tiistai 13. kesäkuuta 2017

Vähenee vähenee...

Nimittäin hiilarit vähenee... Itsehän kuitenkin sovellan ja joudun pitämään enemmän hiilareita lautasella maitohommien takia. :) 

Viime viikko olikin aikamoinen. Menoa ja meininkiä oli normaalia enemmän mikä asetti haasteita syömiselle. Cheat mealin pidin jo tiistaina, koska aikataulujen ja arjen pyörityksen kannalta se istui siihen parhaiten. Söin myös kesäpäivän kunniaksi jätskin ja sunnuntaina oli meidän pikkumimmin 1v. synttärit ja siellä sitten lautaselle löytyi karjalanpiirakoita, kasvispiirakkaa sekä smoothiekakkua.
Smoothiekakku tuli kyllä miun leivonnaisiin jäädäkseen; riittävän helppo, nopea ja ravintoarvoiltaan voisi sanoa terveelliseksi. Ei lisättyä sokeria eikä turhia lisäaineita. Suosittelen! Ja lapsellekin voi sitä hyvällä omalla tunnolla tarjota. :)
Hyvää! :P

Vaikka dieettiä ajatellen ei viime viikko ihan nappisuoritus ollut, oli paino jatkanut tasaista laskuaan. Senttejä en (vieläkään) mitannut, mutta väittäisin että niitä on lähtenyt. 
Viime viikko oli myös sellainen tunnemyrsky-viikko, että ei paljoa dieetti oo ylimääräisiä ajatuksia saanut. Konemaisesti eteenpäin ja keskittyen lähes kaikkeen muuhun. En voi muuta kuin todeta, että onneksi viime viikko on taakse jäänyttä ja siitä selvittiin hyvin.

Lämmin kesäilta houkutti tekemään pikaisen, n. puolen tunnin takapihatreenin kera agilitytikkaiden, kahvakuulan ja painopallon. Tein kolme liikettä 1min kutakin ja niiden jälkeen 1min lepo. Kierroksia tein yhteensä neljä. Liikkeet oli:
  • Etuheilautus kahvakuulalla
  • Kyykky + pystypunnerrus painopallolla
  • Tikkailla askellus sivusta jokaiseen väliin
 Kiva ja nopea treeni. Ja mikä tärkeintä, korvienväli sai tarvitsemaansa nollausta. :)  

 Mukavaa alkanutta viikkoa, vesisateesta huolimatta! <3

torstai 8. kesäkuuta 2017

Vauvavuosi on ohi!

Tänään 8. päivä kesäkuuta meidän H on YHDEN VUODEN ikäinen. Vauvavuodesta on selvitty (enemmän tai vähemmän järjissään) ja nyt meillä asuu taapero. Kävelevä, dubloja rakastava, kiljuva, nauravainen tyttö.

Ikää pari päivää <3
Ei ole päivääkään etten olisi miettinyt vuosi sitten olleita tapahtumia; sairaalassa oloa, uskon ja luoton horjumista terveydenhuollon ammattilaisiin, omaan pelkoon ja paniikinomaiseen tunteeseen. Muistan vieläkin parin kätilön ilmeet, äänensävyt ja sen miten vihainen olin, kun kommunikointi miun kanssa oli ajoittain surkeaa. Kerro ensin ja tee vasta sitten, tulen sen muistamaan omassa työssäni AINA!
Se onnellisuus vastasyntyneestä vauvasta hautautui osittain tuon paniikin alle. Että kiitos vaan siitä. Ja ei, neuvolaa ei asia kiinnosta.

Vuosi on ollut äärimmäisen raskas. Helpoksi en koskaan vauva-aikaa ajatellut. Se että saan vääntää refluksiasioista terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ja miut leimataan vaan ylihysteeriseksi ja liikaa googlettavaksi sairaanhoitajaäidiksi v****aa edelleen ja paljon. Oikeastaan voisin sanoa meidän arjen helpottuneen 8kk lääkärikäynnin ja sitä edeltäneiden vyöhyketerapiakäyntien jälkeen. Ja pliis, älkää kommentoiko "miksi et hakenut apua aiemmin" -kommentteja. Jossittelu on tässä vaiheessa turhaa. 
Nukkumisasioita en ole jaksanut kuukausiin puida! Tällä hetkellä ne on, sanotaan nyt vaikka että, siedettävät.

H on kuitenkin terve, iloinen ja todella liikunnallinen mimmi. H rakastaa koiria, varsinkin Uljasta, paljon. <3 Kävelemään H lähti 11 kuukauden iässä ja se onkin sitten maailman hienoin taito ikinä. :D Hän on oikea neiti aurinko, mutta antaa kyllä kuulua jos joku asia ei miellytä. 

Nyt meidän arki on mukavan leppoisaa ja mie saan tehdä arjen lomassa niitä juttuja mistä tykkään. Koiraharrastukset on pitäny miut järjissään tämän vuoden. Kiitos kaikille ihanille treenikavereille! <3 En ole ollut koirani veroinen ohjaaja, sillä pää on usein yhtä sumua treeniradalla, mutta saan ainakin omaa päätä nollattua ja oltua pois perhearjesta edes parin tunnin ajan. 


Kiitos J, kun oot jaksanu minuu ja oota pitäny miut kasassa! <3 Kiitos K, miten me ois selvitty tästä ilman siun tukea. <3 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Viikko kaksi ja kolme

Otetaan tähän kaks kärpästä yhdellä iskulla, sillä viikko on jo hujahtanut perjantaihin ja en oo kerennu aiemmin kuulumisia kirjoittelemaan. :) 

Viime viikolla miinuspäivät lisääntyi ja viikonloppuna oli "lupa" cheat mealiin. Flunssa kiersi koko meidän perheen sillä viikolla. Mie ja H päästiin helpoimmalla, mutta J kuumeili pari päivää. Onneksi flunssa ei vaikuttanut ruokahaluun, voisi sanoa että päinvastoin. Cheatmealin toteutin jo perjantaina (koska se vaan oli helpoin silloin) ja en ehkä täysin mennyt ohjeen mukaan... Hiilareita olisi saanut ladata enemmän, mutta ennakkoon jo olin päättänyt että cheat mealilla syön sitä mitä haluan PISTE.
Tiivistyy tiivistyy :)

Tälle viikolle tuli ruokavalioon enemmän muutoksia. Nimenomaan niihin hiilareihin. Maidontuotannon vuoksi en ole voinut mennä täysin ohjeiden mukaan, sillä hiilareiden vähennyt näkyy heti maitomäärissä. Siispä poikkean ohjeista hieman. Hiilareita tulee hieman vähemmän, mutta ei yhtä vähän mitä ohjeiden mukaan.

Maanantaisin pidän "punnituspäivän". Ensimmäisen viikon jälkeen tuloksena -1kg. Toisen viikon jälkeen ei vaa´an lukemissa juurikaan muutosta ollut, mutta mahamakkara on lähtenyt hyvin pehmenemään. Se löllövaihe tietää vain sitä, että rasva on lähtenyt tirisemään joten olen happy. Aineenvaihdunnassa mukava boosti myös. 

Flunssan vuoksi liikkuminen ollut aika vähäistä. Koirien kanssa metsälenkkejä rauhalliseen tahtiin lasta kantaen kantorepussa, viikonloppuna agilitykisoissa kaksi rataa ja kesän (ai mikä kesä kun lunta sataa?!?!) ensimmäinen fillarilenkki. 
Edelleenkään en ota paineita liikkumisesta. Vaikka tekisi mieli liikkua enemmän, liikun kun siihen on aikaa. En tahdo lähteä liiaksi aikatauluttamaan arkea ja väsymään siihen aikatauluttamiseen. :) 

Hiilarihimo on tullut takaisin. :( Ja nälkä... vaikka ne ruokamäärät on isoja ja usein koostan ateriat niin, että syömistä on määrällisesti reilusti. Tämä kuuluu painonpudotukseen ja menee ohi, kun kroppa tottuu. Yksittäisiä lipsumisia on ohjeista tapahtunut. En ota ressiä, kun kyseessä on vain yksittäisiä lipsauksia. 
Pahin diettihypetys on väistynyt ja tää on osa arkea. Valintoja valintoja. :) 


Aika tyhjäpäinen postaus tuli. Ajatukset pyörii jossain ihan muussa kuin dieettaamisessa. :D 

Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti se kesäkin alkaisi tulla!