Salaisuus paljastuu

On aika paljastaa salaisuus. Suuri ja (meidän) maailmaa mullistava salaisuus. Nimittäin, meidän lauma tulee kasvamaan tulevana kesänä. Ja lauma ei kasva nelijalkaisella hännänheiluttajalla vaan meille on tulossa ihmislapsi. :)

Kuvilla voi huijata ;)

Kerron asiasta vasta nyt, koska salassa pitäminen alkaa olla aika vaikeaa. Kuvat olisivat blogissakin paljastaneet enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa ennemmin tai myöhemmin. Eli varsin tukevasti voidaan. :D Keskikehonrakennus on erinomaisella mallilla.

Vaikeaa tuota on enää peitellä :D Puolivälipötsi eli rv 20+4 :)

Osa on ehkä voinut arvailla moista mullistusta. Osa on ajatellut, että koin fitnessväsymyksen ja kyllästyin koko touhuun. Ylikuntoa on myös paljon arvuuteltu ja siitä johtuvaa kyllästymistä. Ja mistäpä minä tiedän mitä sitä kukakin on ajatellut. Tuollaisia arvuutuksia olen saanut kuulla. 

Tarkoituksella en ole halunnut paljastaa suurta salaisuutta. Olen halunnut sopeutua ajatukseen tulevasta muutoksesta kaikessa rauhassa. Alku ei missään nimessä ollut helppo pahoinvointeineen ja uniongelmineen. Niin, en puhu siitä alkuraskauden väsymyksestä vaan unettomuudesta. Pahoinvoinnista johtuvien huonojen syömisten lisäksi on vaikeaa yrittää räpistellä päivästä toiseen vain 2-4 tunnin yöunilla. 

Ei siis ehkä ihme, että treenaaminen on jäänyt. Jouduin nöyrtymään siihen, että on suuri ponnistus käydä kerran viikossa ruokaostoksilla Prismassa. Kävelylenkit oli yhtä köpöttelyä, lyhytkin matka vei paljon aikaa. Kodin imuroiminen vei aikaa enemmän, koska jouduin pitämään useita lepotaukoja, koska en vain jaksanut tehdä imurointia alusta loppuun kerralla. Aikamoinen pudotus neljän intensiivisen salitreenin + agilitytreenien viikkotahdista. 

Pahoinvointi onneksi loppui, mutta uniongelmat jatkui hieman pidempään. Onneksi viikon syysloma teki hyvää ja unetkin korjautui. Muuten olisi pitänyt nöyrästi lähteä pyytämään sairauslomaa. Hiljalleen on energiatasot nousseet, joskaan ei sille tasolle mitä ne parhaimmillaan ovat olleet. Joku on joskus sanonut olevansa keskiraskauden aikaan elämänsä kunnossa, itse en näin koe. Mutta olen tyytyväinen, että energiaa on alkua enemmän ja hiljalleen olen päässyt myös paremmin liikkumaan.

 Nyt on puoliväli jo ylitetty. Ruokailut on "normalisoituneet" eli ei ole enää ällötyksiä ja kovin kummoisia ruokahimojakaan ei (onneksi) ole ollut. Suurimmat himot kohdistuu pakastemarjoihin ja hedelmiin, joten ne ei ole huonoja himoja lainkaan. Huolissaan olisin, jos himoitsisin mäkkisafkaa yms. muuta ei terveellistä. 

Treenit on kaukana siitä mitä ne ajatuksissa raskausajan treenaamisesta oli. 

Omissa mielikuvissa olin säännöllisesti treenaava ja terveellisesti syövä äiti-ihmisenalku, jota ei pahoinvoinnit vaivaa. Toisin kävi, mutta onneksi se vaihe on ohitettu. Korvienväli on yllättävän hyvin sopeutunut muuttuvaan vartaloon eikä painokaan ole ihan tolkutonta nousua tehnyt ... vielä. :) Realistinen tavoite tällä hetkellä olisi saada kaksi salitreeniä viikkoon ja molemmilla kerroilla treenata koko kroppa läpi. Yhdestä kahteen liikettä per lihasryhmä, sarjoja kaksi ja toistoja 12-15. Jokaisella kerralla joutuu kuulostelemaan vieläkö pystyy joitakin liikkeitä tekemään, mutta onneksi liikepankki on päässä sen verran laaja ja sali monipuolinen, joten eiköhän sopivat liikkeet löydy helposti. :)

Kroppa on yllättänyt toiminnallaan niin hyvässä kuin pahassa. Sopeutumisvaikeuksia aiheutti pahaolo, unettomuus ja fyysisen kunnon nopea rappeutuminen. Treeneihin palattua on kuitenkin hermosto ollut hyvin toiminnassa ja fyysisiä vaivoja ei ole vatsan kasvu (vielä) aiheuttanut.

Syksy oli kropalle kaiken kaikkiaan hyvin rankkaa aikaa. Kesäloman kunniaksi saatu ärhäkkä flunssa kuumeella höystettynä vaati pitkän ajan toipua, hermosto kenkkuili eikä meinannut palautua ja voimatasot lähti uuteen nousuun todella hitaasti. Paino ei käyttäytynyt kuten olisi olettanut ja olo ei ollut paras mahdollinen. Hiljalleen ne treenit kuitenkin alkoi taas maistua ja Jyväskylän karsintojen myötä motivaatio treenaamiseen oli hyvä. Kunnes tuli pian Jyväskylän reissun jälkeen tehtyä plussatesti, joka mullisti kaiken. Ja pian tuon plussan jälkeen alkoi pahoinvointi ja sitähän sitten kesti piiiiiitkäääään. 

"Onnekseni" tuon testin aikoihin tuli myös valmennusta vuosi täyteen, ja sitä sopimusta ei luonnollisestikkaan jatkettu. Valmentaja olisi ainakin vaihtunut, eli sopimusta en olisi välttämättä jatkanut kuitenkaan. Jatkoajatuksia oli jo päässä kehittynyt, mutta niistä pohdinnoista en sen enempää täällä avaudu.

Raskausvauvahömppäblogia tästä ei tule. Toki aihe tulee kulkemaan tiiviisti mukana, koska se vaikuttaa liikkumiseen ja elämään muutenkin niin paljon. :) Tarkoitus olisi pitää tämä blogi edelleen terveyteen, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvänä avautumispaikkana.