sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Harrastaja vai urheilija?

Viime lauantaina ilmoille kajahti kysymys: Koetko olevasi urheilija vai harrastaja? Pienen pohdinnan jälkeen ujosti sanoin ääneen olevani ennemmin urheilija kuin harrastaja. Ja kyseessä siis koiraharrastus, se rakkain agility.
Missä menee urheilijan ja harrastajan ero? No siinä, että harrastaja harrastaa kun tuntuu kivalta, urheilija treenaa vaikka ei just nyt huvittaisikaan. Noin niinku karkeasti sanottuna.

Koiramaailmassa urheilukoira on koira, jonka kanssa harrastetaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sekä kisataan jossain lajissa. Tällä perusteella siis jopa se kerran viikossa aksaa treenaava koira on urheilukoira. Onhan kyseessä vaativa ja fyysinen laji. Myös ihmiselle! Jos et usko, käy kokeilemassa.

Tätäpäivää on koiraharrastajien fysiikkatreenit. Ei riitä, että koira on kunnossa vaan myös ihmisen on oltava. Ja ei, pelkkä lenkkeily ei vaan riitä, vaan on tutkailtava lajin vaatimia vaatimuksia. 
Kuva: sporttitassu
Treenipuitteet on ainakin kunnossa ihan naapurustossa.
 Kuvasta jo huomaa, miten monta eri osa-aluetta tulisi ottaa huomioon pohtiessa miten saisi sitä kuntoa paremmaksi ottaen huomioon mitä laji vaatii. Kun ei vain riitä, että juokset kovaa. On käännyttävä, kiihdytettävä, jarrutettava, katsottava koiraa, pystyttävä puhumaan/kannustamaan, reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, tehtävä erilaisia ohjauskuvioita ja vielä ajateltava seuraavaa estettä. 

Edelliseen lisäisin vielä sen, että hyvä fyysinen kunto auttaa myös pitämään päätä paremmin kasassa kisa- ja koetilanteissa. Jännityksen hallinta vaatii muuta, mutta päivien venyessä pitkiksi ja odotusaikoja ollessa enemmän tai vähemmän, ei sitä huonolla peruskunnolla jaksa. Ja kyllä, omakohtaista kokemusta on!  

 Peruskuntoa on näppärää kasvattaa ihan peruslenkkeilyllä koiran kanssa. Intervalleja voi myös tehdä koiran kanssa. Mutta lihasvoima, liikehallinta ja liikkuvuus vaativat treeniä ilman koiraa. Tietyt nopeusharjoituksetkin on helpompaa tehdä ilman koiraa. Ihanan monipuolista treeniä. Pari juttua on kuitenkin ylitsemuiden. Keskivartalon voima/tuki sekä pakaran ja takareiden voimantuotto. Ja tuskin kukaan ohjaajista laittaa pahakseen, jos peilikuvakin näyttää paremmalta litteämmän keskivartalon ja pyöreämmän pakaran ansiosta. ;) 

 Omalla kohdalla vaatii treenaaminen suuresti tarkastelua. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta aikaa. Palautuminen on sujunut ok:sti ja nyt pikkuhiljaa uskaltaa ottamaan mukaan mm. loikkia ja kovempia vatsalihastreenejä. Ja pikkupomokin on alkanut nukkumaan kunnollisia päiväunia, joten aikaakin olisi kotitreenille paremmin. ;) Nyt puuttuu enää se kuuluisa selkäranka ja niskasta kiinni nappaaminen. Ajatuksen tasolla on ainakin motivaatio saanut uutta boostia. 

Peruskuntoa etsiskelemässä... 

Aina iloinen treenikaveri <3