keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Luvattoman pitkäksi on venynyt bloggaustauko. Hyi hyi. Syy oli kuitenkin niinkin huvittava, etten päässy lähellekkään tietokonetta. Joo, "työhuone" on ollut romuvarastona remontin vuoksi ja tää on ollut täynnä huonekaluja. :D Kyllä muuten osaa ottaa hermoon sotkun keskellä eläminen ja remontin valmistumisen odottaminen. Uaah! Iso homma oli vanhan leivinuunin purkaminen ja uuden kasaaminen, mutta nyt se on piru vie tehty! 

Vaikka salille ei nyt sattuneista syistä ole päässyt, on tottavie treenattu! Miltä kuulostaa n. 3 000 kiloa kiveä pihalla ja niiden roudaaminen sisälle asuntoon? Ja sitten niiden ojentelu muurarille?? Kevyttä ;) Mutta voin sanoa, että kyllä kannatti. Nyt saan katsella olohuoneen sohvalta kivipintaa, jonka olen ihan ite valinnut näkymään. :D Ihan sain luvan valikoida nättejä paloja, jotka tulivat näkyvälle paikalle. :D
Palikat levällään pitkin lattioita

Siitä se alkoi kasautumaan

VALMIS!

Edustan lattialaatat vielä puuttuu
Viime viikon treenit meni ihan plörinäksi. Kävin kyl jumpalla ja huisin hyviä treenejä sain aikaiseksi. Mikä ihme siinä onkaan, että se viikon raskain treeni, jalkatreeni, pitää käydä tekemässä aina yövuorojen jälkeen?!? Itsensä kiduttamista. :D Kävelin salilta pois vaappuen kuin ankka ja aminohappojuomat meinasi nousta takaisin päin. 
Lenkillä

Satu <3 Selkätreeni
Ruokailuista en haluaisi edes puhua. Suoraan voin sanoa, että ei todellakaan ole tullut mentyä ruokavalion mukaan. On mennyt mm. karkkia, pullaa ja sipsiä kurkusta alas. Eikä kaikki ateriat ole menneet täysin ohjeen mukaan ja vaa'an kautta. Aamupalasta olen pitänyt kiinni ja edes toinen lämmin ateria on ollut suunniteltu. Muut on sitten menneet soveltaen enemmän tai vähemmän. Paino oli kuitenkin vain vähän noussut, ja sekin ottaa harppauksen alas päin kunhan taas pääsen arkeen kiinni. 
Nuo housut jäi mm. viime kesänä käyttämättä kun olivat inhottavan kireät. Nyt ne oli löysät! :) Vuosiin en myöskään ole käyttänyt tuollaisia t-paitoja. :)

Pahimmat kylkimakkarat ovat jo häipyneet. :)
Ärsyttää tuo oma lipsuilu aivan suunnattoman paljon. Joo tiedän, kohtuus kaikessa ja kultainen keskityi yms yms. Mutta jos ihan oikeasti haluaa tulosta, on myös pään pysyttävä kasassa! Varsinkin näin alkuvaiheessa haluan saada ruokarytmit rutiiniksi. On opittava löytämään omaan arkeen uudet rutiinit, joilla voin pyörittää tätä palettia jatkossa hieman rennommin. Ja kun saan arjen rullaamaan, on taas aikaa keskittyä muuhunkin elämään.

Koirahommissa on myös ollut hiljaisempaa, kuten arvata voi. Just äsken laitoin menemään agilityn kisailmoittautumisen. Oman seuran kisat, jotka olisivat huomenna, unohdin ihan täysin. Ärsyttää sekin! Jospa tää taas tästä. :D
Työnjohtajilla on ollu rankat ajat. ;)


Tulipahan aikamoinen valivali postaus. Kiitos ja anteeksi!
Niin ja HYVÄÄ VAPPUA! :)

3 kommenttia:

  1. Remontin keskellä on tosiaan aika kauheeta elää. Meillä on kylpyhuone-sauna remontti neljättä viikkoa menossa... Omat treenit ja agility koiran kans jäänyt välillä vähemmälle. Herkuttelu jäänyt päälle ja pitäis yrittää irrottautua sokerikoukusta. Lopputulos kuitenkin varmasti palkitsee kaiken sen vaivan. Hieno on teillä lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Välillä ihan pelottaa miten tutulta siun tekstit kuulostaa.... :D Sait blogihaasteen, jos kiinnostaa niin se löytyy tuolta http://pienetonnenhetket.blogspot.fi/2014/05/minut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  3. Totta tosiaan remontin keskellä eläminen on ärsyttävää. =/ Voin vaan kuvitella mitä elämä on, jos kylppäri on pois käytöstä! =/ Toivottavasti Henna teidänkin remontti alkaisi olla piakkoin loppusuoralla. :)

    Mie niin odotan, että päästään testaamaan tuota uunia ja nauttimaan taas puulämmityksen pehmoisesta lämmöstä. <3

    Katja: vastaan haasteeseen heti, kun voin siihen rauhassa keskittyä <3

    VastaaPoista