Harrastaja vai urheilija?

Viime lauantaina ilmoille kajahti kysymys: Koetko olevasi urheilija vai harrastaja? Pienen pohdinnan jälkeen ujosti sanoin ääneen olevani ennemmin urheilija kuin harrastaja. Ja kyseessä siis koiraharrastus, se rakkain agility.
Missä menee urheilijan ja harrastajan ero? No siinä, että harrastaja harrastaa kun tuntuu kivalta, urheilija treenaa vaikka ei just nyt huvittaisikaan. Noin niinku karkeasti sanottuna.

Koiramaailmassa urheilukoira on koira, jonka kanssa harrastetaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti sekä kisataan jossain lajissa. Tällä perusteella siis jopa se kerran viikossa aksaa treenaava koira on urheilukoira. Onhan kyseessä vaativa ja fyysinen laji. Myös ihmiselle! Jos et usko, käy kokeilemassa.

Tätäpäivää on koiraharrastajien fysiikkatreenit. Ei riitä, että koira on kunnossa vaan myös ihmisen on oltava. Ja ei, pelkkä lenkkeily ei vaan riitä, vaan on tutkailtava lajin vaatimia vaatimuksia. 

Kuva: sporttitassu

Treenipuitteet on ainakin kunnossa ihan naapurustossa.

 Kuvasta jo huomaa, miten monta eri osa-aluetta tulisi ottaa huomioon pohtiessa miten saisi sitä kuntoa paremmaksi ottaen huomioon mitä laji vaatii. Kun ei vain riitä, että juokset kovaa. On käännyttävä, kiihdytettävä, jarrutettava, katsottava koiraa, pystyttävä puhumaan/kannustamaan, reagoida nopeasti koiran liikkeisiin, tehtävä erilaisia ohjauskuvioita ja vielä ajateltava seuraavaa estettä. 

Edelliseen lisäisin vielä sen, että hyvä fyysinen kunto auttaa myös pitämään päätä paremmin kasassa kisa- ja koetilanteissa. Jännityksen hallinta vaatii muuta, mutta päivien venyessä pitkiksi ja odotusaikoja ollessa enemmän tai vähemmän, ei sitä huonolla peruskunnolla jaksa. Ja kyllä, omakohtaista kokemusta on!  

 Peruskuntoa on näppärää kasvattaa ihan peruslenkkeilyllä koiran kanssa. Intervalleja voi myös tehdä koiran kanssa. Mutta lihasvoima, liikehallinta ja liikkuvuus vaativat treeniä ilman koiraa. Tietyt nopeusharjoituksetkin on helpompaa tehdä ilman koiraa. Ihanan monipuolista treeniä. Pari juttua on kuitenkin ylitsemuiden. Keskivartalon voima/tuki sekä pakaran ja takareiden voimantuotto. Ja tuskin kukaan ohjaajista laittaa pahakseen, jos peilikuvakin näyttää paremmalta litteämmän keskivartalon ja pyöreämmän pakaran ansiosta. ;) 

 Omalla kohdalla vaatii treenaaminen suuresti tarkastelua. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta aikaa. Palautuminen on sujunut ok:sti ja nyt pikkuhiljaa uskaltaa ottamaan mukaan mm. loikkia ja kovempia vatsalihastreenejä. Ja pikkupomokin on alkanut nukkumaan kunnollisia päiväunia, joten aikaakin olisi kotitreenille paremmin. ;) Nyt puuttuu enää se kuuluisa selkäranka ja niskasta kiinni nappaaminen. Ajatuksen tasolla on ainakin motivaatio saanut uutta boostia. 

Peruskuntoa etsiskelemässä...

 

Aina iloinen treenikaveri <3

Vuosi jolloin hukkasin itseni...

Vuosi 2016 oli isojen muutosten ja myllerrysten vuosi. Henkisesti ja fyysisesti hyvin hyvin kuormittava. Täynnä onnea ja iloa, mutta myös niitä ikävämpiäkin fiiliksiä. Taitavat kuulua vauvavuoteen, toisilla voimakkaammin ja toisilla sitten vähän lievemmin.

#bestnine2016
Aika vauvavoittoista...

Blogi on elänyt hiljaiseloa jonkun aikaa. Aika on hieman kortilla juu, mutta koen ettei miulla oo oikeen ollu mitään kirjoitettavaa. Vauva-arki ei ole se juttu, mistä haluan postauksesta toiseen kirjoitella. Ja se terveellinen elämä... noh, voisi olla terveellisempi.

Elämäni tärkein otus <3 Ilman koiria ei ois minuakaan <3

Joulun aikaan tajusin, että tämän vuoden aikana ollen onnistunut hukkaamaan itseni. Olen olosuhteiden pakosta joutunut luopumaan isosta osasta asioita, jotka ovat olleet minua ja luoneet elämääni viime vuosina. Yhden monen vuoden haaveen kariutuminen on myös ottanut koville, kovemmin mitä olisinkaan uskonut. Epätoivoisesti yritän perustella itselleni, että niin nyt vaan oli tarkoitus. Siinä samalla herään myös siihen, että tuon unelman kariutuminen tulee vaikuttamaan elämään myös lähivuosina. Ja kyllä kyse on koirista. Hyi itsekäs minä! Mutta kyllä, nuo karvakaverit on miulle niin käsittämättömän tärkeitä, että suren suuresti niihin liittyvien haaveiden kariutumisia ja niiden vanhenemista ja harrastuksista luopumista. Uskoisin, että toiset koiraharrastajat (tai ylipäätään eläinten kanssa harrastavat) ymmärtävät tämän. 

Raskausaika hävitti suuren työn tuloksen, mitä olin kroppani eteen tehnyt. Ja ei, en ole edelleenkään päässyt treeneihin kiinni. Ja selkä reistaa jälleen kerran niin, että kivutonta päivää ei ole. Ja edelleenkään se vaunulenkkeily tai vauvan kanssa kotona jumppaaminen ei saa oikein mitään hyvänolon endorfiineja liikkeelle. Tarvitsen kovempia tehoja ja omaan kuplaan sulkeutumista. Ne saa aikaan hyvänolon ja korvienväli voi hetken aikaa paremmin. Kerran viikossa punttien heiluttelu on vain hetken huumaa. Täytynee neuvotella kotosalla saisinko viikkoon toisenkin tuulettelukäynnin.

Vuosi 2016 on tuonut ison kasan uusia kavereita. Miun päänupin kannalta on viikoittaiset muksutreffit olleet äärimmäisen tärkeitä: hetki että pääsee aikuiseen seuraan vaikka lapset ovatkin menossa mukana. Kiitos siis muksutreffiporukalle! <3
Sitten on myös niitä kavereita, jotka ovat kadonneet jonnekkin. En toki itsekkään ole ollut se aktiivinen yhteydenpitäjä.

Äitiys on vahvistanut entisestään sitä mielipidettä, että toiset on vain luotu äideiksi. He nauttivat kotona olemisesta, lapsen/lasten kanssa olemisesta ja arjen pyörittämisestä. Sitten on äitejä kuten mie, joka rakastaa lastaan yli kaiken, mutta ahdistuu ajoittain (melko usein) arjesta kotona ja siitä että KAIKKI pyörii lapsen ympärillä. En kaipaa mitään "sä oot hyvä äiti"- kommentteja. Mie tiedän olevani paras tuolle omalleni <3 Ja lapsi ei mene "pilalle", jos äiti on tietyissä asioissa hieman itsekäs. 

Mie edelleenkin ärsyynnyn lässyttämisestä (koska usein lässyttäjät lässyttävät myös lapsen vanhemmalle!!!). Vaikka olen pienen vauvan äiti miulle voi puhua normaalisti ja mie olen kykenevä puhumaan muustakin kuin lapsista. Enkä myöskään välitä tiedoista milloin naapurin siskon veljen kummin kaiman lapsi on oppinut kävelemään tai syömään tai vaikka hyppäämään kaivoon. Kysyn, jos haluan tietää. UGH.

Joulun aikaan tajusin olevani myös kovin yksinäinen. Joulun aika oli kolmas kerta, kun ikävöin töihin.  Se vähäinenkin joulufiilis hävisi kävelessä tuolla märässä ja hämärässä metsässä yksin. Tuli kertailtua kulunutta vuotta ja mieli oli niin maassa kuin olla vaan voi.

Onneks kuitenkin joulu on vain kerran vuodessa muutaman päivän ajan. Vuoden vaihde on enemmänkin miun juttu. Ja vanha sanonta, uusi vuosi uudet kujeet olkoot nyt sitten tälläkin kertaa mottona. On aika siis herätellä Project...ME takaisin eloon!  

Vuoden vaihde vietettiin maalla. En nähnyt raketin rakettia, en juhlistanut yhtään millään tavalla vuoden vaihdetta. "Ystäväni" unettomuus on ollut taas riesana, joten valvoin myöhään yöhön kun uni ei vaan tullut. Olipahan taas aikaa märehtiä kulunutta vuotta. 

Uusi vuosi. Uusi alku? Jollain tasolla joo. Lupaan yrittää panostaa enemmän omaan hyvinvointiini. Niin fyysiseen hyvinvointiin kuin tuohon korvienvälinkin terveyteen. Ensimmäisenä konkreettisena tekona Sokeriton Tammikuu. Olisihan se hienoa lupailla vaikka koko vuosi sokeritonta, mutta jospa nyt tuo yksi kuukausi olisi sellainen konkreettinen muutos entiseen. Jostain täytyy aloittaa. Millekkään bikini challenge överikuntotappokitudietille ei oo mahdollisuutta ruveta. :D 

Eli uuteen nousuun ja tekemään vuodesta 2017 parempaa kuin edeltäjänsä oli! 
Siispä toivotan lukijoille onnentoivotusten sijaan:

Parempaa Uutta Vuotta 2017!  Pidetään itsestämme huolta!

Odottavan aika on pitkä.

Alkaa tämä odottelu saavuttaa loppuhuipentumaansa. Töistä oon ollut melkein kuukauden poissa ja n. kolmen viikon kohdalla alkoi tuntua että kotimökin seinät kaatuu päälle. :D Aika hyvin hei! Alkais se "normaali" kesäloma olemaan taputeltu ja hei, miun ei tartte mennä töihin kuin vasta joskus hamassa tulevaisuudessa! :D Ja silti valitan ;)

Mallia 37+2

Suurin syy seinien kaatumiseen lienee se, etten voi enää puuhastella kuten "normaalisti". Etureppu pitää huolen, ettei liikaa ohjelmaa voi päivään kehitellä. Jos rehkii liikaa, tulee palaute välittömästi. Tai viimeistään illalla ja yöllä kun yrität nukkua.

Onhan se outoa, kun suuri saavutus on saada koti imuroitua (n. kolmessa osassa, mutta sentään saman päivän aikana!), saada kesäkukat istutettua ruukkuihin/laatikoihin tai käydä kaupassa (Joensuun Prisma on ihan helkutin iso paikka!!). Neuvolapäiville on turha suunnitella muita menoja, kun tuo Sintti säkeentyy aina niistä käynneistä sen verran, että on mutsilla tukalat oltavat.

Isimies on sitten puuhastellut mutsinkin puolesta. Meidän piha on paremmassa kuosissa kuin aikaisempina vuosina, vierashuone on rempattu (tapetoitu, maalattu, uudelleen listoitettu). Isimies on auttanut kotihommissa, kun mutsi on hyytynyt ja muistanut myös toppuutella kun mutsi meinaa innostua puuhaamaan liikaa. <3 Täällä ois kaikki valmiina, Sintti sais nyt tulla maailmaan!

Uljas näyttää mallia miten nukkutaan
päikkärit just silloin kun väsyttää :D

Mutta on tässä lorvimisessa paljon hyviäkin juttuja. Saatan hypätä autoon ihan extempore ja suunnata Ystävän luo "päivähoitoon", saan nukkua päiväunet jos on tarvetta ja voin nauttia auringonpaisteesta omalla pihalla vailla minkäänlaisia aikatauluja. Oon saanu mahdollisuuden olla auttamassa pientä kaveriporukkaa valmistautumaan tulevan viikonlopun koiranäyttelyyn. Kiitos kaverit! :) Tää on nauttinut niistä treeneistä paljon! 

Se mikä harmittaa yhä edelleen, on liikunnan puute. Olen haaveillut mm. lenkkeilystä mitä en normaalisti harrasta tai sen suuremmin nauti. :D Siis ihan oikeasta lenkkeilystä, ei mistään metsässä köpöttelystä koirien kanssa. Haaveilen myös mm. pyöräilystä. Kunnollista salitreeniä ei tartte varmaan ees mainita, sitä todellakin on ikävä! Varsinkin kyykkäämistä ja maastavetoa. Niin ja agilitytreenit. Jestas miten kaipaan sitä kilpaa koiran kanssa juoksemista! Meistä kummastakaan ei tunnu treenaaminen kivalta, kun ei voida juosta yhdessä. :(

En ole ikinä ollut tässä kunnossa missä nyt. Pienikin ponnistelu saa hengästymään, jopa liian pitkään puhuminen saa puuskuttamaan jos jostain oikein innostuu papattamaan. On muuten käynyt mielessä, että mahtaa niillä hoidettavilla hengitysvajauspotilailla olla oikeesti kamala olo kun henki ei kulje kunnolla!  

On muuten iso homma saada fyysinen kunto siihen mitä se oli vuosi sitten. Enkä tarkoita ulkonäöllisesti vaan sitä, että ei hengästy ihan pienestä, voimatasot on nousussa ja palautuminen nopeaa. Kaiholla oon selaillut Instagramista viime kesäisiä kuvia, dääm mutsi on ollut kuosissa! Ehkäpä vielä joskus... Täytyy lohduttautua sillä ajatuksella, että suunta on vain ylöspäin ja kehitys on nopeaa kun on oikein huonossa jamassa. :D 

Eli odottelu jatkukoon. Kovinkaan montaa viikkoa ei tarvitsisi enää odotella. :)  

Nyt nauttimaan kesästä ja auringosta. <3 

 

Oppimisen vuosi 2015

Nämä on niitä kuuluisia hetkiä, kun "täytyy" pohtia mennyttä vuotta ja suunnata katsetta tulevaan. Vuosi 2015 oli erilainen vuosi ja vuosi 2016 tulee olemaan vielä erilaisempi! Jännää.

#bestnineofinstagram

Vuosi 2015 keskittyi kehonrakennukseen. Huippu treenejä yksin kuin valmentajan piiskuroidessa ja kehitystä tapahtui. Opin treenaamisesta, siitä kuuluisasta kovaa treenaamisesta sekä treenitekniikoista paljon. Joidenkin treeniasioiden kanssa tuli väännettyä miltei itkun kanssa, mutta sieltä kuitenkin löytyi ne just miulle sopivat tekniikat ja liikkeet. Opin keskittymään omaan tekemiseen sen sijaan että olisin katsonut mitä joku muu tekee. Entisistä heikkouksista tuli tehtyä vahvuuksia ja jotkut vahvuudet muuttuivat heikommaksi. 

Harmi vain, että loppuvuotta kohden mennessä kroppa otti ja väsyi. Kuinka paljon tulikaan väännettyä kropan "tottelemattomuuden" kanssa. Miksi voimatasot tippui? Miksi ne ei nousseet niinkuin olisi pitänyt? Ja mikä itseäni ehkä ketutti eniten, yöunien kanssa ilmaantui ongelmia. Vastaus löytyi ongelmiin, ja sehän on tärkeintä. :)

Ruokailuissa opin ennenkaikkea säännöllisyyttä ja oman kropan toimintaa. Tässäkin opin tuntemaan ITSEÄNI vertailematta kropan toimintaa muihin.  Ruokavaa'asta tuli ystävä eikä vihollinen ja se on oikeasti näppärä toveri omien syömisien arvioinnissa vaikka kaikkea syötävää ei orjallisesti käyttäisikään vaa'an kautta. 

Lenkkeilyn iloa

Vuonna 2015 päättyi myös valmennussuhde. Tulevaisuuden suunnitelmiin tuli muutoksia, mutta en voi sanoa missään vaiheessa hylänneeni vanhoja haaveita. Ne nyt vain lykkääntyivät. Ja koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. :) 

Vuosi 2015 toi mukanaan uusia tuttavuuksia niin bodylajien kuin koiraharrastustenkin saralla. Kaiken kaikkiaan hieno vuosi, vaikka ihan joka hetki ei siltä tuntunutkaan. Jään kaipaamaan tiettyjä asioita, ja paljon. :)

Entäpä tuleva vuosi? 

Erilainen se tulee ainakin olemaan. Tosin eihän mikään vuosi ole kopio edeltäjästään. Tärkein tavoite on tänäkin vuonna kehonrakennus, joskin eritavalla kuin edeltäjänään. :) Fitnesstavoitteita ei ole asetettu ja tuskin tälle vuotta niitä edes asetetaan. Siinä ajatuksessa on ollut sulattelemista.  Tavoitteena kuitenkin treenit ja järkevä syöminen. Terveenä pysyminen on avainasemassa. Ja koiraharrasteissakin on tavoitteita kilpailuiden saralla. 

Rennosti vuoteen 2016

Tervetuloa vuosi 2016! Innolla odotan mitä se tuo tullessaan. :) Project...ME! jatkaa kohti uusia tavoitteita.

Siispä ihanaa alkanutta Uutta Vuotta 2016! <3

Pitkästä aikaa

Arki on ollut aika kiireistä. Työpäivät, treenit, koiran treenit ja suunnitelmallisempi kunnon kohottaminen ovat vaatineet veronsa. Siinäpä syy blogihiljaisuuteen. Eikä arkeen oikeastaan kuulu yhtään mitään uutta.

Treenit kulkee aivan uskomattoman hyvin. On mennyt monta viikkoa nousujohteisuuden huumassa eikä loppua näy. Valmenta jo vähän kyseli, että milloin kuvittelen tarvitsevani kevennysviikon. :D On otettava kalenteri käteen ja tsekattava milloin oli viimeksi kevennys, onko millaisia työvuoroja tulossa ja mietittävä tarkaan oisko se kevennys järkevää pitää nyt vai vähän myöhemmin. 

Nautin treeneistä PALJON ja tuntuu älyttömän hyvältä, kun pahimmat ongelmat on selätetty. 

Toissa viikolla kävin pitkästä aikaa Savonlinnassa treenaamassa valmentajan piiskan viuhuessa. Taas löytyi uusia liikkeitä ja tuntuma todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa ahertamista eteenpäin.

Töissä on ollut kiirettä ja työvuorot haastavia. Pitkiä päiviä ja lyhyitä vapaita. Onneksi nyt on vuorot hieman iisimpiä. Loma ois hyvin kaivattu asia, mutta sitä saa odotella tuonne elokuun puoleenväliin saakka. Voi jee miten kaipailisinkaan säännöllisempiä työaikoja! Enää tartteis keksiä mitä sitä tekis muuta kuin hoitsunhommia? En nimittäin oli kiinnostunut työskentelemään hoitsuna missään muualla kuin teholla. :D Kranttu? Tiedän. :D 

Stressi. Tuo mörkö. Saa miula aikaan mahaongelmat. Tai niin uskotaan, että stressi on mahavaivojen suurin syypää tällä hetkellä. Hallelujaa, kun on esim. kaksi pitkää (á 12 h) työpäivää ja ruokailut tasan ohjeiden mukaan. Eka päivä menee ihan jees, mutta toinen päivä on yhtä tuskaa. :( Maha on turvonnut ja kipeä heti aamusta alkaen. Ei tekisi mieli syödä yhtään mitään, kun ruokailut saavat kipuilun lisääntymään. :( Taas yksinkertaistetaan ruokavaliota, ei tuoreita kasviksia vaan kaikki rehut kypsennettynä ja mausteetkin vedetään niin yksinkertaiseksi kuin ikinä. :( Ärsyttää. :(

Siitä on pakko olla tyytyväinen, että mahan kipuilu ei ole vaikuttanut treeneihin millään tavalla. Pystyn ajoittamaan treenit päiviin niin että maha on rauhallisimmillaan. Illalla töiden jälkeen voisi tilanne olla täysin toinen!

Ei siis mitään uutta auringon alla. :D Oon onneksi onnistunut puuhastelemaan muutakin kuin vaan näitä normaaleja rutiineja. Oon trimmannu koiria melkoisen paljon, treffannut rakaita Ystäviä, treenannut hyvänmielen agilitya erilaisten ja erirotuisten koirien kanssa sekä ehkä parhaimpana juttuna kaikista käynyt Nightwishin (+ Insomniumin, Sonata Arctican ja Children of Bodomin) keikalla.

Huikea Nightwish!

Seniorijaoston kanssa lenkillä. Ihan kahdestaan <3

Agilitytreenejä tollon kanssa <3

Kropan herättelyä ja puoli vuotta valmennuksessa täynnä

Tuolla facebookin puolella olenkin maininnut, että tällä viikolla on kroppaa freesailtu "hieman" pienemmillä hiilareilla. Päivän kolmelta aterialta pudotettiin hiilarit puoleen ihan kokeilumielessä. Kokeillaan miten kroppa reagoi ja miltä se sitten tuntuisi olla dietillä. 

Tuntuuhan se. Energiaa on ja turvotus vähentynyt selvästi, mutta myös nälkä on tullut ja ihme ruokahimoja myös. Ja ei, en ole raskaana. :D Iso miinus kuitenkin siitä, että ilmeisesti alkavan kesäloman kunniaksi flunssa iski. :( Olo oli eilen aika jyrätty yövuoron jälkeen ja flunssan jyllätessä. =/ 

Uusi treeniohjelma on aika tykki. Lepoviikko ei syönyt tällä kertaa voimatasoja. Jalkatreenejä hieman jännäsin, mutta niissäkin voimat säilyivät ennallaan. Hyvä niin, sillä silloin lepo on tehnyt tehtävänsä ja kroppa palautunut hyvin. En vaan sit päässy tekemään täyttä treeniviikkoa, kiitos tän pirun flunssan. :(

13. päivä tuli myös valmennussopimusta puoli vuotta täyteen! Aika on mennyt supernopeasti ja miten paljon olenkaan oppinut oman kropan toiminnasta ja treenaamisesta. Välillä on ollut epätoivon hetkiä, kun kroppa ei ole toiminut niinkuin pitäisi, mutta vaikeudet on selätetty. :) Hiljalleen sitä oma pää tottui siihen vaa'alla joka päivä käymiseen ja painon muutoksiin. Olen oppinut hyväksymään sen seikan, että kroppa kerää nestettä herkästi ja se näkyy vaa'an lukemissa. Lihaskasvua on tapahtunut ympäri kroppaa ja varsinkin jalkojen kehitykseen olen ollut tyytyväinen. Niiden treenaamisessa on suurimmat ongelmat olleet ja kokeilujen kautta on löytyneet ne liikkeet mitkä sopii miulle ja tuolle miun alaselälle. Hermotus kehittyy hiljalleen ja se näkyy lihaskasvussa myös. Olen tyytyväinen ja täyttä höyryä jatketaan eteenpäin.

Niin tosiaan se kesälomakin alkoi. 1,5 viikkoo pois töistä ja heti miule paukahti flunssa. :( Niin olin taas suunnitellut tekeväni kotona vaikka mitä ja tekeväni viikkoon neljän treenin sijaan viisi plus runsaasti lihashuoltoa. Nyt pitää vaan toivoa, että tää flunssa ei ainakaan pahemmaksi mene. Tänään juostiin agilityvalmennuksessa ja huomenna olisi kaksi agilityrataa juostavana kisoissa. Ei varmaan yllätä, että taas kerran vapaa viikonloppu menee tiukasti koiraharrastusten parissa? ;) 

Huippua viikonloppua! <3

Kiire

Kiirekiirekiire!

 Kevät, tuo kiireen kulta-aika. Onko se muillakin sama? Että keväisin tuntuu olevan hommaa ja kiirettä normaalia enemmän? Meillä on töissä ollut oikeasti kiirettä. Työvuorojen jälkeen on kropassaan tuntenut, että töitä on tullut tehtyä. Voi ihmiset, kun te sairastatte. :( Siihen liitettynä punttitreenit, koiratreenit, kisat ja kaupanpäälle koulutuspäivät Tampereella. Paletti on sekaisin. xD Ei oo hirveesti ollut aikaa istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään.

Ihanan Hannan kanssa vähän pullisteltiin Tampereen yössä :D
Hannan blogiin voi käydä tutustumassa täältä: http://marhanfodmap.blogspot.fi/

Viimeiset kuukaudet ovat menneet tiiviisti varsinkin noiden koiraharrastusten parissa. Kaikki vapaat viikonloput ovat kuluneet kisoissa tai näyttelyissä. Oma valinta. Eikä harmita yhtään. On aivan mahtavaa, että olen löytänyt elämääni harrastuksen, ennemminkin jopa elämäntavan, johon kuuluu nuo karvakaverit vahvasti. Mie en ois mie ilman niitä. <3 

Parhaimmat tyypit <3

Treenit on kulkenu hyvin ja omaan silmään on kehitystä tullut tuonne takaosastolle. Treenejä seuraavina päivinä lihat ovat kipeänä, mutta palautuvat onneksi kuitenkin nopeasti. Alaselkä on hieman kiukutellut, mutta sen kanssa olen kotikonstein pärjännyt kivasti. 

Deltisijumppaa!

Jotain pattia tuonne selkään on saattanut tarttua...

Tämä viikko (viisi päivää) on nyt lepoa ja sitten starttailen uuden treeniohjelman. Nyt aloitetaan kehittämään selkää ja olkapäitä! Jippii! Jalat, etenkin nuo takajalat, saavat edelleen reilusti ärsykettä, mutta pääpaino on selässä ja olkapäissä. Huikeeta! Miun suosikkilihasryhmät!

Edellisestä keventelystä tuli aikaa 10 viikkoa. Kaiken tän kiireen keskellä sitä ei oo taas oikein osannut kuunnella kroppaansa, ja nyt ajateltuna onhan se antanut merkkejä väsymisestä. Onneksi on ammattitaitoinen valmentaja. :)

Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja auringonpaisteesta. <3  

Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

Vierivä kivi ei sammaloidu

Se lomaviikko oli ja meni. Ei tuntunut lomalta. Nykyisellä työrytmillä ei viikon loma tunnu yhtään miltään. Työasioista ei viikossa ehdi palautua (ns. nollautua) ja on vain ahdistus, että kohta se loma on loppunut ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta, tuttuihin rutiineihin on kiva palata. Mutta eihän tuo viime viikko ihan normiviikko ollut. :D 

Kyllä, omistan selfietikun! :D Ja tuossa eräänä iltana testailin sitä ensimmäistä kertaa.

 Maanantaina vielä hieman puolitehoisena treenattiin valmentajan kanssa jalat. Hermotus on parantumassa kovaa vauhtia tuonne takajalkaosastolle. Kovaa tehtiin, mutta ei ihan 110% lasissa. Maastavedossa tekniikka hyvä (hurraa!!!) ja lissee levyjä! Uutena liikkeenä hack väärinpäin, reiden koukistus taljassa ja takareisien + pakaran loppuväsytys selänojennus penkissä. Ja loppuviimeistelynä pohkeita "kevyt" 12 minuutin sarja vaakaprässissä. Tack och adjö!

Toi reverse hack oli miun juttu ainakin tuolla Gym42:n hackilla. Energyn hack ei oo tuohon tarkoitukseen yhtä hyvä. Jos power squatissa olen tehnyt kyllä, mutta siinäkin liike jää hieman erilaiseksi. Hyvä tuntuma persuuksiin. :) Mut miun rakkaus (ja viha) roihuaa edelleenkin uuteen kyykkykoneeseen. <3

Viikkohan on ollut myös hyvinkin koiraharrastuspainotteinen. Viikko sitten kisattiin agilityssa Kuopiossa. Niistä kisoista ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Tai no A-rata oli ihan kiva, mutta B-radalla tein aksaa nukkumattikoiran kanssa. A-radalta videoo ja huomatkaa ihana disco-teema! :D Ja tyypillinen U, joka rakastaa ihmisiä. ;)

Maanantaisin meillä on aivan mahtava treeniryhmä. Ei treenata otsa kurtussa, mutta kuitenkin tehdään hommia tosissaan. Meno on täysin toista, kun joku katsoo vierestä mitä tehdään. Ja saadaan tehtyä meille äärimmäisen tärkeitä häiriötreenejä. :) Ja opetellaan vaikka sun mitä kuvioita. :D Ja plussana on ihanat treeniryhmäläiset ja meillähän halli aina raikuu naurusta. Aivan mahtava porukka. <3 

Toissapäivänä olin valmennusreissulla Kuopiossa (yllätys yllätys) kahden kaverin kanssa. Meitä odotti "kevyt" 37 esteen rata eli tiedossa juoksemista! Nuo treenit oli muistutus siitä miksi ylipäätään rakasta agilityä. Se ei ole vain koiran kanssa kilpaa juoksemista, vaan koordinaation kehittämistä ja ajatustyötä. Tervetuloa kokeilemaan, varsinkin te, jotka naureskelette kyseessä olevan helppo laji. :D Lupaan antaa Uljaksen lainaan. ;)

Olipahan päivällä pituutta, sillä ennen Kuopioon lähtöä olin pari tuntia kouluttamassa näyttelytreenejä hallilla. :D Illalla oli jalat aika dööd, kun edellisenä iltana olin käynyt treenaamassa jalat. xD On nyt olo ollut aika väsynyt ihan vaan pitkien vapaiden kunniaksi.

Mutta kuten otsikkokin kertoo. Vierivä kivi ei sammaloidu. <3

Voihan väsymys!

Koiraharrastajat eivät ole kovinkaan tervepäistä porukkaa. Koiraharrastajalle on täysin normaalia viritellä kello soimaan 02.55 yöllä ja hypätä auton rattiin ja porhaltaa satoja kilometrejä muotovalion arvo mielessä kirkkaana loistaen. Eihän tuo herätys mitään, mutta kotiinkin pitää palata. Yötä myöten ajaen tietenkin, kotona olin klo. 04.05! :D Ja voin sanoa, että kyllä väsytti.

Voihan väsymys!

Palautuminen reissusta on vienyt ihmeen kauan. Maanantaina oli töistä vapaata ja se päivä menikin nukkuessa. Ajatus oli vielä aamupäivällä, että salille menen, mutta väsymys oli vielä iltapäivällä niin voimakas, että sai treenit jäädä. Ei ois ees Mayhemit treeniä maanantaina pelastanu, en ole ihan äsken sellaista uupumuksen tunnetta kokenut.

Tiistaina olin reippaana tyttönä aamusalilla ennen töihin menoa. Treeni kulki tosi hyvin! Tuntui aivan äärimmäisen hyvältä päästä liikkumaan ja koko treenin vedinkin tehden tupla- ja triplasarjoja. Lataria en ottanut, pelkän aamupalan voimalla siis loistotreeni ja ei näkynyt reissuväsymys treenipainoissa. :) Virtaa oli kiitettävästi vielä töihin mennessä, mutta sitten se väsymys taas iski. :(

Keskiviikkoaamuna oli tarkoitus myös käydä aamujumpalla. Heräsin kyllä hyvin herätyskellon soidessa, mutta jo tutuksi tullut uupumus oli taas läsnä. Skippasin aamutreenit ja koin pientä morkkista. Onko väsymys pelkkää laiskuutta vai oikeaa väsymystä? Jatkoin unia vielä hetken, mutta koko päivä meni väsymyksestä kitisten. Olo oli todella nuutunut koko päivän. Mielessä jo kävi, että ei kait nyt vaan mitään flunssaa meinaa tulla? No ei tullut, ainakaan vielä, ja toivottavasti ei tulekkaan!

Tänään olo on jokseenkin normaali. Pitkät yöunet ja kiireetön aamu teki hyvää. Aamupäivästä salille olkapäitä ja ojentajia väsyttämään. Tuli olkapäät muussattua niin, että en meinannut saada juomapulloa nostettua. :D Ojentajatreenin myötä kädet tärisi ja tutisi siihen malliin, että palkkarin juominen meinasi olla mahdoton tehtävä. Ihana tunne, TYKKÄÄN! :) Punttitreenien jälkeen vielä pienet agilitytreenit hallilla ja päivän liikuntasaldo on täynnä. :D Koiratkin oli sitä mieltä, että nyt on nukuttu tarpeeksi.

Todettava on, että vanha ei enää jaksa. Palautuminen reissusta vei yllättävän pitkään. Nyt kuitenkin uudessa iskussa ja täysillä eteenpäin! Ja reissuhan kannatti, sillä kotiin tuomisina oli tuore Viron muotovalio! :)

Karvaiset kaverit

Koska nyt eletään valtakunnallista eläintenviikkoa, on loistava hetki tehdä postaus noista karvakavereista. :)

Kaikki miut tuntevat tietää, että mie en oo mie ilman noita karvakorvia. Eläinrakkaus on ollut aina ja pysyy. <3 Ei siis ollut mitenkään ihmeellistä, että miltei heti kun muutin aikanaan pois vanhempien luota, tuli miun elämään myös karvakorva. :) 

Se Ensimmäinen rakas. Santtu <3
Kuva vuodelta 2006

Meillä asustelee tällä hetkellä kaksi springerspanieli toverusta. Puolivahingossa päädyttiin englanninspringeriin ja sydän on niille menetetty. <3 Spanieli on rotuna sellainen, joka ärsyttävyyteen saakka seuraa kantapäillä, rakastaa pyytettömästi KAIKKIA mutta varsinkin sitä omaa ihmistä ja tuo iloa ja naurua jokaiseen päivään. 

Vuonna 2013

Vanhemman oikeudella saa ensimmäisenä esittelyvuoron Manu/Manetski/Manuliini/Mamu/Maukka Perusjätkä/Mauno, virallisemmin Hayzehill´s Ideal Man. Manu on syntynyt 2.10.2008. Oikea taivaanrannanmaalari, itsepäinen kuin mikä mutta salaa hellyydenkipeä söpöläinen. Manu on sellainen, johon ei ne perinteiset koirankoulutuskeinot toimi. Jos Manua ei huvita toimia käskyjen mukaan, se ei sitten myöskään toimi. Manu ei nöyristele! Hyvinä hetkinään Manu oppii asioita nopeasti, se ei kuitenkaan siedä vastoinkäymisiä. Se turhautuu heti, jos toistoja tulee useampi peräkkäin. :D 

Manun kanssa tutustuin agilityyn ja menetin sydämeni lajille. Rämmittiin läpi alkeiskurssin ja jatkokurssin ja päästiin pienryhmiin treenaamaan. Valitettavasti Manun terveys ei kestä agilityä. :( Siispä se eläköityi harrastuksesta nopeammin kuin olisi toivonut. 

Nyt Manu keskittyy olemaan Best in Home ja sen tärkein tehtävä on seurailla sohvalta talon tapahtumia, juoksuttaa Uljasta pihalla ja kerjätä ruokaa. Manu on rakas juuri tuollaisena itsepäisenä jääränä. <3

Nyt saa esittelyvuoron Uljas, synt 17.9.2011. Uljas on virallisemmin FI & LV & BY MVA FI & BY JMVA OgreW-14 LT JW-13 Ocean Pitfal Kir Royale. Rakkaalla (koira)lapsella on monta nimeä: Uupotti, Unski, U, Unsvotti, Prinssi Uljas, Uupo. Uljas on kaikkea sitä mitä springeriltä toivon. Se on luonteeltaan täysi 10, rakastaa kaikkea ja kaikkia pelkäämättä turhaan mitään. Liikkuminen on sille helppoa ja se nauttii kunnon vauhtirallatteluista yksin tai kaverin kanssa. Se osaa rauhoittua paikassa kuin paikassa. Lisäksi sille on äärimmäisen helppo opettaa uusia asioita, kiitos ahneuden. ;)

Uljaksen harrastuksiin kuuluu koiranäyttelyt sekä agility. Näyttelyissä se on saavuttanut nuoresta iästään huolimatta kolmen maan muotovalion arvot, pari juniorimuotovalion arvoa sekä pari voittaja-titteliä. Agilityssa Uun kanssa kisataan maksi 1 -luokassa ja sieltä meidän parhaana saavutuksena on yksi LUVA. 

Uljas tuli meille hieman extempore. Katunut en ole hetkeäkään. Sain enemmän kuin ikinä osasin toivoa. <3 Lyhyesti sanottuna: Uljas on elämäni koira! <3