tiistai 1. maaliskuuta 2016

Vain parasta


Otsikko voisi viitata vaikka mihin, mutta tällä kertaa raottelen lisäravinnevalintoja. Vanha sanonta on: kahta ei voi saada, halpaa ja hyvää. Sanonta pätee varsin hyvin myös lisäravinnemarkkinoilla.
Markkinat on laajat ja tuotteita on laidasta laitaan. Kyllähän ne kaikki käy jonkinlaisen testauksen läpi ennen markkinoille pääsyä, mutta laaduissa on paljon eroja. Mitäs sitten voi tietää mikä on hyvää ja mikä ei niin hyvää?

Itse käytän tällä hetkellä tuotemerkeistä Solgaria, Terra Novaa, Puhdistamon ja M-Nutritionin tuotteita. Miten olen päätynyt ko. merkkeihin? Tutkimalla taustoja (kiitos Internet), tutustumalla sisältöihin ja kuulemalla kokemuksia muilta (viisaammilta). On tärkeää, että käyttämäni tuotteet IMEYTYVÄT, eivät sisällä turhia lisä- ja apuaineita ja ovat HYVÄN makuisia. Esim. vitamiinivalmisteet on sellaisia, joiden sisällön haluan tietää tarkkaan. Ei riitä, että siinä mainitaan esim. magnesium, vaan haluan tietää missä muodossa aine on. On aika iso ero popsia oksidimuotoa, joka ei imeydy (vaan toimii ennemminkin laksatiivina), kun voisi käyttää esim. sitraattia tai kelaattia jotka imeytyvät ja hyödyttävät siten paljon enemmän.

Tietoisuus on lisääntynyt ja mielellään opiskelen asioista aina vaan enemmän ja enemmän. Tämä itseopiskelu on saanut aikaan kriittisyyden ja enää en osta heti tuotetta jota hehkutetaan. Vielä pari vuotta sitten olin mainoksen uhri, jos halvalla sai ja sitä mainostettiin paljon, löytyi tuote myös minun kaapista. Onneksi ajat muuttuu. :D

Nyt siis laatu on se mikä määrää. Mistä sitten tietää mikä on laadukasta? Hienointahan olisi, jos voisin käydä antamassa verinäytteitä säännöllisesti, joista sitten määritettäisi vitamiini- ja mineraalitasot aika-ajoin. Noh, tähän leikkiin en ole lähtenyt, joten olen nettiä lukemalla ottanut selvää mikä on hyvä valmiste ja mikä ei. Itse luotan Kaisa Jaakkolan suosittelemiin valmisteisiin, sillä uskon ja luotan hänen sanaansa ja omiin kokemuksiin. Kaisan sivuilta löytyy pitkät listat ja olen valinnut niistä ne tärkeimmät ja itselle helpoimmin hankittavat valmisteet.

Muistettava juttu on, että mikää paraskaan ravintolisä ei hyödytä mikä ruoansulatus ei toimi kuten sen pitäisi. Voin popsia vaikka mitä valmisteita, mutta jos ruoansulatus on epäkunnossa ei pääse ravinteet imeytymään. Siispä kannattaa huolella tutustua suoliston toimintaan ja sen hoitoon. Sehän on kova sana tänä päivänä kirjallisuuden ja erilaisten tutkimusten valossa. :) Eikä suinkaan mikään höpöhöpöjuttu. 

Itselleni tärkeimmät ja käytössä olevat valmisteet tällä hetkellä ovat:

Monivitamiini, joka on Terranovan Prenatal Multivitamin. Ko. tuote on tarkoitettu raskaana oleville (ja imettäville). Tämä tuote on suunnattu odottavan äidin tarpeisiin; löytyy B-vitamiineja (foolihappo!!), D-vitamiinia, rautaa ja sinkkiä. Terranovan tuotteet ovat lisä- ja säilöntäaineettomia ja niiden valmistuksessa on käytetty luonnonmukaisia raaka-aineita. Purkin kyljeltä näen yhdellä vilkaisulla missä muodossa esim. magnesium ja sinkki. 
Terranova ei löydy Kaisa Jaakkolan suosituksista, olisin ostanut Solgaria, mutta valmiste jonka olisin halunnut oli loppunut ja myyjä suositteli Terranovaa ja ajattelin kokeilla.

Magnesium. Käytän magnesiumia tukemaan yöunta, stressin hallintaan ja lihasten palauttamiseen treenistä. Magnesiumin käytössä on hyvä huomioida, että kudosten magnesiumpitoisuus nousee parhaiten käyttämällä eri magnesiummuotoja. Edellinen valmiste oli kahden muodon sekoitus (sitraatti + kelaatti) ja nyt on käytössä "pelkkä" magnesiumkelaatti. Oksidi kannattaa unohtaa täysin, paitsi jos ummettaa kovasti. Sitraatti on paremmin imeytyvä, joskin toisilla voi ärsyttää mahaa. Kelaattimuodon pitäisi olla vatsaystävällisempi kuin sitraatin. 
Oma tuotteeni on Solgarin valmistama. Nappaan magnesiumia AINA illalla/yövuoron päätteeksi, eli ennen nukkumaankäyntiä. Otan kaksi tablettia kerralla, jolloin magnesiumannos on 200 mg. Pakkauksen ohjeen mukaan annoksen voisi nostaa myös 400 mg:aan saakka. 
Oman magnesiumtarpeen voi myös testata näppärästi. Ohje täällä. Itse en ole testiä tehnyt, mutta voisin sen vaikka toteuttaakkin jossain vaiheessa.

Probiootit eli maitohappobakteerit. Stressi näkyy ensimmäisenä miulla yöunissa ja suoliston toiminnassa. Koska stressiltä en pysty välttymään, pyrin tukemaan elimistön toimintaa parhaani mukaan. Olen usein aiemminkin kirjoitellut mahavaivoista, joten niiden hoidossa vain paras kelpaa. 

Uusimpana ostoksena on Puhdistamon Tri Ohhiran OM-X maitohappobakteeri. Siksi, että siinä on:
  • 12 yhteisvaikutuksellista maitohappobakteerikantaa, jotka toimivat toisiaan vahvistaen
  •  Ne valmistetaan patentoidulla menetelmällä, jossa erilaisista kasveista, yrteistä, merilevistä sekä sienistä uutettua seosta fermentoidaan vähintään kolme vuotta. Tällöin ainoastaan kaikista vahvimmat bakteerit selviytyvät ja päätyvät lopulta suojattuun kapseliin.
Tässä valmisteessa bakteerit ovat elävinä kapselin sisällä, kun monet muut tuotteet ovat pakastekuivattuja. 

Aiemmin käytin Bioteekin Probioottiplus -valmistetta. Mutta nyt siirryin astetta "tujumpaan" ja pidemmälle kehitetympään ja tutkitumpaan valmisteeseen. Onhan myös tehty tutkimuksia, että odottavan äidin käyttäessä probiootteja raskauden aikana, voi siten vähentää syntyneen vauvan mahavaivoja. 
En osaa sanoa, onko valmisteesta vielä ollut apua (käytössä vasta muutaman päivän). Mutta ei niistä tutkimusten valossa voi haittaakaan olla. :)

Ruoansulatusentsyymit. Koska terveys lähtee suolistosta. Ja mahavaivat ovat ikäviä. Käytän ruokailujen yhteydessä päivittäin Enzymedican Digest Gold- kapseleita. Säännöllisellä käytöllä olen huomannut olevan hyötyä: maha ei turpoa kipeäksi eikä ilmavaivoja ole niin paljoa. Eron huomaa, jos unohdan kapselin ottaa. Ko. tuote edesauttaa ravinnossa olevien ravintoaineiden imeytymistä ja hyväksikäyttöastetta.

Kalaöljy.Rasvahapot (DHA ja EPA) ei varmaankaan esittelyjä tarvitse. Laatu on tässäkin tärkeää. En halua kuormittaa halpojen valmisteiden raskasmetalli- ja liotinjäämillä elimistöäni turhaan. Raskausaikana on huomioitava, ettei valmiste sisällä A-vitamiinia. Tällä hetkellä käytössä on Fitnesstukusta tilattu Omega 3 valmiste, mutta kunhan ne loppuu tulee tilalle Solgarin Omega3 valmiste. 

D-vitamiini. Täällä pimeässä Pohjolassa ei vaan saa riittävästi D-vitamiinia. Ja valitettavasti en oikein usko yleisten suositusten olevan riittävä määrä, näin on myös tutkimuksissa osoitettu. D-vitamiini ylläpitää vastustuskykyä sekä edistää lihaskuntoa ja tasapainoa. Monivitamiinissa tulee hieman D-vitamiinia, mutta pyrin viikoittain (vähintään kerran viikossa) nappaamaan myös ylimääräistä D-vitamiinia. 
Käytössäni on Aurinko D100µg valmiste. Valitsen AINA öljyä sisältävän kapselin, en mitään imeskeltäviä ja pureskeltavia tabletteja. Imeytyminen on tässäkin valmisteessa tärkeää. 

Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi käytössä on treenipäivinä treeninaikana aminohappojuoma (Mannisen eaa) ja palautusjuomassa hydrolysoitua heraproteiinia (Mannisen HydroIso) johon on sekoitettu joko Osmopurea tai sitten mukana on banaani. Vesi höllyy inhottavasti vatsassa treenin aikana, ja olen todennut jaksavani koko treenin paremmin, kun käytössä on aminohappoja ja estäähän ne myös lihaksen hajoamista kovassa treenissä. Palautusjuoma tuskin esittelyjä kaipaa, ja onhan se suklaajuoma herkkua treenin päätteeksi. :)

Tärkeintä on AINA muistaa, että lisäravinteet on nimenomaan LISÄravinteita. Ne ei ikimaailmassa korvaa monipuolista ja puhdasta ruokaa. Joidenkin mielestä, jos syö monipuolisesti ei tarvitse mitään lisävalmisteita, mutta itse en näin usko. Tiettyjä ruoka-aineita pitäisi syödä määrällisesti PALJON, että niistä saisi tarvittavan määrän vitamiineja/kivennäisaineita ja epäilen niiden imeytymistä. Valintoja valintoja, jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Stressi, säännöllinen (kehittävä) liikunta sekä raskaus vaativat enemmän ravinteita mitä pelkkä ruoka voisi tarjota. 

Ensimmäisenä vilkaisu sinne omaan napaan, tai paremminkin ruoansulatukseen ja sitten sinne lisäravinnepuolelle. Älä ole mainoksen orja vaan mieti oikeasti järkeviä valintoja. :) Ja pillerit ei edelleenkään korvaa puhdasta ja monipuolista ruokaa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Et kyllä saa kurkistaa minun vitamiinikaappiin kun alkaisi ihan hävettää... :D

    Magnesiumista, se oksidi on ihan parasta apua vauvan ummetukseen! Eli imettävän äidin nauttimana vauva saa sitä myös maidon kautta. On mielestäni paras vaihtoehto alle 4kk ikäiselle vauvalle jonka suolisto ei ole vielä valmis käsittelemään muuta kuin äidinmaitoa. Valitettavan usein kuulee, että ohjeistetaan antamaan luumua, vettä (tai luumuvettä) tai jopa Levolacia ihan pienen ummetukseen. Nämä kaikki ohjeet sain myös itse, onneksi on olemassa Imetyksen tuki-ryhmä josta sain vinkin tuohon oksidiin! On toiminut siis täällä hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tiedän, että monikaan ei välttämättä ihan kauheesti tiedä vitskupurkkien sisällöistä ja luottaa siihen mitä kaupat myy. :) Siksi halusin tehdä tän tekstin ja avata vähän monimutkaista aihetta. :) Ja jospa tämä teksti saisi tekemään jatkossa hieman toisenlaisia valintoja :)

      Miulla ei tulis mieleenkään esim. Levolacia tarjota pienen ihmisen ummetukseen, sillä se hyvin monelle aiheuttaa vaan turhia vatsanväänteitä. Magnesium on luonnollinen ja turvallinen, eikä aiheuta turhia mahakipuja.
      Toisille luumu auttaa ummetukseen ja on siksikin ihan kokeilun arvoinen juttu, mutta kaikille se ei vaan toimi. Ja vauvojen ruoansulatus on ihan omaa luokkaansa, kun se on vasta kehittymässä. :)
      Saatan olla sitten yli-innokas opiskelijaäiti kunhan näihin asioihin on ihan konkreettisesti paneuduttava :D

      Poista
  2. vaikeasti luettavaa teksiä. valkoista mustalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia ei voi miellyttää. Jaksoit kuitenkin lukea, kun kommentinkin heitit! Kiitos vain palautteesta.

      Poista