Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheiluvamma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheiluvamma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hyvin kulkee ja sit ei kuljekkaan

 Kuntokuvista tuli ihan ok palaute. Kehitystä saaneet kohdat oli omasta mielestä samat mitä valmentajakin sanoi. Samat sanat heikkouksien (takajalat) kohdalla. Huh. :) Eikä se ihrankaan määrä ole lisääntynyt, vaikka painon kanssa on pientä jojoilua ollutkin.

Lepoviikon jälkeiset treenit ovat kulkeneet mallikkaasti. Selkään sai kadoksissa olleen pumpin takaisin. Olkapäät ja ojentajat sai sellaiseen pumppiin, ettei käsi saanut nostettua eikä koukistettua.  Voimatasot eivät ole (vielä) ennallaan, mutta sieltä ne nousee.

Johan se oiskin liikaa pyydetty, että viikon kaikki treenit kulkisivat kuin unelma. Perjantai-iltana oli vuorossa takareidet ja pakarat. Viime kesäinen selkävaiva muistutti taas olemassa olostaan sumomavea tehdessä. Painoa ei ollut edes sitä määrää, millä olin sarjoja kiskonut pari viikkoa sitten. Alaselässä tuntui se samainen venytys, joskaan ei ONNEKSI yhtä voimakkaana. Lopputuloshan se oli, että paineen tunne alaselässä oli ja pysyi ja lantion asento muuttui, vaikka kuinka sitä yritti oikoa. Kyykyistä ei tullu mitään, paine vaan oli, pysyi ja kasvoi. Lopputreenin sai kiukulla painettua läpi. Kotiin päästyä Buranaa huuleen, Voltarenia selkään ja lattialle makaamaan jalat 90 asteen kulmaan. 


Seuraava aamu oli parempi. Päivän aikana tuli huomattua, että ei se selkä normaali ole. Paineen tunne tuli heti, kun seisoi vähän pidempään tai muuten oli jalkojen päällä (kauppareissut yms.). Yövuorossa sama homma. Ja tottakai oli työvuoro, että tekemistä ja jalkojen päällä oloa oli paljon. 

Lepo paras lääke on ja nyt onneksi selkä jo paljon parempi. Mikäli jatkaa oireilua varailen nopsasti ajan OMT-fyssarille. Oma diagnoosi on, että SI-nivel on liikahdellut taas omille asennoilleen ja siitä se paineen tunne.

Kyllä on taas mietityttänyt tuo jalkojen treenaaminen. Niiden kanssa on suuria ongelmia. Etureidet kehittyvät hyvää vauhtia, kun kaikki liikkeet tuntuvat menevän niille. Pakaraankin on kehitystä hiljalleen tullut, mutta takareisiin en saa tuntumaan kuin vain ja ainoastaan koukistuksilla. Ja se ei riitä. :(  Viestiä on mennyt valmentajalla ja odottelen kommenttia. Ottaa päähän! :(

Jospa tästä taas uuteen nousuun. Taidan ainakin uuden LPG ajan varata lähiviikoille ja keskittää sen hoidon pakaralle sekä lonkankoukistajille. Ne oli ne pahimmat. Tuntuu, että mitä enemmän venyttelen sitä enemmän olen jumissa. Varsinkin oikea lonkka kipuilee. Treeni-into ei ole latistunut kuitenkaan mihinkään. Suurin huoli on, että lihas ei kasva, kun en saa kohdistettua treeniä sinne minne pitää.

Uuden viikon kunniaksi uuteen nousuun! Tänään agilityä, huomenna koiraharrastuksen esittelyvideon kuvausta koiraseuralle (ollaan esiintymässä Uljaksen kanssa) ja lauantaina agilitykisat Lappeenrannassa. Siihen väliin vielä pari päivää töitä ja vaaditut salitreenit, täysillä tottakai. <3 

Vahvaa uutta viikkoa! <3 Ja lomalaiset, nauttikaa hiihtolomasta! :) Itse lomailen vasta parin viikon päästä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Viikon yhteenvetoa

Koska tämä on pääsääntöisesti treeniblogi, ajattelin ruveta kokoamaan jokaisen viikon lopulla pientä yhteenvetoa kuluneesta viikosta. Pysyn itsekkin paremmin kartalla, miten se viikko menikään ja mitä hyvää ja huonoa treeneissä on ollut. 

Yhteenvetoa
Tähän viikkoon mahtui hienosti viisi salitreeniä. Maanantai, tiistai, keskiviikko, perjantai ja lauantai olivat treenipäiviä. Saispa jokaiseen viikkoon yhtä helposti mahdutettua viisi treeniä! :)

Plussat
Suurimpana plussana jalkojen treenaaminen. Vaikka se onkin hyvin pienillä painoilla opettelua ja totuttelua. Jalat ottavat hyvin treeniä vastaan. Tai ainakin hyvän pumpin saa todella vähällä aikaiseksi.
Ah, Tritaniumstoresta ostetut Shape Shiftersit. Kompressiovaatteet on vaan niin kivoja päällä :)
Liikkuvuusharjoituksia, lähinnä kotiharjoituksina, on tullut lisää ohjelmaan mukaan. Tavoitteena saada nuo ikikireät akillesjänteet venymään! 

Tuntuma kaikissa treeneissä hyvä. Varsinkin selkäpäivä on ollut monesti sellainen, että ei vaan saa kohdelihakseen niin hyvää tuntumaa kuin haluaisi. Nyt alkaa tuntuma löytymään ja treenipainot kasvaa!

Voemaviikko ja kokeilussa 6x6. Raskas mutta phuuh miten hapottava! Kultainen kuusikko, eikä suotta! Vielä kun olisi liikkeetkin kultaisen kuusikon mukaiset. ;)

Pystyin juoksemaan agilitytreeneissä!! :D 
Sano HEP jos osaisit mennä "kartan" osoittaman radan ;)
 
Miinukset
Selkä kipuilee, varsinkin aamuisin. Sukkien pukeminen on vaikeaa, samoin kenkien. :( Liikkuminen auttaa, onneksi.

Liikkuvuus hemmetin huono. Ja liikkuvuusharjoitukset pirun tylsiä. :D

Jalkatreeneissä painot hyvinhyvinhyvin kaukana siitä, mite ne olivat ennen selän rikkoutumista. Korvien välille kova paikka nöyrtyä tekemään minipainoilla. Vielä täältä noustaan! Onneksi sentään tuntuma on hyvä.

Väsymys. En vain ymmärrä mikä tällä viikolla on niin älyttömästi väsyttänyt. Päiväunia on tullut vedettyä useana päivänä ja aamulla on vaikeuksia saada itsensä sängystä ylös.
Ainakin päiväunikaverit on miun seurana <3

Nälkä. Nälkä on nyt käytännössä koko ajan. Tuntuu, ettei mikään ruokamäärä riitä. Vaikka nälkä on, on olo nesteinen ja turvonnut. :( Ärsyttää.
Iltapala ja nälkä ei vaan lähde :(
Iho. Iho on nyt kasvoissa todella huonona. :( Enkä ymmärrä miksi. Huonous ei ole vain tällä viikolla yks kaks tullutta, vaan se on ärsyyntynyt kesän ja alkusyksyn aikana kokoajan. Onko syy jossain ruoka-aineessa, hormonitoiminnan muutoksissa vai kentien elimistön puhdistumisesta?

Sellainen viikko tämä. Nyt pikkuhiljaa päiväunille, sillä edessä kolme yövuoroa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ongelma nimeltä liikkuvuus

Eilen fyssarikäynnillä tuli se kauan odotettu asia vastaan: mie en enää tartte joka viikkoisia fyssarikäyntejä! Kuusi käyntiä, eli kuusi viikkoa siihen meni. Täysin kunnossa en edelleenkään ole, mutta pahin taitaa olla ohi ja olen saanut kotikuntoutusohjeet. Seuraava aika on varattu kahden viikon päähän ja sen saan perua, jos tuntuu etten sitä käyntiä tarvitse. :)

En ois muutama kuukausi sitten uskonut miten pitkä ja kivinen tie tästä tuleekaan. Täysin kivutonta päivää ei ole ja kipukohta vaihtelee selän, pakaran ja takareiden välillä. Siihen kaupanpäällisiksi olen saanut kroppani entistäkin jäykemmäksi ja vähäinenkin liikkuvuus on teillä tietämättömillä.

Kotijumppaohjeita on neljä erilaista: si-nivelen "lepuuttamista" makaamalla lattialla jalat 90 asteen kulmassa, hermokudoksen pumppailua makaamalla lattialla selällään ojentaen jalkaa suoraan kohti kattoa, pakaran aktivointia ja viimeisimpänä lantion liikkuvuuden parantamista "koiran kusetuksella". :D Ja ei, liike ei ole se mitä jumppavideoissa tehdään. ;)

Salilla on lupa treenata kyykkäämistä, mutta pienillä (olemattomilla) painoilla. On oltava erittäin tarkka lantion asennosta. Väärässä asennossa oleva lantio yhdessä miun notkoselän kanssa ei ole hyvä yhdistelmä. Niin, ja ne kyykyt on ainoita liikkeitä joita pystyn kivuitta tekemään! Eristäviä liikkeitä kuten reiden ojennukset ja koukistukset on turha edes yrittää! Vaakaprässikin pitää kuulostella jokaisella kerralla erikseen.
Näköjään reidet ja pakaran voi saada pumppiin pienilläkin painoilla :)
Mutta onneksi kyykky on kuningasliike! Ja niin pirun vaikea! Varsinkin kun se haluaa tehdä oikein. Eilen fyssarin kanssa katsottiin yhdessä etukyykyn tekniikkaa ja parannusehdotuksia siihen. :) Erityisen iloinen olen siitä, että liike on symmetrinen. Olo on nyt niin toispuolinen, että en pysty itse sanomaan onko tekemäni liikkeet symmetrisiä vai ei. Olen napannut videolle pari etukyykkytreeniä. Smithissä teen tarkoituksella oikean asennon varmistamiseksi. Joskus tulevaisuudessa aion siirtyä tekemään liikettä vapaalla tangolla. :) Miksi etukyykky? Siksi, että tällä hetkellä siinä saan lantion asennon pidettyä huomattavan paljon parempana kuin takakyykyssä. :) Omaan silmään tän päivän kyykkäys näytti paremmalle asennon puolesta. :) Aion nappailla kyykkäilyistä videoita säännöllisesti, että näkisin miten tekniikka muuttuu, vai muuttuuko?


Liikkuvuus on ollut suuri ongelmani aina. Kyllä, olen tiedostanut asian mutta en ole tehnyt asialle mitään. Tyhmää, tiedän! Nyt jos koskaan on korkea aika ottaa härkää sarvista. Suurimmat ongelmat ovat jo mainittu lantio sekä akillesjänteet. Noista akillesjänteistä olen kuullut ensimmäisen kerran silloin, ensimmäistä kertaa koskaan opettelin kyykkäämään. Silloin se kuitattiin vaan sillä, että painot kantapäitten alle ja menoksi. Nyt ohjeeksi PITKIÄ venytyksiä, 3-5 min kerrallaan. Ja ei oo mikään nautinto, kokeilin eilen!
Lantion liikkuvuus on nyt todella epäsymmetristä. Kipeämpi puoli (oikea) liikkuu paremmin kuin vasen. Kompensaatiota kenties?

Hemmetin hienoo olla tässä kunnossa 28-vuotiaana. :( Vuosien laiskuus näkyy jo nyt! Asian hyväksyminen tälläiselle "kaikki mulle heti nyt" -tyypille ei oo helppoo. Ensimmäisenä fiiliksenä kiukku, miks oon näin hemmetin tyhmä ja päästin itteni tähän kuntoon?!? :( Onneksi tämä ongelma on korjattavissa. :)

P.s. Kiitos kaikille eiliseen tekstiin kommentoineille! <3

maanantai 1. syyskuuta 2014

Epämukavuusalueet ja sinne rohkeasti meneminen

Vanha juttu jo, että treeneissä pitää uskaltaa mennä epämukavuusalueelle, jotta tulosta saadaan aikaiseksi. Tuttua eikö vain? Silloin tällöin ihan normiarjessakin epämukavuusalueille meno tekee hyvää.

Pidän itseäni ujona ja varsinkin isommassa ja uudessa ihmisporukassa hiljaisena. En vaan koe, että miulla ois mitään sanottavaa. Tuttujen kanssa olen höpöttäjä ja äänessä paljon, mutta uudet asiat saa miut varuilleen. Siinä yksi syy miks minuun tutustuminen voi olla aluksia vaikeaa. :D En mie oo paha vaikka näytän kiukkuiselta xD

Tämän viikon hienoimpina hetkinä haluan mainita vaihto-opiskelijan ohjaamisen töissä. Kyllä vaan, minä joka en todellakaan halua puhua ENGLANTIA UUDEN ihmisen kanssa. :D Lomareissuillakin olen aina tuppisuu. Mutta mie selvisin! Kaksi päivää oli huippuja ja oikeasti oli mukavaa, eikä se puhuminen ja sanojen löytäminen ollut kovin vaikeaa. :) Kolleegoilta tuli palautetta, että loistavasti meni! Ja kaksi päivää! Ja osasin jopa puhua ihan työasioista ja opettaa uusia asioita. Jes!

Epämukavuusalueeksi voisi varmaankin mainita myös selän/pakaran kuntoutuksen aloittamisen. Fyssarilta tuli kotijumppaohjeet, joita olen päivittäin noudattanut. Siihen lisäksi olen vielä salitreenien yhteydessä helppoja ja kevyitä liikkeitä tehnyt keskittyen pakaran oikeaan aktivoimiseen. Voi jee miten tylsää! Esim. eilen olin intopiukeana tehnyt rinta treenit ja siihen lisäksi olkapäitä. Fiilikset latistui heti pakarapotkuja tehdessä sillä se vaan oli niin pirskatin tylsää. :( Vaatii siis korvienväliltä paljon malttaa rauhassa kuntouttaa. Ei ollenkaan mukavaa tälläiselle malttamalttomalle sielulle. Voi miten odotankaan sitä päivää, kun selkään/pakaraan/takareiteen ei koske!
Kipu ei ole este, se on vain hidaste! Uuteen nousuun uudella tsempillä!
#hupparikansanpuolella Käykääs katsomassa ja osallistukaa haasteeseen hyvän ja tärkeän asian puolesta! :)

Ja ihan meinasi unohtua! Epämukavuusalueeksi nimitän myös treenit tyhjällä vatsalla! :D Niin hölmöltä kuin kuulostaakin, on aamupala ja sen syöminen tärkeääkin tärkeämpi juttu ja nälkäisenä olen kiukkuinen. Aamutreenit on jo vanha juttu ja rehellisesti sanottuna nautin niistä! Vaikkakin kellon soiminen klo. 5:30 ei todellakaan ole mukava juttu. Torstaina kuitenkin nukuin hieman pidempään ja mars mars jumpalle ilman aamupalaa. Vain lasi vettä ja latausjuoma. Ja ei se niin kamalaa ollut. Selvisin, en ollut kiukkuinen ja lihakset meni pumppiin ja kerrankin haba näytti omaan silmään siltä että se on kasvanut. Treenin jälkeen aamupala autossa körötellen töitä kohti. Miksipä en toistekkin treenaisi tyhjällä vatsalla? Ajatuksen tasolla tuntui kamalammalta, mitä se sitten todellisuudessa oli!

Tää viikko on mennyt todella väsyneissä tunnelmissa. En tiedä mikä väsyttää. Ruokavaliossa on hiilaria mukavasti, niitä ei ole vähennetty, koska paino on tippunut tasaisesti. Treenit ovat sujuneet oikein mallikkaasti ja voemaviikkoa elellään. Painot nousussa ja lihakset kipeinä. :D Tää voimaviikkojen ja volyymiviikkojen vaihtelu on ollut nappivalinta. Kiitos latausjuoman, treenit kulkee hyvin vaikka muuten väsymys painaa. Tuntuu, että voisin taas nukkua joka päivä päiväunet eikä aamutkaan meinaa lähteä käyntiin. Asiaahan ei yhtään auttanut loppuviikon kruunannut työputki: aamuvuoro + pitkä päivä (12h) + kolme 12 tunnin yövuoroa. Phuuuh!
Kotiin lähdössä. VÄSYTTÄÄ!!
Ensi viikolla on keventelyn aika. Tästä väsymyksestä päätellen se on todellakin tarpeen. Arjen pyörittäminen onnistuu vähän helpommin, kun on noita menoja siihen malliin, että treenien liittäminen niiden lomaan olisi aikamoinen haaste. Keventelyä treeneistä ja lisäksi tankkauspäivä miun syntymäpäivänä! Ensimmäistä kertaa ikinä! Hassua. Miten usein olenkaan ihastellut erinäisistä blogeista tankkauspäivien herkkuja :D Niitä herkkuja, jotka ennen olivat jokapäiväistä meikäläiselle. :D Ja kuten fitnessmimmin kuuluukin, olen jo vähän miettinyt mitä ko. päivänä syön. :D En vain ole päättänyt minä päivänä herkuttelut herkuttelen. Ehkäpä se päivä ansaitsisi ihan ikioman postauksen? Tankkauspäivä ei osu vielä ensi viikolle, vaan vedetään ensi viikko matalammilla kaloreilla ja ennenkaikkea matalammilla hiilareilla. En juhli synttäreitä muuten, joten eikös hiilareiden tankkaaminen käy juhlimisesta?? Kotona jo ilmoitin, että lettuja haluaisin silloin syödä! :D

Alan olla muiden harrastusten kanssa siinä pisteessä, että pientä priorisointia on mietittävä. Eniten ärsyttää se, että treenit oman koiran kanssa ovat olleet todella vähissä, mutta sitten sitä muuta koiramaista menoa on tähän syksyyn pakkautunut ärsyttävyyteen saakka. Olen sitä mieltä, että harrastaminen on hyvästä mutta sen täytyy olla hauskaa ja siitä täytyy nauttia. Rehellisesti sanottuna harrastustoimintaan liittyy tällä hetkellä myös sellaisia asioita joista en nauti. :( Tärkeysjärjestys harrastuksissa on seuraava: oma jaksaminen (ja työt jotka sotkevat harrastamista paljon), omien koirien treenit ja sitten vasta kaikki muu jos paukkuja riittää. 

Haastan nyt jokaisen tämän tekstin lukeneen menevän rohkeasti sinne epämukavuusalueelle, edes yhtenä päivänä yhden kerran! 
Liittyipä se töihin tai treenaamiseen, rohkeasti vaan! :)


perjantai 15. elokuuta 2014

Apua hakemassa

Tunnetusti yritän aina pärjätä omillani niin pitkään, kunnes on oikeasti pakko pyytää ulkopuolisen apua. Niin kävi selän kanssa. Selkä on aika-ajoin kipuillut, mutta mennyt nopeasti ohi. Niin toivoin käyvän nytkin, mutta turhaan... Se vain äityi pahemmaksi =/ Ja tiistaina oli jo ruodon suoristaminen työn ja tuskan takana. =/ Ei ole auttanut Burana kuurit eikä lihasrelaksantit, ei kipuvoiteen, ei lepo ei liikunta. Pah. Puhelin oli otettava ja soitettava apua.

Paljon hyvää olin kuullut Joensuun OMT-Fysioterapiasta ja sieltä varasin ajan. Kävi hyvin ja sain ajan jo heti seuraavalle päivälle. :)  Koskaan ikinä en ole käynyt fysioterapiassa tai hieronnassa. Ja halusin kokeilla tämän tien ensin, jos passitus tulee lääkäriin, niin sitten menen. 

Ensimmäisenä sain käsiini täytettäväksi alkukartoituslomakkeen. Se oli nopeasti täytetty ja pääsin fyssarin luo. En ollut varannut aikaa kenellekkään tietylle fyssarille, mutta onnekseni saamani fyssari oli hyvinkin perillä salitreeneistä! :) Kävipä tuuri! :) Enkä saanut saarnaa, että "pitääkö se treenata liian isolla painolla" ;) ;) 

Tarkka haastattelu, vielä tarkempi tutkiminen ja suurin vaivojen aiheuttaja on si-nivel. Toki voi välilevytkin olla myös syyllisenä tähän kipuiluun, mutta eniten oireet viittaavat si-nivelen ongelmiin. Si-niveltä manipuloitiin lopuksi ja oikean pakaran kireyksiä auottiin myös. :)

Kivuttomana en kotiin lähtenyt, mutta mukava tunne oli nousta hoitopöydältä ja saada itsensä pystyasentoon ja kävelemään kivuttomasti! 
Nyt on käynnistä kulunut pari päivää ja kipeä olen edelleen, mutta hieman eritavalla. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu :D Näillä mennään ja maanantaina uusi aika. :) Sitä ennen kotihoidoksi sain makoilla lattialla mielellään vähintään puolituntia kerrallaan jalat 90 asteen kulmassa. Tälläiselle adhd:lle tuo puoli tuntia paikoillaan on aika pitkä aika ;) Mutta hyvälle se tuntuu :)

Treenikieltoa ei tullut, joten mikään ei estä treenaamasta yläkroppaa. Jalat on toistaiseksi pelistä pois, mutta nyt voi hyvillä mielin keskittyä heikkouksiin eli olkapäihin ja leveään selkään. 
Tää viikko on tehty voimatreeniä ja jeij mitä tuloksia! :) Parina high lightina penkkipunnerrus 60 kgx5, dippikone 90 kgx7! Ensimmäistä kertaa tein penkkiä vyön kanssa ja tuntuipa hyvälle. Taidan käyttää vyötä penkatessa jatkossakin, ainakin näin voimaviikoilla. Vyö on nyt ystävä muutenkin, sen tuoma tuki tuntuu nyt todella hyvälle. :)


Paino putoaa tasaisesti, vaikka liikuntamäärät eivät olekkaan täysin alkuperäisen suunnitelman mukaiset. Kaipaisin kovasti päästä kokeilemaan porras- ja mäkitreeniä, mutta sinne ei todellakaan ole nyt asiaa. =/ Myöskin aamulenkit ovat nyt pannassa, sillä nimenomaan aamuisin selkä on kipeimmillään. =/ Tänään kokeilin tehdä aerobisen punttitreenin päälle, katsotaan ärsyyntyykö selkä puolen tunnin crossailusta miten pahasti. Pääasia kuitenkin, että dietti etenee "pienistä" hidasteista huolimatta. :)

Jaahas. Nyt ruokia tekemään. Kaksi yövuoroa olisi edessä!

Ihanaa viikonloppua! :)

tiistai 5. elokuuta 2014

Rutiinien rakastaja

Kesäloma loppuu. Harmittaahan se, mutta toisaalta on kivaa saada tutut rutiinit takaisin arkea rytmittämään. Tykkään siitä, että arkea rytmittää työt ja harrastukset. On agilitytreenit x1-2 ja salitreenit x4. Nyt olisi vielä tarkoitus yhtälöön lisätä kaksi aamulenkkiä ja yksi plyometrinen harjoitus! Taitaa miltei kaikki fitnessintoilijat olla myös rutiinien rakastajia (tai orjia). :D
Lenkkimaisemissa ei oo valittamista :)
Rutiineista poiketen kävin Oopperajuhlilla Savonlinnassa torstaina ja pitkästä aikaa kuvassa oleva mekko istui miun päälle! :) En näyttäny makkaralta :D Vai näytinkö?

Niin tosiaan. Eilen starttailin uutta ruokavaliota läskin tiristely tavoitteena. Syödä saa reilusti! Ja tälläinen sokerihiiri tykkää, kun ruokavalioon kuuluu PALJON marjoja ja hedelmiä. Nams! On myös ohjeet, jos on päivä että haluaa elää maidottomasti. :) Iho ainakin on nyt rauhallisempi, kun päivässä on vain yksi rahka-annos. Hiilareita on mukavasti, joten energian ei pitäisi loppua!

Treenit eivät vielä muutu miksikään eli nelijakoisella ohjelmalla mennään. Joka toinen viikko pidempää sarjaa (volyymi) ja joka toinen viikko voemoo. :) Kaksijakoisestakin ohjelmasta on ollut puhetta. Mitä mieltä olette kaksijakoisesta ohjelmasta? Itseäni lähinnä mietityttää voinko kehittyä sen avulla? Jalat kyllä, mutta entäs muu kroppa?? Tämä viikko menee ainakin ilman jalkatreeniä. Selkä kipuilee edelleen ja pahinta on ollut jalkatreenipäivän iltana sekä seuraavana aamuna. Tästä syystä plyotreenitkään ei starttaile ihan vielä.
Mahaa pienemmäks ja pebaa isommaks! :D

Viikonloppuna oltiin (taas) koiranäyttelyssä. Perjantaina tuli enemmänkin menestystä, tai ainakin omalla mittapuulla tulos oli äärettömän hieno! :) Eikä sunnuntainakaan huonosti mennyt. Helteestä huolimatta jaksettiin koira, mie ja kepo hyvin. :D Alkavan dietin kunniaksi tuli vähän mättösafkaa syötyä sunnuntaina, mutta hyvällä omalla tunnolla. Oli nimittäin ihan älytön suolanhimo helteessä olon jälkeen!
Nyt nautitaan vielä viimeisistä vapaapäivistä. Torstaina pitäisi olla työpaikalla tarkkana kuin porkkana klo. 07! Mitenköhän vieraantunut oon työnteosta? :D Ihanaa, kun on saanut nauttia neljän viikon lomasta! 


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesä + loma

= kesäloma! Jippii! 

Perjantaina starttasin heti aamusta kohti Kotkaa ja siitä jatkettiin matkaa Latviaan. Edessä kaksi koiranäyttelypäivää mitä parhaimmassa seurassa! Aivan mielettömän hauska miniloma! Unohdin kaikki fitnessjutut loman ajaksi ja nautin hyvästä ruoasta ja juomasta. Huolehdin kuitenkin, että aamupalalla tuli syötyä proteiinia (kinkkua ja kuivalihaa) ja että juomista oli tarpeeksi. Mukana oli myös proteiinipatukoita hätävaraksi, sillä koskaan ei voi tietää mitä ruokaa näyttelypaikalta saa. 
Lauantaina koirien tulokset oli upeat! Ja pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa ikinä parikilpailuun! Sunnuntain tulokset oli laimeammat, mutta ei haitannut. Päästiin jatkamaan matkaa kohti Pärnuta hyvissä ajoin ja koirat pääsivät meren rannalle juoksemaan ja kunnolla oikomaan kinttujaan. <3
Perjantai aamuna oli KYLMÄ!
Lauantain saldo :) Parikilpailun ja kasvattajaryhmän palkinnot puuttuu :D

BEST IN SHOW 4 -pari
Pariskunta Uljas & Chili <3
Onnelliset koirat rannalla :)

Kotiin palasin eilen. Maanantaina ajoin mökille ja eilen sitten Joensuuhun. Energyn kulmilla mielessä kävi, josko suuntaisi heti treenaamaan kevyesti, mutta maltoin kuitenkin mielen. ;) Illalla käytiin tunnin kävelylenkillä vähän laittamassa kroppaan kertynyttä nestelastia liikkeelle.

Täksi aamuksi oli sovittu ratsastusreissu. Ja niinpä istuin satulassa jo hyvissä ajoin aamulla ja nautin tunteesta, kun selkään ei koskenut! Iskias vaiva äityi reissussa todella pahaksi. =/ Vanhana esteratsastajana piti kokeilla pienen pientä estettä :D Ensin ravissa ja lopulta jopa laukassa. Sen voin sanoa, että koulusatulalla hyppääminen on aikamoista puuhaa. :D Hieno hevonen <3

Tallilta kotiutumisen jälkeen vaihdoin nopsasti vaatteet, väsäsin palautusjuoman ja intoa puhkuen suunnistin salille. Tämän viikkoa treenaan kevyesti ja ensi viikolla palaan tuttuun muscle challenge ohjelmaan. Tänään pumppailin selkää, olkapäitä, hauista sekä kevyitä kyykkyjä smithissä. Selkää treenatessa keskityi erityisesti symmetriaan ja kunnolliseen venytykseen ja supistukseen. Varsinkin vasen lapa meinaa elää omaa elämäänsä, kun on niin jumissa. Kyykkyä tein jalat kapealla ja edessä, syvälle kyykäten ja sykettä nostaen. Sumomavella hain liikkuvuutta toivottaman jumissa oleviin kinttuihin ja säästelin selkää.


Liikkuminen ja hikoilu tuntui aivan taivaallisen hyvältä. :D Reissussa oli kivaa käydä ja unohtaa normiarki ja kisa-ajatukset. Sain edellisen postauksen tiimoilta huisin paljon tsemppiviestejä ja kannustuksia jatkaa eteenpäin kisat mielessä! KIITOS! :) Tulipa hyvä mieli! :)

Tämä oli tälläinen pikapostaus. Nyt ei pysty keskittymään syvällisempään kirjoitteluun. :D

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kokovartalojumi

Alkaa kovat treenit tuntua kropassa. Kuin tilauksesta oli muscle challengessa "käskynä" panostaa lihashuoltoon. :D Hierojalle tai fyssarille en ole aikaa varannut, tää viikko on ollut ihan täynnä puuhaa ensi viikosta puhumattakaan. Olen kuitenkin panostanut nyt enemmän venyttelyyn ja putkirullailuun. Treenit jatkuvat siinä rinnalla kovana, mutta lisukkeena on venyttelyä ja rullailua.
Takareidet aivan tolkuttoman kireällä! :(
Ah tuo reisien ulkosyrjien rullailu tekee nannaa! :P
 
Selkä vihoittelee nyt toista viikkoa. Olen paikallistanut sen lihasperäiseksi, sillä selkälihaksista aivan pakaran kiinnityksen luona on muljuava kohta. Liike tekee hyvää ja liikkuessa olen käytännössä kivuton. Varsinkin hevosen selässä istuminen oli taivaallista. Sanoinkin kaverille, että on ihana tunne olla hetki niin, ettei koske. <3 Jos tuo selkä ei tuosta ala tokenemaan parempaan suuntaan, on pakko varata aika ammattiauttajalle.

Vaikka selkä on ollut kipeä ja hieman rajoittanut joitakin liikkeitä, olen pystynyt tekemään treenit kovaa, mutta hieman mukailtuna. :) Raskaat soudut ja vedot on saanu jäädä tältä viikolta pois. Liekkö tuo selkä nyt osasyynä siihen, että olo on todella toispuoleinen. =/ Jumit on myös toispuoleisia ja oon notkea kuin näkkileipä! Aaaargh! Miks pitää olla niin tyhmä ettei malta huolehtia itsestään?
Hymy ei hyydy, vaikka selkä vähän jumittaakin :)
Ensi viikolla pitäisi kotiutua uusi foamroller ja pääsen kätsästi rullailemaan myös kotosalla. Jospa saisin uudella rullalla paremman tuntuman myös lapohin rullaillessa. :) 

Vielä kolme yövuoroa ja kaksi pitkää päivävuoroa ja sitten alkaa LOMA! Loma startataan Latvian reissulla, joten ensi viikko on aikamoista hullunmyllyä! Tiistaille on sovittu kimppatreenit työporukan kanssa, joten nyt mietinkin mitä tekisin muiden treenien kanssa ensi viikolla. Olisi muscle challengen viiminen viikko, mutta siirtäisinkö niiden ohjeiden noudattamisen viikolla eteenpäin? Tuo kimppatreeni, kun hieman "sotkee" normaalia treenikiertoa. Viittä treeniä en mitenkään pysty ensi viikolla tekemään. Jospa keventelisi ensi viikon, ja sitten taas reissun jälkeen täräyttäisi loman kunniaksi kovat treenit uudella innolla käytiin? :)


 Tän viikon jumpat on jumpattu ja nyt kutsuu yövuorot. 

Hyviä lihashuoltovinkkejä otetaan vastaan! :)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Epäonnistumisia ja onnistumisia

Selkätreeni ilman lataria ei toiminut. Se ei vaan kulkenut. Ja kaiken lisäksi alaselkä sanoi sopimuksen irti jo heti ensimmäisessä liikkeessä. Pyh ja pah. Treenit tein loppuun mutta maasta jäi vetämättä. 

Aloitin siis jumpat mavella. 70 kg liikkui kevyesti polvista ja luottavaisin mielin lisäsin painoa. Ai miksi polvista? No siksi, että jännitys pysyisi selässä koko liikkeen ajan ja saisin maksimaalisen hyödyn treenistä. Virhe oli se, että laskin tangon sarjan jälkeen maahan enkä telineeseen. Maasta nostaessa tuntui alaselässä inhottavalta ja siihen jäi vetoleikit. Älyän lopettaa ajoissa, kun tiedän ja tunnen selkäni. Vanha vaiva, joka saattaa ärsyyntyä tyhjän tangon nostamisesta v tai sitten ihan vaan ulkona askeleen lipeämisestä talviaikaan. Tällä kertaa se nyt vaan sattui olemaan tuo mave, josta selkä ei tykännyt. 

Muutoin treeni oli väkisin vääntämistä. Jätin latarin pois, koska taas oli aamukahvista sen verran vähän aikaa. Ois vaan pitäny huitasta huiviin se litku suosiolla. Kyllä se vaan antaa potkua. Treenin loppuun "rankaisuna" 10 minsan intervallitreeni crossarilla. Viimeisetkin mehut irti mimmistä!

Selkä ilmoittelee olemassa olostaan edelleen. Se ei niinkään ole kivun tunne, vaan inhottava paineen tunne alaselässä oikea voittoisesti. Tulehduskipulääkettä kuurina ja linimenttiä (lämmittää ja viilentää) useaan kertaan päivässä.

Tänä aamuna olin fiksu ja join kahvia vain puoli kuppia. Salille kun oli tarkoitus mennä aamusta, sillä yöksi on töihin meno. Kalenteria vilkuillessa totesin, että tällä viikollahan kerkee salille monta kertaa, joten päätin rääkätä olkapäitä oikein kunnolla. ;) Latari ääntä kohti ja mars mars energylle!

Ja kyllä muuten kulki! Käsipainoilla pystypunnerrusta aluksi 12,5 kilon kässäreillä. KEVYTTÄ!! J varmistamaan ja auttamaan painot ylös ja rohkeasti kokeilemaan miten 15 kg:n kässärit liikkuu. Ja ne liikkui! Voi sitä riemua! Oon punnertanu vastaavilla painoilla joskus kolme vuotta sitten. :) 
 
Olkapäille tuli yhteensä eri liikkeitä seitsemän (7!!!!) kappaletta. Tupla- ja triplasarjaa, pudotussarjaa, vipareita joka ilmansuuntaan ja punnerrusten erilaisia variaatioita. :) Tällä kertaa tein suosikki punnerruksen (smithissä seisten tanko eteen ja taakse) istuen. Hohooo mikä polte! Ja hyvää päivää mikä pumppi oli olkapäissä! Kokeilkaas. ;)

Päivän aerobiset treenit suoritettiin aksahallilla. Kunhan vaan vailla sen suurempia suunnitelmia rallateltiin menemään. Manu kävi ylikierroksilla :D Ja U oli oma ihana itsensä. <3

Oon varovaisesti herätellyt ajatusta siitä, että hommaisin ammattilaisen tekemän treeniohjelman ja ruokavalion. Fitfarmin nettivalmennuksiin en lähde mukaan, sen olen päättänyt. Tää idea on tosiaan vain ajatuksen asteella, mutta vinkkejä ja suosituksia otetaan vastaan. :) Tavoitteena siis lihasmassan kasvatus ja maltillinen rasvojen tiristely kesäksi pois poikkeen. Tavoitteena edelleen Satu -10 kg juhannukseen mennessä.

Nyt nukkumaan ja kahdeksi seuraavaksi yöksi töihin!

P.s. Miun kädet on ihan voimattomat :D Niiden roikottaminenkin tuntuu pahalta ;)