Sokeriton ja maidoton

Tammikuu on aina vaikka minkä diettien kulta-aikaa. Tavoitteena painonpudotus tai terveellisempi elämä, itsensä haastaminen, ympäristön painostus you name it! Myös mie oon tässä (hömpötyksessä) mukana...

Päätin siis jo joulukuussa, että pidän sokerittoman tammikuun. Tämä siis itsensä haastamisena ja jonkunlaisena ryhtiliikkeenä. Nyt sokerittomuus sai rinnalleen myös maidottomuuden. Maidottomuus puhtaasti meidän pikkupomon vuoksi, että saataisi öitä paremmiksi ja mahavaivoja helpottamaan. Niin ja eihän maidottomuudesta myöskään mitään haittaa miullekkaan ole, joten innolla tartuin "haasteeseen".

Maitotuotteet ovat monesti syy vatsavaivoihin niin lapsilla kuin aikuisillakin. Vauvoilla ei yleensä mitään laktoosi-intoleranssia ole, vaan maitoproteiini on vaivojen syy. On myös paljon tutkittu maitotuotteiden vaikutusta erilaisiin ihottumiin ja infektiokierteisiin mahavaivojen ohella. Toisilla vaivoja on enemmän tai vähemmän, toisilla ei maitotuotteet aiheuta yhtään mitään. Miun mielestä onkin tyhmää välttää ainetta, joka ei aiheuta mitään ongelmaa vain siksi että media niin painostaa. 

Selfie erään unettoman yön jälkeen. Ai kamala mikä olo! :(

Ajatus maidottomuudesta lähti siitä, kun meidän yöt muuttuivat entistäkin huonommiksi. Kipuitkut, mahan kurlutukset ja refluksivaivat olivat viimeinen niitti. Asiaa itsekseni pyöriteltyäni ja vyöhyketerapeutin kanssa asiasta juteltuani päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla maidottomuutta. N. kuukausi ihmisen elämästä on lyhyt aika, mutta siinä ajassa jo näkee kannattiko vai ei. 

Muutaman päivän perusteella voisin sanoa, että maidottomuus on varsin helppo juttu. Kyllä, hieman joutuu miettimään kaupassa mitä ostaa ja proteiinin lähteitä miettiä uudelleen. Esim. aamupuuro raejuustolla vaihtui valkuaispuuroon, kahvi menee nyt mustana (kauramaito kahvissa ei ollu miun juttu) ja ruokaa ei enää haeta kotiin ihan tuosta noin vaan vaikka miten väsyttäisi ja kehtuuttaisi. 

Jos kananmuna pitäisi karsia ruokavaliosta pois, sitten meni sormi syvemmälle suuhun. 

Valkuaispuuro mustikoilla, vadelmilla ja mehukeitolla näyttää erehdyttävästi oksennukselta :D

 

Kauraleipää, maidotonta margariiniä, lämminsavulohta ja marjasmoothie. Iso NAM!

Pari päivää maidotonta takana. Käväisin aamulla vaa'alla (aamupalan jälkeen) ja ilahduin positiivisesti! Paino oli humpsahtanut alaspäin ja mahakin näytti omaan silmään littanammalta mitä aikoihin! Liekkö maidottomuuden syytä vai sen, että nukuin viime yönä paremmin ja enemmän kuin kuukausiin! 

Maidottomuus tukee myös sokerittomuutta. Tuleepahan jätettyä erinäiset proteiinipatukat (makeutusaineet!) kauppaan herkkuhimon iskiessä. Myös leivän määrä on vähentynyt ja leipä "puhtaampaa", sillä en jaksa jokaisen leipäpussin tuoteselosteita tihrustaa. Makeanhimoon käy mm. banaani maapähkinävoilla (suolaton, sokeriton). Maustamaton kaurajogurtti hedelmäsoseella (bonne) tai hedelmillä/marjoilla on myös nannaa. :) 

Aika ennen maidottomuutta. Isimies toi flunssaiselle äiti-ihmiselle herkkuja. :)

On taas hieman positiivisempi fiilis. :) Ja mikä parasta, tänään alkaa agilitytreenit n. kuukauden tauon jälkeen! :) Ja huomenna vauvauintiin. :) Ja tänään on perjantai ja viikonloppu alkaa. :) Happy me! :) 

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!