torstai 11. elokuuta 2016

Iloa ja murhetta

Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty.

Viime lauantaina vietettiin tyttäremme ristiäisiä.  Juhlittiin meillä kotona n. 20 hengen voimin. Ihana päivä. :) 

Facebookissa miulla olikin pieni arvuuttelu menossa, mikä nimi tulee olemaan. Älyttömän hyviä ehdotuksia siellä olikin, ois varmaan pitäny kysellä vähän aiemmin. ;)
Kukaan ei kuitenkaan osunut oikeaan. Tyttärestämme tuli: 
Ketä yllättää, että koirat on jollain tavalla juhlassa esillä? ;)
 Pienillä itkuilla mentiin, kuumuus lähinnä pientä sankaria vaivasi. Muutoin juhlat menivät välillä huikkaa ottaen ja sitten taas seurustellen. Mimmi jaksoi päivän aivan mielettömän hyvin. :) 
Hyvin mennyt juhlapäivä onkin sitten kostautunut vähän myöhemmin mahavaivojen muodossa. :( Helmi ei vissiin oikein tykänny äitin herkutteluista ja nyt on ollut entistä enemmän rikkonaisia öitä ja itkuisia iltapäiviä/iltoja. :( Apua on vaivoihin haettu ja nyt sitten odotellaan tuloksia.

Oma olo on helpottunut, että juhlat on ohi ja arki palannut. Juhlien järjestäminen on aika työlästä tälläisen syli- ja tissitakiaisen kanssa. Onneksi on mummi, joka auttoi. <3 Ja isimies, joka piti töistä ylimääräisen vapaan. :) 
Juhlien aikaansaama väsymys ja lapsen mahavaivat on vieneet äiti-ihmisen jaksamisen äärirajoille. Enää ei olo ole uudestisyntynyt kolmen tunnin unien jälkeen mitä vielä jokunen viikko sitten oli. Päivisin en pysty nukkumaan, koska tyttökään ei nuku. Tai tyttöhän nukkuu päiväunet miltei aina vain rintarepussa mutsin ollessa liikkeessä. 

Väsymyksestä johtuen tuntuu että pienetkin takaiskut iskee tosi kovaa. Esim. maanantain agilitytreenien väliinjääminen sai tän mutsin itkemään vielä seuraavanakin päivänä. Kotona oleminen on yksinäistä ja todella kaipaan omaa aikaa harrastusten parissa. Vieläkin meinaa tulla tippa linssiin, kun muistelen maanantain pettymystä. :( 

Olin jollain tasolla jo raskausaikana valmistautunut tähän yksinäisyyden tunteeseen, mutta nyt se on todella iskenyt vasten kasvoja. On tosi iso kynnys kutsua ketään käymään meillä taikka itse lähteä minnekkään, kun tyttö on ollut itkuinen mahansa takia. Oravanpyörä alkaa olla valmis. Raskasta? Kyllä! Ja ei, en kaipaa voivottelua siitä, miten rankkaa on ja vielä vähemmän kommentteja siitä, että sitä saa mitä tilaa. Kaipaan vaan aikuista juttuseuraa ja kaikkea muita jutunaiheita kuin vain vauvajuttuja.

Nyt vain odotan viikonlopun alkamista, jolloin saan apua isimieheltä. Kroppa (niska, hartia, selkä, kädet) on todella kipeät, kun tätä hienosti kasvavaa mimmia kantaa sylissään päivät. Reppu auttaa vähän, mutta eihän se jo syntyneitä jumeja ja jännityksiä poista.
Toinen mitä odotan, on tämän kuun loppu ja isimiehen kesäloman alku. Saan helpotusta omaan arkeen edes muutaman viikon ajaksi. 
Niin, ja toki toivon, että tytön mahavaivat helpottaisivat mahdollisimman pian! 

Tulipas nyt valituspostaus. Kuvastaa hyvin tän hetken fiiliksiä. Onnellisuutta, mutta siinä sivussa alakuloa ja ikävää. :(
Uuteen nousuun ja silleen!

Ihanaa loppuviikkoa! <3   


2 kommenttia:

  1. Moi! Meillä nuorimmaisen vauva-ajan mahavaivat saatiin kokonaan loppumaan vyöhyketerapian avulla. Oletteko kokeilleet sitä? Tsemppiä :) Väsymys on rankka laji!

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heidi!
      Emme käyneet vyöhyketerapiassa, mutta eräs toinen hoitomuoto toi helpotusta. Tulen kirjoittamaan siitä tarkemmin lähiaikoina. :)

      Poista