Kun nuppi alkaa pettää

Ei hymyilytä ei.

Mahtava Sonata Arctica!

Tää viikko on ollu vaikea. Ihan rehellisesti sanottuna koko fitnesshomma on alkanut ottaa kupoliin niin hemmetisti ettei tosikaan. Huomaan miettiväni, että onko tässä ruoan kanssa naimisissa olemisessa mitään kivaa tai onko kivaa treenata väsymyksen ollessa se vahvin tunne. Tää hetki on just se mihin tarvittais sitä oikeeta tsemppiä niin itseltä kuin lähipiiriltä. 

Viikonloppuna teki hyvää olla mökillä ja sunnuntai iltana kokemassa Sonata Arctican upea keikka Olavinlinnassa. Maanantaina oli vielä töistä vapaata ja oltiin kotona vasta illalla, kun kotimatkalla käytiin tervehtimässä parhaan ystäväni vastasyntynyttä vauvaa. <3

Treenasin myös mökillä kahvakuulalla ja loikkatreeniä tekemällä ja sainkin vallan mainion treenin aikaiseksi. Jalat hapotti siihen malliin kuin olisin vetänyt kovan jalkatreenin salilla. :D Ruokailuissa oli löysyyttä ja vaaka ei todellakaan ollut mukana. Äiskä on kyllä onneksi aina tehnyt puhdasta ja terveellistä ruokaa. Siitä iso plussa. :) 

Ilmeisesti kuitenkin nyt alkaa oikeasti väsymys painamaan. Kahdessa vapaapäivässä en vaan kerkeä palautumaan ja olo on kuin jyrätty koko ajan. Kaiken kruunasi nyt kaksi 12 tunnin työvuoroa ja työputki jatkuu kahdessa 12 tunnin yövuorolla. Kesälomaan on aikaa kaksi viikkoa ja pari työputkea pitäisi vielä jaksaa painaa. Jos olo on nyt tälläinen edellisten vapaapäivien jälkeen ei ensi viikko tule olemaan yhtään parempi. :( Ahdistaa aivan älyttömästi jo valmiiksi. Siihen päälle viikon kuluttua oleva koiranäyttelyviikonloppu, jossa olen talkoilemassa. On mahtavaa nähdä kavereita, mutta juuri tällä nimenomaisella hetkellä arvostaisin kotona oloa ihan kaikessa rauhassa ilman ylimääräistä hälinää.

Siispä luulen tämän väsymyksen ja stressin olevan syynä nupin temppuiluun. Puhtaasti ja kontrolloidusti syöminen ja kovaa treenaaminen ei kiinnosta tippaakaan. Samaa koskee tosin myös agilitytreenejä. Ei vaan nappaa. Edes painon putoaminen ja kropan tiivistyminen ei juuri nyt jaksa motivoida. Viimeksi tänään jalkatreeniä tehdessä olo oli aivan kamala: hikoilin normaalia enemmän, sykkeet huiteli korkealla koko ajan, sarjojen välissä piti hengitellä normaalia syvempään ja miettiä milloin uskaltaa nousta seisomaan ettei ala pyörryttää ja kaiken lisäksi treenipainot jäivät pienemmiksi mitä yleensä. Ei paljoa naurattanut.

Onneksi nukkuminen ei ole ongelma ja saan nukuttua hyviä unia. Siitä huolimatta tuntuu ettei se uni vaan riitä. Ehkä en sittenkään nuku niin hyvin kuin luulen nukkuvani?

Uskoisin tämän olevan ohimenevää ja pienen levon jälkeen homma luistaa taas niinkuin pitääkin. Tekee hyvää käydä "oksentamassa" näitä huonoja fiiliksiä jonnekkin, ja tää blogihan on just sopiva paikka sellaiseen. :D Kyllä se taas tästä helpottaa...