Treenilupa

Treenilupa tuli tänään. Tosin "hieman" kyseenalaistan tuota luvan antajaa ihan rehellisesti sanottuna. Tänään siis oli jälkitarkastus. Odotukset eivät olleet mitenkään korkealla, sillä olin ko. lääkärin tavannut pari kertaa jo raskausaikana ja en ollut kovinkaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan. Kaikki on kunnossa ja synnytyksestä palautuminen hienosti käynnissä. Lähtöä tehdessä se lupa sitten tuli: saat treenata vatsalihaksia jos haluat. 

Ai että haluanko?! Todellakin! Asiassa on nyt vaan pieni mutta. Lääkärihan ei hipaissutkaan mun mahaa selvittääkseen miten vatsalihakset ovat palautuneet. Eli millainen erkauma vatsalihaksissa on. Olisi suorastaan typeryyttä alkaa hänen luvallaan treenaamaan vatsalihaksia ja salilla kyykkyjä ja vetoja ihan niinkuin ennenkin. Saisin vain lisää ongelmia ja ikuisesti pullottavan pömppövatsan. 

Kotosalla on helppo tsekata erkauman tilanne ihan itse. 

1. Käy selinmakuulle jalat koukussa
2. Laita toisen käden etu- ja keskisormet rinnakkain navan yläpuolelle keskelle vatsaa suoran vatsalihaksen väliseen rakoon (linea alba)
3. Nosta leuka kiinni rintaan, niin että lapaluut eivät irtoa lattiasta. Pyri siis aktivoimaan vain uloimmat vatsalihakset. 
4. Tunnustele vatsalihasten välissä olevan raon leveyttä navan ylä- ja alapuolelta
5. Mikäli rako on suurempi kuin yksi-kaksi sormen leveyttä, vatsalihakset eivät ole vielä palautuneet synnytyksestä. Tällöin on syytä jatkaa syvien lihasten harjoituksilla. Vatsarutistuksilla tms. pinnallisten lihasten treenillä vain pahentaa tilannetta. Jos rako on maksimissaan kahden sormen levyinen, voi aloittaa hiljalleen myös pinnallisia lihaksia kuormittavat tai venyttävät harjoitukset. 

Mun oma näkymys omien vatsalihasten erkaumasta on se, että erkaumaa on jäljellä vielä sen verran, että "normaaliin" vatsalihastreeniin ei oo viel aihetta. Syvien lihasten aktivoinnin aloitin jo sairaalassa ja päivittäin olen niitä tehnyt kotona. Jos on ollut aikaa (ts. tyttö nukkuu eikä ole kodinhoidollisia hommia) olen tehnyt vähän aktiivisemmin lantionpohjan lihasten ja syvien vatsojen treeniä.
Esim. täältä löytyy oikein hyvät liikkeet mikäli haluaa erkaantumasta päästä hillitysti ja hallitusti eroon. :)

Jos erkauma on kovinkin iso tai olet itse epävarma kannattaa hakeutua osaavan fysioterapeutin juttusille.

Tämän viikon maanantaina pääsin agilitytreeneihin Uljaksen kanssa lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Ai jee miten hyvältä tuntui ottaa juoksuaskelia, hengästyä ja hikoilla liikunnasta johtuen! <3 Huomasi juostessa, miten keskivartalon tuki oli hieman hukassa. Ei askellus tuntunut "normaalilta", mutta ihan kivasti nuo tossut toisensa eteen kulki. :) Raskausaikana jäi talkoopisteet hankkimatta, joten vapaavuoroille ei ole asiaa treenaamaan. :( Kyllä ärsyttää ja suututtaa. Meidän ois kuitenkin tarkoitus vielä tän vuoden puolella kisata. Kunnon kohotusta tarttee kartturi sekä koira. Ja koiran vireen kanssa saa taas tehdä töitä, että saa vauhdin kohdalleen. Työnsarkaa siis on.

Kunhan viikonloppukiireet (mummolareissu sekä ristiäiset) helpottaa, voisi kokeilla salilla käyntiä tytön jäädessä isimiehen hoitoon. Mun selkä, lähinnä lapojen väli ja alaosa, on niin tukossa loppuraskaudesta, synnytyksestä sekä tytön kantamisesta sylissä että jotain pitäis päästä tekemään. Ja viimeistään isimiehen lomalla täytyy päästä käymään hierojalla. On muuten aika häijy tunne, kun keskellä yötä yrität nukuttaa tyttöä kun tuntuu että selkä katkeaa, kädet puutuu ja parhaimmillaan vielä huimaakin ihan vaan jumeista johtuen. =/ 
Tavoitteena siellä keskivartalon tuen vahvistaminen ja hiljalleen sitten kyykkyjen ja maastavetojen aloittaminen. Can´t wait!

Eväshommia

Meikäläisen "lisäravinnehifistely" jatkuu, joskaan ei ihan niin hifistelynä mitä ennen. Raskaskaudesta palautuminen, imettäminen, huonot/vähäiset unet ja epäsäännöllinen syöminen oli tekijät, jotka vaikuttivat tämän hetkisiin lisäravinneratkaisuihin. 

Otan tähän postaukseen mukaan myös vauvan lisäravinteet.

Käytännössä tällä hetkellä lisäravinteet on vitamiinivalmisteita. Probiootteja suoliston hyvinvointiin, multivitamiini (raskaus ja imetys), C-vitamiini (että saan purkin tyhjennetty, ettei tartte heittää pois), D-vitamiini sekä magnesiumia unen parantamiseksi/turvaamiseksi. 

Solgar miun suosikki edelleen :)

 Isimies on miun pelastus ruokailujutuissa. Jääkaapissa odottaa aamupalaleivät valmiina, koska puuron syönti on sula mahdottomuus tällä hetkellä, kun vauva viihtyy vain sylissä. Leivät on helppo syödä samalla kun tyttökin tankkaa maitoa. :)
Lounaskin odottaa jääkaapissa valmiina. :) Pitkä nälkä ois mutsilla ilman isimiehen apua.

Imetys kuluttaa kaloreita ekstraa n. 500 kcal. Ja maidontuotannon ylläpito vaatii riittävää ruokailua (ja varsinkin hiilareita) sekä nestettä. Valitettavasti miun ruokahalu on edellenkiin matalampi mitä aiemmin ja annoskoot sen vuoksi aika pieniä. :( Pitäisi oikeasti alkaa miettiä noita ruokajuttuja tarkemmin ja erityisesti helppoja ja nopeita ratkaisuja tähän arkeen. Kohta nimittäin on taas kerran ongelmia aineenvaihdunnan kanssa. =/

Vauvalla käytössä D-vitamiini sekä probioottijauhe. D-vitamiini vesipohjaisena mahavaivojen välttämiseksi. Ja probiootit tukemaan kehittyvää suolistoa ja ehkäisemään mahavaivoja. 

 

Raskausaikana söin tarkoituksella probiootteja vauvan kehittyvää suolistoa ajatellen. Meidän onneksi tyttö ei juurikaan mahavaivoista kärsi, mutta tuossa pari viikkoa sitten oli itkuisempia iltoja joten päätin aloittaa probiootit myös vauvalle. Päädyin (suositukset + laatu) Biolatteen ja olen ollut tyytyväinen. Aloituksen jälkeen on masuitkut vähentyneet huomattavasti ja muutenkin suolentoiminta muuttunut säännöllisemmäksi. Ja D-vitamiinitkin sai nostettua nopeasti suositeltuun viiden tipan annokseen, eikä mahavaivoista ole ollut tietoakaan. 

Annostelu on helppoa ja teen sen aina aamulla: jauhetta lusikkaan ja (tissi)maitoa päälle, niin että jauhe liukenee maitoon. Lusikalla on helppo antaa maito vauvan suuhun. :) Meillä tuo lisäravinteiden anto maidon seassa vieläpä lopettaa aamuitkun (kukapa aamuista tykkäis?!) ja hoitopöydällä on aurinkoisesti hymyilevä ja leluille jutusteleva lapsi. 

 Koska pikkumimmi on nyt päikkäreillä menenkin tankkaamaan energiaa ruoan muodossa. :) 

 

Palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen

Tyttö nukkuu (jee!!!) päiväuniaan takapihalla, joten pieni hetki on mutsilla aikaa istahtaa koneen ja blogin ääreen. Nykyäidin pelastus on älypuhelimet, mutta blogin päivittäminen sillä yhdellä kädellä näppäillen on liian vaativa suoritus ainakin meikäläiselle. Nautitaan nyt siis tästä pienoisesta "omasta ajasta". ;)

Raskaudesta ja synnytyksesta palautuminen mietitytti jo raskauden hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Se mietityttä jopa enemmän kuin itse synnytys. Viime postauksessa mainitsinkin, että palautuminen on lähtenyt yllättävän hyvin ja nopeasti käyntiin. 

Rv 40 vs. kaksi viikkoa synnytyksestä. Kiloja -10.

Vaakaa en ole kytännyt mitenkään aktiivisesti. Muutaman kerran olen vaa'alla käynyt ihan uteliaisuuttani ja ilokseni olen huomannut painon tippuneen huimaa vauhtia! Olen jo hyvin lähellä sitä painoa (ellen ole jo) mikä ihan ensimmäisellä neuvolakäynnillä punnittiin ja merkattiin neuvolakorttiin. Tietoisesti en ole laihduttanut, joten saarnoja siitä en tarvitse kiitos, mutta olen onnellinen ja kiitollinen siitä että ne kilot ovat huvenneet itsestään. Tietekään kroppa ei ole siinä kuosissa mitä se oli ennen raskautta, eikä sen pidäkkään olla. Toivo kuitenkin elää siitä, että ihan älytöntä nahkapussia ja pömppömahaa en jää ikuisiksi ajoiksi kantamaan. Niin ja ruokavalio on ollut sellainen, että syö mitä kerkeät ja mieli tekee. Monipuolisesti kyllä, mutta parempia valintoja voisi tehdä ja oikeasti syödä enemmän (kalorit jäävät liian vajaiksi).

Kilojen karisemisen näkökulmasta on palautuminen alkanut siis hienosti. Mutta joitakin mutkia on matkaan tullut. Olenkin surkutellut sitä, että eihän meillä mikään koskaan ikinä voi mennä ilman takapakkeja tai ongelmia. Ongelmat on kuitenkin tehty voitettaviksi, vaikkakin ne kysyy korvien väliltä paljon.

Meidän haasteet alkoi jo sairaalassa: imettäminen ei lähtenytkään käyntiin toivotulla tavalla mikä tietenkin nosti stressitasot tuoreella mutsilla (ja varmasti isimiehelläkin) korkealle, elämä kuitenkin helpottui kun päästiin varhaisessa vaiheessa kotiin. Täysin ongelmatonta tissittely ei vieläkään aina ole, mutta parannut on jättiläismäinen siihen mitä se oli pari viikkoa sitten.

Jos imettäminen aiheutti stressiä niin aiheutti myös ihan tyhjästä ilmestynyt nokkosihottuma. Ai jee sitä kutinaa! Lantio, vatsa, selkä, pakarat kutisivat aivan hullunlailla. Oiva nostaa stressitasoja entisestään puhumattakaan yöunista joiden laatuun kutina vaikutti myös. Onneksi vaivaan löytyi apu ja vajaassa viikossa ihottuma oli muisto vain.
Kaiken tuon stressin kanssa kamppaillessa tuli tutuksi myös ruokahaluttomuus. Kyllä, mie joka syön yleensä kuin hevonen en meinannut saada mitään kiinteää ruokaa kurkusta alas ja olohan oli sen mukainen. Juomisia meni ja menee edelleen runsaasti mikä pitää maidontuotantoa käynnissä. Yhdet hieman paremmat yöunet ja tadaa, ruokahalukin tuli takaisin. En kyllä vieläkään syö riittävästi, mutta ainakin ruokaa menee nyt alas. 

Illat ja yöt ovat olleet miltei kokoajan haastavia. Neidin paras eli pisin unipätkä on ollut n. neljä tuntia, luksusta! Yleensä eka unipätkä on n. kolme tuntia ja sitten loppuyö menee ½-2 tunnin pätkissä. Tosin illalla nukkumaan saaminen on oma shownsa, jonka höysteeksi on nyt tullut myös rintaraivarit. Huh heijakkaa, kun on vanhempien hermot koetuksella. Äiti on ihan romu iltaisin väsymyksestä ja siitä riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteesta. Onneksi lapsella on superisi. <3 Hiljalleen on onnistuttu löytämään ihan kivasti toimiva rutiini ja tyttö saadaan unille yleensä ennen puolta yötä. Parhaimmillaan tyttö valvotti kahteen. 

Kuka sanoikaan, että pienet vauvat vaan syö ja nukkuu? Ei meidän vauva ainakaan. Syö kyllä, mutta tuo nukkuminen... Ja äitihän on tunnetusti parhaimmillaan väsyneena, NOT!

Valvominen, huonosti pääseminen jääkaapin apajille, imetysmaratonit, päiväunilenkit vaunuissa/rintarepussa ovat olleet "pääsyynä" nopeaan painonpudotukseen. Niin ja ne iki-ihanat hormoonit. Kiitos niiden, olen jaksanut kohtalaisen selväpäisenä ainakin toistaiseksi. Tuo lenkkeily on myös se tekijä, joka pitää äidin päätä kasassa. Raitisilma tekee ihmeitä! 

Lääkärin tekemä jälkitarkastus on vasta kuukauden päästä, joten sinne saakka pitäisi malttaa ihan vain lenkkeillä. Voihan olla, että inspiksen iskiessä tulee kehiteltyä jotain vauvajumppaa kotosalla. :) Salille on ikävä ja päivittäin salin ohi kävellessä haaveilen ja kaipaan raudan pariin. Isimies kyllä lupasi, että vielä mutsi sinne pääsee. :) Jos nyt kuitenkin keskitytään kunnolla palautumaan ensin. :) 

Jaahas, pikkupomon päiväunet alkaa olla loppumassa. Siispä sohvannurkka ja maitobaarin avaus kutsuu...

Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen, mut aikaan sai melkoisen muutoksen. Toi elämään mukanaan valoisan lisän, teki toisesta äidin, toisesta isän.

"Yksi pieni elämä, suuri valo sisällä. 

Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa. 

Pidän aina lähellä, kuljen matkan vierellä, sillä saattajani on vastasyntynyt."

Keskiviikkona 8. kesäkuuta meidän lauma sai uuden jäsenen, uuden johtajan. Pieni tyttäremme siis syntyi ja mullisti meidän maailman täysin. <3 

Synnytys oli pitkä ja rankka. Mitään sen tarkempaa kertomusta en aio tänne kirjoitella. Enkä edes halua puhua siitä kaikkien kanssa sen tarkemmin. Sen verran mainittakoon, että se oli yksi elämäni rankimpia "suorituksia" niin fyysisesti kuin henkisesti. Lopputulos oli kuitenkin täydellinen. <3

Ikää yksi päivä <3

Tytyllä on ikää nyt kaksi viikkoa ja yksi päivä. Arki on uuden opettelua ja alkaa pikku hiljaa sujumaan. Oma palautuminen on ollut käsittämättömän nopeaa. Kuten aina, haasteita on ollut mm. kivut, nokkosihottuma ja ruokahaluttomuus, mutta ne kaikki alkaa olla voitettu. Vaunulenkeille on jo päästy ja raitis ilma ja kevyt hengästyminen ja hikoilu tekee ihmeitä tuoreen mutsin korvien välille. Kunnolliseen treenaamiseen menee vielä aikaa, mutta toistaiseksi nuo ennen niin tylsältä tuntuneet kävelylenkit ovat nyt todella mieluisia. Ollaan opeteltu myös katorepun käyttöä, joten sekin mahdollistaa uusia tapoja liikkua. :)

Neiti hymytyttö <3

Fyysinen palautuminen on siis ollut nopeaa, mutta tuo henkinen puoli on vastaavasti vaatinut enemmän työstöä. Hormoonit ja väsymys saavat aikaan itkuja ja tunteiden vaihtelua laidasta laitaan. Pienen ajan sisällä tunteet vaihtelee pakahduttavasta onnen ja rakkauden tunteesta riittämättömyyteen ja epätoivoon. Onneksi tämä vanhemmuus on tiimityötä ja Tytyllä on oikea Superisi. <3 

Voisi sanoa, että Project...Me on ottanut nyt uuden suunnan: uusi arki uusine juttuineen ja mutsi kuntoon 9 kuukauden muutostyön jälkeen. :)

Eräpäivä...

Laskettuaika... Se on TÄNÄÄN. Aika joka tuntui vielä vähän aikaa sitten todella todella kaukaiselta on tässä ja nyt. Sintti ei tunnu pitävän mitään kiirettä, eli yli mennään niin että heilahtaa. Se onkin sitten arvoitus miten paljon mennään yli. 

#rv40 #mutsisekos

Kaikkimullehetinyt -ihmiselle tää odottelu on myrkkyä. Vaikka miten on jo yhdeksän kuukautta odoteltu tuntuu nää viimeiset hetket pisimmältä ikinä. Onneks oon aika hyvin säästynyt kaikilta idioottikommenteilta liittyen tähän odotteluun. Tai sit oon vaan onnistunut hienosti välttelemään oikeita ihmisiä. :D 

Loppuraskaus ei tarkoita sitä, että tartteis jäädä kotiin odottelemaan. Mie oon yrittänyt jaksamisen puitteissa tehdä kaikkia kivoja juttuja. On ollut mätsärikäyntiä Uun kanssa, koiranäyttelyssä kavereiden treffailua, pullavohveli-herkuttelua tärkeimmän Ystävän kanssa ja vielä eilen tein mökkireissunkin.  

Rv39 ja vielä juostiin rinkiä Uun kanssa ihan sinisten BIS-voittoon saakka :D
Kuvasta kiitos Milja Honkanen

Kuten kuvakin todistaa, koiranäyttelyissä on tosi kivaa :D
Kuvasta kiitos Katja <3

On ollu siistiä nauttia kesästä ja ihan luvan kanssa vaan laiskotella. Nyt on vaan laiskottelu edennyt siihen pisteeseen, että alkaa korvienväli olemaan tosi ahtaalla. Kaipaan tekemistä ja erityisesti liikuntaa. Ja liikunnalla en tosiaan tarkoita sitä mummölöntystelyä mikä on tahti tällä hetkellä. Minuu ei haittaa lainkaan mitkään supistelut tai muut tuntemukset, sillä nehän on vaan merkki että hommat etenee. Mutta se, että hengästyttää pienestäkin ja se että ei vaan pysty tekemään niitä juttuja mistä nauttii (liikunnan saralla) on ne eniten ärsyttävät jutut. Päivittäin haaveilen kyykkytreeneistä ja lenkkeilystä. Ja kyllä, tiedän että kyykkytreeniin on vielä pitkä matka ja kropan on annettava palautua, mutta pieniä "esiharjoituksia" voi alkaa piankin synnytyksen jälkeen tekemään.  

Agilitykoira ja sen ohjaaja tarttee peruskunnonkohotusta. Tällä hetkellä en pysty oikein lenkittämään koiria saatikka ajamaan fillarilla. U tulee olemaan pätevä kaveri vaunulenkeillä ja Manuhan on vapautettu miltei täysin hihnalenkkeilystä. Kisakalenteria olen sen verran vilkuillut, että elokuussa vois olla realistista startata ellei ole ihan älyttömät helteet. Onneksi agilitykisoihin ei tartte ilmoittautua kuukautta tai yli  etukäteen  kuten esim. näyttelyihin.

Se että miun mielenterveys on ees jonkinlaisessa kasassa ja puhtaasti isimiehen ja parhaan Ystäväni ansiota. Saan laittaa whatsApp-viestejä milloin vaan ja mistä aiheesta vaan ja Ystävän kanssa ollaan treffattu usein. <3 Aamu alkoi naurulla, kun sain viestin jossa onniteltiin hienosti pärjätystä 40 viikosta. :D Ai että, ihanaa kun voi aamun aloittaa kunnon naurulla. <3 

Vaikka tää postaus olikin nyt melkolailla täynnä raskaushömpötystä en edelleenkään tykkää jauhaa raskaudesta ja vauvoista/lapsista kaikkien kanssa. Onnellinen olen omasta pienestä, mutta sori, en ole muuttumassa superhypermutsiksi vieläkään. Tästä kertonee myös mm. se että perhetalolla käydessä oli lopputuloksena ennemmin ahdistus kuin onnellinen lapsihypetys. :D Eli en usko, että tuun istuksimaan perhekahviloissa ja käymään kaikenmaailman äitilapsi-ryhmissä :D Tulen edelleenkin olemaan se sama Satu, joka tykkää punttitreenistä, koirien kanssa treenaamisesta ja muuten puuhastelusta. Olen edelleen se, joka haaveilee nopeammista jaloista ja timmimmästä sekä lihaksikkaammasta kropasta. :)

Mut hei, nyt jatkan odottelua ja toivomista, että Sintti tajuaisi tulla ulos. <3 

Ihanaa viikonloppua! <3

Odottavan aika on pitkä.

Alkaa tämä odottelu saavuttaa loppuhuipentumaansa. Töistä oon ollut melkein kuukauden poissa ja n. kolmen viikon kohdalla alkoi tuntua että kotimökin seinät kaatuu päälle. :D Aika hyvin hei! Alkais se "normaali" kesäloma olemaan taputeltu ja hei, miun ei tartte mennä töihin kuin vasta joskus hamassa tulevaisuudessa! :D Ja silti valitan ;)

Mallia 37+2

Suurin syy seinien kaatumiseen lienee se, etten voi enää puuhastella kuten "normaalisti". Etureppu pitää huolen, ettei liikaa ohjelmaa voi päivään kehitellä. Jos rehkii liikaa, tulee palaute välittömästi. Tai viimeistään illalla ja yöllä kun yrität nukkua.

Onhan se outoa, kun suuri saavutus on saada koti imuroitua (n. kolmessa osassa, mutta sentään saman päivän aikana!), saada kesäkukat istutettua ruukkuihin/laatikoihin tai käydä kaupassa (Joensuun Prisma on ihan helkutin iso paikka!!). Neuvolapäiville on turha suunnitella muita menoja, kun tuo Sintti säkeentyy aina niistä käynneistä sen verran, että on mutsilla tukalat oltavat.

Isimies on sitten puuhastellut mutsinkin puolesta. Meidän piha on paremmassa kuosissa kuin aikaisempina vuosina, vierashuone on rempattu (tapetoitu, maalattu, uudelleen listoitettu). Isimies on auttanut kotihommissa, kun mutsi on hyytynyt ja muistanut myös toppuutella kun mutsi meinaa innostua puuhaamaan liikaa. <3 Täällä ois kaikki valmiina, Sintti sais nyt tulla maailmaan!

Uljas näyttää mallia miten nukkutaan
päikkärit just silloin kun väsyttää :D

Mutta on tässä lorvimisessa paljon hyviäkin juttuja. Saatan hypätä autoon ihan extempore ja suunnata Ystävän luo "päivähoitoon", saan nukkua päiväunet jos on tarvetta ja voin nauttia auringonpaisteesta omalla pihalla vailla minkäänlaisia aikatauluja. Oon saanu mahdollisuuden olla auttamassa pientä kaveriporukkaa valmistautumaan tulevan viikonlopun koiranäyttelyyn. Kiitos kaverit! :) Tää on nauttinut niistä treeneistä paljon! 

Se mikä harmittaa yhä edelleen, on liikunnan puute. Olen haaveillut mm. lenkkeilystä mitä en normaalisti harrasta tai sen suuremmin nauti. :D Siis ihan oikeasta lenkkeilystä, ei mistään metsässä köpöttelystä koirien kanssa. Haaveilen myös mm. pyöräilystä. Kunnollista salitreeniä ei tartte varmaan ees mainita, sitä todellakin on ikävä! Varsinkin kyykkäämistä ja maastavetoa. Niin ja agilitytreenit. Jestas miten kaipaan sitä kilpaa koiran kanssa juoksemista! Meistä kummastakaan ei tunnu treenaaminen kivalta, kun ei voida juosta yhdessä. :(

En ole ikinä ollut tässä kunnossa missä nyt. Pienikin ponnistelu saa hengästymään, jopa liian pitkään puhuminen saa puuskuttamaan jos jostain oikein innostuu papattamaan. On muuten käynyt mielessä, että mahtaa niillä hoidettavilla hengitysvajauspotilailla olla oikeesti kamala olo kun henki ei kulje kunnolla!  

On muuten iso homma saada fyysinen kunto siihen mitä se oli vuosi sitten. Enkä tarkoita ulkonäöllisesti vaan sitä, että ei hengästy ihan pienestä, voimatasot on nousussa ja palautuminen nopeaa. Kaiholla oon selaillut Instagramista viime kesäisiä kuvia, dääm mutsi on ollut kuosissa! Ehkäpä vielä joskus... Täytyy lohduttautua sillä ajatuksella, että suunta on vain ylöspäin ja kehitys on nopeaa kun on oikein huonossa jamassa. :D 

Eli odottelu jatkukoon. Kovinkaan montaa viikkoa ei tarvitsisi enää odotella. :)  

Nyt nauttimaan kesästä ja auringosta. <3 

 

Käytkö säästöliekillä?

Aineenvaihdunnan ongelmat, aineenvaihdunnan hidastuminen, säästöliekki... Monta "trendisanaa" tällä hetkellä. Mutta sitäkin tärkeämpiä juttuja pohdittavaksi meille jokaiselle. 

Tuloksia ei vaan synny, vaikka ruokailua rajoitetaan ja liikuntaa harrastetaan. Jossain vaiheessa tuloksia tuli, mutta kehitys hiipui ja saattoi kääntyä jopa ei toivottuun suuntaan.

Olet saattanut noudattaa ammattilaisen tekemää ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa ja voinut tuolloin hyvin, mutta nytpä ei samat ohjeet enää toimi. Olo on huono, väsynyt, kiukkuinen. Miksi minä en vaan laihdu vaikka teen kaikki ohjeiden mukaan?

Säästöliekin purkaminen ja aineenvaihdunnan uudelleen käynnistäminen on hidas ja yksilöllinen prosessi. Se vaatii pitkäjänteistä, mutta ei kuitenkaan liian tiukkapipoista työtä. Voisi todeta, että "perusasiat kuntoon" eli lasketaan energiantarve yksilöllisesti ja lähdetään lisäämään kaloreita hitaasti ja järkevästi, panostetaan riittävään uneen ja unenlaatuun ja lisätään yhtälöön maltillisesti liikuntaa (voimaharjoittelua).

Mistä tiesin itse, että aineenvaihdunta ei ole ihan kunnossa? Selkeimmät "oireet" olivat epäselvä väsymys, treeneistä palautumattomuus + voimatasojen lasku ja painon nouseminen + suoliston oireilut, vaikka teoreettisesti painon ei todellakaan olisi pitänyt nousta. Hikoilu oli myös asia johon kiinnitin huomiota, mutta en ihan heti tajunnut että se on oire jostakin. Ei vaan meinannut treenatessa tulla enää hiki. Kannattaa muistaa, että yksi oire ei kerro kaikkea, vaan tässäkin on kyse kokonaisuudesta, monen asian summasta.

Istahdappa alas ja mieti muutamaa asiaa omasta arkielämästäsi.

• Uni
  Koetko olevasi jatkuvasti väsynyt vai energinen? Koetko nukkuvasi hyvin? Heräätkö aamulla virkeänä uuteen päivään? Saatko helposti unta? Heräiletkö yöllä kesken unien? Ja onko uudelleen nukahtaminen helppoa vai meneekö siihen aikaa?
  
• Liikunta
  Nautitko liikkumisesta? Tuleeko liikkumisesta hyvä olo vai onko se vain asia joka on pakko tehdä? Minkä verran liikut (esim. viikossa) arkiaktiivisuuden lisäksi? Millaisesta liikunnasta nautit? Palaudutko liikuntasuorituksen jälkeen vai oletko kipeä tai poikkeuksellisen väsynyt suorituksen jälkeen vielä seuraavana päivänä?
  
• Ravinto
  Syötkö säännöllisesti? Syötkö riittävästi? Himoitsetko selittämättömästi joitain tiettyjä ruoka-aineita esim. makeaa? Oireileeko vatsasi jotenkin ikävästi syömisten jälkeen / onko jotkut tietyt ruoka-aineet sellaisia jotka saavat vatsan sekaisin tai kipeäksi? Löytyykö ruokalautaseltasi sateenkaarenvärit?
  
  

Seuraavaksi heitän pari haastetta. :)

• Unohda laiduttaminen ja vaa'an tuijottaminen!
  Paino on numeroita ja toki tietyissä tilanteissa hyvä ja tärkeäkin mittari, mutta eikö peilikuvan muutos ja hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpiä? :)
  
• Laske oma energiankulutuksesi ja mielellään myös se, että saat ravinnosta riittävästi energiaa. Mene osoitteeseen www.sydan.fi/energiantarve ja laske oma päivittäinen energiantarpeesi.
  Seuraavaksi pidä ns. vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa ja kirjaa parin kolmen päivän ruokailut esim. sulamoon tai aiemmin suosittelemaani FatSecret -sovellukseen ja näet minkä verran energiaa saat ruokailuistasi päivittäin. Saatat yllättyä!
  Kun olet nämä tehnyt istahda pohtimaan mitä voisit tehdä toisin, vai vastaako energiantarpeesi sitä mitä saat tämän hetken ruokailuista? Suurimmalle osalle voisin ainakin antaa vinkkinä, että huolehdi että syöt aamupalat ja se on proteiinipitoinen. Ja muista syödä säännöllisesti. :)
  
• Panosta unenlaatuunOta käyttöön magnesiumvalmiste (ei oksidimuotoista!), jota otat yötä vasten. Onhan makkarissasi pimennysverho? Älä näppäile kännykkää ainakaan yöllä jos heräät.
  Nuku päiväunet jos olet sellaisten tarpeessa.

Miun mielestä ei kannata edes ahnehtia liikaa muutoksia elämäänsä kerralla. Nykyarki on todella stressaavaa ja kuluttavaa. Työn aiheuttama stressi on ihan omaa luokkaansa ja se nyt ei ole uutta että vuorotyö on raskasta. Siihen yhdistettynä elämän muut tekijät esim. perhe, pienet lapset, mahdollisesti oma tai läheisen sairastaminen... you name it. Kenenkään kokemaa stressiä ei saa aliarvioida ja me koetaan kuormittavuudet eri tavalla. Eikä yhtä tiettyä ohjetta voi antaa kenellekkään vaan asioita täytyy soveltaa omaan elämään sopivaksi. Esim. turhaa sanoa vuorotyöntekijälle, että mene joka ilta nukkumaan samaan aikaan ja nouse aamulla aina samaan aikaan ylös. Ei se vaan toimi. Tai yhtä tiettyä ruokasuositusta ei voi tehdä, vaan jokaiselle täytyy etsiä se omalle kropalle sopivin runko esim. hiilihydraattien ja proteiinien välinen suhde.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että nuo edella mainitut "haasteet" ovat täysin mahdollisia toteuttaa, vaikka eläisit miten kiireistä ja epäsäännöllistä elämää.  Todella todella harvoin on töissä sitä tilannetta, että et pääsisi syömään ajallaan, mutta kukaan ei huolehdi siitä siun puolesta vaan siun on vaan reippaasti pidettävä huoli tästä asiasta itse. Vuorotyöläinenkin voi ja pitää panostaa uneen ja sen laatuun. Ja työpaikalla kannattaa keskustella asioista, joilla voisi työssäjaksamista edistää. 

Ja kyllä, oravanpyörästä irroittautuminen on vaikeaa. Mutta suurin askel on, kun itse tiedostaa ettei kaikki ole ihan kondiksessa ja istahtaa kaikessa rauhassa alas miettimään missä vika piilee. Itsesyyttely on turhaa, parempi olisi miettiä mitä pieniä muutoksia arkeen voisi tehdä oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Pienin askelin kerrallaan saa suuria muutoksia aikaan. <3 

 

Ihanaa ja stressittömämpää alkavaa viikkoa! <3