torstai 31. heinäkuuta 2014

Ongelma nimeltä iho

Nuorena tyttönä kärsin hankalasta aknesta. Varsinkin yläselkä oli kipeä isoista ja syvistä finneistä ja en edesä kesäkuumalla kuvitellutkaan kulkevani ulkona selkä paljaana. Tuli kokeiltua vaikka mitä puhdistusaineita, rasvoja, paikallishoitoaineita sekä useampi tetrasykliinikuuri. Antibiootista oli apu hetkellinen, mutta eihän pitkät antibioottikuurit koskaan tee hyvää elimistölle! Sivuoireita tuli, hankala närästys niistä merkittävämpänä.

Lopulta kävin ihotautilääkärin pakeilla ja isotretioniini resepti kädessä kävelin kotiin. Siihen vielä kylkeen antibioottikuuri (onneksi lyhyt sellainen). Tuolloin olo oli toiveikas. Olihan lääkäri luvannut että nyt lähtee akne!

Nopeasti kuuri rupesi tepsimään. Antibiootti rauhoitti tulehdusta ja isotretioniini pääsi myös tekemään "taikojaan". Tämän a-vitamiinijohdannaisen sivuoireetkin tulivat essin hyvin pian! Ensimmäisenä tuli suupielien halkeilu. Voi jee miten kipeä suu oli! :( Maksakokeissa kävin pari kertaa ja onneksi maksa-arvot eivät lähteneet nousuun! Pian tuli myös ihon kuivuminen. Ja muiden limakalvojen. Tuolloin olin onnellinen, että finnit hävisivät ja iho oli parhaimmassa kunnossa mitä vuosiin ja baariin kehtasi mennä toppi päällä. ;) 

Kuuri loppui aikanaan. Tänä päivänähän koko kuuria ei edes saa kerralla, vaan lääkärin pakeilla täytyy useamman käydä kontrolleissa. Myöskään raskaaksi tuleminen on ehdottomasti kielletty sikiöepämuodostumien vuoksi. Aikamoinen myrkky siis! Tuolloin ei kiinnostanut millaista myrkkyä kurkusta alas laitoin, pääasia että iho parantuisi.
Siinä se on, "myrkyn" kemiallinen kaava. Kuva wikipediasta kopsattu.
Vuosia menikin ilman iho-ongelmia. Mitä nyt ihon ja limakalvojen kuivuus jäi riesaksi. Yhä tänä päivänä ja erityisesti talvella tuo kuivuus on ongelma. Rasvaa kuluu ja silmätippoja! Varsinkin talvella. Nyt tilanne on vähän parempi, kun muutettiin kerrostalosta pois. Sisäilma ei ole läheskään niin kuivaa. :)

Hiljalleen ne finnitkin löysivät taas tiensä kasvoilleni. Hormooni vaikuttaa tottakai ja varsinkin leuka on hormoonifinnien parasta asuinaluetta. Hiljalleen finnejä on tullut myös muualle kasvoihin sekä kaulalle. Meikki peittää tarvittaessa ja huolellinen puhdistaminen sekä "finnirauta" (komedorauta) ovat auttaneet kotihoitona ihon kohtalaisena pitämiseen. 
Kosmetologi on viimeksi keväällä sanonut miun ihon oleevan hyvässä kunnossa ja suurempia epäpuhtauksia ei ollut. Ihmeellistä! En voinut usko korviani, sillä ihoni ei todellakaan ole kauniin kuulas ja tasainen. Ja kaikki epätasaisuudet eivät ole arpia. Olenko kuitenkin tässäkin asiassa liian kriittinen?
Iho talvella

Kuvissa käytän AINA filttereitä, joilla saan ihon mahdollisimman tasaisen väriseksi ja näköiseksi. Mutta onko iho oikeasti niin pahan näköinen mitä itse kuvittelen??
Tämä kesä on ollut aikamoista taistelua ihon kanssa. Helteet varsinkin ja siitä johtuva jatkuva hikoilu ovat saaneet naamani kukkimaan kuin ruusutarhan!!! Liian usein pestessä iho kuivuu ja rasva tukkii ihohuokosia jatkuvasti hikoillessa. Päätin kuitenkin, että vältän apteekin "finnimyrkkyjä", en halua ns. polttaa iho finnin päältä taikka ympäriltä. Kasvovesi ja vahva aurinkosuoja ovat ystäviäni! Uutena tuotteen kokeilussa seerumi ihon epäpuhtauksia vastaan. Onni on oma luottokosmetologi, joka auttaa ja neuvoo kun apua tarvitaan. :) Toivottavasti näillä hellemmillä hoitomuodoilla saan ihon taas paremmaksi! Enää en todellakaan halua mitään antibioottikuureja elimistöäni sotkemaan!

Ihon kunto vaikuttaa hyvin paljon miun itsetuntoon. Olo on todella epävarma, kun tiedän ihon olevan huonona. Ruokavaliolla voi myös auttaa ihon kuntoa. Tärkeimpänä riittävä veden juominen, jota opettelen yhä edelleen. Lisäksi olen vähentänyt maitotuotteitaa yhteen rahkapurkilliseen ja kahvimaitoon päivässä. Vielä vähän aikaa sitten saattoi esim. rahkaa kulua kahdesta kolmeen purkkia päivässä. Sokeri ja "huonot" rasvat eivät myöskään tee hyvää. Ja sitä sokerihimoa vastaan kamppailen ja valitettavan huonolla menestyksellä. :( Taistelu jatkuu ja en aio lannistua. :) 
Meikkiä en ole kasvoihin loman aikana laittanut kuin ehkä pari kertaa. Muutoinkaan en paljoa meikkaa.
Onko muilla minkälaisia kokemuksia aknen hoidosta? :) Ja nyt nimenomaan toivon niitä lääkkeettömiä hoitomuotoja. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti