torstai 6. marraskuuta 2014

Mikä miusta tulis isona?

Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä kolme ja puoli vuotta. Pari vuotta sitten sain vakituisen toimen. Tykkään työstäni sairaanhoitajana teho-osastolla ja varsinkin työkaverit on mitä mahtavinta sakkia. Miksipä en olisi tyytyväinen?

Jossain vaiheessa tulee varmasti kaikissa työpaikoissa eteen se, että tuntuu kuin "ura" junnaisi paikoillaan, mitään uutta ei tule eteen ja huomaat tekeväsi sitä samaa hommaa vuorosta toiseen. Eeeehei, teho-osastolla työskentely ei todellakaan ole pelkkää actionia taikka verta ja suolenpätkiä. Kyllä, joskus on vaativampia työvuoroja ja joutuu ammattitaitonsa pinnistämään äärimmilleen ja oppimaan uutta siinä sivussa, mutta enimmäkseen tämä työ on hyvinkin simppeliä perusasioiden hoitamista. Rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että hoitaessa ihmistä, joka on jo oman terveytensä pilannut elintavoillaan (viina!!!!) sitä väkisinkin miettii, mitä järkeä tässä touhussa on? 

Mie olen itsepäinen ihminen ja kun saan jotain päähäni ei sitä ole helppo muuttaa. Sanoin jo heti ensimmäisenä koulupäivänä sairaanhoitajakoulussa, että harjoitteluun tahdon teho-osastolle jossain vaiheessa PISTE. Tykkäsin harjoitteluista eri paikoissa, mutta aina ajatuksena oli, että teholle on päästävä. Ja lopulta pääsin. Pitkä viimeinen harjoittelu, hemmetin raskas ja olin aikamoinen zombi käydessäni harjoittelussa, tehdessäni töitä ja pakertaessani kaverin kanssa opinnäytetyötä alta pois. Selvisin, mutta en niin hyvin kuin olisin halunnut. Otti päähän aivan suunnattomasti se, kun tiesin etten antanut parastani. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Sain kuitenkin töitä teholta, pidin pari viikkoa lomaa ja aloitin työt. Olipa hienoa!! :) Ja on se yhä edelleen hienoa kertoa kysyville olevansa töissä teho-osastolla.

Vuodet ovat kuluneet. Kaikki "luvat" on hankittu ja olen nyt ns. urani huipulla. Olen ohjannut useampia opiskelijoita ja ennen nautin siitä. Nyt sekin into alkaa olla laantunut. Kaikki into työtä kohtaan alkaa olla laantunut. 

Vuorotyö alkaa tuntua kropassa. Epäsäännöllisyys ärsyttää, ei niinkään mitkään tietyt vuorot. Elämä on todella epäsäännöllistä ja siihen on vaikea yhdistää harrastuksia. Tai no, salille pääsee milloin vain, mutta esim. rakkaan koiraharrastuksen yhdistäminen tähän työhön on vaikeaa. Tai ainakaan kaikkea sitä ei voi tehdä mitä haluaisi. Säännöllistä päivätyötä tehdessä, olisi myös enemmän aikaa vapaa-ajalle. Ja nimenomaan ohjatuille vapaa-ajanharrastuksille. Toisaalta, onhan ne arkivapaatkin kivoja ja tässä työssä on mahdollista saada pidempiä, jopa viiden päivän, vapaita.

Mitä sitä muuta tekisi kuin tätä? Jonnekkin toiselle osastolle meno ei ole missään vaiheessa kiinnostanut. Entäpä polityöskentely, no ei kiinnosta sekään. Joku muu ala?? Mutta mikä? Takaisin kouluun? Opiskelemaan mitä ja miten se muka onnistuisi taloudellisesti? No ei oikein mitenkään, kun on talolainat ja kaikki. Puhumattakaan niistä harrastuksista, ne maksaa! Jotain siis työnohella?
Jos saisin valita työskentelisin mieluiten eläinten kanssa. Pitihän miusta tulla eläinlääkäri, mutta opiskeluinto lopahti kesken. Nyt tuntuu aivan täysin mahdottomalta ajatukselta edes haaveilla lääkisopinnoista. En myöskään havittele pieneläinhoitajan hommia. Se mikä kiinnostaisi on urheilukoirahierojan pätevyys. Liikunta-ala kiinnostaa, mutta tämä maa on pullollaan personal trainereita. Miten mie eroaisin massasta? No en mitenkään, joten no thanks. Ravitsemustiede on kiinnostanut ennenkin. Ja jostain mielensopukoista on tullut idea, että mitäpä jos opiskelisin avoimessa yliopistossa ravitsemustieteiden perusopinnot? Se onnistuisi työn ohella, tukisi edes jollain tasolla nykyistä työtä sekä harrastuksia ja ne opinnot olisivat taloudellisesti mahdolliset. Jos ihan rehellisiä ollaan on myös herännyt kiinnostus funktionaalisesta lääketieteestä ja ravitsemuksesta ja nimenomaan niitä opintoja varten tarvitaan nuo ravitsemustieteen perusopinnot. Mutta tuoko nuokaan opinnot miule uutta työpaikkaa? Vai jumahdanko kuitenkin vain tänne keskussairaalaan, vaikka olisin opiskellut vaikka sun mitä? Sitähän ei voi kokeilematta tietää.
Opintojahan ei voi vain aloittaa just silloin kuin itse haluaa. Ravitsemustiede alkaa syksyisin ja nyt olen auttamattomasti myöhässä. Siispä ensi syksynä voisi opintoja harkita? Onneks tässä on vielä piiiiitkä aika miettiä haluanko tehdä ne opinnot oikeasti. Vai onko kuitenkin omat harrastukset tärkeämmät. Lähinnä nyt mietin fitnesstä ja sinne kisoihin tähtäämistä. Entä perheen perustaminen? Valehtelisin jos väittäisin, etten ole sitäkin miettinyt. 30 ikävuotta kolkuttelee jo ihan kulman takana. Ei tässä voi loputtomiis asioita pohtia. Olisinko sittenkin vain tyytyväinen sairaanhoitaja, joka käy tekemässä työnsä ja vapaa-ajalla keskittyy vain omiin harrastuksiin?


Oletko sinä unelmatyössäsi? Vai suunnitteletko lisäopintoja tehdäksesi jotain ihan muuta tulevaisuudessa? Oletko kenties vaihtanut alaa?

3 kommenttia:

  1. Moi Satu,
    Mie alotin opiskelut alkusyksystä, kun aloin miettiä ihan samoja asioita ku sie. Ratkasun tein elokuussa ja avoimessa opiskelen pääsääntösesti verkko-opintoina niin pystyy samalla tekee töitä. Tavoite on saada kasaan 100op ja hakeutua avoimen väylän kautta yliopistoon :-) suosittelen opiskelua, ite en ole katunu vaikka töitä siinä on riittäny.
    t. Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Terhi!

      Kiitos kommentistasi. :) Mitä sie opiskelet? :)

      Itse joudun tekemään priorisointia omien haaveiden ja suunnitelmien kanssa. Kaikkea en vaan pysty aloittamaan/suorittamaan kerralla. Sen verran päänuppi jo tässä vaiheessa sanoo, että liika on liikaa. Ja tosiaan, omia opintoja olisi mahdollista aloitella vasta syksyllä, joten tässä on paljon aikaa sumlia, miettiä ja pähkäillä.

      Poista
    2. Mie alotin kasvatustieteistä ja nyt alottelen hoitotieteitä, tähtään siis opettajaksi. Ei ihan täys alan vaihdos :-) enpä olis uskonu silloin koulussa kun hoitotieteen kurssilla olin, että tätä alan vielä lukemaan. Taas yksi kohta listaan "mie en ainakaan ikinä..." ja sitten niin tapahtuu :-D kyllähän se aika haastavaa on, kun käyt töissä, opiskelet, koirat ja forever pitäs yhdistää. Välillä tuntuu, että tunnit loppuu päivästä, mutta siitä huolimatta oon opinnoista tykänny :-)

      Poista