maanantai 5. toukokuuta 2014

Sairastuminen ja siitä toipuminen

Niinhän siinä sitten kävi, että tauti iski. Eikä mikä tahansa tauti, vaan se ällöin, mahatauti. :( Viime viikon yövuorot sinnittelin, olo oli kuumeinen mutta kuumetta ei ollut. Joka paikkaan sattui ja varsinkin nivelet olivat kipeät. Oli pahaolo ja pääsärky. Ajattelinkin ensin, että migreeni vaivaa, mutta ei... Yövuorojen loputtua tauti iski ihan kunnolla. Hip hei! Kunnon tyhjennyskuuri! Onneksi se pahin meni yhdessä päivässä ohi.

Eilen olo olikin jo suht normaali. Tai normaali ja normaali, ruoka ei maistu. Pää käskee syömään, mutta kun aloittaa syömään tuntuu että sapuskat tulee saman tien ylös ja ulos. Oon nyt siis jo usemman päivän yrittänyt syödä niitä juttuja mitä tekee mieli. Käytännössä siis hedelmämehua ja viiliä. Eilen maistui uunissa kypsennetyt perunat sekä naudan pihvi. Kasvikset tökkii pahasti. :( Kananmunat onneksi maistuu. 

Sohvalle hautautuneena Manun kanssa
Väsymys on ollut aivan käsittämätöntä. Lauantai oli se pahin päivä. Koin nukkuneeni yövuoron jälkeen ihan hyvin, mutta sohvalla (ja vessassa) meni koko päivä makoillessa. Takapihalla taisin käydä ihan pienen hetken raitista ilmaa nuuskimassa. Nukuin useamman tunnin päikkäritkin ja niiden jälkeen olin ihan varma, että yö menee valvoessa. Nukuin yönkin kuin uppotukki ja aamulla olo olikin levännyt ja miltei normaali. :) 

Sunnuntaina olo oli jo miltei normaali!
Normaalin olotilan kunniaksi piti päästä salille. :D Pähkäilin pitkään teenkö jonkun kevyen koko kropan pumppailun, jalkatreenin vai rintaa ja hauista. Arvaatteko mihin päädyin? :D No siihen jalkatreeniin. Perusteluna se, että maanantaina aloitan treenikierron alusta ja jalat ovat "tärkeämmät" kuin rinta ja hauis. ;) Kotona vielä ajattelin, että vähän vaan jalkaprässiä, ojennuksia ja koukistuksia ja EHKÄ pakarapotkuja taljassa. Niin ne suunnitelmat sitten vaihtui ja huomasin olevani tekemässä smithkyykkyä meiningillä ass to the grass. 
Kyykyt kulki jopa ihan kivasti, mutta prässi oli jo aikamoista vääntämistä. 130 kg painoi aivan julmetusti. :D Ja eihän nyt tietenkään painoja voinut pienentää. ;) Noloa ;) Loppuun vielä ne ojennukset, koukistukset ja pakarapotkut. Ainiin! Teinhän mie vielä suorin jaloin mavea käsipainoilla! Hahaa! Tosin alaselkä oli jokseenkin liekeissä sitä tehdessä. =/ Ei oikein selkä tykännyt sohvalla makoilusta. 
Phuuuuh!
Viime yö menikin sitten valvoskellessa ja levottomasti pyöriessä. Kroppa oli kauttaaltaan tosi väsyneen oloinen. Aamulla odotti aikainen herätys. Remontin PITI valmistua tänään, mutta tulikin puhelu, ettei remonttimies tule! Aijaijai, kun otti hermoon! Kirosanoja lipsautellen painelin takaisin peiton alle. 

Aamupäivällä suunnistin salille. Väsymys painoi edelleen, mutta aminihappojuoma antoi treenitehoja ja sain tehtyä tosi hyvän selkätreenin. :) Pumppi ei ollut läheskään sellainen mitä normaalisti, mutta tuntuma oli oikein hyvä ja jaksoin treenin tuplasarjoineen tehdä alusta loppuun hyvällä draivilla.
Kotiin tullessa iski väsymys. Ja se ruokakaan kun ei maistu. :( 

Tästä noustaan taas! :)

Kuinkas teillä on lähteny uusi viikko käyntiin? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti