Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen, mut aikaan sai melkoisen muutoksen. Toi elämään mukanaan valoisan lisän, teki toisesta äidin, toisesta isän.

"Yksi pieni elämä, suuri valo sisällä. 

Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa. 

Pidän aina lähellä, kuljen matkan vierellä, sillä saattajani on vastasyntynyt."

Keskiviikkona 8. kesäkuuta meidän lauma sai uuden jäsenen, uuden johtajan. Pieni tyttäremme siis syntyi ja mullisti meidän maailman täysin. <3 

Synnytys oli pitkä ja rankka. Mitään sen tarkempaa kertomusta en aio tänne kirjoitella. Enkä edes halua puhua siitä kaikkien kanssa sen tarkemmin. Sen verran mainittakoon, että se oli yksi elämäni rankimpia "suorituksia" niin fyysisesti kuin henkisesti. Lopputulos oli kuitenkin täydellinen. <3

Ikää yksi päivä <3

Tytyllä on ikää nyt kaksi viikkoa ja yksi päivä. Arki on uuden opettelua ja alkaa pikku hiljaa sujumaan. Oma palautuminen on ollut käsittämättömän nopeaa. Kuten aina, haasteita on ollut mm. kivut, nokkosihottuma ja ruokahaluttomuus, mutta ne kaikki alkaa olla voitettu. Vaunulenkeille on jo päästy ja raitis ilma ja kevyt hengästyminen ja hikoilu tekee ihmeitä tuoreen mutsin korvien välille. Kunnolliseen treenaamiseen menee vielä aikaa, mutta toistaiseksi nuo ennen niin tylsältä tuntuneet kävelylenkit ovat nyt todella mieluisia. Ollaan opeteltu myös katorepun käyttöä, joten sekin mahdollistaa uusia tapoja liikkua. :)

Neiti hymytyttö <3

Fyysinen palautuminen on siis ollut nopeaa, mutta tuo henkinen puoli on vastaavasti vaatinut enemmän työstöä. Hormoonit ja väsymys saavat aikaan itkuja ja tunteiden vaihtelua laidasta laitaan. Pienen ajan sisällä tunteet vaihtelee pakahduttavasta onnen ja rakkauden tunteesta riittämättömyyteen ja epätoivoon. Onneksi tämä vanhemmuus on tiimityötä ja Tytyllä on oikea Superisi. <3 

Voisi sanoa, että Project...Me on ottanut nyt uuden suunnan: uusi arki uusine juttuineen ja mutsi kuntoon 9 kuukauden muutostyön jälkeen. :)