotaukoja, koska en vain jaksanut tehdä imurointia alusta loppuun kerralla. Aikamoinen pudotus neljän intensiivisen salitreenin + agilitytreenien viikkotahdista. 

Pahoinvointi onneksi loppui, mutta uniongelmat jatkui hieman pidempään. Onneksi viikon syysloma teki hyvää ja unetkin korjautui. Muuten olisi pitänyt nöyrästi lähteä pyytämään sairauslomaa. Hiljalleen on energiatasot nousseet, joskaan ei sille tasolle mitä ne parhaimmillaan ovat olleet. Joku on joskus sanonut olevansa keskiraskauden aikaan elämänsä kunnossa, itse en näin koe. Mutta olen tyytyväinen, että energiaa on alkua enemmän ja hiljalleen olen päässyt myös paremmin liikkumaan.

 Nyt on puoliväli jo ylitetty. Ruokailut on "normalisoituneet" eli ei ole enää ällötyksiä ja kovin kummoisia ruokahimojakaan ei (onneksi) ole ollut. Suurimmat himot kohdistuu pakastemarjoihin ja hedelmiin, joten ne ei ole huonoja himoja lainkaan. Huolissaan olisin, jos himoitsisin mäkkisafkaa yms. muuta ei terveellistä. 
Treenit on kaukana siitä mitä ne ajatuksissa raskausajan treenaamisesta oli. 

Omissa mielikuvissa olin säännöllisesti treenaava ja terveellisesti syövä äiti-ihmisenalku, jota ei pahoinvoinnit vaivaa. Toisin kävi, mutta onneksi se vaihe on ohitettu. Korvienväli on yllättävän hyvin sopeutunut muuttuvaan vartaloon eikä painokaan ole ihan tolkutonta nousua tehnyt ... vielä. :) Realistinen tavoite tällä hetkellä olisi saada kaksi salitreeniä viikkoon ja molemmilla kerroilla treenata koko kroppa läpi. Yhdestä kahteen liikettä per lihasryhmä, sarjoja kaksi ja toistoja 12-15. Jokaisella kerralla joutuu kuulostelemaan vieläkö pystyy joitakin liikkeitä tekemään, mutta onneksi liikepankki on päässä sen verran laaja ja sali monipuolinen, joten eiköhän sopivat liikkeet löydy helposti. :)


Kroppa on yllättänyt toiminnallaan niin hyvässä kuin pahassa. Sopeutumisvaikeuksia aiheutti pahaolo, unettomuus ja fyysisen kunnon nopea rappeutuminen. Treeneihin palattua on kuitenkin hermosto ollut hyvin toiminnassa ja fyysisiä vaivoja ei ole vatsan kasvu (vielä) aiheuttanut.
Syksy oli kropalle kaiken kaikkiaan hyvin rankkaa aikaa. Kesäloman kunniaksi saatu ärhäkkä flunssa kuumeella höystettynä vaati pitkän ajan toipua, hermosto kenkkuili eikä meinannut palautua ja voimatasot lähti uuteen nousuun todella hitaasti. Paino ei käyttäytynyt kuten olisi olettanut ja olo ei ollut paras mahdollinen. Hiljalleen ne treenit kuitenkin alkoi taas maistua ja Jyväskylän karsintojen myötä motivaatio treenaamiseen oli hyvä. Kunnes tuli pian Jyväskylän reissun jälkeen tehtyä plussatesti, joka mullisti kaiken. Ja pian tuon plussan jälkeen alkoi pahoinvointi ja sitähän sitten kesti piiiiiitkäääään. 
"Onnekseni" tuon testin aikoihin tuli myös valmennusta vuosi täyteen, ja sitä sopimusta ei luonnollisestikkaan jatkettu. Valmentaja olisi ainakin vaihtunut, eli sopimusta en olisi välttämättä jatkanut kuitenkaan. Jatkoajatuksia oli jo päässä kehittynyt, mutta niistä pohdinnoista en sen enempää täällä avaudu.

Raskausvauvahömppäblogia tästä ei tule. Toki aihe tulee kulkemaan tiiviisti mukana, koska se vaikuttaa liikkumiseen ja elämään muutenkin niin paljon. :) Tarkoitus olisi pitää tämä blogi edelleen terveyteen, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvänä avautumispaikkana.