Vähenee vähenee...

Nimittäin hiilarit vähenee... Itsehän kuitenkin sovellan ja joudun pitämään enemmän hiilareita lautasella maitohommien takia. :) 

Viime viikko olikin aikamoinen. Menoa ja meininkiä oli normaalia enemmän mikä asetti haasteita syömiselle. Cheat mealin pidin jo tiistaina, koska aikataulujen ja arjen pyörityksen kannalta se istui siihen parhaiten. Söin myös kesäpäivän kunniaksi jätskin ja sunnuntaina oli meidän pikkumimmin 1v. synttärit ja siellä sitten lautaselle löytyi karjalanpiirakoita, kasvispiirakkaa sekä smoothiekakkua.
Smoothiekakku tuli kyllä miun leivonnaisiin jäädäkseen; riittävän helppo, nopea ja ravintoarvoiltaan voisi sanoa terveelliseksi. Ei lisättyä sokeria eikä turhia lisäaineita. Suosittelen! Ja lapsellekin voi sitä hyvällä omalla tunnolla tarjota. :)

Hyvää! :P

Vaikka dieettiä ajatellen ei viime viikko ihan nappisuoritus ollut, oli paino jatkanut tasaista laskuaan. Senttejä en (vieläkään) mitannut, mutta väittäisin että niitä on lähtenyt. 

Viime viikko oli myös sellainen tunnemyrsky-viikko, että ei paljoa dieetti oo ylimääräisiä ajatuksia saanut. Konemaisesti eteenpäin ja keskittyen lähes kaikkeen muuhun. En voi muuta kuin todeta, että onneksi viime viikko on taakse jäänyttä ja siitä selvittiin hyvin.

Lämmin kesäilta houkutti tekemään pikaisen, n. puolen tunnin takapihatreenin kera agilitytikkaiden, kahvakuulan ja painopallon. Tein kolme liikettä 1min kutakin ja niiden jälkeen 1min lepo. Kierroksia tein yhteensä neljä. Liikkeet oli:

• Etuheilautus kahvakuulalla
• Kyykky + pystypunnerrus painopallolla
• Tikkailla askellus sivusta jokaiseen väliin

 Kiva ja nopea treeni. Ja mikä tärkeintä, korvienväli sai tarvitsemaansa nollausta. :)  

 Mukavaa alkanutta viikkoa, vesisateesta huolimatta! <3

Vauvavuosi on ohi!

Tänään 8. päivä kesäkuuta meidän H on YHDEN VUODEN ikäinen. Vauvavuodesta on selvitty (enemmän tai vähemmän järjissään) ja nyt meillä asuu taapero. Kävelevä, dubloja rakastava, kiljuva, nauravainen tyttö.

Ikää pari päivää <3

Ei ole päivääkään etten olisi miettinyt vuosi sitten olleita tapahtumia; sairaalassa oloa, uskon ja luoton horjumista terveydenhuollon ammattilaisiin, omaan pelkoon ja paniikinomaiseen tunteeseen. Muistan vieläkin parin kätilön ilmeet, äänensävyt ja sen miten vihainen olin, kun kommunikointi miun kanssa oli ajoittain surkeaa. Kerro ensin ja tee vasta sitten, tulen sen muistamaan omassa työssäni AINA!

Se onnellisuus vastasyntyneestä vauvasta hautautui osittain tuon paniikin alle. Että kiitos vaan siitä. Ja ei, neuvolaa ei asia kiinnosta.

Vuosi on ollut äärimmäisen raskas. Helpoksi en koskaan vauva-aikaa ajatellut. Se että saan vääntää refluksiasioista terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ja miut leimataan vaan ylihysteeriseksi ja liikaa googlettavaksi sairaanhoitajaäidiksi v****aa edelleen ja paljon. Oikeastaan voisin sanoa meidän arjen helpottuneen 8kk lääkärikäynnin ja sitä edeltäneiden vyöhyketerapiakäyntien jälkeen. Ja pliis, älkää kommentoiko "miksi et hakenut apua aiemmin" -kommentteja. Jossittelu on tässä vaiheessa turhaa. 

Nukkumisasioita en ole jaksanut kuukausiin puida! Tällä hetkellä ne on, sanotaan nyt vaikka että, siedettävät.

H on kuitenkin terve, iloinen ja todella liikunnallinen mimmi. H rakastaa koiria, varsinkin Uljasta, paljon. <3 Kävelemään H lähti 11 kuukauden iässä ja se onkin sitten maailman hienoin taito ikinä. :D Hän on oikea neiti aurinko, mutta antaa kyllä kuulua jos joku asia ei miellytä. 

Nyt meidän arki on mukavan leppoisaa ja mie saan tehdä arjen lomassa niitä juttuja mistä tykkään. Koiraharrastukset on pitäny miut järjissään tämän vuoden. Kiitos kaikille ihanille treenikavereille! <3 En ole ollut koirani veroinen ohjaaja, sillä pää on usein yhtä sumua treeniradalla, mutta saan ainakin omaa päätä nollattua ja oltua pois perhearjesta edes parin tunnin ajan. 

Kiitos J, kun oot jaksanu minuu ja oota pitäny miut kasassa! <3 Kiitos K, miten me ois selvitty tästä ilman siun tukea. <3 

Viikko kaksi ja kolme

Otetaan tähän kaks kärpästä yhdellä iskulla, sillä viikko on jo hujahtanut perjantaihin ja en oo kerennu aiemmin kuulumisia kirjoittelemaan. :) 

Viime viikolla miinuspäivät lisääntyi ja viikonloppuna oli "lupa" cheat mealiin. Flunssa kiersi koko meidän perheen sillä viikolla. Mie ja H päästiin helpoimmalla, mutta J kuumeili pari päivää. Onneksi flunssa ei vaikuttanut ruokahaluun, voisi sanoa että päinvastoin. Cheatmealin toteutin jo perjantaina (koska se vaan oli helpoin silloin) ja en ehkä täysin mennyt ohjeen mukaan... Hiilareita olisi saanut ladata enemmän, mutta ennakkoon jo olin päättänyt että cheat mealilla syön sitä mitä haluan PISTE.

Tiivistyy tiivistyy :)

Tälle viikolle tuli ruokavalioon enemmän muutoksia. Nimenomaan niihin hiilareihin. Maidontuotannon vuoksi en ole voinut mennä täysin ohjeiden mukaan, sillä hiilareiden vähennyt näkyy heti maitomäärissä. Siispä poikkean ohjeista hieman. Hiilareita tulee hieman vähemmän, mutta ei yhtä vähän mitä ohjeiden mukaan.

Maanantaisin pidän "punnituspäivän". Ensimmäisen viikon jälkeen tuloksena -1kg. Toisen viikon jälkeen ei vaa´an lukemissa juurikaan muutosta ollut, mutta mahamakkara on lähtenyt hyvin pehmenemään. Se löllövaihe tietää vain sitä, että rasva on lähtenyt tirisemään joten olen happy. Aineenvaihdunnassa mukava boosti myös. 

Flunssan vuoksi liikkuminen ollut aika vähäistä. Koirien kanssa metsälenkkejä rauhalliseen tahtiin lasta kantaen kantorepussa, viikonloppuna agilitykisoissa kaksi rataa ja kesän (ai mikä kesä kun lunta sataa?!?!) ensimmäinen fillarilenkki. 

Edelleenkään en ota paineita liikkumisesta. Vaikka tekisi mieli liikkua enemmän, liikun kun siihen on aikaa. En tahdo lähteä liiaksi aikatauluttamaan arkea ja väsymään siihen aikatauluttamiseen. :) 

Hiilarihimo on tullut takaisin. :( Ja nälkä... vaikka ne ruokamäärät on isoja ja usein koostan ateriat niin, että syömistä on määrällisesti reilusti. Tämä kuuluu painonpudotukseen ja menee ohi, kun kroppa tottuu. Yksittäisiä lipsumisia on ohjeista tapahtunut. En ota ressiä, kun kyseessä on vain yksittäisiä lipsauksia. 

Pahin diettihypetys on väistynyt ja tää on osa arkea. Valintoja valintoja. :) 

Aika tyhjäpäinen postaus tuli. Ajatukset pyörii jossain ihan muussa kuin dieettaamisessa. :D 

Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti se kesäkin alkaisi tulla!

Viikko yksi

Ensimmäinen virallinen dieettiviikko on taputeltu. Kolme ns. miinuspäivää ja neljä plussapäivää. Tuloksena oli, että paino oli humpsahtanut vaa´an mukaan kilon verran alaspäin. Tämäpä mukava aloitus uudelle viikolle. :)

Sokerikoukku istuu tiukassa. Onneksi mm. sokeriton sprite ja sokerittomat pastillit ovat auttaneet. Ja ehrmannin ja propudin vanukkaat. :D Onneksi muita vieroitusoireita kuten mm. päänsärky ei ole ollut. 

Viikonloppuna joku flunssan tapainen iski TAAS. Väsymys ja kehno olo lisää erinäisten mielitekojen määrää. Itsellä nämä mieliteot kohdistuu erityisesti leipään. Voisin vain syödäsyödä ja syödä leipää. Ihan vaan pelkkää leipää. Outoa ja tyhmää. 

Ruokaa saa pupeltaa paljon ja dieetin facesivuilla onkin käynyt keskustelu kiivaana kun ruokamäärät eivät meinaa upota. Itselle ei syöminen oo mikään ongelma. :D Vaikka ruokaa on määrällisesti paljon on miulla silti nälkä. Nälkä pitää kivasti huolen siitä, että ateriavälit ei pääse venymään liiaksi. :D Ainoa mikä ärsyttää, on iso kasvisten määrä, joten niitä saa olla jatkuvasti kantamassa kaupasta sekä keittämässä syöntikuntoon/pilkkomassa syömäkokoisiksi. Te ketkä ajattelette syövänne reilusti kasviksia, niin ottakaapa vaaka ja punnitkaa 200g kasviksia (huom ei peruna tai bataatti) jokaiselle aterialle. On muuten iso määrä se. Itelle kun ei uppoo esim. pelkkä kurkku ja tomaatti.  

Ei oo pieniä annoksia ei :P

On ollut aika rentoa pelkkä ruokavalion noudattaminen. Se, että ei oo painetta liikkumisesta on ollut hyvä juttu. Ollaan käyty tytön ja koirien kanssa rauhallisilla metsälenkeillä, perjantaina agilitya ja muutoin vaan arkipuuhastelua kotosalla ja pihalla koiran treenaamista. Pieni jumppahirmu olkapäällä muistuttelee, että kyllä liikkua pitäis enemmän, mutta onneksi olen osannut olla stressaamatta siitä. Kehonkoostumukselle liikkuminen, varsinkin sali, tekis enemmän kuin hyvää mutta eiköhän sen säännöllisemmän treenin aika vielä koita. Toistaiseksi kyykyt vaunuja heijaten (eli lasta nukuttaen) ja pihaleikit riittäkööt koirien lenkittämisen ja treenaamisen ohella. :) 

 Nyt keskitys häätämään flunssan huspois, sillä viikonloppuna pitäis olla kisakuosissa. Siispä lounaan valmistukseen ja aurinkoenergiaa tankkaamaan pihalle! :)  

Aurinkoista maanantaita! <3

Sit mennään!

Valmisteleva viikko taputeltu. Voin sanoa, että hyvä uudistus tuo valmisteleva viikko on ollut. Se antoi aikaa päälle valmistautua tulevaan, rauhan tehdä tietyt ostokset ja aikaa suunnitella tulevia ruokia ym. Iso peukku siis tuolle pehmeälle aloitukselle. Puhumattakaan siitä, että rehellisesti otettiin esiin mm. tuen merkitys ystäviltä ja perheeltä. Tärkeitä juttuja.

Ruokavaliotkin julkaistiin ja heti julkaisupäivänä otin sen käyttöön. Plussa ja miinuspäivät vaihtelee, isoja eroja niissä ei ole. Syödä saa kiitettävästi, mikä ei tullut yllätyksenä. Kotona on todella helppoa noudattaa säännöllistä ateriarytmiä. Reissussa (eilen) en pakkaillut eväitä mukaan vaan ihan reilusti käytiin abc:llä syömässä sekä kahvilla. Ja söin kakkuakin. Hyvällä omalla tunnolla! 

Syö ja laihdu!

Tänään starttaa varsinainen dieetti. Tiedän, että herkkuhimoja tulee. Näillä ruokamäärillä ei pitäisi tulla, mutta ihan varmasti tulee. Taistelen vastaan ja napisen asiasta rakkaalle vertaistuelle ;)

Aikaisempiin ruokavalioihin verrattuna osaan ottaa asiaa rennommin, mittaaminen ei oo mikään ongelma enkä kokoajan ajattele ruokaa ja seuraavaa ateriaa. Vaikka vaa´an kanssa taas säädetään, en koe siitä vielä stressiä. :) Aika hyvin suorittaja-Satulta! :) Face-ryhmää selatessa huomaan monen takertuvan todella tiukasti lillukan varsiin (kuten minäkin joskus aikoinaan) ja luulen, että heille tästä "matkasta" tulee aika raskas... Toivottavasti vertaistuki kantaa karikoiden yli.

Torstaina otin aloituskuvat (HYIHYIHYIIIIIII!!!!!) ja -mitat. Karua, niin karua. Ah tätä itseinhon määrää. Meni pari päivää päästä kuva-ahdistusällötyksestä yli. Mikä ehkä eniten ahdistaa on se, että kaikesta tietotaidosta huolimatta oon tässä tilanteessa jälleen kerran. 

Nappasin mitat tänään aloituspäivän kunniaksi ja jo tässä välissä on senttejä lähtenyt. Ja yhdet tavoitehousut mahtui viikonloppuna jalkaan! :) Pienet on ilot.

Viikonloppu vierähti koiramaisissa merkeissä. Lauantaina agilitykisat, luokkanousu oli niin lähellä jälleen kerran! No, Uljas kävi kartuttamassa poikien herkkukaapin sisältöä kahdella kolmossijallaan. :)
Eilinen päivä meni Varkaudessa koiranäyttelyssä. Uljaksella vesihäntä :( mutta siitäkin huolimatta se oli paras uros 5 kauniilla arvostelulla. Itse en olis sijoittanut sitä hännän takia noinkaan hyvin. Toivottavasti vesihännästä ei tuu meille enää ongelmaa.

 

Simppeli maanantai

Tänään starttaa Superdieetti Simplen valmistava viikko. Ei siis ohjelmassa tiukkaa ruokien punnitsemista ja dieettimoodia, vaan pehmeä lasku tulevaan. Näin äkkiseltään valmisteleva viikko on oikein mainio juttu. Saat rauhassa tutustua mm. sallittuihin ruoka-aineisiin, tutkia korvaavuuslistoja ja tutustua resepteihin. Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että mikään kana-parsakaali -kuuri tämä ei ole! On oikeastaan vain omasta mielikuvituksesta ja luovuudesta kiinni, miten herkullisen dieetin tästä haluaa itselleen tehdä.

Eilen mässättiin vielä. Ihan naurattaa oma päänsisältö, että "mässätään nyt kun vielä voidaan". Oikeastaan aika noloa ja tyhmää. Ihan kuin voisi mielitekoja "tankata". Dieettaaminen on vapaaehtoista ja ennen kaikkea terveyden (niin fyysisen- kuin mielenterveydenkin) kannalta toteutettavaa. 

Mut hei! Mie aion onnistua! Aion näyttää itselleni, että selkäranka on olemassa ja kuria löytyy. Siinä kaupanpäälle kiristämättömämmät ja paremmin istuvat vaatteet. :) Ja mikä parasta, vertaistuki on olemassa ja lähellä! <3 Ja asiasta edes ennakkoon keskustelematta ollaan mie sekä rakas K päätetty juurikin tänä päivänä startata dieetti. <3 Mahtavuutta!

Viime viikonloppu meni varsin koiramaisissa meiningeissä. Kahtena peräkkäisenä päivänä agilitya. Superia! Varsinkin lauantain valmennus sai motivaation taas kerran nousemaan muutaman pykälän korkeammalle. Ja mikä parasta, viimeinkin miun kroppa alkaa olla siinä jamassa mitä se oli ennen raskautta! Juoksuvoimaa alkaa löytyä ja kropan hallinta toimii. Kiloja on enemmän, mutta nehän lähtee nyt tippumaan. ;) Tätä fiilistä oon odottanut PITKÄÄN! Voin alkaa sanoa, että raskaudesta ja synnytyksestä on palauduttu. 11 kuukautta siihen meni.

Nyt huoltamaan agilityeläintä. <3 Tää viikko palautellaan ja huolletaan, lauantaina kisataan ja sunnuntaina pyörähdetään näyttelykehässä yli vuoden tauon jälkeen. :)

Maanantain ryhtiliike

Olen taas kerran vajonnut vanhoihin tottumuksiin. Suusta menee alas ihan mitä sattuu ja se näkyy ja tuntuu olossa. On siis aika jälleen kerran tehdä ryhtiliike. 

Ärsyttävintä tässä on se, että tasan tarkkaan tiedän miten pitäisi syödä ja toimia. Ja siltikkin annan mielihalujen viedä. Miksi se ryhtiliike on niin pirun vaikeaa tehdä? No, jossittelulla ei tämäkään asia korjaannu, joten härkää on tartuttava sarvista. Vuosien saatossa on tullut todettua, että kyllä vain se selkeä ruokavalio jääkaapin ovessa on se paras ryhtiliike mitä voin tehdä.

Omat energiat (eikä aika) ei riitä istahtamaan alas ja kunnolla suunnittelemaan itsenäisesti ruokavalioa. Valmennuksen aikaiset ruokavaliot eivät oo järkeviä käyttää suoraan, sillä eihän kulutus oo läheskään sitä mitä oli silloin. 

Facessa sattui silmään, että Fitfarmin Simple starttaa 8.5.. Pelkkä ruokavalio ja valinta minkä verran meinaa pudottaa painoa (alle 10kg, 10-20kg vai yli 20kg). Oma aikomus on n. 5kg tiputella painoa alaspäin, kuitenkin imetys turvaten sillä miulla ei oo mitään aikomustakaan lopetella imetystä vielä aikoihin. 

Jotta estäisin typerät lipsumiset, teen tästä julkista. Raportoin tänne viikoittain miten menee. Kuntokuvat taidan jättää julkaisematta, sillä ne oksettavat itseänikin niin paljon. Ennakkotunnelmat on hyvät. Ainoastaan se jännittää/mietityttää onko millainen vaikutus maidontuotantoon. Kysyvä ei tieltä eksy, ja käytössä on keskustelufoorumi jossa voi valmentajilta apua kysyä! Imetys yksin ei estä painonpudotusta, mutta kaloreita ja hiilareita on tultava riittävästi. 

Hyvillä fiiliksillä odottamaan ruokavalioiden julkaisua. :)
                                                         Aurinkoista torstaita! <3

Ilo tulee itsensä hyväksymisestä. Etsi täydellistä hyväksyntää, älä täydellistä elämää - Tuntematon

On ollu taas hiljaista. Olen kärsinyt kirjoituslukosta. Ajatuksia eri aiheista on vaikka millä mitalla, mutta en vaan ole saanut niitä tekstiksi. Kokeillaan onnistunko nyt?

Alkukevät on ollut aika raskasta aikaa. Useita menetyksiä. Siinä murheen keskellä on tullut pohdittua omaa elämää paljon. Ja yksi ajatus on noussut ylitse muiden.

Miun tie...

Nimittäin hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen sekä muuttuvan maailman hyväksyminen. 

Miulla on mennyt todella todella paljon aikaa oman itseni hyväksymiseen. Teini-ikä oli sitä pahinta aikaa, kun etsiskelin minuutta. Jälkeenpäin ajatellen olin enemmänkin muiden kopio kuin aidosti oma itseni. Moinen kuuluu teini-ikään, toisilla vahvempana kuin toisilla. Mutta tämä kopiointi ja ennen kaikkea muiden miellyttäminen on jatkunut pitkälle aikuisikään. Erityisesti tuo muiden miellyttäminen. 

Yhä edelleen jännitän varsinkin perheen keskuudessa tuoda julki ajatuksia, toiveita ja haaveita jotka ovat itselle tärkeitä. Kyseenalaistamisessa ei ole mitään vikaa, mutta meidän perheessä ei koskaan ole ollut mikään erityisen kannustava ilmapiiri, kun kyseessä on ollut urasuunnitelmat tai vaikka uusi harrastus. Lähestulkoon kaikkeen on suhtauduttu enemmän tai vähemmän epäilevästi, eikä kannustamisesta heti alussa ole ollut tietoakaan. Tämä on kantanut pitkälle aikuisikään ja näkyy edelleen. Aika ahdistavaa.

Äitiys ja sen tuomat muutokset ovat olleet kaikessa rankkuudessaan positiivinen sysäys oman itsensä hyväksymiseen. En vertaile itseäni toisiin äiteihin enkä myöskään vertaile lapsia keskenään. Miulle on ihan sama milloin siun PirkkoPetteri on lähtenyt liikkeelle tai tehnyt hampaansa tai ihan mitä vaan. Haluan luoda tuolle omalle jälkikasvulle ympäristön, missä saa olla just sellainen kuin on ilman vertailua muihin. 

Fitness toi myös itsensä hyväksymistä. Keskityin vain omaan tekemiseen ja itsensä kehittämiseen. Oli aika, kun vertailin mm. treenipainoja tai kehitysvauhtia mutta oikeastaan valmennusken myötä fokus keskittyi vain itseen. Viis muista tai muiden painoista! Lajin valinta sai aikaan myös paljon kritiikkiä mm. kavereiden keskuudessa. Perheelle (J:a lukuunottamatta) en tavoitteista huudellu, ihan vaan siksi että mitään kannustusta en olisi kuitenkaan saanut, päinvastoin.

Tiimi <3

Koiraharrastukset on myös kiva arvostelun kohde. Omalle kaveripiirille on täysin normaalia, että koiria on monta ja niiden kanssa reissataan pitkiäkin matkoja, jopa ulkomaita myöden. Kaikille tämä on oo fine ja sitä on kiva arvostella. Ja nyt varsinkin, kun taloudessa on myös lapsi! No mutta onhan se ihan kamalaa kun lapsi joutuu elämään koirien kanssa. ;) Ja raukka joutuu jossain vaiheessa olemaan ilman äitiä, kun äiti harrastaa! Ja äiti on taas astetta parempi ihminen kun on hetken aikaa tehnyt sitä mistä tykkää eniten.
J on todennut, että kyllä huomaa niin koirasta kuin mutsistakin että treeneissä on käyty. On meinaan mieliala ja käyttäytyminen taas hyväksyttävämpää. ;) 

Miulla on paljon haaveita. Haaveet on tehty toteutettaviksi, mutta yksi iso jarru on se, että pelkään mitä muut miun valinnoista sanoo. Liittyypä se haave työhön tai elämäntapaan. Ja en pelkää sitä mitä kaverit sanoo vaan perhe. Ajatuksen tasolla tieden tasan tarkkaan, että hittoako se niille kuuluu (no J:lle kuuluu koska elää saman katon alla), mutta muille ei pitäis miun valinnoilla olla hirveästi merkitystä. 

Nyt aika mennä syömään ja sit me lähdetään H:n kanssa moikkaamaan kavereita. <3 Ihanaa viikonloppua ja...

Hyväksykää itsenne älkääkä välittäkö siitä mitä muut sanoo <3

Harrastaja vai urheilija?

Viime lauantaina ilmoille kajahti kysymys: Koetko olevasi urheilija vai harrastaja? Pienen pohdinnan jälkeen ujosti sanoin ääneen olevani ennemmin urheilija kuin harrastaja. Ja kyseessä siis koiraharrastus, se rakkain agility.
Missä menee urheilijan ja harrastajan ero? No siinä, että harrastaja harrastaa kun tuntuu kivalta, urheilija treenaa vaikka ei just nyt huvittaisikaan. Noin niinku karkeasti sanottuna.

Koiramaailmassa urheilukoira on koira, jonka kanssa harrastetaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sekä kisataan jossain lajissa. Tällä perusteella siis jopa se kerran viikossa aksaa treenaava koira on urheilukoira. Onhan kyseessä vaativa ja fyysinen laji. Myös ihmiselle! Jos et usko, käy kokeilemassa.

Tätäpäivää on koiraharrastajien fysiikkatreenit. Ei riitä, että koira on kunnossa vaan myös ihmisen on oltava. Ja ei, pelkkä lenkkeily ei vaan riitä, vaan on tutkailtava lajin vaatimia vaatimuksia. 

Kuva: sporttitassu

Treenipuitteet on ainakin kunnossa ihan naapurustossa.

 Kuvasta jo huomaa, miten monta eri osa-aluetta tulisi ottaa huomioon pohtiessa miten saisi sitä kuntoa paremmaksi ottaen huomioon mitä laji vaatii. Kun ei vain riitä, että juokset kovaa. On käännyttävä, kiihdytettävä, jarrutettava, katsottava koiraa, pystyttävä puhumaan/kannustamaan, reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, tehtävä erilaisia ohjauskuvioita ja vielä ajateltava seuraavaa estettä. 

Edelliseen lisäisin vielä sen, että hyvä fyysinen kunto auttaa myös pitämään päätä paremmin kasassa kisa- ja koetilanteissa. Jännityksen hallinta vaatii muuta, mutta päivien venyessä pitkiksi ja odotusaikoja ollessa enemmän tai vähemmän, ei sitä huonolla peruskunnolla jaksa. Ja kyllä, omakohtaista kokemusta on!  

 Peruskuntoa on näppärää kasvattaa ihan peruslenkkeilyllä koiran kanssa. Intervalleja voi myös tehdä koiran kanssa. Mutta lihasvoima, liikehallinta ja liikkuvuus vaativat treeniä ilman koiraa. Tietyt nopeusharjoituksetkin on helpompaa tehdä ilman koiraa. Ihanan monipuolista treeniä. Pari juttua on kuitenkin ylitsemuiden. Keskivartalon voima/tuki sekä pakaran ja takareiden voimantuotto. Ja tuskin kukaan ohjaajista laittaa pahakseen, jos peilikuvakin näyttää paremmalta litteämmän keskivartalon ja pyöreämmän pakaran ansiosta. ;) 

 Omalla kohdalla vaatii treenaaminen suuresti tarkastelua. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta aikaa. Palautuminen on sujunut ok:sti ja nyt pikkuhiljaa uskaltaa ottamaan mukaan mm. loikkia ja kovempia vatsalihastreenejä. Ja pikkupomokin on alkanut nukkumaan kunnollisia päiväunia, joten aikaakin olisi kotitreenille paremmin. ;) Nyt puuttuu enää se kuuluisa selkäranka ja niskasta kiinni nappaaminen. Ajatuksen tasolla on ainakin motivaatio saanut uutta boostia. 

Peruskuntoa etsiskelemässä...

 

Aina iloinen treenikaveri <3

Sokeriton ja maidoton

Tammikuu on aina vaikka minkä diettien kulta-aikaa. Tavoitteena painonpudotus tai terveellisempi elämä, itsensä haastaminen, ympäristön painostus you name it! Myös mie oon tässä (hömpötyksessä) mukana...

Päätin siis jo joulukuussa, että pidän sokerittoman tammikuun. Tämä siis itsensä haastamisena ja jonkunlaisena ryhtiliikkeenä. Nyt sokerittomuus sai rinnalleen myös maidottomuuden. Maidottomuus puhtaasti meidän pikkupomon vuoksi, että saataisi öitä paremmiksi ja mahavaivoja helpottamaan. Niin ja eihän maidottomuudesta myöskään mitään haittaa miullekkaan ole, joten innolla tartuin "haasteeseen".

Maitotuotteet ovat monesti syy vatsavaivoihin niin lapsilla kuin aikuisillakin. Vauvoilla ei yleensä mitään laktoosi-intoleranssia ole, vaan maitoproteiini on vaivojen syy. On myös paljon tutkittu maitotuotteiden vaikutusta erilaisiin ihottumiin ja infektiokierteisiin mahavaivojen ohella. Toisilla vaivoja on enemmän tai vähemmän, toisilla ei maitotuotteet aiheuta yhtään mitään. Miun mielestä onkin tyhmää välttää ainetta, joka ei aiheuta mitään ongelmaa vain siksi että media niin painostaa. 

Selfie erään unettoman yön jälkeen. Ai kamala mikä olo! :(

Ajatus maidottomuudesta lähti siitä, kun meidän yöt muuttuivat entistäkin huonommiksi. Kipuitkut, mahan kurlutukset ja refluksivaivat olivat viimeinen niitti. Asiaa itsekseni pyöriteltyäni ja vyöhyketerapeutin kanssa asiasta juteltuani päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla maidottomuutta. N. kuukausi ihmisen elämästä on lyhyt aika, mutta siinä ajassa jo näkee kannattiko vai ei. 

Muutaman päivän perusteella voisin sanoa, että maidottomuus on varsin helppo juttu. Kyllä, hieman joutuu miettimään kaupassa mitä ostaa ja proteiinin lähteitä miettiä uudelleen. Esim. aamupuuro raejuustolla vaihtui valkuaispuuroon, kahvi menee nyt mustana (kauramaito kahvissa ei ollu miun juttu) ja ruokaa ei enää haeta kotiin ihan tuosta noin vaan vaikka miten väsyttäisi ja kehtuuttaisi. 

Jos kananmuna pitäisi karsia ruokavaliosta pois, sitten meni sormi syvemmälle suuhun. 

Valkuaispuuro mustikoilla, vadelmilla ja mehukeitolla näyttää erehdyttävästi oksennukselta :D

 

Kauraleipää, maidotonta margariiniä, lämminsavulohta ja marjasmoothie. Iso NAM!

Pari päivää maidotonta takana. Käväisin aamulla vaa'alla (aamupalan jälkeen) ja ilahduin positiivisesti! Paino oli humpsahtanut alaspäin ja mahakin näytti omaan silmään littanammalta mitä aikoihin! Liekkö maidottomuuden syytä vai sen, että nukuin viime yönä paremmin ja enemmän kuin kuukausiin! 

Maidottomuus tukee myös sokerittomuutta. Tuleepahan jätettyä erinäiset proteiinipatukat (makeutusaineet!) kauppaan herkkuhimon iskiessä. Myös leivän määrä on vähentynyt ja leipä "puhtaampaa", sillä en jaksa jokaisen leipäpussin tuoteselosteita tihrustaa. Makeanhimoon käy mm. banaani maapähkinävoilla (suolaton, sokeriton). Maustamaton kaurajogurtti hedelmäsoseella (bonne) tai hedelmillä/marjoilla on myös nannaa. :) 

Aika ennen maidottomuutta. Isimies toi flunssaiselle äiti-ihmiselle herkkuja. :)

On taas hieman positiivisempi fiilis. :) Ja mikä parasta, tänään alkaa agilitytreenit n. kuukauden tauon jälkeen! :) Ja huomenna vauvauintiin. :) Ja tänään on perjantai ja viikonloppu alkaa. :) Happy me! :) 

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

Lopeta jossittelu ja sitkuttelu!

Kun olet terve ja kohtalaisen hyvässä kunnossa, ei tule ajateltua tulevaa sen kummemmin oman terveyden kannalta. Saatat miettiä, että pitäisi laihduttaa jokunen kilo, pitäisi liikkua enemmän, pitäisi aloittaa joku uusi harrastus... Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Mutta kaikki jää vain pitäisi asteelle, eikä asiat etene.

Samaan pitäisi-sarjaan menee myös se sitten kun -ajattelu. Sitten kun tää viikko/kuukausi/kesä/syksy/talvi/kevät on ohi, sitten kun alkaa uusi lukukausi, sitten kun tää flunssa/migreeni/selkäkipu/lorvikatarri on ohi, sitten kun ei oo niin kylmä/kuuma/sada/tuule/tuiskua... You name it! Aina on helppo todeta: sitten kun.

Miksi se vaan on toisille ihmisille niin kamalan vaikeaa vain tarttua johonkin ja tehdä muutos asioiden parantamiseksi? Tehdä stoppi kaikelle turhalle selittelylle ja perusteluille? Miksi on niin vaikeaa heittää "kyllä minä tiedän mitä pitäisi tehdä" -asenne ja reippaasti pyytää ammattiapua esim. liikunnan aloitukseen.

Kyllä, itse sorrun näihin aivan liian usein. Ja kyllä, olen myös entistä enemmän tiedostanut asian ja mennyt askeleen epämukavuusalueelle ja tehnyt asioita sen sijaan että jäisin ruikuttamaan "pitäisi" tai "sitten kun". Jos olisin jääny vain arpomaan kotiin, ei me käytäis jumpassa, muksutreffeillä tai vauvauinnissa. Noi kaikki on uusia juttuja ja askel (nimenomaan ensimmäisellä kerralla) epämukavuusalueelle. Ja kaikissa on kivaa, olen saanut uusia kavereita (ja myös lapsi on saanut kavereita) ja ne tekee tämänhetkisestä arjesta huomattavan paljon siedettävämpää ja miellyttävämpää. Vaihtoehto olisi ollut jäädä kotiin, tyytyä lenkkeilemään yksin, ja voida henkisesti ja fyysisesti todella huonosti.
Vaikka nuo uudenlaiset harrastukset eivät saa aikaan samaa nautinnon tunnetta kuin esim. koiraharrastus ja salitreeni on ne tärkeitä tässä nykyisessä arjessa.

Kun keho ei ole kunnossa, olipa se sitten joku ohimenevä vaiva kuten esim. niskajumi tai pidempiaikainen sairaus vaatii itsestä huolehtiminen kunnon niskapersotteen ja toimintaa. Esim. vammasta kuntoutuminen voi olla tylsää, hidasta ja välillä jopa epämiellyttävää puuhaa (tiedän mistä kirjoitan), mutta kun sen vain sitkeästi tekee huomaa itsekkin että kannattipa aloittaa ja panostaa tekemiseen. Mielessä on pidettävä se, että se toiminta on hyväksi ja jossain vaiheessa muuttuu helpommaksi/mukavammaksi.

Mun lähipiiristä löytyy henkilöitä, jotka ovat ottaneet rohkeasti askeleen uuteen ja toimineet oman terveyden ja hyvinvoinnin eteen ja sitten on niitä, jotka vain sitkuttelee ja toteaa kaikkeen "niinhän se pitäisi". Olen ylpeä Ystävästäni, joka tarttui härkää sarvista ja teki elämäntapoihin parannuksen ja itsekkin on todennut että se on omasta itsestä kiinni. Toinen ääripää, tämä jossittelu/sitkuttelu/pitäisittely taas käy ärsyttämään. Tekisi mieli vain ravistella, että haloo! elä valita vaan TEE!

Kannustan siis kaikkia pohtimaan omaa suhtautumista uusien juttujen aloittamiseen, olipa se liikuntaa tai vaikka pitsinnypläystä. Jos se kiinnostaa, aloita äläkä selittele! 

Ihanaa viikonloppua! <3

Tyhjää täynnä

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa. Viikko sitten kirjottelin postauksen, mutta se otti ja hävisi bittiavaruuteen. Ei turhan paljon ole aikaa istahtaa koneen ääreen tätä nykyä, joten kirjoitustahtikin on naurettavan laiska. Jostain syystä ei tietokoneen ääreen istahtaminen ole ensimmäisenä mielessä kun saa hetkeksi (iki)omaa aikaa.

Isimiehellä oli loma ja hyvään aikaan olikin. Viikko on nyt normaalia arkea takana ja ai että miten kaipaan sitä, että isikin olisi päivällä kotona!! Tytölle tulee ensi viikolla ikää neljä kuukautta ja onkin sen kunniaksi aloittanut nyt yöhulinat. Ja ei, meillä ei ennen hulinoitakaan nukuttu hyvin ja nyt sitten noustaan ½ tunnin - 1,5 tunnin välein. :( Ei varmaan tartte erikseen mainita, että äiti on vähän väsynyt?!

Väsyttää! Molempia!

Olisipa oma kehitys yhtä nopeaa mitä tuolla kasvavalla lapsella. Salilla pääsen käymään maks kerran viikossa, jos sitäkään. Mm. tänään oli valittava otanko (aamu)päiväunet vai lähdenkö tolkuttoman väsyneenä treenaamaan. No, ne unet vei voiton. Liikkuminen onkin lähinnä vaunulenkkeilyä n. 45 min kerrallaan. Sen ajan tyttö nukkuu ja malttaa rattaissa olla. Agilitytreenit vedetään nyt pikakelauksella: yksi suoritus ja sitten kotiin. Treeniaika on tolkuttoman huono, maanantain "yövuoro". Nyt jännitän miten käy treenaamisen kun on nuo hulinat päällä. 

Kerran viikossa käydään äiti-vauva jumpassa, mutta se nyt ei juurikaan kuntoa kohota. Hiki tulee ja on kiva olla poissa kotoa, mutta missään nimessa rankka se treeni ei ole. 

Todistetusti oon ees joskus salilla käyny

Isimiehen loman aikaan käytiin sentään Uun kanssa yhdessä agivalmennuksessa sekä kisoissa juoksemassa pari rataa. Oma kroppa on ihan hukassa, kun pitäisi liikkua vauhdikkaasti ja tehdä vauhdin- sekä rytmin muutoksia. Siinä jää ohjaaminen todella huonoksi kun kaikki kapasiteetti menee tossujen liikuttamiseen. Kroppa palautuu hiljallee, no worries.

Kisoissa juostiin parit nihkeät radat, toiselta radalta kuitenkin hienosti LUVA. Yksi vielä ja päästäis kisaamaan kolmosiin. :) Toivottavasti se viimeinen ei anna odotuttaa itseään reilua vuotta.

Loppusuora ja painavat tossut.

Pää lyö totaalisen tyhjää. Olen jo useaan kertaan tätä kirjoittaessa havahtunut siihen, että tuijotan vain ruutua pään ollessa typötyhjä. Sitä paitsi, oma-aika alkaa olla lopussa, ensimmäinen äänimerkki pikkupomolta saatu.

Energistä alkavaa viikkoa! :)

Oppia taaperolta

Viimeksi lauantaina katselin rakkaan ystäväni taaperon liikkumista. Upeaa katsottavaa, kun toinen niin vaivattomasti menee syvälle kyykkyyn, nousee ylös ja jatkaa kävellen matkaa. Ja toistaa saman kuvion useita kertoja. Kyykkyasento on niin luonnollinen ja helppo. Ja tavaroita ei kumarruta nostamaan vaan mennään kyykyn kautta. Joka ikinen kerta jaksan ihastella sitä liikkumisen vaivattomuutta, kun katselen tuota vuoden ikäistä lasta. <3

Oma tytär ei vielä (onneksi) kyykkää MUTTA on kuitenkin mallia ikiliikkuja. Joka hetki hereillä ollessa joku raaja liikkuu. "Vauva-asennossa" ei viihdytä hetkeäkään vaan pystyyn pitää päästä. Ja omille jaloille seisomaan. Ja ryömimisen alkeet on aloitettu. Ja kummin luona tottakai :D Ja ikää ei oo ihan vielä edes kolmea kuukautta. ;) Tätä menoa meillä kävellään ennen vuoden ikää? Ja pääsen ihastelemaan oman lapsen kyykkäystaitoja.

Taaperon innoittamana innostuin tarkastelemaan omaa kyykkyasentoa. Ennen raskautta en päässyt syväkyykkyyn ilman että kippasin nurin maahan. Kiitos hormonien löysyttämien nivelten pääsen syvään kyykkyasentoon, joskaan se ei täydellinen missään nimessä ole eikä se onnistu tanko selässä. Heräsin miettimään, että josko käyttäisin hyödyksi nämä löysemmät nivelet ja alkaisin hiljalleen hio kyykkyasentoa paremmaksi ja paremmaksi. Tavoitteena mikäpäs muukaan kuin ass to the grass -kyykky tangon kera.

Voi nilkat kun ne pettää!

Tätä odottelin koko raskausajan. Että pääsen mahasta eroon ja hiomaan kyykkyä. Kuten aina, ei alku ole ikinä ruusuinen. Tällä hetkellä alaselkä kiukuttelee, mutta toivon saavani sen nopsaan kuntoon. Kyykyssä tunnen, että keskivartalon tuki on heikko, mutta parempaan päin menossa koko ajan. Mutta miten olen kyykkyä hionut?

     * Syväkyykyssä oleilu, mielellään ilman tukea

     * Maljakyykky

     * Etukyykky

     * Boxkyykky

     * Askelkyykky 

Noita olen harrastanut olemattomilla/minimini painoilla. Hiljalleen kokeillut miten asennot pysyy ja miltä tuntuu keskikropassa. Kyykyt vaatii pienet korokkeet kantapäiden alle, mutta oma tuntuma on se, että asennot on paremmat mitä ennen raskautta.

Raskausaikana tuli etsittyä tietoa kyykkäämisestä ja sen opettelusta. Parhaimmat ohjeet löysin  voimavalmentaja Heikki Marinilta. Tämä blogiteksti avasi silmiäni paljon. Nuo ohjeet valoi uskoa siihen, että kyllä miekin vielä joskus sinne kyykkyyn pääsen! 

Syviä kyykkyjä alkavaan viikkoon! <3

Project mutsi kuntoon

Katselin ristiäiskuvia ja iski aikamoinen kroppa-ahdistus. Muistan tämän samanlaisen tunteen, kun muutama vuosi sitten korjailin elämäntapoja ja aloitin uudelleen muokkaamaan kroppaa. Eipä tee mieli omia kuvia katsella ei...

 

Se pahanmielen aiheuttaja

Valokuvat ovat raadollisia. Vaikka se on vain pieni hetki ja epäsopiva kuvakulma, saa se mielen ahdistumaan. Itse kun ottaa selfieitä voi vääntää ja kääntää asennot suotuisimmiksi omien makkaroiden kannalta. Yllätyskuvat ja -kuvakulmat eivät kaunistele, päinvastoin.

Tämänhetkinen "kunto". 11 viikkoa synnytyksestä.

 Synnytyksestä on nyt 11 viikkoa aikaa. Missään vaiheessa en ajatellut, että tsädääm, muutama viikko ja kroppa on entisellään. Paino lähtikin putoamaan kivasti, pääsin jo hyvin lähelle raskautta edeltäneeseen painoon, kehonkoostumuksen ollessa toki täysin eri. Lopetin (lue: unohdin) vaa'alla käynnin ja viime viikolla astahdin vaa'alle, kun olin tosiaan mieleni pahoittanut niistä ristiäiskuvista. Ja se pirun paino oli lähtenyt kipuamaan ylöspäin! 

Pysähdyin miettimään tämänhetkisiä elintapoja. Unta on aivan liian vähän ja se on katkonaista (+ nukahtamisongelmat ovat täällä taas), liikuntaa liian vähän ja ruokailut liian vähäenergistä ja hiilaripainotteista. Onni olisi omistaa kroppa, joka kutistuu kun kalorimäärä on matala. Olen siis siinä samassa ongelmatilassa, mikä oli ennen raskautta ja raskauden aikana. Aineenvaihdunta on jumissa ja siksi ne makkarat on ja pysyy tiukasti.

 Jossittelu ei auta, eikä myöskään itku markkinoilla. Jotain on tehtävä ja se olen vain ja ainoastaan MINÄ joka asiaan pystyy vaikuttamaan. Aiempaan painonpudotukseen verrattuna on tällä kertaa huomioitava yksi asia: imettäminen. Eli miinuskalorit on nou nou, hiilarittomuus on nou nou. Varsinainen laihduttaminen on ehdottomasti nou nou! 

Kävin lauantaina istuskelemassa salilla ;) Hiki tuli ;)

Yes yes on siis aineenvaihdunnan kuntoon laittaminen. Unen määrään on huono tällä hetkellä vaikuttaa ja niiden kuuluisien päiväunienkin ottaminen on usein mahdoton tehtävä. Magnesiumia käytän jo säännöllisesti. Toivoa vain sopii, että tyttö rupeis nukkumaan vähän pidempiä unipätkiä öisin tämänhetkisten 1,5-2 tunnin pätkien sijaan. Ja meidän yöt on jo nyt PALJON parempia mitä vielä pari viikkoa sitten! En siis valita.

Ruokailut on sitten se suurin kompastuskivi. Miten saada riittävästi kaloreita ja proteiineja helposti ja sellaisista lähteistä, että ne ei käy tytön mahaa kipristämään? Ja eväät ei sais vaatia kummoista laittoa, sillä tyttö sylissä kokkaaminen on aikasta vaikeeta. Täytyy suunnitella ja pohtia. :) Ja vinkkejä otetaan edelleen vastaan. :)

Univaje ja aineenvaihdunnan jumahtaminen ovat pienoinen haaste liikuntapuolta ajatellessa. Pitkäkestoista aerobista ei suositella, tosin ei me siihen olla kovinkaan kykeneviä (tyttö ei viihty vaunuissa), mutta mutsin ja aksakoiran kuntoa pitäisi saada kohotettua, että päästään kisaamaan. Kerta viikossa agilitytreenit ei kuntoa nosta mihinkään. Voimaharjoittelukaan ei ihan vielä ole täysin mutkatonta, sillä keskivartaloa vaatii vielä vahvistamista raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Ja salikertoja en saa viikkoon kovinkaan montaa, ainakaan säännöllisesti. Ehkäpä kahvakuulan heiluttelu kotona voisi olla ratkaisu? Jos vaan saan tytön viihtymään treenin ajan. Ja ollaanhan me menossa äiti-vauva jumppaan! :) Jos vaan riittävästi äiti-ihmisiä ilmoittautuu. 

Mainontaa!!! Tulkaa nyt äiti-ihmiset jumppaamaan! :)

On taas Satu kaikkimullehetiNYT vauhdissa. :D Pohdinnasta on siirryttävä tekoihin, joten suunnitteluhommiin siis!
Nyt onkin aikaa hieman surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa, kun tyttö harvinaislaatuisesti nukkuu päiväunia omassa sängyssään. :)

Honey, I´m home!

Viime sunnuntaina se tapahtui. Nimittäin tämän mutsin eka salitreeni synnytyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan salitaukoa kertyi about neljä kuukautta, sillä en ollut loppuraskaudesta kykenevä enää salitreeneihin. Toisaalta, minuu ei mikään mummojumppa kiinnosta, joten sekin söi intoa unettomuuden ohella.

Todistusaineistoa :D

Sunnuntaina hipsin salille hieman epävarmoin fiiliksin. En ollut suunnitellut treeniä juuri lainkaan. Olin vain päättänyt, että kroppaa kuulostellen kokeilen mahdollisimman monipuolisia liikkeitä. Jos vähänkään tuntuu epävarmalle, erityisesti keskivartalon seudussa, jätän suosiolla sen liikkeen tekemättä. 

Treeni koostui seuraavista liikkeistä:

* Lämmittely crossarilla

1A Maljakyykky 5kg paino sylissä 3x12

1B Kulmasoutu käsipainolla 3x12

2A Suorijaloin maastaveto käsipainoilla 3x12

2B Vinopenkkipunnerrus neutraalilla otteella 3x12

2C Vipunostot sivulle levypainolla 3x15

2D Vipunostot taakse levypainoilla 3x15

3A Pakarapotkut taljassa 3x15

3B Pull over taljassa 3x15

4 Selän ojennukset 3x10

5 Jalkojen lasku (jalat 90 asteen kulmassa) 3x12

Tarkoituksella jätin hauikset ja ojentajat pois. Keskityin jalkoihin (pakaraan) ja pahimpien yläkropan jumikohtien verryttämiseen. 

Mielestäni onnistuin enemmän kuin hyvin. Hikoilin kuin pieni possu ja nautin joka ikisestä hetkestä. <3 Huono viikko sai hyvän päätöksen ja tämän äiti-ihmisen pää sai tarvitsemaansa tuuletusta. Mikään kävelylenkki ei saa samaa fiilistä ja hyvänolon tunnetta aikaiseksi. Vaikka treeni olikin aikamoista satujumppaa, oli se just sitä mitä olen kaivannut. :) 

On saavutus, jos tällä hetkellä pääsen käymään salilla kerran viikossa. Sellainen treenitahti on enemmänkin pään treenaamista ja jumien pehmittelyä. Ihan sama, jos vain tuon hyvänolontunteen saan siivittämään arkipäiviäni, riittää tuo yksikin punttien heiluttelukerta. :)

Mites lukijoilla on treenit sujuneet? :)