Anna sen soida!

Olen se treenaaja, joka kulkee musiikki korvilla pauhaten omassa pienessä kuplassa ja en paljon nää enkä kuule mitä ympärillä tapahtuu. Hyvin usein huomaan olevani niin muissa maailmoissa sarjojen välillä, että havahdun siihen että katse lasittuneena möllötän vain paikoillani. Ai kaamee, mitähän se on sit joskus tulevaisuudessa dietillä ollessa? :D 

Kun tottui treenaamaan musiikki korvissa soiden, on jotenkin hassua kun se musiikki ei pauhaakkaan. Radiosta harvemmin tulee sellaista musiikkia mikä innostaisi treenaamaan. Kuulokkeet vaimentaa myös mukavasti taustamelun. Sori vaan kaikki, jos yritette miulle jutella ja en tajua. :D

Treenejä varten miula on kahdenlaiset kuulokkeet. Nappikuulokkeet sekä JBL:n langattoman kuulokkeet. Molemmilla puolensa ja puolensa. Nappien kanssa olet aina solmussa johtojen kera ja langattoman saa aikaan sellaisen korvahien että yääääh. Korvahiki ongelmaan on onneksi helppo ratkaisu, ottaa kuulokkeet välillä pois korvilta. JBL:n kuulokkeissa kuitenkin äänenlaatu on paljon parempi ja enimmäkseen nyt taas niitä käytän. Eikä tartte sitoa puhelinta käsivarteen kiinni, vaan luuri saa olla laukussa. Niin ja niiden ärrrrsyttävien saliselfieiden ottaminen on helpompaa. ;)

Spotify on (sali)musiikin lähde. Ja laidasta laitaan löytyy musiikkia tällä hetkellä omalta listalta. Pääsääntöisesti löytyy Sonata Arcticaa, Slipknotia, Volbeatia, Apulantaa ja Kotiteollisuutta. Teknojumputukset ei oo miun juttu, salilla ei ainakaan! Tartten ärjympiä säveliä raikumaan korviin. Toki joukossa on muutakin, mutta pääsääntöisesti jotain raskaampaa.

Salimusiikki on myös kaikki tuttua. Osaan sanat ja sävelet ulkoa, toistaiseksi oon kuitenkin jättänyt hyräilemättä. :D Kotona ja autossa rupee väkisin laulattamaan tutun biisin soidessa. Siksi en tykkää salilla kuunnella radiota, kun sieltä saattaa tulla uusia, ennestään tuntemattomia biisejä. En tykkää siitä siksi, että keskittyminen herpaantuu. Lisäksi jään liikaa kuuntelemaan muiden kolistelua. 

Yleensä myös salilista on ja pysyy muuttumattomana pitkään. En vaan kaipaa siihen mitään uutta tai muutosta. Siellä on harkittuja biisejä treenejä motivoimaan. Joitakin turhuuksiakin siellä on, mutta ne saa nopeasti potkut listalta. Niin, listalla ei myöskään ole viimeisimpiä hittejä. 

Olen kuitenkin avoin uusille treenibiiseille. Kuuntelen ne vaan kotona ensin rauhassa ja sitten lisään treenilistalle, jos lisään. Hyviä biisivinkkejä otetaan siis vastaan. :)

Tän hetken suosikki on ehdottomasti tämä. Se kolahti ensi kuulemalta ja on nyt vuoden verran ollut suosikki. Kyllä kelpaa kyykätä tuon soidessa korvissa. :)

Treenit nextille levelille

Se ois nyt eka viikko pulkassa uuden treeniohjelman kanssa. Ei voi kehua, että 110 lasissa oisin suorittanut, lähinnä sellainen uusien liikkeiden sisäänajo. MUTTA kroppa on kipeempi kuin aikoihin! Johtuuko se viikon tauosta flunssan takia? Vai osuuko ja uppooko uusi ohjelma niin mojovasti? En tiiä, mutta tykkään paljon!

Selkää ja hauista tuli tehtyä pt:n silmien alla. Lähinnä tsekattiin tekniikat kuntoon. Ja oli aihetta! Sitä luulee osaavansa, mutta eeehei. Johan rupes liikkeet tuntumaan selkäfileissä. Hermotus selkään ei oo hyvää. Voimaa löytyy ja liike ok, mutta mie en vaan kunnolla tunne mikä lihas tekee työtä. :/ Noh, eiköhän se hermotuskin ala hiljalleen kehittymään. Motivaatio otti taas huikean harppauksen ylöspäin. Tää on niin miun juttu!

Tänään oli vuorossa takajalat. Kivaa oli käydä treenaamassa itselle vieraalla salilla, mutta vielä kivempaa oli palata omalle tutulle ja turvalliselle salille. :D Pssssst Energyn porukka! Miule vois sponssata Energy hupparin, mikä päällä voin käydä treenireissuilla maalimalla. ;) Kävelevä mainos juu nou? :) Viitsi vitsi. :) kyl vaan pitää kehua "omaa" salia, kyllä kelpaa lihoja kasvatella!

Jalat tuli muussattua ja väsyneenä kotiin. Voin vaan jänskätä miten kipee oon huomenna! Selkä tuntuu muussatulta ja ihan varmasti takalisto-osastolla tuntuu tää päivä.

Aika monta viikkoa on tullu puskettua viis tai kuus treeniä viikossa. Nyt treenejä on vain neljä. Lepokin on kuulemma tärkeetä. ;) Tää viikko on siis taputeltu ja en millään malttais. Huomenna kuitenkin "kevyt" 13 tunnin työvuoro, joten ei tartte kuin vaan haaveilla treeneistä. Sunnuntaina saattais olla perusteellisen kehonhuollon paikka. Putkirullan kanssa pitäis yrittää selkää ja jalkoja aukoa, auts!

Menkööt tää teksti myös viikkokertauksena. :) Treenit siis maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina. Ruokailut vaativat edelleen opettelua. Nyt alkaa hiljalleen ruokamäärät uppoamaan ja nälkäkin pilkahtaa aterioiden välillä. Lisää ruokaa luvassa! :P 

Plussaa:
- Uusi ohjelma. Tuntuu pirun hyvältä treenata tietyn ohjelman mukaan eikä soveltaa jokaisella kerralla.
- Pt-treenit. Vaikka tehot eivät olletkaan läheskään tapissaan, on lihat kippeenä.
- Tuntuma.

Miinusta:
- Varsinkin vapaapäivinä ruokaohjeiden noudattaminen vaikeeta. En mukamas kerkee syödä kaikkia aterioita! 
- Elämä pyörii ruoan ympärillä.
- Vain neljä treeniä, vaikka intoa ois enemmän tehdä! :D :D

Hyvä viikko. Lisää tämmöisiä! Ja toivottavasti aterioihinkin alkaa rytmit löytymään myös vapaapäivinä. Opettelen koko ajan. :)

Pitää syödä että jaksaa.

Viime viikolla sähköpostiin napsahti myös ruokavalio. Siitä en aio kirjoitella sen tarkempia sepustuksia. Se täytyy vaan todeta, että vaikka kalorimäärä ei toistaiseksi ole kovinkaan korkea, saa ruokaa syödä PALJON! Niin, sitä puhdasta ruokaa saa syötä PALJON!

Tuollaisia määriä kolme kertaa päivässä + aamu- ja iltapala :P

Olen ihminen, joka "pelkää" hiilareita. Vuosikaudet on medioissa ym. hehkutettu vähistä hiilihydraateista. Karppaus on pop! Hiilarit on hyi hyi. Olen kokeillut olla minimaalisen pienillä hiilarimäärillä ja lopputuloksena oli kammottava päänsärky, joka ei todellakaan mennyt ohi parissa päivässä. Löysinkin "kultaisen keskitien" hiilareiden kanssa. Vähän, mutta siltikkin sen verran että päänsäryltä vältyttiin. No ei ottanut toimiakseen sekään. Olo ei vaan ollut hyvä. Ja kun olo ei ole hyvä, sortuu herkästi ylilyönteihin ja niille väärille teille. Nyt alkaa päänuppi raksuttaa sen verran, että tajua ettei niitä hiilareita tarvitse pelätä.

Ruokailut ovat aina olleet se suurin kompastuskivi. Hitto vie kyllä mie tiiän, että kasviksia (vähintään) puoli kiloa päivässä, hyviä rasvoja, hiilareita ja protskua. Mikä ihme siinä on niin vaikeeta?? Ja mikä ihme siinä on, ettei vaan tajua syödä oikeesti riittävästi, että olisi energinen ja ei sortuisi ylilyönteihin esim. karkkipussi kerralla ääntä kohti tms.?

Tämän Project Me:n ja laihdutuksen myötä olen usein hehkuttanut, miten paljon saa syödä ja paino vaan tippuu. Energiat on korkealla ja olo hyvä. Kun lopetin ruoan kuljettamisen vaa'an kautta tulikin lopulta huomattua, että ruokaa menee aivan liian vähän. Edelleenkin kuitenkin uskon ja toivon voivani elää elämää, jolloin eväitä ei tarvitse kaikkia käyttää vaa'an kautta. Tahdon oppia arvioimaan omaa syömistäni ja ruokamääriä paremmin ja realistisemmin. Siinäpä opettelua. 

Vaikka olevinaan tietää miten pitäisi syödä on se vaan ihan erilaista mättää lautaselle evästä tarkkojen ohjeiden mukaan, jotka on joku ulkopuolinen antanut. Äly hoi älä jätä tässäkin ja maailma ei kaadu, jos aamulla marjoja on 100 gramman sijasta 105. :D Varsinkaan nyt, kun tarkoitus ei ole painoa pudottaa. Mutta sen voin sanoa, että ohjeiden mukaan toimittua on olo parempi ja olo ei läheskään niin turvonnut. Ja paino on ottanut suunnan alaspäin. Ehkäpä kohta ruokamäärät nousee?

Hyvää tekee jokaiselle pohtia oman lautasen sisältöä. Mitä sieltä löytyykään? Miten paljon prosessoituja tuotteita siellä on? Teetkö kaiken itse vai ostatko valmista/puolivalmista. Entäs ne kasvikset? Kuinka paljon niitä tulee oikeasti syötyä?!? Itselle tulee tällä hetkellä n. 600 g päivässä + marjat siihen päälle. Ja tuohon grammamäärään mahtuu paljon kasviksia. Ohje, johon pyrin on Kaisa Jaakkolan käsiälaa "pyri kokoamaan päivän ruokailut niin, että lautaselta löytyy  sateenkaari". Eli väriä ja paljon! Ei pelkkää vihreää, punaista tai oranssia vaan niitä kaikkia sekaisin. :) Sama pätee ostoskoriin. :) Mitä värikkäämpää sen parempi. Ja aitoja värejä, ei värjättykä kemikaaleja. ;) Kaisalla on älyttömän mielenkiintoisia blogipostauksia, kannattaa tsekata.

Ja ne superfoodit. Kivoja lisäyksiä perusarkeen, mutta ei koko ruokavaliota voi niiden varaan perustaa. Samassa sarjassa painii lisäravinteet: ei ne tee autuaaksi, jos ruokailuiden perusrunko on pielessä. Ateriankorvikkeet on ok silloin tällöin, mutta ei joka päivä.

Olen ruokailija, jolle ei vaan käy syödä päivästä toiseen sitä yhtä ja samaa. Nythän ois oikeen hyvä oikein karrikoiden sanoa "kanaa, riisiä ja parsakaalia" ;) Kana, riisi ja parsakaali on hyvää, mutta voisin heittää hyvästi tälle touhulle jos joutuisin niitä päivästä toiseen syömään. Pää tarvitsee vaihtelua: eri lihoja, erilaisia lisukkeita (pasta, peruna, bataatti). Toisille on ok syödä vain tiettyjä ruoka-aineita, miule se ei käy. Tarvitsen vaihtelua ja uskon vahvasti siihen, että kun ruokavalio on monipuolinen voi kroppakin pidemmän päälle paremmin. Fitnessruokien monipuolistaminen ei ole vaikeaa. Netti on pullollaan ohjeita ja kirjoja on markkinoilla (ja kirjastoissa) vaikka millä mitalla. Oma suosikki on tällä hetkellä Hanna Skytän Fuel Food. :) Oletko jo tsekannut? :)

Mikä siinä onkaan, että nämä ruokailujutut on koko tän fitnesstouhun hankalin juttu? Yksinkertaistahan se on, että syö paljon, usein ja monipuolisesti. :D Mutta toteutus ei aina oo ihan niin yksinkertaista, kuin paperilla lukee. Työpäivät menee jees, mutta vapaapäivinä tahtoo olla niin monta rautaa tulessa ettei meinaa syömään keretä. Phuuuh. Se on nyt sit vaan opeteltava kuljettamaan niitä eväskippoja mukana aina ja kaikkialle. 

Miten paljon sie kontrolloin syömisiäsi? Vai meneekö kurkusta alas kaikkea mahdollista? Noudatatko jotain tiettyä ruokavaliota vai onko vain ajan kuluessa muodostunut tiettyjä sääntöjä, joita noudatat päivästa, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? :)

Sekametelisoppa

Viime viikosta ei ole mitään kerrottavaa. Alkuviikosta hyviä treenejä ja keskiviikkona pitkästä aikaa hevosen selkään. Torstai aamuna heräsin siihen, että kurkkuun koskee ja niinhän se flunssa rantautui meidän huusholliin. Tosi kiva... :( Treeneissä oli loistava flow päällä ja se loppui nopeasti tuohon kurkun karheuteen. Sen verran oli älyä päässä, että salille ei puolikuntoisena mennä. C-vitamiinia, sinkkiä, D-vitamiinia ja probiootteja huuleen ja eikun toivomaan, että flunssa on nopeasti selätetty. 

Kurkkukipua kesti pari päivää (vain!!!!) ja sitten alkoi räkäralli. Ääni on edelleen mukavan nasaali ja räkää riittää enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Ällöttävää! Viikon treenitauon jälkeen uskaltauduin torstaina varovaisesti salille. Olin samaisena aamuna saanut sähköpostiin upouudet treeni- ja ravinto-ohjelmat, joten polte treenien pariin on valtava!! Tää  viikko viel varovaisesti ja maanantaina täysillä eteenpäin! Olipahan kerrankin aikaa paremmin agilitytreeneille. :)

Maanantaina kävin fyssarilla. Ja taas pohdin onko tarpeen mennä, kun mitään vaivaa ei ole. :) Menin kuitenkin ja keksimällä piti keksiä valitettavaa. No ei sentään. :) Käynti oli sovittu tsekkauskäynniksi ja sellaiseksi se jäi ja uusia aikoja ei ole tarvetta varata. Aika huikeen hieno tunne!!! Kotijumpat ei lopu ja liikkuvuuden kanssa on töitä tehtävänä, mutta fyssarin hoidettavaa miussa ei tällä hetkellä ole. Jalkojen ollessa ok käytiin läpi viel yläselkä eikä sieltäkään mitään isompaa jumitusta löytynyt. "Terveen paperit" kourassa kotiin ja olo on jopa vähän tyhjä, kun ei suunniteltuja käyntejä enää ole.

Miun tulee oikeesti ikävä niitä kaikkia hyviä keskusteluja ja treenivinkkejä! Jokaisella käynnillä käytiin hyviä keskusteluja enimmäkseen treeneihin liittyen. Viime aikaiset keskustelut pyörivät paljon ravitsemuksen ympärillä sekä tämän valloillaan olevan fitnesskohun. Treeneihin olen saanut paljon vinkkejä ihan omaa lajiani varten! Puhumattakaan niistä kyykkyharjoituksista! Olen kiitollinen AINA! Ja mikä parasta, tiedän mistä saan apua, jos kropan kanssa jotain ongelmia tulee. :)

Torstaina salilla käydessä kokeilin maastavedon tekniikka pitkästä aikaa. Kesän alussahan ennen tuota selän rikkoutumista, en ollut kykenevä tekemään liikettä maasta saakka. Nyt asento osui kohdalleen ja liike tuntui oikeasti hyvälle! Ei, mave ei ainakaan toistaiseksi kuulu treeniohjelmaani, mutta hyvälle tuntui kokeilla. Painoa oli hurrrrrjat 50 kg, mutta olisi ollut varaa ladata painoa enemmänkin. Toipilaana jätin urheilut urheilematta ja olin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että asento tuntui hyvälle ja tekniikka pysyi kasassa. Vielä kun saisi kyykyt, varsinkin takakyykyn, tuntumaan yhtä luontevalle. Lisäksi liikettä vähän jaloille, selälle sekä olkapäille. Ennen kotiinlähtöä putkirullailin reisiä ja ai tsiisus kun teki kipeää! Kyynel meinasi tirahtaa, kun reiden ulkosyrjiä rullailin.

Niin, olenkin aiemmin jo kirjoitellut valmentajan etsimisestä. Olen saanut kommenttiakin, jossa on kysytty mihin lopputulokseen pohdintojeni kanssa tulin. :) Olen päätynyt tekemään valmennussopimuksen Joonas Haapasaaren kanssa. Yhteistyö on vasta ihan alkumetreillä. Ruokavalio on startattu ja treenit tosiaan starttailen ensi viikolla.

Ei oo nälkä, kun tämmösiä määriä pupeltaa monta kertaa päivässä :D

Kun nyt tosissaan starttaillaan eloa fitnesskisat silmissä kiiluen on myös aika todenteolla ottautua kenkien hankintaan. Tilasin "Caress"-malliset kengät (koko 39), kun olin saanut vihiä että se voisi olla miun jalkaa menevä koko. No voitte vaan arvata oliko??? Lesti tuossa mallissa on todella kapea miun jalkaan ja siinä se suurin ongelma oli. Nuo Caressit on vielä miulla, joten jos kiinnostaa kokeilla tai hankkia ne omaksi saa laittaa viestiä!

Seuraavaksi hankit "Galat", sillä niissä lesti on leveämpi ja aion ottaa ne yhden numeron isompana. Niin ja sentin verran korkeampi korko. Voi aaaapuva!

Huomenna on suuntana Kuopio ja agilitykilpailut. Ensimmäiset sisähallikilpailut, joten saas nähdä miten koira käyttäytyy. Jännittää!!!

Mikä miusta tulis isona?

Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä kolme ja puoli vuotta. Pari vuotta sitten sain vakituisen toimen. Tykkään työstäni sairaanhoitajana teho-osastolla ja varsinkin työkaverit on mitä mahtavinta sakkia. Miksipä en olisi tyytyväinen?

Jossain vaiheessa tulee varmasti kaikissa työpaikoissa eteen se, että tuntuu kuin "ura" junnaisi paikoillaan, mitään uutta ei tule eteen ja huomaat tekeväsi sitä samaa hommaa vuorosta toiseen. Eeeehei, teho-osastolla työskentely ei todellakaan ole pelkkää actionia taikka verta ja suolenpätkiä. Kyllä, joskus on vaativampia työvuoroja ja joutuu ammattitaitonsa pinnistämään äärimmilleen ja oppimaan uutta siinä sivussa, mutta enimmäkseen tämä työ on hyvinkin simppeliä perusasioiden hoitamista. Rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että hoitaessa ihmistä, joka on jo oman terveytensä pilannut elintavoillaan (viina!!!!) sitä väkisinkin miettii, mitä järkeä tässä touhussa on? 

Mie olen itsepäinen ihminen ja kun saan jotain päähäni ei sitä ole helppo muuttaa. Sanoin jo heti ensimmäisenä koulupäivänä sairaanhoitajakoulussa, että harjoitteluun tahdon teho-osastolle jossain vaiheessa PISTE. Tykkäsin harjoitteluista eri paikoissa, mutta aina ajatuksena oli, että teholle on päästävä. Ja lopulta pääsin. Pitkä viimeinen harjoittelu, hemmetin raskas ja olin aikamoinen zombi käydessäni harjoittelussa, tehdessäni töitä ja pakertaessani kaverin kanssa opinnäytetyötä alta pois. Selvisin, mutta en niin hyvin kuin olisin halunnut. Otti päähän aivan suunnattomasti se, kun tiesin etten antanut parastani. En vain yksinkertaisesti jaksanut. Sain kuitenkin töitä teholta, pidin pari viikkoa lomaa ja aloitin työt. Olipa hienoa!! :) Ja on se yhä edelleen hienoa kertoa kysyville olevansa töissä teho-osastolla.

Vuodet ovat kuluneet. Kaikki "luvat" on hankittu ja olen nyt ns. urani huipulla. Olen ohjannut useampia opiskelijoita ja ennen nautin siitä. Nyt sekin into alkaa olla laantunut. Kaikki into työtä kohtaan alkaa olla laantunut. 

Vuorotyö alkaa tuntua kropassa. Epäsäännöllisyys ärsyttää, ei niinkään mitkään tietyt vuorot. Elämä on todella epäsäännöllistä ja siihen on vaikea yhdistää harrastuksia. Tai no, salille pääsee milloin vain, mutta esim. rakkaan koiraharrastuksen yhdistäminen tähän työhön on vaikeaa. Tai ainakaan kaikkea sitä ei voi tehdä mitä haluaisi. Säännöllistä päivätyötä tehdessä, olisi myös enemmän aikaa vapaa-ajalle. Ja nimenomaan ohjatuille vapaa-ajanharrastuksille. Toisaalta, onhan ne arkivapaatkin kivoja ja tässä työssä on mahdollista saada pidempiä, jopa viiden päivän, vapaita.

Mitä sitä muuta tekisi kuin tätä? Jonnekkin toiselle osastolle meno ei ole missään vaiheessa kiinnostanut. Entäpä polityöskentely, no ei kiinnosta sekään. Joku muu ala?? Mutta mikä? Takaisin kouluun? Opiskelemaan mitä ja miten se muka onnistuisi taloudellisesti? No ei oikein mitenkään, kun on talolainat ja kaikki. Puhumattakaan niistä harrastuksista, ne maksaa! Jotain siis työnohella?

Jos saisin valita työskentelisin mieluiten eläinten kanssa. Pitihän miusta tulla eläinlääkäri, mutta opiskeluinto lopahti kesken. Nyt tuntuu aivan täysin mahdottomalta ajatukselta edes haaveilla lääkisopinnoista. En myöskään havittele pieneläinhoitajan hommia. Se mikä kiinnostaisi on urheilukoirahierojan pätevyys. Liikunta-ala kiinnostaa, mutta tämä maa on pullollaan personal trainereita. Miten mie eroaisin massasta? No en mitenkään, joten no thanks. Ravitsemustiede on kiinnostanut ennenkin. Ja jostain mielensopukoista on tullut idea, että mitäpä jos opiskelisin avoimessa yliopistossa ravitsemustieteiden perusopinnot? Se onnistuisi työn ohella, tukisi edes jollain tasolla nykyistä työtä sekä harrastuksia ja ne opinnot olisivat taloudellisesti mahdolliset. Jos ihan rehellisiä ollaan on myös herännyt kiinnostus funktionaalisesta lääketieteestä ja ravitsemuksesta ja nimenomaan niitä opintoja varten tarvitaan nuo ravitsemustieteen perusopinnot. Mutta tuoko nuokaan opinnot miule uutta työpaikkaa? Vai jumahdanko kuitenkin vain tänne keskussairaalaan, vaikka olisin opiskellut vaikka sun mitä? Sitähän ei voi kokeilematta tietää.

Opintojahan ei voi vain aloittaa just silloin kuin itse haluaa. Ravitsemustiede alkaa syksyisin ja nyt olen auttamattomasti myöhässä. Siispä ensi syksynä voisi opintoja harkita? Onneks tässä on vielä piiiiitkä aika miettiä haluanko tehdä ne opinnot oikeasti. Vai onko kuitenkin omat harrastukset tärkeämmät. Lähinnä nyt mietin fitnesstä ja sinne kisoihin tähtäämistä. Entä perheen perustaminen? Valehtelisin jos väittäisin, etten ole sitäkin miettinyt. 30 ikävuotta kolkuttelee jo ihan kulman takana. Ei tässä voi loputtomiis asioita pohtia. Olisinko sittenkin vain tyytyväinen sairaanhoitaja, joka käy tekemässä työnsä ja vapaa-ajalla keskittyy vain omiin harrastuksiin?

Oletko sinä unelmatyössäsi? Vai suunnitteletko lisäopintoja tehdäksesi jotain ihan muuta tulevaisuudessa? Oletko kenties vaihtanut alaa?

Viikkokertaus

Edistystä, naputtelen viime viikon tapahtumia peräti  tiistaina enkä esim. torstaina tai perjantaina. ;)

Plussat:

Viikkoon mahtui kuin mahtuikin viisi salitreeniä, joista kahdessa kuritettiin jalkoja. Eikä tää ongelmallinen oikea takareisi ottanut treeneistä itseensä. Pystyin tekemään myös suorinjaloin maastavetoa ilman painetta selässä taikka kipua takareidessä! Siinä nimittäin mitä mahtavin liike tarakan kehittämiseen!

Etukyykyllä etureidet kasvuun!

Loppuviikosta oli fyssarikäynti. Käsittelyssä takareisi ja reiden sivu AUAUAU! Miks ihmeessä minuu aina naurattaa, kun käsittely koskee?! En taida olla ihan terve? ;)

Aamulääkkeisiin lisäystä ja hermoston toipuminen parempaan vauhtiin

Perjantaiksi oli varattu kasvohoito Kauneushuone Saaraan. Tää miun ihohan on edelleen huonossa kunnossa. Saaralta hankitut hoitotuotteet ovat tehneet todella hyvää ja kahden tunnin kestoinen kasvohoito oli luksusta! <3 Ihana rentoutushetki kiireisen arjen keskellä.

Lauantaina oli dobo-koulutus Uljaksen kanssa. Täältä voi käydä lukemassa dobosta lisää. :) Superkivaa yhdessä tekemistä koiran kanssa, ja myös ohjaaja pääsee jumppaamaan ei vain koira. :) 

Dobokuvista kiitos Jenni Tuomela! :)

Ainiin, LOMA alkoi keskiviikkoaamuna. :D

Miinukset:

Ei ollu yhtään lomafiilis. =/ 

Reisien käsittely teki pirskatin kippeetä, mutta jotenkin se kipu on myös hyvä asia. :)

Torstaina koirien eläinlääkärireissu. En oikeen ollu eläinlääkärin kanssa samalla aaltopituudella =/ Vieläkin ärsyttää. :( Sesset on kuitenkin kunnossa ja nyt vain odottelen kennelliiton lausuntoa.

Krapulaiset pojat :(

Haa, viikossa oli enemmän positiivista kuin negatiivista. :) Hyvä juttu. Tuntuu että mieliala on ollut jotenkin normaalia alakuloisempi, mutta noita negatiivisuuksia piti ihan miettimällä miettiä. :D

Fitness fitness fitness...

Jyväskylän sm-karsintojen jälkeen tää fitnesshomma räjähti ihan käsiin. Siinä tiimellyksessä miekin otin kantaa asiaan postauksessa "minun fitness". Muut karsinnat eivät saaneet osakseen yhtä voimakasta kritiikkiä lajia kohtaan ja kuohunta vaimeni... vain roihahtaakseen uudelleen! 

Ulla-Riitta "Umppu" Koskinen otti ja räjäytti pankin. Sille, joka ei tiedä mistä on kyse, kannattaa käydä tsekkaamassa Umpun blogi. Jestas mikä mediamyllytys tuosta postauksesta alkoi!

Mie voin rehellisesti sanoa, että en ole lukenut vieläkään tuota Umpun kirjoitusta. Kuvat olen nähnyt ja sisällön tiedän, se riittää. Tiedän Umpun kirjoitustyylin ja se on provosoiva ja saa aikaan väärin ymmärryksiä. =/ 

Sitten tuli A-talk ohjelma televisiosta. Katsoin sen pienellä varovaisuudella, sillä siellä oli mukana keskustelemassa kaksi vahvoja mielipiteitä omaavaa naista: Umppu sekä ex-fitnessurheilija Nora Yrjölä. Lisäksi keskustelemassa oli Ville Erola (Personal Trainer)  ja Tommi Vasankari (UKK-instituutin johtaja).

Ohjelma oli positiivinen yllätys! Umpun kommentit eivät olleet mielestäni yhtään niin "hyökkääviä" mitä blogitekstit antaisivat ymmärtää. Nora Yrjölän fitnesstä mollaaviin kommentteihin olin jo osanut varautua ja etukäteen tiesin olevani hänen kanssaan eri mieltä asioista. Tommi Vasankarille fitness ei ollut lainkaan tuttu laji, mutta hän oli fiksuna miehenä tehnyt pientä taustatyötä tutustuen lajiin ennen nauhoitusta. Hän ei myöskään lähtenyt väittelemään asioista, vaan otti todella asiallisesti kantaa lajin vaativuuteen ja haastavuuteen verrattuna muihin urheilulajeihin. Onhan fitness kilpailua omalla kropalla/ulkonäöllä. Ville Erolan kommentteihin ei miula oikein ole kommentoitavaa. Olen iloinen, että hän kommentoi reilusti omat näkemyksensä lähtemättä mukaan turhanpäiväiseen juupas-eipäs -väittelyyn.

Oikeastaan koko lähes tunnin kestävässä ohjelmassa oli vain yksi kohta, joka laittoi ärsyttämään. Studion pöytään nostettiin lautanen, jossa oli 200 g parsakaalia, 70 g broileria ja pieni tilkka öljyä. Annettiin ymmärtää, että tuota ne kilpailijat syö eikä muuta ole tarjolla. Jotenkin pöyristyttävä väite. Tuo väite olisi mennyt läpi n. viisi vuotta sitten, mutta tänä päivänä on onneksi kisadietin ruoat jotain ihan muuta! Sen todistaa somen kilpailijasivut sekä instagram. Väitän, että sapuskat on monipuolisempia kuin pelkkää parsakaalia ja kanaa! Ehkä joku vielä menee tuollaisilla eväillä ennen kisoja, onneksi ei kuitenkaan kaikki! Ihan alkaa jo nytkin ärsyttämään!

Hormonitoiminta on paljon puhuttu aihe ja se päätyi myös tuohon keskusteluun mukaan. Hyvä juttu. Kieltämättä olisi ollut mielenkiintoista, että mukana olisi ollut myös mieskilpailija. Heidän hormonimuutoksista ei puhuta mitään, koska eihän se miehillä ole yhtä näkyvää kuin naisilla. ;) 

Umppu toi hienosti esiin sen, että hormonitoiminta on hänellä pysynyt pitkästä kisarupeamasta huolimatta käynnissä. Ja että hän on tarkka siitä, että hormonitoiminta on kunnossa.  Näin se pitää ollakkin. :)

Kyllä, siitä olen samaa mieltä, että varovaisuutta on noudatettava kun teini-ikäinen ilmoittaa haluavansa fitnessurheilijaksi. Ja jos hän haluaa, toivon todellakin että hänellä on myös kokenut ammattilainen valmentamassa halutulla taipaleella. Varauksella suhtaudun myös niihin tarinoihin, jossa fitnekseen on palavasti rakastunut syömishäiriöistä kärsinyt henkilö (olipa kyseessä nainen tai mies). Oma 10 kilon painonpudotus on jo saanut minäkuvaa täysin uuteen uskoon ja omaa kroppaa on todella vaikeaa arvioida itsenäisesti. Saatikka sitten, jos omakuva on ollut todella pahasti vääristynyt syömishäiriöstä johtuen. 

Itse en olisi ollut valmis täysillä panostamaan fitnekseen sen viisi vuotta sitten. Näin jälkeen päin ajatellen ei oma minäkuva ollut kunnossa lajin vaatimuksia varten. Olisiko asiantunteva valmentaja ollut tuolloin ratkaisu ja apu? En osaa sanoa. Nyt tiedostan itse sen, että en osaa arvioida realistisesti omaa kroppaa ja sen muutoksia. Verkkokalvoilla on voimakkaasti edelleenkin se 10 kiloa painavampi Satu, jonka kehonkoostumus oli ihan erilainen mitä nyt.

Mitä mieltä olette Umpun blogikirjoituksesta ja A-talk -ohjelmasta?